Lapsi ei ole saanut eskarikavereilta kutsuja synttäreille :(

  • Viestiketjun aloittaja "Suru"
  • Ensimmäinen viesti
"Suru"
Eskariryhmässä on vain 5 tyttöä.

Mun tytön synttärit oli kuukausi sitten ja kutsuttiin kaikki 4 tyttöä ja kaikki tulivat!

Yhdellä tytöistä oli synttärit joulukuussa. Kahdella muulla oli pari viikkoa mun tytön synttäreiden jälkeen eikä ole kutsua näkynyt eikä varmaan tulekkaan.

On kyllä kumma että kyllä kelpas tulla meille juhlimaan, mutta ei sitten vastavuoroisesti voi kutsua mun tyttöä vaikka ryhmässä on noin vähän tyttöjä :(

Onneksi tytöllä on yksi kaveri pihapiirissä eskarin ulkopuolella, mutta kun on vuoden nuorempi niin ei aloita samaan aikaan koulua.

Toivottavasti koulussa tulee uusia kavereita ettei tyttö jää yksin ;(
 
sama vieras
[QUOTE="vieras";28232317]Onpa kurjaa! Ihmettelen suuresti näiden tyttöjen käytöstapoja...Itselleni ei tulisi ikinä mieleen sallia sitä että yksi tyttö jätetään kutsumatta.[/QUOTE]

Tarkoitin tyttöjen vanhempien, en tyttöjen.
 
miilik
Ja sukulaisia. Me emme ole edes kutsuneet lapsen synttäreille eskari kavereita. Syy sukulaisia kävi, muutama kaveri jne. Pienet juhlat pidimme. Ja uskoisin että moni toimii näin. Ja täälläpäin on tapana juhlia synttäreitä jo hoidossa joten se asia huomioitu siellä.
 
ujojen äiti
Meillä lapset (nyt jo 13v, 10v ja 6v) ovat kyllä käyneet muiden synttäreillä, mutta kukaan heistä ei ole koskaan halunnut, että järjestetään omat kaverisynttärit. Ovat sillä tavalla ujoja, etteivät tykkää olla juhlan keskipisteenä, mutta tykkäävät kuitenkin osallistua muiden päivänsankareiden juhliin, jos kutsu tulee. Ilmeisesti tällaisesta ei tässä tapauksessa kuitenkaan ollut kyse, kun kerran tiesit, milloin noilla toisilla tytöillä on synttärit?
 
"a p"
Onneksi mun tuttavan saman ikäisellä lapsella on parin viikon päästä synttärit niin pääsee tyttö sinne juhlimaan muiden saman ikästen tyttöjen kanssa :) Mutta kyllä kummastuttaa toi omien eskarikavereiden vanhempien "käytös".

Yksi tyttö eskarissa leikkiin ainoastaan mun tytön kanssa välillä. Muut kolme vaan viimeisessä hädässä jos ei ketään muuta ole enää paikalla. Oon jutellut hoitajienkin kanssa, mutta ei ne oo tehneet asian eteen mitään tässä eskarivuoden aikana.

Onneksi mun tyttö sit leikkii yhden pojan kanssa välillä. Hänen synttäreillä olikin joulukuussa :)
 
"vieras"
No onhan lapsesi saanut kutsun pojalta! Kutsuitteko itse muuten tuota poikaa? Ovatko muut eskaritytöt sitten saaneet kutsut näiden muiden tyttöjen synttäreille? Toiset eivät pidä lainkaan synttärikutsuja muille eskarilaisille, he juhlivat sukulaisten tai muiden kavereiden kanssa.

Minua kummastuttaa paremminkin tuollainen käytös, että kun meillä on synttärikutsut pidetty, niin kyllä muidenkin pitää meille pitää. Jokainen saa juhlansa pitää ihan niinkuin haluaa.
 
"aha"
Miksi niiden toisten tyttöjen pitäsi kutsua sinun tyttösi heidän juhliin?
Sinusta he ei saa päättää ketä kutsuu tai ainakin jos menee toisen tytön synttäreille niin pitääkö kaikkien lasten nimet merketa ylös jotta muistaa ketä sitten vastaavasti kutsuu omiin juhliin
 
"a p"
[QUOTE="vieras";28232361]No onhan lapsesi saanut kutsun pojalta! Kutsuitteko itse muuten tuota poikaa? Ovatko muut eskaritytöt sitten saaneet kutsut näiden muiden tyttöjen synttäreille? Toiset eivät pidä lainkaan synttärikutsuja muille eskarilaisille, he juhlivat sukulaisten tai muiden kavereiden kanssa.

Minua kummastuttaa paremminkin tuollainen käytös, että kun meillä on synttärikutsut pidetty, niin kyllä muidenkin pitää meille pitää. Jokainen saa juhlansa pitää ihan niinkuin haluaa.[/QUOTE]

Kutsuttiin tämä poika ja hänelle "kaveriksi" vielä toinenkin poika jotka molemmat tulivat :) Muotoilin otsikon vähän väärin, mutta siis yksikään tyttö ei ole kutsunut.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28232317]Onpa kurjaa! Ihmettelen suuresti näiden tyttöjen käytöstapoja...Itselleni ei tulisi ikinä mieleen sallia sitä että yksi tyttö jätetään kutsumatta.[/QUOTE]

Eihän ap sanonut, että vain hänen tyttönsä on jätetty kutsumatta. Voi olla, että eskarikaverit eivät ole pitäneet kaverisynttäreitä ollenkaan tai sitten eivät ole kutsuneet ketään eskarista.
 
j,hkjh
Onko muut eskaritytöt sitten pitäneet kaverisynttäreitä?? Ja kaikki muut eskaritytöt on kutsuttu paitsi sinun tyttö?

Meillä tyttö jo koululainen ja saanut kaverikutsuja ja käynyt synttäreillä muttei ole itse koskaan halunnut pitää kaverikutsuja.
 
"a p"
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon;28232380:
Tiedätkö, onko ne tytöt pitäneet kaverisynttärit? :)

Meillä on vasta 4 v., mutta päädyttiin, ettei kaverisynttäreitä pidetä, vaan pidetään vain sukulais-/tuttusynttärit. Ei siis kutsuttu ketään hoidosta.
Yksi tyttö piti siis ainakin joulukuussa. Oltiin viime viikko lomalla ja mietin onkohan nämä kaksi muuta tyttöä pitänyt sillä viikolla synttärit, mutta ei ollut kutsua tullut...
 
"a p"
[QUOTE="aha";28232438]Miksi niiden toisten tyttöjen pitäsi kutsua sinun tyttösi heidän juhliin?
Sinusta he ei saa päättää ketä kutsuu tai ainakin jos menee toisen tytön synttäreille niin pitääkö kaikkien lasten nimet merketa ylös jotta muistaa ketä sitten vastaavasti kutsuu omiin juhliin[/QUOTE]

No NELJÄSSÄ tytössä ei varmasti nyt niin paljon muistamista ole! Eriasia jos ryhmässä olis vaikka 10 tyttöä niin sillon ymmärtäisin että kaikkia ei kutsuta.

Olisivat sit jättäneet tulematta mun lapsen synttäreille jos kerran eivät heidän puolelta edes yritä saada tyttöjä tutustumaan toisiinsa!! :(

Oli sukulaisjuhlatkin niin olis riittänyt sitten ne synttärit!
 
"a p"
[QUOTE="vieras";28232477]Kyllä on ihmisellä murheet.hohhoijaa[/QUOTE]

No on alkanut tulla murhe myöskin tästä asiasta kun tyttö on alkanut sanomaan usein että ei haluais mennä enää eskariin!! :( Varmaan on taustalla tää syrjintä minkä on huomannut :(
 
jyj5
ei kaikki pidä kaverisynttäreitä ja täällä ne saatetaan pitää muualla kuin kotona, joten rajaus on pakko tehdä. meidän poika olisi halunnut kutsua 8v synttäreille koko luokan, mutta se ei ollut mahdollista, koska 12 oli maksimi, koska juhlat pidettiin keilahallissa. pakko oli rajata osa pois ja olihan se tosi ikävää. poika kutsui ne joiden kanssa on eniten tekemisissä. Hän ei itse ole saanut koko lukuvuoden aikana yhtäkäänsynttärikutsua :( tosin ei ole ollut moksiskaan siitä, mutta itsestä tuntuu pahalta.
 
"vihreä"
Neljä lasta on jo paljon, kun lapsilla tuppaa olemaan esikoulun ulkopuolellakin kavereita. Meille ei kutsuttaisi neljää esikoulusta, kun ei vaan ole tilaa monelle juhlijalle ja on monta kaveria jotka on tosi tärkeitä joiden kanssa jatkuvasti leikitään. Onhan ne vanhemmat huomioinu sun tyttöä jo, kun lapsensa on päässeet tyttös synttäreille. Jos vaikka soittaisit jonkun tytön vanhemmille ja pyytäisitte sitä lasta useamminkin teille leikkimään ja lapset vois yrittää ystävystyä paremmin.
 
"vieras"
Miedän eskarilainen halusi kutsua vain 2 kaveria synttäreilleen, ei kaikki pidä isoista laumoista. Yksillä synttäreillä on itse ollut vuoden aikana, ihan on tyytyväinen lapsi.
 
"meitsi"
Kurjaa tuommoinen :(
Meille on myös käynyt noin, että ihmiset ovat ilomielin tuoneet lapsensa meille juhlimaan, mutta vastakutsuja on ollut turha odottaa. Esim. ekanluokan syksylä tyttöni kutsui kaikki luokan tytöt juhliinsa. Hän tuli alueen ulkopuolisesta eskarista eikä siis tuntenut luokaltansa ketään. Ajattelimme, että synttäreiden kautta tutustuisi helposti toisiin lapsiin ja saisi kavereitakin. Kaikki tytöt tulivat, mutta heistä vain kaksi kutsui tyttömme omiin juhliinsa.
 
"vieras"
Kannattaa muistaa laittaa siihen kutsuun, että synttäreille saa tulla vain jos kutsuu itsekin lapsen synttäreille. Ei jää sitten kenelläkään epäselväksi. Perinteisesti synttäreille kutsutaan ketä halutaan eikä mietitä vastapalveluksia.
 
"vieras"
Tiedättekö mikä tähän voisi auttaa? Te äidit voitte itse parantaa tilannetta.

Yrittäkää keksiä keinoja jolla tutustua näihin eskarilaisten vanhempiin, osallistukaa yhteisiin juttuihin jos niitä järjestetään, menkää aina lörpöttelemään kun törmäätte toiseen eskarilaisen vanhempaan pihalla jne.
Ja jos on muiden muksujen synttäreitä niin ilmoittaudu vapaaehtoiseksi aikuiseksi vahtimaan jos tarvitaan, mutta älä tietenkään tunkeudu.

Silloin ei kehdata jättää teidän lasta kutsumatta vaan vanhempi kevyesti painostaa tytärtään kutsumaan kaikki. Ja mitä väliä jos synttäreillä on joku hiukan vieraampi, ei niin paras kaveri- tyttö mukana?
Lapset kun tietää niin päivässä se mieli muuttuu ja kaverit vaihtuu.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28232613]Kannattaa muistaa laittaa siihen kutsuun, että synttäreille saa tulla vain jos kutsuu itsekin lapsen synttäreille. Ei jää sitten kenelläkään epäselväksi. Perinteisesti synttäreille kutsutaan ketä halutaan eikä mietitä vastapalveluksia.[/QUOTE]

Väärin. Perinteisten KÄYTÖSTAPOJEN mukaisesti kutsutaan vastavuoroisesti. Eli rautalangasta vääntäen: mikäli sinut kutsutaan juhliin, tulee sinunkin kutsua kyseinen henkilö vastavuoroisesti omiin vastaaviin juhliisi.

Tsiisus, missä ihmisten peruskäytöstavat ovat??? Koulussa varmaan pitäisi alkaa opettamaan sitä yhtenä aineena, kun lasten vanhemmillakin ne ovat tämän ketjun perusteella monella täysin hukassa.
 

Yhteistyössä