Lokakuun -08 kullannuput

Huomenta!
Meillä nyt sitten myös aloitettiin vellien kokeilu toissapäivänä. Ensin laitoin 20ml sekoitettuna maitoon ja eilen 50ml. Tänään pitäisi vellitutteja käydä kaupasta hakemassa niin voi pikku hiljaa paksuntaa noita annoksia. Ihan hyvin meni pojalla, eikä mitään vatsan purujakaan onneksi ole tullu.

Meillä Mathias ei vielä kovasti kääntyile. Kyljelleen pääsee mutta ympäri asti ei vielä kotona ole kääntyny. Tavaroita on alkanu jo kovasti viemään suuhun maistille :D .

Uusi vuosi menee täällä kotona, vähän mietimme että saatetaan käydä ilotulituksia kattomassa mikäli Mathias on hereillä, eikä pakkasta ole paljon. Saapas sitten samalla autokyytinukutuksen :D .
Pöppiäinen82: Mulla varmaan olis ihan sama ongelma jos ei tili olis niin nollilla :D . Toivon että saan palkan vielä puolessa kuussa jolloin vois sitte lähteä myös shoppailemaan. Mitenhän se menee muuten, kun minulla on nyt tammikuussa työpaikan mukaan kesäloma, kun se meni sairaslomalla viime kesänä. Pitäiskö siitä siis tulla palkka vai ei? Lomarahan kyllä jo sain sillon kun piti.
 
Cristiina - Maitoon sekoitettuna eli puolet isosta pullosta maitoa ja puolet maissivelliä,niin minä olen tehnyt,ja lapsi tietysti itse päättänyt paljon siitä syö.

Shoppailusta - Juu olen kova shoppaileen sitä en kyllä kiellä olleskaan.Mä noille lapsille ostan varmaan liikaakin,tuntuu ainakin että suvussa katotaan hiukan pitkään,että meen kait ylikin,mutta en tiedä sitten mikä ois se hyvän maun raja.
Mun mies ei ainakaan vielä ole itse ehdottanut että saiskos sitoo tuoliin... :D

Miten usein ostatte lapsille vaatteita yms ?? entäs vauvalle myös ihan erikseen jne ??



Uusvuos syötävää käytiin hakemassa tuossa,pizzaa yms hyvää ja lapset meni tuossa pihalle ja täytys alkaa imuroimaan jne.Parempaa ruokaa täytyy tänään laittaa ja otin lapsille pullaa sulamaan pakkasesta niin nekin saa taas yliannostuksen hih.
Ostin isomalle 7v ja eteen päin hammastahnaa tänään kun alkaa oleen noita rautahampaita niin paljon suussa ettei nuo pienten ihan suojaa samalla tavalla enään..



 
Velleistä:Taitaa olla makuasia antaako pelkästään velliä vai maitoon sekotettuna.... Ite meinasin tällä kertaa kokeilla maidolla laimennettuna, näkee vähän miten masu reagoi :)
Antaako kaikki muut nimenomaan maissivelliä ensin??? Meillä kokeillaan peruna-porkkanavelliä, voisin kuvitella et olis maukkaampaa kun maissivelli. Tiedä sit, ku en ole pahemmin maistellu noita :D

Kääntyilemisestä: Meidän poika menee jo taitavasti mahalta selälleen, vasemmalta puolelta. Selällään ollessaan kääntää kyllä itteensä kyljelleen, mut jalat jää usein vielä "selälleen", yläosa olis menossa, mut ei ole hoksannut miten jalat saa mukaan... :LOL: Tosin ei mua haittaa, vaikka ei vielä kaikkea oppisikaan, ikää on kuitenkin vasta reilu 2kk...
Kovin on liikkuvaisen olonen etten ihmettele, jos lähtee liikkeellekin aikasin.
Emilyn:Lähtikö teillä esikoinen aikasin käveleen kun ryömi 5kk ikäsenä???
Meidän esikoinen ryömi 4,5kk iässä ja käveli jo 10kk ikäsenä. Veikkaan, et Jere menee samaa rataa...

Ollaankohan me ainoita jotka ei panosta uuden vuoden raketteihin jne??? Meille riittää, ku katotaan ikkunasta, kun muut ampuu ja tuhlaa rahansa taivaalle :LOL: Muutenkin vietetään melko matalalla profiililla uutta vuotta. Ostettiin kyllä nakkeja joita syödään. Ehkä juodaan viiniä tms kunhan lapset on menny nukkuun.
Saako muiden isommat lapset valvoa pitkäänkin??? Meillä ei varmaan 9:ää pidemmälle valvota, vaikka isommat onkin jo 5v ja 7v. Nuo on tottunu meneen nukkuun viimeistään ysiltä etteivät pysty kunnolla tuon pidemmällle valvoonkaan. =)

Vaatteiden ostamisesta: Meillä ostetaan lapsille vaatteita kun tarvitaan eli usein sit kun edellinen koko on jäämässä pieneksi. En hirveästi osta etukäteen, en edes joka kuukausi... Lapsille ostan kuitenkin useemmin ku itelleni. Vauvalle ei ole raskausajan jälkeen tarvinnu ostaa mitään, ku haalin silloin käytettyjä vaatteita paljon ja joulunakin saatiin taas jotain lisää =)


Tässä ihmetellään lelua...ikää10vkoa

jasmara ja Jere 2kk 2,5vkoa
 
Jasmara mekin alotellaan peruna-porkkana vellillä. Ovat kuitenki suomalaisia juureksia.
Eilen maistettiin 30 ml, eikä tullut mitää vatsaoiretta, tänään annan sit 60 ml.
Vilja kyllä nukkuu koko yön tolla nan:llaki, mut alottelin sit kuitenki ku vanhempienki lasten kans oon nii tehny täs 3kuisena. Ja menee sit vähän vähämmän tota korviketta.
Kuin paljon teidän vauvat juo korviketta? Laskin et Viljalla menee vrk:ssa n. 760 ml....
Meillä kans tuo 7-vuotias alko konttamaan 6kuisena ja käveli sitte kans 10kuisena.

Me lähdetään illaks kaveri pariskunnan luo. Siellä on kans vauva :heart: tänään tasan 2viikkoa. Vitsi ku just Vilja oli vastasyntyny. Aika menee ihan liian nopeesti! Vilja on muuten alkanu nyt naurahdella ääneen, on sit maailman ihanin ääni :heart:
Perjantaina on 3kk neuvola ja eka rokotus... Jaiks :x

Lauantaina meillä on tyttöjen ilta. Kuski hommattu ja olis tarkotus vähän kierrellä maakunnan kuppiloita... :p

Hyvät uudet vuodet kaikille :wave:

Liina ja Vilja
 
Jasmara - Juu maissivelliä ensin kyllä koska kuulema sillä täytys aloittaa,en tiedä paikkansa pitävyyttä,mutta ei kuitenkaan ole niin raskasta kun muut vellit siltikään.
Ei panosteta uuteenvuoteen muuta kuin niin että on pizzaa ja muuta hyvää syötävää ja limpparia,se siinä.
Meillä 4v ja 6v saa valvoa sinne 24:00 asti jos jaksaa niin näkee sen parhaimman paukkeen mutta katotaan miten käy,ainakin viimevuonna tämä Nora oli 3v ja jaksoi valvoa.
Mä en myöskään hirveesti itelleni osta,mä en myöskään ostele etukäteen isompia kokoja oottelemaan kaappiin... mutta joka kuukausi ostan lapsille kyllä vaatteita hih.

Liina - Korviketta menee vuorokaudessa se vajaa litra suurinpiirtein,että varmasti saa aloittaa kohta puoleen maissivellin mutta kattoo nyt sitten...

Meillä tuli eilen ääntä likalta samalla kun naureskeli joten alkaa sitten olemaan kohta ääneen nauramista hih,ihanaa.
 
