Esikoiseni löi itseään etenkin turhautumistilanteissa, tosin pelkillä käsillään mutta kuitenkin. Oli hieman tyttöäsi vanhempi tuolloin. Lyöminen lakkasi muutaman viikon päästä, kun otin johdonmukaisesti käyttöön lyömisen estämisen (käsistä kiinni pitämällä tai halausotteella) ja samalla puhuin ääneen tilannetta. Oletin, että lapselta puuttui keinot kertoa tunteistaan (ei kovin montaa sanaa ollut vielä aktiivikäytössä), ja niinpä minä puhua pölpöttelin että niin muru, sinua nyt harmittaa, äiti huomaa, se menee kyllä ohi, ei saa lyödä ketään, jos tosi kovasti on paha mieli niin tyynyä saa mätkiä (mitä ei koskaan kyllä tehnyt). Oli kyllä tosi kurja katsoa, kun toinen paukuttaa minkä ehtii ja välillä tuntui ettei millään mitä teki ollut vaikutusta. Mutta niin kuin sanoin, ohi tuokin meni.