Lapset on ihania = mielialan vaihtelut..

Kuinka moni elää tällä hetkellä OIKEASTI elämänsä onnellisinta aikaa pienen vauvan kanssa?
Meillä on nyt 8vko vanha vauva, ja myönnän, että elämä on mennyt uuteen uskoon täysin.
Jatkuvan unenpuutteen, itkuilun (oman sekä vauvan) oman ajan puuttuminen tuntuu välillä epätodelliselta. Kotityöt ovat jääneet sekä kavereiden tapaaminen. Välillä tuntuu pahalta, välillä vähän paremmalta.
Melkein kaikki vauvakirjat kirjoittavat, että "vauvat nukkuvat n.14-16h/pv". Ei todellakaan nuku |O
Meidän vauva saattaa valvoa 8h putkeen, on lopulta niin väsynyt ettei sitä saa nukkumaan mitenkään. Yöllä herää 2h:n välein syömään (sama antaako tuttelia vai rintamaitoa), päivällä kun herää, itkee aika paljon ja onkin sanottu että on jonkinasteinen koliikkitapaus.
Tänään on 3:s vyöhyketerapia, toivottavasti se auttaa, oman uskoni olen jo menettänyt. Tätä jatkuu ja jatkuu loputtomiin, se varmaan nukkuu sitten kun on murrosikäinen.
Mutta en todellakaan elä onnellisinta aikaa elämässäni. Olen väsynyt, flunssainen, ilman ystäviä, yksin kotona, vauva itkee ja itkee tai kiukuttelee. Purskuttelee maitoa pitkin rintoja ja itkee jos ottaa pullon/tissin
pois suusta.
Todennäköisesti tunnin päästä olen taas eri mieltä.
Käykö kukaan muu näitä ajatuksia läpi?? :ashamed: :|

 

ensinnäkin onnea pienokaisesta :flower: !
ja kyllä, ihan tutulta kuulostaa, ja meillä poika "jo" 9,5kk. öitä ei nukuta vieläkään, mutta ei sentään herätä tunnin välein niinkuin pienenä!
omat tunteet vaihtelee nollasta sataan edelleen,univajetta koko raskauden+äitiyden ajalta rutosti,omaa aikaa ei juurikaan ole :ashamed: .

minun vinkkini olisi että otat vaikka väkisin joka päivä edes vähäsen omaa aikaa. itse en pystynyt silloin vauvaa jättämään edes minuutiksi,näin jälkikäteen se tuntuu aika hurjalta.

ja noihin yöuniin saatiin mekin todella hyviä neuvoja; tyyliin että nukkuu se sit kun mahavaivat helpottaa 3kk iässä,tai kunhan annat velliä niin sitten ,ja kyllä se puolen vuoden iässä helpottaa ja kunhan annat kiinteitä niin sitten.....taisi käydä päinvastoin...seuraavan lapsen(jos ja kun) kohdalla en kuuntele muita kuin omaa lastani......

meillä tuo vyöhyketerapia auttoi kunhan vaan itse tein ne hierontaliikkeet joka päivä, mutta ei sekään kaikkia mahavaivoja poistanut.

jaksuja sulle arkeen :hug: ! kyllä se loppujen lopuksi on ihanaa,vaikkakin välillä tuntuu että kukahan käski tähän hommaan ryhtyä :ashamed: ......
pidä kiinni omista tarpeistasi ja ystävistäsi!

 

Voi mie ymmärrän sinua niin hyvin :hug:
Voin ihan suoraan ja kaunistelematta sanoa, että mun mielestä tuo pikkuvauva-aika oli ihan hirveetä, enkä nauttinut siitä tippaakaan. Meillä ei kans nukuttu, vaan huudettiin ja huudettiin..olin tosi väsynyt, ja välillä tunsin vauvaakin kohtaan vihan tunteita, ja sitten sekin aiheutti apeaa mieltä ja syyllisyyttä :ashamed:

Nyt vauva on 7kk, ja meillä on tää elo helpottunut huomattavasti, ja nykyisin on välillä päiviä, että suorastaan nautin olostani

Vaikka rakastan tuota lasta ihan täysillä, niin en usko että meille tulee enempää lapsia, mie en jaksais tuota pikkuvauva-aikaa uudelleen..

 

Voi mie ymmärrän sinua niin hyvin :hug:
Voin ihan suoraan ja kaunistelematta sanoa, että mun mielestä tuo pikkuvauva-aika oli ihan hirveetä, enkä nauttinut siitä tippaakaan. Meillä ei kans nukuttu, vaan huudettiin ja huudettiin..olin tosi väsynyt, ja välillä tunsin vauvaakin kohtaan vihan tunteita, ja sitten sekin aiheutti apeaa mieltä ja syyllisyyttä :ashamed:

Nyt vauva on 7kk, ja meillä on tää elo helpottunut huomattavasti, ja nykyisin on välillä päiviä, että suorastaan nautin olostani

Vaikka rakastan tuota lasta ihan täysillä, niin en usko että meille tulee enempää lapsia, mie en jaksais tuota pikkuvauva-aikaa uudelleen..

aivan kun meillä...siinä 5kk kohdalla alkoi tuntua että ehkä tässä henkiin jäädään. Tuskin enempää meillekään tulee.

 

Ihanaa, teitä on muitakin!
Mulla oli jo syyllinen olo omista oloista, ja välillä todellakin tuota vauvaa kohtaan tunteet heittelee, siitä taas seuraa syyllisyys.
Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että seuraava vauva tulee EHKÄ kun tämä on 15 v ja voi auttaa lasten hoidossa
Joopa joo, itkuhuutohetki alkaa, se tästä nettailusta |O

 

Mulla on kotona 5vkoa vanha vauva.. Nukkuu yöt kuitenkin aika hyvin mutta päivät huutaa.. Olen itse nytkin väsynyt niin voin kuvitella sun olon ku et saa nukkua yölläkään.. Minä en ainakaan ole vielä nauttinut tästä ajasta ja välillä olen jopa ajatellut että.. Sitä mitä tuore äiti ei saa ajatella.. Haluttaisi lähteä vaikka kauppaan mutta kaksi kertaa olen poistunut kotoa niin kauhea huuto on ollut koko ajan ku tissi lähti pois kuvioista Ei sitä pysty nauttimaan vapaa-ajastakaan kun tietää että vauva huutaa "ikävää" ku huutaa muutenkin.. Vauvan isä on kyllä mahtava ja joskus tuntuu että paremmin muistaa pestä ja rasvailla kaikki paikat ku minä.. Taisin poiketa aiheesta..

 

Todellakin ihanaa että tämmöistäkin vertaistukea on tarjolla!

Kaikki äidit ovat katsoneet tähän mennessä kieroon, kun olen sanonut että tämä äitiysloma on aika karmeeta aikaa :ashamed: Kai sitä oli jollain vaaleanpunaisilla laseilla varustettuna raskausaikana, kun odotin tämän olevan rakkaudentäyteistä aikaa :/ Kyllähän mä olen hetkittäin onnenkyyneleitä vuodattanut tyttäreni sängyn vieressä, silitellen silkinpehmeää poskea...mutta olen myös parkunut tyttö sylissä loppuunpalaneena, miettien kuin katuva teinityttö että mitä tuli tehtyä...
Miehen kanssa kun toivottiin lasta...ja 5 vuotta kesti ennenkuin hän on täällä, joten luulisi olevan onnen kukkuloilla!!!!! Ja onhan niitä hetkiä :heart:
Tyttö on jo 4kk, ja parempaan päin menossa....eli omatoimisempi... ekat 2kk luulin kuolevani, lapsi vaati ruokaa koko ajan eli herätti tasasen tappavaan tahtiin ja oli niin riippuvainen mun olemassa olosta... nyt 4kk ei nuku juuri päiväunia ja tosi seurankipeä...että jos olen yksin kotona niin turha kuvitella tekevänsä mitään... Mies onkin " repinyt minut suosta ylös" kun olen sinne meinannut vajota.... Toivon koko sydämestäni, että teillä muillakin on apukäsiä lähettyvillä... :hug:

Kyllä tästä selvitään ja lapsi saadaan jotenkin onnellisesti kasvatettua B)

 

Tutulta kuulostaa. Itkin vauvan kanssa kilpaa ekat 2kk. Naurettiin sentään miehen kanssa hysteerisesti kun luettiin "nauttikaa joka hetkestä" -onnittelukortteja. Meilläkin vauva oli hereillä jopa 12h ilman kunnon päikkäreitä, ja huusi koko hereilläoloaikansa.

Noin 2kk kohdalla helpotti huudot ja yöt alkoi sujumaan. Noin 3kk kohdalla tuntui, että voisin ehkä joskus lähteä vauvan kanssa ulos kämpästä muuallekin kuin vaunulenkille, jotka päättyvät huutoon. Nyt 5kk tyttö on oikea kyläluuta. En uskonut, että tähän pisteeseen päästään ikinä.

Tämä tieto ei helpota tätä hetkeä, mutta: tilanne helpottaa kyllä. Ihan oikeasti. :hug:

 

Viisi viikkoa takana ja todella monta viikkoa siis edessä :| ennen ku pääsee kyläilemään ja liikkeelle.. Eilen jo suunnittelin että jos soittaisi töihin ja kysyisi kuinka pian saan tulla takaisin. Lapsen isä on muutenkin jäämässä pariksi kuukaudeksi vanhempainvapaalle lopusta.. Tuskinpa isäkään haluaa nyt jäädä ku lapsi on noin pieni, enkä minäkään varmaan oikeasti haluaisi vauvaani jättää päiviksi ilman äitiä.. Aiheesta poiketen hieman, hermojani raastaa myös se että tyttö syö rintaa noin tunnin kerrallaan ja noin 15min kuluttua huutaa taas nälkää.. Yleensä annan vähän lisämaitoa koska en yksinkertaisesti jaksa/pysty syöttämään kerralla kauempaa kuin tunnin.. Olisi vähän helpompaa ja mieli olisi parempi jos syöttö onnistuisi nopeampaa.. En osaa nauttia syötöistäkään niinku monet mun tutut sanoo että sehän on ihanaa..

 

katte81: Mie ajattelin kans, kun poitsu oli pikku vauva, että haluan töihin heti!!! Mua ei olis kiinnostanu olla ollenkaan kotona.. Ja toinen juttu mitä ajattelin, niin oli se, että voisin huoletta viedä vauvan hoitoon vaikka koko viikonlopuksi mummolaan tms.. että tuskin tulis edes tippaakaan ikävä.. :/ Ei meil kyl tosin poika ollut kertaakaan yökylässä, mut ajatukset oli siis tuommoiset, kun jotenkin en osannut kiintyä siihen karjuvaan/rasittavaan vauvaan ollenkaan
Nyt poika on 7kk, enkä voisi kuvitellakaan että yökylään veisin, hyvä jos päivällä muutamaksi tunniksi johonkin voin jättää, ja heti tulee jo kamala ikävä

Minä en uskonu tippaakaan, että tuo huuto/oma väsymys joskus helpottaa. Kaikki sanoi, että kyllä se sitten kun on 3kk menny jne.. mut se ei lohduttanu yhtään siinä vaiheessa kun vauva oli kuukauden verran "vasta" huutanut, vielä 2 piiiiiiiiiitkää kuukautta edessä :snotty:

Tästä mun sepostuksesta nyt tuskin on mitään apua, mutta et todellakaan ole ainoa jolla on tuollaisia ajatuksia :hug: Koita ottaa "omaa aikaa" aina kun pystyt, käy lenkillä tms.. ja anna vaan vauvalle pulloa tai anna miehen syöttää pullosta jos se yhtään helpottaa arkea.

 

Mulla kans kävi mielessä, että alkas töihin palailemaan, mutta se ei ole mahdollista :/
Muksu on tosiaan nyt tasan 2kk vanha. Viimeyö taas meni 2h:n rytmillä, enemmin ja vähemmin huutaen..
Ja entäs sitten ne hienot vinkit, kun ystävät yrittävät auttaa "entäs jos se ei saa tarpeeksi maitoa, entäs jos se nukkuisi ulkona jne."
Ahso! Eipä itsellä tullu mieleen |O
Aivan älytöntä, että ton ikänen voikin olla niin paljon hereillä..
Ja Amodini minä melkein heittelin postinkantajaa niillä korteilla, "nauttikaa joka hetkestä".
Eilen teki mieli sanoa sille vyöhyketerapeutille, että vääntelis semmoseen solmuun ton muksun että nukkus ees 4 h putkeen
Onneks se terapeutti on mukava, se ymmärsi kun olin ihan sekava ja purskahtelin itkuun välillä, että unenpuute + stressi + hormonit
Kävin muuten n. vko sitten ahkerasti joka päivä vaunujen kans kaupassa, lenkillä ja semmosta, mutta nyt en enää jaksa lähteä edes kotoa. Tuntuu ettei aika riitä edes siihen että sais puuteria naamaan, saati sitten ne kotityöt. En tiedä verottaako tämä flunssakin ne pienet rippeet mutta olo on niiiiin vötkylä että toivon päivien menevän nopeasti.. :/

 

mulla on 3.6 vuotias tyttö ja 6kk vauva.Mä en kyllä tällä hetkellä osaa kauheesti nauttia muuta kun hetkittäin.Esikoinen valvotti aikoinaan pahasti vuoden ikään asti ja 2 v asti herättewli öisin.Nyt tämä kuopus oli alkuun hyvin nukkuva mutta nyt on korvatulehdukset valvottaneet paljon.
Musta tuntuu että nyt on pelkkää kärsimystä tämä vanhemmuus...mutta univelkaankin tottuu...nyt sitä sietää paremmin kun ekan kanssa.

eipä sitä aikoinaan arvannut mihin sitä ryhtyy vaikka lapset kyllä antaakin paljon ja niitä rakastaa yli kaiken :heart: mutta kyllä mä välillä kaipaan sitä aikaa kun ei ollut velvoitteita.

Eli ruusuista tämä ei ole mutta kasvattaa se luonnetta???tai sit ei

 

Jos lapsi alkaa hermostuttamaan itkullaan, niin jätä hänet sänkyyn huutamaan ja mene vaikka suihkuun, tai parvekkeelle ja ole siellä ainakin 5 min. lapsi ei kuole siihen huutoon eikä se jätä hänelle mitään traumoja, mutta itse saat rauhoittua hetken ja sulle kerkee syntymään se sääli pientä kohtaa ja silloin sunkin on helpompi mennä rauhoittaa lasta. Näin me sairaalassa neuvotaan pienten lasten äitejä / isejä.

Itse olen suhteellisen helpon lapsen äiti, jolla ikää nyt 5kk ja olen todellakin onnellinen tästä. Mutta sen sanon että jännittyneenä odotan sitä seuraavaa syntyväksi sitten joskus, koska ei kahta näin helppoa lasta voi saada! Tiedän monia joilla paljon itkevä vauva ja kaikki sympatia heille. Ja hatunnosto. :hug:

 

Meidän esikko oli koliikkivauva. Siitä on yli 7v aikaa mutta en ole unohtanut sitä, en todellakaan. Olihan se rankkaa, ei siihen pysty varautumaan. Silloin ajattelin, että jos jotenkin tämän yhden muksun jaksan.. Nyt meillä on kuitenkin 3 lasta ja nämä 2 seuraavaa ovat olleet ihan eri maata, varsibkin kuopus on ns. helppo vauva, josta pystyy oikeasti nauttimaan. En tiedä onko sen ainaisen sylissäolon seurausta, mutta meidän esikosta on kehkeytynyt aivan ihana toiset huomioiva tyttö :heart:

Niin, ja meidän esikon koliikkiin ei auttanut kuin aika. Sitä kesti 4 kk ja loppui sitten kuin seinään. Onko teillä allergiaepäilyjä? Ne voivat itkettää aivan kuin olisi koliikki. Erään tuttuni vauva oli allerginen äidinmaidolle.

 

Meilläkin epäiletiin äidinmatoallergiaa. Oltiin jopa lastenklinikalla sitä varten. Ei se kuitenkaan ollut sitä. Tilanne ehkä helpotti hitusen kun siirryttiin soijamaidolle, muttei pahentunut takaisin kun otettiin äidinmaito taas kehiin. Eli meilläkin tosiaan aika oli se taikasana.

Olen kuullut paljon hyvää tuosta vyöhyketerpiasta, mutta meillä siitä ei ollut apua. Käytiin jopa kahdella eri terapeutilla. Eka oli niin kamala, että otin vauvan häneltä pois kesken hoidon. Toisen luona käytiin 5 kertaa. Ei ollut muuta apua kuin se, että mun oli pakko lähteä kotoa.

Kehotan käyttämään turvaverkon ihmisiä hyväksi. Niitä ketkä pysyvät lempeinä, jämpteinä ja rauhallisina kaaoksen keskellä. Ja tekevät juuri niinkuin äiti käskee. Meillä toisen puolen isovanhemmat jaksoivat kantaa lasta ympäriinsä. Se auttoi niin mielettömän paljon!

Mies ei meinnanut kestää huutoa. Minulta (ihme kyllä) ei mennyt hermot. Olin valmistautunut, että on luonnolista, että niitä "tekisi mieli jättää tuo kakara yksin tunniksi"-tunteita voi tulla. Mutta kävikin toisin. Lapsen itku sattui minuun niin syvälle, en pystynyt jättämään huutavaa lasta hetkeksikään ilman syliä. Tuntui siltä, että antaisin mitä vain, että lapseen ei sattuisi. Tosin töihin oli kova ikävä!

Ja tosiaan itkin aivan joka paikassa ja koko ajan: neuvolassa, lääkärissä, vyöhyketerpeutilla, ja vaikka kaupassa jos sinne ulkoavaruuteen asti pääsin.

Todentotta: helvetin keskellä ei auttanut "aika auttaa"-neuvot. Eikä myöskään ihmisten sanomiset mun tissimaidon laadusta tai riittävyydestä :kieh: Kaikki imettämisarvostelut oli pahimpia loukkauksia mitä olen ikinä saanut. Tietenkään niitä ei sellaisiksi ole tarkoitettu ja nyt ne osaa laittaa omaan arvoonsa. Imetys ei ole enää äitinä olemisen mittari.

Meidän tyttö oli juuri tuollainen tissittelijä: tunti meni helposti tissi suussa (ja menee edelleen). En halunnut antaa lisämaitoa senkään vuoksi, että tissillä lapsi ei huutanut. Mutta ehkä se soijamaito-vaihe tuntui helpottavan juuri sen vuoksi, että pystyin antamaan lapsen miehelle syötettäväksi. Sitä ennen imettäessä meni helposti puolet vuorokaudesta. Nyt tyttö on saanut yli 2kk nania ja tissiä ja hyvin menee.

Ai niin, meille ei tule lisää lapsia, vaikka tilanne on nyt maailman helpoin ja ihanin. Tämä ei hetkessä unohdu.

Supervoimia toivotellen!

 

Juurikin näin,

aikamoinen mullistus ja myllerrys , sekä fyysisesti että henkisesti.
Tosiaan unenpuutetta on vaikeaa kestää - kaiken muun keskellä.
mulla vielä semmoiset mausteet että olen lapsen kanssa kaksin, ja kuinka ollakaan sukulaisitakaan ei ollut minkäänlaista apua, äitini ja sisareni käänsivät selkänsä voi sanoa täysin. Melkeinpä asennetasollakin - puhumattakaan konkreettisesta avusta.

Mutta mutta - kuten muutkin tuumaa - meilläkin tai mulla alkoi helpottaa tuossa 5-6 kk maissa , kun lapsi alkaa kommunikoimaan enemmän, arjen sujumisesta on varmuutta (lue = saa hieman univajetta nukuttua ja pääsee suht hyvin suihkuun yms ...).
Tyttö on sosiaalinen tapaus - kontaktoi kaikkiin ja reissaa ihan hyvin - siis täs paikanpäällä kyläluutaillaan ja kaupungilla mammakhvitellaan ja -lounastellaan. Se nääs on mammallekin tärkeää ...
Itsellä helpotti kaks ajatusta arkea - yrittääkin tehdä kaiken minkä voi vauvan ollessa hereillä ja sitten jos ja kun hän nukkuu päikkäreitä, relaa sen ajan ...
Jaa - vielä demontoitunut - kaipa se toinenkin ajatus oli.
Niin , juu - eli että ei tarvitse väenväkisin muuttua pullantuoksuiseksi superkokiksi - jos ei semmoinen kiinnosta , niin ei . Tärkeimpänä itse pidän lapsen kans eloa ja oloa, lauluja , lukemista jne jne ...
Ja ilo on kai revittävä sielät mistä sitä nyt voi - mulle esim estetiikka eli kauniit hepenet lapselle on virtaa antavaa. Molemmissa kärryissä sävysävyyn päivänvarjot ja sitä rataa Älytöntä, mutta eipä tässä kovin monia extreme elämyksiä voi nyt repiä...

Tosin tää syyllisyydentunne ja armottomuus itseä kohtaan - olenko hyvä äiti ? On näemmä tällaisella kiltillä ja miellyttämisenhaluisella immeisellä alituinen seuralainen...


Jaksua myös muille . Ja halauksia.

Ja rakkaus kasvaa koko ajan - tuohon omaansa ihastuu päivä päivältä syvemmin - minusta se on luontevaa näin - kaikissa ihmissuhteissahan sitä sen syvemmin rakastaa , mitä syvemmin tuntee ... (aluksi kun piti syyllistyä siitäkin ettei romanttinen lapsirakkaus iske heti ihan 400%:lla)

 

Ihanaa!! Vihdoinkin rehellistä ajatustenvaihtoa eikä sitä ainaista kulissien ylläpitoa!!
:wave: Samaan sakkiin edellisten kanssa ilmoittaudun. Tosin rakkaus mulla tuli kyllä kuvaan hyvin pian, vähän liikaakin..