Heippa ja terveisiä sairaalasta!! Tänne siis päästiin loppujen lopuksi.
Torstaina 30.9 klo 13.12 syntyi poika 4020 g ja 53,5 cm :heart:
(RV 39+ 4)
synnytys meni todella hyvin ja nyt toivutaan täällä. poika on tällä hetkellä keskolassa tarkkailtavana, joutui sinne eilen kun epäiltiin infektiota painonlaskun, nopean hengityksen ja verisen kakan vuoksi. mitään ei ole löytynyt ja huomenna saadaan lisää verikokeiden tuloksia ja toivottavasti poika takaisin vierihoitoon ja jos kotiinkin kohta
käyn keskolassa imettämässä ja katsomassa poikaa parin tunnin välein mutta muuten olen osastolla yksin. onneksi ystävä toi mulle läppärin niin saan aikaa kulutettua nyt kun vauvakaan ei ole täällä koko aikaa..
hieman synnytyskertomusta:
keskiviikkoiltana päätin lähteä käyrille ja ultraan kun vauva ei kauheasti
liikkunut, oli todella hiljainen ja vuosin paljon valkovuotoa. klo ´20 maissa otettiin käyrää ja ultrattiin, kaikki ok ja liikkeitäkin tallentui paljon, jostain syystä eivät vain kauheasti tuntuneet. kokeilivat kohdunsuun ja olin kahdelle sormelle auki. sanoivat että tulen ehkä ensi yönä takaisin, ehkä 2 viikon päästä. lähdettiin siitä ystäväni kanssa toisen , saksaan lähtevän ystäväni luo kylään ja siellä supisteli välillä kivuliaasti mutta kuitenkin melko harvoin.
kotiuduttiin sieltä klo 22 maissa ja katselin telkkaria ja löhösin. 00-01 maissa alkoi taas supistella, tosin vain 15-20 minuutin välein mutta melko kivuliaasti. kävin lämpimässä suihkussa ja yritin nukkua ja löhöillä mutta en pystynyt. puoli 4 aikoihin pohdin sairaalaanlähtöä ja epäröin koska suppareilla oli niin pitkät välit. kuitenkin mietin että se kohdunkaula on jo auki niin taitaa olla pakko lähteä, ja lisäksi housuihin siteelle oli lirahtanut punertavaa nestettä hieman. aloin soittaa kaverille mutta mukavasti puhelin ei toiminut!! jälkeenpäin kuulin että saunalahdella oli ongelmia ja siksi en saanut soitettua. iski jo paniikki että naapureitako tässä pitäisi herätellä. menin sitten facebookkiin katsomaan josko sieltä löytyisi apu ja käskin sieltä yhden ystäväni soittaa tukihenkilölle että lähtee hakemaan minua sairaalaan. onneksi sitä kautta tukihenkilö sai tiedon ja lähti hakemaan.
sairaalassa oltiin n. 4.30 ja siitä käyrille josta ei selvinnyt mitään erikoista. hoitaja meinasi että pärjäänkö kotona, en kuulemma todellakaan näyttänyt siltä että olisin synnyttämässä lähiaikoinakaan
oli sitten tutkimassa kohdunsuun ja uhomasi nesteen siteessä ja tutki sen -> "lapsivettä, eli sä jäät kyllä kuitenkin tänne". 3-4 cm olin tässä välissä auki. siitä sitten huoneeseen joka oli siis mun tuleva synnytyssali samalla. siellä nukuttiin tukihenkilön kanssa, minä kaurapussien peittämänä. supistuksia oli mutta ne eivät olleet sietämättömiä, selvisin niistä kaurapussien avulla ja ne olivat epäsäännöllisiä. n. 15-20 min välein edelleen tulivat. ajattelin siis että eipä tässä mitään tapahdu pitkään aikaan.
n. klo 11 maissa tuli lääkäri ja kandiopiskelija kokeilemaan kohdunkaulaa ja kappas, 8 cm auki! kalvot puhkaistiin ja vesit uli ulos. säikähdin hieman ja rupesin pyytelemään epiduraalia ja kipulääkkeitä koska kohtahan pitäisi jo puskea! en saanut muuta kuin kohdunkaulanpuudutteen, epi olisi katkaissut aukeamisen ja hidastanut synnytyksen alkua. ihmeteltiin siinä että miksi olen näin auki kun supistuksetkin on kovin lieviä ja epäsäännöllisiä. meinasivat sitten että mulla vain on hyvä kivunsietokyky ja kehuivat unelmasynnyttäjäksi kun näin helposti sujuu ja nopeasti etenee vaikka on eka lapsi.
n. 12.20 sain alkaa ponnistaa vihdoin ja viimein. viimeisen sentin avautuminen oli tuskaa ja kaikista kamalinta. oli todella kova paine takapuolessa ja alapäässä ja mieli teki alkaa puskea ja koko ajan anelin lupaa mutta eivät suostuneet
ilokaasua sain, se pisti lähinnä pyörryttämään mutta auttoi hieman. olin helpottunut kun vihdoin ruvettiin tositoimiin. apuna oli kätilö, kandiopiskelija ja tukihenkilöni, joka vaihtui muuten kesken kaiken. ensimmäinen reppana joutui lähtemään töihin juuri ennen ponnistusvaiheen alkua, harmitti kyllä kun oli niin pitkälle mukana ja sitten joutui lähtemään! noh, joka tapauksessa ponniostusvaihe kesti 50 minuuttia kokonaisuudessaan. puskin ja punnersin ja kandi ja tukihenkilö pitivät jaloistani ja kätilö autteli alapäässä. hyvin he kannustivat vaikka minä hoin että en jaksa ja haluan luovuttaa ja sattuu sattuu. joka välissä kyselin että joko se tulee ja joko on ulkona ja montako vielä
kärsivällisesti vastailivat ja kannustivat onneksi. itkin kivusta ja kyllä huusinkin samalla kun ponnistin, tuntui että verisuoni puhkeaa päästä ja happi loppuu ja kätilö vaan hoki että jatka jatka vielä vähän. jossain vaiheessa sain oksitosiinitippaa jotta supparit vähän pidentyisivät , ne oli tosi lyhyet joten ponnistus oli aika vaikeaa. kandi paineli kohtua aina supistuksen aikana ja auttoi sitä kautta vauvaa tulemaan ja tulihan se lopulta esiin! pää jäi emättimen suulle keikkumaan ja se tuntui ihan tuskalta. siinä se keikkui ja piti odotella supistusta ja ai että sattui kun emätinaukko venyi ja pää vaan seilasi siinä. se oli tuskaista!! kun pää oli ulkona, yritin edelleen puskea ja ponnistaa naama vääränä ja kätilö vain sanoi että "'älä työnnä, ei tarvitse enää" mutta vaikeaa se oli kun koko ajan oli kehoitettu työntämään
kun vauva oli ulkona niin he sitä hiukan kuivailivat ja sitten sain hänet rinnalle!! ihana pieni mustatukkainen suloisuus <3 maailman suloisin!! olo helpottui heti vaikka seuraavaksi panikoinkin tikkaamista joka kyllä tuntui ja koko ajan kyselin että vieläkö , vieläkö. mutta kyllähän se siitä ohi meni. kävin pikaisesti myös suihkussa ja se oli melko tuskaa se kävelemään lähteminen.
osastolle päästiin ja eilen vauva joutui keskolaan tarkkailtavaksi. aluksi olin itkuinen ja huolissani mutta ymmärrän nyt että parempi että tutkivat tarkkaan ja varmuudeksi kuin että odotetaan jos infektio lähtisi jo päälle. huomenna toivottavasti vauva takaisin vierihoitoon niin olo on parempi.
täällä on ihan mukavaa henkilökuntaa ja hyvät luotettavat hoitajat. samoin kun kätilöt olivat ihania. kandi oli nuori mies joka selviytyi todella hyvin synnytykseni avustamisesta, onneksi suostuin hänen mukana oloonsa. harva mies varmasti pystyisi noin hyvään suoritukseen. synnytyksestä jäi kivulias mutta mukava ja tyytyväinen muisto. olen iloinen että selvisin näin vähällä ja nopeasti. vaikka todellakaan ei ole semmoinen olo että uudestaan tahtoisin mutta kuitenkin hyvillä mielin mennään.
onnea muille vauvautuneille ja toivon muillekin yhtä helppoa ja mukavaa synnytystä kuin itselläkin oli!!
ps. kuka hoitelee sitä facebook.-ryhmää, pistin sinne pyynnön että pääsisin jäseneksi niin hyväksykäähän. nimikirjaimet M.S?
terv.
limeee + eemeli 3vrk :heart:
EDIT
sen verran vielä että nuo supparit kotona oli kyllä sen verran laimeita että en olisi lähtenyt sairaalaa ellen olisi edelliseä iltana käynyt käyrällä ja elleivät olisi sanoneet että kahdelle sormelle auki. että sinänsä mietin että mitä jos en olisi lähtenyt, milloin olisin ja olisinko vasta sitten kun vauva olisi rytinällä tullut. mielenkiintoista sinänsä mut onneks lähdin
