lapsettoman miehen reaktio lapseen?

cee
minkälaisia kokemuksia teillä on kun olette aloittaneet uuden suhteen? siis miten uusi mies on reagoinut lapseen ja onko ollut ongelmia? itselläni 2v poika ja mies on sanonut ettei haittaa yhtään,mutta itse jotenkin epäilen että tajuaakohan nyt ihan oikeesti kuinka suuresta asiasta on kyse. ollaan vasta vähän aikaa tapailtu ja mies jo haluaisi aloittaa seurustelun ,mutta itse hannailen vastaan kun en halua saada nokilleni ja tosiaan vaivaa tuo kuinka lapsi oikeasti vaikuttaa. positiivisia kokemuksia siis kaipailen mutta tietenkin muitakin kantoja.
 
minun tapaus
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.04.2007 klo 23:42 cee kirjoitti:
minkälaisia kokemuksia teillä on kun olette aloittaneet uuden suhteen? siis miten uusi mies on reagoinut lapseen ja onko ollut ongelmia? itselläni 2v poika ja mies on sanonut ettei haittaa yhtään,mutta itse jotenkin epäilen että tajuaakohan nyt ihan oikeesti kuinka suuresta asiasta on kyse. ollaan vasta vähän aikaa tapailtu ja mies jo haluaisi aloittaa seurustelun ,mutta itse hannailen vastaan kun en halua saada nokilleni ja tosiaan vaivaa tuo kuinka lapsi oikeasti vaikuttaa. positiivisia kokemuksia siis kaipailen mutta tietenkin muitakin kantoja.
Tämä minun kokemus ei kovin positiivinen ole, mutta kerron kuitenkin. Tarinasta tulee ikävä kyllä pitkä, koeta jaksaa lukea. B)

Tapasin siis lapsettoman miehen ja omilla lapsillani oli ikää jotakin 7-8 (tyttö) ja 5-6 v (poika) nuorenmpi ei vielä ollut kuitenkaan esikoulussa.

Miehen oli heti alkuun helpompi suhtautua poikaan luontevammin, ehkä ikä, sukupuoli ja lapsen ns. helpompi luonne sekä oma suhtautuminen, eli poika tykkäsi ajatuksesta että mies (isähahmo) tulee taloon. Tyttö taas oli jo vanhempi, erilainen perusluonne eikä hän kaivannut mitään mieshahmoja kait kotiin, mutta kumpikin lapsi kuitenkin hyväksyi miehen varauksettomasti.

Muutama kömmähdys ja typerä lipsahdus mieheltä tuli ihan seurustelun alkuaikoina kohdistuen lapsiin, minun hälytyskelloni kilahti ja lujaa, mutta vaiensin ne saman tien, selitin: sillä ei ole itsellään lapsia, se ei tiedä miten toimia lasten kanssa.

Kun suhde jatkui, ja asuttiin yhdessä jo,. mies otti "minun tavat" omikseen, eli hän ei luonut omaa toimintatapaa olla ja kommunikoida lasten kanssa, vaan kopioi minua. Erona oli vaan se, ettei mies osoittanut sitä hyvää lapsille ollenkaan, ei kannustusta, syliä, hyväksyntää, enemmänkin komentolinajalla siis, minunlaisin suorin ja tempramenttisin tavoin.

Ristiriita oli siinä, että mies oli kaveripiirissän rento ja lapsirakas kaveri. Piti sylissä kaverin lapsia, ei minun. Samaa ikää kuitenkin, ala-aste-koululaisia jo.

Kun elämää oli eletty useampi vuosi eteenpäin, lapset alkoivat kokea miehen kommentit haukkumisena ja moittimisena. Esim, läskyjen kuulustelussa. Poika itki: se hakkui mut tyhmäksi. Kävin kysymässä. Mies väitti sanoneensa vain, että lue uudelleen.

Mies olisi siis saanut luoda lapsiin juuri sellaisen suhteen kun itse haluaa, hänellä oli kaikki mahdollisuudet. Hän jättäytyi kuitenkin etäiseksi.

