Liian huomionhakuinen 8-vuotias?

Hei Kaikille.

Kerrompa tässä nyt oman huolenaiheeni...

Tyttäreni on siis 8-vuotias.Koulu menee ok. Mut kokoajan on jotain pientä häslinkiä. Joku kiusaa vähänväliä, sillä ei oo kavereita, päätä särkee kesken koulupäivän, koulussa ei saa tarpeeksi ruokaa...jne.

Välillä oli vaihe että piti keksiä allergioita liukuhihnalta, silmälasit piti hankkia(lapsen isän painostuksesta),vaikka olin kyllä sitä mieltä,että sekin oli suurimmaksi osaksi sitä huomionhakua (huononäköisyys esiintyi vain välillä, mutta "unohtui" usein)

Noi asiat on käsitelty koululla ja todettu liioitelluiksi ja vääristellyiksi jutuiksi.

Suhtaudunkin tyttäreni kertomuksiin aina aika varauksella koska ne on aina niin väritettyjä ja dramaattisia tapahtumia.

Tyttäreni tunteenilmaukset ovat myös aivan omaa luokkaansa joko sairaalloisia raivareita (isosiskon hakkaamista,karjumista, tavaroiden särkemistä) tai sitten täydellinen hiljaisuus,mökötystä monta tuntia,lohdutonta itkemistä ja parkumista,että henki ei kulje.

En usein reagoi näihin tunteenpurkauksiin,koska tiedän niiden olevan liioiteltuja tilanteeseen nähden ja ennenkaikkea huomionhakua ja en halua vastata huomiontarpeeseen jos se esitetään tuolla tavalla. Tyttäreni tietää sen,koska sanon sille aina että:"Tiedät varsin hyvin,että tuo ei tehoa minuun".

Huomiota haetaan myös pitämällä omaa showta kokoajan...ei hetkeäkään hiljaa,kokoajan liikkeessä, kaikki pitää tehdä näyttävästi ja erikoiskohtelua vaatien. Isäpuoleen takerrutaan roikkumalla kiinni, kiehnäämällä kokoajan sylissä,keimailemalla tai heittäytymällä "vauvaksi".

Nyt mulle sit selvis tää viimeinen niitti neidin huomionhakuun...alkoi mennä jo niin överiksi että ajattelin kirjoittaa tänne ja pyytää teiltä muilta äideiltä neuvoja ja ohjeita, mitä teen tilanteen kanssa.

Tyttö on nyt viimeaikoina ruvennut puhumaan parin kaverinsa luona sekä mummuloissa meidän perheen asioista omaan liioittelevaan ja dramaattiseen tyyliinsä.
Tyttäreni sanoo minun ja mieheni pussailua "riitelyksi",kotona me ymmärrämme sen mitä hän sillä tarkoittaa,mutta kylässä jos sanotaan että me riidellään joka ilta,nii eihän sitä kukaan voi tehdä mitään muuta kuin yhden johtopäätöksen...
Saunomme lähes joka ilta, minä ja mieheni juomme usein saunaoluet(ykkösolutta),yhdet saunassa ja toiset saunan jälkeen...
Tyttäremme on puhunut perheemme asioita kylillä siis muodossa, että kotona meillä iltaisin minä ja mieheni vaan riidellään ja juodaan kaljaa!!!
Se on nyt ilmeisesti uusin keino tulla huomatuksi,kun säälitellään surkeita kotioloja.
Ihmettelin pitkän aikaa anoppini ja ex-anoppini vihjailuja, suoraan ei sanottu mitään,mutta käytös on ollut ihan outoa. Ex-anoppini sattuu vielä olemaan juoruamis-asioissa Taalasmaan Ullan tapainen..joten ihmisten puheet ja välttelyt on saanu ihan ymmärrettävän selityksen tässä. Lasteni kaverit ei pääse meille kylään saati yöksi...jne.

 

Kun puhut, että lapsi hakee kaikin keinoin huomiota. Saako hän sitä riittävästi? Kuunteletko mitä hän puhuu ihan oikeasti? Oletko hänelle tukena, kun hänellä on ongelmia? Onko teillä hänen kanssaan myös mukavia hetkiä? Teettekö asioita myös kahden kesken, siis vain sinä ja tyttö? Nautitko lapsestasi ja hänen seurastaan?

Jotenkin tekstistäsi saa kuvan, että suhtaudut kovin negatiivisesti lapseesi. Jo ennakolta epäilet hänen taas valehtevan tai töpeksivän jotenkin. Kai muistat kehua häntä, kun hän onnistuu ja etsiä mahdollisuuksien mukaan hänestä myös niitä positiivisia puolia.

 

Kyllä tuntui kamalalta lukea tuota sepustustasi! Et todellakaan tunnu pitävän lapsestasi ja lapsi kyllä sen vaistoaa, siitähän se huomionhaku kertoo. Taidat vielä olla mustasukkainen miesystävästäsi, koska tyttö "kiehnää" miestä ja keimailee. Aika paljonhan teillä olutta juodaan jos joka ilta otetaan, eihän lapsi sitä tiedä että se on "mietoa juomaa" tuo ykkösolut, niin ei ihme jos kertoo juttua että ryyppäätte jatkuvasti!? Lapselle huomiota ja hellyyttä enemmän. Oma lapsihan jää yleensä uuden miehen varjoon....

 

Onko erilainen käytös alkanut vasta nyt noin 7 vuoden iässä? Meidän lapsilla pahin uhmaikä on ollut juuri 7-8-vuoden iässä, kun lapsi on täysin vielä niin pieni, mutta kuitenkin niin iso...ristiriita lapsella päässä. Jos se johtuu iästä vain. Miten teidän muilla lapsilla on tuo ikävaihe mennyt?

Entä onko avioerosta vain vähän aikaa? Onko isällä kenties juuri syntynyt uuteen perheeseen lapsia? Entä teille? Jos lapsi oireilee avioeroa ja yrittää kaikin voimin päästä isäpuolen suosioon.

 

Lapsi saa positiivista huomiota tarpeeksi, mutta ei noilla keinoin mitä kerroin. Hän on tänä talvena aloittanut laskettelun ja on todellakin innoissaan siitä ja ylpeä rohkeudestaan. Se on meidän yhteinen juttu. Siellä hän pystyy kanavoimaan sen energiansa tarpeeksi tekemiseen. Hän on aina ollut aktiivinen ja liikkuva (ei hetkeä aloillaan). Itsekin aloitin uudestaan laskettelun viidentoistavuoden tauon jälkeen tyttäreni takia. Mieheni ja toinen tyttäreni päättivät pysyä tästä jutusta pois.

En ole mustasukkainen miehestäni, vaan päinvastoin iloinen, että lapset ovat hyväksyneet hänet täysin samoin kuin hän lapset. Mieheni on vaan itsekkin todella kiusaantunut siitä, että tyttäreni roikkuu koko ajan siinä kiinni. Ihailenkin hänen pitkää pinnaa siitä että oikeasti ollaan fyysisesti iholla. Kieltää hän välillä, mutta se ei tunnu tehoavan ennenkuin viidennellä tai kuudennella kerralla, tai sit vasta kun minä ärähdän että "uskoppas nyt!"
Samaa roikkumista on isosiskoa(1v. vanhempi) kohtaan ja monesti isosisko(jolla on myös äärimmäisen pitkä pinna) rupeaa itkemään kun pikkusisko könyää päällä ja pitää väkisin otteessaan.

Meillä ei todellakaan juopotella, eikä olla kännissä. Lapsille on myös pidetty alkoholivalistusta siinä vaiheessa kun tyttäreni sanoi olutta (silloin se kyseinen olut oli alkoholitonta) viinaksi..kerroin mitä eroa on oluella ja viinalla(ei ole koskaan nähnyt meillä viinapulloa) ja senkin että kyseinen olut ei sisältänyt alkoholia eli viinaa ollenkaan. Alkoholikeskustelua on käyty myös muulloin, koska mediastahan sitä tulvii tuutintäydeltä.

Viimeisen vuoden aikana tyttäreni vaatevarasto on myös muuttunut lähes mustaksi,musiikkimaku on hardrockia...viimeviikolla ostin hänelle nimipäivälahjaksi niittivyön...hiustenvärjäämiseen mustaksi en suostu.

Toinen tyttäreni on aivan erilainen siis todellakin, sekä käytökseltään ,toisten huomioon ottamisessa,vastuuntunnossa,huolellisuudessa,vaatetuksessa...jne

Olemmekin hieman hymyillen mieheni kanssa miettineet,että kuinka sisaruksista voi tullakin niin toistensa vastakohtia, vaikka kasvatus on täysin sama, toistensa seurassa ovat olleet koko ikänsä...

Voiko teini-kapinointi alkaa jo tässä iässä? Tyttäreni on siis toisella luokalla,täyttää kesällä yhdeksän.

 

Ihan aluksi haluan sanoa että niin se vain on että kaikki lapset ovat erilaisia, huolimatta siitä miten heitä kasvattaa. Teidän tytöllä nyt sattuu olemaan tuollainen tempperamentti. Mielestäni on hyvä ettet lähde tytön kiukutteluun ja draamaan mukaan. Kun ikää tulee enemmän niin tyttökin ymmärtää ettei tuolla käytösellä saa mitään aikaan.

Jatka samaa rataa että palkitset hyvästä käytöksestä ja jätät huomioimatta typerehtimiset. Uskon että rakastat tyttöä ihan yhtä paljon kuin isosiskoa. Hienoa että teillä on yhteinen harrastus.

 

Siis 8-vuotias ja käyttää mustia vaatteita, kuuntelee hardrockia, niittivyöjne. Kuullostaa uskomattomalta! Jottain on kyllä pielessä....

 

Olen siis tämä epätoivoinen...rekisteröidyin vasta.

No ehkä toi pukeutuminen tulee siitä musiikista. Onko se jotenkin epänormaalia jos ton ikäinen kuuntelee Lordia, Lovexia, Nightwishia,Sturm und Drangia,HIMiä...myös Hanna Pakarinen uppoaa?
Seinillä alkaa olla koiran ja kissan kuvat vaihtunu Bändi-julisteisiin...

Mut mitä pitäs tehdä kun lastenlaulut sun muut smurffit ei vaan enää innosta?

Olen paljon miettinyt sitä kun olin itse ton ikäinen, oli mullakin sifonkihuivit,kaamea kasa rannerenkaita, Bändi-paitoja,japaninlippukorvikset ja liituraitahousut,farkkutakki,supinhäntä...seinät oli lattiasta kattoon Dingon ja Nipan kuvia...

Toinen tyttäreni fanittaa ihan erilaista musiikkia...sellasta pintapoppia, pukeutuu vaaleanpunaiseen,hameisiin,yms "tyttömäisiin hepeneisiin" ts. musiikki ei varmaankaan vaikuta häneen niin vahvasti kun nuorempaan...hänen seinillä on edelleen kissat,koirat ja puput.

 

Meillä on todella huomionhakuinen, kohta 7 vuotias tyttö. Nyt on meneillään tosi rankka vaihe, ei usko puhetta, saa omituisia pähänpistoja, raivareita, hervottomia itkukohtauksia. Joskus jopa lyödään 3.v nuorempaa siskoa. Pienempänä ei lyönyt, eikä muutenkaan ollut arvaamaton. Kovin huomionkipeä on ollut aina. Ei leiki itsekseen, joskus harvoin hetken siskon kanssa, kunnes menee riidoiksi. Aina puhua paapattaa, keskeyttää aikuisten puheet, vaikka olen sanonut nätisti ja vähemmän nätisti että niin ei tehdä. Olen toivonut että menisi ohi, kun koulu alkaa ja vähän kasvaa, ja samalla pelännyt että menee pahemmaksi. En osaa oikein neuvoa, mutta entä jos kävisitte vaikka perheneuvolassa. Ehkä lapsen mieltä sitten vaivaa jokin. Joko se selviää, tai sitten ei. Kannattaa muistaa, että lapset on erilaisia, eikä se ole aina vanhempien vika, jos on "hankala" tai vahva tempperamenttinen lapsi. Parhaansa jos on tehnyt, ei enempää pysty.

 

Millä tytöllä saman tyylisiä juttuja. Tosin tuo "kiehnääminen" alkoi nuorempana(n.5v.), silloin meille muutti myös uusi mieheni. Samoihin aikoihin tytölläni käynnistyi myös ennenaikainen puberteetti joka todettiin n.vuosi jälkeenpäin. Voisiko teilläkin osa tuosta huomionhakuisuudesta ja raivareista johtua esipuberteetin aiheuttamasta hämmennyksestä? Tämä vaan siis ihan ajatus vain! Lapsethan kuitenkin reagoivat murrosikään eritavoin ja se myös alkaa eri lapsilla eri aikaan. Toiset hakevat enemmän vanhemman tukea ja toiset oireilevat enemmän etäisyyttä hakemalla (yleensä tekemällä kumpaakin).
Nyt meidän tytöllä on myös löydetty erillaisia omantoiminnanohjauksen ongelmia, adhd ja add diagnoosit ovat kysymysmerkillä. Tuli vaan mieleen tuosta kun kerroit ettei tyttönne ole hetkeäkään hiljaa tai paikallaan....Huomionhakuisuushan on yksi noihin ongelmiin kuuluva juttu myös. Voisithan käydä tuolla erityislapset osiossa tai esim.perheklubi sivuilla kysäisemässä mitä ovat mieltä kokemuksistasi jos kiinnostaa.

Vielä tuosta huomionhaku raivareista ja sepittelyistä tuli mieleen, että joskus lapsella voi olla myös olo ettei häntä kuunnella vaikka huomiota saisikin. Meilläkin tutkimuksissa käydessä kävi ilmi, että tytöllä oli oma kokemus ettei häntä kuunneltu jos esimerkiksi tiskasin astioita samalla kun hän kertoi jotain. Itse olin asiasta tietenkin ihan ihmeissäni. Jos koitin käyttää samaa taktiikkaa kun sinulla (ei huomiota jos sitä haetaan väärillä tavoilla) "oireilu" vain paheni. Parhaiten tuntuu toimivan se, että tyttö saa turvallisuuden tunteen heti täytettyä kun tuntee, että hänen asioiden äärelle pysähdytään, kuunnellaan ja keskitytään (vaikka juttu olisikin höpöä). Raivareissakin saattaa toimia parhaiten se, että kuuntelee, toteaa että olen kuullut sinua ja kertoo vielä esim. Minä uskon että sinua harmittaa ja että olisit ihan oikeasti halunnut päästä pyöräilemään ja nyt sinulla on tosi paha mieli jne.. Silloin lapselle tulee olo, että minua on kuunneltu ja paha oloni on oikeasti huomattu.

Stemppiä kovasti ja iloista kevättä koko perheellenne! :hug: