***Lokakuun 2009 Mahapyöriäisistä Vauvautuneet Lokakuussa 2010***

Hei pitkästä aikaa! :)

Onnea kaikille 1-vuotiaille! :flower:

Harvoin tulee tässä pinossa vierailtua, jotenkin tuo palstauudistus vei vähän mielenkiintoa... tietysti touhua riittää muutenkin, eikä enää tule niin ahkerasti palstailtua. 1-vuotisneuvolassa käytiin ja mitat oli 10665g ja 77,2 cm, vähän on tyttö rotevoitunut suhteessa pituuteen. Ihan hyvä vaan, niin ei ihan tikuksi muutu kun lähtee kävelemään. Meillä ei siis vielä kävellä kuin tuen kanssa, seisominenkin onnistuu ilman tukea vain vahingossa. Varovainen tyttö :). Tavallista maitoa on nyt vihdoin alkanut menemään, tähän asti kelpasi vain puurossa ja jogurttina/piimänä. Korvikehan ei tytölle koskaan kelvannut, alun kokeiluista kun seurasi vain mahavaivoja. Onneksi imetys kesti 11kk paremmalle puolelle, sitten ei enää kelvannut. Alkoi varmaan olla eri makuista ja määräkin tosi vähäinen, niin ei tuntunut enää tarvitsevan. Tytöstä on kyllä sen jälkeen kehittynyt melkoinen halailija, kohteena on milloin kukakin tai vaikka pehmolelut. Paremman puutteessa oman kädenkin voi näköjään laittaa poskelle ja kallistaa päätä, samalla sanoo hempeällä äänellä aaaaiii... :heart:. 1-vuotisrokotteesta muuten tuli melkoisen kipeä olo tytölle, kuumetta oli vajaan vuorokauden, mutta onneksi panadol auttoi kipuun ja sai nukutuksi.

Masunkasvatus on tällä kertaa aika erilaista kuin viimeksi, enemmän sitä odottaa kevättä ja sitä kun vauva on syntynyt, eikä enää tule niin keskityttyä tähän mahaan ja odotukseen. Suht hyvin on toistaiseksi mennyt, mitä nyt ultrakäyntejä on ollut tähän mennessä 7 kpl... kaikki julkisella, milloin minkäkin vuodon takia. Viimeksi oli rakenneultra ja toivottavasti ei enää tule tarvista ultrauksiin. Hyvältä ainakin näytti, taitaa olla pikkusisko tytölle tulossa :).

Onnea barbapörrölle! Ja muillekin jos on jäänyt onnittelematta :flower:

Hyvää syksyn jatkoa kaikille, toivottavasti pienet ja mammat pysyvät terveinä mahdollisimman paljon :wave:

Piki, Suvi 1v11pv ja Mytty 21+1
 
Piki
Kiva kuulla kuulumisia sieltä päin ja että odotuskin on sujunu hyvin vuodoista huolimatta...
Onnea tulevasta pikkuneidistä =)


Meijän pojasta on yhtäkkiä tullu jotenki semmonen hellyydenkipee... Ei ole oikein sylissä viihtyny mut nyt tulee syliin ja kainaloon...
Onko muilla ollu kausia ettei ruoka maistu?
Nyt 1v neuvolasta asti on vaihtelevasti syöny huonosti... Nytki viikonlopun aikana syöny juuri mitään... :|

Talvicci ja "Unski" :heart:
 
Talvicci: Meillä oli myös sellanen viikonloppu ettei ruoka oikein maistunut. Sitten päivällisellä oli niin nälkä (ja herkkuruokaa) että veti tosi ison satsin. Ei sitten jaksanut kuin puolikkaan viilin iltapalalla :) Tämä siis eilen ja lauantaina sama juttu.

Meillä on nyt viili ja raejuusto ruokavaliossa eikä oo mitään ongelmaa. Meinasin tällä viikolla olla rohkea ja laittaa puuron sekaan tavallista maitoa, kun sitä tuli ruokaa varten ostettua viikonloppuna. Lauantaina olin niin iloinen kun tytöllä tuli kova kakka, totesin taas että pienet ne on äidin ilot :D

Alley ja Niia
 
Heippa taas pitkästä aikaa!

Meidän poju se täytti viime viikolla vuoden! :flower: Ollaan nyt sitten kaikki toisella vuodella. Synttäreitä juhlittiin viime viikonloppuna koko viikonlopun niin ollaan oltu täällä vähän väsyneitä. Joka päivä oli jotain vieraita, suurin osa tuli sunnuntaina. Urheasti jaksoi poitsu edustaa :D

Synttärilahjaksi saatiin brion leikkiuuni + astioita, erilaisia soivia leluja (ihan suosikkeja), leikkimopo, kirjoja, vaatteita ja rahaa. Tuo uuni on kovassa käytössä ja pehmolelut saa koko ajan jotain hörppiä mukeista :)

Ihana huomata että poitsu on oppinut hiukan leikkimään! Eli juurikin noita keittiöleikkejä, junaradalla osataan leikkiä + tietty autoleikit. Mukava seurailla miten toinen touhuilee!

Meillä juostaan jo hurjaa vauhtia! eli tyypillinen taapero siis.

Onnea kaikille odottajille! Ja kovasti tsemppiä!

Tällä viikolla on 1-vee neuvola, saadaan uudet mitat, pituutta on ainaski tullut hurjasti, tai siltä se ainankin tuntuu kun piti uusia housuja ostaa vaikka vasta loppukesästä hankittiin niitä viimeeks. Onneksi tämä pituuskasvu hieman kohta tasaantuu niin ei mene vaatteet yhtä hurjaa tahtia!

Tavallista maitoa juodaan jo aika paljon, oikeastaan pelkästään rasvatonta poitsu juo. Sen lisäksi syödään maustamatonta jogurttia marjoilla, rahkaa, raejuustoa, tavallista juustoa - eli oikeastaan jo ihan samaa ruokaa kun me muut. Tosi kiva juttu ettei tartte enää erikseen tehdä poitsulle safkaa. Maha oli hieman löysällä varmaan melkein kuukauden ajan kun totuteltiin noihin kaikkiin mutta nyt on mun mielestä tasaantunut taas eli ei meillä oireiltu sen kummemmin noihin maitotuotteisiin.

