~ Lokakuun lapsoset heinäkuussa ~

Uhmaiästä, meillä lapset 2 ja 3 vuotiaita. Meillä tapellaan,koko ajan. Hermoja raastavaa. Osaa ne nätiskikkin leikkiä mutta jossain välissä alkaa kuitenki kauhea kinastelu. Muuten kyllä on reippaita lapsia,eikä pahaa uhmaikää ole ollut kummallakaan.

Pottailusta, kummatkin on oppinut 2-vuotiaana päivä ja yökuivaksi.

Tuplarattaita ei hankita. Liikutaan autolla tai pyörillä=)

Huhhuh, selkää jomottaa. Tuli nypittyjä rikkaruohoja joku tunti pihalla,saa seuraavan kerran mies hoitaa homman...
 
Moikka pitkästäaikaa!

Omia kuulumisia en ole käynyt kirjoittelemassa aikoihin, mutta lukenut kyllä joka päivä muiden kuulumisia.

Kohta monilla paukkuu jo maaginen rv30 raja! Itsellä sinne on vielä jokunen viikko aikaa. Olen voinut ihan hyvin, mitänyt isohko masu alkaa olemaan jo tiellä useammassakin asiassa.

Itse kärähdin sokruissa paastoarvon kanssa, jonka jo tiesinkin sillä 2 aikaisemmassa raskaudessa oli sama juttu. Tänään mulla oli kontrollikäynti + ultra Hyvinkäällä ja lääkäri päätti, että insulini aloitetaan. Saimme myös vihdoin tietää vauvan sukupuolen kun ei rakenneultrassa selvinnyt ja tyttölupaus saatiin!! Olen niin onnellinen ja kovasti toivoin tyttöä 2 ihanan pojan jälkeen :) Kyllä vierähti kyynel silmäkulmaan kun lääkäri sanoi, että tytöltä näyttää :heart:

Kaikki paperit kelaan vein n.2 viikkoa sitten, mutta päätöstä/pakkausta ei ole vielä kuulunut.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

// Muutosta & Helvi 26+4
 
Ihanaa kun on viileetä, ai että mie nautin!! Ei tarviis miun puolesta enää helteitä tulla, ois helpompi olla.

Muutosta onnea kaivatusta tyttölupauksesta! :) On varmasti ihana saada vähän tasapainoa perheeseen.

Remontti alkas olla kattolistoja, uusia verhoja, valokatkasimia ja pistorasioita vaille valmis.. Ihanaa päästä järjestelemään kohta lastenhuonettakin :heart:
Täälläkin on pitänyt laskea monet kerrat kymmeneen, kun mies on hutiloinut listojen ja laminaattien sahauksien kanssa, ja niitä mennyt sitten hukkaan. Ottaa niin helposti pattiin, kun ei voi olla huolellisempi.. Ihanat hormonit :D

Hei te muut, jotka ootte saaneet äitiyspakkauksen jo.
Meiltä puuttui pakkauksesta se body, missä oli laivan kuvia, onko muilla ollut se mukana? Kiinnitti vaan huomion kun kattelin joskus niitä pakkauksen kuvia netistä, ja ajattelin että ompa aika poikamainen body :D ja nyt sitä ei sitten ollut koko pakkauksessa.
Ei nyt sillä, että siihen maailma kaatuisi, ihan mielenkiinnosta kysyn, onko se jäänyt meille vaan laatikkoon pakkaamatta. :)

Niiskuneiti ja tyttönen(?) 25+6
 
Gin
Mulla oli laivabody,jää käyttämättä :)
Ja sitten ne vaaleaansiniset housut ja body jää myös käyttämättä,ja jotain muuta..kuten ne vaipat.
Meillä ei kestoilla en siihen jaksa ryhtyä...

