Lapsettomuushoidoille piste yhden ivf-hoidon jälkeen, mietteitä?

Olemme miettineet (ja varsinkin minä alan kallistua siihen) että jos tämä meidän ensimmäinen ivf-hoito onnistuu niin että alkioita tulee useampi, niin tämä jää siksi viimeiseksi hoidoksi meille. Tulinpa sitten raskaaksi onnistuneesti, tai en.

Iän puolesta (25v) voisi vielä yrittää hyvin hoitoja enemmän ja julkisella meille varmasti tehtäisiin vielä toinenkin ivf-hoito, jos eka on tulokseton. Mutta jokaisella ihmisellä kuitenkin tulee jossain raja vastaan, on ollut aina ajatuksissa että useampiin koviin hoitoihin en lähde. On vaan semmoinen tunne että kaikella on aikansa ja oma vaiheensa elämässä ja en halua pitkittää lapsettomuusprosessia. Haluan jo jättää tämän asian hoidon jälkeen, mahdollisesti siirtyä adoptiojonoon ja keskittyä muihin asioihin elämässä. Luomuyllätys tottakai on tervetullut jos on joskus tullakseen.

Onko kukaan jättänyt lapsettomuushoidot yhteen ivf-hoitoon? Kaduttiko jälkeenpäin jos lasta ei kuulunutkaan? Kuulostaako kokeneempien hoitolaisten mielestä kerran yrittäminen ylipäänsä ihan oudolta?

 

Itse en luonteeni vuoksi pystyisi ikinä luovuttamaan kesken, mutta nostan hattua jos siihen joku pystyy. Me vedettiin 4 ivf kierrosta laihoin tuloksin neljän hoitovuoden aikana. Viimein lähdettiin adoptioinfoon ja todettiin ettei se ollu meidän juttu. Lähdettiin tukka putkella sijaisperheeksi ja kaikki tuntu kivalta. Nyt kuitenkin viimeisen hoidon viimeinen siirto antoi plussan ja sekoittaa kaiken.

muista että voit aina palata myöhemmin hoitoihin kunhan ikä riittää, mutta adoptioprosessi sen estää jopa 7 vuoden ajan... eli koko projektin ja odottelun ajan on ehkäisy "suositus" ja vasta kun lapsi on kotona on mahdollisuus jatkaa.

kaikilla on erilainen luonne ja omanlainen ajattelutapa. Itse olen nyt vasta valmis luovuttamaan, mutta katsotaan kuinka nyt käy.

 

Muista, että eka IVF on usein "harjottelua", siinä katsotaan miten/mitkä lääkkeet toimii. Usein ensimmäisestä opitaan, toisessa tehdään ehkä toisella kaavalla ja eri lääkkeillä. Meillä tuli 2. IVF:n tuoresiirrosta plussa. Minä en myöskään olisi pystynyt antamaan periksi, lopettamaan, ennenkuin lääkäri olisi niin suositellut. 80% hoitoihin lähteneistä saa lapsen ja meidän gynekologi sanoi, että prosenttilukema olisi suurempi, jos rajattaisiin hoidot keskeyttäneet tilastoista pois, toisin sanoen toistetusti hoidot ovat Suomessa erittäin tehokkaat.

Tottakai hoidot on raskaat. Te olette vielä nuoria (miten vihasinkaan tuota kommenttia hoitojen aikana), joten teillä on aikaa jatkaa hoitoja myöhemmin, jos nyt on elämäntilanne sellainen, että tarvitsette taukoa. Toisaalta nuorena hoidot onnistuu parhaiten. Kaksipiippuinen juttu. Itse olen onnellinen, että älysimme ennen 30 vuoden ikää alkaa hankkimaan lapsia, melko lyhyen seurustelun jälkeen, koska lapsettomuus tuli melkoisena yllätyksenä ja kestikin tovi ennenkuin plussa tuli, tosin olen varma, että alle 30 vuoden ikä auttoi hoidoissa, kun lääkkeet ja kaava saatiin kohdalleen, tuli erittäin hyvänlaatuisia alkioita.

