Lapsettomuudesta kärsivä; miten haluaisit kuulla ystävän raskausuutisen?

Mulla on parikin tuttua raskaana, olen silti iloinnut heidän raskaudestaan alusta alkaen. Pahinta mielestäni on se, että jätetään kertomatta. Se loukkaa. Ei se raskautuneen ihmisen vika ole, että meille ei enää nyyttiä saada..

Rohkeasti vaan, on mun ohjeeni.
 
Olen itsekin kokenut kovia raskautumisen suhteen (km/rypäleraskaus) ja koko prosessi on nyt kestänyt kaksi vuotta. Ystäväni tietää kyllä, olemme avoimesti puhuneet katkeruuden tunteista ja lapsettomuudesta (hän/he ovat lapsettomuushoidoissa).

Haluan kyllä ehdottomasti kertoa. Jännitän hänen reaktiota, sillä hän on minulle tärkeä ja kärsinyt lapsettomuudesta kovin. Ajattelin kirjoittaa hänelle viestin.
Itse ahdistuin suunnattomasti kun ihmiset kertoivat juhlissa yllärinsä ja itse nieleskelin kyyneleitä (parissa juhlissa itkin vessassa aivan valtoimenaan). Tiedän siis itsekin kuinka pahalta se tuntuu ja kun ne katkeruuden tunteet nousevat pintaan. Ajattelin että viestin lukiessaan hän saa tilaa tunteilleen, ei tarvitse pidätellä itkua kahvilassa tai esittää 'reipasta'.

Raskaus on aivan alkuvaiheessa, enkä tiedä kertoisinko jo nyt hänelle. Toisaalta jos tämäkin raskaus päätyy keskenmenoon, kertoisin siitä hänelle.
 
Oletpa ajattelevainen ystävä, kun noin paljon asiaa mietit. Mie ehkä pohjustaisin vähän ennen sanomista. En itsekään ole hyvien ystävien raskauksista ollut pahoillaan. Kyllähän se aina ihan alussa vähän kirpasee ja aiheuttaa kateuden tunteita mutta sitten olen ollut sen asian kanssa ihan ok. Ja kyllähän ne kavereiden vauvat ja lapset on ihania että mukava että jotku edes niitä saa. Yksi kaveri (joka tiesi kuinka vaikea asia tämä lapsettomuus on ja ennen kaikkea että oli kriisi päällä huonosti menneen hoidon jälkeen) laittoi viestin: Olen raskaana :D eikä mitään muuta. Siitä vedin kyllä herneen nenään, kun tuntuu ettei se taida yhtään ymmärtää tätä lapsettomuuden tuskaa. Olis voinu tuota viestiä kyllä vähän pohjustaa... Tosin kaikki ottaa asiat erilailla enkä varmaan olis itsekään tuosta viestistä niin loukkaantunut ellen olis ollu niin maassa huonosti menneen hoidon vuoksi.
 
Minun mielestä asia pitää sanoa suoraan, mutta ajankohtaa/tilannetta kannattaa miettiä. Että jos kaverilla on joku hoito juuri meneillään ja ite on saanu negatiivisen tuloksen niin ei heti sellasena päivänä kannata sanoa..Ja asia kannattaa kertoa kahden kesken kasvotusten. Jos sanot esim. suuren porukan ollessa paikalla niin asia on vähä kiusallista jos tälle kaverille sattuisi tulee vaik itku niin kahen kesken toinen saa näyttää tunteensa.
 
Joo, kyllä mäkin ehkä tuossa tilanteessa miettisin sitä tilannetta ja aikaa / paikkaa. Julkinen ympäristö voi olla huono valinta, mutta kahden kesken, kun on "tilaa tunteille", voi -ja kannattaakin kertoa. Mä uskon, että ystäväsi arvostaa sitä, etenkin jos saa olla ensimmäisten joukossa kuulemassa uutisesta.

Kirje kuulostaa ihanalta vaihtoehdolta. Siihen toisaalta voi kirjoittaa paljon omia tuntemuksia ja ajatuksiakin kertomisesta ja siitä, mitä itse ajattelee tällaisesta tilanteesta. Mä tykkään kirjoittaa kirjeitä vaikeista asioista ja puran paljon asioita ihan paperille yleisesti, joten siksi tuo kirje tuntuu musta ainakin tosi ihanalta jutulta, jonka jälkeen lukijakin saa aikaa sulattaa asiaa ja ottaa yhteyttä kun sen kokee parhaimmaksi.

Hyvin se menee, tsemppiä ja onnea raskaudesta!
 
Minusta paras tapa on esim facessa/what saapuessa viestillä ensin vähän jutustelua kevyesti, kysellä kuulumisia ja sitten saatesanojen kera kertoa, jos ystävä ei juuri kerro omasta epäonnesta.

Minä arvostan sitä ettei tarvitse esittää urheaa ja lohduttaa kaveria, että kyllä minä pärjään. Kirjoittamalla on niin paljon helpompi valita sanansa ja onnitella kuin siinä kasvotusten.

On kyllä hieno juttu, kun mietit asiaa.
Minä antaisin tosiaan mahdollisuuden ystävälle reagoida reaktionsa minulta piilossa ja kerätä itsensä rauhassa. Ja kertoisin ajoissa.
 
Kerro mahdollisimman aikaisin, riippuen tietysti kaverisuhteesta mutta tuo ilmi että halusit kertoa hänelle ensimmäisenä koska arvostat häntä ystävänä etkä halua loukata. Itse ehdottaisin juurikin lähestymistapana FB:tä tai muuta vastaavaa, silloin kaverisi saa kokea sen tunteiden kirjon mitä hän on tunteakseen, kasvotusten joutuu peittelemään varmasti. Kerro, ettei asiaan tarvitse kommentoida mitään ja että tärkeintä on se, että et pimitä tätä asiaa häneltä ja että hänellä on aikaa sulatella tätä.

Tämä oli hyvä keskustelunaloitus, tästä saa varmasti monet eväitä tähän asiaan.
 
Minä lapsettomuudesta kärsivänä toivon saavani raskausuutiset jollain muulla tavalla kuin kasvotusten. Kun saan uutisen esimerkiksi tekstiviestinä, voin rauhassa sulatella asiaa itsekseni. Aluksi saatan tuntea hieman katkeruutta, mutta sulateltuani asiaa iloitsen jo ihan aidosti uutisesta ja pystyn vastaamaan uutiseen paljon paremmin. :)
 
En haluaisi kuulla ilon ja riemuntäyteistä "meille tulee vauva!" Liibalaabaa. Erittäin hienotunteinen ja varovainen saisi olla sekä korostaa toisen tarvetta keskusteluun jos sitä on "miten sulla menee siellä?".. Enemmän kuin sanoa, saisi olla korvana. Aidosti kuunnella. Kipeä ja arka nainen tuskin antaa tarjottimella pahaa oloa varsinkaan jos toinen iloitsee ylläristään näkyvästi ja paljon. Ne ajatukset pitää ehkä jopa kaivaa esiin.

Vaan upea se raskaudesta nauttiva, joka ottaa huomioon toiset. <3
 
kiitos kaikille vastauksista! Kuten aiemmassa viestissäni kerroin, ajattelin laittaa viestin hänelle. Juttelimme muistakin aiheista ja kerroin samalla. Hän otti asian hyvin ja olemme keskustelleet sekä lapsettomuudesta että tästä minun raskaudesta. Toki mietin mitä aiheesta hänen kanssa keskustelen. Loppu hyvin kaikki hyvin, tämä taisi jopa lähentää meitä! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mursu83
Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, ettei kannata ainakaan mennä lapsettoman ystävän/läheisen työpaikalle kesken työpaivän muikealla hymyllä kertomaan, että "Meillä on ens viikolla muuten neuvolakäynti ;) ;)"

Oli nimittäin oikein "ratkiriemukasta" yrittää saada työpäivä loppuun itkua nieleskellen, ihan jo siksikin kun ei voinut käsittää miten joku voi olla niin ilkeä, että tekee tuolla tavalla. Asiakaspalvelussa kun vielä tuolloin olin, niin ei saanut edes hengittelytaukoa kun piti hymyssäsuin olla ruuhkaisella paikalla asiakkaita palvelemassa.
Juuri viikkoa aikaisemmin olin kertonut näistä ongelmista ja miltä tuntuu, sitten kuitenkin teki noin. Menikin sitten tähän ihmisee pitkäksi aikaa välit jäähylle, kun ei edes käsittänyt miksi pahoitin mieleni tästä ilmoitustavasta.
 