Liina:Meillä menee korviketta jopa 1000ml/vrk, useimmiten noin 950ml eli pikkasen enemmän kun teidän neidillä.... :D Ton määrän takia vellien antoa pitää harkita "vakavasti"... Kaikki on sanonu ton määrän kuullessaan, et meneepä paljon maitoa. Ja tosiaan yöllä syötän kerran pullolla, muuten on rinnalla jos tarvii. =)
 
Kääntyilemisestä: Meillä ei vielä käännytä. Yritys on kyllä hyvä, mutta ei taida ihan heti onnistua. Pari viikkoa sitten kääntyi kaks kertaa meidän sängyssä, mutta taisi olla vahinko (taisin jotenkin vahingossa auttaa), kun jäi siihen. Mutta eipä me vanhemmatkaan olla mitenkään liikunnallisesti lahjakkaita, joten eipä ihme ;)

Vaatteista: Mä olen ostanut tytölle vaatteita vähän liikaakin. Just laitoin pieniä vaatteita pois ja huomasin, että joukossa oli ihan käyttämättömiäkin vaatteita, joiden olemassa oloa en muistanut :snotty: Kaupoilla tulee helposti käytyä ja aina tuntuu tarttuvan mukaan jotain, kun ei vaan voi olla ostamatta. Nyt olen koittanut pysyä poissa alennusmyynneistä, mutta en ihan ole onnistunut. Mutta kun ne pienet tytön vaatteet ovat niin ihania ;)

jasmara: Mekään ei ostettu raketteja. Katsellaan sitten muiden ampumia. Mä voin silti olla hyvinkin unten mailla, kun vuosi vaihtuu, tyttö kun kuitenkin herää aamulla aikaisin. Ostin mä illaksi pienen kuoharipullon.

Kaikille hyvää uutta vuotta 2009
 
Piti kysymäni vielä pakkasrajoista. Onko jotain rajoja enää näillä parikuisilla? Jos pakkasta on viisitoistakin astetta, niin jos vaan laittaa vaatetta päälle, niin voiko mennä ulos vai onko hengitystiet vielä niin kehittymättömät, että pitäisi pysyä sisällä?
 
pakkasrajan sanotaan olevan -10astetta. itsekkin olen sitä miettinyt että vaikka sitä pakkasta oisi enemmän niin eikö saa sitten viedä vaikka laittaisi hyvin päälle ja tuulisuojat vaunuihin ym.

Huomenna lähdetään sitten reissuun. ensin kihniöön mökille yöksi ja siitä minun kotopuoleen etelä-suomeen. kotiin tullaan ensi tiistaina. kauhea pakkaaminen on kun pitää vaikka mitä ottaa Jennillekkin mukaan. meidän pieni perheauto on aivan täynnä tavaraa kun päästään matkaan. :D ei oikein tiedäkkään että kuinka paljon pitää vaatetta ym ottaa. varsinkin kun se on luvannut yli 10astetta pakkasta viikonlopuksi. ärsyttää kun ei saada vaunuja mukaan niin ei pääse koko aikana oikein lenkille kun ei viitti kaukalossa lenkkiä heittää (meillä kun on gracon kaukalo+ rattaat mihin kaukalon saa) kun rattaat on niin keppooset ja kylmät pienelle. varmaan pää hajoo kun mihinkään ei pääse kunnolla lenkille. :D

Lenkistä tuli mieleen että lupasin itselleni että vuoden alusta aloitan "terveellisen" elämän. joulusuklaat on tuhottu ja muut herkut niin voi aloittaa. :D saisi näitä kiloja pikku hiljaa pois kun yhtään ei oo lähteny sitten kotiin tulon. :headwall:

jaha jos sitä menisi miehen kainaloon hetkeksi ennen kun se baariin lähtee. :p

Hyvää uutta vuotta kaikille!
 
Emma ei meillä mitään välittänyt koko paukkeesta,koira sen sijaan sekoili.
Mutta ei pauke onneksi kestänytkään kolmea pidempään.

Emma nukkui 22:30 - 9:00 ... ottanut hyvän rytmin kyllä,mutta vetääkin hyviä määriä maitoa joten en ole ihmeissäni kyllä olleskaan.Ja valvoo paljon niin yölläkin nukuttaa sitten.

Pizzaa syötiin ja likat jaksoi valvoa ihan vuodenvaihtumiseen asti.

 
Jasmara meilläkään ei oo tolla 760ml:n maitomäärällä enää yösyöttöä lainkaan, et vähän samaa mieltä oon pöppiäisen kans tosta vellistä. Et varmaan kantsii alkaa maistella... :) Kuitenki aika paljon teillä menee maitoa.

Tääl on kans uus vuos alkanu hyvin :) Illalla oltii n tosiaa ystävä pariskunnan luona. Kotiin tultii jo ysiltä ku Vilja meni nukkuu. Söi sitten puol 8 ja nukku siitä puol 11 asti :heart: Paukkeet ei kans Viljaa häirinny.
Loppiainen vielä sit on ONNEKS nää pyhät ohi!

Perjantain Vilja saa sen ekan rokotteen. Te joiden pikkuset on saanu jo rokotuksen, ni onko teille tullu jotain vaivoja illaks?
 
Mukavaa uutta vuotta kaikille!

Kiitos kommenteista Liina ja Pöppiäinen =)
Maistettiin sit tänään ekan kerran peruna-porkkanavelliä. Iltapäivällä laitettiin 50ml velliä ja 110ml maitoa. Meillä kun tuo 160ml per kerta on normimäärä :D Hyvin meni, eikä edes "ihmetelly" mitä pullossa oli. :) Syöntiväli pysy kolmessa tunnissa, ainakin tolla sekotus-suhteella.
Nyt illalla annettiin sit puolet velliä ja puolet maitoa. Poika söi yhteensä vaan 90ml!!!! Olin ihan ihmeissäni. Ei röyhtässy, vein sänkyyn eikä edes heränny siitä (usein herää viim. puolen tunnin päästä jos ei röyhtäse) . Poika oli kyllä väsynytkin, mut tuo syöty määrä oli ihan minimaalinen viimeaikasiin verrattuna. Kolmena viime iltana on menny yli 200ml maitoa. Olisko vellin antaminen vähentäny syöntimäärää... :) Katotaan ny miten kauan nukkuu...

Meillä Jere nukku ihan normaalisti, vaikka koko illan paukkuikin, heräs joskus 1-2 aikaan, niin ku normaalistikin. Isommat simahti jo 8:n jälkeen :D Ei olis mitenkään jaksanu valvoo puoleen yöhön...

Tänään Jerellä oli oikein kunnon jumppailut. Aina kun laittoi mahalleen, käänty heti takas selälleen. Sit ku laitto selälleen, käänsi ittensä kyljelleen ja yritti tosissaan kääntyä mahalleen. Muutenkin tuntu viihtyvän hirmu hyvin lattialla, sylissä tuli kitinää, mut heti ku pääsi makuulleen, niin johan hymyiltiin. =)

Vega:En nyt muista pakkasrajoja, mut eiköhän vaunuissa ole kuitenkin melko lämmin ja tuuletonta kovemmallakin pakkasella. Eriasia onkin kantaa esim. sylissä jolloin on alttiina kylmyydelle ja tuulelle.
Käytiin tänään kävelyllä ja Jerellä oli päällä oikeestaan samat vaatteet ku lämpimämmälläkin ilmalla eli body ja housut + sukat. Päällä kevytvanupuku, paksummat sukat, ohuet tumput ja fleecehanskat. Päässä oli paksumpi talvilakki. Fleecepeitto (ihan ohut, ei vuorta) oli vielä vaunun kassin ja pojan välissä, alla oli makuupussi taitettuna. Pakkasta oli reilu 8 astetta ja tuultakin jonkin verran.
Meidän vaunuissa on kyllä tosi muhkee kantokassi ja sen läppäosan saa melko ylös ettei kuomun + kassin väliin jää kauheesti väliä. Poika oli sopivan lämpönen ku kotiuduttiin ettei ainakaan liian vähän ollu päällä. :)

jasmara ja Jere 2,5kk
 
Hyvää uutta vuotta 2009 kaikille!

Mitäs pitikään kirjoittaa....

pakkasrajoista... meillä pakkasmittari näyttää -14 astetta ja poika nukkuu vaunuissa hyvin puettuna makuupussin sisällä. laitoin pakkasmittarin vaunuihin ihan mielenkiinnosta ja äsken kävin vilkasee niin näytti 0 astetta vaunujen sisällä... ja pojalle tuntuu uni maistuvan =)
päikkäreistä... meillä on rytmi hiukan muuttunut. ennen ku leevi nukkui 2 pitkät päiväunet, nyt nukkuu aamupäivästä pitkät, 3 tuntia, ja iltäpvästä 2 lyhyemmät noin 0,5-1h kestoltaan.. yötkin on mennyt kivasti, kahdella syötöllä, nukkuu 20-06.
ens vkolla 3 kk neuvola... vähän jännittää tuleeko rokotteesta kuume... toivottavasti ei! saadaan myös toka rotarokote..
kääntyilystä... leevi on muutamia kertoja mennyt mahalta selälleen, mutta ei vielä mitään yritystä selältä mahalleen..
minipillereistä... otin jälkitarkastuksessa itselleni cerazetet ja kävin ostamassa 3kk satsin, mutta päätin etten alakaan syömään niitä...rahat meni ihan hukkaan
:headwall: ... voi hitsi! ei kukaan haluis ostaa 3 kk satsia edullisemmin?? :x

mammatuu ja leevi kohta 3kk |O
 
ai niin, vielä velleistä... ei meilläkään esikoinen saanut ikinä vellejä. ja syy on se kun ei pullo kelvannut, syötiin sitten puuroo kun sai :)
nähtävästi en aio leevillekään vellejä tarjota vaan puuroo sitten..
kiinteät varmaan alottelen 3,5kk ikäisenä, sanoo neuvola mitä lystää.. :kieh:
ja siis täysimetyksellä täällä ollaan.
 
Hyvää uutta vuotta koko porukalle :)

täälä on kovasti jo puhuttu velleistä ja kiinteistä ruuista :eek: kovin nopeesti se aika vaan tulee, ku ne tulee ajankohtaseks... meillä ei ihan vielä olla alottamas vellejä, mut varmaan jo kk:n päästä... neiti on kuiteski aika kova syömään :) nyt on taas tissittely alkanu sujuun paremmin, iltasin oon antanu pullosta lisämaitoo ja maisa nukkui viime yönäkin 22.30-06.00 :) saa iteki ihan hyvät unet...

kuinka moni teistä on alottanu tai alottaa vauvauinnin?? me ollaan menos 18. pv ekan kerran ja mua jännittää hirveesti. mistä ootte hommaillu pieniä uikkareita?? h&m:lla ei ainakaan postimyynnis enää ollukaa ihan pieniä :(

mammatuu mä alotin noi cerazetet, tosin sain neuvolasta sen 3kk:n pillerit ilmaseks mukaan, mut on niille varmaan tarvetta jatkoskin, et voisin ostaa... laita vaik yv:tä niin sovitaan paremmin :)

neiti heräilee päikkäreiltä, täytyy mennä...
pakkasta meillä -18, et ei pääse maisan kans ulkoileen :( toivottavasti lauhtuis pian!!

mellu ja maisa-mussu :heart:

gabrielle meillä oli kans tos 6vkon iässä nukkumaan meno vaikeeta, ihan yhtä huutoo oli iltasin, täälä siitä kirjottelinki... nyt sit jostain täältä luin sitten et just silloin vauva on kaikkein itkuisin :'( se menee onneks pian ohi, jaksamisia vaan...
 
Enpä tiedä, vieläkö joku meitin muistaa...

Viimeksi tosiaan kirjottelin silloin kun poika oli syntynyt ja se oli teho:lla hoidossa koska syntyi niin aikaisin ettei keuhkot olleet valmiit..

Nyt poika on parin päivän päästä 4kk vanha ja painoa oli jo kk sitten sellasta 5800g... (lähtö 2410). Paljon on jäänyt vaatteita pieneksi, kuten kaikilla muillakin varmaan.

Poika syö 4x päivässä sellasta 200-220ml maitoa ja tosiaan nyt pitäisi aloitella niitä soseita ja vellejä - onko joku teistä siinävaiheessa että niitä jo syöttelee? Millaisia määriä ja mitä annatte?

tissähän täälä ei koskaan ole syöty, teho-hoito opetti pojan aluksi nenä-mahaletku ruokintaa ja siitä puolloon. Kaksi kuukautta lypsin ja syötin sitten pullosta, tosin silloinkin jouduin jo lisäilemään korviketta kun poika söi isoja määriä (vaikka sitten pulauttikin paljon ulos heti perään).