Minä tein sen virheen, että annoin miehen ja parisuhteen tulla minun ja lasteni väliin. Olin niin onnellinen parisuhteesta ja hyvästä miehestä yms. etten tajunnut, että lapset ovat kuitenkin ykkösenä, vaan mies ja parisuhde ohitti lapset. Ydinperheeseen verrattava tasa-arvoinen l"apset mukaan" -suhde se kun ei ollut. Esim. aiemmin lapset olivat saaneet olla minun vuoteessa ja tulla vkl-aamulla minun viereen köllöttelemään, meillä oli läheinen suhde muutenkin.,
Miehen myötä kaikki jäi, hän ei tykännyt että lapset on hänen sängyssään tai tulee väliin tai minun viereen..

Tyttären tullessa varhaisteini-ikään hän alkoi inhota tytärtäni entistä enemmän.
Siinä vaiheessa alkoi liittokin olla jo loppusuorallaan ja tyttö purki huonoa ilmapiiria järkuttävän kamalalla käytökselle ja riitelyllä, mies purki omaa oloaan haukkumalla lasta. Esim. kerran aamulla ennen töihin lähtöä meillä oli riita ja minä menin ovet paukkuen ulos. Palasin takaisin kuitenkin hakemaan auton avaimet( myöhästyin bussista) ja yllätin miehen karjumassa tyttären huoneen ovella teini-ikäiselle: "OLETKO NYT TYYTYVÄINEN???!!!" ja tytär nosti unista päätään (oli siis nukkumassa vielä!) : "mitä?"
Tytär ei minun mielestäni liittynyt meidän parisuhdekriiseihin ollenkaan, miehen mielestä kaikki vika oli tyttäressä.

Syykin aukeni minulle sitten: mies koki jotenkin ahdistavana tyttären orastavan naiseuden. Väitti parisuhdeterapiassa, että tytär alkaisi jossain vaiheessa syyttää häntä insestistä.

Eli hän näki tyttäreni näin pimahtaneena. Minä olin jo niin lukossa ja ahdistunut, että vaikka tiesin väitteen aivan hulluksi, en jaksanut alkaa puolustaa enkä inttää asiasta, kohautin olkapäitäni. Mies siis koki itse itselleen nuoren neidon orastavan naiseuden uhkaksi, itse itselleen. Tytär ei nähnyt vanhaa äijää , isähahmoa, seksuaaliesti mitenkään, lapsihan hän tuolloin vielä oli alle ripari-iän....

Eli meillä se ei hyvää tiennyt, pieleen meni ja pahasti, kun lapsettoman (joka ei halunnut, eikä edes kyennyt saamaan lapsia- tosin hänellä ei ollut ollut ikinä rohkeutta mennä tutkimuksiin asian suhteen, mutta eli vahvasti tässä oletuksessa) kanssa yritin perhettä leikkiä...

Niistä pienistä hälytyskelloista olisi pitänyt havahtua.
Ei ne puheet, vaan ne teot (osin puheetkin kyllä), kertoivat enemmän kuin mitään vakuuttelut.
:flower:
 
xxx
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 11:38 minun tapaus kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.04.2007 klo 23:42 cee kirjoitti:
minkälaisia kokemuksia teillä on kun olette aloittaneet uuden suhteen? siis miten uusi mies on reagoinut lapseen ja onko ollut ongelmia? itselläni 2v poika ja mies on sanonut ettei haittaa yhtään,mutta itse jotenkin epäilen että tajuaakohan nyt ihan oikeesti kuinka suuresta asiasta on kyse. ollaan vasta vähän aikaa tapailtu ja mies jo haluaisi aloittaa seurustelun ,mutta itse hannailen vastaan kun en halua saada nokilleni ja tosiaan vaivaa tuo kuinka lapsi oikeasti vaikuttaa. positiivisia kokemuksia siis kaipailen mutta tietenkin muitakin kantoja.
Tämä minun kokemus ei kovin positiivinen ole, mutta kerron kuitenkin. Tarinasta tulee ikävä kyllä pitkä, koeta jaksaa lukea. B)

Tapasin siis lapsettoman miehen ja omilla lapsillani oli ikää jotakin 7-8 (tyttö) ja 5-6 v (poika) nuorenmpi ei vielä ollut kuitenkaan esikoulussa.