Potalla käydään ahkerasti, meillä poitsun saa pysymään paikallaan kun annan jotain lelujä käteen niin tutkii niitä innoissaan. Ja siis melkein kaikki kakat tulee pottaan ja useasti pissat myös. Kunhan vaan muistaa itse viedä poitsun potalle (ja ehtii). Nyt poitsu on kyllä alkanut ottamaan vaipasta kii kun pissa on tulossa ja jos tämän huomaa niin ehditään viemään ajoissa. Myös kakan tulon huomaa helposti... eli meillä saattaa mennä vain pari vaippaa päivässä :)

Tuttipullosta meinataan jotenkin päästä eroon, onko vinkkejä??? Me ollaan nyt aloitettu siten että ruokaa/juomaa saa vain keittiössä - päikkärimaitoa ei siis tule enää tuttipullosta vaan se juodaan nokkamukista istuen joko sohvalla tai keittiössä. Illalla saa vielä iltamaidon pullosta. Ja muutenkin meillä ei enää mitään "välihörppyjä" maitopullosta tule eli ruokaa tulee vain ruoka-aikana ja silloin juodaan myös maitoa. Vettä annetaan sitten janojuomana muuten. Mites muut??

Eipä meillä muuta kummempaa, kohta pitäisi kerhoon lähteä, todennäköisesti takaisinpäin kävellään sitten lumimyrskyssä.... hurjaa! talvi todellakin on tulossa!

Mukavan kirpsakkaa päivää lokakuisille!

Ruusu ja poitsu 1v 3pv
 
Kivoja kuulumisia taas pinoon tullut :) On tosi mukava lukea muiden samanikäisten lasten kehityksestä!

Ruusu, me vaan jätettiin pullo pois. Ei sitä muutoin ollutkaan käytössä kuin iltamaidolla (jonka senkin joi keittiössä). Vaihdoin pullon vaan mukiin (meillä ei nokkamukiakaan käytetä) ja parina ekana iltana selitin oikein huolella että nyt mennää iltapesuille ja sitten hammaspesuilta suoraan nukkumaan jne. Ei tullut edes isoa protestia asiasta. Nyt iltapala on ihan kuin mikä tahansa ateria, eli ei juoda maitoa sen enempää sen päätteeksi kuin muillakaan ruokailukerroilla. Tuo teidän suunta on jo tosi hyvä, siis että ruokailu pysyy keittiössä ja ruoka-ajoissa - nyt sitten vaan jätätte sen pullonkin pois.

Ihanasti on ruokailu omaltakin osalta jo helpottunut, kun tyty haluaa niin syödä itse. Käsin vetelee mitä antaa ja lusikalla harjoittelee myös kovasti, osaa viedä oikeassa asennossa jo suuhun mutta se ruuan saaminen siihen vielä kaipaa harjoitusta.. Itse juo kupista eli ei tarvitse juottaakaan. Aamupalalla etenkin on kiva, kun lapset syövät sen verran itse että minäkin saan syötyä ja vilkaistua lehteä kun pöydässä ollaan. Toki puuro pitää pääosin syöttää, mutta ei sitä lusikkaa tarvitse koko ajan olla tyrkyllä kun muutakin syötävää on.

Meidän tytylle on nyt tullut tosi kovan syömisen kausi, ei ole koskaan huonosyömäinen ollutkaan mutta nyt ovat annoskoot vielä kasvaneet entisestään. Samaan ruokaan ollaan siirtymässä hyvää vauhtia, kymmenkunta miniannosta on vielä pakkasessa tytylle tehtyä omaa ruokaa - annan aterialla aina yhden sellaisen ja lisäksi kotiruokaa saman verran. Tällä viikolla pitäisi sitten kai jo noidenkin loppua, toivottavasti on maistuvaa sapuskaa silloin tarjolla ;) Oliskos Talvicille jollain muulla huonosyömiskausista kokemusta?

Onnea kovasti kaikille masunkasvattajille -hurjaa, että kohta on pikkusisaruksia jo syntymässä! Esikoisen 1v-synttäreillä olin itse kovasti pahoinvoiva, rv 11 taisi olla silloin.. Ei ole kyllä yhtään sitä ikävä, täytyy todeta :) Meidän perhe on nyt kasassa, ihana että saatiin kaksi lasta rakastettavaksi!

Mukavaa marraskuuta lokamammoille,
sitä talvea odotellen..
~Tiila ja tyty 1v + pari viikkoa päälle
 
no nythän mä innostuin kirjoitteleen!

Piti vielä lisätä että meillä syödään kans aika paljon itse, yleensä sormin mutta lusikalla menee aina vähän myös suuhun. Karseeta sotkemista, mutta pakko kai sitä on kestää...

tässä vielä kuva meidän poitsusta ja hänen hienosta Salama-autokakusta :D

Aijaa.com - 7018586.jpg

Aijaa.com - 7018587.jpg

en tiiä onnistuuko tuo kuvien lisäys kun en ole koskaan tänne kuvia laittanut... kokeillaan :)
 
Hei mammat ja taaperot!

Meilläkin juhlittiin 1-vuotissyntymäpäivää viime lauantaina, hurjan nopeasti on vuosi mennyt! Juhlat oli vklna täällä Tukholmassa ja tulevana vklna pidetään sitten isommat juhlat Helsingissä. F sai synttäreillään maistaa kakkua ja keksiä ensimmäistä kertaa ja oli kyllä NAMNAM. Kuitenkin paremmin maistui vadelmat ja mansikat :)

Meilläkin niinkuin ruusu sanoi leikitään nykyään tai siis leikeissä on jotain ideaa. Neiti tykkää kauheana kokkailla ja kahvin kaataminen kuppiin on paras leikki. Kävelee muovinen kannu kädessä ja käy ihmiseltä toiselle tarjoamassa kahvia :D Piilo ja hippa on myös edelleen yhdet suosikeista. En tiedä sanoinko viimeksi mutta meillä lauletaan ja tanssitaan kauheana. Itse soittaa kitaraa, keinuu ja lallattelee samaan aikaan. Myös tanssiminen on Friasta ihanaa! Nyt F on alkanut seisomaan paikalla ja musiikin tahdissa tömistämään jalkaa, näyttää kieltämättä aika hassulta.

