Löytyisikö täältä innokkaita nimen ehdottajia?

Elikkä kolmannelle lapsellemme olisi nimi hakusessa. Isot sisarukset ovat Aleksi ja Oona. Aleksi-nimeen ihastuin aikoinaan kovasti, eikä silloin haitannut, vaikka nimi komeili kaikkien suosikkilistojen kärjessä. Nyt tosin vähän haittaa, kun samalta luokalta löytyy aina vähintään yksi saman niminen. Oona on onneksi vähän harvinaisempi.

Ultran mukaan uusi tulokas on tyttö, ja ensin ajattelimme tehdä hänestä Ainon. Mutta, mutta, huomaisn vasta, että se löytyy taas suosituimpien nimien kärkipaikalta. Joten saman tyylistä, vanhahtavaa, perinteistä suomalaista kaunista, mutta tällä kertaa hiukan harvinaisempaa nimeä etsiskelen.

Olisiko kellään ehdotuksia??
 
Melkein kaikki ovat ihania ja hyviä ehdotuksia, osa tosin löytyy kaveripiiristä, joten siksi ovat pois pelistä. Kiitos varsinkin jopo76:lle. Loviisa taitaa olla mun suosikki nyt! Miestä pitää vielä suostutella :)
 

Yhteistyössä