Laskutus Graviditaksessa

Hei

Millaisen laskun te olette saaneet Graviditas-klinikalta. Onko teillä kuinka tarkkaan eritelty ja koodattu toimenpiteet? Onko mahdollinen Kela-korvaus otettu pois joka toimenpiteestä vai sitten loppusummasta ja mikä on teillä loppusumma ollut. Onko ultrat eritelty jos useampi?
Ajatellaan nyt vaikka IVF-hoitoa?
Olisiko joku ystävällinen ja kertoisi miten teillä on lasku mennyt ku ihmettelen hieman omaa laskuani.
Yritin ottaa yhteyttä mutta en saanut ketään sellaista henkilöä kiinni kuka olisi osannut sanoa tarkemmin. pyysivä soittamaan uudestaan, mut jotenkin vaivaa vaa tää asia.
 
Meillä on vasta alkututkimuksia tehty ja lasku tuli kotiin maaliskuun lopussa. Johtui laskutuskauden muutoksesta. SIinä näkyi ihan selkeästi omina kohtinaan kaikki siihen asti tehdyt tutkimukset ja niiden summa sekä korvauksen alainen osuus euroissa. Koska ne olivat könttänä ja lasku tuli kotiin niin kela-korvausta pitää itse hakea. Käsittääkseni ne korvauksen alaiset osuudet kertovat jo osviittaa siitä, en kuitenkaan alkanut laskemaan mitä takaisin tulee.

Ultrat oli eritelty, ne olivat erihintaisia ja eri nimikkeelläkin. Muistaakseni toimenpiteissä oli päivämäärätkin mukana. Kaikin puolin selkeä lasku.
 
Mä on aina maksanut laskut heti käyntien jälkeen pois ja hyvin on kaikki eritelty. Myös KELA-korvaus otetaan pois jo maksuvaiheessa, eikä tarvitse jälkikäteen lähteä hakemaan. Korvaus siis vähennetään loppusummasta.

Hyvän klinikan olet muuten valinnut! ei ole kuin positiivista sanottavaa siitä paikasta :)
 
Ihmettelin Graviditakselta tullutta laskua.....! Hinnaston mukaan inseminaatio enimmillään 400 euroa (sis.Kelan korvauksen), mutta meille tuli yli 700 euron lasku!! Hinnastossa vielä mainitaan, että hinta sisältää seurantakäynnit, mutta meiltä joka käynti ja ultra oli laskutettu erikseen..! Ei ihan käy järkeen... onko muilla vastaavia kokemuksia, vai miten on laskutus toiminut/mitä inseminaatio on tullut maksamaan?
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä