~ Lokakuun lapsoset -15 ~ *Huhtikuu*

Heipsan!

Kurjaa että osan pääsiäinen mennyt sairastellessa. Toivottavasti jo parempaan päin!

Ihana ollut katsella noita ultra kuvia, laittakaahan toki muutkin jotka jo kuvat käyneet pokaamassa. =)
metsätähdellä kyllä hurjan kuuloinen pahoinvointi. Jaksuja, palkinto on mitä parahin! :hug:

Ja sofinalla on kyllä mahtava positiivisuus. Ei voi kun kahdehtia! Toivotaan että lapsen isä tulisi raskauden edetessä kuitenkin järkiinsä, ja haluaa olla osa pienen elämää. :saint:

Täällä pidelty hiljaiseloa, yrittänyt keskittyä kaikkeen muuhun ku odotan niin hirveesti (lue, kauhulla) huomista np-ultraa. Ja hitto kun aikakin on vasta iltapäivällä, ois ollut jo aamusta niin ois saanut sen alta pois. Pelottaa onhan pikkuisella kaikki kunnossa. Ja huomena on suuri päovä myös noille kahdelle aiemmalle muksulle, niille myös aika paljastaa pikkusisarus salaisuus. :D Onneks mä tilasin ton dopplerin, äsken taas kun muu poppoo lähti kaupoille, piti heittää pitkäkseen ja kuunnella..ja sieltä se syke taas onneks löyty. :heart: Pahoinvointi on helpottunut reilu viikko sitten. Tosin vieläkin tulee päivittäin sellasia ällötys hetkiä, eikä mitään ruokaa tee mieli. Saan kyllä syötyä vaikka pahaa tekeekin.

Nyt pitänee lähteä ajelemaan talviturkki jaloista pois ettei kätilö pökerry huomena. :LOL:

Mä palailen huomena uutisten kanssa.

-Unnaunna ja Pätkis 12+4
 
Katotaas osaanko:



En saanut kauheen hyviä kuvia mielestäni, tuo on ehkä paras. Ja kaikissa tuo pää-perämitta, paitsi yhdessä sumeassa kuvassa. Toivottavasti rakenneultrasta tulis sit selkeemmät. :)

( . ) Huomaa taas neljän päivän löhöämisen jälkeen, että päivä töissä ja selkä on kipeä. Tai siis nuo liitokset. Vatsan toiminta on myös aika heikkoa, ei auta edes aamukahvi. Aika pöhöttynyt olo siis. Ja väsyttää. Ja tahtois jo postia niistä veriseulan tuloksista (HUOM: en toivo puhelua, tietää kuulemma huonoa).

Tulispa kesä jo.
 
  • Tykkää
Reactions: Elohiiri82
Tsemppiä Unnaunna huomiseen:wave:

Meillä tuli tänään seulontatulokset ja kaikki niissäkin hyvin! Nyt vaan odottamaan lokakuuta.:heart:
Näin kyllä unta, että vauva syntyisi 38+6, mutta saas nähdä vaikka tytöstä etiäisuni kyllä pitikin paikkansa skeptisyydestäni huolimatta. :D

Mies on totaali pöljä. Nojailin sohvan yli ja mies hyvä ettei hypännyt makuultaan ylös nostamaan minua oikoseksi "Varo massua rakas, se liiskaantuu!":headwall::LOL:
Joo, meillä taitaa tulla piiiiitkä odotus kun tuo karvainen otus näyttää hoivaamisviettinsä todelliset mittasuhteet. :D :D

Hitsi miten nää viikot vieläkin vaan hurisee ohi, tällä viikolla tulee rv14 täyteen ja siitä kun kivasti laskee, niin 1,5kk ja kasassa on 20 viikkoa, elikkäs puoliväli...herramujee:O

Ajattelin aloittaa odotus/vauva-aika päiväkirjan. :)
Pitäisi löytää nättikantinen vihko mikä on tarpeeksi paksu niin pääsisi aloittamaan. :)
Pidin sellaista esikoisesta ja siihen sai kirjoitettua juuri kuten halusi omat tuntemuksensa, synnytystarinan ja vauva-arjen kommellukset. :D Tykkään kirjoittaa pitkästi kun jotain kirjoitan, joten olen ollut täysi tyrimys kauppojen vauvakirjojen kanssa. :p

Mutta nyt lapsia nukkumaan ja sitten painelenkin äidillä käymään iltavisiitillä. :)

Viipulainen ja Hippu 13+5
 
Heippatijee!

Täällä vielä aika moni tuntuu pihtaavan vauva uutista :D Meillä se on jo lipsahdellu suuntaan jos toiseen ja kyllä sen taitaa jo pentuja myöten kaikki tietää. Poikakin muisti tänään labrassa vielä sanoa että "mun äitillä on muuten vauva mahassa" :LOL:

Itse en tuosta kotidopplerista niin perusta, jos mun tarvii niitä kotona kuunnella niin antakoot neuvolasta sitten matkaan semmoisen vehkeen :D
Vaikka viikot on aikaiset olen ehkä saattanut jo pieniä hipsutteluja minäkin tuntea tuolla alavatsassa. Suolihan mulla kurlaa yhtenään, mutta silloin kun on tietty asento ja rauhallinen maha niin tuntuu vain yhdessä kohtaa aina muutaman kerran semmoinen hipaisu tai pieni kutitus :heart: Ja on se bömppis jo tullut mullekkin ;) kahden viikon päästä np-ultra!

He.Ti ja Ryyte 11+0
 
Huh, ultra ohi ja pienellä kaikki niin kun pitääkin. Niskaturvotus 0,8mm ja seulontaverikokeet negatiiviset. On niiiiin helpottunut olo ja vihdoin pääsen ehkä nauttimaan raskaudesta. Lapsille kerrotiin tuossa hetki sitten. Kävin ostamassa kultaisen lahjalaatikon, minkä sisään laitoimme kuvat ja annoimme lapsille. Ja kuten arvelin, olettivat kuvien olevan heidän vauvakirjoista. :LOL:
Pituus vastasi muutamaa päivää nuorempaa, mutta ei lähtenyt siirtämään la:ta. =)

Tässä vielä kuvaa meitin Pätkiksestä



Ja rakenneultra aika varattiin samalla, kesäkuun alussa sitten sinne.

-Unnaunna ja Pätkis 12+5
 
  • Tykkää
Reactions: Elohiiri82
Marmosetti ja Unnaunna: Onnea ultrakuulumisista!:flower:

Minä niin odotan nyt kesää kyllä! Tuo ilma on ihana, mutta ei tarpeeksi lämmin. Joudun edelleen pitämään talvitakkia ja se alkaa olla jo hieman "ahdas" jos niin voisi sanoa :D
Enkä todellakaan ala ostamaan uutta lämmintä takkia enään.

Tänään on ollut taas joku ihme hormoonipiikki. Olen ollut kuin persuuksiin ammuttu karhu koko päivän. Mies sai osansa heti aamusta, otin itseeni ja aiheutin miehessä hämmennystä...lasten keskinäiset nahistelut ottaa päähän, mutta onneksi olen saanut pidettyä itseni kasassa ja rauhallisena sentään niitä setviessä ja sitten iski kunnon selkäsärky, kun olin monta tuntia liikenteessä ja lopuksi sitten viisaana päätin ostaa repun täyteen kaikkea painavaa ruokakaupasta. :headwall:

Tässä oli melkein kokonainen päivä, etten oikein tuntenut mitään liikkeitä, joten tietty stressasin niistäkin. Onneksi tänään sitten ruoan ja kahvin jälkeen kun kävin oikoseksi sohvalle alkoi kova jytä, jonka tunsin jopa kolmen sormen alueelta vatsan pinnalta.:heart: Harmitti, että mies ei juuri silloin ollut siinä, kun sitä kesti vain ehkä 20 sekuntia, mutta ehtiihän tuo niitä tuntea ja hämmästellä. :)

Josko huominen päivä olisi hieman tasaisempi näiden mielialojen kanssa. :D

Viipulainen ja Hippu 13+6
 
Onnea taas kaikille sikiöseulasta puhtaat paperit saaneille! Ihanat kuvat Unnaunnalla ja Marmosettilla.

