Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

Ja tänne ilmoittelen kanssa. Eli tänään soitettu aika nt-ultraan eli se on siis 28.3.
Ja muutama vaatekin tulevalle pikkuiselle tuli ostettua. En tiedä mikä minuun meni, mutta en voinut kaupassa vastustaa sellaista ihanaa asukokonaisuutta :) Sekä aikasemmin tilasin ellokselta nallehaalarin, niin se laitetaan sitten päälle kotiin tultaessa myös. Ja jos nyt olis viisas, niin kävisin ensiksi läpi kaikki entiset pienet vaatteet joita on iso pahvilaatikollinen :D Että ei sitten ole kauheasti samankokoisia vaatteita. Sen tiedän, että sukkia on. En ymmärrä mistä niitä joskus on keräytynyt, mutta niitä on kaksi muovipussillista!! Ja kaksi muovipussillista on erilaisia hattuja/tumppuja. Tosin enemmän kesävauvalle tarkoitettuja. Mutta kuitenkin, hyvä ois käydä ne joskus läpi.
 
Sama täällä, vaatteita on kyllä ihan tarpeeksi. Kun on jo kolme lasta, niin niitä vaatteita on kertynyt kun en ole raaskinut kovin paljon laittaa poiskaan. Jonkun verran olen vienyt hyväntekeväisyyteen silloin tällöin ja antanut sukulaisille, mutta suurin osa on tallessa. Ja löytyy sekä poika- että tyttövaatteita. Mutta ainahan sitä jotakin uuttakin haluaa =).

Tervetuloa LizMon
 
:hug: Keskenmenon kokeneille.

Itselläni epätietoisuus helpotti, kun alkoi tämä ällöttävä olo. Oksentaa ei ole tarvinnut, mutta muuten yököttää + se että hajut käy tosi vahvasti nenään. Kahvia ei voi juoda, eikä vettä, eli samalla kaavalla menee kuin aiemmatkin :)
Harjoitussupistukset on myös jo alkaneet : / Tosi aikaisin nyt, edellisestä oli " sentään " rv 11. Mitään ne eivät tuolloin aiheuttaneet, mutta saas nähdä kieltääkö lääkäri multa huomenna rankemmat jumpat samantien.

verppu: Mulla sama juttu :D LA on 3 päivää ennen mun syntymäpäivää :heart: Tämä voi kyllä vielä muuttua, kun on nyt omalaskennainen :)

kääkkis ja sisu 7+1
 
heissan!

Pahoittelut poistuneille.. jokohan sitä kohta riittäis.. No kuten joku mainitsi niin odotellaan ne np:t ja sen jälkeen alkaa varmaan pinkka oleen kasassa.. Katotaan sitä FB:a sit sen jälkeen =)

Uusiakin tullu,. tervetuloa!

Liikkeistä. Niin eiskoisesta tunsin joskus rv 22, kun istukka oli suoraan edessä, navan takana mikä pehmensi potkuja aika paljon. Kuopuksesta tuntu rv18.

Joo, vaatteita on meillä myös kun on molempaa laatua ja mitään ei oo vielä voinu hävittää, kun ei tiedä kumpainen sieltä ois tulossa. Toivon kyllä salaa sitä tyttöä, kun on NIIN ihania mekkoja yms mitä haluisin laittaa vielä vaavin päälle, toki on tuolla aivan mahtavia pojan brassailu vaatteitakin =)

Voinnit edelleen hyvät.. tekee mieli vaan syödä kokoajan.. leipää, mitä vaan, suolasta enemminkin.,. kuten eilen se puol kattilallista sitä nakkikeittoa.. Huh, no kai tää tästä tasottuu..

