*Lokamassut 2009 Maaliskuussa*

Voi miksi tässä ketjussa on nyt päin paljon suru-uutisia, minky :hug:
Itseänikin alkaa jo pelottamaan koko ultrassa käynti, enkä varmasti uskalla tunnustaa kennellekkään tästä raskaudesta. Sitten vasta kun ultrassa on käyty ja saatu selvyys sille että siellä oikeasti olis jotain elämää! Tosin siskolleni olen kertonut asiasta ja niin kuin arvasin, se meni ihan sekaisin uutisesta... oli eilen käynyt ostamassa jo vauvalahjan:LOL: :LOL:

Näin viime yönä unta, olin siinä raskaana, viikkoja oli alle 10. Olin mukamas neuvolassa ja näytin hoitajalle maahaani josta huomasi selkeästi että vauva jo potki, jopa niin kovasti että jalka paunautui vähän väliä vatsaani vasten ja jalan kuva ilmestyi vatsan ulkopuolelle. Neuvolantätikin sen huomasi. Minä ihmettelin ja kyselin että eikö viikkoja pitäis olla enemmän jo kun potkut on jo niin voimakkaita mutta neuvolan mukaan se on nykyään ihan normaalia. Sikiöt kehittyvät nykyään vatsassa nopeammin kuin parivuotta sitten esikoisen aikaan :LOL:

Ammi79 en oikein osaa sanoa sulle mitään muuta kuin ilmeisesti tuo kutina kuuluu joillakin tähän raskauteen, mulla kutina tulee hetkittäin tehden iholle nokkosihottuman tyyliset läntit. Mulla ei ole tiettyä kohtaa jossa kutina on vaan se voi olla missä kohti kehoa tahansa. Ja tervetuloa Lokamassuihin
 
Pahoitteluni teille jotka olette saaneet huonoja uutisia :hug:

).( Ei kummempia muutoksia ole olotilassa, ehkä väsymys on pahempaa nyt kuin aiemmin. Onneksi on iltavuoroa koko viikko niin saa nukkua pitkään. Ylihuomenna on eka neuvola, sitä odotellessa :)
Viikkoja nyt sen varhaisultran mukaan 8+5 :)
 
Voi ei Minky ja FiOna!! Isot halit molemmille, toivottavasti teillä tärppäisi pian uudelleen!

Pinkkimieli Mäkin oon ensi kesänä menossa festareille. :) Esikoisen aikaankin kävin, kannoin vaan mukana (tai siis mies kantoi) sellaista ohjaajan tuolia, että sai välillä lepuutella turvonneita jalkoja. Ihmiset oli tosi huomaavaisia mun massua kohtaan, oli hauskaa kun tuntemattomat ihmiset tuli onnittelemaan. :D En edes muista milloin viimeksi olisi ollut kesää ilman festareita. On ihan kiva olla tähän aikaan raskaana kun kesällä vauva kulkee mukana vielä masun sisäpuolella ja esikoisen voi huoletta jättää isovanhemmille yöksi. :) Ei kovin pitkälle olla menossa festaroimaan kun ollaan jo sen verran "vanhoja", että halutaan olla joko kotona tai hotellissa yötä. :LOL:

Pikki 8+1
 
Onpa tullut surullisia uutisia nyt paljon. Voimahalit kaikille menetyksen kokeneille. :hug:

Itsellä on myös iskenyt totaalinen väsymys, ihan raatona rämmin eteenpäin. Mutta minullakin on ylihuomenna neuvola, ollaankohan Flora saman neuvolan asiakkaana kun samalla paikkakunnalla asutaan. =)
Nyt täytyy mennä ottamaan pullaa uunista ja keittää päiväkahvit. Ja pullat on ihan pakastesellaisia, älkää luulko että täällä jaksais joku leipoa. ;)
Meriaani 8+0
 
Hei,

Voi miten paljon ikäviä uutisia. Minky ja muut :hug: . Muistan nuo fiilikset kesältä 2007. Kaverit ja hoitohenkilökunta yrittivät lohduttaa, että 'ens kerralla sit kaikki menee hyvin', ja minä nyyhkytin, että 'en mä mitään ens kertaa halua, halusin JUST TÄMÄN vauvan'. Hoitakaa itsenne ja sydämenne kuntoon. Pian taas odotuspuolella tavataan bd.

-A-
 
uusille tervetuloa! :wave:

Esikosta kyllä muistan, kun ekaa kertaa nuo rinnat alkoi kasvamaan...nännit ja nänninpiha kun kasvoi tosi nopeaan niin iho ei ihan pysynyt mukana ja tavallaan loin nahkani :LOL:
Sen jälkeen kun iho siitä lähti, niin rasvailin paripäivää bebanthenilla ja se olis sitten sillä selvä...erityisesti ei tarvitse rintoja rasvailla, vasta sitten imetyksen aikaan on enempi tärkeää pitää nännit kunnossa, ettei sitä kautta pääse baktereja ja tule rintatulehdusta. Bebanthen on tällöin oikein hyvä rasva, sillä sitä ei tarvitse erikseen pestä pois ennen imetystä, samaa rasvaa sitten voikin käyttää vauvalle itselleenkin kun rinnat ovat tottuneet imemiseen, eivätkä enään rohdu. :D

Tuo emidän poika on ihan super pöpi...on keksinyt sellaisen höhötyksen, kuulostaa ihan joltain demonilta :LOL: Saa nauraa silmät veessä ja siitähän herra vasta innostuukin :D

nyt laittamaan pojua pikku unille ja sitten kuppi kahvia tälle mammalle :wave:

paapelo+poju+Tiuhti 9+3
 
Voi, ei lisää huonoja uutisia oli tullut! Halit kaikille!

Itellä meni nyt koko odotus taka-alalle, en pysty nyt iloita mistään... Tässä linkki asiaan joka tänään tuli ilmi... Tuntuu etten jaksa... :'(

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1339815#m14871041

Tuun toki heti kertomaan, kun tiedämme enemmän. Toivon niin kovasti, että tuo jollain lailla selviäisi parhain päin!

miltski ja papu 8+0
 
miltski
Voi ei :eek:
Kyllä nyt teidän pientä ja teitä koetellaan...toivon pojallenne valppaan suojelusenkelin rinnalleen ja teille paljon voimia :hug:

nöpötin:
ihanista uutisista paljon onnea :flower: :flower:
 
Uusi lokamassu tässä moi! =)
Olen teidän kuulumisia jo jonkun aikaa lueskellut. Hyppään nyt joukkoon mukaan kun sain tänään nähdä varhaisultrassa, että yksi sydän kohdussa sykkii ja kaikki on hyvin :) Viikkoja minulla on ultran mukaan 5+6 ja laskettu aika on 28.10. Tyksiin menen synnyttämään ja kotona on ennestään yksi lapsi. Ikää minulla on jo huimat 39 vuotta :)

Lohdutuksen halaus kaikille surullisen uutisen saaneille Ihan liian moni tuntuu saaneen niitä lähiaikoina tässä ketjussa :hug:

Onko teillä muilla umppariarpea? Mulla on ja terveydenhoitaja sanoi, että se saattaa nippailla sitten, kun maha alkaa kasvaa sille kohtaa.


Saisinkohan salasanan kerhoon? =)
 
miltski :hug: Pojallenne ja koko sinun perheellesi toivon jaksamista.

Tänään kerroinkin sitten vanhemmilleni että meille tulee ehkä vauva... oltiin isän synttäreillä ja siellä olis ollut pikku ¨iltatömpsyt¨ tarjolla. Olivat jo kovasti odottaneet että meille tulis toinen lapsi :)

Mutta nyt nukkumaan.
 
Talviccia tulin kiittämään tuolta marraskuisista terveisistä ja vilkuttelemaan takaisin! :wave: Seuraan kyllä tiiviisti tätä teidänkin pinoa, kun oma LA on juuri tuossa kuun vaihteessa. Isot pahoittelut ja lohtu :hug: kaikille niille lukuisille, jotka ovat suru-uutisia saaneet. Kovasti on kyllä lokamasuja koeteltu... Tsemppiä muille odotukseen, mä taustailen teidän kanssanne ja olen hengessä mukana, että kaikki muut saavat nyyttinsä syliin asti! =)

Thor ja pikkuinen 5+4
 
Fi0na ja Minky :'( :hug:
Paljon jaksamisia sinne ja tsemppiä että pääsette pian takasin odotuspuolelle! :hug:

Tervetuloa melbourne, Ammi, Fresia, NaNa ja Hope :wave:

Puuttuvia tietoja voi ilmotella niin päivittelen listaan :wave:

Kerhosta
Lähettelen kohta salasanoja niitä kyselleille, toivottavasti muistin ketkä kaikki niitä kyseli :D

Inka kyseli ruokiin liittyvistä himoista...

Mulla ei oikeen ole mitään... Mehujäitä haluttas enemmän...
Karkin ja suklaan ystävänä niitä on taas menny huomattavasti vähemmän...

pinkkimielelle onnea työpaikasta :flower:
Hieno juttu, saat äitiyspäivärahaaki nostatettua sillä :)

Muisku

Jos sulla eilen oli rv.7+6 eli tänään rv8+0 niin sulla on la viikon myöhemmin ku mulla eli 14.10...Laitoin listaan tuon 14.10. Synnäri sulta sieltä puuttu, laitetaanko sekin?
Olisko sillä tullu joku ajatusvirhe ku sano että la on 16.10... :whistle:

miltskille paljon voimia koko perheelle :hug:
Varmasti raskasta ku oma lapsi sairastaa ja ku kerkesitte jo huokasta helpotuksesta :|
Tsemppiä sinne ja toivottavasti poika paranee pian :hug:


Omaa napaa...

Sain sitten sen ihanan noron vissiin ja oon sängyn pohjalla maannu :headwall:
Nyt olo vähän parempi jo...

Huomenna on se lääkärineuvola jossa ne vilkasee ultralla :D
Jännittää ihan kauheesti...

*Talvicci ja Uuno tänään tasan rv.9* :heart:
 
Voi APUA! :hug: :hug: :hug: Aivan liian monta suru-uutista on taas tullut! Kyllä meitä lokamassuja nyt koetellaan! Tsemppiä kaikille ja nyt yhdessä päätetään, että yhtään huonoa uutista ei tähän pinoon enää oteta! :ashamed: :ashamed:

Tämä hermoilija kävi neuvolassa eilen ja siellä kaikki ok. Hb vaan oli mulle aika alhainen, 122 vaan. No, ehkä siks olo onki näin vetämätön ja tuskinpa tuo ruokavaliokaan hirveesti asiaa auttaa :LOL:

Edelleen pelkään, että jotain on vinossa, mut jotenki nyt taas koitan olla hermoilematta. Peruin sen varhaisultra-ajankin kun se 100e tuntuu aika suurelta summalta meikäläisen kukkarossa... Äh, nyt on vaan jaksettava oottaa n. 3 viikkoa ultraan. Ainakin oireita on, et ehkä raskaus edelleen jatkuu. Saapa nähä kauanko menee, että teen taas yhen testin :LOL: :LOL: :ashamed: |O

Hope: mulla on kans umppariarpi, isompi sellainen vaan kun edellisen raskauden aikana leikattiin umppari ja kysta. Luulen kans, että tuo 1,5 vuoden takainen arpi saattaa kutista, tmv.

Nyt on pakko mennä TAAS syömään jotain. :snotty:

Hätähousu ja vuokralainen 8+2
 
Tervetuloa mukaan Hope :heart: ja muut uudet! Asutko ihan Turussa vaiko jossain lähellä? Kyselen siksikin,. kun en oikein ketään tunne tälttä alueelta:muutimme vuodenvaihteessa Raisioon....


Kassu ja Maikki 9+6 (kai)
 
Minut voi poistaa listalta. Maanantaina alkoi se tuhruvuoto joka muuttui iltapäivästä puhtaaksi vereksi. Eilinen päivä on sitten vietetty sairaalassa, koska on epäily, että raskaus olisi ollut kohdunulkopuolinen. En ymmärrä miten tästä taas jaksaa eteenpäin! Tietysti tuo ihana prinsessa sulostuttaa päivää ja tuo hymyn huulille toistuvasti, mutta toisaalta tämä tuntuu pahemmalta kun aikaisemmat keskenmenot, koska nyt lapsen saaneena tietää mitä menetti. No luomuna alkio ei näköjään pysy sisällä, joten mennään hoitoihin heti kun hcg 0, ehkä...En tiedä jaksanko aloittaa kaikkea alusta...
 

Yhteistyössä