Lokakuun Lutuset 2014

Vilja olisikohan tuolla iällä viitattu, että olet ohittanut 25-vuoden iän? Tai itse olen ainakin siinä ymmärryksessä, että yli 25-vuotiaille tehtäisiin sokerirasitustestiä, vaikkei muita riskitekijöitä olisikaan.
Itse ehdin hetken jo toiveilla ettei siihen tarvitsisi mennä, kunnes muistin että isoäidillä on 2-tyypin diabetes ja se riittää sitten syyksi, että onhan niihin testeihin mentävä.

Kuten taisin jo aiemminkin pohtia, ei meille kotidoppleria olla hankkimassa. Tälläinen heikkohermoinen ei kyllä kestäisi sitä, jos ei vaan omaa kömpelyyttään tai laitteen toimimattomuutta löytäisikään sitä sykettä. Mielenrauhan vuoksi jääköön kauppaan meiltä se.

Omasta navasta ei oikeastaan ole edes sanottavaa. Tylsän tasaisesti menee, ei mitään muutosta oloissa. Jomottelee, etoo ja väsyttää. Ja vitsi mikä NÄLKÄ.

senya 8+2
 
HV
Voi ei :O mua niin pelottaa. 2012-2013 takana 3 keskenmenoa ja äsken tein testin. Jaksanko jos taas tulee pettymys. pelottaa niin kamalasti. juuri kun päätin keskittyä vain uran luomiseen :|
 
Adenna ja Hempsuli, teille iso halaus molemmille :hug:

Väreistä aattelin kanssa ite, että en osta pelkkiä tyttö- tai poikavärejä, mutta kuinkas sitten kävikään... Komppaan koruharakkaa, pinkki ja violetti on ihania värejä vaalealle tyttöselle (sekä äidille että tyttärelle). Toisaalta kaikki ulkoiluvaatteet on ostettu unisex-värisinä, paljon sinistä löytyy myös.

Hankinnat on jo kaikki ennestään valmiina, unelmoin vielä baby björnin sitteristä.
Muuten täytyisi kyllä ryhdistäytyä ja sisustaa asunto loppuun, on tässä oltu keskeneräisessä jo muutava vuosi.

yrittäjä83, älä ole kauhean huolissasi noista rintatuntemusten katoamisista. Taisi viimeksi mulla käydä juuri noin, tällä kertaa niitä rintaoireita ei ole tullut lainkaan (lieneekö sitten syynä se, että imetys on ihan juuri lopetettu kokonaan).

Vilja85, meillä terkka meinas et mä oon kovin nuori, kun 27-vuotiaana ekan sain :LOL: Toivottavasti sinne rasitukseen ei tarttis mennä!

Täällä pelottaa mennä bussiin ja palaveriin töissä, kun on koko ajan niin paha olo. Entäs jos joutuukin paniikissa lähtemään vessaan/oksentamaan...huonovointisuus on ympärivuorokautista. Jos ei syö, oksettaa, jos syö, närästää ja kun närästys loppuu niin oksettaa taas. Valitseppa sitten siitä. :x
Sanoin jo miekkoselle, että saa luvan meidän seuraavan lapsen kantaa ja synnyttää.
Lihon varmaan ihan muodottomaksi kun koko ajan pitää jotain puputtaa.
Voi mies raukkaa, muksu kitisee ja vaimo valittaa.

Ja mää meinaan ainakin täällä palstalla hillua, ei päästetä tätä hiljenemään! Tervetuloa vielä uusille :wave:

Venetsia ja pömppis 8+3
 
  • Tykkää
Reactions: koruharakka
Kai minäkin tänne uskaltaudun listautumaan... saahan itsensä sitten taas poiskin jos kaikki menee päin persausta... Eli Yrittäjä/30v/1./15.10 TYKS

Kävi tuossa mieli maassa kun oireet katosivat mutta ne häilyy tässä ees ja taas miten sattuu... Toisinaan kutittaa ja sattuu tissit ja sitten ne on taas ihan omat aa kokoiset hetken päästä. Pahaa oloa en pode enkä mitään muutakaan. Jano on ollut kova koko plussa ajan. Ruoka myös maistuu ja kaikki hapan ja suolainen.

Kävin ostamassa viikkonäytöllisen testinkin ja ajattelin että se rauhottais mieltä vaan en jumankauta viiden vuoden testikokemuksella osaa muka käyttää... PRKL! Niin tekis mieleni reklamoida oikeen urakalla... CB on pärssiistä! Liuskatestejä käytän ja sillä selvä.

Pelottavan paljon on porukasta pudonnut tyyppejä, mutta toisaalta onhan meitä tässä pinossa ihan julmetun paljon. Mä selvisin turboilevan mahani kanssa anopin ja appiukon seurassa vedetystä sulkapallopelistä ja suihkusta ilmeisimmin käryämättä. Maha on kyllä niin turvoksissa että itseäkin epäilyttää monennellako viikolla tai kuukaudella ollaan :D Farkut todentotta ei tunnu miellyttävältä, mutta kaikki johtuu nyt vaan suolisto vaivoista eikä todellakaan kohdun kasvusta :D Se on fakta ja varma.

