Lastemme tulevaisuus maahanmuuton määrän kasvaessa?

Eikö ketään muuta palstan vanhempaa suututa lastensa puolesta se, että maahanmuuton aiheuttamat kustannukset Suomelle ovat suoraan pois lastemme tulevaisuudesta?

Oulun kaupungin tekemän selvityksen pohjalta Suomeen suuntautuvan maahanmuuton välittömine, suorien kustannusten arvioidaan olevan vuosittain karkeasti 140-150 miljoonaa euroa. Tähän lisätään vielä välittömät menot ja toki rahassa mittaamattomat asiat, kuten yleinen turvattomuuden lisääntyminen. Maahanmuuton, erityisesti turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten määrä Suomessa kasvaa vuosittain. Avoimemman maahanmuuton puoltajat kertovat, että Suomeen suuntautuva maahanmuutto on vielä "hyvin vähäistä verrattuna muihin Euroopan maihin". Mitä luokkaa menot sitten ovat, kun meillä on maahanmuuttajia sama määrä kuin muilla Euroopan mailla?

Maahanmuuttajille järjestetään mm. omia päiväkotiryhmiä, nuorisotyötä ja erilaisia kotouttamispalveluita, kun samaan aikaan kuntien sosiaali- ja terveysmenoja sekä opetustoimen ja päivähoidon kuluja leikataan rankalla kädellä.

Minä en ainakaan halua jättää lapselleni tällaista Suomea, kuvottavaa.

Lähde: Professorin ajatuksia: Maahanmuutolla on seurauksia, mutta myös hinta
 
hah
[QUOTE="vieras";21978541]En ole huolissani omista lapsistani, joilla on varsin hyvät lähtökohdat elämälleen vaikkapa pakolaisiin nähden.[/QUOTE]

koomista etteivät aikuiset ihmist ymmärrä ettei raha riitä kaikkeen. voidaan joko hoitaa omat kansalaiset tai hyysätä afrikkalaisia. suomi valitsi jälkimmäisen.
 
Toivottavasti lasteni tulevaisuus on tässä maassa, jossa nyt asumme mamuina =)
Joudumme todennäköisesti paluumuttamaan ensi kesänä, mutta jos niin käy, on tarkoituksena palata muutaman vuoden päästä.

Vertailukohtana sanottakoon, että mieheni harkitsi menevänsä "español a extranjeros"-kurssille. Mutta eihän sitä kurssia vedetäkään englanniksi, vaan romaniaksi, koska sieltä on suurin osa näiden mamuista. Meihin on kuitenkin suhtauduttu vallan positiivisesti, vaikka automme rekisterikilvet välillä herettävätkin kummastusta.
 
??
[QUOTE="vieras";21978582]Oletko siinä uskossa, että ne rahat menisivät suomalaisten hyvinvointiin, jos ne otettaisiin "afrikkalaisilta" pois?[/QUOTE]

menisiväthän ne suomalaisten hyvinvointiin jos maahanmuuttoon työnnettävät rahat siirrettäisiin esim. suoraan päivähoitoon, perusopetukseen, psykiatriseen terveydenhuoltoon...
 
"vieras"
menisiväthän ne suomalaisten hyvinvointiin jos maahanmuuttoon työnnettävät rahat siirrettäisiin esim. suoraan päivähoitoon, perusopetukseen, psykiatriseen terveydenhuoltoon...
Niin, JOS siirrettäisiin. Mistä olet saanut käsityksen, että ne siirrettäisiin? Miksi vaikkapa maanpuolustuksesta ei oteta varoja noihin mainitsemiisi? Uusien hävittäjien sijaan perusopetusta..? NIIN, miksi?
 
"justiinsa"
[QUOTE="vieras";21978582]Mieluummin hyysään afrikkalaisia pikkulapsia kuin sinun kaltaisiasi.[/QUOTE]

Mielummin hyysäät verorahoillani afrikkalaisia pikkulapsia kuin että takaisit omille lapsillesi koulutuksen ja terveydellisen hyvinvoinnin? Omituinen olet.
 
blaah, politiikka on tylsää
[QUOTE="vieras";21978606]Niin, JOS siirrettäisiin. Mistä olet saanut käsityksen, että ne siirrettäisiin? Miksi vaikkapa maanpuolustuksesta ei oteta varoja noihin mainitsemiisi? Uusien hävittäjien sijaan perusopetusta..? NIIN, miksi?[/QUOTE]

eikö suomalaisten päättäjien tehtävä ole palvella suomalaisten etua? eikö suomalaisella veronmaksajalla ole oikeus päättää mihin verovarat käytetään? jos olet eri mieltä suosittelen äänestämään ja sitä kautta vaikuttamaan, mammapalstalla vinkuminen ei ole yhteiskunnalista vaikuttamista!! kiinnostuisit nyt edes lastesi tähden.
 
"vieras"
[QUOTE="justiinsa";21978614]Mielummin hyysäät verorahoillani afrikkalaisia pikkulapsia kuin että takaisit omille lapsillesi koulutuksen ja terveydellisen hyvinvoinnin? Omituinen olet.[/QUOTE]

Minä voin tehdä omilla rahoillani molemmat.

Jokainen äänestäköön itse, jotta saisi mieluisensa edustajan sinne 200 joukkoon. Siellä nämä päätetään, ei tosiaankaan mammapalstalla (onneksi, sivistystason tuntien).
 
Vaikka niitä afrikkalaisia hyysätäänkin, niin uskon että lapseni siitä huolimatta saa hyvän koulutuksen ja terveydellisen hyvinvoinnin. Toivon ja uskon, että lapseni kouluttautuvat vanhempiensa tavoin ja elättävät itse itsensä ansaitsemillaan rahoilla. Toivon myös että he tienaavat sen verran hyvin, että heiltä liikenee myös hyväntekeväisyyteen.

Maahanmuuttajille menevät rahat eivät ole meidän perheeltä pois. Me emme juokse sossun luukulla.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja blaah:
eikö suomalaisten päättäjien tehtävä ole palvella suomalaisten etua? eikö suomalaisella veronmaksajalla ole oikeus päättää mihin verovarat käytetään? jos olet eri mieltä suosittelen äänestämään ja sitä kautta vaikuttamaan, mammapalstalla vinkuminen ei ole yhteiskunnalista vaikuttamista!! kiinnostuisit nyt edes lastesi tähden.
Kyllä, kannattaa ehdottomasti äänestää. Minä äänestän joka vaaleissa. Muuten, maahanmuuttajakin voi olla töissä ja maksaa veroja Suomeen, tiesitkö sitä? Hänkin voi samalla tavalla taata lapselleen koulutuksen ja terveydenhuollon. Siinäpä sitä miettimistä..

Tällä hetkellä minusta on loistavaa, että esimerkiksi suomalaiset lapseni saavat koulussa ilmaisen ruoan, eikä se ole pois keneltäkään muulta. Vastapainoksi lahjoitan ja autan ihmisiä muualla, sellaisissa maissa joissa lapset syövät keitettyä sanomalehteä ja kiviä.
 
..
Kyllähän tulevaisuus näyttää kieltämättä synkältä. Toivottavasti oma tyttäreni saa aikuisena kulkea vielä vapaasti eikä joudu alistumaan sharia-lain määräyksiin. Näin nimittäin tullee käymään, jos tiettyjen ihmisryhmien annetaan lisääntyä täällä ja suomalaiset ovat rähmällään heidän edessään.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";21978649]Minä voin tehdä omilla rahoillani molemmat.

Jokainen äänestäköön itse, jotta saisi mieluisensa edustajan sinne 200 joukkoon. Siellä nämä päätetään, ei tosiaankaan mammapalstalla (onneksi, sivistystason tuntien).[/QUOTE]

"Mammapalstoilla" nämä asiat päätetään neljän vuoden välein, koska me olemme se massa joka äänestää ne 200 edustajaa eduskuntaan. 17042011 on seuraava mahdollisuus pättää yhteisistä asioista.
 
"vieras"
Vaikka niitä afrikkalaisia hyysätäänkin, niin uskon että lapseni siitä huolimatta saa hyvän koulutuksen ja terveydellisen hyvinvoinnin. Toivon ja uskon, että lapseni kouluttautuvat vanhempiensa tavoin ja elättävät itse itsensä ansaitsemillaan rahoilla. Toivon myös että he tienaavat sen verran hyvin, että heiltä liikenee myös hyväntekeväisyyteen.

Maahanmuuttajille menevät rahat eivät ole meidän perheeltä pois. Me emme juokse sossun luukulla.
Sinä et juokse sossun luukulla etkä maksa verojakaan näköjään.
 
"vieras"
Kyllähän tulevaisuus näyttää kieltämättä synkältä. Toivottavasti oma tyttäreni saa aikuisena kulkea vielä vapaasti eikä joudu alistumaan sharia-lain määräyksiin. Näin nimittäin tullee käymään, jos tiettyjen ihmisryhmien annetaan lisääntyä täällä ja suomalaiset ovat rähmällään heidän edessään.
Englanissahan on jo sharia käytössä. Se on vain ajan kysymys koska Suomessakin...
 
"vieras"
Thors on vastustanut maahanmuuton ongelmia käsittelevien raporttien ja ns. perheenyhdistämisselvitysten julkistamista. Katastrofin syventyessä vihreät tekevät pesäeron Thorsiin. Afrikan pakolaisongelmien kanssa kamppaillut kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr) sanoo, että ”pakolaisten keskuudesta pitäisi karsia sellainen ajattelu, että etsitään maa, jossa saadaan potentiaalisesti parhaat edut”. Haaviston mielestä somaleja on autettava lähellä heidän omaa kotimaataan. Nyt kun Haavisto on puhunut, myös pääministeri uskaltaa todeta saman ilman, että hänet leimataan rasistiksi.

Laittoman maahanmuuton tukemista on pidetty laupeudentyönä ja hyväksyttävänä kansalaistottelemattomuutena. Laittomasti maassa olevia on piiloteltu koteihin, kouluihin ja seurakuntataloihin. Mediat ovat tehneet kätkijöistä sankareita.

Sinisten suomalaissilmien katveessa rehottaa kuitenkin raaka maahanmuuttobisnes, jonka takana ovat järjestäytyneet rikolliset. Tämän voi todeta suojelu- ja keskusrikospoliisin raporteista.

Rikolliset takovat rahaa salakuljettamalla ihmisiä Suomeen. Palkkioksi he kiristävät pakolaisia lähettämään osan sosiaaliturvarahoista rikollisten tileille ulkomaille. Ellei rahaa tule, sukulaiset kärsivät.

Hollanti, Tanska, Saksa, Norja ja Ruotsi ovat käyneet läpi saman kehityskulun sinisilmäisyydestä realismiin. Nyt näissä maissa kadutaan ajattelemattomuuden kallista hintaa, jonka osamaksueriä Suomi jo suorittaa.


http://www.lansivayla.fi/Uutiset/Kolumnit/Maahanmuuton-peitellyt-paperit
 
..
[QUOTE="vieras";21978712]Englanissahan on jo sharia käytössä. Se on vain ajan kysymys koska Suomessakin...[/QUOTE]

Miten sinisilmäisiä monet suomalaiset ovat, että eivät näe näitä islamilaistamispyrkimyksiä? Ei voi kuin ihmetellä. Ja media tekee parhaansa haukkumalla ja mollaamalla Perussuomalaisia, joka oikeasti haluaa pitää meidän suomalaisten puolta.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";21978861]"Maahanmuuttajille menevät rahat eivät ole meidän perheeltä pois."

