vierailija
Moi,
mulla on nyt pari viikkoa ollut aktiivisena mielessä lapsen "hankkiminen". Tää stressaa mua hirveesti etenkin, kun oon etäsuhteessa enkä oo viittiny etänä puhua tästä kumppanille. Mulla olis nyt hänelle ehdottaa aikataulua, että jos yritettäis saada lapsi reilun vuoden päästä. En tietty tätä keskustelua halua etänä käydä.
Oon 27, mulla on pcos ja ahdistuneisuustaipumusta. Erityisesti ahdistuneisuus on aina näkynyt epäilyksinä parisuhteen pysyvyydestä ja siitä kannattaako tässä suhteessa olla. Nyt tietysti nämä panikoinnit on potenssiin sata, koska lapsen hankkiminen on niin iso sitoutuminen. Todellisuudessa parisuhde on hyvä ja erityisesti ajattelen, että kumppanistani tulisi hyvä vanhempi. Ollaan oltu kaks vuotta yhessä, josta lähes koko aika etäsuhteessa. Haluisin ehtiä asumaan ensin yhdessä ennen lasta, mutta en tiedä onnistuuko töiden takia.
En haaveile stereotypisellä tavalla lapsista, mutta haluan niitä. Tai siis minä yhden ja kumppani kolme, kompromissi olisi kait kaksi. Pcos takia raskautumiseen ja lapsen saamiseen liittyy paljon epävarmuutta. Toive lapsesta ei siis voita paniikin/pelon tunnetta. Oon kuunnellut jo vuosia raskauteen ja synnytykseen liittyviä podcasteja. Pari vuotta sitten lopetin minipillerit ja menkat oli aivan sekasin, jos niitä edes menkoiksi voi kutsua kun olivat niin niukat. Eivät tasaantuneet kuukausienkaan päästä, joten aloitin pillerit uudelleen, kun en halunnut elää 5pvää mekkoja ja 9pvää ilman -sykliä. On myös epäilys, etten ovuloi. Uskonkin, että raskautumista varten täytyy aika nopsakasti hakea apukeinoja.
Nyt ehdotukseni kumppanille on siis, että yrittäisimme lasta reilun vuoden päästä ja koitettaisiin ennen sitä päästä samaan kaupunkiin. En tiedä pelottaako enemmän jos hän on myöntyväinen vai jos pistää jarrut päälle.
Halusin vaan oksentaa johonkin tän olotilani ja kokeilla jos täällä olisi joku muukin, jolla raskautumiseen liittyen on liittynyt myös pelon tai ahdistuksen tunteita. Lähipiirissä ei ole ystävillä lapsia.
Hyvää joulua!
mulla on nyt pari viikkoa ollut aktiivisena mielessä lapsen "hankkiminen". Tää stressaa mua hirveesti etenkin, kun oon etäsuhteessa enkä oo viittiny etänä puhua tästä kumppanille. Mulla olis nyt hänelle ehdottaa aikataulua, että jos yritettäis saada lapsi reilun vuoden päästä. En tietty tätä keskustelua halua etänä käydä.
Oon 27, mulla on pcos ja ahdistuneisuustaipumusta. Erityisesti ahdistuneisuus on aina näkynyt epäilyksinä parisuhteen pysyvyydestä ja siitä kannattaako tässä suhteessa olla. Nyt tietysti nämä panikoinnit on potenssiin sata, koska lapsen hankkiminen on niin iso sitoutuminen. Todellisuudessa parisuhde on hyvä ja erityisesti ajattelen, että kumppanistani tulisi hyvä vanhempi. Ollaan oltu kaks vuotta yhessä, josta lähes koko aika etäsuhteessa. Haluisin ehtiä asumaan ensin yhdessä ennen lasta, mutta en tiedä onnistuuko töiden takia.
En haaveile stereotypisellä tavalla lapsista, mutta haluan niitä. Tai siis minä yhden ja kumppani kolme, kompromissi olisi kait kaksi. Pcos takia raskautumiseen ja lapsen saamiseen liittyy paljon epävarmuutta. Toive lapsesta ei siis voita paniikin/pelon tunnetta. Oon kuunnellut jo vuosia raskauteen ja synnytykseen liittyviä podcasteja. Pari vuotta sitten lopetin minipillerit ja menkat oli aivan sekasin, jos niitä edes menkoiksi voi kutsua kun olivat niin niukat. Eivät tasaantuneet kuukausienkaan päästä, joten aloitin pillerit uudelleen, kun en halunnut elää 5pvää mekkoja ja 9pvää ilman -sykliä. On myös epäilys, etten ovuloi. Uskonkin, että raskautumista varten täytyy aika nopsakasti hakea apukeinoja.
Nyt ehdotukseni kumppanille on siis, että yrittäisimme lasta reilun vuoden päästä ja koitettaisiin ennen sitä päästä samaan kaupunkiin. En tiedä pelottaako enemmän jos hän on myöntyväinen vai jos pistää jarrut päälle.
Halusin vaan oksentaa johonkin tän olotilani ja kokeilla jos täällä olisi joku muukin, jolla raskautumiseen liittyen on liittynyt myös pelon tai ahdistuksen tunteita. Lähipiirissä ei ole ystävillä lapsia.
Hyvää joulua!