Tänään oli mullakin nt-ultra. Laskettu aika siirtyi päivällä aikaisemmaksi, eli saa vaihtaa listaan 12.10 ja viikotkin sitten 13+2. Kätevää, kun viikot vaihtuu maanantaisin, helppo muistaa. Viimeistään perjantaina kuulen, jos seulasta tulee huonoja uutisia. Ultran osalta kaikki oli kuitenkin oikein hyvin.

Turvotus oli 1,1 mm ja rakenteet kaikki kuten kuuluukin. Vauva esitteli itseään hyvin joka puolelta, saatiin tosi hyvin tutkittua. Mallikelpoinen kansalainen kuulemma. Olihan se söpö kyllä. Kovasti vilkuttelikin.

Kaks kaveria oli mukana, ne tais tihrustaa itkua kun itse olin ihan tyynenä. :D Isänsä näköinen lapsi kuulemma, sanoi kaverit. :D

 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Elohiiri82
Paljon onnea hyvistä ultra kuulumisista :heart: Itku silmässä olen ihaillu teidän kuulumisia ja ultra kuvia. Itse joudun vielä viikon malttamaan, onneksi aika on heti Torstai aamusta klo 8.30.

Onko täällä muilla nenäverenvuotoa? En muista että edellisissä raskauksissa olisi ollut. Joko raskaudesta johtuvaa tai sitten on vaan niin kuiva huoneilma.

Tänään on yksi virstanpylväs ohitettu, edellinen raskaus päätty juuri tällä raskausviikolla.

Aurinkoista päivää kaikille :flower:

Elohiiri 11+2
 
Viimeksi muokattu:
1.4 oli ultra ja kivasti vauveli liikkui siellä.

Väsymyson vähentynyt puolella ja kevätsiivous-intoakin on ilmassa :D

Tänään aamupalalta noustessa alkoi alavatsaa kiristimään aika kovasti, enkä uskaltanut kunnolla yskäistä kun repi joka kröhäisyllä, Onkos muilla ollut näitä "kasvukipuja" ?

Alaselkä myös ajoittain kipuillut.

Pahoinvointia tulee enää vain harvakseltaan. Hammastahnan haju vessassa kyllä yököttää :LOL:

Sappivaivoihin ei ole hetkeen tarvinnut ottaa lääkettä, mutta olen todennut kummallisen asian,raaka peruna hellittää kipua jo alle puolessaa tunnissa..toivonkin,että joku muukin sappivaivainen testaisi samaa, koska niin monta kertaa olen jo todennut saman, että joku ainesosa siinä kyllä taitaa auttaa!!

Ihanaa keväänodotusta kaikille odottajille!

Sarah ja 13+5
 
Viimeksi muokattu:
Ei tullut veriseulasta kirjettä postissa, vaan puhelu, ja kutsu maanantaina istukkabiopsiaan (jos se saadaan otettua). Riskiluku oli 1:satajotain (meni vähän ohi puhelimessa), eli ei nyt mikään hirveä sinänsä ja ikä sitä riskiä nosti, mut poruhan siinä tuli. En kuitenkaan pysty epätietoisuudessa elämään, joten täytyyhän sinne mennä oman mielenrauhan takia. Onhan siinä se positiivinen asia, että näkee Pötkön taas.

Miehen kans on myös aika viileet välit nyt, joten aika yksinäinen olo on tän asian kans. Te palstalaiset ootte oikeestaan ainoo henkinen tuki tällä hetkellä. Taidanpa käydä lukaisemassa tuolla kärähtäneiden ketjussa.

Marmosetti ja Pötkö 12+1
 
Marmosetti:
Voi ei! Mutta tosiaan kun ikä nostattaa tuota riskiä, niin haluan uskoa että kaikki on kuitenkin hyvin ja saa siinä tietää varmuudella sukupuolenkin, jos sen tahtoo tietää. Äitini ystävä 4 vuotta sitten alkoi odottamaan iltatähteä reilu 40 vuotiaana ja seulat hälytti samantien ja riskiluvut oli tosi hälyttävät. Kävivät lapsivesipunktiossa ja ihan terve vauva oli. Voimia tosi paljon teille ja sinulle nyt erityisesti, jos tosiaan tilanne on noin jäätävä miehen kanssa, hirveä tunne jos tuntuu jäävänsä täysin yksin murheineen, tiedän kokemuksesta.:hug:

Elohiiri82:
Täällä valuu nenä ihan joka kerta kun raskaana on. Ei sitä veren tuloa edes välillä huomaa ennen kuin jo valuu huulille|O
Minulla alussa johtuu ihan hormooneista, mutta sitten tosiaan näillä viikoilla kun alkaa tiheästi valumaan, on se ollut aina merkki laskevasta hemoglobiinista. Itse pyydän ensi tiistaina terkkaa tarkastamaan sen kun meillä on taas neuvola. :)

Sarah77:
Onnea ultrakuulumisista, sievä pieni siellä köllii:heart:
Täällä on ollut nyt muutaman päivän aika pahuksen kovia nuo kasvukivut ja repäisyt vatsalla. Sitä aina unohtaa miten ikävältä ne tuntuukaan:kieh: Eilen meni jopa oikean puolen vatsalihakset totaali kramppiin kun sain alavatsalle kunnon sävärin ja jotenkin sitä säikähdin ja menin ihan mutkalle...onneksi meni ohi sekin yön aikana, kuten selkäsärkykin. :)

ON
Poksui viikot kuulkaas TAAS. :D
Nyt on tosiaan enään se 1,5kk ja 20vk täynnä:cool:
Tässä pitäisi kai oikeasti alkaa kartoittamaan niitä mamma vaatteita, ei tätä mahaa enään saa kohta tungettua mitenkään edes matalavyötäröisten housujen kanssa:LOL:

Aurinkoista loppupäivää!!

muoks..pötsipäivitys, paisuu se!:D


Viipulainen ja Hippu 14+0 POKS
 
Viimeksi muokattu:
Marmosetti hurjat tsempitykset täältä :hug: Pidetään kovasti peukkuja ja uskotaan positiiviseen lopputulokseen :heart: Eihän ne onneksi ihan hälyttävät suhdeluvut olleet, mutta toki se varmasti huolestuttaa. Ja ikävää, jos tilanne miehen kanssa tuollainen juuri nyt... Kovasti jaksuja!

Sofinan positiivisuutta minäkin olen täällä taustalla ihaillut - aivan loistava asenne, pidä tuo :cool: Ja toivottavasti se isäkin vielä "järkiinsä tulee", ja haluaa olla läsnä lapsen elämässä. Ja jos ei, niin eipä voi kait ajatella muuta, kuin omapa on tappionsa :kieh:

ON: pääsiäsenä sit kerrottiin uutinen miehen vanhemmille. Vastaanotto oli vallan positiivinen :heart: Appiukko jo rupes heittelemään nimiehdotuksia - oli heti valmiina nimi niin pojalle kuin tytöllekkin... Ei nyt kyllä ihan menny yksiin mun "nimimaun" kanssa :p

La-su oltiin risteilyllä ja nautittiin kaksinolosta ja rentouduttiin arjen pyörityksestä. Teki kyllä uskomattoman hyvää päästä vähän irti tästä kaikesta :kiss: Ja ennen kaikkea - kyllä oli ihana mennä syömään valmiiseen pöytään...

Lapsille ei olla vielä vauvasta kerrottu. Noh, toissailtana olin kuopuksen (4,5v tyttö) kanssa iltapesuilla, niin ykskaks yllättäen tyttö tökkäs sormella mun mahaa ja totes:" Meille syntyy pian vauva, ku sun maha on niin iso." Purskahdin vain nauramaan...
Kait tuo asia nuolle täytyy kertoa pikipäin.

Aurinkoisia kevätpäiviä ja onnellista odotusta kaikille!


Kiisuli ja murunen 13+6
 
Heipähei kaikki! :)

Erityisesti Marmosetti; paljon tsemppiä odottelupäiviin! Ja toivotaan että hälytys on aiheeton! :hug:

Minä kävin tänään ultrassa, kaikki ok mitä nähtävissä oli :) turvotus oli 1,7mm ja sikiö liikuskeli kovin, ei saanut sykettä kuuluviin kun vaihtoi paikkaa koko ajan. Mies joutui jäämään kotiin esikoisen kanssa kun iski kauhea räkätauti eikä voinut viedä kaverille hoitoon, harmi. Mutta onneksi sain paaaaaljon kuvia mukaan. Laitettiin kuvaviesti isovanhemmille ja mun veljelle, ihan positiiviset oli reaktiot :) ja kuulemma jo vähän olivat aavistelleetkin anoppi ja mun isä.

Taidan laittaa nyt viestiä faceryhmää koskien, ja varmaankin siirryn sitten enemmän sinne juttelemaan. :) koen tän kaksplussan jotenkin tosi hankalana varsinkin kännykällä käyttäessä...

Viipulaisella on kyllä huisi masu <3 itellä vaan turvonnut plösö :D

Suvitar 12+5
 
Ekv
Hauska lukea muiden kuulumisia täällä!

Mulla lähtee huomenna käyntiin jo 16. viikko, niin se aika vaan menee. Oon kovasti yrittänyt tunnustella mahdollisia liikkeitä, mutta vielä aika heikolla menestyksellä :p Eilen neuvolassa kuunneltiin sydänäänet ja vahvasti hakkasi... on tullut isäänsä, ja mulla on muutenkin sellainen olo, että poikahan se siellä on. On olemassa teoria, jonka mukaan jo ultrakuvasta voi päätellä lapsen sukupuolen. Pojilla kallo on kulmikkaampi ja tytöillä tosi pyöreälinjainen. Meillä on jotain siltä väliltä, mutta profiili on jo niin samanlainen kuin isällään, että aikas varma oon :D No, se selviää sitten toukokuun rakenneultrassa!

Mahaa alkaa muuten olla jo vähän vaikea piilotella isojen paitojen alle. Mites te muut, kehtaatteko jo käyttää kireämpiä vaatteita julkisesti, esim. töissä?? Mua hämää tää välitila, kun joku voisi vielä ajatella, että oon vaan vähän läski ;)
 
Hei, olen käynyt lukemassa plussa testistä saakka ja jos nyt liittyisin mukaan elikkä aippa15, kolmas ja LA 14.10
Eilen kävin ultrassa ja siellä ainakin näytti kaikki olen ok nyt vaan veriseulan tulosten odottelu. Vieläkö otatte uusia facebook ryhmään mukaan?
 
Marmosetti onpa kurja tilanne teillä :hug: Ikävää, kun tällaisessa tilanteessa, kun tarvisi tukea on sukset ristissä miehen kanssa!
Toivottavasti tulokset olisivat kuitenkin hyviä ja saisitte miehen kanssa erimielisyydet selvitettyä.
Te pääsittekin yllättävän pian lisätutkimuksiin, tiedän täällä päin parikin tuttua jotka joutuivat odottamaan melkein kaksi viikkoa tuota lisätutkimusta..

Selkäkipua täälläkin ajoittain olen huomannut, mulla ei yleensä ole koskaan selkä ollut kipeä, joten nyt toki olen pistänyt merkille, että alaselkä vihottelee välillä.
Mutta aika pientä se on ollunna..
Ja toivottavasti ei ala enempää kipuilemaan!

Täällä tänään kerrottu töissä ja vastaanotto oli positiivista, joskin hieman taisivat yllättyä :D Olen siis vuosia vastannut uteluihin, ettei me haluta toista lasta, koska koin sen jotenkin helpommaksi ja ihmiset lakkasivat kyselemästä.
En nähnyt tarpeelliseksi alkaa kertomaan kaikille meidän "lapsettomuudesta".

Täällä on tänään ollu pitkästä aikaa hyvä päivä, näitä lisää kiitos :) Toki olen myös puolen päivää jo miettinyt, että onkohan kaikki vielä hyvin, kun en ole oksentanut koko päivänä, mutta eiköhän tuo pahoinvointi tässä vaihheessa muutenkin saata jo hieman helpottaa :)

Kosmo ja papu 13+2
 
kosmo:
Hienoa että töissä otettiin uutinen hyvin vastaan. Varmaan itsekkin vastaavassa tilanteessa olisin kuitannut samalla kommentilla, helpompi se niin olisi, en jaksaisi mitään voivottelua tms. Nyt saat sitten odottaa rauhassa, kun ei tarvitse töissä peitellä. :)
Ja tosiaan tuossa vaiheessa onkin jo ihan normaalia, että pahoinvointi katoaa joko jo kokonaan tai alkaa helpottamaan. Tunne on varmasti ihana, itsellä on jo kultaantunut muistot alun pahoinvoinnista, nyt oon varma että se oli ihan siedettävää, not:LOL:

Täällä on ollut ihana päivä myös.
Aurinko on paistellut ja oli lämmintä, rakastan kevättä ja näköjään rakastan kaikkea, hirveä hellyysvimma päällä kaikkea elollista kohtaan.:LOL:
Kadulla käveli vastaan mies, jolla oli ehkä maailman räjähtäneimmän näköinen koiranpentu talutettavana, joka poukkoili kuin hiilillä kävelisi. Katselin huvittuneena miehen yritystä saada pieni musta karvahirviö rauhoittumaan ja kappas vaan pentunen äkkäsi minut ja mieheltä lipesi ote hihnasta. Pentu kirmasi kieli poskella jalkoihini ja nappasin hihnasta kiinni ja rääpäle nuoli kätelin litimäriksi.
Mies kiitteli ja pahoitteli ja minä vaan hymyilin ja kiirehdin eteenpäin ja aloin tihrustamaan...se nokinen pölypallo oli kerrassaan ylisuloinen:LOL:

Jooh, lapset on saaneet osansa hellittelytulvasta ja mies on aevan mahottoman rakastettava söpöliini.:kiss::kiss::D
Hippu on posautellut tänään kunnon jumppia tuon tuosta, välissä aina parin tunnin siesta..ihanaa! :)

Sellainen päivä täällä! :p

Hellyydenkipeä Viipulainen ja Hippu 14+1
 
Mitä ihania ultrakuvia täältä löytyykään! <3 Onnea kaikille!

Marmosetti: Voimia!!! Jospa kaikki kuitenkin olisi ihan hyvin! :) Jostain luin, että jos riskiluku on 1:5 niin siinäkin on 80% mahdollisuus terveeseen lapseen. :)

Muakin jännittää hurjasti maanantain ultra! Saadaan siinä samalla veriseulojenkin tulokset. Enää kaksi yötä, huh. Joudun menemään ultraan yksin, kun mies jää kotiin lasten kanssa.

Vauvan sukupuolta olen miettinyt paljon. Ei ole oikein mitään fiilistä, kumpi siellä voisi olla. Esikoisesta oli tosi vahva poikaolo ja poika hän sitten oli. Kuopuksesta ei ollut mitään oloa... ja poika oli hänkin. Jos rehellisesti sanon, niin kyllähän mä salaa sitä tyttöä toivon. ;) Kolmas poika olisi toki myös ihana lisä veljeskatraaseen. :)

Ultran jälkeen kerrotaan esikoiselle masuvauvasta ja muutenkin sitten avoimemmin alan puhua raskaudesta. :) Ei ole salaisuus enää. Jos kaikki siis ok... Edelleenkään ei oma isäni tiedä. :/ eikä muut sukulaiset. Joilekin ystäville olen sanonut mutta en kaikille. Mies kertonut avoimesti kyllä omille kavereilleen ja sukulaisilleen, jotka siis eivät asu Suomessa. Töihinkin pitäisi ilmoittaa... etten nyt sit oo tulossa töihin vielä vuodenvaihteessa. Katotaan mikä reaktio siellä tulee.

Täälläkin selkäkipua... oli myös kuopuksen raskaudessa. Samoin pääkipua. Nytkin kauhea vanne kiristää pään ympärillä, mut Panadolit kaapista loppu :( Täytyy suunnata apteekkiin.

Liikkeet: En ole tuntenut enkä odotakaan tuntevani vielä. :) Esikoisesta tunsin rv 17 ja kuopuksesta rv 16.

Carnevalkeksi 11+6
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille tsempeistä! Kyllä tää mieli tästä on jo vähän parantunut. Ei mua sinänsä huoleta se, että Pötkö olis vammainen tms, mutta tässä on paljon muutakin stressiä, en olis enempää kaivannut. Eikä välit miehen kanssa ainakaan lohduta. Päivää ennen sitä puhelua meillä oli riita yhdestä toisesta stressin aiheesta.

Tosi nopeesti tosiaan onnistui ajan saaminen, tosin jonkun toisen aikaa jouduttiin siirtämään, jotta mä mahduin maanantaille. :) Tyksissä tekevät noita istukkabiopsioita kuulemma vain ma ja ke. Toivon todella, että se näyte saatais otettua, vaikka mulla istukka on takaseinässä. Jos ei, niin edessä on monen viikon odottelu lapsivesipunktioon ja tuloksien saamiseen.

Eniten mua jännittää se pistäminen ja näytteenotto. Kamalinta on jos sitä ei voida ottaa ollenkaan. Toisilla se ei satu ollenkaan, toisilla sattuu ja paljon. Yhtäkaikki inhoan piikkejä. Lohdullista tässä on se, että mies taitaa inhota vielä enemmän (vaikkei myönnä), ja joutuu katsomaan kun mun vatsaan uppoo neula... ;)

Oloja: Rinnat alkaa olla jo siedettävän kivuliaat - kylkeäkin pystyy yöllä kääntämään ilman ihme tissistä-kiinnipitämis-operaatiota. Pissallakaan ei tartte ravata yöllä. Mut selkä on mullakin alkanut rasittumaan jos seison liian pitkään tai olen liikkeellä. Työviikko teki alavatsastakin kivuliaan. Kysyin siitä jo terkkariltakin, mut on kuulemma normaalia. En kyllä ekasta muista tällaisia kohdun kasvukipuja...

Ylipainosta on sentään se etu, ettei raskaus paljastu niille, joiden en halua vielä tietävän. Töissä on kyllä kurja sepittää satuja, miksi yhtäkkiä mulla on "menoja" joka suuntaan. Yleensä oon aika vähän pois. Maanantaikin vaati aika paljon järjestelyitä, senkin takia toivon, että se näyte tulis otettua. Koska jos sitä ei oteta, en saa edes saikkulappua mukaani.

Viipulainen aika makee pötsi jo! Sä näytät kyllä niin pieneltä, et ei ihmekään kun jo näkyy. :)

Marmosetti ja Pötkö 12+3
 
Moikka.
Jospa sitä vähän jo uskaltutuisi liittyä keskusteluun, kun alkuraskauden ultrassa viimeviikolla rv 10+4 oli kaikki hyvin ja pieni vastasi kokoaan. Tosin koetinkivi eli NT-ultra on vielä edessä, ensi viikon torstaina. Huh, kyllä jännittää-- onneksi mies pääsee mukaan, kun ei tähän ensimmäiseen ultraan päässyt.
Mulla on ollut viimeiset kuukaudet nälkä ja varsinkin hiilarinälkä, karkkia on tullu mätettyä. Yks mikä aiheuttaa kans näläntunnetta ja herkuttelua on ollu jatkuva väsy. Tutta jo kuopusta odottaessa, mut jäätävää silti. Mähän hoidan kahta nuorempaa kotona; 4v. ja 2,5v. ja ne kyllä aiheuttaa energiallaan äidin totaalista lösähtämistä sohvalle illalla. Ennen kävin jumpissä 4krt/vk ja nyt oon jaksanu käydä 1-2krt. Mut jospa toi keskiraskaus ei olis ihan näin uuvuttava.
Ja siis tästä yllä valituksesta on painoa tullu ja ihan oikeesti: n.8kg. Ja viikkoja siis 12+1. Eli huh, mitä lie odotettavissa sit lokakuun painoksi ;( Onko muilla jäätävää painonnousua? Ite en siis ikinä oo kärsiny pahoinvoinnista, saati oksentanu, joten ei alussa rajota painonnousua, mut silti on liikaa....
Mut siis normaalipainon ylärajalta BMI 25 oon nyt raskautunu, edellisistä muksuista oon ollu valmiiks ylipainonen ja niiden aikaan ei painoo raskausajan diabeteksestäkään huolimatta oo kauheesti tullu ja nekiin kilot on aina jääny laitokselle. Mulla on takana vuosi sitten painonpudotus ja herkesti näkyy kilot tulevan takasi, ku lähtee lipsumaan ja herkuttelemaan..... Mut pakkohan se on vaan nyt ruveta kiinnittämään huomioo.
Selkäkipu on kans tuttua. Multa leikattiin syyskuussa selästä välilevynpullistuma ja nyt on alaselkä hiukka oireillu taas. Onneks pääsen kahden viikon fysiotarapeutille hierontaan ja sähköön ja oli tälläkin viikolla ihan luksusta ja nyt on ollu muutama päivä helpompi.
Facebook kiinnostaa myös, mutta odottelen nyt NT-ultran ensin suosiolla.
 
Ehkäpä minäkin uskallaudun joukkoon. Huomenna alkaa 14+0, np ultrassa oli kaikki hyvin pikkusella. Laskettu aika olisi 12.10, ja sairaalana vissiinkin Kätilöopisto. Pikkuveljeä/pikkusiskoa odottelee kuumeisesti 5 vuotias poika. Raskaus on tähän asti sujunut hyvin, pahoinvointi on vihdoin alkanut hellittämään, mutta väsyttää enemmän kun koskaan!!!! Yleensä olen kaikkiruokainen ja omaan hyvän ruokahalun, mutta alkuraskaudessa ei mikään ruoka maistunut. Elin pitkälti pastalla ja kaurapuurolla. Hampaiden harjaus on edelleen yhtä tuskaa, oksennus tulee melkein joka kerta.
Olisin myöskin kiinnostunut tuosta fb ryhmästä.. =)
Painosta oli jollain puhe, minullakin noussut paino ihan hirveästi, ja kroppa tuntuu muutenkin olevan turvoksissa. Mahaakin on jo niin paljon, että töissä en enään pysty peittelemään. Olo tosiaan todella turvonnut ja "paksu", tästä on se hehku kyllä kaukana :LOL:
 
Leila, meillä on sama synnäri ja sama laskettu aika. :)

FB-ryhmään otetaan vielä porukkaa. Niinaj91:lle viestiä ja hän lisäilee. On ollut puhetta, että jossain vaiheessa suljetaan tuo ryhmä, mutta toistaiseksi on vielä avoin.

Oon kolmatta kertaa raskaana ja ekaa kertaa oon saanut tuntea, miltä tuntuu ENERGINEN keskiraskaus. Aika kivaa, koska hommaa riittää tällä hetkellä. On työt, lapset, opiskelu ja remontti.

-Sofina ja Sakuliina 14+0
 
  • Tykkää
Reactions: niinaj91
Terveiset Tyksistä. Kuten arvasin, ei sitä istukkanäytettä voitu ottaa istukan sijainnin takia. Aika tuli lv-punktioon reilun parin viikon päähän, tasan vkolle 15+0. Se riskiluku on muuten 1:141. Ei paha, mut kuitenki.

Pötkö voi hyvin ja vastaa viikkoja. Ei siellä paljon katseltu, kun ajat oli myöhässä.

Marmosetti ja Pötkö 12+5
 

Yhteistyössä