Heissan:flower: Ompas täällä ihanan freesi ilme...
Jippiaiei, kahden päivän nettipimento on ohi! Vuorokausi ihmeteltiin ja ooteltiin josko ois ihan väliaikanen katkos ja sit lopulta tein vikailmotuksen. Siittä meni vielä vuorokausi, kun viat saatiin korjattua. Ite vielä pärjäs, mutta tolla teiniraasulla oli kauhee ahistus, kun ei päässy chattaa jonkun ihastuksensa kanssa
Jotenkin liikkistä, et nyt se sit alkoi oikeesti. Mä jo valmiiks mietin ekoja sydänsuruja, jotka ennemmin tai myöhemmin tulee myös kuvioihin.. Mut ihana kattoo toista tollasessa "tilassa"
Kultasiipi Eihän sulla vaan vaavi olut laskeutunut lähtöasemiin. Esikoista odottavilla saattaa vauva kiinnittyä jo aika ajoissakin ja sillon yleensä toi sf- mittakin nytkähtää paikoilleen hetkeksi.
Meillä "vanhoilla" tekijöillä vauva laskeutuu vasta synnytyksessä, että kärsitään loppuun asti ahtaudesta.
Mä
tuun palstalle ihan suoraan lokakuisten sivulle (jää koneen muistiin) ja oon vaan aina lähtiissä kattonu millä sivulla oon. Mä kun käyn lukemassa näitä aamuin illoin, niin ei aina tuu kirjotettua..
Toi on muuten aika yleistä, että (pakko)levon jälkeen kohdunkaulan pituus voi olla pidempi. Ainaskin mitä näiltä palstoilta lukee. Samoin jos ipana on ollut alhaalla ja painanut kovasti, niin ainakin ihan maalaisjärjellä ja fysiikan lakien mukaan se voi sieltä lantiokuopasta "nousta".
Ystäväni kolmosia odottaessaan joutui aikasessa vaiheessa vuodelepoon ja aluksi ihan jalat korkeemmalla kuin muu kroppa, ettei pirpanat oisi painaneet ja näin ärsyttäneet kohdunkaulaa. Kyllä sillä tilanne parani niin, että pystyi jo vähän liikkumaankin ja istuskelemaan sängyssä enemmänkin.
Täällä on hyvin :snotty: olo.. Sarvikouono ahkerassa käytössä, kun ei oikein muuta troppia pysty käyttämään. Pikkasen meinaa toista puolta kolottamaan, mutta yritän sinnitellä. Mulla on jo valmiiks ahdas toi toinen rööri, että melkeen aina se sen tulehduksen sinne tekee
Pikkumies napsuttelee kylkiluita jaloillaan, tuntuu aika imakasti kun saa jalan irti etupuolelle.
Liikkeet on vähentyneet, mutta en oo vielä huolestunut (ehkä). Nää mitä tuntuu, niin ovat aikas mojovia kuitenkin, harvemmin niitä kuiteskin tulee. Aattelin et jonkinlaista rytmiä on alkanut elämään=)
Tänään kävin ostamassa kaikkea
pikkuvarustusta; septidiniä, vanupuikkoja, pari tuttia, vaippoja, kertisliivinsuojia sairaalaa varten (en aio pyykätä siellä kestoja), kaksi tuttipulloa..
Ihanaa kun on nyt noitakin jo varastossa.
Tässä oon kovasti kutonut pikkusukkia ja lapasia ja nyt ois tarkotus alottaa nuttu ja pöksyt. Sitten vielä pikkunen pipo/hattu. Ihana tehä noita kun tulevat niin äkkii valmiiksi
Mukavaa odotusta, loppukiri päälle!!!
:wave
uskajussi ja Onni 34+2:heart: