Lapsen sukunimestä vääntöä :(

  • Viestiketjun aloittaja tuskanhiki
  • Ensimmäinen viesti
tuskanhiki
Mitäköhän pitäisi ottaa huomioon päätettäessä tulevan esikoisemme sukunimeä? Emme ole naimisissa, minulla on tyypillinen suomalainen sukunimi tyyliin "Kuitunen" ja miehellä ulkomainen nimi tyyliin "Chevalier". Mies ehdotti vauvan sukunimeksi joko miehen nimeä tai yhdistelmää miehennimi-minunnimi. Hänen mielestään minunnimi-miehennimi kuulostaisi jotenkin hassulta.

Omasta mielestäni on vähän kurja ajatella, että vauvalla olisi eri nimi kuin kummallakaan vanhemmalla. Ja inhoan aika lailla yhdistelmänimiä. Mieluiten antaisin vauvalle vain oman nimeni :) Mutta ymmärrän, että mieheni haluaisi vauvan kantavan hänen nimeään ainakin osittain.

Jos joskus menemme naimisiin, en usko vaihtavani nimeäni. Korkeintaan voisin harkita ottavani yhdistelmän minunnimi-miehennimi, etenkin, jos vauvan osalta päädytään tähän nimeen. Aiemmin mieheni on sanonut olevansa avioliittoa vastaan, joten olenkin sanonut hänelle, että koska hän ei välitä perinteistä, hän voinee myös joustaa perinteistä vauvan nimen osalta ja antaa vain minun nimeni. Ei tullut kauppoja, mutta avioliitto on pohdinnassa. Emme asu tällä hetkellä Suomessa, mutta tulevaisuudessa ehkä.

Miten te muut olette sopineet asian? Ja millä perusteilla tehneet valinnan?
 
vieras
en ole ikinä kuullutkaan että ois lapsella äidin sukunimi!
Ehdottomasti miehen siis!

Kannattais sinunkin se hyväksyä ja ottaa itselle sama!
Niin on moni muukin tehnyt. Yhdistelmänimet ovat kauheita.
Ja minä ainakin rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan saman
sukuniminen.
 
Gluteus maximus
meidän lapsilla on miehen sukunimi ja itse pidin oman sukunimeni kun mentiin naimisiin. Olen ollut oikein tyytyväinen ja lapsetkaan eivät ole valittaneet =) yhdistelmänimi olisi ollit todella omituinen ja hyvin pitkä ja en halunnut luopua omasta nimestäni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
en ole ikinä kuullutkaan että ois lapsella äidin sukunimi!
Ehdottomasti miehen siis!

Kannattais sinunkin se hyväksyä ja ottaa itselle sama!
Niin on moni muukin tehnyt. Yhdistelmänimet ovat kauheita.
Ja minä ainakin rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan saman
sukuniminen.
Siis oikeesti?

:eek:
 
Suomessa ei saa laittaa lapselle yhdistelmäskukunimeä, jollei jommalla kummalla vanhemmalla sellaista jo ole. Esim. Liisi Virtasen ja Matti Vatasen lapsi EI voi saada nimeä Virtanen-Vatanen, ellei jommalla kummalla vanhemmista sellainen jo ole.
 
Miä
Meillä on lapsella miun sukunimi, on ja pysyy toivottavasti =) Samasta syystä kuin toisessa ketjussa, miun sukunimi on niin harvinainen etten halua että se häviää kokonaan =)
 
Tottakai lapsella voi olla äidin nimi. Perinteisesti lapsella on isän nimi. Mut itsekin haluisin lapselleni oman nimeni. Mut katsotaan.
Toi yhdistelmänimi vaikuttaa lapsen kannalta kyllä hankalalta...
 
etunimi.sukunimi
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
en ole ikinä kuullutkaan että ois lapsella äidin sukunimi!
Ehdottomasti miehen siis!
Mulla on äitini sukunimi (tyttönimi) vaikka äitini ja isäni ovat naimisissa. Että silleen! Nyt kuulit!

Niin ja käsittääkseni noita sukunimen yhdistelmiä ei saa antaa lapsille!

 
hmm
jos olisin pitämässä oman nimeni naimisiin mennessäkin niin en edes keskustelisi tuosta, vaan antaisin vauvalle oman nimeni. Jos taas olisin ottamassa miehen nimen, niin sitten tietty vauvallekin suoraan jo miehen nimi. Yhdistelmät on kyylä aika yöks....
 
Mä en tiennykään, että lapselle voi antaa yhdistelmänimen. :eek: Musta sellanen on hankala ja pitkä, joten valitsisin jomman kumman vanhemman nimen. Itelle oli selvää, että lapsi saa isänsä sukunimen, kun ei sillon oltu vielä naimisissa... Itellenikin otin sen sitten. Tiedän muutaman, joilla on lapsi äidin nimellä... Osa naimisissa ja osa avoliitossa. Jos päädytte miehen sukunimeen, niin valitkaa siihen sopiva etunimi myös eli sellanen kansainvälinen. :)
 
Jos lapsesta tulee suomen kansalainen, niin ei kai silloin lapsen tuplanimi ole edes mahdollinen? Vai joustetaanko noista, kun isä on ulkomaalainen?

Minä antaisin lapselle oman sukunimeni. Jos koko perheelle halutaan sama sukunimi, niin voihan mies ottaa vaimonsa sukunimen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaisuli68:
Suomessa ei saa laittaa lapselle yhdistelmäskukunimeä, jollei jommalla kummalla vanhemmalla sellaista jo ole. Esim. Liisi Virtasen ja Matti Vatasen lapsi EI voi saada nimeä Virtanen-Vatanen, ellei jommalla kummalla vanhemmista sellainen jo ole.
Kyllä saa lapselle yhdistelmänimen, jos toinen vanhemmista tulee sellaisesta kulttuurista jossa on tapana antaa yhdistelmänimi. Tosin sitä yhdistelmää pitää erikseen anoa ja perustella hyvin.
 
Me emme olleet naimisissa esikoisen syntyessä joten edessä oli käynti lastenvalvojan luona isyydentunnustamiseksi. Silloin v.-92 kesti se lastenvalvojan luokse pääsy sen verran pitkään että meillä ehti olla ristiäiset ja silloin ainoa vaihtoehto on äidin sukunimi. Eikä sitä alettu enää myöhemmin vaihtamaan miehen sukunimeen joten sillä perusteella kaikki meidän lapset on minun sukunimellä. Ja kun menimme naimisiin 7 vuotta sitten pidin oman sukunimeni koska olisi pitänyt vaihtaa sekä oma että lasten sukunimet eikä se rumba houkutellut yhtään :D
 
Mä antaisin lapselle miehen sukunimen, tai molemmat siten että äidin sukunimi tulee ekana (eli koko nimi olisi tyyliä Anna Catherina Nieminen Champagne), mutten mitään yhdistelmänimeä.
Jos tuollainen siis on mahdollista siellä, missä ap asuu.
 
tiila
en ole ikinä kuullutkaan että ois lapsella äidin sukunimi!
Ehdottomasti miehen siis!

jaa.. missäs perä hikiällä sä mahdat asustella?
kas kun au-lapsi on automaattisesti ÄIDIN sukunimellä....
sen saa kyllä vaikka kastetilaisuudessa vaihtaa isän nimeen...
mulla esim. pojan nimi vaihdettiin kasteessa ja vuos siitä vaihdoin nimen takaisin omalleni... että kyllä mulla ainakin poika on ÄIDIN nimellä...

niin ja ei se rakkauden määrään ja laatuun vaikuta millä sukunimellä sä olet..
KIASUS!


 
ap
Juu, tosiaankin vauva tulee syntymään ulkomailla, ja täällä voi yhdistelmänimen antaa vaikkei kummallakaan vanhemmalla sellaista olisi.

Laki sanoo, että jos kinassa ei saada sopua aikaan, lapselle tulee automaattisesti miehen nimi. Mutta eihän me nyt tuohon pisteeseen tätä kinastelua viedä. Mutta minä siis altavastaajan, koska laki on miehen puolella (onkohan asia näin Suomessakin?)

Naimisiinmenosta ei ole takuuta, ja missään nimessä en omasta nimestäni kokonaan luopuisi. Mitenköhän saisin suostuteltua miehen antamaan minun sukunimeni lapselle? Etunimestä tulee suomalaiseen suuhun sopiva kansainvälinen nimi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Raitalankakäärme:
Jos lapsesta tulee suomen kansalainen, niin ei kai silloin lapsen tuplanimi ole edes mahdollinen? Vai joustetaanko noista, kun isä on ulkomaalainen?
Joustetaan. Tai siis sitenhän se homma usein etenee, että ensin lapselle annetaan nimi, ja haetaan vasta sitten kansalaisuutta jonka lapsi tottakai saa, eikä kukaan joudu muuttamaan nimeään kansalaisuuden saadakseen :)
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Raitalankakäärme:
Jos lapsesta tulee suomen kansalainen, niin ei kai silloin lapsen tuplanimi ole edes mahdollinen? Vai joustetaanko noista, kun isä on ulkomaalainen?
Juu, lapsesta tulee kaksoiskansalainen. Pitääkin tutkia voidaanko antaa nimi pelkästään nykyisen asuinmaan lakien puitteissa, vai pitääkö sukunimen totella myös Suomen käytäntöjä. Uskon tosin, ettei Suomen lainsäädännöstä ole välia, koska kyllähän Suomen kansalaisuuden voi saada vaikka 50-vuotias ulkomaalainen, jolla nimi saattaa olla mitä tahansa.
 
vieras
Me ei edes pahemmin keskusteltu kumpi sukunimi lapselle tulee, oli itsestään selvää että isän. Nyt ollaan jo naimisissa ja en jäänyt kaipaamaan omaa sukunimeäni. Sen veran kai vanhanaikanen :)
 

Yhteistyössä