Miehen oli heti alkuun helpompi suhtautua poikaan luontevammin, ehkä ikä, sukupuoli ja lapsen ns. helpompi luonne sekä oma suhtautuminen, eli poika tykkäsi ajatuksesta että mies (isähahmo) tulee taloon. Tyttö taas oli jo vanhempi, erilainen perusluonne eikä hän kaivannut mitään mieshahmoja kait kotiin, mutta kumpikin lapsi kuitenkin hyväksyi miehen varauksettomasti.

Muutama kömmähdys ja typerä lipsahdus mieheltä tuli ihan seurustelun alkuaikoina kohdistuen lapsiin, minun hälytyskelloni kilahti ja lujaa, mutta vaiensin ne saman tien, selitin: sillä ei ole itsellään lapsia, se ei tiedä miten toimia lasten kanssa.

Kun suhde jatkui, ja asuttiin yhdessä jo,. mies otti "minun tavat" omikseen, eli hän ei luonut omaa toimintatapaa olla ja kommunikoida lasten kanssa, vaan kopioi minua. Erona oli vaan se, ettei mies osoittanut sitä hyvää lapsille ollenkaan, ei kannustusta, syliä, hyväksyntää, enemmänkin komentolinajalla siis, minunlaisin suorin ja tempramenttisin tavoin.

Ristiriita oli siinä, että mies oli kaveripiirissän rento ja lapsirakas kaveri. Piti sylissä kaverin lapsia, ei minun. Samaa ikää kuitenkin, ala-aste-koululaisia jo.

Kun elämää oli eletty useampi vuosi eteenpäin, lapset alkoivat kokea miehen kommentit haukkumisena ja moittimisena. Esim, läskyjen kuulustelussa. Poika itki: se hakkui mut tyhmäksi. Kävin kysymässä. Mies väitti sanoneensa vain, että lue uudelleen.

Mies olisi siis saanut luoda lapsiin juuri sellaisen suhteen kun itse haluaa, hänellä oli kaikki mahdollisuudet. Hän jättäytyi kuitenkin etäiseksi.

Minä tein sen virheen, että annoin miehen ja parisuhteen tulla minun ja lasteni väliin. Olin niin onnellinen parisuhteesta ja hyvästä miehestä yms. etten tajunnut, että lapset ovat kuitenkin ykkösenä, vaan mies ja parisuhde ohitti lapset. Ydinperheeseen verrattava tasa-arvoinen l"apset mukaan" -suhde se kun ei ollut. Esim. aiemmin lapset olivat saaneet olla minun vuoteessa ja tulla vkl-aamulla minun viereen köllöttelemään, meillä oli läheinen suhde muutenkin.,
Miehen myötä kaikki jäi, hän ei tykännyt että lapset on hänen sängyssään tai tulee väliin tai minun viereen..

Tyttären tullessa varhaisteini-ikään hän alkoi inhota tytärtäni entistä enemmän.
Siinä vaiheessa alkoi liittokin olla jo loppusuorallaan ja tyttö purki huonoa ilmapiiria järkuttävän kamalalla käytökselle ja riitelyllä, mies purki omaa oloaan haukkumalla lasta. Esim. kerran aamulla ennen töihin lähtöä meillä oli riita ja minä menin ovet paukkuen ulos. Palasin takaisin kuitenkin hakemaan auton avaimet( myöhästyin bussista) ja yllätin miehen karjumassa tyttären huoneen ovella teini-ikäiselle: "OLETKO NYT TYYTYVÄINEN???!!!" ja tytär nosti unista päätään (oli siis nukkumassa vielä!) : "mitä?"
Tytär ei minun mielestäni liittynyt meidän parisuhdekriiseihin ollenkaan, miehen mielestä kaikki vika oli tyttäressä.

Syykin aukeni minulle sitten: mies koki jotenkin ahdistavana tyttären orastavan naiseuden. Väitti parisuhdeterapiassa, että tytär alkaisi jossain vaiheessa syyttää häntä insestistä.

