"Lokakuun lutuset 2014"

malttamaton Meillä juuri siittiöiden puute syynä. Mutta eihän sitä tiedä, kaikkea ihmeellistähän tapahtuu, jos vaikka jostain yksi sitkeä sissi ilmestyisikin :).

Elli Ettei tekis puurojen ja kasvisten kuidut temppujaan?? Meillä kakkaa on myös alkanut soseiden ja erityisesti puurojen myötä tulla joka päivä useaampaankin otteeseen (oli aiemmin siis 1kakka/1vko tai jopa 2vko)

ninni Hieno juttu ettei noissa löytynyt mitään, toivotaan että kyse olisi nyt vaan siitä refluksista ja kun siihen saadaan sopiva ruokavalio/hoito, saatte helpotusta, teitä on nyt toden teolla tähän saakka koeteltu. Todella ihanan suloinen tyttönen teillä kyllä :heart:

Juoko teidän muiden vauvat nokkamukista jo? Meillä niinä muutamina kertoina kun on saanut aiemmin korviketta, se on mennyt tuttipullosta, mutta nyt olen silloin tällöin vettä antanut nokkamukista ja siitä juominen onnistuu hienosti (tosin oranssia silikonista kantta on niin kiva ikenillä jyystää niin sitten meneekin ihan leikiksi koko homma).

Toinen minkä meidän neiti on keksinyt ja tehnyt jo jonkin aikaa on pään heiluttaminen edestakaisin. Välillä ihan hurjaakin kyytiä heiluttaa päätänsä innostuessaan. Luin netistä että aika yleistä tuollainen... ei kai siitä mitään harmia voi olla kun tyttö sitä kerta itse tekee....?
 
ihania pikkuisia, kivoja kuvia! Täällä myös vatsa taas kovalla ja pari päivää ollut hirvittävää kitinää. Kuinka teillä vauvat viihtyy itsekseen? Vai olenko normaalisti tottunut liian hyvään? :) Nyt meinaan tuntuu, että vatsaa vääntää tai jotain koska ei viihdy edes vessassa käynnin aikaa itsekseen lelun kanssa. Kaikki viihdytyskeinot on käytössä ja silti kitinä alkaa kun laulu tai leikitys loppuu. Ehkä täytyy lähteä Levolacia ostamaan.

Hienoa Ninni, että tulokset olivat normaalit!

Meillä ei vieläkään kääntyillä vatsalle. 1,5 kk sitten kääntyili jo, mutta nyt ihan muutaman kerran on kääntynyt. Vatsallaan ei tajua nojata käsiin vaan pungertaa selkälihaksilla päätä ylös ja yrittää nostaa peppua ylös. Luulen että tästä noustaan sitten suoraan konttausasentoon. Istumaan on myös kova hinku, mutta kokeilin syöttötuoliin niin liian huteraa se istuminen vielä on ettei oikein pysty siinä vielä syöttämään.

Päiväunet on vieläkin pätkittäisiä, nyt jo menossa kolmannet päikkärit. Eilen 4 * 30-45 min päikkäreitä.

Matkarattaista, päädyin ostamaan käytettynä PegPErego Pliko Minit kun tuli tosi vähän käytetyt hyväkuntoiset vastaan edullisesti. Jos ei tykkää niin niistä saa aina saman hinnan takaisin. https://www.youtube.com/watch?v=_n2ubG9WtGU
Vaikuttaa näppäriltä, liikkuu hyvin ja selkänojan saa alas. Chocolatebox: mä katselin myös noita Quinny zappeja, mutta kun katsoin niitä lastentarvikeliikkeessä niin tuo istuin on aikamoisen "kupin" näköinen. Eli vaikka sen saa makuuasentoon niin vauva on ns. kupissa jalat koukussa.
 
Viimeksi muokattu:
Söpöjä lapsosia teillä. Minäkin erityisesti lämpenin Ninnin pikkuiselle, toinen on lyhyessä ajassa niin paljon joutunut kokemaan. Suloinen pieni tuumailija.

Täälläkin on ruvettu kakkimaan aamuyöstä.. Jos 4.30 aikaan lähdetään vaipan vaihtoon niin nukkuminen olisi sitten siinä, joten puolittain hyvällä omatunnolla olen odottanut aamuun asti. Poikaa ei nimittäin kakat vaipassa häiritse millään tavalla eikä ihokaan siihen ole reagoinut.

Ruoka-aineprickeissä oltiin tänään, kaikki testatut aineet (yhteensä 14 kpl!!) oli negatiivisia. Vähän turhalta tuntui koko käynti :( Eihän ihotestit edes välttämättä kerro koko totuutta. No, kokeilemalla edetään. Joistakin ruuista tuntuu välillä posket punoittavan mutta ei mitään vakavampaa.

Huomenna 6kk neuvola. Allergialääkärillä käytiinkin tänään puntarilla ja voin kertoa että terkkari tulee huomenna lentämään persiilleen kun näkee vaa'an lukemat :D Kuukaudessa on tullut noin 1,5 kiloa nimittäin, ja senttejäkin oli kertynyt melkein neljä. Juu, meidän pojalle kyllä ruuat maistuu! Maitoallergian toteaminen ja "oikeiden eväiden" löytyminen ovat kyllä olleet meille oikotie onneen, vuodenvaihteen mahavaivat huutoineen ovat enää pelkkä muisto vain ja kasvukin on lähtenyt alun kituuttamisen jälkeen oikeaan nousukiitoon.
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby89
Apua, miten ihana tyttö Ninnillä! Tuntuu pahalta miten paljon tyttö on joutunut kärsimään ikäisekseen, toivottavasti alkaa kohta helpottamaan! Hieno homma, että tulokset ovat normaalit!

Meillä oli viime viikolla 6 kk neuvola. Painoa oli noin 8200 g ja pituutta 69,5 cm. Kuukaudessa oli tullut pituutta nelisen centtiä, ihan kivasti.

Cubula: me ollaan laitettu kylpypyyhe rullalle ja se laitettu syöttötuolin etuosaan tukemaan pientä istujaa. Sen avulla on pysynyt hyvin tuolissa. Saatiin neuvolassa lupa istuttamiseen, kun ei yhtään pysy makuuasennossa vaan punnertaa koko ajan ylös. Meillä aikaisemmin tyttö viihtyi hyvin itsekseen leikkimatolla, mutta nyt ei välillä pääse edes vessaan kun alkaa hirveä parkuminen. Onneksi isovelikin välillä viihdyttää, niin pystyn esim. ruokaaa tms. tekemään.

Lullaby: meillä on myös tuota päänpyöritystä. Varsinkin silloin, kun pitäisi syödä, niin pää pyörii eestaas :D Me ollaan ruvettu harjoittelemaan nokkamukia. Tyttö ei osaa juua tuttipullosta, niin jos tämä nokkamuki opeteltas. Hyvin on kyllä siitä vesihörppyjä ottanut ruokailun lomassa.

Meillä on kakkaaminen lisääntynyt kiinteiden myötä. Tuntuu, että joka vaipassa on joku pieni papana!
 
tuulia84 Hyvät mitat teillä :) ja 4cm! hienosti tullut pituutta! Tuo pään pyöritys on kyllä niin huvittavan näköistä :D pää pyörii ihan hullunlailla ja sitten loppuun hirveä virnistys, että näitkös mitä tein :heart: Meillä myös on yksi ainut MAMin tuttipullo josta osaa juoda, "tavallisista" tuttipulloista menee suuri osa ihan muualle kun masuun. Muutamia kertoja olen antanut myös hörpätä vettä lasista, se nyt ei ihan täysin onnistu mutta kova on yritys, ymmärtää kyllä että siitä juodaan mutta tekniikka ei ole vielä täysin hallussa vaan änkee kieltää lasiin :).

Meillä ratkesi turvaistuin ongelma! Saatiin naapureilta Graco Aktan turvaistuin jossa painoraja 13kg, ei tarvitse vielä heti olla miettimässä seuraavaa istuinta. Ihanat naapurit meillä :heart:

Muuten, teitä taisi olla joitain sieltä etelämmästä Suomea niin osaisiko joku antaa vinkkiä kun olemme ensi viikolla lähdössä kahdeksi yöksi Espooseen, että mihinkä siellä kannattaisi mennä? Ikeasta varmaan jotain sisustusjuttuja, mutta jotain muita vinkkejä?
 
Ninni voihan neiti söpöä ja kuinka kaunis kulmakarvojen muoto.

Cubula kannattaa käydä apteekissa jos pieni on kovin tuskainen. Meillä tällä viikolla auttoi vasta kolmas levolac päivä eli en tiedä oliko apua lopulta siitä vai olisi masu toiminut muutenkin. Annoin sitä pienintä annosta 2,5ml.

Vauva viihtyi aiemmin pitkiä aikoja leluja tutkien. Nyt kääntyy heti mahalleen kun hänet laskee mahalleen. Unien jälkeen eka pätkä on mahallaan pitkä, mutta sen jälkeen lähinnä kääntyy huutamaan kääntämään toisinpäin. Ongelmana myös jättipulautukset mahallaan ja mikään leikkialusta ei riitä kun aina menee osa matolle. Pitää varmaan lähteä kangaskaupasta ostamaan apua :) Onneksi on tuo sitteri missä ei pääse kääntymään ja välillä kun isoveli viihdyttää malttaa pysyä selällään.

Otin eilen syöttötuolin käyttöön. Istuminen on huteraa, mutta pyyhe on meilläkin lisäapuna. Tyttö ei yhtään tajua, että nokkamukista voisi juoda ja ehkä eka ostokseni oli liian kovalla nokalla varustettu. Ostin tänään pari muuta vaihtoehtoa ja toivottavasti joku kelpaa.

Bosch mitäs terkkari tuumasi uusista mitoista?

Lullaby kiva, että istuinpulma ratkesi. Kiinnostaisiko teitä Suomen luontokeskus Haltia? Leppävaarassa kauppakeskus Sellossa on ihan kivoja lastenvaatekauppoja. Kannattaa tietenkin myös harkita hengailua Helsingin keskustassa jos on kiva sää. Ikeasta olen ostanut aikanaan esikoiselle sellaisia hihallisia ruokalappuja/askarteluessuja mitkä myydään 2 kpl pakkauksessa sininen ja punainen. Eivät ole erityisen nättejä, mutta tosi hyviä siinä vaiheessa kun lapsi laittaa oman lusikansa soppaan ja hihat samalla.
 
Neuvola takana, mitat 8705g ja 68cm. Hyvät on mitat, hienon kirin ottanut nyt myös pituuskasvussa. Kaikki ok, istuttamista ei vielä meidän pojalle suositella. Seuraava neuvola sitten kesäkuussa(!) ja silloin onkin vastassa uusi täti, nykyinen terkkarimme jää sitä ennen eläkkeelle. Ei haittaa minua, jostain syystä meillä ei koskaan oikein synkannut.

Me ollaan jo aika pitkään annettu ruuan jälkeen vesihörppy nokkamukista, joskus sujuu hyvin, joskus ei niin hyvin. Eiköhän se veden maku kuitenkin ole tullut tutuksi :)

Hyvältä kuulostaa nuo askarteluessut, täytyypä itsekin käydä katsomassa jos vielä löytyy! Ikeasta ajattelin muutenkin piakkoin shoppailla ainakin syöttötuolin ja muoviastioita.

Kurjaa jos on ummetusta vauvoilla :( Meidän pojan elämässä on ollut ehkä yhteensä kolme päivää jolloin kakkaa ei olisi tullut, pikemminkin joskus tuntuu että vatsa toimii liikaa!
 
Koiruuz Tuttuni puhui myös että oli ostanut nokkamukin, jossa oli iso ja kova nokka eikä oikein siksi osannut juoda. Meillä on tupperwaren nokkis, jossa on mukavan pehmeä ja suht pieni nokka. Lisäksi nokan väri on oranssi, joten tyttö tykkäisi kovasti leikkiä ja pureskella sitä :)

Koiruuz Kiitos vinkeistä! Nuo voisi olla tosiaan mielenkiintoisia paikkoja :) Ikeasta myös ajattelin juuri noita essuja kun kohta alkaa se omatoimisen ruokailun harjoitteleminen ja luulen sen olevan melkoisen sottaista touhua :D. Myös me syöttötuolia ajatteltiin katsella, ne eivät pahan hintaisia Ikeassa olisi. Tosin en sitten tiedä ovatko hyviä :). Toivottavasti olisi kiva sää niin voisi käydä helsingissäkin käppäilemässä :). Varasin hotellista kylpyammeellisen huoneen, joten pääsemme tytyn kanssa kahdestaan pulikoimaan :)
 
Huhuh, meillä oli yöllä ihan kunnon kakkaepisodi..eilisen päivän tyttö yritti tehdä kakkaa - tuloksetta. Illalla vähän ennen nukkumaan menoa alkoi älytön kakan puskeminen. Tyttö itki ja ihan tärisi, kun yritti saada kakan irtoamaan. Mitään ei taaskaan tullut.

Rauhoittui nukkumaan, mutta puoli neljältä alkoi taas hysteerinen itku ja kakan vääntäminen. Miehen kanssa otettiin sitten vaatteita pois ja vaipassa näkyi jo kakkaa, mutta se oli jäänyt puolitiehen!!!! Tyttö oli tosi kivuliaan oloinen ja itseäkin rupes jo itkettämään.

Lopulta meidän oli pakko kaivaa kakka pois kuumemittarin avulla. Kylläpä oli tyttö sen jälkeen helpottuneen näköinen. Kakka oli todella kuivan näköistä.

Kylläpä säikäytti tämä todenteolla. Eilisillasta alkaen ollaan annettu luumua ja apteekista pitäisi käydä ostamassa mallasuutetta, luin siitä netistä.
 
tuuli84 Meillä kävi ihan samalla tavalla, siitä on kylläkin jo kohta muutama kuukausi, oltiin just aloitettu soseet. Meilläkin tyttö yritti punkea kakkaa monta päivää, mutta ei saanut pökälettä ulos vaikka yritettiin auttaa just kuumemittarilla. Pieniä kökkäreitä tuli, joilla olis voinut vaikka reiän heittää seinään. Luumua ja mallasuutetta annoin runsaasti että alkoi sitten kakka tulemaan. Nyt olen yrittänyt aina kun vähänkään näyttää että kakka on kovaa, antaa jo ajoissa luumua. Levolacia myös neuvolan täti neuvoi että voisi antaa. Toivottavasti tyttönne saa pian kakan puserrettua ulos, tosi inhottavaa tuollainen :(
 
Lullaby: voi ei teilläkin ollut samanlaista :( ! On tämä kyllä kurjaa! Kävin apteekista sitä mallasuutetta ja varmuudenvuoksi ostin kaappiin vielä mikrolaxia. Annetaan sitä sitten, jos näyttää, että sama toistuu.
 
Täällä ollaan ihan alusta lähtien kärsitty ummetuksesta, meillähän se oli yksi allergian oire. Microlax on hyvä mutta aika tuhti apu, pegorian on lempeempi keino. Levolac on todella hankala antaa, kun pitäisi niin isoja annoksia antaa.. Meillä on nyt käytössä pegorian ja tarvittaessa ihan ummetuslääke lacoberon..

Täällä taas taistellaan syömisien kanssa, mikään ei tunnu sopivan ja tarvis jotain muutakin saada kuin korviketta mutta kun ei sopivaa korvikettakaan ole löytynyt. Nukkumisesta ei täällö tarvii haaveilla..
 
Koiruuz, mäkin tein saman virheen. Ostin nokkamukin, jossa kova nokka ja se sylkäistiin aika nopeasti suusta pois. Nyt ostin MAM:n pehmeänokkaisen. Ei kyllä siitäkään vielä ymmärrä juoda vaan innoissaan hörpyttelee kun lasista antaa vettä, kai siitä jotakin mahaankin menee :)

Lullaby: meilläkin välillä pään heilutusta selällään maatessa. Hauskan näköistä viihdykettä :) Toivottavasti pääkaupunkiseudun reissu on mennyt mukavasti! Mitä päädyitte tekemään?

TuuliaJuu, laitoin syöttötuoliin pyyhkeen, jotta pysyi tuolissa. Tyttö on niin pitkä, että vipuvartta heilurissa löytyy. Vielä kun kädet oli ilmassa vartalon jatkeena niin se oli kyllä melko huvittava näky kun tyttö heilui tuolissa. Ehkä odotan vielä tovin ja tehdään istumaharjoituksia ensin lattialla ja sylissä. Bosch: mitä tuo neuvolantäti sanoi tuosta istuttamisesta? Eli miksi ei vielä teille suositellut tätä?

Tuulia, toivottavasti ummetus on helpottanut pikkuisella. Täällä jo parempi, mutta on se melkoista papanaa vieläkin, täytyy yrittää tuota vettä vähän hörpyttää koska aamulla vaippakin oli melko kuiva.
 
Ninni, onko teillä jo kokeiltuna kaikki erikoiskorvikkeetkin? Luulisi että lääkärit osaisivat suositella jonkun spesiaalivalmisteen, onhan varmasti ennenkin ollut vähän hankalampia tapauksia. Kieltäytyykö vauva syömästä kiinteitä vai aiheuttaako ne syömisen jälkeen vaikeuksia? Jälleen, jaksamista teille :heart:

Kamalia nuo ummetushommat :( Varmasti itku tulisi itselläkin jos toisen tuskaa pitäisi katsoa. Toivottavasti pysyy masut pehmoisina jatkossa kaikilla!

Eilen illalla meidän pikkukundi nukahti mahalleen, ajattelin että olkoon nyt sitten jos siinä parikin tuntia viihtyisi, niin kaikkien yllätykseksi unta riittikin yli kuusi tuntia :O Sain itsekin nukuttua varmaan melkein 5 tuntia (ensimmäistä kertaa sitten lokakuun!) ja voin kertoa että kyllä muuten teki hyvää.

Noin viikko alkaa olla siitä kun lopetin minipillerit ja nyt naamasta puskee tosi kipeitä finnejä ja vähän tuhruttaa jo alapääkin, lieneekö menkat tulossa reilun vuoden tauon jälkeen.. Ei sillä että olisin niitä kaivannut, mutta kiva juttu jos kroppa alkaa olla taas "normaalitilassa". Joko muista tuntuu että raskaudesta ja synnytyksestä on palauduttu?

Edit, neuvolassa terkkari testasi että osaako poika ottaa sivuille vastaan kun istuma-asennosta kaatuu, no ei osannut ja tämän takia istuttamista ei oikein suositeltu. Ilmeisesti monet kuitenkin istuttavat esim syöttötuolissa jo kunhan on sivut hyvin tuettuna, kyllä mekin varmaan pian aletaan kokeilemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tuulia tuttu juttu täälläkin. Olen vielä niin väsykkä etten ole uskaltanut kuumemittarilla auttaa, käsin vain ulkopuolelta napannut mitä näkyy. Meillä hoitopöytä on kakkapaikka ja tällä viikolla kerran kylpyamme.. Harmi kun pieni ei vielä istu niin, että voisi laittaa pottaan kuumaa vettä kun siinä voi olla helpompi. Samalla tietty tulisi opeteltua pottailua kun kakkahomman pottaan voi oppia pienikin.

Luumusta nyt kaikki reseptit jakoon! Olen liottanut kuivattuja luumuja puuron joukkoon. Seuraavaksi sitten jotain luumukasvissoseita ajattelin tehdä kunhan löydän kaupasta taas luomuluumuja.

Meillä ollut mahdotonta syömistä taas monta yötä ja muutenkin levotonta nukkumista. Päiväunia nukutaan kanssa monet ja lyhyitä. Ruoka ei oikein maistu ja mielestäni viime päivinä syy ei ole ollut mahassa. Saa nähdä onko tulossa lisää hampaita.
 
Ihana kuva ninnin tyttösestä! Ja söpöjä kuvia muillakin.

Meillä ei kunnolla ole ummetuksesta kokemusta. Kiinteiden aloituksen jälkeen aina välillä ollut vähän jäykkää kakka, ja sitä joutunut odottamaan. Kerran annettiin Bona luumusosetta purkista, ja se kyllä tyhjensi.

Pikkuinen ei istu itse tuetta, eikä ole tuota boschin mainitsemaa suojeluheijastetta sivulle. Neuvola neuvoi kuitenkin aloittamaan istumisen opettelun esim. syöttötuolissa. Sanoivat että viisi minuuttia kerrallaan saa "istuttaa".
 
Hei kaikille!
Piiitkästä aikaa kirjoittelen. Välillä olen käynyt lukemassa teidän kirjoituksia, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Ihana lukea mahtavia uutisia - naimisiinmenoja, raskauksia, vauvojen kasvua ja kehitystä, ja nähdä ihania vauvakuvia! Ninnille erityisonnittelut, ettei testeissä mitään pahempaa ilmennyt, teidän arki on näinkin jo tarpeeksi haasteellista. Aivan ihana pikkutyttö, kuvassa näyttää oikein sopivan isolta! <3 Täytyy myös sanoa että omaa oloani helpotti kun luin että myös muilla nukutaan rauhattomasti, syödään monesti yössä, maha on kova jne. Tietenkin toivon kaikille vain parasta, mutta helpottaa omaa oloa kun tietää ettei ole ainut jolla vauva ei nuku omassa sängyssä, kahdeksasta kahdeksaan, yhdellä yösyötöllä...

Meidän pikkuneiti kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Viikko sitten täytti puoli vuotta ja kyllä sen huomaan ettei enään ole mikään vauva. Puolivuotispäivänä istui ensimmäisen kerran syöttötuolissa ja hyvin istuu. Neuvolassa ei istumisesta sanottu muuta kuin että hyvin voi antaa istua. Ruokaa syö aika hyvin, vaikka vielä pieniä annoksia. Täysin sileät ruoat menevät parhaiten alas, mutta yritän myös totuttaa vähän rakeisempaan. Nokkamukista joimme muutama päivää sitten ekan kerran ja yllätyin kuinka hyvin pikkuinen osasi juoda. Kova nokkamuki (lifefactoryn) meillä on ja muki pysyy hyvin kädessä vaikka ei ole kahvoja. Mutta meillähän ei olla syöty tuttia eikä juotu tuttipullosta niin ehkä kova nokka toimii siksi hyvin?! Tavallisesta lasistakin olen pari kertaa kokeillut antaa vettä.

Täälläkin pää heiluu edestakaisin. Hyvä kun kysyy jotain ja tulee vain tuota "eitä". Välillä näyttää vaan siltä että pienen pää menee ihan pyörälle! :D Lattialla viihdytään aika hyvin, vatsallaan kierretään oman navan ympäri ja taaksepäin pusketaan. Välillä tulee kova huuto kun on kaapin alla jumissa tai nurkka tulee vastaan. Eteenpäin ei vielä osaa mennä, vaikka kovasti yrittää ja peppukin nousee välillä. No, vähitellen... Jos vielä pikkuinen oppisi nukkumaan hyvin, sekä päivällä että öisin, kaikki olisi mainiosti! ;)

Nyt pikkuinen herää ja jää tämä viesti tähän... Ihanaa, aurinkoista kevätpäivää teille kaikille!
 
Me ostettiin nyt jo vähän hyvissä ajoin turvaistuimeksi Klippan Triofix. Vaikuttaisi hyvältä hankinnalta, menee 9-36kg saakka ja voidaan käyttää sekä selkä että kasvot menosuuntaan. Lisäksi mielestäni kiva juttu että on kotimainen tuote!

Ollaan mummolassa (täysihoitolassa..) tämä viikko, ihanaa on ollut taas kun pojalle riittää sylittelijöitä ja höpöttäjiä :) Positiivinen yllätys on ollut että vauva "suostuu" nukkumaan matkasängyssä. Heräämisiä on ollut enemmän kuin kotioloissa mutta se suotakoon hänelle, kyllähän sitä itsekin aina vähän oudoksuu nukkumista muualla kuin kotona.

Hampaita ei näy eikä eteenpäin ryömitä myöskään vielä, taaksepäin menee jo melko sujuvasti ihan matollakin. Syöttötuolissa istuu sivuista tuettuna, hyvin sujuu ja näyttää muka niin isolta pojalta pöydän päässä istuessaan :D
 
Marieh kiva, että ehdit välillä kirjoitella kuulumisia

Vauvan 6kk "synttärit" on jo ihan lähellä. 68 koon vaatteet alkavat jäädä pieniksi ja koliikkikeinu lähti jo uuteen kotiin. Tämä meidän tyttö on niin ihana hyväntuulinen hymynassu, että ihastelen häntä edelleen joka päivä esikoisen ja miehen kanssa. Sata suukkoa päivässäkin tavoite taitaa tulla täyteen. Tänään pitkästä aikaa ruokakin maistui vähän ja toivottavasti huomenna sama jatkuu. Tämä vähän tarkoittaa noin 1-1,5dl kaikilla päivän aterioilla yhteensä. Monena päivänä vauva on kieltätynyt avaamasta suutansa kokonaan.

Unet on edelleen mitä sattuu. Viime yö 20.30-5.30 neljällä tissituokiolla, päiväunet 1x1h ja 2x30min. Yöunille nukahti nyt jo 19.30. En tiedä onko me saatu joku supervauva kuka nukkuu oikeasti aina näin vähän kun tuntuu, että puolen tunnin päiväunipätkä ovat tulleet jäädäkseen ja samoin yöllä vaan syödään.
 
ninni Hienoa että yöt ovat sujuneet paremmin nyt. Ikävää että korvatulehdus on taas teidän riesana :(. Onnittelut koon 68 vaatteista, maasta se pienikin ponnistaa :)

Meillä riesana ovat nyt 1.ensimmäinen hammas, josta luulin koko kolmen päivän kuumeitkukiukku -shown johtuvan, kunnes eilen ilmestyi ensin kaulalle ja sitten muualle vartaloon punaista pientä ihottumaa... vauvarokkoa kovasti epäilivät kun päivystykseen ja tänään neuvolaan soitin. Taudinkuva osuu kyllä niin hyvin, että siihen minäkin kallistun. Onneksi tänään tuntuu olevan vähän parempi päivä jo (äkkiä koputtamaan puuta)
 
Katy85, koettu on! :D

Ninni, onnea paremmista öistä!! Täällä tissitellään parin tunnin välein, joskus nukutaan kolme tuntia jopa putkeen. Tutti ei tahdo oikein enää kelvata kuin autossa. Kumma juttu, en tiedä miksi, mutta jotenkin siellä tykkää aina tuttia mussuttaa, rattaissakin välillä.

 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: lullaby89

Yhteistyössä