Hurjalta alkaa tosiaan kuulostamaan tämä jakautumisten mahdollisuus
Mutta toisaalta, heräsin siihenkin todellisuuteen tässä viikko sitten, että poishan sen on tosiaan on tultava... Meinasi iskeä pientä synnytyspelkoa päälle, mutta toisaalta kun edelliskerta meni ihan suht koht jees, niin mitäpä tuota panikoimaan.
Synnyttämään lähdin ajanvarauksella eräs helmikuinen maanantai aamu. Geeliä röörit täyteen ja sitten odoteltiin. Eikä mitään. Illalla kotiin, ja pettymys oli NIIN suuri kun oli kuvitellut palaavansa seuraavan kerran kotiin vasta vauvan kanssa... Seraava yö meni supistellessa, mutta ei tarpeeksi kuitenkaan. Tiistai aamuna olin todella kipeä vatsan päältä, ja syyksi selvisi edellisyönä revenneet vatsanpeitteet. Apteekista Panacodia ja lepoa koko päivän. Iltapäivästä huomasin että kun Panacodin voimat hiipuivat, niin mulle nousi aina aika korkea kuume. Lisäksi kun yritin "hypähtää" kyljeltä toiselle (selällään ei voinut olla kun revenneet vatsanpeitteet repeytyivät vaan lisää), niin jotain lirahti housuun. Ensin luulin, että tenalle olisi käyttöä, mutta sitten hokasin, että vuoto on kirkasta. Eli lapsivedet menivät ns. ylhäältä (ylhäällä kalvossa reikä), ja aina kun yskäisi tai naurahti (ei silti siinä tilanteessa kovin monesti
) sitä hulvahti ulos. Illalla 7 aikaan synnärille näytille, ja 9 aikaan oksitosiini- ja antibioottitippa. Supistukset alkoivat säännöllisinä puolen tunnin päästä. Eli piuhoissa kiinni ja ammeeseen pääsyn ja liikkumisen avautumisen aikana saattoi unohtaa (amme oli 1. toive!).
Ilokaasusta tuli niin känninen olo että veivät sen multa pois, eikä se kyllä paljoa auttanutkaan...
Aquarakkulat eivät tehonneet, ehkä korekintaan kipu siirtyi selän puolelta etureisiin. Sikäli sitä paikkaa pystyi kyllä itse helpommin hieromaan miehen maatessa 39 asteen kuumeessa viereisellä sohvalla...
Magneetit korvissa aiheuttivat lähinnä hilpeää mieltä siitä, että todellako teipillä kiinnitettävät jääkaappimagneetit korvanlehdissä auttaisivat niihin tuskiin
.
Epiduraalin sain 1 aikaan yöllä ja silloin taivas aukeni. Saatoin nukkua supistusten muututtua hallittaviksi. Aktiivisen synnytyksen kurssilla oppimani "mantra" auttoi hallitsemaan supistuksia lisää (kyllä on muuten harmi, kun niitä kursseja ei oikein ole enää tarjolla. Aivan mahtava kurssi!). Aamulla 7 aikaan kätilöopiskelija herätti ja kysyi saako kurkata. Nosti peittoa ja räväytti samantien valot päälle ja huudahti, että vauvan pää näkyy jo! Sillon tuli liikettä kätilöön ja sohvalla makaavaan mieheeni. Episiotomia ei sattunut. Kuului ainoastaan sellainen ääni niin kuin olis toodella paksua pahvia saksilla leikattu. Vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä ja synnärillä resurssipula, joten ei muuta kun isä lasta vetämään ulos ja kätilö napanuoraa irroittamaan. Muistan edelleen kun mieheni nosti vauvan ilmaan ja totesi sen olevan poika! Että tämmösillä eväillä uuteen koitokseen.
Toivottavsti tästä muistelosta ei tule kenellekkään huono olo. Minulle ei ainakaan jäänyt vaikken aammeeseen päässytkään, ja vaikka en pystysynnytystäkään saanut kokea (pystysynnytys, eli jakkara, kontillaan jne. 2. kohta toivelistalla, ja sänky synnytyspaikkana oli ehdoton
ei ).
Sitten toisenlaisiin aatoksiin. Paastosokerit pilvissä, eli enää en kai voi insuliinia vältellä... Perjantaina selvisin vielä. 15 km:n pyöräilymatkan tein toissapäivänä ja ei se sekään tuntunu missään. Eli minä tarvin rullat alle että pääsen eteenpäin
. eilen taas kauppareissu ja hirveät supistukset. Pitäsköhän laittaa suraavalla kerralla rullaluistimet
.
Mileko olitko yhteydessä sinne Vauvattareen? Tuleeko niitä Espritin sittereitä lisää? Pakko melkein tilata ja toivoa, että se sitteri ei ihan syö kaikkea miehisyyttä mikäli taloon uusi pikkuherra tulee, tai toivoa että miehen veljen perheeseen ainaski toinen tulevista kaksosista olisi tyttö ja sen sitterin vois sitten sinne antaa.
Nyt taas ruokaa tuuppimaan kurkusta alas. Tuntuu välillä, että tämä tämän hetkinen elämä on ainaista syömistä. Onneksi se ei panossa vielä ainakaan näy (vielä -2,6 kg).
Mammoliino 31+1