yöt meillä nukutaan hyvin, puolen yön maissa tuuppaan poikaan satsin maitoa (jos nukkuu niin herättelen syömään) ja seuraavan kerran syökin sitten vasta herätessään siinä n. 9.30.
VINKKI, jos teidän vauva yöllä "kähisee/rutisee" niin että nukutte koiran unta, niin kääräskää vauva "tortillaksi" esim. fleece-torkkupeittoon - tällainen "kapalointi" ainakin meillä tekee sen että vauva nukahtaa samantien ja nukkuu ääneti aina tuohon aamun ruokailuun asti :)

Missään neuvolan vauva-tapaamisissa, vauvamuskareissa, vauva-äippäjumpissa tms. ei olla kertakaan käyty. Ensi viikolla mennään ekaa kertaa vauva-uintiin, luulisi pojan tykkävään kun ammeessa ainakin massulleen laitettuna käy "uimaan" vimmatusti. Mietin tuollasita jumppaa, äiti-lapsi mutta jää valiin kun ne on NIIN AIKAISIN AAMULLA! Kun pikkumies herää vastan siinä 9.30 (ja siihen asti tietenkin itsekin nukun) niin ei ole mitään tsanssia yrittää jumppaan siinä puoli yhden toista maissa.

Nyt sitten kun löysin tämän palstan, niin koitan täälä pyrähdellä :)
 
aleksiina mekin alotetaan vauvauinti tammikuun puoli välissä. Jännittää myöskin... :) Pienet uikkarit sain kaverilta, hän oli ostanu ne ihan urheiluliikkeestä. Ovat 62:t ja ihan älyttömän söpöt vaaleanpunaset ja adidaksen raitoineen :heart:

Tänään oli 3kk neuvola. Vilja ei ollut moksiskaan rokotteesta. Ei edes inahtanu... Isä esitteli käsinukkea Viljalle sen aikaa, ni neiti keskitty vaan nukke show:n :LOL:
Paino oli 5850g (3600g) ja pituus 59,5cm (50cm).
Saa nähdä tuleeko rokotteesta kiukkua illaks... Neuvoivat neuvolassa laittamaan supon nyt päivällän jos tarvitsee ja yöksi sitte vaikka ei suuremmin kitisiskään. Mut ettei sit turhaan mee ainakaa unet.

Kiva eka kun löysit tänne :wave: Ei mekään käydä missää vauvakerhoissa ku ne on kaikki nii aikasi. Viljaki nukkuu tonne kymppiin asti aamusin enkä edes halua sitä alkaa sit herättelee turhan takia.

Liina ja Vilja huomenna 3kk :heart:
 
Eka - Kiva kuulla että poika voi hyvin :) Olenkin muutaman kerran miettinyt, että mitä teille kuuluu, kun teidän vauva syntyi niin aikaisin. Jäänyt mieleen, kun meillä muistaakseni taisi olla sama la. Tai ainakin melkein,,, :D

Me ollaan kanssa vauvauintiin menossa, jos vaan saadaan paikka. Ollaan ensimmäisenä jonotuspaikalla. Ensi viikolla ajattelin soitella ja kysellä tilannetta. Jos nyt päästään mukaan, niin uinnit alkaa 11. päivä. Isompien kanssa en ole käynyt vauvauinnissa, joten ihan mielenkiinnolla odotan, että millasta mahtaa olla :)

Kaste tilaisuuteenkin sain varattua ajan ja paikan. Joonatan kastetaan 14.2 ystävänpäivänä. Miehellä on samana päivänä synttärit, joten juhlitaan nekin sitten siinä samalla samoilla herkuilla :)
Kastepukua pitäisi alkaa nyt sitten katsella. Jos en löydä sopivaa, niin ajattelin ommella itse. Joonatan on jo sen verran iso, että meinasin sellaista hihatonta mallia katsella.

Joonatan tykkää tosi paljon kirjoja katsella ja koittaa kovasti tavoitella kaikkea. Ei vaan vielä oikein käsien liikkeet tai tarttuminen ole hallinnassa. Kyljelleen välillä kääntyy, mutta ei vielä mitenkään yritä kääntyä ympäri. Katsoin eilen keskimmäisen vauvakirjasta, että hän on kääntynyt vatsalleen 4,5kk ikäisenä ja kävelemään lähti jo 9 kk:n ikäisenä. Että eihän tässä vielä mikään kiire olekaan. Tosin Joonatan vaikuttaa hieman rauhallisemmalta ja harkitsevaisemmalta tapaukselta, että luulen hänen lähtevän liikkeelle vasta vähän myöhemmin. Kuvassa Joonatan lukee kirjaa isin kanssa.

