***LOKAMASSUT HEINÄKUUSSA*****

Keiju07
Lomalta olen palaillut työpöydän ääreen :/ ja motivaatio täysin nollassa. Kaksi viikkoa pitäisi tähän väliin jaksaa, sitten on taas viikon loma ja ulkomaanreissu. Siitä sitten kuusi viikkoa äitiysloman alkuun. Hoh hoijaa. Mitään fyysistä estettä ei tälle työnteolle tunnu olevan, mitään ihmeellisiä vaivoja ei ole, ja voi olla, että ei tulekaan. Kaikki ongelmat ovat siis päässäni eli en jaksa keskittyä, tulee vauvapalstailtua liikaakiin, ajatukset karkeilee, älynväläyksiä ei tule... (Tässä työssä pitäisi matemaattisesti pohdiskella kaikenlaista - voi olla, että menee laskut aika pieleen :D ).

Fyysisesti olen siis voinut tosi hyvin. Olen jumppaillut kevyesti mutta ahkerasti. Kävely on ainoastaan hankalaa, sellainen tunninkin lenkki saa aikaan kurjaa vihlontaa häpyluun tietämille (vihlonta tosin tuntuu mielestäni lihaksissa tai kudoksissa eikä luussa), ensimmäistä kun odotan, niin en sitten tiedä, onko kyse liitoskivuista vai jostain muusta. Myös häntäluu vihoittelee kävelylenkkien jälkeen niin pahasti ettei istumaan meinaa päästä. Mutta pieniä vaivojahan nuo ovat verrattuna siihen mitä voisi olla.

Rattaista kyseltiin... Me hankittiin käytettyinä Brion Duot, vuoden 2006 malli, alle vuoden olleet käytössä ja takuutakin voimassa yli vuoden. Koppa osa on kova ja ratasosa vaihdetaan malliin erikseen. Valittiin nuo, kun ollaan pitkiä ihmisiä ja aisassa pitää olla säätövaraa. Haluttiin myös ehdottomasti käytetyt - tuntuisi kurjalta ostaa kaikki tavarat uusina. Ihan ekologisesti tässä siis ajattelen, samasta syystä yritän kestovaippaillakin niin paljon kuin mahdollista. Tosin olen vielä aika pihalla siitä maailmasta... Järjestetäänköhän aiheesta jotain kursseja/tutustumisiltoja? Kestovaippoja kun tuntuu olevan niin monen sorttisia.

Synnytystä en ole vielä ehtinyt pelkäämään. Synnytyskertomuksia olen kyllä lueskellut, ja olenkin sitä mieltä, että mitä enemmän minulla on etukäteistietoa sen parempi, mutta vielä ei ihan ole konkretisoitunut, että itse tämän asukin joudun myös täältä ulos pullauttamaan :) . Mies lähtee mukaan, se on onneksi selvää. Synnytyskipua en osaa pelätä - kun ei siitä ole vielä kokemusta - vaan lähinnä pelkään sitä, miten siellä tulee sitten käyttäydyttyä... Kontrollin menettämistä, itkeskelyä, suuttumista... Pystyykö siinä käyttäytymään ihmisiksi ja hillitsemään tunteitaan? Tyttelin liikkeiden lisääntyessä alkavat nämäkin ajatukset konkretisoitumaan... On ne potkut vaan niin ihania :heart: .

Keiju rv 25+6
 
nonniin...elikkä takas ollaan reissust ja on se Saarenmaa vaan hieno paikka =) suosittelen....ainut juttu mikä mua rupes jo ärsyttään oli se,et mies halus käydä joka paikas ja kävelyähän se mulle sit tarkotti :( hyväähän sen pitäis tehä,mut jumankauta ku on jalat kipeenä...turvotustaki ilmenny ekoja kertoja ny.....ja toiseks autossa istumista oli turhan paljon.....eli en taida mennä toiste raskaana ollessaan :D muuten mainio paikka......
...takastullessaan oli kiva myrsky merellä :$ tultiin vie AutoExpressillä joten keikku aikas mukavasti....ja mulla ku taipumusta merisairauteen,niin tein heti alus isännälle selväks,et sä sit oot likan kans ja mä nukun :LOL: ...totteli hyvin :)
muuten ei mitään kummempia uutisia....supistelee vieki aika ajoin ja selkä on kipee.....
vaunuist oli puhetta....meil esikoisen yhdistelmät vuodelta -01 ja sit ostin vie ABC:air ride rattaat,et luulus pärjäävän :D


henkka ja veeti 26+2
 
iltapäivää kaikille!

ulkona suht hyvä ilma..aamulla tuli yllätys yllätys taas vettä..
ei taija olla päivääkään etteikö satais.

supistuksia ei nyt onneksi ole tullut,kai ne jäi sinne mustikka mettään jossa eilen illalla sitten kävin..ei millään olis raaskinut lähteä pois kun oikein sinisenään oli isoja mustikan mollukoita..mutta pakkohan se oli kun vettä rupes tulemaan kun saavista kaatamalla.
sellaset 10l sain tuntiin kerättyä.

joo,meillä taas näitä lisälapsia kaksin kappalein..miehen lapset tuli lauantaina ja kai ne lähtee 5.8 pois..ainakin oletan niin..
omat ovat vielä tämän viikon isällää.
koko ajan on joku höpöttämässä jotakin,tai pyytämässä jotakin :/
väsyttää nyt jo hitsisti..mitähän se on sitten reilun kahen viikon päästä..

tuutilulla en mie taija haluta yhtää lisää murkkuikäsiä tänne..
kuhan selvii noista omista ja miehen...

koirakaan ei tiiä missä se oikein on,just kovenin tolle 7vuotiaalle kun ei muuta tehdä kun ravataan sisään ja ulos.ja koira juoksee sitten ulko-oven ja terassin väliä..
kun lulee pääsevänsä ulos,jos joku ovissa juoksee..

varmaan saa joku miut viedä tän kolmen viikon päästä johonkin hermolomalle..no omahan on valintani tää elo..mutta sen jo päätin että ens kesänä miehen lapset saa tulla kyllä silloin tänne kun isällään on kesäloma,eikä lähestulkoon koko kesäksi.

mutta nyt lähen tuota koiraa juoksuttamaan tuonne tien päälle,ja jos omatkin hermot vähän siellä lepäis.

niinukka ja vunttunen 28+2
 
Vaunuista: Me ostettiin käytettynä sellaiset Emma Bestar- merkkiset yhdistelmät, väritys on pääasiassa musta, punaista väriä jonkun verran myös. Oikein on siistit ja hyväkuntoiset, oli ollut käytössä n. vuoden. Heittoaisa löytyy, mikä on musta tosi hyvä juttu, ja työntöaisa on säädettävä, mikä oli ehdoton, koska itse olen melkoisen lyhyt..Ilmakumirenkaat ja pehmeä koppa. Olen tosi tyytyväinen niihin. Maksettiin niistä 130?.
Me ei myöskään haluttu uutena, ensinnäkin siksi että maksaa ihan hurjan paljon uutena, ja toiseksi siksi että käytettynä saa niin hyviä..
laitan tähän linkin mistä löytyy kuva, muuten on samanlaiset kuin meillä, mutta meillä nuo ruudulliset osatkin on mustia
http://www.lastentarvike.fi/images/Paatuotekuvat/Large/emma_bestar_musta_burg.gif
 


Aamulla siis taasen käväisin, eikä olo yhtään korjaantunut. Verenpaine ja pissa ok, painoa tullu 500g/vko, turvotusta aikalailla, hb pudonnut 86:een :/
Keskiviikkona menen toistamiseen sokerirasitukseen, jossa luultavimmin jään nyt kiinni. Olen pari vkoa seuraillut paastoja, eikä alle 5 lukemia ole ollut kertaakaan. Samalla kerralla otetaan sitten verikokeita rautavarastoja myöten. Pääsen käymään rasituksen väliajalla myös lääkärillä, joka katsoo tuon kohdunsuun tilanteen suppareitten takia. 30pv olis aika äitipolille, mutta taitaapi tulla lähtö aikaisemmin kuuntelemaan saarnaa sokereista ja alhaisesta hempparista. Pahimmassa tapauksessa makoillaan sitten veritankkauksessa osastolla :headwall:
Joka tapauksessa, rautatabut ei pysy sisuksissa, enkä nestemäisiä valmisteita saa nieltyä. Jäätelöä aion kyllä syödä, vaikka sokerit pikkuisen nousisikin :kieh:
Sappikin muistuttaa olemassaolostaan ärsyttävällä kipuilulla ja terkkari kielsi menemästä enää mansikkapellolle jos meinaan lokakuulle asti pitää tämän asukin sisällä.
minä olen täysin kypsä tähän odotukseen ja aionkin äitipolilla vielä muistuttaa, että minulla on siellä jossain papereissa se sterilisaatiolappu...

Uusina himoina on tullut tuorekurkku ja eucalyptukset...

Synnytys hirvittää ainoastaan niissä tapauksissa, etten ehdi laitokselle asti tai joudun sektioon :eek:

Mileko + "riiviötyttö" 27 tasan
 
lhs
Heippa täältäkin:)

Kerrankin on oikein aurinko paistanut, melkein koko päivän! Tämähän on jo suorastaan erikoinen päivä..Niin tehokkaasti on kyllä viime viikkoina vettä satanut!

Vaunuista ja synnytyksestä näyttää olleen juttua..Meillä on esikoiselle aikanaan ostetut Emmaljungan yhdistelmät, jotka saa nyt mennä vielä tälle kolmannellekkin, kovasti himottaisi ostaa uudet, kun nykyään on niin ihania vaunuja, ja nuo meidän alkaa näyttää jo niin vanhoille muiden rinnalla..Mutta uudet maksaa niin järjettömästi, että pitää vain tyytyä noihin, tosi kestävät ja tukevat ne kyllä on. Kaksi lasta on usein kyydissä yhtä aikaa, ja runko ei osoita mitään hajoamisen merkkejä:) Meillä on pehmeällä kopalla nuo vaunut.

Synnytystä en ole ihmeemmin miettinyt, paitsi tuo vasta selvinnyt istukan paikka (osittain kohdunsuulla), sai aikaan hieman paniikin tapaista, saa luvan siirtyä pois kohdunsuulta, nimittäin minä en kyllä sektioon ihan hevillä halua, en halua edes ajatella mitään mihin liittyy veitsi :( . No, elän siis siinä uskossa, että saan alakautta synnyttää, koskapa suurella todennäköisyydellä istukka siirtyy kohdun kasvun myötä! Mies on meillä ollut mukana edellisissä synnytyksissä, ja on tulossa mukaan tälläkin kertaa:) Meillä on kumpikin mummola muutaman minuutin matkan päässä, joten melko lyhyellä varo-ajalla saadaan isommille hoitaja:)

Omaa napaa sen verran, että supistelut jatkuu, hieman on rauhoittunut, mutta ei kyllä auta ihmeempiä touhuta, tai saa melko tujakat supparit aikaan. Torstaina on sitten lääkärineuvola, ja pääsee kurkkimaan taas mahaan:)

Alkaapas tämä taas venyä..pitänee jättää muillekkin tilaa :D

lhs 27+2
 
Hei pitkästä aikaa :)

Täällä kaikki mennyt hyvin, neuvolassa kävin viime torstaina. silloin oli viikkoja tasan 26 ja kohdunpohjan korkeus oli 20 eli alakäyrän alapuolella (inasen, mutta kumminkin..) Mitähän se meinaa. voiko se olla vaikka jos kohtu on taakse päin kallellaan? Mulla on lääkärineuvola (ensimmäinen!!) 9.8, saa nähdä laittaako se sit mut ultraan äitipolille. Esikoista odottaessa oli sama homma ja siellä sit ramppasin useaan kertaan ultrattavana just ton kohdun koon kanssa.

Sit Hb oli 107, rautakuurille laitettiin. Paineet kunnossa, 119/60. Vauvan sykekkin kuului kivasti ja isot sisarukset olivat tohkeissaan :)

Mä en juuri ole tuota synnytystä miettinyt, mielessä on vaan se että mun pieni, vuonna 2000 syntynyt esikoinen lähtee nyt syksyllä kouluun, yhyy...!!!! Voi mua, mä oon nyt vielä niin tunteikkaassa tilassa muutenkin ja nyt tämä kouluun lähtö tulee eteen. Esikko on kyllä reipas ja varmasti pärjää, mut miten mä pärjään :ashamed: Repun ostoon pitää lähteä parin viikon päästä.

Synnytyksistä tuli kumminkin mieleen, että eka kerralla synnytyssängyssä oli käsille kahvat josta sain pitää kiinni kun ponnistin ja se tuntui helpolta, mut toisella keralla käsketiin ottaa kiinni sukanvarsista ja sit mä vaan jotenki yritin karkuun sängyn yläpäähän. se oli hankalaa. Pitää muistaakkin pyytää ne kahvat :)

Mulle tuli äitiyspakkaus tasan kahdessa viikossa. Ihana se sisältö, kauniita vaatteita!

Yöllä herään kahden tunnin välein vessaan, ihan älytöntä ja unissakin mulla on koko ajan hirvee vessahätä. Hermo menee tän vessassa ramppaamisen kanssa.

Viimeks piti viedä neuvolaan se sairaalan esitietokaavake mihn piti laittaa nimet tytölle ja pojalle mahdollista hätäkastetta varten. Olipa nimet kiven alla, mutta lopulta löytyi ihanat, kumpaakin miellyttävät nimet ja lapsetkin ne "hyväksyi" :D Kivaa tuo nimien miettiminen, vähä vaan siitäkin stressiä saa..

No nyt takaisin kotipuuhiin, tiskit odottaa ja lapsillakin taitaa olla nälkä.

Terveisin Kinuskikissa viikolla 26+4
 
Heipskukkuu!!

Täällä ollaan rakennettu aitaa meijän pihaan ja piti taas mennä rehkiin vähän liikaa kun ei siinä tuntunu missään..nyt tietää tehneensä! Ihme inspis päällä, tekis mieli tehdä vaikka suursiivous mut kai se homma tarvii jättää ajatuksen tasolle.

Me ostettiin käytetyt Brion vaunut, vm 06. takuuta vielä 1,5 vuotta jäljellä. Niissä ei kyllä käytön jälkiä juurikaan ole ja maksoivat vaan 250 euroo!
Enää puutuis noista "suuremmista" hankinnoista pinnasänky. ja ehkä hoitopöytä, en oo ihan varma onko se tarpeellinen kun ainakaan esikon kans sitä ei kyl käytetty kun ekana parina kuukautena..Turvakaukalo ja sitteri on jo ostettu kans ja vaatteita on tullu muutama hankittua.
Mehän on keritty "hukkaan" jo kaikki esikon tarvikkeet kun ei meille enempää lapsia pitänyt tulla!

Synnytys ei vielä kauhistuta, päinvastoin! Eipä tosin ole tullut juurikaan mietittyä asiaa ja se on toivottavasti vielä kaukainen juttu!! tästä paikkojen pehmenemisestähän nyt jo voi olla apuja siihen itse koitokseen.. Meillä mies tulee mukaan, haluaa ehdottomasti ja tietenkin mäkin haluan hänet!

Mun tekis niin mieli varata aika yksityiseen ultraan ihan vaan sen sukupuolen tiedon janoisena mut en tiiä raaskisko.

Mutta, nyt äkkiä pesulle ja iltapalan tekoon!!

-Mikero 24+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kahden tytön äiti:
mulla LA 2.10. :heart: :wave:

Tervetuloa mukaan, lisäsin sinut listaan!

Laitoin että odotat kolmatta lasta, nimimerkistäsi nokkelasti päättelin..
:whistle:

Kun silloin tein tuonne sivulle 4 sen tilaston kuinka monta odottajaa meitä Lokakuussa on yms..olen sinnekin aina sitä mukaa päivitellyt lukuja yms. kun lisää tietoja on tullut . Koitan siirtää nuo "tilastot" tuonne 1 sivun listan perään katsotaan onnistunko..


*muoks*
Ja hyvinhän se onnistui:)

hih..olen tytön kanssa kotona, kun hällä kuumetta, eli on aikaa säätää tällaista!

Omaa napaa:
Olo on ihan ok, äsken pesin parvekelasit, ja se hiukan sai taas supisteluja aikaiseksi. Mutta muuten on ihan hyvä olo. Huomaa heti kun on nyt saanut olla 2 päivää kotona, ja omaan tahtiin touhuilla, niin on paljon mukavampi olotila. Onneksi ensi viikolla alkaa loma.

Sitten uteluita: Joko olette monet nimiä pohtineet / päättäneet?
Meillä nyt pari päivää käyty keskustelua mahdollisesta nimestä, ja tuntuu taas yllättävän vaikealta.
 
