Liikuvia odottajia?

Heippa!
Olen uusi kirjoittelija täällä.
Rv 11 alkaa =)
Itse olen ollut kova liikkumaan ennen raskautta. Ja nyt taas alkuväsymyksen jälkeen alkaa olla virtaa sohvaa kauemmaksi.
Olen lähinnä käynyt stepissä, hölkkäämässä, luistelemassa ja meinasin balnceen lähteä.
Olisi kiva kuulla miten olette jaksaneet liikkua?
 
Mä itte liikun sen verran mitä kroppa antaa periks. Rv 18 menossa ja ihan järkyttävät liitoskivut ja issias alkaa nähtävästi vaivaamaan. Ainakin alaselästä välillä vetää tosi "mukavasti" pakaroihin. Mutta päivittäin pyrin edes kävelemään vähän.
 
Minulla menossa rv 32. Joka päivä pyöräilen tai sauvakävelen. Joskus rv 18 oli itsellänikin kovat selkäkivut...iskiaskin vaivasi. Sain avun pyöräilyn lisäämisestä. Nyt kipuja vain satunnaisesti ja ihan hyvin jaksan liikkua.
 
Itsekin olen ajatellut että raja liikunnan rasittavuudelle on mikä itsestä hyvältä tuntuu, jos kuitenkin tuota kävelyä loppuun asti. Onneksi on koira jota on pakko ulkoiluttaa =)
Niin ja sit pitäis muistaa niitä lantionpohja lihaksia jumpata. Ne vaan on aina kautta-aikojen meinannu helposti unohtua, vaikka työni puolestakin niistä muistuttelen <-- Ompa muuten noloa. No iteppähän kärvistelen, jos ei viitsi jumpata :headwall:
 
Minulla on menossa 34rv. juoksun jouduin jättämään pois jo viikoilla 12, kun ei enää tuntunut hyvältä. Ainut asia, mitä olen kaivannut koko raskausajan, onkin juuri juoksulenkit. Sauvakävely, kävely ja kuntosalilla käyn yhä. Bodypumpin jouduin jättämään kaksi viikkoa sitten pois, koska se aiheutti kipeitä supistuksia.
Olen aina ollut hyvin liikunnallinen, mutta nyt loppuraskaudesta olen huomannut, että väsyn helposti. Varsinkin kun olen vielä töissä, kohta alkaa äippäloma ja liikun taas varmasti enemmän.
Olen koko raskauden ajan kuunnellut kehoani ja tuntemuksiani. Välillä lenkillä ollessa joudun pysähtelemään, kun supistelee hieman. Toisaalta nämä helteet ovat tehneet minulle pahaolon, joten kuumalla lenkille en voi lähteä. Aikaisin aamulla tai myöhään illalla käyn lyllertämässä :LOL:
 
Mulla menossa rv 19. Ratsastuksen ja juoksun jouduin jättää jo pois, kun ei enää tunnu hyvältä :( . Aloin sit käydä salilla uudelleen parin vuoden tauon jälkeen, ja siellä menee hyvin! Ohjatuilla tunneilla en käy, vaan nimenomaan kuntosalin puolella, missä voi tehdä omaan tahtiin (ohjaajat neuvoo, mitä liikkeitä on turvallista tehdä, mitä taas ei saa tehdä). Lisäks pyöräilen töihin (9km/suunta) 2-5x viikossa, miten nyt jaksan (= millainen sää :D ) ja käyn uimassa. Nyt kun on ollut näin ihania ilmoja, on tullut uitua järvessä useita kertoja viikossa, uimahallissa käy normaalisti kerta/viikko. Viime raskaudessa oli jotain rv 30 kun uinti ei enää tuntunut hyvältä, pyöräilin ja kävelin ihan loppuun asti. Ekassa raskaudessa taas pyöräily alkoi tehdä isoja suppareita jo joskus 3kk ennen synnytystä, niin se jäi.
Liikunnaniloa!!!
:D
 