9+2
 
Olipa kamala neuvolakäynti. Ultrassa ei näkynyt kuin kasvanut kohtu ja sisällä jotain epämääräistä, josta ei saanut selkoa. Terkkarikin oli ihmeissään ja pyysi vielä toista ultraajaa joka myös näytti hämmästyneeltä näkemästään... Viikon päähän varasi heti ensimmäisen vapaan lääkäriajan. Itkussa on nyt pitelemistä :'( Kamala tunne kun näkee miten ammattilainen on hämmentynyt, sitä joutuu nyt viikon sitten omassa päässä pyörittelemään että mitä on menossa.

Onko täällä joku muu jolla on TODELLA epäsäännöllinen kierto, miten teillä on nuo ultrat menny ja miten ovat vastanneet arvioita kestosta?
 
Pullero85: mulla on aina ollut superepäsäännöllinen kierto (vaihteluväli 15pv-370pv). LA on muuttunut kummassakin raskaudessa reilulla viikolla sitten noissa myöhäisemmissä ultrissa (NP varmaan?), vaikka ekan ultran on tehnyt tosi hyvä ja kokenut lääkäri. Ja viikko + vähän päälle tässä vaiheessa on hurjasti pienen kehityksessä. Sulle suuri :hug: , jospa selviäisit säikähdyksellä? Tsemppiä hurjasti!
 
pullero85 Mitkä viikot sulla pitäis olla menossa / koska teit raskaustestin? Mä en henkilökohtaisesti luota kovin paljon noihin terveysasemien ultraajiin.. Ne nyt on ihan omaa luokkaansa ja laitteet myös.. Odottelet ihan rauhassa viikon ja käyt siellä lääkärissä..
 
Halit niitä tarvitseville :hug:

Mä oon parina iltana tuntenut pienet hipaisut mahassa, suolikaasuja ne ei ole ollut :D Viikkoihin nähden sen ei pitäisi olla mahdollista, tosin viime raskaudessakin aloin tuntemaan varhaisessa vaiheessa..

Mulla np-ultra on vähän yli viikon päästä, silloin 11+3 :)
 
zoelle: Kiitos!

LukLu: Tein testin reilu kolme viikkoa sitten kun edellisistä menkoista oli kulunu 45pv. Tuohon raskauskorttiin oli terkka valmiiks laskenu että pitäis olla 10+2... En sitten tiedä että oliko se ottanut laskelmissaan yhtään huomioon tuota kierron epäsäännöllisyyttä pitempään suuntaan.

Oli kyllä kova reissu kun oli varattu pitkä aika missä jutella ekan kerran jutut ja sitten alun ultran jälkeen saikin lähteä samantien takas kun ei ollukaan mitään juteltavaa : / Noh, josko viikon päästä olisi sitten uutta informaatiota.
 
Voimia ja halit surullisia uutisia saaneille ja pullero85, toivotaan, että selviät säikähdyksellä ja viikon päästä näyttää ultrassakin selvemmältä.
Misu78, mä en oo vielä alkuunkaan miettinyt äitiysvaatteita. Toki töihin oon laittanut vähän väljempää paitaa päälle, mut ajatellut lähinnä, et se on tää herkuttelu, mikä on turvottanut. Mut pitänee uskoa kokeneempaa ja käydä jossain vaiheessa selailemassa netissä mammavaatteita ja sit kaupassa hipeläimässä niitä lisää. Onko suosituksia hyvistä merkeistä? Tai nettikaupoista?
 
yh79: voi surkeuksien surkeus!! Paljon jaksamista ja lämpimiä ajatuksia sinne!

Äiskä3: minäkin huolehdin mahakivuista, mutta turhaan. Jospa se kohtu siellä vaan kasvaa niin tarmokkaasti :) Tsemppiä vielä ultran odotteluun!

Pullero85: voi harmi tuota ultrausta! Ultrattiinko vain vatsan päältä? Jos laite ei ollutkaan kovin hyvä. Ja jos kolmisen viikkoa sitten tehnyt r-testin, niin viikkojahan voi olla vasta n. 5..? Jaksuja piinaavaan odotteluun!

Ihon kunnosta, mulla aina ollut tosi rasvoittuva ja epäpuhdas iho, joten en oo huomannut suurta eroa normaaliin, näpyt on kyllä kipeämpiä.. Ja suupieli halkes jo heti pian plussauksen jälkeen eikä vieläkään oo parantunut!! On niin ärsyttävä kun aukeaa aina kun joutuu suuta avamaan vähänkään isommalle (haukotellessa esim). Bepanthenia ja desinfiointiainetta holvaan vuorotellen, mut ei tunnu auttavan.. Onko jollain hyviä vinkkejä?

Koiristakin oli puhetta aiemmin ja meiltä löytyy kisujen lisäksi yksi havannankoira. Rakastaa lapsia, ainakin niitä muutamia keiden kanssa on ollut tekemisissä. Mielenkiinnolla myös odotan miten reagoi raskauteen, vai reagoiko mitenkään. Nyt koissu ollut pitemmän pätkän kasvattajalla, pääsiäisen aikoihin varmaan tulee takaisin kotiin. Kisut - tai lähinnä toinen niistä - on hirveästi hellyydenosoituksien perään ja kovasti änkeää syliin. Tosin aina se on tommoinen ollut, joten ehkä vain kuvittelen nyt olevan enemmän.. :)

Vaatteista: vielä ei oo tarvetta äippävaatteille, mutta kyllä tuo maha meinaa sen verran pömpötellä kun ei jaksa koko ajan vetää sisäänkään, että farkut joutuu jo ponnarikikalla laittaa löysemmin. Töissä onneksi löysähköt työvaatteet, joten niiden suhteen ei varmaan vielä hetkeen ongelmaa. Vauvanvaatteita ei ole yhden yhtä, enkä oikein tunne edes tarvetta sellaisia ostella, ehkä sitten np-ultran jälkeen.. Vauvan peittoa aloin pikkusen virkkailemaan parilla koepalalla, sitä täytyy tässä hiljakseen askarrella, jos tulisi joskus valmiiksi :D

Omaa napaa: Tänään oli siis eka neuvolakäynti, kaikin puolin mukava täti-ihminen oli. Ilmeisesti ei ollut "oikea" täti, joka tällä alueella pitäis olla, mutta kaiketi tuolla sitten käyn loppuajan. Mies ei päässyt työhommien takia mukaan, mutta hyvin pärjäsin yksinkin. Verenpaine ok, mutta hemoglobiini järkkyalhainen, 99!! Aina mulla ollut melko matala, mutta n. vuosi sitten ilman rautalisiä ollut 124, niin en odottanut noin pohjalukemia. Alin arvo on muutaman vuoden takaa 90, mutta taisi olla pian kuukautisten jälkeen mitattu. Terkka arvuutteli lisäraudan tarpeen suhteen, mutta toistaiseksi mennään ilman ja parin viikon päästä verikokeissa otetaan pieni verenkuva, missä näkyy tarkemmin missä mennään tuon hemoglobiinin kanssa. Toksoplasmoosista oli myös sitä mieltä, että riskiä ei pitäisi olla kun kissat ovat täysin sisällä.

Tänään melkein kerroin esimiehelle, kun jouduin käydä työhyvinvointikeskustelun ja siinä kysyttiin onko elämässä jotain asioita jotka vaikuttaa työkykyyn. Kirkkain silmin vastasin, että ei :D Kovasti pomo jutteli, että sitten syksyllä saadaan mahdollisesti mulle apuja töihin, että sit ei oo enää niin rankkaa. Myötäilin vaan ja hiljaa mielessä ajattelin, että niin, eipä oo mun murhe enää silloin! Kehityskeskustelu olis reilu parin viikon päästä, kyllä se varmaan täytyy silloin sitten kertoa, että osaavat varautua.. Vähän meinaa olla huono omatunto, mutta ihan sama.

Tulevia käyntejä:
8.4. NP-ultra
29.4. Neuvola
6.6. Rakenneultra


Suvitar 7+3
 
Viimeksi muokattu:
Suvitar89, tuosta hemoglobiinista. Mä söin esikoisen odotusaikana koko ajan rautalisää. Normaalisti mulla on hemoglobiini n.140, mut rysähti kertalaakista raskausaikana sinne sadan kieppeille. Alhaisimmillaan oli joskus vuosia sitten, 73, silloin en kyllä ollut raskaana. Mitään eroa en olossani tuolloin edes huomannut, mut lääkäri huolestui :)

Paljon halauksia menetyksen kohdanneille ja epätietoisuudessa eläville!

Pullero85llahan voi tosiaan olla viikot hyvinkin pienet vielä, en usko, että neuvolassa on otettu huomioon epäsäännöllistä kiertoa, jos tarjotaan viikkoja 10+. Myös ultraajan ammattitaito vaikuttaa hurjasti sekä laitteiden laatu. Tsemppiä ensi viikkoon!

Aika tuntuu matelevan.
 
Äh, kuuluuko nuo alaselkäkivut tai sellaiset juilivat epämääräisen turtuvat selkäkivut raskauteen? Luin taas, että ovat kanssa yksi keskenmenon oire, vai liekö sitten vielä siitä viime viikonalun kaksosen luovuttamisesta aiheutunutta oiretta. Kun ei tuosta hematoomastakaan tiedä, että onko se kuivua kutistunut vai pitääkö se jotain "taukoa" ja vuotaa pian taas...Tiiättekö täällä leviää pää kun ei malttaisi odottaa ensi viikon ultraan. Viime viikolla siis ultrattu kahdesti ja molemmilla kerroilla löytyi syke. Nyt viikkoja 7+3. Taidan olla ihan säälittävä kun olen kahden vaiheilla, että soitanko ja menen huomenna kuitenkin ultraan... Tuhrua tulee ihan himppusen, tosi tummaa hyytymäriekaleita, ei enää kunnon punaista verta. Ei vieläkään kovia mahakipua. Ähhh... onneksi täällä saa muilta mammoilta tukea :heart:
 
Minä ostin tänään kirpparilta uusia kestovaippoja eurolla kappale. Jos jotain elävää on kyydissä niin voisin yrittää kestovaippailla tän uuden tulokkaan kohdalla.

Koirista: Meillä hellyttävänä muistona säilyy koiran ja vauvan symbioosi. Koira opetti pojan jopa kävelemään toiminen kävelytukena. Sairaalasta laitoin pikku sukkia kotiin tulemaan päivittäin, koska luulin, että koira ei hyväksyisi tulokasta. Kun tultiin kotiin ja hetken sohvalla huilattuamme lähdin makuuhuoneeseen - tuli koira kohta perässä pudotti suustaan ensin puruluunsa ja sen jälkeen tulokkaan pudonneen sukan.

Odotusaikana koira jäi odottamaan huolestuneen näköisenä loppulenkistä. Varmaan hengitys tai joku muuttu joilloin koira tiesi, että mamma on vähän väsynyt. :)

Onko totta muuten ettei syke saisi nousta raskausaikana yli 150? Sattui silmiin jostain päivälehdestä ja mietin, että liekö tästä tutkittua tietoakin?
 
lueskelen täällä vielä muiden juttuja, vaikka ON -statuksen perusteella en enää tähän ketjuun kuulu. Vuoto jatkui koko viikonlopun voimistuen hieman sunnuntaina. Maanantaisessa tarkistusultrassa ei enää pieni sydän sykkinyt ja pääsin lähetteellä suoraan sairaalaan, jossa sain lääkkeet tyhjennykseen, vahvistamaan jo alkanutta keskenmenovuotoa.

Teille kaikille hirmu hyvää vointia ja jaksamista, vauvoille paljon tarrasukkia!
 