Kannattaa keskustella päätöksestä kautta rantain yhdessä ja tarvittaessa pitää pitempi tauko. Tauon jälkeen meillä tärppäsi, tosin tauko kesti vain 4 kk, mutta ehdittiin siinä "elää" mikä varmasti vaikutti hoidon lopputulokseen. Tosin joillekin sopii hoitojen lopettaminen aiemmin ja he saavat siitä päätöksestä mielenrauhan.

 

Mulle tehtiin 2 IVF kun olin 21 vuotias, ja siitä 2.hoidosta syntyi ainokainen lapseni. Sitten oltiin 12 vuotta luomusti, lasta toivoen ja nyt kun olin lähes 35, kokeiltiin jälleen IVF sillä seurauksella että FSH on jo niin koholla, ettei munasarjat reagoi lääkkeisiin mitenkään. Multa ei siis tule enää munasoluja stimuloimalla. Voin sanoa että aika sikana ottaa päähän, jos olisin aiemmin aloittanut uudet hoidot, se olisi ehkä vielä onnistunut. Nyt ollaan luovutettujen munasolujen kanssa hoidoissa ja upeaa että se vaihtoehto on, muuten mulla ei olisi mitään mahdollisuutta saada toista lasta.

 

Redwing blackbird puhui viisauden sanoja tuosta, että eka ivf menee monesti harjoittelun piikkiin. Naisen hedelmällisyydestä (eli munasolujen laadusta, toimivuudesta, hedelmöittymiskyvystä, hormonistimulaation tehokkuudesta) ei tiedetä ennen sitä yhtään mitään. Alkioita ei myöskään suinkaan aina saada automaattisesti ylimääräisiä, tai jos saadaan, niitä ei automaattisesti voi aina pakastaa, vaikka kaikissa kuvailuissa ivf:n kulusta näin annetaan ymmärtää.

Meillä kävi juuri niin, ennen ekaa ivf:ää olin mitä potentiaalisin raskautuja, mutta ekassa ivf:ssä löytyi ongelma, johon kellään ei ollut mitään parannuskeinoa. Yhtään alkiota ei ole koskaan voitu pakastaa. Kun mua oli yritetty saada raskaaksi tässä elämässä kaksi (2) kertaa, sanottiin, että seuraava "hoitotoimenpide" olisi psykologin konsultaatio lahjamunasoluja varten. Lääkärien oletuksista huolimatta tulin raskaaksi ja sain lapsen kolmannessa ivf:ssä, jonka piti jäädä viimeiseksi yritykseksi.

Nyt olen menossa viidenteen ivf:ääni. Kaikilla ei ole adoption takaporttia, vaikka niin yleisesti uskotaan, esim. meille ainakaan kv-adoptio ei olisi ollut mahdollinen. Myöskään luomuraskauden mahdollisuutta meillä ei ole.

 

Pakko nyt kommentoida. En mitenkään ole kyllä samaa mieltä siitä, että ensimmäinen ivf on "joku kokeilukierros". Höpöhöpö. Jos lääkäri on asiantunteva niin hän tekee ENNEN ivf-hoitoa tarvittavan laajat tutkimukset siitä minkä tyyppinen hoito tarvitaan ja millaisella tukilääkityksellä ja myös ivf-hoidon AIKANA muokkaa tarvittaessa hoitoa oikeaan suuntaan. Ei keinohedelmöitys mikään ihmiskoe ole, kyllä se ihan lääkärin ammattitaidosta on kiinni. Itselleni tehty kaksi ivf-hoitoa, ei muuta. Molemmista sain ihanan terveen lapsen. Ennen ensimmäistä hoitoa tehtiin erittäin kattavat tutkimukset lapsettomuuden syystä ja siihen mahdollisesti liittyvistä tekijöistä, tutkittiin mm. verinäytteet normaalia laajemmin (tämä maksoi hieman lisää, mutta uskoakseni oli sen arvoista). Tämän pohjalta osattiin räätälöidä hoito oikein ja toki en kiellä että varmasti tuuriakin oli mukana. Toista hoitoa varten tutkittiin uudelleen samat kuin aiemmin oli tutkittu (tässäkin olisi tietysti ollut mahdollisuus lähteä hoitoon vain samoilla premisseillä kuin ensimmäiseen hoitoon, koska aikaa ei ollut kovin paljon kulunut) ja löytyikin pari tekijää joiden vuoksi toista ivf-hoitoa muokattiin hieman erilaiseksi kuin ensimmäistä. Ja tärppäsipä vaan toisestakin, vaikka huomasin, että lääkärikin oli jo vähän ihmeissään (koko hoidosta ei saatu kuin yksi blastoksi edennyt solu).

Tämä nyt siis vaan ihan siksi, ettei kukaan tätä palstaa lukeva ole menossa ensimmäiseen hoitoonsa ja sitten noita tekstejä lukiessa ajattele, että voi voi kun ei ole mahdollisuutta tärpätä kun on ensimmäinen hoito. Valitse asiantunteva lääkäri ja klinikka ja pyydä tutkimaan kaikki mahdollinen ennen hoitoa. Maksaa vähän enemmän, mutta on sen arvoista.

 

Todellakin monesti se eka ivf on kokeilua vähän että mikä lääke toimii ja mikä ei.Siinä ivf:ssä nähdään esim. jos vika solutasolla yms.
Se on hienoa että sulla on onnistunut jo ekoista ivf:tä kuitenkin monelle ei näin käy....aika arpapeliä tämä on.
Itselläni ekasta ivf:stä ja passeista negaa,sitten vaihdettiin lääkkeitä ja mentiin pitkällä viljelyllä niin rupes plussaa tulemaan.
Ja jokainen hoitokierros on omansa,toisella keraa voi tulla vaikka 5 solua ja toisella 10.

 

Näin on, kyllä aika harvinaista on että 2 IVF:ää ja kaksi lasta. Mullakin oli todella kokenut lapsettomuuslääkäri, joka ekan IVF:n jälkeen sanoi, ettei olisi ikinä uskaltanut määrätä mulle niin korkeaa annosta Gonal-F:ää, jonka sitten määräsi tokaan hoitoon. Ei yhdessä kierroksessa ehdi nähdä munasarjavastetta tarpeeksi niin että ilman hyperin riskiä voisi nostaa annostusta tarpeeksi ja soluja tosiaan tulee vaikka 1 tai 35..lisäksi alkioiden laatuun ei juuri voi vaikuttaa enää jälkikäteen. Kyllä jokainen hoito opettaa. En ole nyt raskautunut kahdesta siirrosta (molemmissa tuoresiirroissa siirretty 2 huippublastoa), ja seuraavaksi lääkäri haluaakin kokeilla pakastealkion siirtoa luonnolliseen kiertoon. Eli kokeilua ja kokeilua, mihin kroppa sitten yksilöllisesti vastaa parhaiten.

 

Itsekin jouduin hakemaan motivaatiota hoitojen jatkamiseen. Meidän diagnoosimme on selittämätön lapsettomuus, kaikki oli koko ajan ihan täydellisesti tutkimuksissa, myös ikä ja "yleinen terveydentila" suosiollinen. Silti ei yli vuoden kotoyrityksessä ja kolmessa inssissä edes haamuplussaa. Odotinkin ensimmäistä IVF-hoitoa mahdollisuutena päästä tiedoissa munasolu-tasolle. Jospa niissä on jotain vikaa, tai jospa jostain syystä sukusolumme eivät pelaisi yhteen. Mutta sekin hoito meni hienosti, tuli hyvälaatuisia munasoluja useita ja kuulemma täysin normaali määrä niistä hedelmöittyi. Alkioita viljeltiin useampi päivä ja niistäkin tuli hyvälaatuisia. Sitten ajattelin, että jospa kiinnittymisessä vika. Ensimmäinen alkio otti kuitenkin kiinni, muttei jatkanut kehittymistä. Tästä pääsen motivaation hakemiseen: tuntui ettei mitään muuta ole tehtävissä kuin sokeasti vain yrittää täsmälleen samalla tavalla uudestaan ja uudestaan, tietämättä onkin jotain korjauskelvotonta vialla prosessissa.

Minua helpotti se, että päätin etukäteen että "x määrä kertoja kokeillaan". Ennen sitä tuulimunaa olin ajatellut, että määrä on kaikki IVF-hoidot, jotka julkiselta saamme. Kokemus oli niin rankka, että silloin päätin että yritetään edes kaikki pakkasessa olevat alkiot, ja tähän lääkärikin suuresti kannusti. Minun tarinani päättyy onnellisesti, pakkaslapsi tuhisee nyt vieressä. Mutta minä ainakin ymmärrän täysin, jos heti aluksi päättää kokeilla vain kerran. Jos sen jälkeen tuntuu siltä, että jaksaisihan sitä enemmänkin ja toivo ei ole mennyt, mieltänsä saa vapaasti muuttaa. Mutta uskon, että rauhan pystyy kyllä löytämään yhdenkin hoitokerran perusteella, jos itse haluaa "siirtyä eteenpäin". Jokainen meistä on erilainen ja reagoi hoitoihin fyysisesti ja henkisesti niin erilailla. Voimia kuitenkin kaikille!

 

Toiveena kirjoitti: "Jos lääkäri on asiantunteva niin hän tekee ENNEN ivf-hoitoa tarvittavan laajat tutkimukset siitä minkä tyyppinen hoito tarvitaan ja millaisella tukilääkityksellä ja myös ivf-hoidon AIKANA muokkaa tarvittaessa hoitoa oikeaan suuntaan. Ei keinohedelmöitys mikään ihmiskoe ole, kyllä se ihan lääkärin ammattitaidosta on kiinni."

Hyvä Toiveena, ilmeisesti tunnet ivf:n vain oman keissisi osalta. Toistan vielä, että mainitsemistani asioista eli munasolujen laadusta, toimivuudesta, hedelmöittymiskyvystä, saatujen alkioitten jakaantumisen normaaliudesta ja nopeudesta jne. EI YHDELLÄKÄÄN KOKEELLA VOI ETUKÄTEEN SELVITTÄÄ YHTÄÄN MITÄÄN. Ei ole sellaista verikoetta, vasta-ainekoetta, hyytymistekijäkoetta eikä ylipäätään mitään koetta, jolla noista asioista voisi sen enempää sinun kuin meidän muittenkaan lääkärit tietää tuon taivaallista ennen kuin eka ivf on nähty loppuun saakka. Soitapa lääkärillesi ja varmista sieltä.

Jos siis lapsettomuusongelman ydin sattuu, kuten meillä, piilemään noissa hedelmöittymisprosessin osa-alueissa, sitä ei kukaan voi tietää ennen kuin se eka ivf on käyty läpi.

Mitä hoidon aikana tapahtuvaan hoidon muokkaamiseen tulee, siinäkin oiot mutkia aika surutta. Hyvin vähän on muutettavissa enää kun piikit on jo aloitettu. Sen verran voidaan toki tehdä, että hormonimääriä voidaan jonkin verran suurentaa tai pienentää tai stimulaation suunniteltua kestoa lyhentää tai pidentää siihen mennessä saadun vasteen mukaisesti.

Mutta jos vaikka ekassa seurantaultrassa hormonistimulaation aikana paljastuu, että pistetyistä hormoneista huolimatta vain yksi folli on lähtenyt kasvuun, ei niitä enää sen hoitokerran aikana mistään lisää taiota. Minkään hormonien pumppaamisella ei enää sen kierron aikana saada lisää folleja kasvuun. Jos taas vastaavasti paljastuu, että siihenastisilla hormoneilla on saatu kasvuun joku älytön määrä, 78 follia, niistä ei myöskään sen hoidon aikana enää saada osaa mihinkään häviämään. Tällaisissa tapauksissa se eka ivf on ollut se kokeilukerta, ja vasta toisella kerralla voidaan yrittää muokata hormonimääriä vastaamaan reaktiota.