Ziz+ Joonatan 3kk 1vko :heart:

 
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille :wave:
Pitkästä aikaa ajatteln kirjoitella, mennyt taas lueskelupuolelle... Uusi vuosi meni rauhallisissa merkeissä miehen isän luona Kuusamossa, pappa pitää meistä hyvää huolta :hug: Meidän pikkumiehellä näitä pappaloita, mummoloita ja ukkiloita riittääkin, kun molempien vanhemmat on eronneita ja karanneita ja vaikka mitä :D Mitenkäs muilla, onko isovanhempia kuinka paljon?

Ihanasti tuntuu kaikkien pikkuiset jo kasvaneen ja kehittyneen, mukava kyllä kun täältä saa aina lueskella vertaistukijuttuja :)

Mut nyt pumppaamaan maitoa vähän talteen, kun pikkumies vetää ennätyspitkiä päikkäreitä ja tissit meinaa räjähtää :LOL:

-Taralee ja pikkumies kohtapuoliin 3kk-
 
Mä hain mun H&M paketin tänään... itelleni en kyllä ostanut mitään,jäkättääkö teidän miehet teille että täytyy ostaa itelleenkin vaatetta ja jäkä jäkä....
Mä yleensä ostan kosmetiikkaa mutta en paljoa ja saippuoita ja shamppoita,noiss olen friikki mutta en kyllä osta kuin kerran vuodes itelleni jotain....

Mä peruin neuvolan tänään,en viittinyt viedä toista 10 asteen pakkaseen kun on se raja kuitenkin niin sain ajan ensiviikolle sitten...

Maissivelli ostettu valmiiksi ja näyttää merkkiä että taitaa tarvita sitä.... mutta kattoos jos saa pidettyy vaan maidolla edelleen.Emmahan tulee nyt 2kk ihan just...
 
Heips!

Onks teistä kukaan menossa / jollain kokemuksia äiti-vauvajumpasta? Mä ajattelin lähteä sellaiseen...
Mites, ootteko alkaneet jo harjoituttamaan vatsalihaksia? Mä en nyt vielä ole uskaltanut, vaikka ongelma-alue nyt juuri se on ja tekisi kovasti mieli...pelottaa, että jos siitä sitten tulee hallaa enempi, jos paikat ei alakerrassa ole toipuneet vielä.

Meillä rintamaito on vielä riittänyt. Ja pakastinkin alkaa olemaan ihan täysi kerääjästä saatua maitoa...

ostamisista: mä en kovasti viitti ostella, koska olen huono myymään missään eteenpäin ja hävittämään vaatteita. nytkin huomasin, että puolet noista 56-62 kokoisista vaatteista ois voinut jättää ostamatta, koska osaa en ehdi edes kertaakaan pitämään. mutta mistä sitä ois etukäteen tiennyt. hameita on minusta kurja pitää tytön päällä, kun ne nousee korviin ym. hupparit ja lyhythihaiset paidat on ollut huonoja hankintoja.
 
kovin se aika meneepi nopeesti,kun itekkin tolle tytölle(s.22.10) koht noita vellejä vois ruveta syöttelemään:)ku tuntuu et justhan se synty vast..... :heart: mimmosia määriä velliä ootte ekoil kerroil annellu?meillä ei tyttö enää rintaa saa,pelkästään pullosta siis syöpi :) kun ei enää oikein muista mittään tollasii vellien yms.määriä,et mitä olis sit taas tolle esikoistytölle 7vuot sitten syötelly......esikoinen tais olla 3kk just ku velliä rupes syöpöttelemään =) meillä tämä pikku vauveli tuntuu tota maitoa vaan syövän kyl paljon,enää ei oo ees öisinkään kyl heräilly =) et uskaltaiskohan sitä velli koitella koskakohan... :whistle:
 

Yhteistyössä