Lapsi lähtee itkien isän luo

Minulla on 1v10kk ikäinen poika. Tapaa isäänsä kahdesti kuussa 4-5 päivää kerrallaan. Tämä järjestely ollut maaliskuulta lähtien. Tähän asti toiminut suht hyvin. Poika yleensä lähtenyt iloisella mielellä. Mutta nyt jokin on muuttunut. Kaksi viimeistä kertaa ovat olleet tosi kurjia. On ollut heti aamusta kun puhun, että tänään isin luo, että ei. Sitten kun saatan autolle alkaa aivan hirvittävä itku ja huuto ei ja äiti. On todella sydäntä särkevää meille kaikille. Ei auta rauhoittelu, ei mikään. Lähtevät yleensä poika itkien autossa ja minä itkua pidätellen. En halua pojan näkevän miten minuakin itkettää, etten lisää hänen tuskaansa. Isän mukaan huutoa jatkuu jonkun aikaa. Isän luo kun pääsevät, ei yleensä mitään hätää. Siellä mumma vastassa.
Nyt vaan mietityttää, että onko tämä normaalia eroikävää äidistä vai mitä. Onko vaikuttanut isän minuun kohdistamat solvaukset, jotka lapsi on kuullut. Näissä on myös verrattu poikaa minuun, ollaan kuulema yhtä skitsoja. Eihän lapsi ymmärrä kaikkien sanojen merkitystä, mutta ehkä äänensävy kertoo jotakin ja näkeehän poika miten sanat minuun vaikuttaa.

Mutta tärkein asia tässä oli miten saisin lähdön helpommaksi. Kertokaa, jos teillä on omia kokemuksia.

 

Minulla on 1v10kk ikäinen poika. Tapaa isäänsä kahdesti kuussa 4-5 päivää kerrallaan. Tämä järjestely ollut maaliskuulta lähtien. Tähän asti toiminut suht hyvin. Poika yleensä lähtenyt iloisella mielellä. Mutta nyt jokin on muuttunut. Kaksi viimeistä kertaa ovat olleet tosi kurjia. On ollut heti aamusta kun puhun, että tänään isin luo, että ei. Sitten kun saatan autolle alkaa aivan hirvittävä itku ja huuto ei ja äiti. On todella sydäntä särkevää meille kaikille. Ei auta rauhoittelu, ei mikään. Lähtevät yleensä poika itkien autossa ja minä itkua pidätellen. En halua pojan näkevän miten minuakin itkettää, etten lisää hänen tuskaansa. Isän mukaan huutoa jatkuu jonkun aikaa. Isän luo kun pääsevät, ei yleensä mitään hätää. Siellä mumma vastassa.
Nyt vaan mietityttää, että onko tämä normaalia eroikävää äidistä vai mitä. Onko vaikuttanut isän minuun kohdistamat solvaukset, jotka lapsi on kuullut. Näissä on myös verrattu poikaa minuun, ollaan kuulema yhtä skitsoja. Eihän lapsi ymmärrä kaikkien sanojen merkitystä, mutta ehkä äänensävy kertoo jotakin ja näkeehän poika miten sanat minuun vaikuttaa.

Joo ei ne solvaukset ole lapsen korville. Ehkä yhteinen palaveri perheneuvolassa tms. paikassa olisi paikallaan. Lapsien ei ikinä pidä joutua eroriitojen välikappaleiksi!!!!!Toisaalta lapsesi on siinä kahden vuoden uhmaiässä ja silloin voi olla sellaista eroikävää missä tahansa hoitopaikassa. Pitäisikö tapaamisia jaksottaa eri tavalla?Onko 4-5 päivää liian pitkä aika?Vai onko tämä vaan sitä uhmaa? Älä missään tapauksessa näytä omaa hätääsi, koska silloin lapsi hätääntyy vielä lisää.Saako lapsi mukaansa jonkun turvlelun esim. tyynyn tai muun rakkaan esineen, jotta siirtyminen olisi helpompaa.Ja samanlainen, säännöllinen arjen rytmi helpottaa lapsen siirtymisä. Näitä antaisin nyt ekaksi neuvoksi, mutta neuvolasta kannattaa kysyä lisää. Mikäli tämä on vaan uhmaa niin ohitse se menee kun lapsi huomaa, että hyvinhän nämä tapaamiset sujuvat

 

olen ihan sama mieltä tuon piukun kanssa että olisikohan se vähän liian pitkä jakso se viisi päivää noin pienelle. Voisikohan sitä vaikka vähäksi aikaa lyhentää niitä tapaamisia? uhmaikä on uhmaikä mutta kannattaa kuitenkin kuunnella jos pientä ihmistä jokin asia noin kovasti vaivaa.

ja perheneuvola on hyvä paikka käydä puhumassa yksin tai erikseen. sinne on matala kynnys ja ei kaikkiin ongelmiin aina yksin keksi ratkaisua

 

minun lapseni on vanhempi häntä sama ongelma,vaikka aika on 2vrk!! tosin ekaan 2v isä EI HOITANUT JUURI YHTÄÄN(KERRAN KUUSSA MUUTAMA TUNTI)...ja on turvalelut yms..enkä mä puhu ikävästi isästä lapsen kuullen ainoa mitä keksin on se että isän pitäisi olla myös siinä välissä kun on vaan mulla yhteydessä lapseen,mutta isähän ei siihen suostu.

 

Sitä on niin vaikea tietää miten noin pieni kokee asiat. Kun ei osaa vielä kunnolla puhua ja kertoa tuntemuksistaan. Isälle olen puhunut, että lyhennettäisiin noita jaksoja, mutta ei käy. Isähän haluaisi, tai olisi jo keväällä halunnut, viikko ja viikko systeemin. Hänen mielestään jakson pituutta lyhentämällä ajan tilanteen siihen, ettei hän saa tavata poikaa ollenkaan. Minun puolelta ei tosiaan ole kyse siitä. Lapsen parasta tässä yritän ajatella.
Täytyy taas ottaa yhteyttä sinne perheneuvolaan. Isää ei sinne suostu lähtemään, mutta saanhan minä ainakin jotakin neuvoja.

 

niin onhan se.mä luulen että on ihan normaalia itkeä kun joutuu äidistä eroon.toisaalta oma lapseni itkee vain isälle mennessä.jos mummi,pappa tai täti tms.hakee hoitoon mitä tapahtuu harvemmin niin ei se itke yhtään.oman lapsen kohdalla epäilen että hän kokee isällä olon jostain syystä epämiellyttävänä,isän kanssa asiasta turha keskustella.mutta positiivista on että isä todella haluaa osallistua hoitoon,kasvatukseen.mun lapsen isä on niin itsekäs ku voi olla.nytki oon ihan älyttömän kipeee eikä jaksais..mut jaksettava on ku lapsen isä ei voi osallistua oman lapsensa hoitoon ku maksimissaan sen 2viikonloppua kuussa,eli 4vrk.

 

1 v 10 kk ikäisellä ei vielä minun käsittääkseni ole uhmaikää.

Jossain olen lukenut, että lapsi voi olla vanhempiensa eli tässä tapauksessa äidin luolta pois yö / ikävuosi, eli 1 vuotias 1 yön ja 4 vuotias 4 yötä peräkanaa, mutta en sitten tiedä miten pitkä aika pitäisi olla välissä, viikko vai kaksi?

Kannattaa ottaa perheneuvolaan yhteyttä ja jutella.

Omat lapseni olivat 4,5 v ja 1,5 v kun aloittivat viikonlopputapaamiset isällään, eikä ikinä ollut mitään massiivista huutoa tai itkua eron hetkellä. Toki pienemmällä oli isomman tuki vierellä, mutta .. no, levottomuus näkyi kun tulivat tapaamiselta.

Tulee olo, että jotain siellä isän luona ei nyt hyvin ole, vaikka huuto loppuukin ja mamma on vastassa jne. Osa voi toki olla eroikävää, mutta .. mene juttelemaan lastenvalvojalle ja perheneuvolaan.

 

Olen tehnyt monta vuotta perhetyötä sellaisille perheille joissa tarvitaan sosiaalisin perustein lapsille lomapaikkaa. Lapset ikävöivät eritavoin ja paljon siihen vaikuttaa se millä tavoin vanhemmat itse toimivat. Esim. 1. tytöt kaksi viikkoa yhtä soittoa lomalla luonani, tänä aikana äiti keskusteli ainoastaan minun kanssa lasten kuulumisista, kun tiesi jos puhuisi tyttöjen kanssa, niin ikävähän siitä tulisi. Toimi tosi hyvin. Esim.2 Tyttö, jonka äiti halusi joka ilta selittää tytölle kuinka pahoillaan hän on kun joutui tuomaan tytön luokseni ja kuinka ikävä hänellä on ja kyseli tytöltä joka ilta, että onhan tytönkin ikävä. Ne kaksi viikkoa oli melkoista painajaista, kun tyttö itki itsensä joka ilta uneen.
Me, varsinkin äidit pidämme itseämme monesti ainoana ja parhaimpana kasvattajana lapselle mutta pitäisi muistaa, että ennen lapsen kasvattamiseen tarvittiin koko kylä eli se, että koska nykyisin me olemme monesti tälläisiä uusioperheitä, niin voisimme yrittää pitää sitä rikkautena, kun lapsemme saa ympärilleen monta jotka välittävät hänestä. Tottakai lapsi monestikkin itkee, kun joutuu eroon siitä, jonka kanssa asuu sitä arkea mutta yleensä se itku loppuu, kun perävalot katoavat.

 

Niin ja tuohon haluaisin vielä lisätä, että kun sanotaan, että levottomuus näkyi, kun tulivat takaisin kotiin, niin sehän on aivan normaalia, kun lapsi on ns. vieraassa paikassa vieraskorea ja kun tulee kotiin niin purkaa sitten siellä sen kaiken mitä ei ole kehdannut sanoa.

 

Onhan se nyt rankkaa kenelle tahansa, aikuisellekin, lähteä pari kertaa kuussa "lomareissulle" muutamaksi päiväksi. Juoksemista kahden paikan välillä. Mutta sellaistahan se on, erolapsella.

Ei siellä isän luona välttämättä mikään huonosti ole, enkä lähtisi harventamaan tapaamisiakaan. Uskoisin, että kun olette nyt jonkin aikaa tuota tapaamistahtia pitäneet, poika on yksinkertaisesti vain väsynyt.

Toivottavasti saat asian jotenkin järjestymään. Ymmärrän jokaista osapuolta. Lähivanhempi tietenkin mieluusti harventaisi tai lyhentäisi tapaamisia. Etävanhempi taas kokee, että se on häneltä pois (niinkuin olisikin) ja haluaa pitää tapaamisista kiinni. Lapsi on siinä sitten välikappaleena aikuisten taas riidellessä.

Olisiko useammin tapahtuvat, mutta lyhyemmät tapaamiset mitenkään mahdollisia? Kun lapsi kasvaa, voisi tapaamisiakin pidentää. Entä 2vk/2vk systeemi?

 

Eilinen episodi sai minut etsimään tämän palstan ja kirjoittamaan. Lyhyesti tilanne on tämä:

Ex-vaimoni ja lapseni äiti rakastui avioliitossa ollessamme parhaaseen kaveriin, ja heillä oli suhde joka poiki ex-vaimoni halusta avioeron.

Omakotitalon jätin osituksessa suosiolla äidille, jotta poikani voisi asua siinä pihapiirissä missä oli syntynyt, ja 1,5 vuotiaaksi kasvanut ennen eroprosessin käynnistystä. Meni puoli vuotta ja ex-paras kaverini muutti tuohon taloon ex-vaimoni kanssa, nykyään ovat kihloissa ja tehneet yhden vauvan. Poikani on 4v.

Meillä on yhteishuoltajuus, ja poika on luonani kolmasosan kuukaudessa. Tosin syksyllä siirrymme opintojeni takia tilanteeseen, jossa poika on vain joka toisen viikonlopun, lomat ja kerran viikossa leikkimässä luonani.

Mutta poika ilmaisee aina lähdön hetkellä, ettei halua tulla luokseni. Kun hän on sylissäni, muuttuu kuitenkin iloiseksi ja hänellä on hyvä olla. Rakastan lastani enemmän kuin elämää, mutta jotenkin on vain hyväksyttävä ilmeisesti se, että lapsi on kiintyneempi äitiinsä. Asiaa voisi helpottaa muuttamalla isä-ajan juhlaksi, ostella leluja ja tehdä aina jotain arjesta poikkeavaa. Mutta olen pyrkinyt pitämään yhteisen aikamme mahdollisimman lähellä arkea. Lapsella on kaksi kotia ja kaksi perhettä. Vaikeinta tässä on se, että jopa lapsen äiti kyselee mitä "meillä on vinossa", kun lapsi ei halua tulla. Isovanhemmat hyökkäsivät verbaalisesti kimppuuni nimittäen minua huonoksi isäksi, kehoittivat katsomaan peiliin ja muuta ikävää. Kuulemma jos lapsi lähtee iloiten isovanhempien luokse, niin se lähtee iloiten myös isänsä luokse jos kaikki on hyvin.

Minusta tuo vaan oli niin uskomatonta. Isovanhemmat ovat erikoista, juhlaa, ja lapsi on koko ajan keskipiste. Ei mitenkään voi verrata isälle lähtöä isovanhemmille lähtöön, mutta yritä siinä 30v opettaa 55v ihmisiä kahden perheen, kaksien rutiineiden ja muiden uusioperhettä koskevien ongelmien kanssa.

 

Tuntuu taatusti kurjalta, kun lapsi kränää sinun luoksesi tulemista. Mutta minusta näin lähiäidin puolelta katsottuna jo se, että hän kuitenkin muuttuu sylissäsi ja lopulta viihtyy luonasi, kertoo vain siitä, että hän kapinoi koko tilannetta vastaan. Se, että hän kiukuttelee ja haraa vastaan luoksesi tulemista, ei kerro siitä, etteikö hän rakastaisi sinua isänä ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Ehkä hänellä on aluksi ikävä äitiään tai ehkä hän jo etukäteen oireilee eroa sinusta. Ota näistä pienistä sitten selvää.

Kuitenkin lapsikin tietää, että hän saa olla luonasi vain pari päivää ja taas on lähdettävä. Toki hänellä on ikävä sinuakin. Hän vain ei ehkä osaa sitä sanoa, vaan kertoo sen sitten kiukuttelemalla. Ihan normaalia pienelle lapselle.

Äläkä turhaan pahoita mieltäsi siitä, että tapaamisviikonloppuja verrataan isovanhemmilla oloon. Sehän on ihan eri juttu. Minusta on hienoa, ettet ole alkanut sirkusisäksi. Toki lapsi nauttii saamastaan huomiosta isovanhempiensa luona, mutta se on heidän juttunsa. Sinä olet toinen vanhempi ja jos nyt alat sirkustella ja lahjoa lasta, homma karkaa kyllä käsistä jossain vaiheessa ja kun et enää pystyisikään tarjoamaan mitään uutta huvitusta, mielenkiinto lopahtaisi siihen. Kyllä poikasi isompana arvostaa sitä ihan tavallista yhdessäoloa isän kanssa.

Toivon todella, että teille kehittyy luja isä-poikasuhde, eikä sitä saavuta sirkustelemalla. Sinulla on siihen varmasti kaikki ainekset. Voi kunpa minunkin lapsillani olisi ollut isä, joka eron jälkeen olisi ihan vain ollut heidän kanssaan, jutellut, leikkinyt, syönyt, nukkunut ja pitänyt vain isä-suhdetta yllä. Ole sinä vain ihan tavallinen isä ja anna isovanhempien sirkustella.

 

sanoit, jotta 1v 10kk ei ole uhmaikää. Kuitenkin mun esikoisen kohdalla kun hän oli vajaa 2-vuotias ja kieltäytyi lähes kokonaan syömästä, sanottiin neuvolassa, jotta voipi olla sellasta kahden vuoden uhmaa ja nyt mun toinen lapsi on vähän päälle kaksi ja kyllä voin sanoa, että on sitä uhmaa hänelläkin...ap:lle toivon, jotta teidän tilanne on jo helpottanut ja haleja paljon

 

Kyllä vaan, meillä on tilanne helpottanut. Poika ei ole nyt pariin viimeseen kertaan enää itkenyt lähtiessään isänsä luo. Eli tapaamiset ja niille lähtö jatkuu yhtä hyvänä kuin keväällä. Itse olen edelleen miettinyt, että oliko syynä itkuihin isältä kuullut solvaukset. Mainitsin isällekin asiasta ja koska ei kommentoinut mitenkään, oli ilmeisesti itsekin miettinyt samaa. Mumman kanssa juttelin ja hän on kehottanut isää olemaan enemmän pojan kanssa. Koska pojan ollessa isällä, kaikesta huolehtii mumma, kun isä ei töiltään muka kerkeä. Toivon, että isä on tajunnut mitä pojalle ja hänen kuultensa puhutaan. Sekä myös sen, että poika tarvitsee isänsä seuraa.
Nyt asiat on hyvin ja toivon, että niin on myös jatkossa.