Liian kauan odotusta..

Hei!

Kaipailisin vinkkejä siihen kuinka jaksaa viimeiset kuukaudet odotuksen kanssa? Viime syksynä syntyi tyttömme Vila kuolleena rv.36+5 ja nyt olen kolmannen odotuksessa rv.29...

Olen niin kyllästynyt odottamaan.. Tuntuu että olen vain vuodetsa toiseen raskaana ja silti en saa vauvaa kotiin. Ensin piti odottaa monta vuotta että alkoi odottaa ja nyt sitten jo toista vuotta sitä että saisi vielä eläväisen kotiin asti. Pinna niin kireällä koko ajan koko ajan. Osaksi siksi ettei voi luottaa vauvan selviävän hengissä kohdussa ja osaksi siksi että ei vain enää jaksaisi olla kipeä jostain koko ajan.. Olisi ihan päästä makaamaan mahalleen ja katsella elävää pientä vieressä.. Ja silti olen niin kiitollinen että tulin raskaaksi näin pian ja niin kiitollinen siitä että vauvalla vatsassa kaikki hyvin.

Tähän asti olen jaksanut odottaa eikä toisten raskauksien kohdalla ole ollut samanlaista kyllästymisen ja turhautumisen tunnetta.. Onko sitten syynä pelko vai pitkä odotus, mutta on vain keinot loppu...

 

Hei, voimia odotukseen. Tiedän tunteen, sillä keväällä 2007 synnytin kohtuun rv 40+1 kuolleen pojan. Sen jälkeen olen saanut vielä kolme keskenmenoa ja kaksi elävää lasta.

Uskoisin, että pelko tuo siihen odotukseen mukaan ne tunteet, joista kirjoitit. Päivääkään ei voi uskoa siihen, että lapsi elävänä syntyisi. Tilannetta ei yhtään auta se, että jopa ammatti-ihmiset jankkaavat kuinka harvinaisia kohtukuolemat ovat. Se on ihan turhaa lätinää sellaiselle, joka sen on kokenut.

Minua auttoi ylimääräiset kontrollit ä-polilla. Kohtukuoleman jälkeiset raskaudet luokitellaan ainakin täällä pääkaupunkiseudulla riskiraskauksiksi. Rv 30 eteenpäin olen päässyt ä-polille lääkärille ja ultraan 2-3 viikon välein. Lisäksi tieto siitä, että synnytys tullaan käynnistämään etuajassa, auttaa minua paljon.

Jos et ole lähetettä ylimääräisiin kontrolleihin saanut, niin pyydä ihmeessä neuvolan terveydenhoitajalta sellainen. Lisäksi sinulla on mahdollisuus päästä juttelemaan psykologille, jos olet sellaista juttelijatyyppiä.

Minäkin olen jälleen raskaana 21. viikolla. Tämä oli ns. yllätysraskaus, ja minusta tuntuu, että vielä vaikeampi kuin aikaisemmat. Olin jo uskonut, että minun ei tätä henkistä helvettiä tarvitsisi käydä läpi, mutta ei todellakaan käynyt edes mielessä, että pienestä vapaaehtoisesti luopuisin.

Yritä nyt nauttia kesästä ja pitää toiveet korkealla, uskon, että syksyn koittaessa meillä molemmilla on pienet nyytit sylissä.

 

Hei!

Eipä kovasti lohduttanut tieto siitä ettei tämä tästä helpota. Olen pahoillani Teidän menetyksenne vuoksi ja lähetän paljon kauniita ajatuksia Niiden kukkien alle <3

Olen lähetteen saanu jo ja käynytkin kahdesti vai kolmasti kontrolli ultrissa. Tampereella toimii myös hyvin. Ollut oikeastaan viikolta 12 neuvolat ja kaikki vähintään 2viikon välein. Ja psykologille pääsen kunhan syksy saapuu kun neuvolapsykologi vaihtuu.

Kai se sitten on vain mentävä viikko kerrallaan ja odotettava. 11.7. saa tietää toivottavasti milloin käynnistetään. On epäreilua ettei voi luottaa siihen että kohtu on turvallisin paikka pienokaiselle.

Onneksi olkoon teidän perheeseenne. Ja todella toivon sinun olevan oikeassa nyyteistämme.

 

Olen pahoillani, että en kirjoituksellani voinut auttaa. Minun mottoni on ollut, että päivä kerrallaan.

Kun synnytin 1v7kk kohtukuoleman jälkeen pojan, sanoi kokenut kätilö mielestäni viisaasti nostaessaan vauvan mahani päälle: "Tässä poika nyt on, lääkkeeksi vaan ei korvikkeeksi." Niin oikeassa hän oli.

:hug: