Lapsen mielikuvitus ja itsekseen puhuminen

Minkä ikäisenä on vielä normaalia, että lapsi höpisee itsekseen (suihkussa, huoneessaan, pihalla). Siis silloin kun ei ole paikalla muita kavereita. Lapsi uppoutuu mielikuvitukseensa ja "on jossain ihan muualla". Laulaa, hyräilee, juttelee "jollekkin".
Missä vaiheessa koululainen jättää ääneen opiskelun pois? Onko ihan tavallista että koululainen tekee tehtävänsä ääneen, sanottaa tehtäviään?

 

Toiset muistavat paremmin kuulemansa kuin näkemänsä, jolloin ääneen lukeminen ja tehtävien tekeminen on oikein hyvä oppimiskeino ja hyvä vaan jos lapsi sillä tavalla muistaa oppimansa.

Mä ajattelin ääneen tosi pitkään. varmaan koko ala-asteen. Nykyään en enää juurikaan sitä tee.

 

En nyt tiedä, mitä virallisesti ajatellaan. Mutta tuo ääneen ajattelu voi jatkua pitkään. Tunnen aikuisia, jotka uppoutuessaan mieleiseen tekemiseensä saattavat vähän mutista itsekseen. Täyspäisiä ihmisiä ovat.

 

Hmm... No minä olen 28v ja ny kun opiskelen uutta alaa, luen esim. kokeisiin ääneen. Se jää jotenkin paremmin mieleen. Ja saatanpa monia muitakin ns. hankalampia juttuja höpötellä ääneen, ne on jotenkin "helpommin ratkaistavissa" siten.
Enkä koe itseäni omituiseksi.
Niin ja minä myäs hyräilen ääneen, kuin isomummoni aikoinaan

 

Oiskohan sun lapsesi auditiivinen oppija eli muistaa kuulemalla asiat?

Minä höpötän aina ääneen, jos täytyy painaa mieleen asioita. En voi paperi kädessä seisoa ihmisten edessä selittämässä asiaani. Tosin teen sitä yksin, mutta jos on jokin tärkeä esiintyminen, saatan kailottaa tuntitolkulla kotona. En koe olevani poikkeava. Pääasia, että muistan ja opin.

Mikä on omin tapasi oppia?

 

Meidän ens kuussa 12v touhuilee itsekseen ääneen jutellen. Itse olen enemmän itsekseen lauleskelevaa tyyppiä. Tää neiti on aina ollut vahva leikkijä ja mielikuvitusta piisaa kuuhun asti. Pidän tätä ilman muuta plussana ja saa mun puolesta höpötellä itsekseen vaikka maailman tappiin Pienenä neidillä oli mielikuvituskaverit Jappa ja Puua. Varsinkin Japan kanssa tuli aina ryssittyä

 

Tuo tehtävien ääneen tekeminen on varmaan just keino sisäistää asiat, mietin vain kuinkahan paljon lapsi harrastaa sitä koulussa ja häiritseekö muuta luokkaa Ei meillä ainakaan koskaan saanut koulussa puhua mitään tunneilla, jotta kaikilla olisi työrauha.

Enemmän olen miettinyt tuota muuta höpöttämistä. Nytkin palpattaa sängyssään. On omissa maailmoissaan, kädet viuhuu, esiintyy seinille. Tuo lapsi ei siis oikeasti ole koskaan hiljaa. Joskus on pakko hienovaraisesti vihjata asiasta ja lapsi on vähän ihmeissään, ikäänkuin ei tajuaisi itse ollenkaan puhuneensa ääneen.

 

Ei kannata olla huolissaan! Tuo on aika yleistä ja luulenpa, että lapsi tekee tota enemmän kotona ja just yksikseen.

 

Oon 30+v ja kyllä mulla tulee puhuttua itsekseni päivittäin. En ole aatellu, että se olis kovinkaan erikoista, lähinnä tapa, jota ei itse aina edes huomaa.

 

ihan normaalia on puhua itsekseen. Itse puhun koko ajan ääneen aina kun olen yksin kotona. En kyllä julkisilla paikoilla puhu. Itse olen hyvä englannissa, ja puhun lähes aina pelkästääm englanniksi. Yksin puhuminen juuri esim. vieraalla kielellä parantaa tosi paljon kielitaitoa, sekä ääneen ajattelemalla on helpompi käsitellä asioita. Se on myös hyvä tapa ilmaista itseään. Joten ei huolta, se on enemminkin vain hyvä asia.

 

Puhun itsekseni vielä yli 30 v., tosin lapsen myötä puhun tavallaan hänelle, vaikka höpisenkin oikeastaan itsekseni- sitä ennen puhuin kissalle. Omaan vahvan päänsisäisen mielikuvitusmaailman, johon pystyn uppoutumaan tunneiksi sopivan fiiliksen iskiessä. Vanhemmiten harvemmin enää, mutta lapsena kävin jatkuvaa dialogia pääni sisällä, yleensä juurikin vielä englanniksi. Eli periaatteessa sama asia kuin mitä lapsesi tekee, mutta ilman ääntä. Ihan normaali minustakin tuli, tosin olen aika introvertti ja viihdyn "oman pääni sisällä" usein paremmin kuin muiden ihmisten seurassa.

Ymmärrän kyllä, että käytös tuntuu oudolta ja olen monesti itsekin miettinyt että mitähän ihmiset oikeasti ajattelisivat, jos tietäisivät mitä mun päässä liikkuu

 

Yleistä tuo on. Jää pois aikanaan

 

Puhun itsekseni vielä yli 30 v., tosin lapsen myötä puhun tavallaan hänelle, vaikka höpisenkin oikeastaan itsekseni- sitä ennen puhuin kissalle. Omaan vahvan päänsisäisen mielikuvitusmaailman, johon pystyn uppoutumaan tunneiksi sopivan fiiliksen iskiessä. Vanhemmiten harvemmin enää, mutta lapsena kävin jatkuvaa dialogia pääni sisällä, yleensä juurikin vielä englanniksi. Eli periaatteessa sama asia kuin mitä lapsesi tekee, mutta ilman ääntä. Ihan normaali minustakin tuli, tosin olen aika introvertti ja viihdyn "oman pääni sisällä" usein paremmin kuin muiden ihmisten seurassa.

Ymmärrän kyllä, että käytös tuntuu oudolta ja olen monesti itsekin miettinyt että mitähän ihmiset oikeasti ajattelisivat, jos tietäisivät mitä mun päässä liikkuu

mulla oli pitkään toi nyt niistä on kiva kirjottaa ulos tullu toisenlainen onni mut saatan uppotua kyl vai kpäiväkausiksi omaan "mielikuvitusmaailmaan" ja elän sitä sitten livenä

 

Saako hullun leiman otsaan, jos myöntää tekevänsä tuota ollessaan yksinään?
No okei, mulla on koirat, juttelen joskus niille. Yleensä kyllä laulan, yksin, mulla on tosi hyvä lauluääni, mutta olen hirvittävän ujo, joten en uskalla laulaa muiden kuullen (paitsi lasten)