Lokakuun lapsoset 2016 *Maaliskuussa*

Niin siinä sitten kävi, että pienokainen oli mennyt kesken viikoilla 7-9. Itkusta ei tule loppua. Ymmärrän silti, että näin oli tarkoitettu ja parempi tässä vaiheessa kuin myöhemmin.

Nyt pelottaa eniten tyhjennyksen mukana tulevat kivut. Henkilökunta oli aivan ihanaa. Torstaina menen muutamaksi tunniksi sairaalalle.

En tiedä miten tästä selviää, mutta elän nyt hetki kerrallaan. Mielessä on monta kysymystä ja pelko, että tuleeko näin käymään aina.

Kun saatte lokakuussa pienokaisen syliinne, niin nauttikaa, rakastakaa ja pitäkää huolta pienestä. Koittakaa muistaa raskauden tuomien oireiden ja kipujen keskellä, että lopputulos on yksi maailman rakkaimmista asioista.

Hyviä vointeja kaikille ja antoisia raskauspäiviä :love:

Eiikä!! Ei ole totta, olen tosi pahoillani... Voi surku näiden juttujen kanssa :cry:
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Pitkästä aikaa tulin tänne kertoilemaan meidän kuulumisia. Oli pysäyttävää lukea Vauveli vanhalle sinun viestisi :cry:. Jäit heti alussa mieleen erityisesti, kun ollaan saman ikäisiä. Toivon todella jatkossa sinulle parempaa onnea :unsure:

Täällä on toistaiseksi kaikki hyvin. Eilen oli eka neuvola. Pyysin kuuntelemaan sydänääniä, mutta eiväthän ne vielä mahan päältä kuuluneet. En osannut huolestua kun oksetus oli edelleen kokopäivän valtava! Lisäksi tiesin että tänään aamulla oli varattuna aika ultraan muiden syiden takia.

Siellähän se pikkuinen sitten aamulla edelleen köllötteli <3 Koko vastasi viikkoja ja kaikki ainakin tällä hetkellä oli hyvin, mutta liiankin hyvin sen tiedostaa, että eihän tässä vielä varmoilla vesillä olla...

Aurora4 rv 8+2
 
Vauveli vanhalle ja muille km kokeneille suuret pahoittelut ❤ vauveli vanhalle kuten muistat varmaan että ollaan miehen kanssa yli 3v nyt yritetty ja kerta vuoteen ollaan saatu km. Ikää minullakin 37v. Ja vaikka surun ja shokin keskellä tuntui molemmista että ei enää kestä yhtään km. Niin silti näin 4 viikon jälkeen tuntuu että jospa siellä olisi joku.
Tiedän ettei kauheasti lohduta nyt ja vauvamahat saattaa tehdä pahaa. Muista surra... Älä sulje surua sisääsi ettei käy niin kuin mulle että ensimmäisen km rv 15 jälkeen vaan tsemppasin ja katse tulevaisuudessa ettei vaan se menetys sattuisi niin paljon.
No nyt tämän 4 km jälkeen romahdin ja kun mies vielä ilmoitti ettei enää.
Mä en rehellisesti tiedä kumpi oli pahempaa..se että ei yritä enää ja pitää pysähtyä ja surra kaikki menetykset kerralla. Vai se että yritetään ja otetaan riski että taas menee kesken.
Mun neuvo on että sure rauhassa ja jokainen joka km on kokenut tietää kuinka kamalaa se on ja ymmärrän hyvin jos et heti ole valmis siihen. Epävarmuus raskauden aikana on ihan eriluokkaa jos on jo menettänyt lapsen.
Vanha et ole :)
Lääkkeellinen tyhjennys on kuin minisynnytys. Pyydä kunnon lääkkeet. Kipukin on niin henkilökohtaista.. Joku on kipeämpi kuin toinen. Henkinen suru voi voimistaa kiputuntemuksia tai sitten olla voimaannuttava. Tsemppiä ja voimia tulevaan ❤
 
Voi ei, pahoittelut menetyksen kohdanneille. Ei ole aina reilua :(

Mä en halua doppleria, en tiedä oisko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä joten olkoon :) joskin esikoiselle voisi olla hauska näyttää niitä ääniä. Mutta en mä sen takia jotenkin jaksa. Ja sitten tulisi huono omatunto jos sitä ei olisi käyttämässä.

Tänään oli np-ultra! Mun laskettua aikaa siirrettiin myöhemmäksi, se oli kuukautisten mukaan 4.10, mutta nyt se on ultran mukaan 9.10 eikä sitä enää siitä muuteta :D Selvä.

Ultrassa näkyi pieni kaveri joka jumppasi menemään ja sydän pompotti iloisesti <3

Voisin kysäistä samalla tässä että mitä harrastatte/ette harrastaisi tällä hetkellä. Salit, juoksut ja jumpat on varmasti täysin ok, uinti ja talvipyöräily on kanssa ok (nastat alla), mutta sitten karting / miekkailu / taistelulajit / ratsastus... Missähän menee se järkevyyden raja? Luvan sain mennä kartingiin kartingradan pyörittäjältä, taistelulajit on varmasti myös ok kun vaan sanoo muille että lapsi on sitten matkassa. Ratsastus olisi tosi kiva lisä, mutta tiedä häntä osaisko tippua selkä edellä maahan :D Lautailemassa olin, enkä mene enää. Törrkeen vaikea nousta maasta mahan kanssa.

Mun lemppariharrastus, vatsalteen nukkuminen, taitaa olla hetkeksi historiaa. :confused:

Muutta kiteytettynä mun kohdalle voisi laittaa lasketun 9.10, ja Naene / 33 / 2. lapsi / NKL :)
Ratsastus on mun ainoa harrastus mutta olen sen jättänyt jo pois. Terkkarin mukaan vois vielä käydä, mutta tiedän että jännittäisin kuitenkin vähän, enkä viitsi lähteä sinne stressaamaan. Ja sit jos oikeesti tippuiskin niin kyllä olis huono omatunto. En ole kyllä varmaan kymmeneen vuoteen tippunu mutta varmaan just nyt kävis niin. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Naene
Voi ei Vauveli vanhalle! Olen tosi pahoillani teidän puolesta! :cry: Ei nyt varmaan paljon lohduta, mutta kuten joku muukin sanoi, nää keskenmenot on tosi yleisiä eikä ne kerro siitä ettei jo seuraava kerta voisi onnistua loppuun asti! <3 Tsemppiä menetyksen käsittelyyn ja onnea uuteen yritykseen!
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Toivottavasti ei tule enää enempää huonoja uutisia, julmemmaksi muuttuu mitä pidemmällä ollaan.. osanotot Vauveli Vanhalle.

Kävin äsken verikoeseulan antamassa, mulla menee pää aika raskauden aikaan jotenkin sekaisin. Esikoisesta kun kävin verikokeessa niin parin hoitajan ajattelemattoman sanan takia meni verikokeessa ottaminen tosi vaikeaksi kun aloin itkemään ja hermo meni täysin. Jännitin tätä käyntiä taas ja nyt oli mies mukana turvaamassa verikokeen oton. Oli kyl hyvä hoitajakin tällä kertaa.

Mä käytän jo äitiyshousuja, itseasiassa oon jo pitkään käyttänyt. Oon normisti kohtalaisen hoikka ja heti kun turvotus tuli niin alkoivat pöksyt kiristää mahasta. Nyt alkaa masu jo näkymään! Tosin tässä samalla kun lievitän pahaa oloa syömällä, niin on kilojakin kertynyt jo 4! En kyllä ota paineita niistä, viimeksi tuli 28 kg ja 30 kg lähti... vaikka ei se tietty kivaa ole olla valaan kokoisena synnärillä
Vajaa kaksi viikkoa nt-ultraan, se jännittää!

Luna 10+4
 
No onneks en oo ainoa Täällä vasta viikot 8+5 menossa ja mammahousut piti ostaa heti kättelyssä. Mulla ainakin on kohtu kallellaan eteenpäin ja ns. "Pinnassa" niin alavatsaa on ihan mahdotonta saada tungettua normihousuihin. Moni on jo arvannutkin raskauden mahan kasvusta mikä on näillä viikoilla vielä hiukan kiusallista... ☺
 
o0o
pahoittelut menetyksen kohdanneille!

mulla kohtu voimakkaasti tasksepäin. luin jostain että tällöin raskaana suolisto pääsee turpoamaan eteenpäin. Käytin äitiysleggareita jo 4+ alkaen, koska tuli heti huono olo jos vatsaa puristi. 8+0 sain jo kunnon mammamasu kuvan otettua. Nyt 12+0 vatsa on samankokoinen kuin neljä viikkoa sitten.

Np-ultrassa kaikki hyvin tänään :) Nyt odottelen kirjettä.
 
Huh, uskaltaiskohan sitä viimein tulla täältä taustoilta ja osallistua keskusteluun.. Ja rupeaisikohan sitä viimein uskomaan, että tämä raskaus saattaa olla ihan totta.

Käytiin nimittäin tänään nt-ultrassa, joka oli meille ensimmäinen kerta myös kun nähtiin pikkuinen. Hyvin kaikki vaikutti olevan, vaikka aika rauhallinen otus olikin - ja oikeastaan se näytti vähän pelottavalta kun kasvot kääntyivät meihin päin:)

Kaikille menetyksen kokeneille voimia ja toivoa. Minullakin takana yksi - ja nyt voin sanoa, että senkin jälkeen voi onnistua, vieläpä nopeasti - ja vieläpä näin vanhanakin (36)! Onnea uusiin yrityksiin, kun sen aika on!

Nyt hyvää pääsiäistä ja kiristämättömiä housuja!:)

Stellaria+poikanen 12+4

Niin ja ne tiedot: Stellaria/36/4.10/1.lapsi/JS
 
VV:lle täältä myös virtuaalihalaus.

Minulla ei ole paino noussut eikä vielä turvota. Pikkuhiljaa kai tässä sitten. Farkkuja ei tosin tee mieli käyttää. Pahoinvointi jatkuu.

Millä viikoilla teillä on np-ultrat? Odottelen kutsua ja kävin omakannassa kurkkaamassa, josko sinne on tullut tieto ennen kirjettä, ja arvelen että mystinen merkintä "20.4.2016 HUS" varmaankin ekaa ultraa tarkoittaa. Mutta silloin olis jo viikot 14 + 1 (n) odottavan aika on pitkä, ja voihan se hyvinkin mennä noin pitkälle varsinkin jos on ruuhkaa. Tuosta viikkoa ennen on toinen neuvola, että jännätään sinne josko sydänäänet kuuluu. Minä pöljä kun ajattelin ultran olevan huhtikuun alussa.

Pääsiäistoivotuksin,
marikkinen 10 + 2
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Meilkein alusta asti olen käyttäny omia farkkuja nappi auki ponnarin avulla, mutta nyt se ei enää riitä vaan täytyy käyttää äitiysfarkkuja julkisilla paikoilla. Kotona sitte vaan collareita. Paino ei ole noussut yhtään, mutta maha on aika pallo.

Mulla on ultra ensi viikon keskiviikkona. Silloin on 12+6. Tänään tasan 12! :) Pitkältä tuntuu nämä viimeiset päivät. Tähän asti on mennytkin ihmeen sutjakasti.
 
  • Tykkää
Reactions: mauskis
VV:lle täältä myös virtuaalihalaus.

Minulla ei ole paino noussut eikä vielä turvota. Pikkuhiljaa kai tässä sitten. Farkkuja ei tosin tee mieli käyttää. Pahoinvointi jatkuu.

Millä viikoilla teillä on np-ultrat? Odottelen kutsua ja kävin omakannassa kurkkaamassa, josko sinne on tullut tieto ennen kirjettä, ja arvelen että mystinen merkintä "20.4.2016 HUS" varmaankin ekaa ultraa tarkoittaa. Mutta silloin olis jo viikot 14 + 1 (n) odottavan aika on pitkä, ja voihan se hyvinkin mennä noin pitkälle varsinkin jos on ruuhkaa. Tuosta viikkoa ennen on toinen neuvola, että jännätään sinne josko sydänäänet kuuluu. Minä pöljä kun ajattelin ultran olevan huhtikuun alussa.

Pääsiäistoivotuksin,
marikkinen 10 + 2
Jos toi ultra todella menee noin pitkälle niin soittaisin kyllä ja kysyisin onko joku sekaannus. Useimmilla toi kuitenkin on rv 11 tai 12. Harvemmilla edes rv 13. Koskaan en ole kuullut että olis 14+.
 
VV:lle täältä myös virtuaalihalaus.

Minulla ei ole paino noussut eikä vielä turvota. Pikkuhiljaa kai tässä sitten. Farkkuja ei tosin tee mieli käyttää. Pahoinvointi jatkuu.

Millä viikoilla teillä on np-ultrat? Odottelen kutsua ja kävin omakannassa kurkkaamassa, josko sinne on tullut tieto ennen kirjettä, ja arvelen että mystinen merkintä "20.4.2016 HUS" varmaankin ekaa ultraa tarkoittaa. Mutta silloin olis jo viikot 14 + 1 (n) odottavan aika on pitkä, ja voihan se hyvinkin mennä noin pitkälle varsinkin jos on ruuhkaa. Tuosta viikkoa ennen on toinen neuvola, että jännätään sinne josko sydänäänet kuuluu. Minä pöljä kun ajattelin ultran olevan huhtikuun alussa.

Pääsiäistoivotuksin,
marikkinen 10 + 2
Kannattaa tosiaan varmistaa tuo aika, np-ultra pitäisi tehdä muistaakseni 11+4-13+6 välisenä aikana. Silloin saadaan luotettavasti niskaturvotukset seulat sun muut :)

Mä siirryin tällä viikolla äitiyshousuihin, kun löysimmätkin farkut alkoi tosissaan puristaa. Maha näkyy jonkin verran, mutta ei voi vielä pistää raskauden piikkiin :D

Tänään 11+0!
 
Nyt naurattaa ja nolottaa :whistle: melkein koko eilisen stressasin ja mietin ja vääntelehdin ja olin melkein jo soittamassa sairaalaan että "te ette voi tehdä mulle näin, mulla on OIKEUS päästä ultraan aiemmin"... puolisolle märisin, että lokakuisissakin sanottiin, että ei voi noin olla! Mies siinä illalla sitten otsa pikku kurtussa miettii, kunnes kuvitteellinen lamppu syttyy pään yläpuolelle: "Mitenkäs se sun kuulotutkimus, eihän se vaan se voi olla?" No eipä vissiin... Olen siis toisen asian tiimoilta saanut kutsun HUSiin jo aikapäiviä sitten, mutta ei tämä käynyt pienessä mielessäkään, kun halusin sieltä omakannasta löytää mitä tahansa vihiä ultra-ajasta :LOL: 20.6. ei siis ultraa vaan korvalääkäri...

Joten kiitos vastauksista Cembalo ja nuppusuu, eiköhän se posti tuo mulle piakkoin ihan oikean ultrakutsun! Mutta loppukaneettina edelleen sama, odottavan aika ON pitkä, varsinkin jos itse aiheuttaa hormoneillaan ylimääräistä stressiä :D

marikkinen 10 + 3
 
  • Tykkää
Reactions: Oxalis ja mauskis
Vauveli vanhalle: voimia kovasti ja iso halaus ❤

Onnea Catharin! Pidetään sormet ja peukut pystyssä että vauva jaksaa nyt pysyä matkassa ja saatta ihanimman joululahjan

Meillä nt-ultra kans ens vkolla, ei malttais odottaa! Päivät matelee ku odottaa sitä ultraa ☺
Mulla äippävaatteet viel kaapissa laatikossa odottamassa mutta pakko kyl ottaa koht käyttöön. Tää maha on kyl nii turvoksissa! Esikoisesta aloin käyttää mammahousuja 14+ viikoilla mutta nyt kyl jo puristaa tässä raskaudessa normivaatteet. Toki tuo mahakaan ei enää oo nii timmissä kunnossa ku viime alkuraskaudessa. Sallittakoon kun sektiosta vasta vuos aikaa

Mymmelimyy80 ja lonkero 11+2
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Tulin tännekin nyt huutelemaan, et tänään tuli selvä plussa testiin. En olis uskonut et alle kk keskenmenon jälkeen olisin uudelleen raskaana, mut kai sitä testiä on sit pakko uskoa. Katotaan kuin ämmän nyt käy, et saadaanko vauva vielä tän vuoden puolelle ❤ la olis 5.12, mut jos tää loppuun asti menee ni marraskuussa syntyy :)
Ihana uutinen ja onneksi tuli näin nopsaan. Nyt peukut täälläkin pystyyn, että joulutonttunen tuo tullessaan myös perheen lisäystä teille. <3
 
Yhteistyössä