Tämä nyt sitten ihan vaan siksi, ettei kukaan hoitoihin vasta menossa oleva kuvittele, että me muut olisimme hoidattaneet itseämme joillakin puoskareilla, ja vain Toiveena:lle olisi sattunut asiansa osaava lääkäri.

Pahoittelut AP:lle tällaisesta sivujuonteesta keskustelussa.

 

Toiveena: minä en ite keksiny tuota, että eka IVF olis usein "kokeilu", se oli melkein suora lainaus hoitavalta, väitelleeltä, lapsettomuushoitoihin erikoistuneelta gynekologilta, joka taatusti tietää mitä sanoo. Toki jotkut onnistuu heti ekassa ja se on aivan mahtavaa, onneksi olkoon sinulle. Mutta valitettavasti aika monet tarvitsee sen toisen tai kolmannenkin kierroksen. Käsittääkseni kaikkia lapsettomuushoitoja kaikissa yksiköissä ohjaa käypä hoito -suositusten mukainen protokoll, ihan niinkuin kaikkea muutakin medisiinaa, mitä Suomessa harjoitetaan ja prokollat ovat yleensä aika samantyyppiset kaikissa länsimaissa, eli kaikilta naisilta ja miehiltä tutkitaan tietyt jutut alussa. Osalta tutkitaan tarkemmin esim. vasta-aineita ym, mutta suurimmalta osalta ennen ekaa IVF:aa katsotaan samat asiat, ellei edeltävässä terveydentilassa ole jotain muuta, joka ohjaa tutkimuksia toiseen suuntaan. Mutta se, miten sun elimistö reagoi hormoneihin, sitä ei voi kukaan tietää, ennenkuin niitä aletaan pistelemään. Minullakin nostettiin Menopurin annosta, vaihdettiin kaavaa ja lisättiin Gonapeptyl vielä toisessa IVF:ssa tukemaan kiinnittymistä ja kas kummaa, munasolut olivat kaikki lähes toppia kun ekassa IVF:ssa oli vain kaksi "rupua", jotka ei sitten kiinnittynyt. Ei ole toki tarkoitus pelotella ketään, joka on rumbaan ryhtymässä vaan nimenomaan kannustaa: ei kannata ladata ihan valtavia paineita ja odotuksia ekaan IVF:n, vaan ajatella, että jossain vaiheessa se tärppää. Meki oltiin päätetty, että tehdään niin kauan kunnes tärppää. Ja näin ne klinikallakin meille sanoi, että kyllä me jossain vaiheessa saadaan vauva, minusta se oli ihan mahtavan rohkeasti "luvattu", sen voimin me monesti rämmittiin eteenpäin. Se voi jopa lieventää vähän stressiä, kun ei lataa kaikkia odotuksia siihen ekaan ja näin ollen jopa edistää IVF:n onnistumista - vaikka heti ekalla kerralla.

 

ei kannata ladata ihan valtavia paineita ja odotuksia ekaan IVF:n, vaan ajatella, että jossain vaiheessa se tärppää. Meki oltiin päätetty, että tehdään niin kauan kunnes tärppää. Ja näin ne klinikallakin meille sanoi, että kyllä me jossain vaiheessa saadaan vauva, minusta se oli ihan mahtavan rohkeasti "luvattu", sen voimin me monesti rämmittiin eteenpäin.