Mamuja elätetään SINULTA perityillä verorahoilla, eli SINUN tekemällä työllä, eli toisin sanoen mamuille menevät rahat ovat SINULTA ja sinun perheeltä pois.[/QUOTE]

Tai sitten SINUN lastesi koulutus ja terveydenhuolto maksetaan juuri MINUN rahoistani. Tai ne hävittäjät tai kansanedustajien lukuisat edustuslounaat.
 
Ja taas kerran...
Kuinka aina näissä maahanmuuttokeskusteluissa saadaankin jo muutaman viestin jälkeen puurot ja vellit iloisesti toisiinsa sekoitettua. Puhutaan samassa maahanmuuttajista, pakolaisista, turvapaikanhakijoista, islamista ja shariasta ym ym... vaikka nämä kaikki ovat erillisiä ja omia asioita. Maahanmuuttajia voivat olla muutkin kuinpakolaiset tai turvapaikanhakijat. Ja nyt ihan selkokielellä, että kaikki maahanmuuttajat eivät todellakaan ole islaminuskoisia. Huh huh, kunpa ihmiset suhtautuisivat näihin asioihin ihan vain faktoilla ja järjellä. Jätetään se vouhkaaminen pois. Minä en ole maahanmuuttaja, mutta perheeseeni kuuluu toisissa maissa syntyneitä ihmisiä. Nämä perheenjäseneni eivät ole teille maahanmuuttovastustajille minkäänlainen uhka. Ovat tasavertaisia teidän lastenne, nuortenne ja puolisoidenne kanssa. Maksavat tuloistaan veroa, mutta toki käyttävät myös verorahoilla maksettuja palveluja kuten tekin teette. Minun perheenjäsenet ovat täysin saman arvoisia ja täysivaltaisia suomalaisia, kuten tekin, vaikka ovat syntyneet toisessa maassa. Ja huomautan vielä, että maahanmuuttajia ovat yhtälailla Ruotsista tai Tanskasta tulevat kuin Somaliasta tai Pakistanista tulevatkin.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";21978875]Tai sitten SINUN lastesi koulutus ja terveydenhuolto maksetaan juuri MINUN rahoistani. Tai ne hävittäjät tai kansanedustajien lukuisat edustuslounaat.[/QUOTE]

Eiks sun rahoista maksettu somalien eläminen? Ja mitkä itun hävittäjät nyt on ostettu?
 
"vieras"
Kuinka aina näissä maahanmuuttokeskusteluissa saadaankin jo muutaman viestin jälkeen puurot ja vellit iloisesti toisiinsa sekoitettua. Puhutaan samassa maahanmuuttajista, pakolaisista, turvapaikanhakijoista, islamista ja shariasta ym ym... vaikka nämä kaikki ovat erillisiä ja omia asioita. Maahanmuuttajia voivat olla muutkin kuinpakolaiset tai turvapaikanhakijat. Ja nyt ihan selkokielellä, että kaikki maahanmuuttajat eivät todellakaan ole islaminuskoisia. Huh huh, kunpa ihmiset suhtautuisivat näihin asioihin ihan vain faktoilla ja järjellä. Jätetään se vouhkaaminen pois. Minä en ole maahanmuuttaja, mutta perheeseeni kuuluu toisissa maissa syntyneitä ihmisiä. Nämä perheenjäseneni eivät ole teille maahanmuuttovastustajille minkäänlainen uhka. Ovat tasavertaisia teidän lastenne, nuortenne ja puolisoidenne kanssa. Maksavat tuloistaan veroa, mutta toki käyttävät myös verorahoilla maksettuja palveluja kuten tekin teette. Minun perheenjäsenet ovat täysin saman arvoisia ja täysivaltaisia suomalaisia, kuten tekin, vaikka ovat syntyneet toisessa maassa. Ja huomautan vielä, että maahanmuuttajia ovat yhtälailla Ruotsista tai Tanskasta tulevat kuin Somaliasta tai Pakistanista tulevatkin.
mamu=verorahoilla loisiva rikoksia tehtaileva maahanmuuttaja ja me puhumme nyt niistä.
 

Yhteistyössä