Elän siinä välimaastossa koska varhaisultran odottaminen muuttuu peloksi. Eli keskiviikkona olis ultra ja nyt tähän asti sitä on odottanut ja nyt alkaa ahistaa että se on oikeesti parin päivän päästä kun saadaan se tuomio. Hyi olkoon jos joutuu pettymään just kun on päätä saanu kääntymään positiiviseen puoleen ja Usko ystävänsä Toivon kanssa on taas tullut tutummaksi.
 
Kiitos kaikille myötäelämisestä <3

Täytyy kyllä sanoa, että ompahan tämä tämän päiväinen ollut tavan kokemus! Mutta nyt jo alkaa näyttää siltä, että ehkä tästäkin selvitään. Ja eikös sitä sanota, "Kaikki mikä ei tapa vahvistaa"!

Ihania ultrakuulumisia on tullut monelta. Ja onneksi niitä on kuitenkin vielä paljon enemmän kuin ikävempiä juttuja :)

Jokohan nyt malttaisi pysyä pois täältä.. Ehkä seurailen taustalta kunnes pääseen mukaan toiseen ryhmää!
 
Viimeksi muokattu:
äitiysvaatteista: En ole viellä hankkinut mitää ja saa nähdä koska tulee se tarve :). Istuminen kylläkin nykyisillä housuilla alkaa olemaan tuskaa kun tuota turvotusta on ja huonovointisuutta! kotidoppleria en aio hankkia, en näe tarvetta. Odotan neuvolan/lääkärin tarkastusta, en kyllä osaisi edes kotidopperia käyttää :D
Malttamattomana odottelen jo ekaa neuvolaa.. pääsisi jo!
On muuten nyt tää pahoinvointi tullu sellaiseksi, että se ei enää rajoitu pelkkään iltaan vaan saattaa aamulla tai päivälläkin iskeä kovana. Pieni syöminen tai juominen auttaa oireisiin.. onneksi.
 
Hempsuli: Voimia edelleenkin. Varmasti ollut raju päivä.

Tähtitomu: Mihis sinä nyt olet häviämässä? Raskaana olet ja lokakuussa laskettu, joten takaisin sieltä!

83yrittäjä: tervetuloa mukaan. Älä kyttää liikaa oireita, sillä ne aaltoilee todella paljon. En usko, että oireiden häviäminen välillä tarkoittaa mitään muuta kuin, että kroppa tottuu siihen hormooniin, kunnes määrä taas nousee. Mitä teit digin kanssa väärin? Pissa purkkiin, tulppa pois testistä ja kastellaan pystyasennossa muutaman sekunnin ajan ja laitetaan sitten vain vaakaan makaamaan. Alkaa se testikuva vilkkua jo kasteluvaiheessa ja aika pian tulee se raskaana ja hiukan myöhemmin viikot.

Kotidoppleria en siis aio hankkia, koska en tee sillä mitään. Hulluksi vain tulisin ja mielummin keskityn silittelemään masua ja juttelemaan pienelle. Kun sillä ei kuitenkaan sitten pientä pelasteta, jos syke häviää. Ymmärrän kyllä, jos osa haluaa juuri niitä sydämen sykkeitä kuunnella. Jokainen saa itse päättää tarvitseeko sen vai ei.

(.) olipas haasteellinen ravintolareissu. Jokaisessa annoksessa oli jotain kiellettyä ja tarjoilija juoksi keittiössä koko ajan :D Pääruoassa oli kiellettyä juustoa ja jälkkärissä oli puolalaisia vattuja. Mutta kaikki muuteltiin toiveiden mukaan ja oli hyvää. Ja siis listan oli suunnitellut kuulemma mies ja siksi kaikki sisälsi jotain kiellettyä. Mutta hauskaa oli silti. Ihanan kärsivällinen tarjoilija.
 
Viimeksi muokattu:
vauvatoiveinen, nyt on jotenki niiiiin epävarma ja laidasta laitaan menevä olotila ettei oo tosikaan. Se hoitaja kyllä osas hienosti tsempata/masentaa minut siihen että keskenmenohan tämä on. Koitan tässä nyt asennoitua siihen ettei maanantaina välttämättä tule hyviä uutisia....
Tulen sitten kyllä joko takaisin tai ainakin ilmottamaan mitä näky vai näkykö muuta kuin pelkkää mustaa.
 
Voi Hempsuli! Kovasti haleja ja voimia. Toivon että jaksat meidän kanssa höpistä vielä kumminkin ja että teillä nopeesti nyt tärppää vielä.