IMN
Mulla oli tuollanen ongelma kun alettiin kakkosta odottaa. Ei meilläkään se lapsen saaminen ollut ihan parin kuukauden homma, mutta silti pelotti kertoa veljelleni, koska tiesin hänen ja vaimonsa yrittäneen lasta jo vuosia. Loppujen lopuksi homma ratkesi kuin itsekseen, kun äitini kertoi veljelleni. Veljen reaktio oli "Miten se on muka mahdollista?". Äitini kysyi haluaako tämä tosiaan yksityiskohtaisesti tietää miten pikkusiskonsa on raskautunut :D
No, mutta veljeni onkin mies. Ei häntä siis pahemmin hetkauttanut. Paljastui kuitenkin samalla että myös hänen vaimonsa on raskaana, suurin piirtein samoilla viikoilla kuin minä. Sai sitten paria viikkoa myöhemmin keskenmenon. Tuntui itsestäni todella pahalta puhua mitään omasta raskaudestani..
 
Mulla oli tuollanen ongelma kun alettiin kakkosta odottaa. Ei meilläkään se lapsen saaminen ollut ihan parin kuukauden homma, mutta silti pelotti kertoa veljelleni, koska tiesin hänen ja vaimonsa yrittäneen lasta jo vuosia. Loppujen lopuksi homma ratkesi kuin itsekseen, kun äitini kertoi veljelleni. Veljen reaktio oli "Miten se on muka mahdollista?". Äitini kysyi haluaako tämä tosiaan yksityiskohtaisesti tietää miten pikkusiskonsa on raskautunut :D
No, mutta veljeni onkin mies. Ei häntä siis pahemmin hetkauttanut. Paljastui kuitenkin samalla että myös hänen vaimonsa on raskaana, suurin piirtein samoilla viikoilla kuin minä. Sai sitten paria viikkoa myöhemmin keskenmenon. Tuntui itsestäni todella pahalta puhua mitään omasta raskaudestani..
Varmaan veljesi tuolla kysymyksellään enemmän tarkoittanut, että miten on mahdollista että toinen tulee raskaaksi heti kun lapsen sattuu haluamaan, kun itsellään ei vuosienkaan jälkeen onnistu (eikä välttämättä tule koskaan onnistumaan).

Kyllä on itsekin monta kertaa tullut pohdittua, että miten ihmeessä on mahdollista tulla vahingossa raskaaksi, kun se lapsen tekeminen tuntuu niin rakettitiedettä olevan. Eräästäkin lähteestä luin, että raskaaksi tulemista verrattiin siihen, että pudottaa neulan Eiffeltornin huipulta ja yrittää saada sen osumaan maassa olevaan appelsiiniin niin, että neula jää siihen pystyyn.
Mietitään todennäköisyyksiä, kuinka helvetin monta neulaa siinä saa pudotella..
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
En haluaisi kuulla ainakaan siten kuin pari kaveria on tehnyt että facebookiin laitetaan kuva, jossa sivellään raskausmahaa. Muistan vieläkin miten itketti.. Helpompi ois ollut vaan et oisi sanonut suoraan, kuin laittaa mahan esittelykuvan faceeen pitsipaidassa kuin jostain äitiyslehdestä, käsi vatsaa silitellen. Olisin halunnut kuulla häneltä itseltään enkä olla osa suurta yleisöä, jolle vatsaa esitellään joukkoilmoituksena. Toinen tuttu pariskunta kutsui meidät illanviettoon.näin heti että kaverini odottaa, mutta silti koko illan puhuivat ihan muista asioista, nainen ei ottanuy viiniä vasn hänelle sekoitettiin mehudrinkkiä, enkä kehdannu kysyä (!) kun en ollut ihan varma (vaikka koskaan en ole erehtynyt jos olen epäillyt jonkun olevan raskaana..) ja sitten kertoivat illan lopuksi. Se oli jotenki tyhmää mutta kun itse en koskaan kysy keneltäkään mitään näistä asioista niin en vaan pystynyt itse ottamaan puheeksi. Toivon vain et sanottaisiin suoraan. Ei sen ihmeempää.
 
Tuossa kun tuli yhden läheisen tuttavapariskunnan raskaus juuri tietoon niin voin sanoa kyllä, että ärsyttää kun selvästi tietoa pantattu meiltä meidän tilanteen takia. Eli ei olla uskallettu kertoa ennenkuin nyt kun rakenneultra on edessä eli alkaa näkyä jo niin pakko kertoa. Siitä kertomattomuudesta tuli ärsyyntynyt olo, mitä sitä meitä 'paapomaan' vaikka ei mitään mahdollisuutta luomuraskauteen ole.

Ärsytystä ei tietty yhtään laimentanut se kun kysyin, että oliko suunniteltu. "Eiiii ei todellakaan, nyt on niin kauhean huono tilanne muutenkin koko asialle. Kierukka poistettiin joulun aikoihin, mutta jotenkin tämä nyt kävi." .......... joo-o.
 

Yhteistyössä