Kahden tytön äiti tervetuloa meijen joukkoon :wave:

Dirlittanille kiitos tilastoista. Kiva oli lueskella :)

Ja omat neuvolaterkut tähän...
Painoa tullut +500g per viikko. Ensimmäisestä neuvolakäynnistä tähän päivään, tullut jo 7,5kg :ashamed: Kuopuksen koko odotusaikana tuli lisää vain 6kg. Mikähän mahtaa olla saldona tällä kerralla :whistle:

Paineet 123/72 korkeammat kuin yleensä mutta aamulla tuli pienoinen kiire ennen neuvolaa kun poikia hoitoon mummille kuskasin. Ja hemppari oli 113, sama kuin toukokuun lopussa mitattuna. Rautaa pitäisi syödä mutta kun en ikinä muista sitä ottaa :ashamed:

Kohdunpohjan korkeus oli 25cm ja terkka sanoi ettei mikään hirveän suuri ois tulossa. No eipä nuo kaksi viimeisintä ole olleet isoja hekään :) Toinen 2975g ja toinen 3025g.

Pikkuinen oli niin perätilassa kuin vain voi olla :D Terkkari nauroi oikein... Sitä itekin tuumin kun liikkeet tuntuvat vain alhaalla ja "sisällä". Hyvin harvoin linkasee ylävatsalle. Kuopus oli kyllä jo pää alaspäin tässä vaiheessa ja pysyikin siinä. Toivottavasti kääntyy omin avuin oikeaan asentoon. Vaikka tuumasinkin että tietyst tää viimeinen tekee oman pään mukaan ja sektioon päädytään. Se onkin vielä kokematta. On jo ehtinyt olla imukuppisynnytys, istukan juuttumiset nuoremmilla (keskimmäisen synnytyksessä jouduttiin käsin irroittamaan) se sektio viel puuttuu.... :whistle: Sais jäädä kyllä kokemattakin.

Nyt alkaa neuvola käynnit tihenemään. Seuraavaksi jo 1.8 pitää lyllertää sinne. Kuulemma kahden kolmen viikon välein mennään eteenpäin..

tuutilulla rv 29+3
 
Tervehdys taas =) ! Eipä oikein kummempaa asiaa, mutta kun kerran lukemassa kävin, niin sanonpa jonkun sanan minäkin :) . Aika hassua juu, että alkaa vähitellen nuo neuvolakäynnit tiheneen... Joku kyseli nimistä, me ei olla ääneen mietitty nimeä vielä ollenkaan eikä varmaan tulla miettimäänkään, ennen kuin selviää kumpi sieltä tulee. Itselläni mielessä tytölle nimiä vaikka useampi, mutta poika olisikin vaikeampi purtava... Kai sitä sitten jonkun keksisi :whistle: .

Omaan napaan ei mitään erityistä, supistelukin vähäisempää kuin muutamina päivinä. Vaan sitten kun se tuntuu, olo on aika tukala, vaikkei sentään satu laisinkaan. Kylkikivut tuntuu jääneen, onneksi. Nyt ei ole tainnut painoakaan tulla parina viikkona. Maha jo jotenkin täydempi, ei tee niin paljon mieli syödäkään, hyvä hyvä! Makean syömistä olen miettinyt, miten paljon vaikuttaa lapseen ja mahdollisesti siihen, että myöhemmin lapsikin on herkuttelija... Itse en vaan pääse pullista ja karkeista eroon, melkeinpä joka päivä tulee jotain herkkua syötyä!

Olen pessyt pyykkiä innolla ja hiukan tänään mattojakin, ei ole tuntunut ollenkaan pahalta. Mustikoita tekisi kanssa mieli johonkin keräämään, mutta en oikein tunne näitä metsiä, eikä se hommana houkuta kyllä yhtään :whistle: Olisi vain kiva saada pakastimeen talven varalle...

Ei kummempaa, voidaanpa paksusti edelleen :heart: :p
 
moikka!

pikaisesti luin läpi kaikki tulleet viestit ja panin merkille että hiljalleen täällä aletaan jo miettiä tulevaa synnytystä...niin se aika vaan menee ;)

tänne ei mitään ihmeempiä kuulu, masu kasvaa ja vaavi möyryää kovasti. tänään oli neuvola+lääkäri, kaikki ok, painoa alkaa vaan kertymään. pitää alkaa olmaan vähän tarkempi ton herkuttelun kanssa... :x

miehellä vielä tämä ja ens viikko lomaa, kovasti ollaan oltu menossa, kirjottelen sitten taas elokuussa enemmän kun oon kotosalla. eilen käytiin haaparannassa ikeassa, kaikkea pientä kivaa sisustusjuttua ostin vauvalle :heart:

eipäs tässä kummempia, palaillaan!

t.tiipii ja "väiski" rv27 :heart:

ps. minä aion kestovaippailla, huutonetistä oon huutanu vähän erilaisia paippoja, imuja kuoria ym ym... kokeilemallahan sitä sitten löytää omat suosikkinsa. hankala kyllä tietää mitä kaikkea tulis olla, no saahan noita sitten lisää. mitään kalliita en ainakaan näin aluks hanki vaan ihan käytetyillä kokeilen, ja onhan niissä parempi imukin kun ovat käytettyjä ;)
niin ja harsoja hankin kyllä reippaasti vauvalle, jotain hyvän merkkisiä ja kokosia, ne vaan pitää pestä moooonta kertaa että imukyky tulis hyväks.
 
nonni... nyt on sit haettu saikkua... 31.7 asti kirjotti, olis kirjottanu pitempäänkin mut lääkäri sano et kela ei tykkää jos kirjottaa neljä viikkoa... mä siis hain pyörrytyksen ja supistelujen vuoksi saikkua. Huomenna olis ollu ensimmäinen työpäivä ja kun työpaikka on terveyskeskuksen vuodeosasto missä raskaita potilaita päädyin siihen et en itteäni mene sinne rääkkäämään...Lääkäri käski mennä hakee sit viimenenpäivä lisää saikkua jos siltä tuntuu. Ikinä ei oo näin pitkää sairaslomaa ollu ja vähän tuli paha mieli siitä et töissä joutuvat mun tilalle tekijän ettiä. Neuvolassa kävin aamulla ja rr hyvä Hb 124 ja verensokerikin oli hyvä... pissa puhdas. Käski juoda paljon nesteitä et voi johtua pyörryttäminen siitäkin...
Näin täällä... pikkunen potkii ihan kamalasti ja möngertää... ens viikon tiistaina meen neuvolaan uudestaan ku tää tän päivänen oli ekstraa ton pyörrytyksen takia... Voikaahan hyvin...
Ja nimet on tiedossa molemmille... =)
 
ihanaa kultsux3 haleista,halit :hug: myös sinne suunnalle.
miten olet muuten voinut?

tänä aamuna vietettiinkin sitten kaks tuntia hammaslääkärissä odottaen lääkärille pääsyä.isännän nuorempi tyttö illalla kävi itkemään että hammasta koskee,pestiin kahteen otteeseen hampaat ja annoin särkylääkettä,aamulla ei sitten mitään oireita,mutta sähkölampulla tiiratessani suuhun,ylä taka hampaassa oli ammottava reikä,sanoin isännälle että soittele vaan päivystävälle hammaslääkärille,no ekana soitti oman kunnan hammashoitolaan,ei yhtään aikaa,sitten lähimmän kaupungin yksityiseen hammaslääkäriin..ei yhtään aikaa..sitten vielä soitti kaupungin päivystävälle hammaslääkärille terveyskeskukseen,sieltä sanovat että tulee odottelemaan sinne että ottaavat johonkin väliin..

siellä ihmetteli hammaslääkäri että miksi tytön oman kunnan hammaslääkäri ei ole paikannut kolmea ihan selvää reikää hampaissa.kuitenkin on joutunut hammaslääkärissä monesti käymään.sitä mekin ihmettelimme..tuumasin vaan että eipä taija yhellä suomen köyhimmällä kunnalla ole varaa lasten hammashoitoihin..
kuitenkin maitohampaita voi paikata,onhan leipähampaat sitten ihan risat jo puhjetessaan,jos maitohampaat ovat ihan risat,ja niitä ei paikata..
nyt kaikilla likoilla karamelli kielto..

lupasin että jäätelöä saavat mutta yhtään karkkia ei.

rontti minun vanhin tyttö on ihan mahoton makian perään,on ollut jo pienestä lähtien.olen sanonutkin että äippä kun söi ootos aikana makeeta niin sinne se veren mukana meni tyttöönkin.
nuorempi ei niinkään ole perso makealle.
vanhin tyttö kyllä koluaa kaikki kaapit jos sattus löytymään jotain imelää syömistä,ja jos erehyt aukasemaan jonkun keksipaketin ja siitä vaikka vieraille tarjoamaan,niin seuraavan kerran kun käyt keksejä ottamaan niin eipähän ole kun tyhjät paketit kaapissa.
ei ole kyllä kamalasti tullut karkkia syötyy,alkuraskaudessa kylläkin,silloin iski oikein joku irtokarkkihimo.nyt saatan muutaman karkin ottaa,ja sitten tökkäsee.onneksi.