Tähtitomulle halauksia myös. Mä pidän edelleen peukkuja pystyssä ja sormia ristissä että tulet kuitenkin hyvien uutisten kanssa vielä takaisin. :)

Iästä se, että mullakin kaveripiiri on käynyt lisääntymään pääsääntöisesti vasta just 27-30vuotiaana. Eli Vilja, et tosiaan ole vanha!! :D Mun käsittääkseni ensisynnyttäjien keski-ikäkin on nykyään jo 28. Ja meillä myös sokerirasitukseen on suunta kaikilla 25vuotiailla ja siitä yli.
 
  • Tykkää
Reactions: koruharakka
Tervetuloa uusille! :)

Hempsuli Voimia toipumiseen & tulehan sitten kertomaan, kun pääset uuteen pinoon.:hug:

tähtitomu Pidän peukkuja, että alkuviikosta olet täällä kertomassa hyviä uutisia. Ymmärrän kyllä hyvin, että juuri nyt ajattelet vain yhtä asiaa, mutta minä en unesta huolestuisi, sillä pelot ja epävarmuudethan juuri usein ilmestyvät uniin, kun prosessoimme asioita. Tsemppiä!

83yrittäjä Liuskatesteillä minäkin olen plussani saanut, yhtään digiä en lopulta ostanut, vaikka jo esikoista yrittäessä niillä suunnittelin testaavani. Toivottavasti usko ja toivo ovat siellä pitkällä visiitillä! :)

Bola-korusta Kiitokset kommenteistanne. Mietin siinä korun helinän ääntä ja käyttöä raskauden ja imetyksen jälkeen. Tänään kävin äitiysliikkeessä ja kappas, törmäsin ekaa kertaa bola-koruihin livenä. Sitten huomasin siellä myynnissä juuri sen bolan, jota olin eniten ihastellut ja arvaatte varmasti, että miten siinä sitten kävi... Jep, lähdin kotiin bola mukanani....

Esikoista odottavan iästä Minäkin olen lukenut, että keskimääräinen ikä on juuri 28 pilkku jotakin. Minä olin 31, kun odotus alkoi ja 32, kun neiti syntyi, joten jos Vilja85 olet vanha, niin mikäs minä sitten olin? :LOL: Eli älä huolehdi. :) Minun kaveripiirissäni ei ole vielä paljon lapsia, sillä vasta kaksi meistä on äitejä ja minä olin ensimmäinen meistä, joka sai lapsen.

Kotidoppler Tekniikasta innostunut mies saattaisi innostua hankkimaan, mutta minä en uskaltaisi, sillä jos mokaisin etsinnän, niin saisin sellaisen paniikin, että oksat pois. Ymmärrän kyllä hyvin, että molet dopplerin hankkivat ja nauttikaa niistä!:)

Omaa napaa Äituysfarkut, kiva nähdä! Päivällä tavalliset farkut vielä menevät, mutta illalla turvotus on noussut sen verran, että etsin äitiysfarkut esille. Tänään opin myös, että vellovaan pahaan oloon auttoi sitruunanmakuinen kurkkupastilli. Ostin niitä hädissäni ison pussin ja päätin kokeilla ja sehän auttoi! Nyt vain toivotaan, että auttaa jatkossakin.

Luckygirl & Vekara 6+1
 
Viimeksi muokattu:
tähtitomu Pidän peukkuja, että alkuviikosta olet täällä kertomassa hyviä uutisia. Ymmärrän kyllä hyvin, että juuri nyt ajattelet vain yhtä asiaa, mutta minä en unesta huolestuisi, sillä pelot ja epävarmuudethan juuri usein ilmestyvät uniin, kun prosessoimme asioita. Tsemppiä!

Luckygirl & Vekara 6+1
No sinänsä joo en huolestuis mutta kun tietää minun taustan eli oon nähny kaikki lähisuklaisten kuolemat niin en tätä välttämättä pidä mitenkään ihmeenä että enneuni olis.
Tosin myönnän senkin että viime aikoina on tullu nähtyä jos vaikka minkämoista unta kun nuo ajatukset laukkaa.
 
Nämä pahoinvoinnit ovat kyllä mielenkiintoisimpia. Alkavat ihan mihin aikaan päivästä tahansa, päättyvät milloin sattuu.. en keksi enää mitään minkä takia ne olisivat "aamupahoinvointeja". Rintojen arkuudelle tuli alkuun naurettua paljonkin, sillä en tiennyt mitä tuo tarkoittaa (omaan liiankin isot), mutta jestas että tiedän nyt!

Äitiyspakkauksen otamme mielellämme. Minulle on oikeastaan ihan sama mihin väreihin puen lapseni, tämän sukupuolesta riippumatta. Pinkkiä ja vaalean keltaisia vaatteita meille tuskin tulee, koska itse en pidä ko. väreistä lainkaan. Aika näyttää muuttuuko mielipiteet väreistä kuinka paljon. Minulla ilmeisesti on jäänyt jokin kiukku lapsuudestani näihin väreihin, koska äärivanhoillinen hoitotätini mm. määräsi että tyttöjen lempivärin kuuluu olla punainen tai keltainen - ihmettelin miksen saanut pitää sinisestä. Ja minulle punainen vaate oli todella punainenvaate jo alle kouluikäisenä.

Meillä mieheni taitaa odottaa neuvolakäyntiä jopa enemmän kuin minä itse. Olen iloinen että hän on kiinnostunut odottamisesta, onhan tämä hänenkin lapsensa - molempien ensimmäinen. Meillä ensimmäinen neuvola on 3.3. ja odotan mielenkiinnolla millainen vastaanotto siellä on 30-vuotiaalle, vähän ylipainoiselle ensisynnyttäjälle. Sokerirasitukseen olen henkisesti jo varautunut ikäni ja sukurasitteen takia.

Tuohon listaan olen näköjään unohtanut ilmoittaa, että meillä kyseessä on tosiaan 1. lapsi.
 
Heippa kaikki taas :) Mä oon niin huono kirjottamaan tänne, kun käyn vaan pääasiassa puhelimella lukemassa ja toi p***a Lumia ei suostu tänne kirjoittamaan mitään.

Osanotot menetyksen kohdanneille :heart: :hug: ja onnittelut kaikille iloisista uutisista! :)

Täällä pahoinvointi hieman lievenemään päin, tosin ei kovin pahaa ole ollutkaan, vaan aika vähällä olen päässyt. Väsymys on armoton!! Tissit kipeät ja VALTAVAT :D

Hankintoja ei oo vielä uskaltanu tehdä, mut kun esikoinen on kyseessä ni kaikki pitää hankkia. Tosin tulevat mummitkin ovat jo lupailleet joitain hankintoja tehdä.

Bolakorua minäkin oon haaveillut ja nyt äitini sanoi tilanneensa sellaisen lahjaksi <3 Anoppi on tilannut Vauva-lehden ja luvannut hankkia lapselle vakuutuksen. Ihanaa, miten innoissaan tulevat mummut ovat, mutta pelottaa kyllä enempi, että mitä sitten jos kaikki ei menekään hyvin...

Täällä koitettu pitää positiiviset ajatukset päällimmäisinä ja jotenkin nyt viimeisen viikon ajan ollutkin aika luottavainen olo. Epävarmuus nostaa päätään yhä harvemmin. Toivotaan parasta. Ens perjantaina on eka neuvola, sitä odotellessa, että pääsee ultraa varailemaan :)

Anteeksi ).(, facebook-ryhmään ajattelin liittyä, josko pystyis enempi itsekin kirjoittelemaan. Päivittäin käyny lukemassa teidän juttuja, mut ku ei pysty kommentoida. :/

Kivaa sunnuntaipäivää kaikille!! :)

Elviira ja tyyppi 7+1
 
Heipsis!

Täällä kans aivan onneton kirjoittelija, siksi harkitsenkin mieluiten sinne facebook ryhmään menoa. Harvemmin tätä koneella selaan ja kännykällä taas kirjoitus on joskus hankalaa. En meinaa millään pysyä täällä kärryillä!

Ruokailusta: Mä ajattelin kysyä lääkärillä käynnin yhteydessä ens viikolla (ihan muita asioita siis) mahdollisuutta päästä sellaiselle ravintoterapeutille, itse olen siis todella ylipainoinen, ja super huono laihduttaja, niinpä ajattelin nyt josko saisin apua joltakin ulkopuoliselta. Lähinnä se et minä olen niin surkea kokki, ettei riitä joku syö kasviksia ja lihaa, välttele perunaa ja pastaa. Kun nimenomaan parasta olis jos saisi mahdollisia ruokaohjeita ja ihan konkreettisia vinkkejä miten syödä, ja miten tehdä ruokaa.

Liikunnasta: Meillä on kolme koiraa joiden kanssa koitan lenkkeillä, mutta laiskahko olen, nyt ollaan otettu kaverin kanssa sellainen tavoite et vähintään muutama kerta viikossa mennään yhdessä 5km kävelylenkki, ihan mahtavaa päästä aloittelemaan taas lenkkeilyä, tosin kun jäät ovat sulaneet niin huomaan itseni löytävän entistä enemmän ulkoiluintoa. Itse ainakin varon aivan kamalasti liukastumista aina, ja olen sen jälkeen aivan super kipeä, joten kevät kun tulee niin jes, toivottavasti saan oikein kunnon ulkoilupiristyksen! :)

Grill :heart:

OmaaNapaa: Mulla on nyt kauhea tyttöolo, jotenkin on kovin vellova pahoinvointi, ja mun naama kukkii. Viimeksikin oli pahoinvointia, mutta naama oli ok. Väsymystä löytyy myös. Ja tissit aiiiii. :( Ne on niin kipeet, tuntuu kuin kuolema tulisi. Muuten sitten taas onkin niin epäusko vielä kun oireet tuntuu jotenkin niin lieviltä.

Tarvikepuhelua: Meillä valmiina onkin jo kaukalo, huonekin on niin et pääsee sitten isoveljen kanssa samaan huoneeseen kun nukkuu suht hyvin. Vaatteita on paljon, mutta silti aion ottaa Äitiyspakkauksen ja hankkia lisää, koska monesta vaatteita on niinkun kaikkia kokoja, mutta ei ihan kamalasti sitten niitä pienimpiä, tällä kertaa hankin jo etukäteen myös niitä 50 koon vaatteita, viimeksi kun kuuntelin muiden neuvoja ja eniten oli 62 vaatteita ja hiukan 56, noh meillä meni aika kauan ne 50 vaatteet käärittynä kunnes ne olivat sopivia. :D Oli pikkasen paiseessa synnytyslaitoksella kun tajusin et lapsi olikin niin pieni ja piti kiireellä etsiä sopivampia vaatteita kun 56 hän hukkui. :D Rattaan ostan mun kaverilta, sillä on Bumbleride tuplikset, ja ne on ihan super makeet! Niihin sitten vauvalle pehmeä kantokoppa niin avot! :) Pinnasängyn hankin uuden, ja pojalle pitää kans hankkia sellainen lastensänky, hänen pinnasänky on tosi huono, Ikean halvin, siitä on kamalasti huonoja kokemuksia lähinnä sen hengittävyyden takia, ja on todella ruma. :D Noin muuten kaikki pikkutilpehööri pitääkin hankkia taas.

Tällä kertaa haluan panostaa rintapumppuun, ja jo heti alussa tahdon vierailulle imetystukihenkilön, tahdon kaiken mahdollisen avun imetystä varten. Viimeksi en apua osannut pyytää ja siihenhän se imetys sitten torppasi. Oma usko koko hommaan oli ihan nolla, se sattui ja tuntui vastenmieliseltä. Lapsi ei osannut imeä (ehkä kielijänteen syy, jota nyt 1v ja 3kk alettaisiin ajaa eteenpäin!!) ja itse en osannut luottaa siihen hommaan, en itseeni enkä imetystaitoihini, en myöskään osannut vaatia apua. :/

Huh, nyt täytyy mennä!

Iippari ja PikkuKakkonen 6+3
 
  • Tykkää
Reactions: koruharakka
Ah, ihanaa kun viikonloppuna saanut olla vaan collareissa. :) Huomenna takas töihin ja pitäisi muka farkut laittaa jalkaan, yh.

Minulla ei oikeastaan ole ollut pahoinvointia *koputtaa puuta* mutta syömisen kanssa on ongelmia. Tällä hetkellä taas mikään ei maistu ja ruuan pureskelu tuntuu ylivoimaiselta. Yritin syödä naudanlihaa tänään ja sen pureskelu oli niin ällöttävää, että oli pakko käydä puklaa ne lihapalat roskikseen.. Keitoilla, smoothiella ja jugurtilta mennään sit nyt.. Eniten harmittaa se, kun en saa syötyä riittävästi niin en tietenkään voi myöskään mennä treenaamaan kun ei ole energiaa.. Liikun normaalisti paljon ja nyt kaatuu seinät päälle. Toivottavasti tää menee pian ohi..

Iippari: ota itsellesi Personal Trainer, jolla on itselläänkin lapsia. Saat ruokavalio- ja treeniohjelmat samassa paketissa ja jonkun katsomaan perään, että sovitut tulee tehtyä.. Se tulee toki aika kalliiksi ja tässä vaiheessa on ehkä muutama muukin investointi tulossa..

Muutenkin oireet on aika vähäisiä.. Väsymystä joo ja rinnat on turvonnut, muttei yhtään kipeet. Ihan alkuvaiheessa oli järkyttäviä vatsakipuja ja koko ajan pelotti, että menkat alkaa. Yölläkin heräilin kramppeihin ja menkkamaisiin supisteluihin.

Mitään hankintoja ei olla tehty eikä kellekään vielä kerrottu. Odotellaan niille "varmemmille" viikoille.. Kaikki pitää kyllä sit hankkia kun tosiaan ensimmäinen on.. Tiedän kyllä, että apua hankintoihin tulee, koska minun äiti tulee sekoamaan kun kuulee, että hänestä tulee mummo :)
 
Viimeksi muokattu:
vauvatoiveinen: No onneksi teillä oli noin kärsivällinen tarjoilija! :) Mutta niinhän heidän kuulukin olla, etpä sinä sille mitään voi jos heidän ruuat on noin epäsopivia sulle. ;)

Tähtitomu: Tsempit! :hug:

Äitiysvaatteista: Minä kun nykyään sovittaisin mielelläni vaatteita ennen ostoa, joten mitkä kaikki liikkeet myy äitiysvaatteita? H&M joo, mutta mitä muita? Toki täällä meillä päin ei mitään kovin erikoisia liikkeitä olekaan, mutta jos tulee lähdettyä jonnekin isompaan kaupunkiin, niin olisi kiva tietää. :)

ON: Täällä tosiaan pahoinvointi tulee ja menee miten sattuu, on parempia päiviä jolloin sitä ei ole lainkaan (esim eilen) ja sitten huonompia kun sitä on monta kertaa päivän aikana (esim perjantai). Ainakin vielä *koputtaa puuta* on kaikki pysynyt sisällä. Rinnat on tosi arat ja jonkun verran turvonneet. Mahallaan nukkuminen on jo nyt melko mahdotonta juurikin niiden takia. :D

Grill & Täplä 7+4
 
Viimeksi muokattu:
Miehen suhtautuminen Mies oli kivasti mukana neuvolakäynneillä esikoista odottaessa, muistaakseni vain kerran oli niin, ettei päässyt töiden takia paikalle. Uskoisin, että sama tahti jatkuu nyt, joskin hän keskittyy esikoisen vahtimiseen. Mies oli paikalla myös ultrissa ja yliaikakontrolleissa, mutta neuvolalääkärin tapaamisessa ja synnytystapa-arviossa olin yksin. Mieheni on siinä mielessä hieman jäyhä, ettei paljon tunteista ja tunnelmista puhu, mutta innoissaan hänkin on.

Äitiysvaateliikkeistä Tosiaan monet H&M-liikkeet myyvät äitiysvaatteita (eivät ihan kaikki). Itse olen tehnyt löytöjä myös Stockmannilta, Bebesiltä (Helsinki, Kamppi) ja Baby Style (Espoo)- liikkeestä. Äitiysliivit löysin myös Prismasta. Muitakin varmasti on, mutta nämä tulivat nyt mieleen.:) Minäkin haluan sovittaa vaatteita aina ennen ostoa.

Vakuutus Hankimme esikoiselle vauvavakuutuksen jo ennen syntymää ja niin aiomme tehdä tällekin pikkuiselle, mutta ei vielä aikoihin. Äitini kyllä soitti tänään ja kysyi, että joko olemme vakuutuksen hankkineet! Minun suvussani tykätään hoitaa asiat kuntoon ajoissa, mutta joku raja nyt kuitenkin....

Tähtitomu Toivotaan, ettei ollut enneuni. Aika hurjaa, että olet sellaisia nähnyt... Pidän paljon peukkuja, että saat hyviä uutisia!:)

Painosta raskauden aikana Minä olin 31-vuotias ja painoin 5kg liikaa ensimmäisessä neuvolassa esikoista odottaessani (olin stressisyönyt yritysaikana, kun panikoin ettei tärppää). Terkka ei kommentoinut painoani ollenkaan, sanoi vain, että raskauden aikana paino nousee yleensä 12-15kg, eikä raskauden aikana saa laihduttaa. Sen kummemmin en kuullut painoani kommentoitavan, se tippui 2kg pahoinvoinnin takia ja nousi lopulta 7kg raskauden aikana. Sain siis hyvän vastaanoton ja toivon samanlaista myös muille.

Luckygirl & Vekara 6+2
 
Viimeksi muokattu:
efi
Vihdoin mulla on aikaa istua rauhassa tietokoneella.

Mullehan kävi myös niin, että keskenmeno tuli. Herkkähermoset varokaa. Alla paikotellen tarkkaakin kuvausta. Sunnuntaina tais jo ekan kerran tulla vaaleen ruskeeta valkovuotoa. Maanantaina ei mitään ja tiistai-iltana tumman ruskeeta vuotoa. Koko keskiviikon tasasesti tumman ruskeeta vuotoa. Torstaina tuli jo heti aamulla sellanen olo, että tänään varmaan tulee enemmän vuotoa. En tiedä mistä se olo tuli, se jotenki iski ihan yllättäen. Mä vaan tiesin sen sillä hetkellä. Töissä tunsin kevyttä menkkajomotusta ja lähinki vähän aikasemmin kotiin, koska pelkäsin keskenmenon alkua. Iltapäivällä vuoto muuttu punaseksi ja jo hiukan runsaammaksi. Illalla vuoto vastas jo kuukautisvuotoa ja pian alkoi tipahdella tumman punaisia limaklönttejä. Olo oli ihan hyvä vaan perus menkkajomotusta. Joskus puolen yön aikaan vuoto oli runsaimmillaan. Yöllä nousin vessaan ja veri valu pitkin reisiä lattialle. Yöllä tuli myös muutama tosi iso limakalvon riekale. Yhdessä niissä riekaleissa näin jotain vaaleaa. En tietty voinu jättää tutkimatta. Se oli sellanen hiukan kellertävä rakkula, jonka sisällä oli nestettä, mutta vaan nestettä. Rakkula oli myös aika pieni viikkoihin nähden. Tämän perusteella päädyttiin lääkärin kanssa perjantaina siihen johtopäätöksenn, että kyseessä oli todennäkösesti tuulimunaraskaus. Yllättävän helposi tämä mulla kyllä meni. Hiukan menkkajomoja, mutta en ollu kipee ja pystyin nukkumaanki ihan hyvin. Nyt toivon, että kaikki vielä perjantaina ultrassa näkynyt raskausmateriaali tyhjenis ittestään. Ens perjantaina on tarkastus lääkärillä ja jos kaikki ei oo tullu ulos on mulla edessä kaavinta. Sinne en kyllä halua. No, ainaki tänään vuotoa on ollu melko reilusti. Ehkä kohtu on perjantaina jo tyhjä.

Keskenmeno alko kyllä sopivaan aikaan, koska heti perjantai aamupäivälle oli jo valmiiksi gynekologi varattuna. Henkisesti mä voin hyvin. Niin ku jo aikasemmin kirjotin, ei keskenmeno oo mulle maailmanloppu. Näitä nyt sattuu muilleki. Miks ei siis myös mulle. Jotenki en tuntenu oloani tämän raskauden aikana missään vaiheessa hyväksi, niin ku esikoisen aikaan. Ehkä mä jotenki arvasin sen, ettei tästä tuu mitään. Nyt pitää vaan totutella siihen ajatukseen, ettei meille tuukkaan lokakuussa vauvaa. Olihan syksyä kuitenki kerinny jo suunnittelemaan. Lähinnä mua mietityttää se kuinka kauan kestää raskautua uudelleen. Tätäkin raskautta kerittiin kuitenkin toivoa lähes vuosi. Ehkä pidättäydyn kaikilta vauvakuume palstoita ja yritän keskittyä johonki muuhun.

Onnea kaikille muille odotukseen. Todellakin alkaa lokakuisten keskenmenolista olla jo täynnä.
 
Efi, voi ei, olen pahoillani :( alkaa tosiaan olla jo aika monta epäonnista tässä ryhmässä. Toivon tärppionnea sinulle ja toivottavasti pian!

Äitiysvaatteista itse olen ostanut netistäkin vaatteita, huuto.net on ihan oiva paikka, jos ei omalla paikkakunnalla ole kirppareita ;). Jos haluaa sovitella etukäteen, niin valikoima on aika suppea ja vaatteet kalliita, varsinkin jos ei asu isommassa kaupungissa. H&m taitaa olla ainut "halpis" äitiysvaatteiden tekijä. Vauvanvaateliikkeissä on usein myös äitiysvaatteita, esim. Mamalicioukselta.

Painosta: taidan painaa enemmän nyt kuin esikoista odottaessani. Bmi lievän ylipainon puolella. Edellistä raskautta en voi syyttää, 6 viikossa synnytyksen jälkeen oli lähtenyt 17 kg! Eli kaikki raskauskilot ja pari ylimääräistä. Tosin suurin osa taisi olla järkyttävän turvotuksen aiheuttamaa painoa. Todellista painonnousua ehkä se n. 10 kg. Nyt on ollut kaikenlaisia terveysongelmia koko viime vuosi, enkä ole päässyt käytännössä yhtään liikkumaan. Nyt olo on onneksi hyvä, joten toivon, että pystyn raskauden ajan harrastamaan liikkunta. Painoa toivon max sen 10 kg ja toivon, että vältyn turpoamiselta.

Painosta narisi ainoastaan yksi terkkarin sijainen, vakituinen neuvolan täti piti sitä täysin normaalina raskausajan painonnousuna ja varsinkin, kun näki, että jälkitarkastuksessa kaikki oli lähtenyt.

Imetys ja runsas maidontuotanto
varmaan auttoivat painonpudotuksessa ;). Tosin jouduin ikävä kyllä lopettamaan esikoisen ollessa alle 6 kk... Sairastuin ja jouduin sairaalaan, eikä rinta enää kelvannut lapselle sen jälkeen :(. Siihen vaiheeseen olisin tarvinnut apua ja tukea, että imetys olisi saatu uudestaan käyntiin, mutta ainakaan neuvolasta ei saanut yhtään apua... Toivon parempaa onnea nyt.

Vakuutus on esikoisella, kertaakaan ei ole tarvittu. Voitteko kuvitella, että reilu 2-vuotiaalla ei ole koskaan ollut esim. korvatulehdusta tai oksennustautia, eikä ole kertaakaan syönyt antibiootteja! Pakko kehua tästä maitohappobakteereita, tyttö syö d-vitamiinin mukana myös niitä. Itsekin syön nyt raskauden ajan maitohappobakteereita ja toivon yhtä tervettä lasta :)
 
Voi efi :hug: Kovia plussatuulia ja tarrasukkia teille, toivottavasti tärppää nopeasti ja sujuu loppuun saakka. Sun asenne on kyllä ihailtava!

Painon noususta neuvolassa mulla jäi ainut kökkö fiilis. Siis kommenteista tulevaa painonnousua kohtaan. Mä en ole millään tavalla ylipainoinen tai edes lähellä sitä. Neuvolatäti kommentoikin mun olevan ihan ihannemitoissa. Silti kun puhuttiin tulevasta painosta, ilmoitti hän ettei yli 8kg olisi asiaa tulla tai alkaa olla jo liikaa. Musta toi kuulostaa tosi vähältä enkä kyllä suostu kuuntelemaan kommenttia jos nousee yli tuon.. Tahallani en toki ole ylimääräistä massaa popsimassa, mutta silti.

FB:n puolella ehdin jo aamulla päivitellä liian hyvää ja oireetonta oloa. Säikähdin herätessä, kun missään ei oikein tuntunut miltään. Hetken pystyssä oltua tuttu pahoinvointi ja nipistelyt vatsassa yskiessä ja venytellessä kuitenkin palasi. Kyllä sitä osaa säikähtää tollastakin.

Odotan kauhulla noita äitiysvaatteita, tai lähinnä niiden ostamista. Tuntuu että osaako sitä ostaa sitten oikean kokoiset. Onneksi mun ei vielä ole tarvinnut edes miettiä. Turpoilupäivinä on riittänyt legginssit jalkaan. En ole pahasti ollut edes tähän mennessä turvoksissa (kopkop).

senya 8+3
 
Moi kaikille!

Täällä ois uus odottava äiti joukkoonne :)

Elikkä alkuviikosta plussasin haaleasti ja loppuviikkoa kohden viiva vahveni niin enköhän uskalla tänne ilmoittautua. :)

Neljäs lapsi olisi nyt siis tuloillaan.

FB-ryhmään haluan ehdottomasti liittyä, laitan sinulle Ansukka viestiä!

Tässä ois tiedot, mitkä vois lisätä listaan:

LA 28.10
Niiskuneiti-87 / 26 /4. / KOKS

Jossain vaiheessa myöhemmin voin sitte kirjotella lisää :)

Niiskuneiti-87 ja 4-apila 4+6 :)
 
KAS
Efille :hug:

Vakuutuksesta
, esikoisella oli syntymättömän lapsen vakuutus. Kun sitten oltiin pari viikkoa sairaalassa synnytyksen jälkeen, niin jo silloin tais tulla kahden ekan vuoden maksut takaisin. Hän kärsi myös paljon ylähengitystieinfektioita ja erästä pienen lapsen ihosairautta, joten meillä vakuutus on ollut hyvä. Lisäksi on paha siitepölyallergia ja pienempänä sairastettu korvakierre. Vaikka lääkäripalvelut saisi julkiseltakin, niin vakuutus korvaa myös lääkkeet. Enää emme syntymättömän lapsen vakuutusta saa, koska esikoisen kohdalla oli komplikaatioita synnytyksessä. Kahdelle lapselle on sitten ottettu heti, kun mahdollista. Sama pätee tähän neljänteen.

Painosta, esikoisesta nousi kaikkiaan 21kg, mutta turvotusta oli ainakin kolmannes. Ekan ja kolmannen lähtöpainoissa oli eroa 18kg, mutta loppupainossa vain 5kg. Ylipainoa on aina ollut. Nyt lähtöpaino (bmi 29,4) kuitenkin 5 kg vähemmän kuin alkaessani odottamaan esikoista, joten mussutusta en aio kuunnella :)

KAS 8+2
 
Täälläkin yksi vuotaja ilmoittautuu :( Suuret tsempitykset Tähtitomulle! Pidetään peukkuja että masuasukki olisi sinulla edellen matkassa. Ja halaukset Efille!

Minulla tuli lauantaina hieman kirkasta verta ja pieni palanen jotain riekaleen tyyppistä sekä pari hyytymää. Sen jälkeen ei ole tullut mitään, mutta koko viikonlopun oli hieman ahdistunut olo ja vatsa kummallisen tuntoinen.

Raskausoireita on edelleen, mutta pelkään että onko kyseessä kuitenkin tuulimuna. Täytyy tänään varata aika ultraan, nyt viikkoja 5+6 joten varmaankin viimeistään viikon päästä maanantaina ultrassa luulisi jotain näkyvän.

Tsemppiä muille odottajille! Minäkin palaan taas asiaan viimeistään ensi maanantaina (toivotaan toivotaan) :heart:
 
Täällä voisi olla uusi mukaan tulija :) viime viikon keskiviikkona tein ekan haalean testin ja siitä sit ahkerasti testaillu uudestaan, tänäänki selkeästi plussa vaikka ei mikään kovin tumma vieläkään. Mutta pakko kai se on uskoa että raskaana ollaan :) eli ikää mulla on 27, ennestään on yksi poika, 3v. Laskettu aika ilmeisesti 30.10.

La 30.10.
Sparkle86/ 27/ 2. / K-PKS

en saa tota punasella kun oln puhelimella, tai en ainakaan osaa laittaa punasella jos se puhelimella onnistuu. :)
 

Yhteistyössä