No mun mielestä ei voi / kannata ihan näinkään ajatella, koska karu fakta on kuitenkin se ettei kaikille tuu tulosta edes näillä hoidoillakaan, yrittipä mitä keinoja ja kuinka monta kertaa tahansa. On jotenkin väärin lääkäreiltä luvata tommosia kun sitä ei oikeesti kukaan voi tietää mihin ryhmään kuuluu. Itse ainakin jo useamman siirron negan jälkeen ajattelen että jatkan tätä nyt niin kauan kun suinkin jaksan ja pienikin toivo on olemassa, ja kun mua vielä suostutaan hoitaan. Jos ei sittenkään, niin ei voi mitään. Pääasia että ainakin yritin kaikkeni ja tuntuu etten ois voinu tehdä enää enempääkään, eikä jää mitään turhia jossitteluja. Tavallaan siis yrittää jo valmistautua siihenkin huonoimpaankin vaihtoehtoon.
Niin se kannattas tietysti asennoitua ettei ensimmäiseen hoitoon latais odotuksia, mutta luultavasti ne kuitenkin likimain kaikilla on valtavat. Onnistuuhan kai 50% ensimmäisellä hoidolla, niin ettei toista punktioo ja koko rumbaa tarvi alusta käydäkään. Tottakai jokainen haluaa toivoo ja uskoo kuuluvansa onnekkaisiin eikä niihin "jämiin" jotka joutuu ties moneenko hoitoon,.. saati niihin "jämien jämiin" epäonnekkaimpia jotka ei onnistu useillakaan hoidoilla. On se hirvee pettymys väistämättä kun tajuaa tippuneensa siitä onnekaammasta puolikkaasta. Sillon ymmärtää inhottavan realistisesti että ei nää hoidotkaan mikään ihmeellinen, saati varma tie onneen oo nekään ja ihan todella voi jopa kuulua niihin joille ei auta mikään. Epätoivonen olohan siinä tulee kun ei edes tiedä onko kaikki rämpiminen lopulta ihan turhaa. Jos edes joskus näkyis pieni häivähdys plussaa niin sekin antas jo lisää voimaa yrittää taas muutama kerta enemmän....nyt vaan pistää miettiin, että mitä jos se onkin ihan mahdotonta.

Anteeks nyt kyyninen ja katkerakin teksti, mutta suurin usko kun näihin tehokkaimpiinkin hoitoihin on jo menny, ja hupenee jokaisen negan myötä.

 

lasta: ymmärrän täysin sun fiilikset. Me ollaan kaikki hieman erilaisia ja ammattitaitoisella henkilökunnalla on "psykologista silmää" ja he keksii sitten oikeat sanat lohdutuksen hetkellä. Meille sopi hyvin "lupaus" lapsesta jossakin vaiheessa, minä sain valtavasti voimaa tuosta ajatuksesta, että kyllä meille joskus tulee lapsi, ehkä hoitava lääkäri "näki", että tarvin juuri sellaista toivoa. Toki ymmärsin sisimmässä, että eihän kukaan voi sitä 100 % varmasti tietää ja luvata, mutta esim. meidän lääkäri sanoi senkin (kun valitin, että VAIN 80% lapsettomuushoidoissa olevista pareista saa lapsen), että kun aloittaa nuorena (alle 30 v) hoidot ja jatkaa hoitoja tarpeeksi pitkään, hoitojen onnistumisprosentti lähentelee yli 90 %, koska tuo matalampi 80 % sisältää hoidot alkuunsa keskeyttäneet parit. Tästäkin ajatuksesta sain voimaa, että kun vain kärsivällisesti jaksamme toistaa hoitoja, niin joskus se onnistuu. Lisäksi olemme alle 30-vuotiaita, sekin seikka oli puolellamme. Ehkäpä sekin seikka puolsi "lupauksen" antamista. Ja toisaalta, eikös onnistumisprosentti tuon ensimmäisen IVF:n 50 % jälkeen pysy vielä korkeana ainakin 5. IVF:n asti ja tälläkin foorumilla on naisia, jotka ovat raskautuneet 5. tai 6. IVF:sta/ICSI:sta? Toisaalta sitten moni onnistuu vielä luovutetulla munasolulla, jos vain jaksaa sinne asti edetä. Minä en suostunut missään vaiheessa varautumaan siihen, että meille ei tulis lasta, en tiedä onko se heikkoutta vai vahvuutta. Puoliso sen sijaan "psyykkasi" itseään siihen, että me voidaan olla onnellisia ilman lastakin, minä en pystynyt/suostunut ajattelemaan näin. Erilaisia ollaan, jokaisella on ne omat tavat luovia valtavasta lapsettomuuden kriisistä eteenpäin, pääasia, että löytää ne omat vahvuudet ja saa riittävästi tukea hoitohenkilökunnalta. Tsemppiä ja voimia kaikille hoitoihin!