Lokakuun lapset 2013 <3 *Huhtikuussa*

Hiuksista Minä olen värjännyt hiukset joka raskauden aikana. Mullakin tuo juurikasvu on jo melkoinen, mutta olen tietoisesti jättänyt värjäämättä nyt alkuraskaudessa kun suurin kehitys tapahtuu ja kaikki elimet muodostuvat. Eli muutaman viikon päästä ajattelin värjätä taas :).
 
Huominen ultra varmaankin jonnin verran stressaa, kun vkl ilmesty huuliherpes :(. Luulen että juoksen koko aamun paskalla :D, kun niin kovin jännittää ja ultran jälkeen (jos siis saadaan hyviä uutisia) varmaan hiukan itken ja oksennan helpotuksesta :D

pahoinvoiti on vähenemään päin :), aika ajoin joutuu vielä oksentamaan. Kaveri kerto vkl että hällä oli alussa niin pahaa oksentelua että katkes verisuonia silmistä, 2kk on sillä laskettuun aikaan.

Ja kuulin myös että yx ystävä on kanssa raskaana, sillä la 27.9 :heart:

Ja huomenna voin ottaa bola-korun käyttöön ;)

Fossiili ja "pikkunen" 12+5
 
Suuret pahoittelut menetyksen kohdanneille, on se niin väärin.. :'( :hug:

Kiintymyksestä, mulla on varmaan semmoinen "normaali" kiintymys vauvaan. Tärkeä ja rakas on, mutta ku on tuo esikoinenkin niin elämä ei pyöri pelkän tulevan vauvan ajattelun ympärillä. Sydänääniä kun kuuntelen, ni kyllä sitä tulee hiljaa kuiskattua onnellinen "moi" vauvalle ku sykkeen löytää :heart:

Nimi on valmiina tytölle, tai siis kutsumanimi. Sama oli ehdokkaana esikoiselle, mutta kun tuli poika niin tytön nimi jäi odottamaan vuoroaan :) Pojan kaikki kolme nimeä on suvuista, joten yritetään nytkin keksiä suvusta löytyviä nimiä.

Hiustenvärjäämisestä, mä en usko että siitä on niiiiin paljon haittaa, etteikö vois värjätä. Ei tietty varmaan hyväks oo parin viikon välein värjätä, mutta kyllä mä olen huoletta värjänny parin kk:n välein. Ja ku mun anoppi on parturikampaaja, ni uskon että suostuis värjäämään mun hiuksia jos siitä ois haittaa vauvalle :)

Rasvauksesta, mä oon heti plussattuani alkanu rasvaa mahan, tissit ja reidet. Varsinkin suihkun jälkeen.. Esikoisesta rasvasin lähinnä mahaa, ja sain tisseihin ja reisiin muutamia arpia enkä mahaan yhtäkään vaikka maha oli VALTAVA. Uskon että jos iho on kosteutettu niin ei repeile ihan niin pahasti.

Kirsikka kyseli jo aikaa sitten tupakoinnista. Itse lopetin 2011 tammikuussa kun aloin odottaa esikoista. Pari tupakkia poltin vielä ekan kolmanneksen aikana, mut sen jälkeen ei enää yksinkertaisesti pystyny. Ajatus pienen ihmisen "saastuttamisesta" ei tuntunu hyvältä. Suht helpolla lopettaminen kävi, kun oli noin hyvä syy. Olin kymmenisen vuotta ehtiny poltella.. Esikoisen syntymän jälkeen polttelin viihteellä ollessani, muuten en. Nyt ei oo tehny pätkääkään mieli tupakkaa, paitsi unissa oon poltellu (ja ollu kännissä :D)

Mulle voi päivittää rakenneultran 21.5., en ainakaan huomannu et ois vielä listaan laitettu.

akkiiR 13+4
 
Tervetuloa uusille ja lämmin halaus jk74. Kamalaa, että vielä tässä vaiheessa on käynyt noin, luin eräältä nettisivulta, että todennäköisyys on enää parin prosentin luokkaa :(

Mulla poksuu tänään 13+0. Huominen np alkaa tuntumaan jännityksenä mahanpohjassa. Pitää yrittää parhaansa mukaan olla ajattelematta asiaa.

Olen aloittanut mahan öljyämisen. On meinaa jo melkoinen pallo! Pääsiäisenä kyläillessä yritin koko ajan vetää mahaa sisään, ettei näkyis löysän paidankaan alta. No kukaan ei ainakaan maininnut mitään :D Ihanaa, että ei tarvii enää kauaa salailla (siis jos kaikki hyvin huomenna)!

ebbe 13+0
 
Tuo hiustenvärjäys taitaa tosiaan jakaa mielipiteitä, mutta itse en usko sen vaikuttavan lapsen kehitykseen. Niinpä olenkin nyt ihan normaaliin tapaan värjäyttänyt hiuksiani. Ainoastaan siitä olen kuullut, että jotkin tietyt värit, joita ennen on käyttänyt huoletta, saattavat raskausaikana vaikuttaa hiuksessa eri lailla. Eli siis vaalennusaine ei ehkä vaalennakaan samalla lailla vaan jättää hiuksiin kellertävämmän tai vihertävämmän sävyn tai tummaa väriä voi joutua laittamaan pari kertaa että varmasti tarttuu (tai vastaavasti hius imaiseekin väriä niin tehokkaasti että lopputulos on aiottua tummempi). Vaikutus lienee hyvin yksilöllinen tässäkin asiassa.
 
Emskis Minä oon kans kuullut että vielä tuossa vaiheessa kummankin sukupuolielimet näyttää lähes samalta ja näin kuvankin joltain ulkomaalaiselta sivustolta ja eroa ei tosiaan juuri huomaa.Silti kun näkee sen ulokkeen siellä olo vaan tulee poikaoloksi.Tytölle kun sinne ei kuulu tollasia:LOL: Ja oon miettinyt sitäkin että kun ehkä hitusen nyt kahen pojan jälkeen toivoin taas pikku prinsessaa niin oonko vaan alkanut ajatella että vauva ois poika etten sitten pety jos niin onkin.Ihan kamala ajatuskin että pettys vauvansa sukupuolesta ja en ees ikinä oo hyväksynyt itelleni sitä että toivosin vaan jompaa kumpaa sukupuolta(enkä oo aijemmin toivonutkaan,vaan mulle on ollut ihan sama kumpi tulee),mutta nyt on jotenkin sellanen olo että ehkä oon vähän toivonutkin tyttöä.Nyt kuitenkin kun ajattelen vauvaa poikana en tunne minkäänlaista pettymystä vaan pojan saaminen alkaa tuntua ihanalle(vaikkei se vielä varmaa ookkaan että poika tulis)=)

Nimi on kuitenkin päätetty vain tytölle koska mulla oli jo kauan sellanen olo että viimenen lapsemme tulee olemaan tyttö.Mutta nyt oon kyllä kovasti koittanut alkaa miettimään pojallekkin nimivaihtoehtoja.Tuntuu vaan että niitä ei oo sellasia mistä tykkäisin omalla lapsellani.Kaksi ihanaa nimeä löysin ja ne on jo kahdella pojallamme.Sitten sellaset muut ihanat nimet joita oon hoksannut,on joko tuttujen lapsilla tai sitten ne on tosi suosittuja nimiä ja en haluais kovin yleisiä nimiä,joita voi olla sitten esim.monta samalla luokalla.No rakenneultran jälkeen alan sitten tosissaan miettiä nimiä jos sukupuoli selviää.

Marjaana84 Mulla oli esikoisen odotus kans yhtää panikointia,kun oltiin sitä ennen kärsitty kolmisen vuotta lapsettomuudesta ja mulla oli sinä aikana ollut myös keskenmeno ja kohdunulkoinen.Plekäsin ihan kauheena että menetetään vauva ja varmasti jotain pahaa tapahtuu kun ei aijemminkaan mikään ollut onnistunut.Raskausaikana olin herkkä itkemään ja tosi tarkka ihan kaikesta.Esim syömisistä.Vauvan synnyttyä pelkäsin sille tapahtuvan jotain ja joka ikinen ilta ja usein öisinkin tarkistin että vauva hengittää.Pelkäsin kätkytkuolemaa ja sitä että vauva saa vierailta jonkun pöpön ja joutuu sairaalaan.Pelkoa varmaan vielä vahvisti se kun just kotiuduttuani vauvan kanssa lapseton siskoni kertoi hänen nähneen sairaalassa vanhemmat jotka turvakaukalo kädessään murtuivat sairaalan käytävällä itkemään.Heidän 3kuinen vauvansa oli kuollut.Siitä näin myöhemmin lehdessäkin kuolinilmoituksen.Tuon utisen jälkeen itkin ihan kauheasti vastasyntynyt sylissäni ja pelkäsin ihan kaikkea.Muiden lasten kanssa oon jo osannut oottaa rennommin ja nyt taidan olla jo aika rento äiti kun viidettä odotan,mutta silti nuo huonot uutiset saa itellekkin pelon ja tietysti myös ne omat surulliset kokemukset.

Taidampa lähtä lasten kanssa syömään kun päiväuniaikakin jo koitti.Kaksi lapsista kipeenä :| Esikoinen ollut jo viikon ja nyt pieninkin sairastui.

KUKA tietää kuinka pieni on joku minimi äitiyspäiväraha??????? Ja "saankohan minä nyt sitä kun tämä vauva ei kerkeä syntyä ennenkuin tän hetken pienimmän täyttää 3v? Töissä olostani on siis jo aikaa nelisen vuotta....
Vähän kauhistuttaa tuo äitiyspäiväraha ja pitäs käydä kelalla siitä kyseleen että osaa henkisesti siihen valmistautua.Ja pitäs varmaan ostaa vauvan tarvikkeet nyt ennakkoon pikkuhiljaa ku äitiyspäivärahalla varmaan hädin tuskin maksaa laskut.Tietääkö kukaan sitä saako kotihoidontukia muista lapsista tai muita tukia yhtä aikaa äitiyspäivärahan kans?? Minä oon käsittänyt että ei mutta sekin pitäs tarkistaa.

rakkaudesta äiti rv.14+3 & lokakuun lapsonen :heart:
 
=) Tää ei oo todellista...Ottakaa mut takas... Sunnuntaina päivystyksessä sanottiin, että kohdunsuu on täysin auki ja kaikki tullu ulos, ei kannata edes sydänääniä kuunnella. Täks päiväks lähete naistentautienpolille, mahdollista kaavintaa varten. Alkoi sit ultraamaan, ja sanoi, että tiedätkö, täältä tuli heti nyrkkiä ja laps voi todella hyvin ja kaikki muutenkin ok . Ihmeitä tapahtuu =) taitaa saada päivystävä lääkäri vähän noottia.
 
Voi miten ihania uutisia jk74!!!

Minä laittaisin kyllä valituksen vetämään vaikka lopputulos on tässä tapauksessa hyvä. Eihän kukaan halua tuollaista "tuomiota" kuulla turhaan.

Minimipäiväraha on 23,77 euroa arkipäivältä (ma-la).
 
Viimeksi muokattu:
Ei oo todellista JK74!! Aivan mahtavaa :D :D :D Mä olen niin onnellinen teidän puolesta! Vitsi miten pöljä lääkäri teille on sattunut!!

Rakkaudestaäiti jos uuden lapsen LA on sen jälkeen kun edellinen on täyttänyt 3v, saat minimiäitiyspäivärahaa tai tulojen perusteella laskettua äitiyspäivärahaan (v. 2011 verotus). Minimi on 23,77€/arkipäivä - verot. Kun sain esikoiseni sain äitiyspäivärahaa "huimat" 230€/kk. Ei hirveästi naurattanut. Kotihoidontuki+opintoraha tuntui sen jälkeen luksukselta. Nyt joudun hakemaan äitiyspäivärahaa 6kk:n tulojen mukaan, kun olin 2011 7kk työttömänä (omasta halusta lasten kanssa kotona). Pitäisi täyttyä tuo 20% suuremmat tulot, mutta vähän jännittää jos joudun aikaisin saikulle ja osapalkalle :/
 
Viimeksi muokattu:
Ensinnäki, onnea jk74! En voi kuvitellakkaan sitä onnen tunnetta, jonka olet tännään saanu kokia. Hienoa!

Eipä ole tullu kirijoteltua tänne sitten helemikuun, mutta jospa se alakais olla iteläki aika vähän aktivoitua :) Lukemasa olen kyllä käyny juttuja monesti usiamman kerran päiväsä, mutta tämä puhelimela kirijottaminen vain on vähän haastavvaa, niin ei ole saanu aikaseksi osallistua keskusteluun.

Nimistä: mulla on tosi vahava poikaolo ollu koko raskauen ajan, mutta en ole pätkääkään miettiny pojan nimiä. Tytöle on nimi ollu valamiina jo vuosia, kerkesi sen 9 vuotta kestänneen lapsettomuuen aikana miettiä kaikenlaista.. Pojan nimiä ei siis ole siksi, koska se tuli sillosen miehen suvusta.

).( Tännään käytiin np-ultrasa ja kaikki oli oikein hyvin. Turvotusta 1,5. Lopulliset seulontatulokset sitten toivottavasti kahen viikon päästä kotia kirijeesä.

LA siirty neuvolan määrityksistä 2 pv ja on nyt siis 10.10. RU on 31.5.

Huomena olis lääkärinla ja vähän mietityttää, että mitäköhän sielä tapahtuu. Jotenki tuntuu turhalta mennä ku tännään ultrasa käyty, mutta kyllähän mie näin ensimmäistä lasta ootellesa käyn kaikki maholliset käynnit, mitä vain tariotaan. Ja onhan se neuvolantäti varmaan viimeksi kertonu tulevasta, mutta ei voi muistaa..

Mutta täytynnee osallistua juttuihin paremmin toisela kerrala, tämä on puhelimen kans kyllä sen verran haastavvaa : /

O873060 ja haba (12+5)
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Mitäääh jk74??!! Ei oo totta!! :O Toi on niin uskomaton juttu että olen aivan sanaton! Miten tollasta voi tapahtua!? Siis aivan MAHTAVA uutinen!!! Olen niin onnellinen sun puolesta! Mutta myös äärettömän järkyttynyt että tuollainen hoitovirhe on voinut tapahtua! Sikiöhän on ollut hengenvaarassa sen lääkärin takia! Ajattele kuinka sitkeä pikkuinen on ollut että hän on päättänyt että hänhän ei täältä mihinkään lähde.:heart: Päivitin sinut heti takaisin listaan. Ihanaa että joskus surulliset tarinat saa näin ihanan ja uskomattoman lopun.:heart:

Pullero85 sinun kohdalta puuttu listasta tiedot lasketusta ajasta ja monesko lapsi jne. Haluatko ilmoittaa ne niin lisään listaan? Pullero85, toi tunteellisuus ja itkuherkkyys kuuluu ihan asiaan raskaudessa! Se menee kyllä sitten ohi synnytyksen jälkeen muutaman kuukauden kuluessa. Synnytyksen jälkeenkin aika pitkään mä itkin aina ku näin vaikka mainoksessa vauvan kuvan.:LOL:
Hormoonit vaan aiheuttaa sitä itkuherkkyyttä ja sille ei oikein voi mitään. Kaikkein kurjinta se on just töissä ym tilanteissa joissa ei todellakaan tarttis ruveta itkemään.

Tsemppiä Marjaana toi painonnousu on ihan syvältä.. Mulla noussut jo 7-8kg..tooosi kiva! Tunnen itseni todella siroksi.. Viime raskaudessa painoin käsittämättömät 91kg ku lähdin synnärille. (ennen raskautta 61kg..) että silleen.. Mutta kaikki putosi reilussa puolessa vuodessa, tosi iso osa on ihan kudosnesteitä ja turvotusta jotka laskee sitten pikku hiljaa synnytyksen jälkeen. Mulla oli myös todella paljon lapsivettä ja hillittömän isot tissit.:LOL: nekin teki osansa painoon. Imettäessä ei vaan ehdi syömään niin paljon kun kuluttaa ja paino alkaa luonnollisesti pudota ilman laihduttamista. Marjaana sun ruokavalio kuulostaa kyllä tosi fiksulta. Itse käytän netissä kalorilaskuri.fi palvelua (joo kuulostaa niuholta mutta on oikeesti aika hauskaa) siilon kun haluan vahtia painonnousua. Nyttenkin olen ajatellut että kun pahoinvointi alkaa vihdoin helpottaa että pitäsköhän ruveta laskurille niin ei nousisi enää niin kohtuuttoman paljon toi paino. Olen meinaan jo edellä painossa verrattuna näille viikoille viime raskaudessa. Eli saankohan jopa 100kg rikki tällä kertaa.:LOL:
Niin ja siis tolla kalorilaskurilla mulla olisi tarkoitus vaan katsoa etten syö yli kulutuksen mutta en missään nimessä laihduttaisi raskauden aikana.
Mulle ei onneksi ja suureksi ihmeeksi tullut yhtään raskausarpia vaikka iho parkani on joutunut venymään ja paukkumaan. Eikä vatsanahka ollut yhtään löysä laihtumisenkaan jälkeen. =)

Rakkaudesta äiti tuolla kuvasi aika hyvin muuten sitä kuinka synnytyksen jälkeen se pelko ja huoli vauvasta vasta kasvaakin. Jos odotusaika on stressaavaa ja huolen täytteistä niin kyllä se on sitä sitten vaikka vauvan saa elävänä syliinsä. Mulle se tuli itseasiassa aika yllätyksenä kuinka järkyttävän paljon sitten vasta pelkäsinkin kun sain sen täydellisen pienen vauvan viedä kotiin. Sitä kätkytkuolemaa pelkäsin ihan hysteerisesti ja muutenkin kaikkea mahdollista. Vauva nukkui perhepedissä ekat 5kk koska olin lukenut sen madaltavan kätkytkuolema riskiä kun vauva tuntee äidin hengityksen ja mukautuu itsekkin hengittämään samaa tahtia eikä unohda hengittää itse. Hankin sairaan kalliin ilmastointilaitteenkin kun luin että 18-20 olisi optimaalinen lämpötila vauvalle ja sekin madaltaa kätkytkuolema riskiä ja meillä oli aika lämmin kesällä. Niin ja ostin myös ilmanpuhdistajan ja kostuttimen..
Ensimmäisinä kuukausina en päästänyt vauvaa hetkeksikään silmistäni kun hän nukkui vaan hän oli kantokopassa mukana jopa suihkukaapin vieressä että näin että hän hengittää, en luottanut silmäteräni valvontaa edes isälle.
Että se oli stressaavaa aikaa.. Toivon että pystyisin tämän toisen lapsen kohdalla edes vähän relaamaan..

Rakkaudesta äiti minäkin olin esikoisen kohdalla ajatellut varmuudenvuoksi että se on varmaan poika etten pettyisi kun salaa toivoin tyttöä. Kamala sanoa tälläistä ääneen edes, tulee todella syyllinen olo.. Mutta en voinut itselleni mitään että alitajuisesti toivoin tyttöä. Tietenkin minulle oli loppupelissä tärkeintä vain se että vauva olisi terve. Nyt kun minulla on jo yksi tyttö niin sillä ei ole yhtään mitään väliä kumpi tulee. Mutta mies toivoo kyllä poikaa koska hänellä on jo aijemmastakin suhteesta tytär. Itse olen ihan varma että tyttö meille tulee tälläkin kertaa. ;)

o873060 kiva kuulla sinusta ja ihanaa että kaikki oli hyvin ultrassa!

Emskis 12+5
 
Nimistä sen verran että meillä on tytölle nimi valmiina mutta minusta pojalle on paljon vaikeampi keksiä. Haluamme kumminkin hieman erilaisia nimiä niin mietintä on käynnistettävä jos maanantaina kaikki ultrassa hyvin :)

Padmerine & Pampula 11+0
 
Hei!
Tänään kävin neuvolalääkärillä viikkoja 12+6. Ensi viikolla eka ultra ja jännittää aivan hirveästi. Painoa oli tullut jo 4kg :/ Niin no, Onko tuo ihmekkään kun koko ajan ois syömässä ettei oksettais. Jotenkin vieläkin tuntuu hiukan epätodelliselta että sieltä ois vauva tulossa, hieman pelottaa. Olisi äkkiä maanantai, josko sieltä ultrasta sais mielenrauhan.


Papumamma/ 24v/ 3.lapsi/ OYS

P.s Loppuis jo tää pahoinvointi :D
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Hei !
Minäkin voisin tulla mukaan juttelemaan, jos vaan vielä mahtuu uusi mukaan. Mä olen tätä lueskellut ihan alusta asti, mutta en ole uskaltanut ennen tätä osallistua. Mulla on takana reilusti alkuraskauden keskenmenoja, eikä oikein oma pää meinaa ymmärtää, että raskaus voi myös jatkua... Joka tapauksessa, minä päätin nyt alkaa uskoa tähän raskauteen ja että kaikki menee hyvin !

NP-ultraan mulla on vielä pari viikkoa, mutta eilen saatiin miehen kanssa kotidopplerilla sydänäänet kuulumaan. Siellä se pieni sydän pamppailee. :heart: Esikoisesta saatiin kuulumaan 10+1 ja nyt tällä kertaa 9+5, eli aika samaan aikaan. Käytössä on ihan se halvin karvalakki malli, mikä ei näytä sykkeitä tai mitään muutakaan. :D

LA 30.10 Vaelimerkki 22v /2. lapsi /K-SKS
 
Kiitoksia vain kirsikka ja muut :) Kivaa, kun on joitakin joiden kanssa jakaa iloja ja suruja. Ja ei oo totta jk74! Tuli kyllä muutamat tipat linssiin kun luin tuon, ihmeitä todellakin tapahtuu! Ihana juttu :) Toivottavasti loppu raskaus menee hyvin, onneksi selvisit säikähdyksellä. Tosi liikuttavaa :heart: Ja aika huolestuttavaa tosiaan, että tuollainen virhe on tapahtunut!!

Mullakin on ollut toi Bio-oil käytössä jo ennen raskautta kun iho on niin arpeutuvaa sorttia.. saas nähdä minkälaiset arvet tää raskaus sitten saa aikaan. En oo varma onko siitä ollut kauheesti apua, mutta kyllä noi aiemmat arvet vatsassa jne. vähän haaleammalta näyttää :)

Pitää kyllä sanoa, että itse oon aikamoinen nimifriikki, oon miettiny jo kauan, että mitä sitten joskus haluan lapsille nimeksi :D Tytön nimi olisi aika lailla varma, pojan ehkä vähän vielä vaiheessa. On monia vaihtoehtoja varsinkin tytön nimeksi :) Itse tykkään vähän erikoisemmista nimistä, semmoisista mitä löytyy ehkä tuhannelta suomalaiselta. Ja englantilaiset nimet kanssa käy, tosin ei niissäkään mitään perus Johnia tms ;) Olisi hyvä, että nimen voi ääntää luontevasti sekä suomeksi että englanniksi :)

Kävin just tänään verikokeissa, toivotaan ettei sieltä mitään ikävää löytyis :) Pelotti se neula vähän, kun ei oo pitkään aikaan tarvinnut mitään rokotteitakaan. Mut ei se sattunutkaan juuri yhtään, oman veren juokseminen näytepurkkiin ei ollut kovin miellyttävää nähtävää tosin :D Tässä viime aikoina on yllättänyt semmonen yhtäkkinen oksennusrefleksi, vaikka en ole onneksi oksentanut. Siis sellainen yökkäys mutta mitään ei tule ulos.

On aika lohdullista ja hauskaa luettavaa tämä keskustelu :D Olen halunnut lapsen jo pitkään ja olen onnellinen(, mutta hyvin hyvin väsynyt :D ) Äiti vaihtoi hoitolapsen kakkavaipan keittiön pöydällä ja mietin kyllä vähän että onkohan minusta tuohon, mutta ei siihen taida koskaan olla valmis ;)

Mannaa 9+6

Muuten, miks täällä ei oo käytössä tickerit? :/ Olis niin kiva..
 
Viimeksi muokattu:
Jk74, oon tosi onnellinen sun puolesta! Ihania uutisia!

Hiusten värjäämisestä. Mä oon värjännyt nyt jo pari kertaa kotivärillä hiukseni, eli ihan tavalliseen tapaan kuin ennen raskauttakin. Muistan kyllä ystäväni omien raskauksiensa aikana pohtineen värjäyksen turvallisuutta, mutta kun sekä hän kampaajan tyttärenä että oma kampaajani nyt raskaana ollessaan ovat hiuksensa värjänneet, niin uskalsin minäkin.

Nimistä Joitain nimivaihtoehtoja on pyörinyt jo kauan mielessä, mutta kun niistä kaikki eivät mätsää miehen sukunimeen, jonka lapsikin aikanaan (ja ehkä minäkin toivottavasti joskus myös) saa. Toisaalta myös miehellä lienee osansa sanottavana nimiasiaan. Toivotaan, että löydetään sellainen yhdistelmä sitten aikanaan, että molemmat voidaan olla tyytyväisiä :) Periaatteessa haluaisin suvussa jatkaa joitain nimiä, mutta mutta.. Onneksi vielä ei tarvitse tietää eikä päättää. Tosin pääsiäisenä mietin myös hätäkasteen mahdollisuutta, että hyvähän se olisi etukäteen joku nimiyhdistelmä olla molemmille vaihtoehdoille, jos hätäkasteeseen pitää turvautua. Toivottavasti kuitenkaan ei.

Musta tuntuu, että suurimmalla osalla meistä naisista on jo lapsuudesta tai nuoruudesta ollut mietittyinä muutamia nimivaihtoehtoja sille omalle tyttärelle. Sen sijaan harva, ainakaan minun tuttavapiirissäni, on ollut yhtä varma poikien nimistä. Moni ystäväni onkin nyt saanut poikia ja tuskaillut, ettei pojille ole yhtä kivoja nimiä kuin tytöille. Vaan kyllä nuokin pojat ovat komeat nimet saaneet!

Salmiakki13 ja 13+2
 
Viimeksi muokattu:
(.) se oli sitten eka uä, vu. rv 10+1, sikiö vastasi viikkoja 9+3. Lääkäri teki tuon uä, ei löytäny sykettä, eikä sikiö liikkunut :( Laittoi kyssin gynen polille lähetteen tarkempiin tutkimuksiin 1 - 7 päivän sisällä. Kyseli vuodot ym. no mtn vuotoja ei oo ollu.. totesi että mene suoraan päivystykseen kun alkaa vuotaa (?!) eli ilm keskeytynyt keskenmeno, mutta käski kuitenkin olla edelleen kuin odottaisi (?) eli jos tarkemmissa tutkimuksissa kaikki olisikin hyvin :( Lääkäri totesi ettei saa edes kunnon näkyväisyyttä (?) no, päivä kerrallaan mennään, ootetaan nyt mitä tarkemmat tutkimukset sanoo tai vuotoa odotellessa... ? Lääkäri totesi ettei mahdollinen km olisi voinut aiheutua influenssasta tai mistään itseaiheutetusta näillä viikoilla, eli jos on menny kesken, niin syy löytyy sikiöstä.

näillä mennään, eli toistaiseksi raskaana kunnes toisin todetaan tai vuoto alkaa...

äitijapojat ja pieni itu (9+3 uä:ssä) rv10+1
 
Oiii miten ihanaa jk74 Mun yksi kaveri sanoi, että hänelle oli sanottu olevan ihan super harvinaista, että np ultran jälkeen tulee km jos syke löytyy ja sikiö liikkuu. Olipa ihania uutisia. oli kyllä paha moka, ajatella jos ne olis antanu tyhjennystabletit ultraammatta uudestaan. Ihan käsittämätöntä, että voi tehdä tuollaisen virheen, mutta ihanaa, että noin päin.
Rakkaudesta äiti olet tainnut olla samassa pinossa mun kanssa 2v 7 kk sitten. Taisin olla elokuisissa 2010, vaikka meillä esikoinen syntyikin heinäkuun lopulla. Hauskaa kun "törmää" tuttuihin :D En tosin ollut silloin(kaan) hurjan aktiivinen josuks kirjoittelin :)
Mulla ei rasvaukset kans auttaneet mitään raskausarpien suhteen. Niitä tuli niin kyllä ihan kunnolla. Nyt en jaksa sen takia rasvailla, vaikka olishan se hyvä juttu muutenkin :)
Huhhuh mikä päivä takana. Työpäivä ihan surkea. Muutenkin kaikki on mennyt pieleen ja lapsi tosi kuumeinen. Sairastelu jatkunu nyt yli viikon. Itse oli viime viikolla töistä pois ja mies on tällä viikolla.
Heinis ja nyytti 11+5
 
jk74 no olipas uskomattomia uutisia, onnea onnea!!! :D Siis miten noin oikein kävi että päivystävä lääkäri oli noin varma keskenmenosta? Miten sen sun kohdunsuun tilanne oli tänään naistenpolilla, ilmeisesti täysin kiinni kun kaikki on hyvin? Uskomatonta että päivystävä lääkäri on voinu arvioida noin pieleen, etenkään tuota kohdunsuun mittaamista en ymmärrä.. Mutta kävipähän onni teille ja tietenkin kovasti tervetuloa takasin!!! :D
 
Voi ei äitijapojat :hug: Toivottavasti toivottavasti toivottavasti tässäkin olisi nyt joku virhe tulkinta kun onhan näitä näköjään! Ei tässä oikeen osaa sanoa paljon lohdutuksen sanaa, todella raskas tilanne sinulla. Paljon voimia sinne ja pidetään nyt kuitenkin toivoa vielä yllä! :heart:

Emskis 12+5
 
Iltaa mammat! Meitä on täällä jo hurja määrä! :wave:

Pahoittelen hiljaiseloani täällä, facebookin puolella olen ollut aktiivisempi. Luen vielä teidän maaliskuisia tarinoita, joten ihan kaikesta en ole perillä (niiden osalta, jotka eivät kirjoittele fb:n puolella). Toivottavasti meidän kaikkien surut olisi jo kohdattu, ja saisimme kaikki rakkaat vauvat sitten lokakuussa syliin. :heart:

Oman navan kuulumisia: Toisin kuin edellisessä raskaudessa, olen ollut jonkin verran huonovointinen ja erittäin väsynyt! Tyttöolo vain vahvistuu, kun kaikki menee niin eri tavalla tällä kertaa. Ja kaikki "ah niin luotettavat" testit huutavat TYTTÖ. Saas nähdä.

Ensimmäiset todisteet elävästä masuasukista 10+0, kun syke löytyi kotidopplerilla. :heart: Selvästi olin pidättäytynyt kaikissa vauva-ajatuksissa siihen asti, nyt ne ryöpsähtivät valloilleen! Ihanaa!!!

Ja sain huomata ekalla neuvolakäynnillä, että jotain pientä tunnekuohua oli jäänyt edellisestä loppuodotuksesta (rv 29->), kun kuukauden makasin sairaalassa raskausmyrkytyksessä ja koitin olla urhea ja positiivinen pienillä viikoilla. Joka päivä, kun 5 kertaa mittasin verenpaineet, sydän kylmänä kuitenkin pelkäsin lukemia (jotka eivät edes liian pahoiksi päässeet). Se siis purkautui neuvolassa verenpainemittauksessa, kun kävin vuolaasti itkemään mittauksen jälkeen. Tajusin kyllä heti, mistä oli kyse - vanhoista tunteista.

Maakkulilla NP 15.4.!

Nyt 10+3 (häntäpäässä).
 

Yhteistyössä