Meillä haluttaisi kauheana syödä itse. Käsillä syödään enemmän, mutta lusikallakin onnistuu jos vain on ruoan koostumus oikea. Yleensä syötän suurimman osan kuitekin Frialle ja sitten annan syödä itse. Jos neiti aloittaa itse syömisellä ei äiti saa enää sen jälkeen syöttää. Maitoa juodaan edelleen tuttipullosta ennen nukkumaan menoa enkä aio sitä vielä vierottaa. Näin mennään ainakin muutama kuukausi kun ollaan lomaillaan Suomessa.

Me ollaan siis tulossa torstaina Suomeen ja aiotaan viettää siellä miehen koko loma eli noin 2kk. Viikoksi tullaan joulukuussa kotiin, mutta muuten ollaan Suomessa. Täällä on siis kauhea pakkaaminen käynnissä, pikkaisen tulee tavaraa mukaan :whistle:

Tällä vkolla oli myös rakenneultra pikkuisen kanssa ja masussa oli kaikki hyvin!

Pikkis, Fria ja Pikkuinen 19+3
 
On jäänyt kyllä kirjoittelu vähemmälle :ashamed: Meillä on niin hidas nettikin, että ei huvita rueta kirjautumaan ym..lueskelen kyllä juttuj!

Onnittelut vielä viimeisille 1.vuotissynttäreitä juhlineille :)

Me vaan jätettiin yks ilta tuttipullo pois, eikä tyttö oo sitä kaipaillu :) Ruoan yhteydessä juo maidon nokkiksesta. tais olla jo 3kk sitten ku vein tuttipullot varastoon!

täällä kans alkanut leikkiminen kiinnostaa! Ja kohta mennään jo juoksujalkaa, ainakin sisällä!
Hoidossa on sujunut hyvin ja olivat tehneet isänpäiväkortitkin siellä. Käsi painettuna korttiin :heart:

Miten muistatte isiä tänä vuonna? Minä painoin tytön jalanjäljet tyynyliinaan (kädet ei onnistunut millään!!!) ja kirjoitus kauniita unia isi. Sit ostin isi mukin ja tehtiin kortti. Itse olen kyllä isänpäivän töissä ni en saa aamiasta kantaa sänkyyn :(

Mä alotin neulomaan tytölle villasukkia. Saa nähdä miten kauan jaksan neuloa :D tyttöä odottaessa tein yhden sukan valmiiksi mutta en ikinä jaksanu alottaa toista :D Sellanen neuloja minä!
 
Hopsankeikkaa, täällä koetellaan mamman jaksamista... Ison perheen kirous, sairastetaan monta kuukautta...
Vanhimmasta lapsesta alkaen, on enteroa, angiinaa, flunssaa, influenssaa...
2½kk ajan on ollut koko ajan ainakin yksi lapsi kipeänä :(
Lokakuun murunen selvisi tähän asti pelkällä flunssalla, mutta nyt sitten alkoi kerta heitolla ja täydellinen reaktio. Entero paukahti iholle. Kuume kova ja koko vartalo täynnä ihottumaa..
Hitsi kun säikähdin :/
Rohkea pienimies, jaksaa leikkiä, kun kipulääke alkaa vaikuttamaan..

Hirvittää vain tuo, kun käskivät tajunnan tasoa tarkkailla koko ajan.... Hui ;(
 
Tervehdys kaikille!
Ja onnitteluja plussanneille ja synttärisankareiden emoille!

On pitäny jo tosi pitkän aikaa kirjotella, mut en oo saanu aikaseks. Lukemassa oon käyny taajaan. Hilma ei kauheesti päästä mua tekemään koneella mitään, ja sit kun on aikaa niin tulee tehtyä kaikkee muuta, niinkun vaikka pelattua fb:ssa jotain. Just nyt Hilma repii yhtä kukkaa mikä on liian lähellä pöydän reunaa ja sit kun otan syliin niin repii mun hihoja! Argh!

Päällimmäisenä ongelmana on mielessä maidon juonti. Kun tuo tyttö ei oikein millään juo kaupan maitoa, enkä oikein keksi millä sitä määrää saisi lisättyä. Kyllästyttää toi imettäminen jo, mutta vieläkin tissimaitoa menee paljon. Iltaisin lähinnä, siihen sitten nukahtaakin ja heräilee edelleen imemään, joskus tosi usein, joskus ei ollenkaan. Olis kiva kuulla miten muut on saaneet juomaan normimaitoa, ja miten tota yösyöntiä ihan oikeesti sais väheneen. Ei kauheesti oo aikasemmin häirinnyt mutta nyt kyllä, kun päiväkodin aloituspäiväkin on päätetty, eli toukokuun 2. Tuttipulloa siis ei olla koskaan käytetty. Nokkamukista juo kyllä mielellään vettä, mutta ei sitä maitoa. Lämmittääkin olen kokeillut, mutta ei kelpaa. Ihan muutaman teelusikallisen sitä varmaan päivässä juo.

Kirjottaminen on sujunut tosi hitaasti... Pitäis pakata tavaroita tänä iltana kun huomenna lähdetään isänpäivän viettoon maalle... Heti kun raotan vähän kaapinovea niin Hilma vetää sieltä pihalle kaikkea mitä ehtii. Nyt taas yrittää kajota tietokoneeseen... Hilma oppi joku viikko sitten seisoon ilman tukea. Taaperokärryn kanssa kävelee. Nyt syö taas karkeempiakin ruokia sen jälkeen kun pitkään söi vaan ihan hienoja kun hampaita tuli kerralla kauhee satsi. Maustettua jukurttia alkoi syömään ennen synttäreitään, mutta nyt ei taas enää maistu. Puuroksi täytyy tehdä taas Piltin jauheesta puuroa, välillä oli pitkä aika että normaali puuro meni tosi hyvin, ja söi sitä enemmän kuin jauhepuuroa koskaan, mutta siihenkin tuli stoppi. Ihme juttuja nämä! Päiväunia nukutaan yleensä yhdet, kestoltaan 45 min - 1,5 h. Potalla tytteli käy tosi mielellään, ja aina kun muistaa ajoissa sinne viedä niin tulee isot ja pienet hädät. Kestovaippoja kätetään kotona ollessa muuten paitsi öisin.

Hilmalla lempileikki on kirjojen lukeminen, yleensä ääneen, eli eläinten kuvia katselee ja suorastaan huutaa niiden eläinten äänet siinä samalla :) On tosi hauskaa katseltavaa sellainen. Ja sellaset legon kuutiot missä pientä pehmokuutiota laitetaan isomman muovikuution sisään reijästä, on Hilman mielestä ihan huippu.

Niin, syömisestä sen verran vielä että silloin menee ruoka parhaiten alas, kun laittaa oman lautasen ja lusikan eteen, vaikka ei siihen arvaa laittaa kun pari lusikallista kerrallaan, ettei lentele seinille asti. Mutta pelkkiä purkkiruokia ollaan syötetty! Sen muutaman kerran kun ollaan kotiruokaa koitettu antaa, niin ei oo yhtään kelvannut. Ei taida tykätä suolaisesta, kun yli 1v purkkiruuatkin usein tökkii. Ja meillä on usein sellasta ruokaa, mikä sitten ei oikein sovellu pienen syötäväksi, en oikein osaa tehdä mitään sellaista!!! Tuntuu tosi vaikeelta. Mies ei haluis ollenkaan syöttää Hilmaa niin että se syö itse, kun se hermostuu siitä sotkusta joka kerta. Ja sit muutenkin kun se Hilmaa syöttää, niin mun pitää laittaa kaikki valmiiksi ja sitten lopuksi siivota jäljet. Ärsyttää, ja oon sanonut siitä monesti, mut se ei ite huomaa sitä asiaa.

Synttärikakkuna meillä oli mustikka-valkosuklaa kermakakku, päälle tein marsipaanista ruusuja ja Nasu-possun. Isänpäivälahjaa en ehtinyt ostaa! Ärsyttävää. Mutta aion luvata paistaa pihvit, kun tiedän että niistä tykkää varmaan enemmän kuin mistään tavarasta :)

No eipä tässä kai muuta tällä kertaa!
 
Moikka pitkästä aikaa!!

Meillä oli muutto ja sit ollaan sairastettu aivan liikaa. Aika raskaita ollu muutamat viikot. Poitsu ollu niin takiainen muuton jälkeen. Mut nyt onneksi alkaa helpottaan. Hän ottaa jo pitkän matkaa askelia ilman tukea mut ei ole vielä rohkaistunu jättämään konttailua kokonaan pois.

Neuvolassa käytiin ja siellä oli kaikki ok. Mitat 10,6kg ja 78,6cm.

Nyt meillä toi sama ongelma ku Hanikalla eli tavallista maitoa pitäs saada juomaan mut ei meinaa onnistua millään. Nyt ei huoli enää vettäkään siitä mukista mistä oon koittanu maitoa tarjota. Sit pitäs saada yösyönnit pois. Nyt alkuun pidetään sellainen unikoulu etten anna enää tissille nukahtaa vaan syötän sohvalla ja mies menee sit laittaan pojan omaan sänkyyn nukkuun. Kun tuo saadaan toimiin hyvin niin yösyönnit pois ja pikku hiljaa sit koko imetys lopetetaan. Eihän hän oo saanukkaan kuin lähinnä nukkumaan mennessä enää tuota tissiä ja sit yöllä 1-2krt ku herää:kieh:

Millasia talvivarusteita olette ostanut taaperoille? Meidän pallerolla on Reiman talvipuku ja kenkinä Tepsut. Lakiksi päätyi Fredriksonin Ransu. On niin suloinen se päässä :) Sit vaunuissa nukkumiseen ja leudoimmille ilmoille on äippäpakkauksen puku ja asusteita.

Mut täytynee alkaa koittaan syödä jotain. Kurkku on niin turvonnu ja nieleminen vaikeaa ettei tahdo syöminen onnistua. Korvakipu valvotti viime yönä kun tabut ei auttanu. Päivällä menen sairaanhoitajalle joka arvioi tilanteen saanko lääkärille aikaa..:kieh:

Mukavaa alkanutta viikkoa taaperoille ja mammoille!:)

Nipsulainen ja mamman taapero:heart:
 
Pikaisesti kommentoimassa..!

Onnittelut 1-vuotiaille!:wave:
Ja paranemisia sairasteleville.Meilläkin meneillään pojalla korvatulehdus:| Jaksaa kyllä leikkiä ja touhuta entiseen malliin.
Talvivarusteista meillä on käytössä Kuoman talvikengät, Ticket to heavenin toppikset ja vähän halvempaa merkkiä oleva talvitakki,joka kyllä jäi nopsaan pieneksi joten ostettiin uusi,ihan vaan Name it merkkinen.Vaunuillessa äippäpakkauksen toppapuku menee,on nyt sopiva :) Lakkeja on useita,nyt on Reiman lakki pidetty paljon,sellainen piippalakki:D

Yösyötöt on meillä olleet pois nyt vajaan viikon verran.Yllättävän helposti mennyt,vaikkakin sitä myötä heräilyrytmit heittäneet häränpyllyä totaalisesti! Jospa ne säännöllistyisi pikkuhiljaa taas.Imetän sitten päivällä vielä pari kertaa.

Poitsu meillä kävelee reippaasti ja vauhdilla tukea pitkin,välillä heittää otteen irti mutta kupsahtaa kyllä jos ei oteta kiinni :D Hampaita 4kpl tällä hetkellä näkyvillä,viides taitaa pian puhjeta.
Painoa n.9kg ja pituutta 71cm.Pieni poika,mutta aika tasaisesti omalla kasvukäyrällään kasvaa.

nöpötin ja poikakulta 1v3kk:heart:
 
Heips!

