Lokakuussa 2010 syntyneet

Joo, meilläkin kasvaa käyrillä, jollain ihan omilla :LOL:
Mut meidän kaikki lapset on ollu pienenä hyvinkin plussakäyrillä ja sieltä ne käyrät on tullu miinustasolle aina. Ja jossain vaiheessa varmaan tääkin menee ja sitten juostaan kontrolleissa varmaan tiuhaan :kieh:
 
Meillä neiti on tosi siro. Mittasin kotona vaa'alla ja se näytti 6kg. Laskin laskimella että paljonko painais jos nousu on jatkunu samassa tahdissa ku ennen, ja tulos oli 6072g. Kahen viikon päästä neuvola, ja mein tyttö on 9 päivän päästä 4kk. -10 käyrällä mennään painon kanssa.

Soseiden aloitus Me aloitellaan siis ensi viikolla soseet ja kysyisinkin, että millasta tahtia saa lisätä uusia makuja? Neuvola on vasta soseiden aloituksen jälkeen, ja sillon vasta puhutaan kiinteistä. Mulla ja tytön isällä ei ole allergioita, eikä lähisuvussa muutenkaan.

Nallu ja Sonja lähes 4kk
 
Yleensä ohje on, että yksi uusi maku/viikko. Silloin näkee jos tulee jotain oireita. mä oon alussa noudattanut suurinpiiretin tota ja kun oon huomannu ettei oikein mistään tuu mitään niin sitten lisännyt reippaampaan tahtiin. Pienellä menee kyllä oma aikansa ennenkuin edes kunnolla tottuu uusiin makuihin, joten senkin takia kannattaa alotella iisisti.
 
Tänään oli nyt 3kk neuvola, siirettiin yhdistelmärokotetta parilla viikolla, jos päästäisiin tästä pahimmasta rintaraivari ajasta ohi. Neiti ehti vaunuihin nukahtaa ja kun päästiin sitten sisään neuvolaan niin vierasti ihan kamalasti kaikkia ja itki vain jos ei saanut olla mun sylissä maha mahaa vasten!

Tyttö on kyllä kasvanut huimasti nyt oli 61cm ja 6 140g ! :) Kannattelee hyvin päätä makuullaan ja kun nostaa käsistä niin pää seuraa mukana, myöskin jos on sylissä puoli "istuvassa" asennossa niin punkee itseään koko ajan pystympään.
 
Neuvolakuulumisia 4kk: 6410g ja 63,2cm pää 41cm. Hyvin kasvaa,painokäyrä menee ylös ja pituuskäyrä alas. Kiinteitä voidaan alotella. Yöt nukkuu nykyään hyvin,eka pätkä on 6-8h unta yhteensoittoon :) Typy kiljuu,tarvii nyt mennä.

MUKSU ja typy 4kk
 
Täältäkin nyt 3kk neuvolakuulumisia :)
Poika kasvaa hyvin, ihan omissa sfääreissään edelleen: painoa 7740g, pituutta 67,5cm ja pipo 43,5cm. Ei ehditty kauheasti noista kiinteistä puhua..ei oikeastaan ollenkaan. Lykkäsi mulle vaan ohjeita käteen. Saa nyt sitten nähdä, missä vaiheessa ruvetaan niiden kanssa alottelemaan. Rokotteet ja toinen annos rotaa annettiin. Poju oli semmonen viilipytty, että ei huomannut toista rokotetta ollenkaan, mutta toisesta sitten tuli jo itku. Ilmeisesti kirveli vähän enemmän. Illalla kotona sitten jännäsin, että tuleeko rokotteista mitään reaktiota, mutta sälli meni nukkumaan ihan tyytyväisenä. Yöllä syötön yhteydessä huomasin heti, että lämpöä on noussut; lapsi hehku kuin hiili. Pääsin sitten ekaa kertaa harjottelemaan supon laittamista. Hyvin meni onneksi :) Lämpöily ei kyllä tuon ukkelin yleisvointiin kauheasti mitenkään vaikuttanut...Yritti kovasti yölläkin flirttailla äidin kanssa ja oli yhtä hymyä. Hassu tyyppi :D

Meillä poika on nukkunut tähän asti semmosessa rottinkikorissa ja nyt ollaan huomattu, että pitää siirtyä kohta pinnikseen. Alkaa käydä kori vähän ahtaaksi..Vaatteista 62cm alkaa nyt olla semmosia, että siirtynevät odottamaan seuraavaa käyttäjää. Olen kaivanut 70-senttiset jo valmiiksi esille odottamaan..Kauheeta, kun kaikki jää pieneksi näin nopeasti :(

Miten teidän vauvat on reagoineet toisiin vauvoihin? Meidän poika yrittää kovasti jutella ja olla vuorovaikutuksessa kaikkien tapaamiensa vauvojen kanssa, että ihan sääliksi käy pientä, kun toise ei huomaa vielä :) Se on hassua miten aikasessa vaiheessa lapsi huomaa toisen lapsen..

Lavelyn ja poika 14 viikkoa
 
Vauvojen reagoinnista toisiin vauvoihin Kun me ekan kerran oltiin muskarissa (Sonja 4 vrk vaille 3kk), Sonja näki ekaa kertaa ihan pieniä vauvoja (3-6kk). Heti se alko toiselle tytölle juttelemaan ja yritti tarttua kädestä kiinni. 2kk vanhana ei kovastikaan toiset lapset vielä kiinnostanu, saatto kyllä katsoa niitä mut ei mitenkään erikoisen kiinnostuneesti. Mut 3kk iästä asti on jutellu vauvoille. Yhden ystävän vauva itki ja Sonja katto ja kilju riemusta :D

Vaatteista Meillä menee hyvin 62cm vaatteet, jotkut merkit on vielä löysiä. Tutan 50cm bodyt mahtuu vieläkin :eek:

Nallu ja Sonja 8 päivän päästä 4kk
 
Heippis!
Meilläkin tyttö tykkää muista vauvoista ja yleensäkin muista ihmisistä, kyllä aina valloittava hymy irtoaa jos joku tulee nassun eteen :)
Mulle on tullut hirvee tekemisen puute, en oikein osaa olla "jouten", tietty siis puuhailen typykän kanssa kaikkee kun on hereillä, mutta päikkäri ajoiksi olisi kiva kehitellä jotain projektia :D Tänään siis oon surffaillu netissä ja alkanu miettiin tota tytön huonetta, miten saisin siitä kivan näköisen :) Se on vielä vähän kesken muuton jäljiltä, ollaan muutettu elokuussa :D
Meilläkin aloitellaan kohta kiinteiden maistelua ja täytyis varmaan alkaa tekeen niitä sitten vähän varastoon :)

Hauskaa viikonloppua kaikille!
 
heippis!
Meillä neiti on hyvin epäleväinen vieraita kohtaan, nyt on parina kertana jopa ihan selkeästi vierastanut ja hirveä parku on tullut kun joku vieras on näkyvissä. Tosin kun saa hetken rauhassa katsella ja olla niin sitten jo vähän hymyilyttää :) Muita vauvoja ei oikei ole nähnyt.

Hanna täälläkin on tuota tekemisen puutetta, minä olen alkanut kutomaan! Ensimmäistä kertaa sitten yläasteen :D
 
Meillä kanssa on alkaneet toiset vauvat kiinnostamaan. Oltiin ensimmäistä kertaa viime viikolla kerhossa missä oli muita vauvoja ja siellä huomasin että meidän tyttö yritti höpöttää naapureille innoissaan.

Luin jostain että vasta päälle vuoden ikäinen vauva tajuaa olevansa itse peilissä, joten tällä hetkellä myös peilissä oleva kaveri saa pitkä höpötykset osakseen!

Meillä aletaan siirtyä jo 68 cm vaatteisiin. Monet 62 cm alkaa jo olla lyhyeitä. Ensi viikolla on 3kk neuvola ja saadaan taas tuoreat mitat. Veikkaan että mennään yli 7 kilon jo! Yhä mietin sitä pneumokokki rokotetta mutta kai me se otetaan.

Lavelyn teillä on aikamoiset mitat! Ja Zeena teillä myös!

Meillä on nyt ollut muutama vähän rikkinäisempi yö. Toivottavasti on ohimenevää. Me nukutetaan tyttö ekalle unipätkälle yhä rattaisiin. Päiväunille nukahtaa jo omaan sänkyyn aika sujuvasti että pitäis varmaan alkaa harjotella sitä iltaunillekin nukahtamista. Kääk. Mä en sitä nukahtamista niin pelkää mutta sitä tunnin sisällä hereille havahtumista ja sitten uudelleen nukahtamista..

Pientä vierastamista on mekin huomattu jo. Tai ei ehkä niinkään vierastamista mutta sellaista "mua hirvittää nyt" -itkua. Toinen mikä itkettää on jostain syystä esim. kauppakeskusten lastenhoitotasot. En tiedä onko ne kylmiä vai kaikuuko niissä huoneissa vai mikä on mutta usein niissä tulee kamala itku vaikka kotona vaipan vaihto on hauskaa hommaa.

Sofiia ja tyttö 3kk
 
Tuli noista vaatteista vielä mieleen, että Tutan vaatteet on kyllä ihania, kun ne on vähän reilumpia!! Just tossa kaupassa ollessa ostin Tutan 68cm bodyn ja se on samankokoinen, kun yksi toinen 74cm body. En kyllä ois uskonut ihan äkkiä ostavani 3kk vauvalle 70-senttisiä vaatteita...:D Jospa tuo kasvu kohta pikkasen hidastuisi, niin ehtisi käyttää kaikkia vaatteita muutamaa kertaa enemmän.

sofiia Juu, pojalla on mittaa :D Mietin tässä viime neuvolan jälkeen, että mitä mun maidossa oikein on, kun taas oli tullut kilo painoa lisää. Välillä, kun poju venyttelee ja on täydessä pitudessaan ihmetellään miehen kanssa, että kuinka pitkä se on jo :) Oma arviointikyky on kyllä ihan hämärtynyt siitä, että minkä kokoinen keskiverto 3kk vauvan pitäisi olla..:confused:

Hauskaa sunnuntain jatkoja kaikille!

Lavelyn ja poju
 
Lavelyn Mä taas en kuvitellu et 4kk ikäselle vauvalle mahtuis ees ne tutan 50 ja 56 bodyt. Mut kyllä meillä on ne vielki käytössä :D tutan vaatteet on tosi reiluja, ja mä taas en siks tykkää niistä. Toi neiti kun on niin siro :) H&M:n ja Lindexin 62 vaatteet on meillä parhaimman kokoset.

Tytöt 0-5 v

^^ Tuolla on aika hyvin noi vauvojen koot ryhmiteltynä :) niin ja siel on myös pojille, vaikka tos nimessä lukeeki vaan tytöt..

Nallu ja Sonja 5 päivän päästä 4kk
 
Viimeksi muokattu:
Hei vaan!
Kyllä on tosi paljon vaatevalmistajasta kiinni, miten äkkiä kasvaa koosta ulos. Täälläkin poika mahtuu joihinkin 56 cm vaatteisiin kertisvaipalla, hihatkin on vielä ookoo. Pääosin nyt käytössä koko 62, mutta 68-70 on ihan sopivia jo. Yksi 68 cm haalari on jäänyt pieneksi. Soitin ja valitin maahantuojalle. mutta on kuulema mitoiltaan nafti.

Joo kun aloittaa tässä vaiheessa kiinteät, ei oo mitään syytä kiirehtiä. 1 maku per vko on hyvä tahti. Viljoja ei suositella annettavaksi ennen 5 kk:n ikää, on turhan tujua tottumattomalle suolistolle. Muutenkin otetaan joko liha tai viljat ja siinä puolen vuoden jälkeen sitten toinen kaveriksi.
Tuossa myöhemmin kiinteitä aloitellessa tahti on sitten nopeampi.
Aika isoja satseja kuuluu jotkut syöttävän näin pienille..

Hurjat kelit nyt, tänään jäimme suosiolla sisälle päikkäreille. Oon kyllä nukuttanu liki -20 asteessa ulkona hyvin suojattuna, mut nyt on ollu kauhea viima koko ajan

Täällä poika alkaa jo liikkua. On pakittanut joitain päiviä ja eilen, kun vein mattoja ulos, oli sillä aikaa siirtynyt räpeltää digiboksia.. Kova on kiire veljien matkaan :whistle:

Mut tälläsii tänään, huomenna neuvolalääkäri. Katotaan sit miten on mitat muuttuneet..

Puskis ja Musu perjantaina 4 kk
 
Meillä on käytössä H&M matkapussi-puku. Sellainen valkoinen toppahaalari, jonka saa pussiksi. Se on kokoa 50/56, nyt vasta alkaa olla lyhyt. Hihat ja leveys on vieläkin sopiva.

Nallu ja Sonja perjantaina 4kk
 
4kk -neuvolakuulumisia: Paino 7255g ja pituus 63cm. Juteltiin syömisistä ja päätettiin jatkaa täysimetyksellä. Ties vaikka sen avulla välttäisi korvatulehduskierteen, jota vähän pelkään, kun itselläni oli paljon tulehduksia vauvana. Imetys sujuu nyt hyvin, eikä tällä tytöllä tunnu olevan kiirettä vielä muuhun.
Vaatteista: Meilläkin tytöllä on käytössä vielä yksi 50cm-kietaisubody ja toisaalta 68cm-pyjama! Aikamoiset kokoerot... Mutta jotkut bodyt venyy hyvin, ja useista haalareista saa lyhennettyä hihoja ja lahkeita kääntämällä resorit.
Tekemisen puute: Nyt on alkanut kaipuu vauvaharrastuksiin ym. Ollaan käyty kuukauden ajan vauvamuskarissa ja pian alkaa vauvauinti. Suunnitelmissa olisi vielä mahdollisesti vauvajumppa. Eli siis äidillä tahtoo olla vähän tekemisen puutetta ja kaipuu muiden vauvaperheiden näkemiseen. Pitäisiköhän aloittaa myös tuo virkkaaminen? Vauvan pipot ja tumput valmistuisivatkin paljon nopeammin kuin aikuisen.
Muiden vauvojen näkeminen: Tyttö on nauttinut kovasti muskarista ja muiden vauvojen ja etenkin muiden äitien ja isien näkemisestä. Kuten myös eilen neuvolalääkärin näkemisestä.. Lääkäri yritti saada tyttöä seuraamaan helistintä puolelta toiselle, mutta vauva vaan tapitti lääkäriä silmiin ja hekotteli ja jutteli. Lääkäri kysyi jo, että oletteko huomanneet että vauva ei kääntäisi päätään sivulle. No, onneksi lääkäri laittoi helistimen pois ja meni itse puolelta toiselle, jolloin tyttö seurasi intensiivisesti lääkäriä sivulta sivulle... :D
Gallup matkustelusta! Oletteko suunnitelleet vielä vauvan kanssa reissaamista? Meillä olisi kesällä tulossa kaksi matkaa. Kummatkin lentäen. Toinen työreissutyyppinen keskieurooppaan ja toinen rantaloma (tai tuskin sitä vauvan kanssa kauheasti rannalla makoillaan..). Tyttö on reissujen aikaan noin 9kk. Rantalomalle lähtee isovanhemmat mukaan.

Mukavaa pakkaspäivää!
Ramona ja tytteli 4kk 2pvää
 
Nallu ehkä mä tykkään niistä tutan vaatteista siksi, että voin edes hetkellisesti leikkiä, että poju ei kasva valonnopeudella :D Meilläkin on yksi 62cm lindexin fleece-haalari, joka mahtuu vielä tosi hyvin. On tosi tilava! Just vähän aika sitten alkoi jalat pilkottamaan punteista ja kädet mahtuu vieläkin hihojen sisään. Oon kyllä aivan supertyytyväinen tohon ostokseen:) Plus, se on ihan älyttömän söpö; siinä on valkoisia elefantteja tummansinisellä pohjalla :heart:

Arvatkaas mitä tein tässä toissapäivänä...heitin epähuomiossa vihkisormukseni roskiin! Leikkasin pojan vaatteista tulleita kokolappuja ja kun nappasin ne pöydältä ja laitoin roskiin, meni sormus siinä samalla. Itkua tihrustaen etsin sitten miehen kanssa sitä jonkun pari tuntia ja ihan viimeseksi mies tonki roskiksen ja siellähän se! Olis kyllä tullut iso suru, jos ei oltais löydetty. Ja onneksi mulla on niin ihana aviomies, joka tonkii roskiksiakin mun puolesta :D Jos, joku ihmettelee, että mitä sormus teki poissa nimettömästä, niin pelaan lentopalloa ja otan aina reenejen ajaksi sormukset pois.

Inha toi pakkanen! Poika nukkuu niin paljon levottomammin päikkäreitä täällä sisällä...ja olis kiva mennä tonne ulos vaunuilemaan, kun on niin kaunis auringonpaistekin!

G: matkustelusta, haluaisin kyllä ihan kauheesti lähteä jonnekin ulkomaille reissuun!! :) So far, ollaan vaan matkustettu autolla ja kotimaassa. Hyvin on poika jaksanut istua/nukkua:) Ensi viikolla tuleekin sitten jännät paikat, kun lähdetään Lappiin autolla ja meiltähän siis kertyy täältä lounais-suomesta ihan kiitettävästi matkaa. Katsotaan miten käy:)

Lavelyn ja poju 3kk
 
Lavelyn Meillä tuli kihloista 2 vuotta 1.11. Raskausaikana mun sormus ei mahtunu kuin pikkurilliin ja päätin tuolloin kokeilla joko se mahtuis. No sain sormuksen sormeeni, mutta se ei lähteny pois. Kylmän veden alla sormi alkoi turvota. Ja mun sormi oli punainen ja varmaan paksumpi kuin mun peukalo. Itkua tihrustin kun ensiapuun oli lähdettävä katkasemaan sormusta. Sielläkin hoitaja totes, ettei sitä millään muulla konstilla olis pois saanu. Olin tuolloin ihan paniikissa ja mies vaan nauroi, ettei sillä sormuksella nyt mitään väliä tässä tilanteessa ole.

Me ollaan syöty nyt kahtena päivänä maissia. Eilen meni 1,5tl ja tänään 2tl. Kummankin syönnin jälkeen noin tunnin päästä neidin vatsa on menny kipeäksi. Sonja ei huuda, mutta pitää sellasta valittavaa kitinää. Kipu menee kuitenkin pian ohi, tänään nukahti puoli tuntia kivun alkamisen jälkeen. Onkohan tää vaan sitä, ettei neidin vatsa ole tottunu vai pitäskö vaihtaa johonkin toiseen makuun? Niin ja tää on siis eka kiinteä ruoka mitä tyttö on maistanu..

Nallu ja Sonja perjantaina 4kk
 
4kk neuvola oli tossa pari viikkoa sitten ja komiat 8300g painoa sekä pituutta 68cm :) Kaikki on kaikin puolin pojalla hyvin. Olen kylläkin huomannut että hieman kaipailee jo " viihdyttämistä ", varsinki ku isosisko on aamupäivisin eskarissa.. Kiinteitä menee kerran-kaks päivässä, vähän riippuu päivästä. Olen itse tehnyt bataatti-porkkana sosetta. Ja lisäksi ollaan maisteltu purkkimaissisosetta. On vetänyt vatsan vähän kovalle nuo soseet, mutta sekin hoidettu mallasuuteella pois.
Meitsi inhoaa näitä pakkasia. Kun ei viitsi mennä ulos.. Onko joku täällä uskaltanut ulkoilla näillä pakkasilla ? Muut kun varottelevat että kylmä käy vauvan keuhkoihin niin olen suosiolla jättänyt väliin. Korkeintaan ovelta juossut autoon..
 
Nopeasti vastaan Perlage - ollaan käyty n. 20 asteen pakkasilla tällä ja viime viikolla normaalit kauppareissut vaunuilla ulkona kyllä. Eli korkeintaan 30minuuttia kerrallaan. Vaunukopan pohjalla on lampaantalja ja lapsella paljon päällä. Ja makuupussi niin, että kasvot näkyy ylhäältä katsoessa mutta muuten tyttö syvällä sisällä. Vaunun etuaukossa tietysti tiiviisti suojaliina. Ostin muuten sellaisen kalliin siihen tarkoitetun suojavaatteen... :ashamed: Se oli niin kaunis ja helppo kun ei tarvitse pyykkipojilla säätää. Nyt kun ollaan elelty säästäväisemmin, niin sallin itselleni yhden tuhlauksen. :)
Vähän olen ottanut nyt rennommin kun 4 kuukautta on jo mittarissa. Mutta olen kyllä samaa miettinyt, enkä ole ulos lähtenyt lenkkeilemään, vaan pakolliset jutut pakkasella.
 
Hei vaan!
4kk neuvolassa käyty. Hepulla painoa 6130g ja pituutta 63,5 cm, pipomitta oli 41,3. Eli kasvaa hyvin, eikä mitään tarvetta alkaa lisäruuille.
Joteskin hauskaa, et noi kaksi vanhinta pojistani syntyivät reilusti alle 4 kiloisina ja olivat nelikuisina pikkusen alle 8 kiloa ja nämä yli nelikiloiset kasvavat ns. normivauhtia.. Tissillä kaikki ovat kyllä kasvaneet, viimeksi tosin aloitimme soseet tässä iässä
Oli myös lääkärintarlastus, kaikki hyvin siltäkin osin =)
Nallu Noi vatsavaivat johtuvat aika varmasti maissista, mutta mä jatkasin tota lusikallinen-pari linjaa, kunnes helpottaa. Sehän tolla rauhallisella tahdilla onkin tarkotus, et totuttaa. Jos ei viikossa helpota, ni sitten vaihtais.. ? Bataatti on vatsaystävällinen, mieto ja pienesti makeahko, kokeile vaikka sitä seuraavaksi. Perunakin on hyvä alkuruoka, mutta voi kipristellä herkkävatsasta
Matkustelusta Meillä on ensi viikolla tulossa eka matka, autolla ja kotimaassa. Ihan pikkusen ehdoilla mennään, pysähdytään kun tarvis ja kun nukkuu, ni sit ajetaan.. Ihan yksin oon lasten kanssa lähös.Oon aatellu, et jos 9 tuntii menis, ni ois ok.
Rantalomalle lähtisin vasta kun lapsi osaa kävellä. Vaikka onkin tuskaisaa juosta ipanan perässä, niin mieluummin niin, kuin kuumuudessa (mahdollisesti) kitisevä vaunumatkalainen. Pääsee ite paljo helpommalla niin. Kaupunkimatkalle taas istuva/makaava matkakumppani on paras. Ei tarvi juosta perässä. Mutta makuasioitahan nää on:whistle:

Me on ulkoiltu nyt päivisin kun aurinko on lämmittänyt tohon kahdenkymmenen asteen tuntumaan. Muistaa suojata kopan, ettei ihan tuo kylmä ilma pääse kasvoille. Kuomun päällekin voi heittää vaikka viltin.
Nyt tosin alkaa ikävät kelit siinä mielessä, että aurinko alkaa lämmittää koppaa ja vaunuja, kun taas ilma on aika kylmäkin. Meillä on ruskeat vaunut pääosin ja hyvin tumma väri lämpenee. Täytyy miettiä pukeutuminen sen mukaan.
Tänään taidan ottaa päikkärit poijan kanssa..on niin ramaseva olo.

Ihania aurinkoisia kevättalven päiviä kaikille:cool:

Puskis ja IhanaPieniMies päivää vaille 4 kk
 
Puskajussi Kiitos vinkistä! Eilen maissista ei tullu ihan niin pahoja vatsavaivoja, et ehkä neiti alkaa vähän tottua.. Meilläkin neiti oli syntyessään 4260g ja 3kk neuvolassa vain 5715g, ens viikolla on 4kk neuvola. Oon huomannu saman verratessa toisiin vauvoihin, et mein "iso" vauva kasvaa hitaammin kuin muiden syntymäpainoltaan pienemmät vauvat. Mut niin ne vauvat vaan on yksilöitä :)

Nallu ja Sonja huomenna 4kk
 
Huomenta!

En tiiä mikä tohon meidän sälliin on oikein iskenyt..:confused: Tällä viikolla yöt on olleet aivan kamalan levottomia ja ite joudun myös olemaan hereillä tosi monta kertaa milloin syöttämässä, laittamassa tuttia ja kääntämässä pojan toiselle kyljelleen. Ei auta..järjetön ähräys vaan jatkuu...
Ärsyttää, kun toi hemmetin tulipalopakkanen on sotkenut päivällä unirytmit ja nyt yötkään ei suju..:(
Mietin, että voiko tää nyt sitten johtua tosta motorisesta kehityksestä, kun pojalla on nyt hirveä draivi kääntää itseään mahalleen ja on siinä jo muutaman kerran onnistunutkin. Toinen asia mitä mietin on, että meiltä loppu just rela-tipat eikä olla ostettu vielä uusia, niin jospa noi ähräykset onkin jotan ilmaa suolenmutkassa..

Nallu Samankaltainen reaktio oli mun miehellä siihen, kun ei vielä oltu löydetty mun sormusta, että "sehän on vaan sormus". Naisihmisille kihla- ja vihkisormukset ei varmaan koskaan oo vaan sormuksia :D

Hauskaa viikonlopun alkua kaikille!

Lavelyn ja Mr Ährääjä

Ainiin, mä olen tässä viikon sisällä nyt siis heittänyt sormuksen roskiin ja nyt eilen unohdin ostokset kauppaan..Minäkö hajamielinen?! :D
 
Nyt on meilläkin 3 kk neuvola takana rokotuksineen. Ei ihan päästy 7 kiloon =) Painoa oli 6980 g ja pituutta 64 cm. ILmankos alkaa 62 senttiset vaatteet käydä pieniksi.

Rokotuksista tuli kamala olo illaksi ja Panadolia jouduttiin antamaan. Aamulla tyttö oli taas oma aurinkoinen itsensä.

Minä aloin nyt taas syömään maitoa, munaa ja kalaa. Pari aamua meni itkiessä ilmavaivoja mutta tänään oli taas parempi. Toivottavasti tuo oli ohimenevää.

Mieli teksi kovasti alkaa vähän antamaan tytölle makuja maisteltavaksi pikku hiljaa mutta yritän nyt malttaa odottaa tuonne 4 kk ikäiseksi. Jotain velliä taas tekisi sen puolesta mieli kokeilla että josko yöt saataisi vähän rauhallisemmiksi.

Sofiia ja tyttö 3kk
 
Sunnuntaita! :wave:

Vaatekoosta meillä nyt typy käyttää 62/68cm.H&m:n 62cm alkaa käydä pieniksi jo.

Muiden vauvojen näkemisestä typy kyllä nauttii.Kaverillani on 5kk ikäinen typy ja viimeksi kun olivat meillä niin tuntus ihan kuin nuo vauvat olisivat vuoropuhelua käyneet kun jokelsivat yhdessä tossa puuhamatolla :) Hassua.

Lavelyn pisti hymyilyttää kun näköjään muillakin hajamielisyyttä..Mä kans keitin yks päivä kahvia mut unohdin suht oleellisen asian,purut ja suodantinpussin! :D

Tekemisen puute mä olen alkanut kantamaan kirppistavaroita kirppikselle.Tai lähinnä noita lasten vaatteita.Ihan kivaa hommaa.Ja tulee samalla siivottua nurkkia ;)

Tämä viikko annettiin tytölle maissia.Syö päivässä puolipurkkia. Maitoa menee nykyään noin 200ml kerralla.Imetys on nyt loppu kokonaan kun typy ei öisinkään enää syö. Huomenna aattelin koittaa peruna/porkkanaa.
Typy kääntyilee jo kovin molemmille kyljilleen mutta ei mahalleen vielä.Vierastamista on nyt ollut pari kertaa ilmassa..Molempia pappojaan on katottu siihen malliin että kohta pillahdan itkuun jos tuut lähemmäs.

MUKSU ja typy 4,5kk
 
Aurinkoista päivää mammat!

Kauheat pakkaset ollu, ja nyt kun ilma vihdoinkin vähän lauhtunut, niin tämä mamma on kipeä :/ Viikon ollu kuumetta ja kauhea räkätauti. Eiköhän tää tästä pikkuhiljaa. Neiti on onneksi ollu terve.

Me alotettiin soseet nyt 4kk:n jälkeen. Ensin suunnitelmissa oli tuossa 5kkn jälkeen mutta kun neiti oli tosi kiinnostunut meiän syömisistä ja aukoi aina suutaan kun itse laitoin omaan suuhun jotakin, niin ajattelin että nyt vois olla ihan hyvä sauma alottaa, kun toinenkin on kiinnostunut. Ja hyvinhän se suu aukeaa sittenkin kun neitin suuhun sapuskaa laittaa. Kerran päivässä oon antanut aina suunnilleen samaan aikaan, ihan pieniä makuannoksia. Imettänyt aina ensin ja sitten sen jälkeen kiinteitä. Maisteltuna nyt porkkana/peruna, maissi ja nyt maistelun alla uutena bataatti. N. viikon olen aina uutta makua maistattanut.

Meillä käytössä 62/68cm vaatteet.

Toisille vauvoille neiti naureskelee ja välillä juttelee. Kaverillani on 6kk vauva, ja leikkimatolla nuo aina kahestaan "leikkii", eli tuijottaa toisiaan ja välillä ääntelee jotakin toisilleen :)

Meillä käännytään ihan kohta selältä vatsalleen. Muu kroppa jo kääntyy, mutta päätä neiti ei vielä hoksaa nostaa tarpeeksi, että kääntyis. Kyljillään ollaan koko ajan. Ja toisinpäin neiti jo kääntyy.

Miten teiän muitten vauvat nukkuu yöt? Meillä on nyt ollu jonkun aikaa samanlainen rytmi, sekä öisin että päivisin. Neiti menee nukkumaan n.klo 21. Syö kerran yöllä, 3-4 aikaan, ja herää yöunilta n.klo 8.30-09.00. Yhteen väliin oli tosiaan risasempia öitä, että heräili hamuamaan tuttia suuhunsa, mutta nyt on nukkunut ainakin tuon ensimmäisen pitkän unipätkän ilman heräilyjä.

Taidan alkaa keittämään teetä, jos sitä vaikka joskus parantuis :confused:

miraaz ja neiti 4kk 2vkoa ja 2 päivää
 

Yhteistyössä