Mut ihan kiva oli pakkaus vaikkakin meille osui rikkinäinen rasvatuubi ;)

gin Ja ulpukka pullaposki 26+0
 
Kiitoksia pottakommenteista! Taidankin etsia jostain tuollaisen tarran, joka laitetaan pottaan kun pikkumies jo nyt tuotokset tehdessaan myos ihastelee niita. Probleema on se potalle haluaminen, mutta jospa se tarra auttaa sita haluamista. Taidan myos antaa pojan juosta ilman housuja ja vaippaa kun mahdollista, kunhan katson ettei mene sankyyn leikkimaan :LOL: Yokuiva on ollut jo ehka n. 9kk lahtien ihan omaaloitteisesti (nyt 1v 11kk), ei vaan pissi yolla tai unien aikana. Aamuisin sitten yritan ehtia vieda potalle ennen pissin tuloa. Paikkareitten jalkeen ei suostu potalle..: / yleensa karttyinen...Pitaisiko minun jattaa se vaippa laittamatta yoksi? Ja kaytatteko te pikkuhousuja (voi olla erittain tyhma kysymys :ashamed:)? Viela olen laittanut vaipan yoksi kun joskus aamuisin pissi voittaa aitin nopeudellaan 6-0.

Taalla juuri vetistelin kun pitaa seurata sellaista one born every minute -ohjelmaa. Joka kerta pitaa itkut tirauttaa kun vauva syntyy. Mitenkahan kovasti taman vauvan syntyman jalkeen itkettaa, viimeksi olin niin shokissa etten kylla itkenyt! Taisin itkea 4pv synnytyksen jalkeen ensimmaiksen kerran siita ilosta etta minulla on poika! :D

Olisin muuten minakin halunnut olla Matildan tyopaikalla karpasena katossa kun annoit sen sairaslomalapun sille aaliolle kouraan! On mahtanut hymy hyytya! :LOL:

Mitahan Terhille kuuluu? Toivottavasti kaikki on siella hyvin! :flower:

Siskoni eilen kertoi, etta eras hanen tuttavansa synnytti esikoisvauvansa tassa pari paivaa sitten ja la olisi ollut lokakuussa, painoa jotain 800g. Vaikka niin pieni onkin, niin ennuste on kai hyva. Kylla se vaan sykahdyttaa kun ajattelee etta jos tasta nyt jo joutuisi synnarille...:| hui hui! Toivotaan etta kaikilla taalla raskaudet sujuisi hyvin taysiaikaisiksi tai mahdollisimman lahelle sita!
 
Huomenta!!:wave:

olen ollu vähän laiska kirjoittelemaan kun ollut veto niin pois.
Sokerirasitus tehtiin iän puolesta (yli 25 ) ja siellä saatiin normaalit tulokset. (paasto: 5, 1h: 8,5 ja 2h: 5) Mulla normisti vhh-ruokavalio niin minähän vajosin ihan koomaan siitä sokerista.....! Nukahdin, ja heräsin kun 1h näyte otettiin ja jatkoin unia, ja heräsin kun seuraavaan tuntiin herätettiin. Kotonakin 2h nukuin vielä. Mä tiedän mitä mä vedän uniongelmiin:LOL: SOKERIA!

No, ne kilpirauhaskokeet samalla otettiin sitten, mullahan niiden keskenmenojen (4 perakkaista) vuoksi on seurailtu kilpirauhasta, koska se on ainoa asia mun kropassa joka on muuttunut paljon. On viela ollut viitearvojen sisällä, mutta alakanttiin ja huonontunut..
raskauden kannalta olisi hyvä olla sen TSH:n 1-2, joka onkin siis ollut vuosia sitten, ekojen raskauksien alkaessa (ei silloin ollut km:ja, silloin tutkittiin kun on sukurasitteena tuota vaivaa)
Nyt kuitenkin arvo oli jo 4,2. Täällä alettiin arpoa että mitä nyt, jos vaan seurattaisiin, niin marssin ihan turkuun asti lääkäriin ja siellä historiaa kun lääkäri tutki, totesi että on se nyt kumma kun ei ole lääkitty kun noita keskenmenojakin niin paljon ja arvo menee alas kokoajan, ja nyt siis minulla on lääkitys:D vihdoin! puolenvuoden arpomisen jälkeen.
Tämä eilinen lääkäri siis epäili vahvasti kilpirauhasia mun keskenmenojen taustaksi (mitään muuta muutosta mun kropassa ei ole ollut 10 vuoteen kun tosiaan keskenmenojen syytä haettiin)
Tosi helpottunut olo, kun olen sen jo pari vuotta tiennyt että mun vointi ei ole sellainen kuin kuuluisi...! Sitä on vaan koittanu oikeesti pärjätä. Nyt siis äitini (jolla siis samainen vaiva) otti asiakseen kun sanoi että mä olen puolikoomassa kokoajan, ja patisti välittomästi tuonne turkuun KUNNON lääkärille.