Oma napa varoitus!
Mulla tuli vessassa käydessä ihan vähän vuotoa. Eli oisko täällä jollain kokemusta, että on isoa hätää vääntämässä ollut ja tullut vuotoa? :D Ja vuoto tuli emättimestä. Ku mulla on ummetusta jo ny että voisko se johtua nyt siitä, että tavara on niin kovaa, että "hiertää" tuolta toisaalta paikkoja mikä sen vuodon aiheuttaa?
Myös vinkkejä tän kova vatsaisuuteen hoitoon otetaan vastaan! :)

Toivottavasti ketää ei ny ruvennu kauheesti ällöttää mut kohta nää pissa- kakka jutut tulee turhanki tutuiks tossa lokakuun tienoil... ;)
 
Pullero: Meillä neuvolassa neuvolakorttiin laitettiin lasketuksi ajaksi 1.10, vaikka pitkän kuukautiskierron takia todellinen LA on neuvolatädinkin mukaan noin 10-13.10. Eli tosi iso ero! Mutta se LA muutetaan vasta ekan ultran jälkeen, joka meillä tehdään sairaalassa esim. mulle vasta 2 viikon kulutta. Uskon ja toivon, että sinulla siis kaikki aivan hyvin!

Kenguru: Voi itku! Kovasti tsemppiä sinulle!

Töistä: Itsellänikin oli juuri kehityskeskustelu ja puhuin itselleni palkankorotusta. Esimies jo vähän lupaili esittävänsä sellaista eteenpäin. Mullakin vähän huono omatunto tästä.. Mut aattelen niin, että eihän raskaus saa olla este palkan nousemiselle. Eihän ne sitä korkeempaa palkkaa sitä paitsi äitiyslomani aikana maksa kuin siitä ihan alkuajalta. Mut kyllä vähän silti harmittaa kohta paljastaa, et jäänpä syksyllä pois hommista...

Semmosia!

Lokakuinen
 
Olipa kamala neuvolakäynti. Ultrassa ei näkynyt kuin kasvanut kohtu ja sisällä jotain epämääräistä, josta ei saanut selkoa. Terkkarikin oli ihmeissään ja pyysi vielä toista ultraajaa joka myös näytti hämmästyneeltä näkemästään... Viikon päähän varasi heti ensimmäisen vapaan lääkäriajan. Itkussa on nyt pitelemistä :'( Kamala tunne kun näkee miten ammattilainen on hämmentynyt, sitä joutuu nyt viikon sitten omassa päässä pyörittelemään että mitä on menossa.

Onko täällä joku muu jolla on TODELLA epäsäännöllinen kierto, miten teillä on nuo ultrat menny ja miten ovat vastanneet arvioita kestosta?
Siis mulla on epäsäännölliset kuukautiset.. piti olla rv8+4 mutta ultrassa näkyi 6+5 kokonen alkio... et voi olla mahdollista et on niin pieni vielä..
muoks* vielä:
La siirtyi 9 päivää myöhemmäksi ja mahan päältä ei näkynyt mitään, mutta alakautta kun ultrattiin niin näkyi hyvin.. tosin se lääkäri sano että mulla on taaksepäin kallistunut kohtu, että johtuu siitä ettei sitä päältä näe... tai jotain...
 
Viimeksi muokattu:
Voimahaleja kaikille niitä tarvitseville!!! :hug:

Eka neuvola takana.. eipä mitään maata mullistavaa, kun ekassa neuvolassa olin jo neljättä kertaa:D
Ihmetys on kuitenkin suuri (ja hyvänlainen) koska mulla on NP jo 28.3. ja NL 3.4.!!! Se johtunee kuitenkin siitä, et mennään joktap myös biopsiaan, joka tehdään aika varhaisessa vaiheessa mikäli istukasta otetaan...

