Lautanen imukupilla

Onko teidän taaperoillanne käytössä lautasta jossa imukuppi? Ja mistä olette sellaisen hankkineet? Ajattelin, että voisi olla hyvä hankinta nyt kun innokkuutta syömisen opetteluun on, mutta usein lautanen työntyy alta pois ennekuin ruoka on lusikassa :D
 
Mummulaan hankittin tollaiset Mokon astiat, mutta ei ne mitenkään erityisen tarpeelliset olleet. Ovat pidempään käyttöön kovin pienet. Muuten se niiden nokkis oli huono. Kuviointi oli kaunis.

Meillä on ihan muoviset Ortheksin lautaset ja mukit käytössä. Voidaan pistää sekä mikroon & pesukoneeseen. Edulliset, jolloin voi ostaa monta kappaletta huoletta. Yleensä noi lastenastiat eivät kestä mikroa. Ihan alussa saattoi lautanen hieman karata, mutta sitten pidettiin kiinni. Ei sitä kuitenkaan olisi voinut poistua vierestä minnekkään.
 
Meidän taapero syö babybjörnin "kolmiapilan" muotoiselta lautaselta, siinä ei ole imukuppia mutta lautanen on muodoltaan sellainen ja jotain muovia mikä pysyy lusikalla sohittaessa paikoillaan pöydällä. Ja taapero saa aika helposti pyydystettyä ruuan lusikkaan kun reunapintaa on enemmän kuin pyöreässä lautasessa. Lautanen + 2 lusikkaa maksoivat kyllä muistaakseni jotain 16 euroa että aika kallis mun mielestä, mutta olemme olleet tyytyväisiä.
 

Yhteistyössä