vaunuista on täällä ollut puhetta.
myö ostettiin käytettynä emmaljungan yhistelmävaunut,erillisellä ratasosalla,tosi siistit.kahdella lapsella ollet.ilmakumipyörillä,
maksovat 80e,sininen on pääväri,jotain keltasini ruutua vähän niissä on kopassa,ja kuomussa.

tänään onkin ollut ihanan lämmin päivä,ja pyykitkin ovat kuivuneet hyvin ulkona :)

omaan napaan ei ihmeempiä,vunttunen pitää rallia,ja taitaa mukavasti istua masussa,ainakin potkut tuntuu alakerrassa..välillä monottaa niin,että hyvä jos ei mene pisut housuun
ja pää mutruaa tissien välissä :) välillä oikein pään muotoinen kohouma ylämahassa..

niinukka ja vunttunen 28+3
 
Kiitos Kultsu. Mielettömän suuret halaukset teillekin :hug: Mielessä ootte usein ja niinukan lailla mietin mitäköhän teille kuuluu?

Miä oon tänään kironnut täällä. Viikonloppuna olis enon tytön rippijuhlat. Koltun (ison) löysin mutta tänään huomasin että mun kengät on ihan selvästi kutistuneet pari numeroa :kieh: Yhdetkään paremmat avokkaat/korkkarit eivät jalkaan mahdu :eek: Ja selkeää näkyvää turvotusta jaloissa ei ole. Oli pakko käydä yhdet popot ostamassa ja mahd. halvalla kun tokkopa noille käyttöä enää raskauden jälkeen on :/ Varmaan tippuvat jaloista... No eipä tarvi paljain varpain kirkkoon rämpiä :D

Nimeä emme hirveästi ole pohtineet paitsi että jos tuolta tyttö tupsahtaa niin haluaisin hälle isoisoäitini nimen (ellei mieli muutu), pojan nimi taas on ihan hakusessa. No niin nää edellisetkin ovat nimen saaneet vasta syntymän jälkeen

:)
 
Kysymys teille joilla on jo kokemusta... Onko teillä ollut näillä viikoilla jotenkin hiljaista masussa? Itse ootin, että nythän se meno vasta alkaa yltymään, mutta jotenkin on nyt ollut pari päivää kovin hiljaisen oloista. Muutamia hentoja yksittäisiä liikkeitä. Siis hennompia kuin tähän asti. Kun on lukenut täällä niin tuntuu, että kaikilla on kova meno vatsassa. Keskiviikkona oltiin ultrassa, jolloin kaikki hyvin, pikkuinen oli perätilassa ja kovin "linkussa" (varpaat otsassa), tämä siis voi kyllä käsittääkseni vaikuttaa reilustikin liikkeiden laajuuteen. Tällöin 760g, eli keski- ja alakäyrän välissä. Lisäksi istukka siis ihan edessä... Olipa taas sekava sepostus ja näköjään sitä huolestuu helposti... Aiempaa kokemusta kun ei ole.

t. Toivotaan ja pikkuinen 26+4
 
Kinuskissa kertoili että kohdunpohjan korkeus on alakäyrillä, niin on mullakin ollut koko ajan. Terkkari sanoi että ei aihetta huoleen jos vain ihan vähän, mutta saa nähdä mitä lääkäri sanoo ens viikolla. En ole ajatellutkaan että pitäisi huolestua, muutenki on pieni maha siihen verrattuna mitä oon vertaillu näillä viikoilla olevia. työvaatteet vielä peittää masun hyvin.

Meillä on nimet ollu valmiina jo jonkin aikaa. pojan nimi oli helppo mutta tytön nimestä oli monta vaihtoehtoa, valittiin sitten se joka alkoi tuntumaan omimmalta ku sitä eri tilanteissa aatteli. Vielä en uskalla paljastaa ku mies haluaa pitää salassa:)

Minäkin olen tilaillut kestovaippoja nettikirppiksiltä, ja harsoja yms olen saanut paljon kavereilta. Minusta kestovaippojen käyttö vaikuttaa ainakin näin ennalta katseltuna hyvältä, saa nähä sitten miten käy jaksaako oikeesti pestä kauheesti pyykkiä. Työkaveri sanoi, se mitä säästää ku ei tarvi ostaa kertiksiä niin menee kuitenki pyykinpesuun, meinas että jos ei oo hyvä vaippa niin menee kaikki vaatteet pesuun. Ainaki omien nettitutkimusten perusteella taitaa olla aika hyviä noita kestovaippojaki.

Toivotaan kyseli liikkeistä, mä en ole huomannut mitään hiljentymistä, vaikka päivällä saattaa mennä pitkäkin aika ettei kuulu mitään, mutta iltasellla sitten vilske yleensä alkaa.

26+5
 
Terveisia Chicagosta,

Kaikki edelleen hyvin. Maha kasvaa huimaa vauhtia ja liikkeet lisaantyy. Ne nakyy jo hienosti mahan paallakin ja saan valilla huvittuneita katseita tuntemattomilta :hug:

Alennusmyynnit on taalla viela kaynnissa ja ollaan ostettu vaatteita vaaville huimat maarat...

En taas pysty kirjoittamaan enempaa. Huomenna lahdetaan Floridaa kohti. Haleja kaikille. Yritan lueskella teidan juttuja, printtaan niita aina valilla ulos..

Oliivia
 
Toivotaan kyseli liikkeistä. Varmaankin tuo perätila ja edessä oleva istukka vaikuttaa niihin liikkeisiin tai siis niiden tuntemiseen.

Miä tunnen liikkeitä vain alamahassa ja nekin sisällä... Ei selkeitä potkuja vaan ihmeellisiä muljahduksia :D Jos pikkuinen ympäri menee niin sitä ennakoi alavatsakipu jonka jälkeen liikkeitä voi odotella ylhäälle. Tuo on jo huomioitu juttu :D Ja perätilassa tuo ompi ja istukkakin ihan edessä täälläkin :wave: Istukka vaimentaa liikkeet tosi tehokkaasti...

Katselin just vanhoja neuvolakortteja noista kolmesta pojasta. Kaikki ovat olleet jo rv 30:llä pää alaspäin. Sitä vähän muistelinkin. Kääntyis nyt tääkin pysyvästi ettei tarvi sitä alkaa hermoilemaan :|

tuutilulla rv 29+3
 
toivotaan minulla oli tuossa 24-26 viikoilla välillä aikas hiljaista masussa,sitten kun vähän muksi masuun niin silloin tunsin liikkeet.
jos vaavi on,vaan niin rauhallinen ettei nyt pidä itestään kamalaa elämää.
kyllä minäkin ajattelin vaikka mitä kauheuksia kun vaavi ei mukamas tarpeeksi liikkunut.(omasta mielestä)

nyt alkaa illalla liikkumaan kun heittäydyn pitkälleen. päivällä saattaa olla pitkäänkin hiljaista jos esim.teen jotain liikkuvaa hommaa,siivoan tai ruohoa leikkaan.sitten kun rauhoitun alolleen niin kyllä sitten alkaa liehuminen.
monena iltana olen nukahtanut siihen kun vaavi on tuonne alas sivulle potkinu.kun olen kylelleen käynyt.

tänään tuossa päivällä kun olin pitkälleen niin silittelin masuani,niin vauvan pää,toden näkösesti oli juuri tuolla ylämahalla niin sitä kun silittelin niin alkoi tosiaan potkastelemaan kunnolla tuonne alas :)

vaavin nimistä..tytölle on helppo keksii nimiä,olen paperille laittanut ylös sellasia "suuhun sopivia" nimiä,ja yksi nimi on sellanen josta tykkään eniten,mutta miehelläkin on oma ehotuksensa..mutta oikeastaan sen vauvan pitää olla "nimensä näköinen"..meillä oli vanhimmalle tytölle keksitty nimi,ja kirjoitettu se jo papin antamaan lomakkeeseen,mutta muutin lisäämällä h kirjaimen siihen..sanoin että ei se voi olla tuollanen nimi mikä aluksi oli...ja kyllä tyttö on ihan nimensä oloinen.. :)

olempa tänään ollut "nettiriippuvainen",jo kolmatta kertaa jotakin tänne sepustamassa..

muuten kertoisko joku miks ei nuo kuvat tallennu tonne profiiliin..olen monta monituista kertaa kokeillut,mutta aina vaan näyttää tyhjää..vaikka miten tallentasin sen sinne.
 

Yhteistyössä