Neuvolassa käytiin ja saatiin uudet mitat: 1v, 74,5 cm, 9333 g. Pituus on nyt nollakäyrällä, paino menee siellä alemmalla käyrällä mutta ei mikään ihmekkään kun kaikki energia menee liikkumiseen. Poitsu ei ole paikallaan sekuntiakaan siitä lähtien kun hän herää, yleensä kirjatkin "luetaan" seisten :) No toki iltaisin jaksaa istua hetken paikallaan kun lueskellaan jotain, meillä menee samoin kun Hanikalla että huudetaan ääneen ja koitetaan äännellä niitä eläimiä, parhaiten tulee "mau".

Talvivaatteista, meillä on paksummat toppavaatteet BabyGap:n toppatakki (veden- ja tuulenpitävä kummiski) + Reiman henkselihousut, sitten on jotkut vähän halvemmat varavaatteiksi eli vähän ohuempi toppatakki + henkselihousut. Kengät on Eccon, pitää vielä ostaa jotkut toiset jos tulee kovemmat pakkaset. Hattuja meillä on myös monia erilaisia, ostettiin myös se Ransu-pipo, se oli vaan niin söpö :)

Eilen päästiin jo hieman fiilisteleen lumihankeen poitsun kanssa, toinen istua tillitti ihan innoissaan hangessa kun pyörittelin hänelle lumipalloja, oli sen verran erikoista tavaraa tuo lumi. No iltapäivällä olikin jo sitten ihan vesikeli että se siitä sitten... toivottavasti saadaan kunnon talvi niin päästään pulkkamäkeen!

Mukavaa pakkasviikonloppua!

Ruusu ja poitsu
 
Meillä on yöt alkanu nyt rauhottumaan =)

Heräilty on yöllä monen monta kertaa huutamaan eikä ole meinannu millään rauhottua : /
Taukoa tässä välissä oli kaikista maitotuotteista ku pylly meni punaseks, kakka haisi ja mahavaivoja tuli.
Nyt on saanu ihan tavallista maitoaki ruuan kanssa juomiseksi eikä oireita ole ollu :)

Kovasti poika tykkää pulkan kyydissä olla ja mäkiä laskiessa oikeen hihkuu :D

Talvihaalarina meillä on lassien g-tech haalari. Löysin kuin löysinki kaupasta pojalle haalarin joka ei ole aina sitä sinistä/mustaa mitä pojille meinaa aina olla kaupat pullollaan : / Lime-ruskee kuviolllisen haalarin löysin prismasta ja on kyllä ollu tosi hyvä! =)
Kuomat on talvikenkinä, mietin eka pienempien ostamista mut nuo tutulta saadut kokoa 22 olevat kuomat onki just sopivat.


Eipä meille sen kummempia.
Puhetta meillä ei muuta selvää tule ku äiti ja muutaman kerran sano et isi.
Paljon on semmosta joodijoodijoo, ällläällääläää höpötystä... Tosin mies tässä jotain sano et joo joo mulle ja alko tuo pikkumies sitten selvästi isäänsä matkimaan ku leikki lattialla ku kuulu vaan et joo joo, joo joo, joo joo... :D


Talvicci
 
Viimeksi muokattu:
heippa kaikille!

maanantaina eli 29 pv nikasta tuli isosisko!! piti tiistai aamuna käynnistää mutta pikkunen päättikin syntyä "etu ajassa" maanantai aamulla kolmelta alko supistukset puol kymmeneltä sairaalassa ja16.06 synty tyttö.

pikkusiskon strategiset mitat:paino 3860g pituus 52cm ja pipo 37cm. kotiin päästiin keskiviikkona. kyllä on ollut siskolla ihmettelemistä että mikä otus kotiin tuli! kaikista kiinnostavin on tutti minkä yrittää koko ajan napata ittelle.

nyt pitää mennä isompi kutsuu!!!
 
Onnea solmun perheelle! :flower:

Talvivaatteista Meillä on Reimatec-haalari, 80cm mut sellanen isompien malli missä on kuminauha vyötäröllä (on mun mielestä helpompi pukea kun ei oo vetskari jalkaan asti), aluspipona on sellanen ManyMonths-villakypärämyssy (on tosi hyvän mallinen, monet aina kyselee että mistä niitä saa) ja sen päällä reima-villapipo. Hanskat on jonathanin teddy-vuorelliset, jotkut toiset pitäis ostaa, kun se teddy on niistä painunut jo kasaan vaikka lumihommia ei Hilma vielä tee, vaan tököttää vaan ne hanskat kädessä. Kenkinä on käytetyt viking gore texit, mutta taitavat olla liian isot. Meinaan ostaa kuomat, mutta se oikean koon katsominen on vaikeaa... Parvekepäikkäreillä käytetään äitiyspakkauksen toppapukua ja reiman fleece-myssyä (joka olis ihana ulkomyssynäkin, mutta ei sovi värinsä puolesta ulkopukuun...) Toppapukujen alla on sitten reiman fleece-puku tai äitiyspakkauksen villapuku.

Meillä on tyttö nukahtanut yöunille aina tissi suussa, ja nyt oon päättänyt että siihen tulee muutos. No 2 viikkoa oonkin tehnyt niin että iltamaidot istualtaan makkarissa ja sitten pitkäkseen huutamaan jos vaikka uni tulis : / Onko teidän mielestä lapsen huudattamista jos itse on vieressä? Kun en halua Hilmaa varsinaisesti kyllä huudattaa, mutta mitään muutakaan ei oikein mahda, kun ei tosiaan rauhoitu millään muulla kuin tissillä. Ja riehuu siinä sitten niin kovasti että on pakko pitää kiinni ettei satuta itseään. Sen takia pinnasänkyyn nukuttaminenkaan ei onnistu kun en pääse siihen ihan viereen. No, tällä hetkellä kylläkin nukkuu päikkäreitä pinnasängyssä johon nukahti 20 min huudon jälkeen, pitelin kiinni vaikka jalkani puutuikin kumarassa olemisesta. Melko lyhyt aika, kun iltaisin menee puolikin tuntia. Isä jos nukuttaa niin ei riehu niin paljon, että kiinni ei tarvi pitää, riittää kun aina nostaa takaisin makaavaan asentoon. Mutta aina ei isä voi nukuttaa, kun on vuorotyössä. Kaikilta keltä oon kysyny niin on sitä mieltä että ei oo huudattamista. Mutta itseäni hirvittää, se huuto on ihan kamalaa. Ei mitään pikkunyyhkettä, vaan huutaa päänsä hikeen selkä kaarella. Syliin ottaminen ei auta, siis ainakaan että minä otan syliin. On vaikeeta! Tähän asti päikkärit on nukuttu parvekkeella vaunuissa tai vaunulenkillä, tai sitten autossa tai tissille sänkyyn. Vaunuihin ja autoon nukkuu ihan unelmaisesti. Eikä auta sekään että päikkärit on aina samaan aikaan, ollu jo koko syksyn.

Te ketkä imetätte, niin montako kertaa vielä /vrk? Mä en oikein osaa sanoa montako kertaa tulee, kun yölläkin imetän. Haluisin päästä siitä eroon. Kesällä ei tarvinut enää juurikaan, mut sitten tuli hampaita, ja se pisti imemään öisin, ja jäi sitten päälle jotenkin. Se on vaan niin helppoa antaa sitä tissiä, kun toinen simahtaa heti uudestaan. Helppoa olis mielestäni jatkaa edelleenkin, mutta keväällä kun meen töihin niin sitten en kyl enää jaksais, ja haluun lopettaa hyvissä ajoin ennen sitä. En tiedä missä vaiheessa lopetan imettämisen kokonaan, tekisinkö senkin sitten samalla.

Kauheesti on kyselty että onko seuraavaa tulossa ja koska. Työpaikan pikkujoulutkin oli aika tuskaaa niitten utelujen takia. Eikä oo kyl yhtään sellanen olo että olis ees ehtiny ajatella koko asiaa. Välillä tuntuu että ihan pikkuvauva meillä vieläkin on! Ainakin toi imetys ja huudon kuunteleminen saa tuntumaan siltä :p

Ainiin, tärkein asia, Hilma oppi kävelemään reilu 2 vkoa sitten! On todella hauskaa katseltavaa!

Hyvää joulunodotusta kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Solmu :heart: :flower: :heart: !!!

________________________

Hanikka: meillä yösyötöistä ja tissille nukahtamisesta irtauduttiin sylittelyn kautta, eli tyty omaan sänkyyn ja kun huuto alkaa (heti..) syliin hyssyteltäväksi siksi aikaa että rauhoittuu. HETI kun rauhoittuu, takaisin omaan sänkyynsä. Ei siis pidetty sylissä enää rauhoittuneena, vaan välittömästi sänkyyn. Ekana iltana meni parikymmentä minuuttia siinä sängyn vieressä edestakaisin nostellessa, ennenkuin pääsin edes pari askelta poistumaan.. Toisena iltana aika lyheni lähes puoleen, kolmantena edelleen ja viikossa jo jäi ihan rauhassa makoilemaan. Sitten riittikin (pääasiassa, ei tietenkään aina) yöheräämisiinkin silittely ja hyssss-suhistelut. Mä en itse kyllä pystyisi tytyä jättämään selkä kaarella huutamaan, siis syliin nostaisin kyllä tuollaisessa epätoivoraivarissa.. Mutta kukin tyylillään, ja kun en teidän Hilmaa ja hänen temperamenttiaan tunne, en voi teidän tapaanne arvostellakaan! Varmasti olette monta keinoa jo kokeilleet.

Yötissistä erottiin vesipullolla: ainoastaan ekana yönä suostui siitä juomaan, kaksi kertaa: 40ml ja 20ml. Toisena yönä jo käänsi päänsä pois. Itkut tietysti olivat protestina kun ei tissiä tullutkaan, mutta muutaman yön jälkeen alkoi nukkua yhtenäiset unet. Meillä koko imetys (yöt viikkoa aiemmin ja päiväimut sitten perässä) loppui tytyn synttärijuhliin.

Meillä ei ihmeitä, tytyn alaposkihampaat ovat koholla ja kamala jurskutus olisi koko ajan.. Kutittaa, kai, mokomia! Eli ne kauan odotetut yläkulmahampaat odotuttavat itseään vieläkin, 8 hampaalla on menty jo monta monituista kuukautta. Kotiruokaan on siirrytty ihan täysin, tai omatekoista tyty söi aiemminkin mutta nyt siis jo täysin samaa kuin muu perhe. Tyty syö omatoimisesti lusikalla 30-80% ruoka-annoksistaan, riippuen herkullisuusasteesta (heh), eli syöttämien on tosi vähäistä enää. Helpottaa äityliä kummasti! Ulkona tykkää kävellä kovasti, lumihangesta ei pidä kun liikkuminen on hankalampaa, mutta pulkkailu on ihan ehdoton juttu! Sisällä kiipeää ihan uskomattomiin paikkoihin, semmoisiinkin mihin esikoinen (2v9kk) ei ole hoksannut kokeillakaan.. Lukeminen on ihan parasta, ja junaradalla leikkiminen sitten.. eikä esikoisen leikkien sotkeminenkaan kovin kaukana top3-harrastuksista ole :/. Vaatteista ja pukemisesta on kovin kiinnostunut, rukkasista ja kengistä etenkin. Puhetta tulee ainoastaan ne "anna" (tai oikeammin ANNA-ANNA-ANNA!!!), joo, ja eläinten äänet mitkä jo aiemmin syksyllä olivat. Ymmärtää kyllä tosi paljon, ja on tohkeissaan saadessaan "auttaa" äitiä esim. viemällä pikkuroskia roskikseen tai hakemalla omat villasukat tai muuta vastaavaa. Esikoisen kanssa nauraa kihertävät joskus niin, että ihan sydämeen sattuu :heart: -Rakkaat!

Joulutunnelmia pikkuhiljaa tehden
lumisia terveisiä loka09pyöriäisille
~Tiila ja tyty 1v1kk
 
Viimeksi muokattu:
Tiila Siis käytännössähän meillä tyttö on sylissä kun se selkä kaarella huutaa, eli ihan mun kainalossa, ei omassa sängyssään, mutta siltikin huutaa. Toi syliin ottamalla rauhoittelu ei onnistu, koska ei tosiaan lopeta sitä huutoa ennenkuin saa tissin suuhunsa. Se on tosi erikoista kyllä, kun aina kun lukee kaikkia ohjeita mitä tästä asiasta on, niin ne ohjeen mukaiset lapset rauhoittuu syliin otettaessa. Mut en tiedä, voi olla että en ymmärrä jotain kohtaa. Olis tosi mahtavaa jos joku ulkopuolinen vois tulla yöksi meidän kotiin katsomaan mitä me tehdään ja neuvomaan :LOL: Mut eipä taida semmoinen onnistua. Täytyy kokeilla uudestaan tota syliin nostamista ja taas sänkyyn laittamista. Mitenköhän selkä kestää? Ne kerrat kun oon sitä kokeillut, niin on kyl ollut tosi rankkaa selälle! Just tällä hetkellä on tytteli nukkumassa isän nukuttamana, 7 min, niin oli unessa, eikä itku ollu ees kauheen kovaa. Tää systeemi vaihtelee välillä kuitenkin tällä tavalla. Mut oon aika neuvoton. En tiiä pitäiskö edelleen nukuttaa vaan tissillä, helpointa se kai olis. Ja jos se tissinukahtamisesta vierottaminen ei onnistukaan niin hukkaan menee vaan tällanen tosi paljon tunteita raastava touhu :kieh: Välillä on vaan niin hemmetin tylsää siinä tissin kanssa ootella että toinen nukahtaa, en voi mitään lukea tai muutakaan tehdä, kun Hilma alkaa seurata sitten sitä. Tuntuu että kaikilla tutuilla on sellasia lapsia, jotka ne vaan laittaa pinnasänkyyn ja ne nukahtaa sitten sinne itekseen...
 
Hanikka: näin ajattelinkin että teillä joku oma juttu siinä oli (jota en tajunnut ekalla lukemisella). Ehkä ei kuitenkaan kannata palata siihen tissillä nukuttamiseen, se vaan sekottaa lapsen päätä - pitääkö nukahtaa ilman vai miksi joinakin iltoina saakin tissiä? Tiedän kyllä tunteen tuosta helpoimmalla pääsemisestä, kyllä sitä itsekin oli muutamaan otteeseen jo liiviä aukaisemassa mutta onneksi pidin pääni.
Se hyvä puoli tuossa pinnasänkyyn nukuttamisessa (vs. isossa sängyssä kainalossa nukuttaminen) on, että lapsi ei sieltä tule pois eli se vanhemman poistuminen huoneesta onnistuu joskus, kun sitä vaan sitkeästi harjoittelee. Eikä meidänkään tyty oppinut tätä jaloa taitoa ennenkuin vajaa vuoden ikäisenä, vaikka esikoinen nukahti & nukkui itsekseen heti ristiäisistä alkaen. Yksilöllisiä ovat, samankin perheen lapset!

Tsemppiä kovasti nukutusrumbaanne, jospa se alkaisi helpottaa pikimmin!
 
Ai joo, minä rauhoittelin niinä valtavan itkun iltoina tytön laulamalla tuu-tuu-tupakkarullaa, välillä niin kovaa että naapuritkin kuulivat.. Ylitti sen itkun volumin ja jossakin kohti tyttö jäi sitä kuuntelemaan. Kävellä ramppasin pientä pätkää edestakaisin rytmikkäin askelin ja lauloin minkä keuhkoista lähti. Muutama ilta myöhemmin jos vielä piti nostella, riitti saman sävelen hyräily rauhoittamaan.

Ja kyllä, selkä siinä prakaa kyllä siinä nostelussa. Sille ei voi mitään, etenkän vanha selkävaiva ei kyllä hyvää tykännyt - ei pidä nytkään jos joskus pitää vaikkapa painajaisista silitellä pinniksen reunan yli. Kurjaa, mutta ei tätäkään enää kauan kestä. Aika aikaa kutakin.
 
Tiila Meillä kans on toi Tuu tuu tupakkarullaa kovassa käytössä :LOL: Enemmän apua siitä saattaa olla itselle, kun voi keskittyä siihen laulamiseen, niin se itku ei kuulosta niin pahalta. Joskus kun oon kokeillu jotain muuta biisiä, esim. ihme ja kumma tai Laukussa leipää ja piimää vaan, niin Hilma pysähtyy kuuntelemaan aluksi, mutta sitten itku on kohta entistä kovempaa, eli se tupakkarulla-biisi on paras. Hilmaa on ollu aina tosi vaikea saada rauhoittumaan... Syliin nostettaessa ei meinaa oikein pysyä siinä. Mieheltä onnistuu paremmin, mutta sillä taas tulee selkä vielä herkemmin kipeeks, ja töissä pitää käydä... Niin siks tää rumba vasta nyt, kun en kertakaikkiaan enää kestä. :kieh:

Pinnasänky olis kyllä ihan huippu nukkumapaikka, mutta se olis pitäny opetella varmaan joskus ennen kun tyttö oppi nousemaan pystyyn. On ihan mahdotonta saada se pysymään siellä.