Jos vointi on hyvä eikä esim. lääkäriltä tule kieltoa, puoleen väliin voit liikkua ihan entiseen tapaan. Sen jälkeen olis hyvä seurailla vähän sykkeitä.. lukuja ei niinkään kannata tuijottaa, vaan kuulostelet omaa oloa. Jos ei tule supistuksia ja olo on liikkuessa muutenkin hyvä, rasitustaso on varmastikin sopiva :)
Balance on siitä hyvä, että tahti on rauhallinen, liikkeet eivät ole äkillisiä eikä loppuraskaudesta kohtuun tule painetta (kannattaa ohjaajaa pyytää näyttämään raskaanaolevalle sopivat vaihtoehdot) tai hölskyvää liikettä.
Jokainen balance ohjaaja osaa neuvoa raskaana oleville vaihtoehdot haastavimpiin ja asennoiltaan hankalimpiin liikkeisiin. Itse ohjasin balance vielä raskausviikolla 35.
Ohjasin myös pumppia noille viikoille, mutta ehdottamasti suosittelen kuntosalia niinkuin joku mainitsikin. Salilla on helppo tehdä omaan tahtiin ja valita niitä laitteita (myös vapaita painoja), joissa on helppo olla ihan raskauden lopullakin.
Liikunnan ohjaamisesta olen jäänyt jo äippälomalla, mutta salilla käyn edelleen 3-4xvkossa ja mulla on raskausviikkoja nyt 37+1 :)
Tsemppiä ja liikunnaniloa omien voimien mukaan :)
 
Itse olen liikkunut juuri alkuraskauden pahoinvoinnin jälkeen säännöllisesti 3-4 krt viikossa. Rv 20 asti kävin melkein missä jumpassa tahansa. Kaikista eniten tykkään Pacetunneista, ja Pumpista, joissa voi säädellä painoilla ja vastuksilla liikkumisen tehoa ja sykettä. Sykettä aloin seurata tarkemmin vasta rv 30 jälkeen. Raskausajan sykehän on hyvä olla 140-150 välillä kunnosta riippuen. UItse olen pitänyt 150 maximirajana, vaikka toisinaan se pompsahtaa hetkellisesti ylemmäksikin, mutta tämähän ei ole vaarallista jos on kyse muutamasta minuutista.

Nyt on menossa rv 34+4 ja käyn edelleen Pumpissa. Tosin liitoskivut alkavat estää tahtia, ja venyttely + lihashuolto on kömpelöä ison mahan takia, ja omalta osaltaan tekee olosta tönkköä. Mutta mikä parasta psyyke on hyvä ja mieli korkealla, olo on energinen ja kroppa hyvässä fyysisessä kunnossa!
 
Mulla oli rv 15-18 aikana paljon iskiaskipua, jolloin jumpassa käynti, spinning ja bodybalance vain pahensi kipua. Heti kun olo helpottui, niin jatkoin omatoimista liikkumista, pääosin heiluin keväällä lapion kanssa kasvi- ja kukkamaata perustamassa, kitkin rikkaruohoja, lenkkeilin koiran kanssa ja hiukan pyöräilin ja hölkkäsin. Pääosin siis hyötyliikuntaa.

Nyt on rv 38+3 ja tällä viikolla olen jo kaksi kertaa ollut noin 1,5 tuntia sienimetsässä. Maasto on ollut tosi epätasaista, ja olen hyvin jaksanut kivuta kallioille, kulkea sammalikossa jne. Muuten tulee liikuttua kotona, pihahommissa ja koiran kanssa. Kovalla alustalla (asfaltilla) kulkeminen ottaa lonkkiin, mutta tuo metsässä ja poluilla kulkeminen sopii mulle. En kyllä suosittele muille, jos ei ole tottunut metsässä liikkuja, kun se kuitenkin vaatii hyvä tasapainoa, ettei kaadu ja loukkaa itseään ja "mahaa".

Kyllä kannattaa liikkua mahd. paljon omien voimien rajoissa, mulla ei noiden alun iskiaskipujen jälkeen ole ollut mitään oireita ja vointi on ollut koko ajan tosi hyvä.
 

Yhteistyössä