No, masurintamalla kasvetaan tasaista tahtia ja potkitaan kovaa. Pääasia että siellä kaikki hyvin :heart:

Kaikilla on jo äitiypakkaus! Mä oon taas unohtanu viedä ne paperit:ashamed: josko tänään muistais...:whistle:

jahas, jos ottais pienet unet vielä :)

T.Neiti rv 26+...4?
 
Huomenta kaikille!

Nopsasti kännykällä tällä kertaa. Branwen: Kättärille oon menossa, ja Haikaranpesään toivottavasti.

Eilen oli jännä päivä! Käytiin vaihtamassa auto pikkuisesta vähän isompaan. On kait miehen tapa valmistautua vauvan tuloon, vähän kalliimpi kyllä kuin mun palstailu :) Haettiin turvakaukalo samalla. Ja sitten oli tullut lappu että äitiyspakkaus odottaa postissa, jee! Tänään saan senkin hipelöitäväksi. Kivaa!

Täytyy tulla kirjoittelemaan paremmin kun pääsen koneelle, nyt aamiaista että ehdin sinne postiin :) Vapaapäivä ja kamalasti ohjelmaa, kuten aina.

-mehukatti & pikkupoika
 
danone googlaa my wee friend, sillä löytyy useita :) Jotain 5e paikkeilla oli ainakin aikaisemmin nettikaupoissa täälläpäin hinta, mutta sieltä voi löytyä halvemmallakin :)

Neiti hieno juttu, että sait lääkkeet! :)

Lista päivitetty :wave:

Branwen ja Sisis 29+1
 
Gin
äippäneukkulekurilla käyty,

Rv, 26+1
Poikittain oli pullaposki
Kohdunkaulaa 3 cm,kiinteä ja kiinni
painoa tullut 364g/vko
Sf 24 eli nyt keskikäyrillä mennään...on siis notkahtanut vähän alaspäin viimeisestä.
Sykkeet 145+
Liikkeet ++
RR 137/96.. pitää seurailla kotosalla
Lapsivettä normaalisti
Pissatulehdus just meneillään niin ,meen sitten kontrolliin viikon päästä..
mut liuskassa ois näyttänyt olevan proteiinia...?: /
Varmaan väärä hälytys kun antibiootti sotkee ..

Äitiyspakkaus siis tuli eilen ja PESEN KAIKEN.:p
Paitsi niitä mitä ei tuu käyttöön.

Täh, mistä sellasia pottatarroja voi ostaa???:attn:


Hih ja ainiin, eka hikka bongattu eilen..nyttenkin hikottelee parasta aikaa :heart:

gin ja UlpukkaPullaposki 26+1
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta!! :)

Äippäpakkaus eilen tuli lappu, että voi noutaa postista.. JEE!! :D tänään iltapäivällä vois lähtee hakee.. :)

tänään aamulla kävin selkäni kanssa fysioterapiassa.. Suosittelen suuresti muillekin selkäkivuista kärsiville! :) sain tukivyön ja teippasi vielä lisäksi noita selän lihaksia ja sainpa vielä hyvät jumppaohjeet.. Varasipa se fyssari mulle vielä kontrolliajan parin viikon päähän..

Noista lasketun ajan lähi päivistä, LA siis on meillä se 26.10.. Meillä ei ennestään lapsia ole, mutta siskon kaksosilla on synttärit 23.10 joten ei haluaisi, että oma syntyy sillon. Sitten vielä meillä miehen kanssa vuosipäivä 27.10 ja haluttaisi pitää se vähän niinku omana päivänä.. :D ja vielä lisäksi mun isän kuolemasta tulee 6.11 kolme vuotta kuluneeksi, niin todellakin toivon, että ei menisi niin paljoa yli, että vauva syntyisi silloin :| hmm... oonkohan mä jo liian vaativa :D
 
jonna_82 Sitäpä tässä pähkäilen, et oisko korvattu jollain muulla. Mut kuvista päätellen ei kai.. Eipähän tuo haittaa, jos nyt tyttö on tulossa, niin kuin luullaan. Olis jäänyt kuitenkin käyttämättä :) hassuaa vaan, et tuollaisia puutteita on.

Niiskuneiti ja tyttönen(?) 26+0 POKS!
 
Neiti-81, et ole ainut jolle ei vielä äitiyspakkausta ole tullut. Mä toimitin hakemuksen melko pian, mutta puuttui joitain palkkajuttuja ja sitten onkin ollut vähän hiljasta, että olen muistanut ja ehtinyt niitä toimittaa :whistle: Äsken juuri jonottelin sinne puhelinpalveluun ja nyt on vihdoin hakemus sisällä ihan kaikkine tietoineen. :D
Äitiyspakkauksen sisällöstä muuten Hassua, kun mun mielestä tuo laivabody ei ole mitenkään erityisesti poikamainen. Voisin oikein hyvin pukea tytölle sellaisen. :) Tosin pojan pallerohan meille ultran mukaan on tulossa :)


c'mon ja "IlpoInari" rv. 27+5
 
Äitiyspakkauksesta jännä, että toisilla sieltä puuttuu jotakin.. Mä kun aina oon ollut tarkka kaikesta, nii kävin heti läpi sen listan ja tarkistin, että kaikkee oli mitä pitikin. Vähän nolo tapa toisinaan, mutta myös ihan hyödyllinen. :ashamed: :)

Sukupuolilupauksista mua on alkanut vähän tavallaan pelottaan se, kun toi mun mieheni odottaa nyt niin hirmuinnoissaan pientä poikaa (ja oon ite vähintään yhtä innoissaan), et entäs jos tuleekin tyttö. Siis jotenkin pelottaa se, että suhtautuuko siihen lapseen sitten jotenkin erilailla, jos se ei olekaan se mitä "piti"? Vähän tyhmä miettiä tällästä, tottakai omaa lastaan rakastaa ihan yhtälailla oli se sitten tyttö tai poika. Mut siis kun luo sellaset hirveet tulevaisuudensuunnitelmat, että sit pojan kanssa sitä ja tätä, niin nehän menee ihan uusiks jos tuleekin tyttö. :) Saikohan kukaan nyt yhtään selvää mun ajatuksesta. :D

pipituuna & kaikesta huolimatta edelleen pikku-ukko 29+1 :heart:
 
Miten juhlitte lastenne synttäreitä? Meillä on tapana saada valita aamiainen ja päivällisruoka omina synttäreinään. Useimmiten amerikkalaiset pannukakut kermavaahdon ja hillon kera + kaakao kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla on listalla aamiaisella. Päivälliseksi toivotaan milloin fajitaksia, nachoja ja milloin maksalaatikkoa ilman rusinoita.
Sukulaisjuhlat on jokaisella ollut erilliset, mutta vauvan synnyttyä luulen, että yhdistetään aina 2 synttärit yhteen. Muuten olisi kuukauden välein neljät synttärit.
Kaverisynttärit on sitten erilliset ja usein ollaan ulkoistettu ne. Ollaan pidetty HopLopissa, Huimalassa, keilahallissa, FlamingoSpassa, Tropicariossa jne. Hintavammaksi tulee toki, mutta eipä tarvitse itse tehdä mitään.

Hammaslääkäriin varasin ajan vasta viime viikolla. Ei saanut enää jonoa ohitettua vaikka raskaana on ja edellisestä tarkastuksesta aikaa vaivaiset 4 v. Aika menee kuulemma 6kk päähän ja tulee kotiin postilla. Sepäs kivaa, kun ei yhtään tiedä onko sitten sopiva vai joutuuko soittelemaan perään.

Verotus Kelaa varten kannattaa hakea erillinen verokortti ja mainita sitä hakiessa, että menee Kelalle. Kela, kun teki jonkun 1,5% pidäyksen itse joka tapauksessa ja verottaja laskee sen norm. korttiin mukaan eli silloin maksaa aihettaa ekstraveroa, jonka tietty saa aikanaan takaisin. Veroa menee ihan norm. prosenttikaavan mukaan kuten palkastakin.

Vatsallaan nukkuminen ei onneksi enää onnistu. Heräsin joskus toukokuussa siihen, että olin röhnöttänyt mahallani ja maha oli kipeä tunteja ja minä paniikissa. Nukun tyyny jalkojen välissä, joka auttaa liitoskipuihin ja estää myös mua rullaamasta vahingossakaan mahalleni. Tosin maha sen verran iso, ett voisi olla jo työtä maata sen päällä :D

Shoppailusta Muutamat ihanat pienet sukkahousut on tarttenut alesta mukaan. Potkupukuja käytettiin edellisten kanssa eniten, mutta syyslapsen kanssa ne potkupukujen nappiosat jaloissa päästää ikävästi kylmää ja voi olla tarpeen laittaa sukkikset ja body alle.

C´mon mulla taas omasta takaa isot rinnat, mutta matalat nännit. Maito pakkaantui rintoihin enkä saanut millään lypsyvekottimella irti kuin 10ml pullonpohjat. Vauvat taas eivät ole saaneet otetta ja rintakumeista ei ole ollut mitään apua. Mä olen taisteluni taistellut ja tällä kertaa tahdon piikin pyllyyn, ettei maito nousekkaan ja suoraan pulloon turvaudutaan. Meillä se ollut aina alusta alkaen pääruokintakeinona ja nyt en kaipaa sitä karmeaa tulehdus/kipukierrettä lainkaan. Mietin tätä jo kolmannen kohdalla, mutta en osannut olla tarpeeksi "itsekäs" vaan tein suositusten mukaan :D

Rautavalmisteista parhaiten imeytyy nestemäiset aamulla tyhjään mahaan otettuna. Sitten tunnin paussi ennen syömistä.

Kutina voi myös merkki raskauskolestaasista (maksan toimintahäiriö), joka vaatii verikokeita ja päivittäistä sikiöseurantaa sairaalassa usein rv 35 lähtien.

Tine oli sulla virtsatientulehdus, joka levisi munuaisaltaisiin? Tsemppiä!

Maarit ja Niksu 27+
 
Sokerirasituksesta Mäkin olen jo 30v ja en ole joutunut tähän. Olen kyllä normaalipainoinen.

Kävin tänään neuvolalääkärillä paikat tutkittiin ja kaikki oli ok. Lisäksi ultrattiin ja tehtiin painoarvio tällä hetkellä vaavi on n 1300g :heart: Sukupuolikin sai lisävahvistusta jo toiselta lääkäriltä ;) Sf-mitta oli nyt vain 27 ! vaikka viimeviikolla neuvolatäti mittas 30.. No vauveli on rt ja pää tosi alhaalla.

Mulle tuli viime viikolla ilmoitus että äitiyspakkaus saapuu 2 vkon sisällä ja ei ole vielä tullut.

Donna80 ja "kaisa" 28+5
 
Maanantaina tuli käytyä kasvuUÄ:ssä ja tuomi oli, että vauvan koko on yli yläkäyrän. :( Aloitettiin iltainsuliinin lisäksi aamuinsuliini. Kauheaa pelottelua lääkäri veti.. yritän kyllä tehdä parhaani.. :headwall: Seuraava kasvuUÄ on elokuun 1.pv. Insuliini-raskausdiabeetikollahan ei anneta mennä raskaus yli lasketun ajan... toivottavasti synnytys käynnistyy itsestään!!

Rd masentaa.. kaksivuotias uhmakas poika kiristää hermoja.. mies ei ymmärrä... anoppi ja appiukko ärsyttää.. asunnon myyminen/ostaminen ei ole onnistunut suunnitelmien mukaisesti... :confused:

Pottailu meillä 2v. pottailee välillä tosi hyvin ja välillä kieltäytyy täysin. Kuivaksi ei varmaan ennen kolmea vuotta opi, jos silloinkaan. Kakat yleensä tekee pottaan, mutta ei osaa sanoa, jos on hätä.
 
Morjensta pöytään monen kuukauden (?) tauon jälkeen!

Kesä mennyt täydessa hulinassa ja tohinassa. On lomailtu ja lomat kuluneet lähinnä siskon häiden järjestämisessä! Mutta nyt häät onnellisesti ohi ja paluu arkeen ja työelämään sinne elokuun lopulle asti, kunnes jään sitten äitiyslomalle.
Olen juuri toipumassa astetta ärtsymmästä oksennus- /ripulitaudista, joka vei voimat aika lailla totaalisesti. Mikään ei pysynyt sisällä, mitä sinne laitoin. Meinasi mennä jo usko, mutta hengissä selvittiin, ja nyt pikkuhiljaa toipumaan päin.
Kuntoilu on kyllä jäänyt kesälomien aikaan ihan totaali minimiin ja kyllä taas huomasi, kun lähti lenkille, että rapistunut oon ihan totaalisesti. Alavatsaa repii toiselta puolen ihan älyttömästi ja matkanteko on hidasta kuin etanalla. :ashamed:
Vaikka maha ei minulla ole tosiaan mitään jättiluokkaa, niin täytyy sanoa, että tämän pienenkin vatsan kantaminen on kyllä noiden repimisien takia jo yhtä tuskaa. Voin nostaa vain hattua teille, joilla on "jättimahat"! :rolleyes:

Tähän mennessä kaikki siis mennyt ihan hyvin ja ensi viikolla on se osittain etisen istukan kontrolli.
Painoa tullut koko raskauden aikana viime neuvolaan mennessä 5 kg. Lähtöpainohan mulla oli alle 50kg, ja oli suorastaan juhlapäivä, kun vaaka näytti ensimmäisen kerran eläessään minun kohdalla 50 kg! :D Saas nähdä, onko miten paljon tuo oksutauti vienyt sitten tähän mennessä saavutettuja.

Helteet on toisaalta kivoja, mutta liika on liikaa. En ole mikään vesipeto, joten en osaa hakea viilennystä sitten muualta kuin suihkusta. Malttamattomana täällä syksyä odotellaan, että saatais tämä elohiiri jo kotiin tuolta äitiänsä muksimasta. :heart:

Kaikki isommat hankinnat alkaa olla jo hankittu, ainoat mitkä puuttuu on amme ja vaunut! Maanantaina otan kyllä itseäni niskasta kiinni ja lähden vaunuostoksille!! :whistle:

Ihanata kesänjatkoa teille raskausmassuille! :)

- Untuvikko ja lapsukainen 27+5 -
 
Viimeksi muokattu:
Joku täälä aikaisemmin valitti, että ruoka nousee kurkkuun!? Täällä sama ihana vaiva :/ mitä tahansa syö ja kuinka pieniä annoksia kerrallaan, nousee ruoka kurkkuun! Ei siis ole pahaolo tai mitään... Sama on juomisen kanssa, oikein tuntee kuinka vesi nousee takaisin ylös! Todella ilkeä vaiva :( Ainoo mistä tätä ei tapahdu, on karkki... sitä syödessä välttyy tältä!? Taidankin siirtyä pelkästään karkkien syöntiin ;) joita tekeekin mieli IHAN KOKO AJAN!!!

Stressaa nimittäin raha-asiat.... Auto ei mennyt katsastuksesta läpi ja laskua tuli renkaiden vaihdon sekä huoltojen jälkeen 2500€ eli sinne hupeni vauvaa varten säästetyt rahat! Onneksi isompia hankintoja tarvii tehdä vain ne vaunut, mutta eipä niihinkään ole nyt oikein ylimääräistä ennen kuin vasta äippälomalla! Mies pinna kireellä asiasta ja itseäkin ahdistaa! :( ja kun herra on pinna kireellä, ei meikäläiselle suotu huomion määrä päätä huimaa... ja sen kun yhdistää näihin hormooneihin, niin soppa on valmis!!

Onkohan meidän kuus vuotiaalla kans uhma, kun tuntuu et joka asiaan on vänkäämässä ja inttämässä!? Kaikesta pitäs päästä itse päättämään ja jos ei homma mene niinkuin oli itse suunnitellu, niin johan alkaa tavarat lentelee... Ihan on nyt tässä kevään ja kesän aikana oikein kunnostautunut tällä saralla! Enemmän istuu jäähyllä kuin muuta ehtii tekee päivän aikana!!

Onko muilla ujoja vauvajo masussa!? Meillä ei suostu antamaan pienintäkään merkkiä isukille taikka veikalle, vaikka kuinka kärsivällisesti odottaisivat ja heti kun ottavat käden irti, alkaa kaamea meno ja meteli, joka tietenkin tyussää kuin seinään jos laittavat käden takaisin!

Miina 25+5
 
Heippa taas!

Sairaalassa ollaan edelleen... Tilanne pysynyt muuten samana, mutta kahteen kertaan supistuksia jouduttu pysäyttelemään. Nyt edellisestä supistuksesta kulunut melkein kaksi viikkoa, eli hyvältä näyttää.

Muutamat lääkärit lupailivat kotiutusta kun viikkoja olisi 30 ja jotkut ovat taas 34 viikon kannalla, joten saas nähdä milloin pääsee kotiin.

Äitiyspakkaus tuli viime viikolla, ja tytön mielestä kaikki vaatteet on niin ihania :)

Ultrassa saadun lasketun ajan (8.10) mukaan huomenna tulisi 28 viikkoa täyteen ja vauvan painoarvio oli tiistaina n. 1200g-1300g.

Päivittelen taas jossain vaiheessa lisää tietoja,kun tämä makuuasennossa kirjoittaminen on niin hankalaa :)
 
Gin My Wee Friend -Pottatarra - €5,00 : Vekaravintti, Vekaravintti Nettikauppa Tuolta ainakin löytyy :)

Sukupuolilupauksesta on samoja ajatuksia kuin pipituunalla. Kumpi tahansa olisi toivottu ja rakas, mutta varsinkin mies tuntuu keskittyvän nyt vaan noiden tyttönimien miettimiseen jne. Tuntuu tosiaan, että mitäs sitten, jos synnärillä huomataankin, että on poika? Siksi ei olla kerrottu lupauksesta kysyjillekään.

Lasten synttäreistä kaverisynttäreitä ei vielä olla pidettykään, sukulaisille ihan pienessä mittakaavassa. Perinteiset kakkukahvit on tarjottu. Varmaan tänä vuonna sitten tulee ne kaveripippalotkin, kun tulee 3v täyteen, ja saa tyttökin vaikuttaa vähän tarjoiluihin sun muuhun, mutta täytyy nyt katsoa Meillä suurin kriteeri on ollut, että kun tyttö on syntynyt ihan pari päivää joulusta, niin on haluttu kuitenkin erottaa nämä kaksi juhlaa toisistaan: jouluna on piparit ja tortut, synttärinä kakut ja muut keksit jne.

Lasketin Kelalle uuden verokortin tuota etuutta varten netissä, ja tippui 15%:iin. Kannattaa ainakin käydä kurkkaamassa, että muuttuisiko prosentti ja paljonko :)

Sokerirasituksesta samoin kuin donna, 29v olen enkä joutunut rasitukseen. Tosin sukurasitetta ei ole ja painoindeksi oli alhainen lähtökohtaisesti. Että näemmä tuotakin sovelletaan vähän miten sattuu.

Ujosta vauvasta meillä pieni alkaa selvästi ihmetellä, mitä tapahtuu, jos mahan päällä pitää kättä yhtään voimallisemmin. Kun sain miehellekin sanottua, että pidä vaan kättä siinä mahan päällä kuin höyhentä, niin hänkin alkoi tuntea liikkeet. Mutta jos käden oikein ”laittaa” mahan päälle, niin vauva alkaa selvästi odottaa, että kohta tapahtuu jotain :D

Jaksamista terhille makoiluun, hienoa, kun viikot ja pienen grammat kertyvät samoin rd:n kanssa tappeleville :hug:

(.) Migreeni… onko täällä muita migreenikkoja? Minulla todettiin migreeni murrosiässä, hävisi esikoisesta plussatessa joskus 3,5v sitten, ja nyt tällä viikolla on tullut kolme kohtausta ekaa kertaa siis noihin vuosiin :headwall: Eilen piti käydä ihan terveyskeskuksessa hakemassa lääkettä, kun tuli toinen kohtaus heti edellisen perään (aurallinen migreeni siis, joten siksi erotin eri kohtauksiksi) eikä grammanen panadol tehnyt mitään. Nyt on onneksi resepti, mutta jäin vaan miettimään, että mites jatkossa… jos näitä alkaa se useampi viikossa tulla, miten pärjään esikoisen kanssa saati synnärillä. Saako siellä olla sitten ekana pyytämässä lääkettä ylä- eikä alapäätä varten :kieh: Vai vieläkö tässä on toivoa, että helpottaisi ennen synnytystä… :confused:

Branwen ja Sissi 29+2
 
Branwen, Maria, Miina, Mätky, Nessu, Danone, Pantalaimon, Matilda ja muut eri-ikäisten uhmaikäisten kanssa kamppailevat; kiitos tsempityksestä ja tsemppiä myös teille! Mätky kysyi miten jaksan, enkä mä aina jaksakaan vaan räyhään ja olen toivoton ja neuvoton ja epäjohdonmukainen ja muutenkin ihan epäpätevä äiti, mutta eikös me kaikki joskus... Luin jostain kaverin lähettämästä kaksplus-lehdestä juttua lasten temperamenteista ja niinhän se on että meidän tytöllä on tuollainen voimakkaasti reagoiva ja innostuva, ulospäinkääntynyt, aktiivinen jne temperamentti. Siinä on hyvät puolensa tulevaisuutta ajatellen, mutta haastetta vanhemmille ehkä enemmän kuin jollain hiljaisemmalla, varautuneemmalla lapsella. Kuten Branwen, yritän ymmärtää ja luovia tuon taaperon kanssa, antaa sille varauloskäyntejä uhkaavista konfliktitilanteista, mutta kyllä meillä on myös rangaistukset käytössä. Arestiin joutuu jos lyö tai heittää esim. hiekkaa hiekkalaatikolla.

Rattaista : meidän uhmis saanee rattaisiin seisomalaudan, meillä on aikoinaan jo lankomieheltä kierrätykseen saadut Red Castle (ranskalainen hyvä merkki) Shop 'n Jogg -kolmipyöräyhdistelmät jotka on ehkä vähän isot täällä kotikaupunkini kapeassa metrossa mutta aivan älyttömän kevyet työntää ja ketterät. Alkaa olla aika kuluneen näköiset (olleet jo 3 lapsella), mutta tuo yhdistelmä mikä meillä on (runko+vauvakoppa joka menee myös autoon) maksaa varmaan miltei tonnin uutena, ei raaskis uusia ostaa kun ei samaan laatuun kuitenkaan ole varaa. Uudet matkarattaat varmaan ostetaan huonojen tilalle, älkää ensikertalaiset menkö halpaan kuten me: mieluummin yhdet kalliimmat rattaat kuin kahdet halvemmat! Noissa meidän 80€:n Gracoissa jumittaa pyörät ja niitä on tosi raskas työntää, vaikka siis ovat 4 kertaa kevyemmät ainakin kuin nuo Red Castlet. Ja niiden rihkamasadesuoja meni rikki jo aikoja sitten. Autoistuimet on jo omasta takaa, ja meillä autoillaan vähän eli niihin en aio investoida.
 
Terhillle jaksuja makoiluun!

Branwen, mulla on aurallinen migreeni. teini-iassa alkoi ja ei oikein laakkeet tepsi. Esikoista odottaessa olin kerran sairaaalassa pahan kohtauksen takia, mutta mulla on vahahiilarinen ruokavalio auttanut. Mulla sokereiden vaihtelut siis yleisin laukaisija. n. pari kertaa vuodessa enaa nykyaan, nyt raskaus aikana kahdesti ollut. Mulla siis lahtee mm. nako kun kunnon kohtaus tulee, eika oikeen mikaan laake auta, uni lahinna, ja pimeys. Mulla ei ole pahentunut loppuraskaudessa ainakaan ennen tama ongelma.
 
Terhille unohtui vastata, tsemppiä makoiluun, yritä pitää mieli yhtä valoisana kuin miltä vaikutat nyt! Onneksi näillä viikoilla vaavi kasvaa välillä parikinsataa grammaa viikossa, eli jokainen "voitettu" päivä on sen arvoinen! :hug:
 
Terhille jaksamista ja voimahaleja! Niinkun Myrtille sanoikin, jokainen "voitettu" päivä on sen arvoinen! :hug:

( . )
Meidän tuleva isukki viettää etukäteisvarpajaisia kaverinsa kanssa, kun tää kaveri asuu sen verran kaukana, ettei kovin usein käy. Jessus että voikin kaks äijää pitää meteliä. Onneks asutaan omakotitalossa, vois tulla häätö jos tollasta möykkää pitäis jossain rivarissa/kerrostalossa... :D Meinaakos muiden isukit pitää minkälaisia varpajaisia? :)

pipituuna & pikku-ukko 29+2 :heart:
 

Yhteistyössä