Eli hän näki tyttäreni näin pimahtaneena. Minä olin jo niin lukossa ja ahdistunut, että vaikka tiesin väitteen aivan hulluksi, en jaksanut alkaa puolustaa enkä inttää asiasta, kohautin olkapäitäni. Mies siis koki itse itselleen nuoren neidon orastavan naiseuden uhkaksi, itse itselleen. Tytär ei nähnyt vanhaa äijää , isähahmoa, seksuaaliesti mitenkään, lapsihan hän tuolloin vielä oli alle ripari-iän....

Eli meillä se ei hyvää tiennyt, pieleen meni ja pahasti, kun lapsettoman (joka ei halunnut, eikä edes kyennyt saamaan lapsia- tosin hänellä ei ollut ollut ikinä rohkeutta mennä tutkimuksiin asian suhteen, mutta eli vahvasti tässä oletuksessa) kanssa yritin perhettä leikkiä...

Niistä pienistä hälytyskelloista olisi pitänyt havahtua.
Ei ne puheet, vaan ne teot (osin puheetkin kyllä), kertoivat enemmän kuin mitään vakuuttelut.
:flower:

Ihan kuin sama mies jonka kanssa olin avoliitossa muutama vuosi sitten!
 
mulle kävi näin
Mä taas puolestani voin kertoa onnistuneen tarinan.

Mulla useampi lapsi ja tapasin lapsettoman miehen parisen vuotta eroni jälkeen. Olimme jotenkin alusta asti todella luonnollisesti yhdessä. Hän sanoikin, että on kuin olisimme aina tunteneet. Oli oma valintani, että ihan alkuajat, noin 2 kk:tta, meni niin, että hän ei tavannut lapsiani, tiesi kyllä alusta alkaen, että niitä oli. Eli halusin antaa hänen ensin tutustua minuun ja sitten vasta lapsiin. Järjestys osoittautui hyväksi. Vietimme aikaa joka päivä yhdessä, edes hetkisen. Tutustuimme kovaa vauhtia ja tosiaan parin kuukauden jälkeen mies tuli meille käymään. Suhtautuminen oli luonnollista lapsiini joista vanhimmat olivat 12 vuotta.
Mies pelasi ja leikki pienempien kanssa ja yhdessäolo oli heti alusta alkaen luontevaa. Mutta. Annoin hänelle heti alusta alkaen "samat oikeudet ja velvollisuudet" lapsiin kuin mulla itselläni oli. Eli hän sai helliä mutta myös komentaa ja opastaa lapsia. Olemme olleen yhdessä noin kymmenen vuotta, eikä meillä ole ollut mitään suurempia vaikeuksia, emme edes juurikaan riitele. Elämä on tasapainossa ja olemme onnellisia, lapsetkin ovat.
Joten kun tavallaan antaa asioiden mennä omalla luonnollisella painollaan, eikä kannata toiselta(kaan) vaatia täydellisyyttä ja muistaa ajatella asiota aina molempien osapuolten kannalta, eikä jääräpäisesti ole periaatteessa aina vaan lastensa puolella, tilanteesta riippumatta, niin kyllä kaikki onnistuu. Kyllä mun mielestäni miehellä, joka tulee perheeseen ulkopuolisena täytyy olla muutakin kuin sivustakatsojan rooli. Siihen hyvä suhde perustuu !

Onnea yritykselle, älä pelkää kokeilla, voit löytää todellisen onnen, kuten mulle kävi =)
 
satunnainen vieras
Tapasin lapsettoman miehen ollesani 3 lapseb yh äitinä .Seurustelumme vaikeutti sitäettei lapsieni isä tavannut lapsia ja meillä oli harvoin kahdenkeskistä aikaa,Mies suhtautui hyvin lapsiin ja olemme olleet nyt 10 vuotta yhdessä.Meillä vaikedet alkoivat vasta tyttöjen ollessaan murrosiäss ja kun meille syntyi yhteisiä lapsia.Minun lapset kokeevat että heitä on tavallaan jätetty perheelämän ulkopuolelle ja ovat katkeria ja mustasukkaisia pienille sisaruksille.Isäpuoli on kaiken pahan alku ja juuri ja he tekevät kaikkensa että erosimme.Asiaan vaikuttaa varmaan se ettei tytöillä ole suhdetta omaan isään.Myös miehen tapa kohdella minun lapsia on muuttunut omien lapsien syntymää myöten.Hän ei yritä olla heidän kanssaan samalla tavalla kuinennen ja murkkujen tapa haukkua häntä esimsaatanan homoksi eivät tilannetta auta.Meillä on tällä hetkellä sellaista sota valloillaan että olen aina välillä miettinyt muuttavani eroon miehestä että tilanne rauhoittuisi.Mutta sitähän murkut haluaa enkä voi tehdä sitä pienille sisaruksille..Eli jos alkuun menee hyvin voi myöhemminkin tulla vaikeuksia
 
minun tapaus
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.04.2007 klo 06:42 mulle kävi näin kirjoitti:
Mä taas puolestani voin kertoa onnistuneen tarinan.

Mulla useampi lapsi ja tapasin lapsettoman miehen parisen vuotta eroni jälkeen. Olimme jotenkin alusta asti todella luonnollisesti yhdessä. Hän sanoikin, että on kuin olisimme aina tunteneet. Oli oma valintani, että ihan alkuajat, noin 2 kk:tta, meni niin, että hän ei tavannut lapsiani, tiesi kyllä alusta alkaen, että niitä oli. Eli halusin antaa hänen ensin tutustua minuun ja sitten vasta lapsiin. Järjestys osoittautui hyväksi. Vietimme aikaa joka päivä yhdessä, edes hetkisen. Tutustuimme kovaa vauhtia ja tosiaan parin kuukauden jälkeen mies tuli meille käymään. Suhtautuminen oli luonnollista lapsiini joista vanhimmat olivat 12 vuotta.
Mies pelasi ja leikki pienempien kanssa ja yhdessäolo oli heti alusta alkaen luontevaa. Mutta. Annoin hänelle heti alusta alkaen "samat oikeudet ja velvollisuudet" lapsiin kuin mulla itselläni oli. Eli hän sai helliä mutta myös komentaa ja opastaa lapsia. Olemme olleen yhdessä noin kymmenen vuotta, eikä meillä ole ollut mitään suurempia vaikeuksia, emme edes juurikaan riitele. Elämä on tasapainossa ja olemme onnellisia, lapsetkin ovat.
Joten kun tavallaan antaa asioiden mennä omalla luonnollisella painollaan, eikä kannata toiselta(kaan) vaatia täydellisyyttä ja muistaa ajatella asiota aina molempien osapuolten kannalta, eikä jääräpäisesti ole periaatteessa aina vaan lastensa puolella, tilanteesta riippumatta, niin kyllä kaikki onnistuu. Kyllä mun mielestäni miehellä, joka tulee perheeseen ulkopuolisena täytyy olla muutakin kuin sivustakatsojan rooli. Siihen hyvä suhde perustuu !

Onnea yritykselle, älä pelkää kokeilla, voit löytää todellisen onnen, kuten mulle kävi =)
Meillä oli kyllä samansuuntaista alkua.
Eli tutustuttiin ensin toisiimme, tosin lasten isä asui kaukana ja tapasi lapsia harvoin, mutta tapasimme siten, että hän tuli minun luo sen jälkeen kun olin laittanut lapset nukkumaan. PIenet menee aikaisin.

Mies sai omaan tahtiinsa tutustua lapsiini, luoda heihin sellaisen suhteen kun haluaa.

Jälkeenpäin, myöhemmin, hän moitti minua. Minä olin vaikeuttanut häntä, kun en ollut antanut vastuuta ja koko paketin ohjaksia saman tien hänelle. Olin ollut yksin lasteni kanssa ja kantanut vastuuta heistä ja koko huushollista yksi lasten syntymästään asti, ja sitten minun olisi yhtäkkiä pitänyt luovuttaa kaikki toisen käsiin? Eihän semmonen onnistu !

.... ... :headwall:
 
minun tapaus
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 13:44 xxx kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 11:38 minun tapaus kirjoitti:
\ :flower:

Ihan kuin sama mies jonka kanssa olin avoliitossa muutama vuosi sitten!
Nyt on udeltava!?
Milloin aloititte suhteen ja milloin lopetitte, mikä kaverin koulutustaso (peruskoulu/keskikoulu, yo, ammattikoulu, korkeakoulu jne) kyseessä kun saattaa ollakin sama tapaus?!!
 
minun tapaus
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 13:44 xxx kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 11:38 minun tapaus kirjoitti:
\ :flower:

Ihan kuin sama mies jonka kanssa olin avoliitossa muutama vuosi sitten!
Nyt on udeltava!?
Milloin aloititte suhteen ja milloin lopetitte, mikä kaverin koulutustaso (peruskoulu/keskikoulu, yo, ammattikoulu, korkeakoulu jne) kyseessä kun saattaa ollakin sama tapaus?!!
 
minun tapaus
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 13:44 xxx kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 11:38 minun tapaus kirjoitti:
\ :flower:

Ihan kuin sama mies jonka kanssa olin avoliitossa muutama vuosi sitten!
Nyt on udeltava!?
Milloin aloititte suhteen ja milloin lopetitte, mikä kaverin koulutustaso (peruskoulu/keskikoulu, yo, ammattikoulu, korkeakoulu jne) kyseessä kun saattaa ollakin sama tapaus?!!
 
xxx
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.04.2007 klo 18:16 minun tapaus kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 13:44 xxx kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 11:38 minun tapaus kirjoitti:
\ :flower:

Ihan kuin sama mies jonka kanssa olin avoliitossa muutama vuosi sitten!
Nyt on udeltava!?
Milloin aloititte suhteen ja milloin lopetitte, mikä kaverin koulutustaso (peruskoulu/keskikoulu, yo, ammattikoulu, korkeakoulu jne) kyseessä kun saattaa ollakin sama tapaus?!!

Suhde alkoi syyskuussa 02 ja loppui syksyllä 03. Koulutustaso peruskoulu ja sanotaan vielä nimikirjamet JM.
Kerrohan täsmääkö!
 
Mieheni on aarre ja tuikitärkeä lapselleni. Tapasimme lapsen ollessa reilun vuoden. Lapseni isän ei ole kanssamme tekemisissä. Miehestä on tullut lapseni isä ja hän sanoo aina rakastavansa lastani. Uskon kyllä; teot puhuvat puolestaan. Tulevaisuudessa hän mahdollisesti adoptoi lapseni. Meidän tarinamme on sikäli helppo, että lapsi oli tavatessamme pieni, eikä tuntenut muuta isää. Mies otti luontevasti isän rooliin ja exiä ei ole hämmentämässä soppaa. Uusi lapsi toiveissa.
 
minun tapaus vast xx
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.04.2007 klo 21:39 xxx kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.04.2007 klo 18:16 minun tapaus kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 13:44 xxx kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 11:38 minun tapaus kirjoitti:
\ :flower:

Ihan kuin sama mies jonka kanssa olin avoliitossa muutama vuosi sitten!
Nyt on udeltava!?
Milloin aloititte suhteen ja milloin lopetitte, mikä kaverin koulutustaso (peruskoulu/keskikoulu, yo, ammattikoulu, korkeakoulu jne) kyseessä kun saattaa ollakin sama tapaus?!!

Suhde alkoi syyskuussa 02 ja loppui syksyllä 03. Koulutustaso peruskoulu ja sanotaan vielä nimikirjamet JM.
Kerrohan täsmääkö!
Ei, eri äijät on kyseessä, mutta näköjään näitä samanlaisia sitten on enemmänkin, emme ole törmänneet mihinkään ainutlaatuiseen ilmiöön. Ehkä se "lohduttaa"...

Me olimme kyllä exän kanssa tuohon aikaan ollet jo hyvän aikaa erossa, mutta tyyppi on korkeakoulutettu ja nimikirjaimet EP.
 
surusilmä
Meillä elellään tällä hetkellä aika #&%?$!*ä tilannetta uusperheessä,ja jotenkin olen jo kai luopunut toivosta,että tilanne tästä korjaantuu millään muulla,kuin että minä otan lapset kainaloon ja häivyn...Minulla siis yksi"oma" lapsi,nyt tämän uuden kanssa sitten vielä kaksi yhteistä...yhteiseloa takana seitsämättä vuotta..Oma lapseni oli suhteemme alkaessa 4-vuotias..meillä ei ole oikeastaan biologinen isä kuvioissa mukana kuin parilla puhelinsoitolla/vuosi,joten sieltä suunnasta ei ole "häiriötekijöitä" suhteeseen..

meillä mies tuntuu päivä päivältä suhtautuvan kriittisemmin tähän ei-omaan lapseen,kritisoi,kyttää haarukan asentoa ruokapöydässä...kommunikointi lähinnä negatiivista moittimista ja välit näiden kahden välillä todella tulehtuneet..Periaatteessa mies sanoo aina tykkäävänsä tytöstä,mutta käytännössä tämä ei kyllä näy mitenkään..Itsekin karahdan tuolle 11-vuotiaalleni harva se päivä,osaa olla todella ärsyttävä,rajoja paukutteleva esimurrosikäinen,mutta meillä on kyllä sitten vastapainoksi niitä kivojakin hetkiä yhdessä..miehen ja tytön kommunikointi taas on noin 90 % negatiivissävytteistä..

Mies on muuten hyvä isä pienemmille ja ero lasten kohtelussa on siis todella huikea...itse olen tilannetta niin lähellä,että en osaa sitä ulkopuolelta katsoa ja järkevästi asiaan puuttua..enkä oikein enää jaksakkaan..

Lapsi nyt vain siis ärsyttää miestä niin paljon,että kun vain tulee samaan huoneeseen,kuin mies,niin tämä haluaa siirtyä toiseen tilaan...Ei kai tässä muu auta,kuin lähteä lätkimään?
 
harmillista
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2007 klo 09:14 surusilmä kirjoitti:
Meillä elellään tällä hetkellä aika #&%?$!*ä tilannetta uusperheessä,ja jotenkin olen jo kai luopunut toivosta,että tilanne tästä korjaantuu millään muulla,kuin että minä otan lapset kainaloon ja häivyn...Minulla siis yksi"oma" lapsi,nyt tämän uuden kanssa sitten vielä kaksi yhteistä...yhteiseloa takana seitsämättä vuotta..Oma lapseni oli suhteemme alkaessa 4-vuotias..meillä ei ole oikeastaan biologinen isä kuvioissa mukana kuin parilla puhelinsoitolla/vuosi,joten sieltä suunnasta ei ole "häiriötekijöitä" suhteeseen..

meillä mies tuntuu päivä päivältä suhtautuvan kriittisemmin tähän ei-omaan lapseen,kritisoi,kyttää haarukan asentoa ruokapöydässä...kommunikointi lähinnä negatiivista moittimista ja välit näiden kahden välillä todella tulehtuneet..Periaatteessa mies sanoo aina tykkäävänsä tytöstä,mutta käytännössä tämä ei kyllä näy mitenkään..Itsekin karahdan tuolle 11-vuotiaalleni harva se päivä,osaa olla todella ärsyttävä,rajoja paukutteleva esimurrosikäinen,mutta meillä on kyllä sitten vastapainoksi niitä kivojakin hetkiä yhdessä..miehen ja tytön kommunikointi taas on noin 90 % negatiivissävytteistä..

Mies on muuten hyvä isä pienemmille ja ero lasten kohtelussa on siis todella huikea...itse olen tilannetta niin lähellä,että en osaa sitä ulkopuolelta katsoa ja järkevästi asiaan puuttua..enkä oikein enää jaksakkaan..

Lapsi nyt vain siis ärsyttää miestä niin paljon,että kun vain tulee samaan huoneeseen,kuin mies,niin tämä haluaa siirtyä toiseen tilaan...Ei kai tässä muu auta,kuin lähteä lätkimään?
Oletko puhunut miehen kanssa tilanteesta? Sanonut, että Puheet ja teot / käytännnön kohtelu ovat ristiriidalla keskenään ja sinä uskot näitä jäkimmäisiä aivan kuten lapsikin?

Oletko sanonut, että sinä lähdet, jos tilanne ei korjaannu?
Apuahan voi hakea perheneuvoloista.

Tuommonen suhde ja isähahmo alkaa vaikuttaa jo lapsen itsetuntoon ja siihenkin, miten hän sitten muutaman vuoden päästä murrosiässä alkaa temppuila ja tehdä kaikkea asioita. paha olo koko ajan, kun ei hyväksytä.
 
Onko kenelläkään lasten oma isä käyttäytynyt näin? Siis asumme ydinperheenä yhdessä, tosin asumusero oli vuosi sitten kun hemostuin miehen käytöksen lapsia kohtaan. Palattiin yhteen kun miehen käytös vähän rauhottui mutta suht samaan käytökseen palattiin aika pian.. Kritiikki on siis se millä mies kasvattaa eikä mikään lapsilta kelpaa. Lämpöä ja huomiota ei anna, pienimmästäkin älähtää ja puhuu alentavaan sävyyn. Alan olla taas niin kypsä tilanteeseen. Lapset ei tykkää viettää aikaa isän kanssa, enkä ihmettele. Mies sanoo että on edistynyt mutta tätä ei kyllä erota ja aikaa olen antanut 6 vuotta kehittyä isänä... Olen kai ihan järjiltäni kun olen odottanut tilanteen muuttuvan. Miehen pää hautautuu illoiksi koneen ääreen ja kun huomautan ajasta lasten kanssa niin kommentoi että koneella olo vie paljon vähemmän henkistä voimavaraa kun lasten kanssa olo, siksi valitsee mielummin koneen. No ehkä parempi ettei vietä aikaa lasten kanssa kun siitä ei ole kenellekään iloa. Tukehdun tähän katkeruuteen, taasko lähden viemään lapsia kokemaan eroa.. Missä on se mukava mies joka mies on muille?
 
hyvä kokemus, tää mun nykyinen aviomies, ja numeron kakkosen ja kolmosen is :). tavattiin kun mun esikoinen oli 8, ja alusta asti oli poikaan mutkattomat välit. miehellä kyllä kokemusta nuorista (urheiluvalmentajan roolissa), mutta tottakai tällainen perhekuvio oli ihan uutta. ei meilläkään ihan kitkattomasti ole sujunut, mutta ei myöskään mitään oikeasti ongelmallisia asioita ole tullut vastaan.
yks mun aiempi suhde oli kyllä katastrofaalinen, siinäkin silloinen seurustelukumppani oli ihan ok suhteessa lapseen, mutta sitten se miten yritti minua kontrolloida oli ihan sairasta (mutta se on eri stoori).
eli kyllä siis on olemassa miehiä jotka ihan "aikuisten oikeesti" pärjää hyvin uusioperhekuvioissa!!!
 
Meillä mies muutti taloon samaan aikaan kun exäkin lähti pois.. Kantoivat jopa toistensa muuttokamojaan :D Joka tapauksessa nykyinen on todella lapsirakas, ja haluaa omiakin lapsia.
Minä annoin ohjat miehelle, koska tiedän itse olevani erittäin temperamenttinen lapsilleni ja lapset kaipaavat myös rennompaakin "vanhempaa" (johtuen oman lapsuuteni tiukka kuri)

Meillä homma luistaa, minulla on 2,4v todella paha uhma ikäinen poika ja kuopus joka on vasta 6kk. Uhma ikäiseen ei meinaa saada kunnolla "yhteyttä" ketään, mutta pitää avopuolisoani "Esaisänä" ja tietää myöskin että omalla isällä on tyttöystävä ja että on myös kaksi kotia...se onkin helpotus. Kuopukseni on miehelleni kuin oma poika, heillä on todella vahvat siteet toisiinsa. Mies on jo tottunut lapsiperheen arkeenkin, joten vaipan vaihdot, ruokailut, siivoukset yms. sujuu vaivatta ilman että meille tulisi kränää jotka aiheuttaisi ongelmia parisuhteeseen. =)

Esikoinenkin monesti käppäilee yöllä meidän makkariin ja änkee meidän väliin..joskus sitä tietty toivois että saisi olla miehen kanssa kaksin, mutta siihen on aikaa silloin kun lapset ovat isällään :)

Tähän kyllä varmaan vaikuttaa myös mieheni oma lapsuuden tausta, jossa hänen äitinsä on ollut 3 pojan yksinhuoltaja. Joten iloitsen, että olen löytänyt hyvän kumppanin rinnalleni.. :)
 

Yhteistyössä