Meillä on syöty yöllä tissiä nyt viime aikoina ihan älyttömästi. Poskihammas pullottaa ikenessä, niin johtunee siitä. Välillä tunninkin välein! Ensi yönä olis tarkoitus aloittaa jonkunlaista unikoulutusta siitäkin. Vähän meinaa epäusko painaa päälle vaan... Ruoka ei oo Hilmalle maistunu viikkoon kunnolla varmaan osin noitten yösyöntien takia mut osin myös sen hampaan takia varmaan. Nyt on oikeesti samanlainen fiilis kun sen ihan pikkuisen käärön kanssa vuosi sitten kun kaikki on kamalan hankalaa :headwall:
 
Onnittelut solmulle prinsessasta! :flower: Tulehan kertomaan miten synnytys meni ja muutenki kuulumisia kun joudat :)


Meille ei kummempia kuulu... Nyt hiljattain on alkanu kirjat kiinnostamaan muutenki ku syömis ja repimis mielessä... :whistle: Muutaman kerran tullu nyt kirjan kanssa syliin... :)

Hanikalle piti kommentoija tuota imettämistä...

Mä oon nyt koittanu vähentää imettämistä. Poika söis tissiä varmaan kuinka paljon jos siitä olis kiinni... :whistle: Nyt syö neljästi päivässä, on kai aika paljon tän ikäselle... :confused: Vielä pari viikkoo sitten söi jopa 6krt päivässä... Yöllä en ole tissiä antanu sen jälkeen ku täytti 10kk.

Meillä on kans tuota selkä kaarella huutaa, tissiä varmaan haluais ku ei meinaa millään rauhottua... Mä oon kans lyhyt niin joskus on vähän hankalaa kurotella pinniksen reunan yli ku silittelen hiuksia jotta rauhottus takasin unille. On aina saanu tissiä ennen nukkumaan menoa, oon miettiny että ku yöllä herää eikä rauhotu niin voisko johtua tuosta ku yhistää tissin nukkumiseen...
Meillä oli ongelmia niitten maitotuotteiden alottamisen kanssa niin vasta 1v synttäreiden jälkeen on poika päässy maidon makuun niin nyt on voinu vähentää imetystä...
 
Viimeksi muokattu:
Hanikka meillä oli tuo tilanne muutama viikko sit ja sit päätin et pojan pakko alkaa nukahtaan ilman tissiä. Tuntui kyl toivottomalta ku tietty hän pisti ihan ranttaliksi ekoilla kerroilla ja huusi melkoisesti. Teen siis niin et annan edelleen iltaisin sen tissin sohvalla ja sit kannan pojan sänkyyn. Yleensä rauhottuu pötkötteleen sinne ja nukahtaa aika pian, mut on niitä päiviä ku nousee kymmeniä kertoja ylös ja joudun kippaan taas makuulleen. Mut tosi pian alko oleen kuitenkin huutamatta siellä. Ekat kerrat huusi mielettömästi ja koitin et nostan pojan sieltä syliin, jotta rauhottus mut ei siitä tullu mitään ku riuhto niin älyttömästi etten meinannu saada pidettyä. Sit päätin et pakko pitää sitä sängyssä makuullaan ku eihän ainakaan pystyssä ollessaan voi nukahtaa. Ekoina kertoina huusi sit ittensä uneen ja se kyl tuntu tosi pahalta :( Soitin neuvolaankin asiasta ja kuulemma ihan oikeat konstit oli käytössä. En olisi uskonut kuinka nopeasti se tajuaa systeemin ja alkaa hienosti nukahtaan ite sänkyynsä. Samalla tavalla siis nukutetaan päikkäreillekki. Ja alussa nukahti paremmin iskälle. Kannattaa siis pistää mies nukutuspuuhiin ainakin alussa niin usein kuin mahdollista.

Mut edelleen imetän öisin ja se mua ärsyttää suunnattomasti kun poitsu on vailla jokaiseen herätykseensä tissiä et pääsee takaisin uneen. Tahtois jo itekki nukkua yöt paremmin. Yleensä syö öisin 2 kertaa mut joinakin öinä kertoja voi olla jopa 5:headwall: Mut olen päättänyt et joululomalla, kun mieskin kotona vähän pitempään niin pidämme unikoulun ja lopetan imetyksen kokonaan. Olen jo itkenyt tota asiaa ennakkoon ja se tuntuu haikeelta mut eiköhän tuo taapero jo pärjää ilman tissiä. Helpointa et lopetan kokonaan, kun saa kuitenkin vain enää iltaisin ja öisin tissiä. Sitä ennen pitäisi se saada juomaan tavallista maitoa. Se tökkii meillä ja kovasti. Oisko kellään antaa vinkkejä? Kun annan sitä maitoa nokkamukista josta on tottunut juomaan vettä niin ottaa kerran ja sen jälkeen ei enää huoli mukia ollenkaan.

Rakas palleromme lähti käveleen n.3viikkoa sitten. On kyl niin suloisen ja "ison" näköinen, kun kulkee pystyssä:heart:

Huomasin pari iltaa sitten hampaita pestessä, että pojalle oli tullu neljä poskihammasta läpi eikä ollu mammalle kertonut ollenkaan:D

Onnitelut vielä solmun perheelle!! Ihanaa vauva-aikaa teille. Mahtaa isosisko todella olla ihmeissään vauvelista.

Rauhallista joulunaikaa kaikille lokakuun taaperoille perheineen!:heart:
 
Hyvää itsenäisyyspäivää!


Nipsulainen: voimia imetyksen lopettamiseen! :hug:. Ja onnea kävelytaidolle :).

Ruokapöydässä meillä on maitoa ja vettä varten eri kupit. Tyty osoittaa kädellä kumpaa haluaa, kun tietää itse että vesi on aina samanlaisessa kupissa. Tyty juo molemmat jo ihan tavallisesta kupista, ei montaa harjoituskertaa tarvittu kun osasi jo ottaa nätisti hörpyt. Juotavaa ei tietysti voi alkuun olla kuin ihan pikkuliru pohjalla, ettei hurauta päälle.

Maidon lämmittämistä voisi tietysti kokeilla, tissimaito on kolmisenkymmentä astetta lämpimämpää kuin jääkaappimaito. Tai jotkut aloittavat hyla-maidolla, kun se on makeampaa kuin rasvaton maito. Siitä sitten portaittain siirtyvät rasvattomaan.

Jahas, kutsu käy kesken unien, lumista joulukuuta kaikille!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä