Lokakuun lapsoset 2016 *heinäkuusta meidän kuuhun*

Onnea ja tsemppiä vielä odottajille! Hassua, kun omasta odotuksesta taitaa olla nyt kokonaiset kaksi päivää, ja se tuntuu jo ihan kaukaiselta muistolta:rolleyes:, muut asiat tulleet kovasti tilalle:love:.

Ja Minervan ja Luna: tervetuloa Jorviin sitten kun: siellä oli ainakin kiva synnyttää ja sai mukavaa hoitoa. Vaikka itse synnytys oli kyllä synnytyshetkellä kamala - tai ainakin ponnistusvaihe, joka ei meinannut millään edistyä - mutta en viitsi kummitella enempää - toivotan vain mukavia synnytyksiä! Olihan se näin ensikertalaisena aika jännittävä kokemus, mutta ehkä nyt jälkikäteen myös vähän sellainen.. olen itsestäni ylpeä-olo..:)

Itse pääsin kotiin jo eilen, kun ei suurempia vaivoja -paitsi nyt kyllä se istuminen on kanssa alkanut tuntua aika haastavalta:mad:. Uimarengas, sitä mäkin kaipailen:)

Tärkein asia, eli vauvanen, on vieläkin lastenosastolla, ja tuntuu, että luvassa oleva hoitojakso pitenee koko ajan. Tiedetään, että hän kyllä paranee, sikäli tilanne on onnellinen, mutta se taitaa tapahtua kovin hitaasti. Ja nyt olisi tärkeää vaan levätä - mieluiten niin, ettei kamalasti häiritä edes kosketuksilla, mikä tietysti raastaa.. Tänään sain pitää häntä sylissä muutaman tunnin, mutta samalla tuntui, että se oli vaan äidin hoitoa, vauvalle se taisi olla vähän rasittavaa.. Onneksi saadaan olla osastolla hengailemassa koko ajan, ja vaikka sitten tuijotella nukkuvaa vauvaa. Ja onneksi hän kuitenkin kohta, jossain vaiheessa, pääsee terveenä kotiin - pitää vaan vielä jaksaa odotella vähän lisää. Kiva silti lukea teidän muiden vauva-arjesta - ja ajatella, että kohta meilläkin on tuollaista. Ja on se oma vauva niin ihana:love:

Jaa, ei kai muuta, kohta pitää taas lähteä takaisin sairaalaan, onneksi asutaan ihan lähellä. Ja hassusti tämä vauva-arki meilläkin on sellaista kiireistä, syödään nopeasti jotain kun ehditään, suihkuun ei meinaa keretä ja yöllä valvotaan:rolleyes:

Tsemppejä odotuksiin ja arkeen - ja kaikenlaisiin vaivoihin!

T.Stellaria ja kipeä lapsukainen
 
Voi Stellaria, harmittaa teän puolesta että pikkuinen joutui viel jäämään saamaan hoitoa. :unsure: Asiasta täysin mitään ymmärtämättä, niin onko vaavilla nyt sitten kuumetta vai mitä se tommonen veden vetäminen keuhkoihin aiheuttaa? Eli seurataanko jotain tiettyjä arvoja vai vain yleistilaa?

Mites Nuppis, helpottaako leikkaushaava päivä päivältä? :)

Oisko Nuppusuulle kova urakka jos päivittäis etusivulle jo synnyttäneet? Vai ootellaanko suosiolla että kaikki saavat pienokaisensa turvallisesti maailmaan? Helpottais ainaki mun höttöpäätä seuraan ketkä kaikki vielä yhtenä kappaleena :LOL:

Se sitten pukkas mulle lenssun :mad: Esikoinen köhiny ja röhiny koko viikon, mut minkäs tälle mahtaa. Toivottavasti ei äidy kovin pahaksi etten ihan väsy vauvanhoidon lomassa. Harmittaa vaan kun just pääsi kunnon vaunulenkkien makuun ni nyt pitää sitten himmailla ja ottaa iisisti. Kyllä sitä kummasti kaipaa edes kerran päivässä ulkoileen, mutta tänään oon hiihtäny vaan sisätiloissa, mitä ny kaupassa käväsin. Onneksi ystävät ja sukulaiset ei pelkää pöpöjä vaan päivittäin joku käynyt onnittelemassa meitä, ihanaa kun on aikuista juttuseuraa (mies se vaan viihtyy tuolla autotallissa, mutta suon sen hälle; tulee kyllä tarvittaessa avuksi :) )
Eilen oli kyl joku hormonimyrskypäivä ko itkeä pillitin vähän kaikkea, tänään taas normiolo :ROFLMAO: Ja tuumasin jo että ei suljeta sitä neljännen lapsen mahdollisuutta :ROFLMAO::ROFLMAO:

Jospa täsä malttais hetken pötkötellä että jaksaa illalla seurustella herran kans: se on jatkunut odotusajasta että herra on aktiivisimmillaan illalla klo 22-23.

Jokohan huomenaamulla saadaan taas lukea lisää vauvauutisia... :love:

Tokkis ja ihmeheppuli muutaman tunnin päästä viikon vanha :love:
 
Voi kurjuus, Stellaria! Onneksi sentään saatte olla vauvan kanssa, vaikka ilman sylissä pitämistä tuntuu varmasti kurjalta :( Toivottavasti pieni paranee pian ja saatte hänet mukananne kotiin!!

Paranemista Tokkikselle! Hienoa, että sulla on seuraa - saa varmasti ajan kulumaan mukavammin! Huoh, täälläkin oli eilen vesiputouspäivä: itkuhan siinä tuli, kun mikään yöpuvun pusero ei mahtunut päälle ja mieskin katsoi liikaa telkkaria - ja vaimoa vähintäänkin väärällä tavalla :LOL:

Jorvista olen tosiaan onneksi kuullut lähinnä hyviä kokemuksia, ja nyt raskausaikana siellä käydessäni saanut itsekin joka kerta sellaisia. Niin että nyt sitten vaan toivotaan, että H-hetkellä mahdutaan sinne! Mä vähän epäilen, että ainakaan täältä ei vielä huomenna irtoa vauvauutisia... On ollut taas aika tyyntä. No, huomenna ajattelin käydä tekemässä ihan viimeiset ostokset ja sitten alkaa harrastaa reipasta ulkoilua tai siivousta tai ihan mitä tahansa ;) Edelleen veikkaan, että joka tapauksessa tällä alkavalla viikolla!

Minervan, monta ja aina vaan enemmän :D 39+4
 
Lämpöiset onnittelut Stellarialle ja pienelle pikaista paranemista:love: Täällä leikkauspotilas voi jo oikein hyvin. Liikkuminen alkoi normalisoitua jo puolen viikon maissa ja ilman kipulääkkeitä olen ollut jo kolmisen päivää. Kropan palautuminen kaikkinensa on yllättänyt positiivisesti(y) Loppuraskaus kun oli niin vaivojen täyteinen, että on ollut huippua kun krempat alkaa olla muisto vain...ja jopa takin vetoketju menee kiinni:D

Mutta kylläpä tämä elämä on muuttunut...pikku ukko pyörittää nyt vanhempia, jotka ovat varsin itsenäistä elämää ennen viettäneet. Onhan tässä totuttelemista...erityisesti univajeeseeno_Oo_O Poitsu saattaa hyvällä tuurilla vedellä jopa 3,5 tunnin tirsat, mutta ei välttämättä joka päivä. Keskimäärin 2h sykleissä eletään...imetys, nukutus/seurustelu, nukkuminen, imetys jne. Jokainen vuorokausi aina hieman erilainen:geek::geek: Maitoa luulisin pojan saavan riittävästi, mutta selkeästi iltaisin tilaa tavaraa enemmän kuin muulloin. Ja nytkin ääntä lähtee sen verran, että on palattava sorvin ääreen:rolleyes:
 
Voi Stellaria, halauksia ja tsemppiä sinne - onneksi pieni on hyvässä hoidossa❤

Tsemppiä myös Lunalle, Minervanille ja Marikkiselle; joka aamu pitää ekana tänne kurkata, onko uutisia! Tokkikselle paranemista flunssasta. Mäkin ajattelin Pirpanan kanssa käydä ens viikolla töissä näytillä juurikin, että sais aikuista seuraa (muutakin kuin tuon miehen, joka alkaa käydä välillä hermoille, kun kökitään keskenämme sisällä).

Päivitetäänkö tänne vauvautuneet vai pitäisikö tehdä meille oma ketju tuonne vauvapuolelle ja laittaa sinne? Odotellaan kyllä ensin kaikkien jakaantuminen täällä :D
 
  • Tykkää
Reactions: Minervan
Nuppis, hienoa kuulla, että toipuminen on sujunut hyvin! Ja erityisesti neurologin lausunto, ettei kystat aiheuta enää seurantoja tms - mahtava uutinen! Kohtalotovereita ollaan ❤ Kuulostaa niin tutulta tuo, että kun kuvittelee jonkinlaista rytmiä olevan, niin seuraavana päivänä heittää häränpyllyä :eek:
 
Yhtenä kappaleena. Esikoisen synttärit juhlittu viikonloppuna ja hengissä selvitty. Olin kyllä juhlapäivän iltana niin kipeänä touhuamisesta että oksat pois... pari yötä sitten supisteli, nyt ei taas mitään... niin sitä toivoisin et tää poika tulis ulos mut ei. Eilen oli muuten se eka laskettu aika!

Noihin uimarengasjuttuihin sellainen vaihtoehto, et itellä oli ja on taas vaahtomuovipatjasta leikattu rinkula odottamassa.

Stellaria, joku kyseli siitä miks se vauvasi siis joutuu olemaan sairaalassa? Itse pohdin ihan samaa, miten tuollainen oireilee jos saa kysyä? Oliko lapsivesi siis vihreetä?

Jorvissa synnytin esikoisen ja olin tosi tyytyväinen hoitoon. Toivottavasti tosiaan nytkin mahdun sinne synnyttämään ja jäisi samanlainen kokemus...

Uupunut Luna 38+5
 
Stellaria, toivottavasti pian olette koko perhe yhdessä kotona :love: jaksamisia!

Se olis laskettu aika tänään. Aamun puoli neljästä alkaen on supistellut 10-15 minuutin välein ja koska kyseessä on ensimmäiset kivuliaat supparit koko raskauden aikana, kyllä jo vähän innostuin. Kipu on välillä niin napakka, ettei pysty paikallaan makaamaan. Nyt tosin taitaa olla hiipumaan päin kun otin reilusti särkylääkettä, joten yritän vähän nukkua. Mies lähti töihin vastahakoisesti, ja taksiraha on teipattu ovenpieleen ;)

marikkinen 40 + 0
 
  • Tykkää
Reactions: MammaMiina
Täällähän tapahtuu jänniä sillä aikaa, kun vetelen tyytyväisenä aamu-unia! Täällä ollaan myös peukut pystyssä, Marikkinen! Ja odotellaan tietysti jännityksellä lisäkuulumisia! Jospa mullakin tärppäisi sitten laskettuna päivänä ;) Mies mietti eilen, voiko hän vielä lähteä illalla omiin harrastuksiinsa - ja takaisin tullessaan huuteli jo ovelta, että vieläkö on kaikki kunnossa. Taitaa melkein olla meistä se malttamattomampi :LOL:

Mun jännittävään päivääni taitaa kuulua pyykinpesua, shoppailua ja ulkoilua. Ensin pitäisi tosin päästä sängystä ylös ja aamupuurolle :)

Jaksamista Nuppikselle - ja pitkää pinnaa odotukseen Lunalle!!

Minervan 39+5
 
Onnea Stellaria ja tsemppiä pienen ollessa vielä osastolla. :love:(y)

Täällä aikasemmin kehumani zen-tila on muisto vain. Viikonlopun olin nii pahalla päällä että tuntui itestäki ihan oudolta pitkästä aikaa. :cautious::mad: Eli yhtenä kappaleena yhä. Supistelee yhä vaihtelevasti ja yöt on välillä tosi vaikeita ja sitte saattaa olla yks yö välissä että nukkuu ku tukki. Pakko kai se on jossai vaiheessa ottaa takasin. :LOL: Kunnon känkkäränkkä ollu taas tämä aamu. Tekemistä ois vaikka miten paljo, mutta ei huvita. :( Ei mikkää. Ärsyttää vaa kaikki. :X3: Ja naurattaa ihtiäänki ku on välillä ku pahanen teini. Vasen kylki tuntuu että on aivan muussina, tällä jätkällä o vissii suuntavaisto yhtä heikko tosiaa ku äitillään.

Tsemppiä paikkojaan paranteleville! (y)Pistäs mahan vieree pötköllee. Eipä nuo tiskit ja pyykit mihinkää häviä. :ROFLMAO:

Känkkäränkkä Anrai 38+2
 
Kotio tultiin nopeasti syömään - ja heti piti kurkata tänne:D. Ompa tämä jännää seurata toisten jakautumisia melkein reaaliajassa - tsemppiä ja voimia marikkinen tulevaan, tai jo kenties meneillään olevaan koitokseen! Ja muille kanssa!

Ja kiitos tsempeistä ja toivotuksista:love:! Niin, joo, vauva siis vetäisi vihreää vettä keuhkoihinsa, josta ilmeisesti infektio - mutta vissiin sen lisäksi hänellä kosteat keuhkot, joita yritetään koneellisesti kuivattaa.. En ole itsekään ihan täysin ymmärtänyt ja lääkärit aina selittää vähän eri asioita, pitää sitten jälkikäteen ehkä ottaa selvää, mistä oli kyse:rolleyes:. Hoitajat on kyllä ihania ja vauvan lisäksi huolehditaan vanhemmistakin. Ja tänään pikkuinen saa jo kokeilla vähän aikaa elämää ilman hengitystukea ja saatetaan päästä pienempään huoneeseen - jee! Ja sylittelemäänkin:love::love:. Hassua muuten, että vaikka vauva ei valvota, kun on toisten hoidossa, herään kuitenkin yöllä johonkin aikaan ihan pirteenä - viime yönä mietin vaan, että milloin pääsee taas lähtemään sairaalaan:rolleyes:. Saisi sinne yölläkin kyllä mennä..

Tokkikselle paranemista ja Minervan, Luna, Anrai - ja marikkinen - jakautumista (ja muillekin, jos unohdin)! Ja jaksua vauva-arkeen muille!:love:

T.Stellaria ja paranemaan päin oleva pikkuneiti
 
Voin hyvin pitää livelähetystä yllä kun meinaa olla tylsää :LOL: edelleen siis supistelee samaa tahtia, mutta kotona voi kuulemma hyvin olla kun ei ole vuotoa tai muita oireita. Mikäs tässä makoillessa, vielä jos joku kantaisi ruokaa sänkyyn :whistle:

Ihanaa jos pääsette sylittelemään, Stellaria :love: sitä odotellessa.

Ja oli muuten ihanan kuuloinen hoitaja/kätilö Kättärillä kun soitin. Teki mieli sanoa, että ottakaa mut sinne ja pitäkää huolta :) mutta eihän tässä hätää vielä ole.
 
Marikkiselle ja muille tsemppiä viime metreille. Jaksamista Stellaria ja perhe, helppoa ei varmasti ole mutta ihanaa että on perusterve lapsi jota kohta pääsette kunnolla sylittelemään. Onnea myös kaikille muille joilla on jo nyytti kainalossa.
Meillä ei oikeastaan paremmin voisi mennä. Torstaina tultiin kotiin, siinä vielä eka yö meni lähinnä ähistessä mutta pe iltana maito nousi kunnolla. Sinä yönä tietysti itellä oli tuskainen olo, ei oikein edes tiennyt miten päin ois nukkunut kun särki tiiliskiviä... lauantaista olo on sitten alkanut onneks helpottaa. Viime yönä viiden aikaan syötiin vasta toista kertaa. Päivisin etupäässä nukutaan ja syödään. Hirmu rauhallinen ja tyytyväinen poika, ei käytännössä itke eikä kitise ollenkaan. Iskäkin alkaa pikkuhiljaa oppia vaipanvaihtoa ja muuta. Tissillä toki tosi tiuhaan mutta sitä odotin eikä se minua rassaa. Sanoinkin tänään neuvolassa että ovat oikeassa ne jotka sanoo että kun on tehnyt nuorena lapsia ja sitten vielä vanhemmalla iällä uudestaan, siitä "iltatähdestä" nauttii ihan eri tavalla. Toki itsellä kaikki edellisen perheen hajoamiset ja kaikki muu kurjuus jonka jälkeen vielä tällainen onni suotiin. .. sitä on ihan onnesta soikeana.
Neuvolassa oli kaikki ok, melkein oli pikkuinen saanut syntymäpainon takaisin.
Ainoa pieni "murhe" on teinineiti joka ei syntymäviestin saatuaan edes vastannut eikä edelleenkään ole suostunut tulla katsomaan. No pakottaa en voi, ehkä ajan kanssa.
Kerttupetteriä mietin minäkin, toivottavasti kaikki on siellä hyvin.

Rouva M ja pikumies 6 pv
Ai niin, Anraiko se kauhisteli miten aika menee, minäkin jo yksi päivä imettäessäni mietin että voi kun ei kasvaisi vaan olisi aina tämmöinen ihanuus :LOL:
 
Asiasta viidenteen.. alakerran ompeleet kai sulaa itsekseen n. 3 viikon päästä? Mulla on tänään sattunut vessassa käynti, siis ihan pissalla kun käy, ja mietin onko ompeleet voinu revetä vielä näin kahden viikon jälkeen.. :unsure: vai mitähän tää nyt on.. :(
 
Anrai, mä olen todellakin huomannut, että huonot yöunet tietävät erittäin kiukkuisia päiviä... Toivottavasti saat nukuttua!

Rouva M, onpa teillä ihania kuulumisia! Toivottavasti tyttösikin pian tokenee ja tulee vauvaa katsomaan - poika varmasti sulattaa kenen tahansa sydämen :love: Ja Stellaria, lupaavalta kuulostaa sielläkin!!

Ja ennen kaikkea Marikkiselle tsemiä ja kiitos tämän vähän tylsän päivän viihdyttämisestä :LOL: Tulin juuri ulkoilemasta ja kaupoilta, ja ei supista edes pikkuriikkisen vertaa. Tietenkään :cautious:
 
Tsemppiä Marikkinen! Voi kun täälläkin tapahtuisi jotain mut ei.... ehkä yks supistus tänään ja alakerta ihan super kipee. Kaupan päälliseks nyt tuli peräpukama jotka on kans kipeitä... ihanaa tää loppuraskaus!
 
Nyt meitä on sitten kolme :love:

Päästiin sairaalaan eilen vähän ennen viittä ja siitä käyrille. Supistukset olivat silloin 2-3 min välein. Sinnittelin aikani tens-laitteella, sen sijaan ilokaasusta en saanut mitään irti. Seiskan tienoilla epiduraali, jota laitettiinkin kolme kertaa. Ponnistamaan pääsin vihdoin puoli yhdeltä ja vauvan sykkeen laskemisen vuoksi loppuhuipennus tapahtui nopeasti imukupilla. Muuten epiduraali vei kaiken kivun eikä ponnistaminen sattunut ollenkaan, mutta imukupin aikana huusin.

Nyt tutustutaan toisiimme ja opetellaan rinnalla oloa. Vielä ei imeminen tule automaattisesti mutta pikkuhiljaa :)

marikkinen ja poitsu 11 tuntia (iik!)
 
Onnea onnea onnea! Oon koko ajan kytännyt et milloin ilmoitat vauvautumisen! Kuulostaa ihan siedettävältä synnytyksestä eikä katseita sotavammoja tainnut jäädä?

Ihania tutustumishetkiä vauvan kanssa (y)

Luna 38+6
 
Ihanaa marikkinen että sielläkin vihdoin vaavi kainalossa! :love: Tsemiä imetykseen, kyllä se siitä lutviutuu.

Stellaria, kiitos tästä infosta, nyt olen taas fiksumpi kuin eilen :) Paranemisia pikkuiselle!(y) Meilläkin lapsivesi oli vihertävää mut ei sitten onneksi kerenny vetää keuhkoihinsa, muutoin olisimme varmaan samassa veneessä teän kans.

Kiitos tervehtymistsempeistä! Kurkkukipu onneksi lähteny mut räkää tursuaa kohta jo silmistäki :sick: Onneksi vaavi saa multa vastustuskykyä. Tän lisäksi mietin et onkohan mulla/tulossa kohtutulehdus.. (n) Vai johtuuko tää vaan tästä lenssusta. Vuoto kyl mielestäni normaalia, haju aikalailla menkkamainen mutta välissä juilii alamahaa. Neuvolantäti tulee huomenna kylään, pitääpä kysyä siltä. Samalla saadaan päivitetyt tiedot herran kasvusta.

Meidän vauveli on illanvirkku: pitää tankkausmaratonin klo 21-24. Sitten kyl nukkuukin 4-5h ennenku herää syömään. Päikkärit itelle ois kova sana mut onhan tässä talossa muitakin ko mie.. No, kahvilla jaksaa läpi päivien :ROFLMAO:

Loppujen vauvauutisia taustalle taas oottamaan... :)

Tokkis ja iso pienimies jo 9pvää :eek::love:
 
Mahtavaa, Marikkinen! :love: Oletkin ollut kovasti mielessä! Ihana kuulla, että kaikki meni enimmäkseen hyvin!

Ai että, täällä vain pinna kiristyy. Ulkoilin taas kohtalaisen reippaasti, mutta sekään ei supistele vaan ainoastaan ketuttaa. Tai siis koko ajanhan täällä supistelee, mutta ei kunnolla. Beibi on niin lähtökuopissa, että paine ja paino saavat liikkumisen tuntumaan aika ärsyttävältä, ja tuntuu, että kaikki tuijottavat viimeisillään raskaana olevan naisen vaappumista... Ja ei supistele, ei. Nyt pitää ehkä koittaa vähän laskea tätä painetta oman pään sisällä :D

Minervan 39+6
 
Tokkikselle pikainen vastaus: sen kohtutulehduksen todella haistaa. Mulla oli esikoisesta ja vuodon haju oli todella pistävä ja kuvottava. Toivotaan ettei sulla ole sitä! Mulla oli myös alavatsa tosi kipeä noin viikko synnytyksen jälkeen, kun kovat jälkisupistukset oli ohi. Oletin vain olevan kohdun palautumista/lihaskipua synnytyksestä johtuen. Helpotti muutamassa päivässä.
 

Yhteistyössä