Äitiysvaatteet on mulla ollut käytössä jo ainakin pari viikkoa...:whistle: johtunee syömisestä..heh. Pahoinvointiakin on ollut ekaa kertaa tässä raskaudessa, aikaisemmissa ei lainkaan. KUMMALLISTA.

Nyt vaan toivotaan paljon niitä tarrasukkia kaikille...!!!!:heart:


Väinö-Irmeli&toukka 8+3 (nlan laskujen mukaan... mistä näistä tietää, mikä on oikein..)
 
Mullekin laskivat neuvolassa La:n 28 pv:n kierron mukaan vaikka edellinen kierto oli 37pv ja se oli vasta ensimmäinen jonka laskin. Neuvolan mukaan LA siis 13.10, mutta luulisin sen muuttuvan NP-ultrassa. Esikoista odottaessa eivät tosin vaihtaneet vaikka hän oli koko ajan viikon laskettua pienempi.

Salaa toivoin, että oisin päässyt ultraan LA:n määrittämiseen :/
 
En olekaan vielä kirjoitellut tänne maaliskuun pinoon mitään ja meinasinkin sitten kirjoitella omaa napaa tällä kertaa. :D (sorryy..)

Tänään poksutaan 9+0 jaa huomenna ois terveydenhoitajan juttusille aika ja perjantaina lääkärille! JÄNNITTÄÄ ihan hirveesti, että jos ja kun lääkäri ultrais, näkyykö siellä tai kuuluuko sieltä mitään. :>> <3 Pieniä pelkoja on ollut tällä viikolla eli olen miettinyt sitä, että jos kohtuni onkin tyhjään täynnä tai jotain, mutta raskausoireeni ovat olleet sen verran vahvoja, että toisaalta ajattelen et siellä on oltava jotain.

Oireita on kipeytyneet rinnat, huono vointisuus (pahin oksetus olo on onneksi mennyt ohi), mikään ei oikein maistu ja kaikki haisee mun nokkaan aivan liian voimakkaasti. Sekä aivan mahdoton väsymys, herään joka aamu viimeistään siinä seitsemän aikaan ja illalla taas alkaa haukotuttamaan jo seitsemän aikaan. Pitää aina illalla keksiä jotain äksöniä, et pysyy hereillä edes siihen yhdeksään et voi sitten mennä hyvällä omalla tunnolla nukkumaan. Kaikki on kyllä mulle sanonu, et nuku nyt kun voit. Sitten kun vauva on kotona, niin sitä ei enää nukutakaan. Lievää epänormaalia äksyilyä on myös ollut havaittavissa, varsinkin kun avopuoliso laukoo jotain sairaan huonoja vitsejä. Ja sitten hän alkaa kiukkuamaan mulle siitä kun suutun ihan turhista asioista. Mutta minkäs minä sille voin, että suututtaa toisen käytös. :S :D

Vastailempa tässä välissä galluppiin.
* Onko sinulla poika- vai tyttöolo?
En osaa sanoa, kun on ensimmäinen raskaus.

* Mitä mieltä olet teidän paikkakunnan neuvolasta?
Huomenna sen nään. :D

* Oletteko miettineet jo näin aikaisessa vaiheessa nimet valmiiksi?
Ollaan avopuoliskon kanssa jotain vitsailtu, mutta ei olla tosissaan vielä mitään mietitty. Minä lähinnä jotain olen haaveillut.

* Jos niskapoimu-ultrassa selviäisi, että lapsenne on kehitysvammainen niin mihin ratkaisuun päätyisitte?
Se riippuisi kuinka pahasti kehitysvammainen lapsesta tulisi. Esim. Jos hän ei koskaan tulisi kävelemään tai puhumaan niin sitten varmaan harkittaisiin aborttia.

* Millainen on kumppanisi? Millainen hän on isänä tai kuvittelet hänen olevan?
Kumppanini eli avopuoliskoni on hauska ja lempeä. ja hyvä isä hänestä tulee/kasvaa niinkuin minustakin äiti. :>

* Pelottaako tuleva synnytys?
Ei ainakaan vielä, varmaan myöhemmin saattaa tulla kauhuskenaarioita. :D

* Mitä pelkäät ja rakastat eniten raskaudessa?
Pelkään varmaan sitä, että menisi kesken tai että vauva syntyisi kuolleena. Kun taas odotan innolla pyöristyvää vatsaa. :D

* Onko raskaus vaikuttanut seksi-elämäänne?
Avopuolisko sanoo että ei kun taas minusta kyllä. Kun saatiin testistä tietää että meille tulee vauva, avopuolisko ei hinkunut enää seksiä. kun taas minähän voisin harrastella vaikka joka päivä. :D Harmittaa kun toinen tunnostaa ottavan vähän varovasti vaikkei tartteis. :D

* Mitä ajattelisit jos saisit tietää odottavasi kaksosia tai jopa kolmosia?
Mitäpä tuo haittais, no rahatilannetta haittais, mutta kyllä me pidettäisiin kaikki. :)

* Mitä murehdit tällä hetkellä?
Väsymystä ja saamattomuuttani. Pitäis tehdä suorittamissuunnitelma valmiiksi huomiseen mennessä ja puolet on vielä tekemättä.. :SS

* Mikä ruoka on sellainen jota on PAKKO SAADA ?
hesen megahampurilainen. :D <3

* Kuinka paljon harrastat liikuntaa päivittäin/viikottain?
liian vähän, pitäisi enemmän liikkua kyllä...

* Miten onnellinen olet arviosta 1-10?
no 10 tietenkin, vauva on toivottu <3.
 
Päivityksiä: seuraava neuvola 3.4, np-ultra 4.4

Tänään kävin neuvolassa. Eipäs siinä mitään ihmeellistä "konkari" kun olen :)Valitettavasti täti ei yrittänyt kuunnella sydänääniä dopplerilla :(. Pitää odottaa neljä viikkoa vielä, voi ärsytys!

LizMon Mun kaa terkkari kävi läpi seuraavat asiat: paino, hb, pissanäyte, verikoe, verenpaine. Kyseli miten voin, paljonko kuntoilen, miten hyvin syön ja sellaista. Sitten kävi kielletyt ruoat läpi, kysyi poltanko, juonko. Ja sit rupateltiin niitä näitä kun täti ennestään tuttu. Yhden Libero-kirjasen sain mukaan, sekä veriseulontalapun minkä pitää ottaa mukaan ultraan (eka käydä verikokeessa). Eipäs siinä muuta. Soitin sit itse ja varasin tuon np-ultran äsken. Neuvolan mukaan la on 15.10, joten ultraa saa odottaa 4 viikkoa.
Hemoglobiini oli onneksi hyvä mulle, 126, joten rautaa ei tartte syödä erikseen nyt. Mut se tippuu varmasti loppua kohden.

Meillä päin edelleen neuvolakäynnit 4 viikon välein näin alussa, sit myöhemmin kahden ja yhden viikon välein. Hyvä niin, koska tykkään käydä neuvolassa vaikka onkin neljäs lapsi =).

Verppu Minä kärsin kovasta vatsasta viime raskaudessa ja se äityi niin pahaksi että tuli peräpukamia :(. Suosittelen käyttämään esim. Levolacia jotta vatsa toimisi paremmin. Se on sallittua raskaana oleville.

Äitiysvaatteista Itse pidän H&M vaatteista koska ovat nättejä ja melko edullisia. Kannattaa ehdottomasti etsiä käytettynä vaatteita, koska käyttöaika on niin lyhyt. Huuto.netissä on niitä aivan hirveesti myynnissä ja halpaan hintaan! Aika hyvin koot pitävät paikkansa, joskin takamus levenee loppua kohti, jolloin housujen koko voi kasvaa yhdellä numerolla :D.
 

Yhteistyössä