*LOKAVAUVAT 2007 tammikuu 2008*

Topsylta pitää heti kysyä tuosta lapsikorusta kun itsekin sellaista olen miettinyt jo Annin syntymän aikaan. Kävin kultaliikkeessä joku aika sitten ja myyjä ei edes ehdottanut että siihen yhteen ripustimeen voi ostaa kiviä kun lapsia tulee lisää :eek: Siis pyysin tarjousta punaisesta ja sinisestä riipustimesta. Ja hintaa tuli aivan järkyttävä paljon jos kaksi olisin ostanut, jotain kuusisataa euroa :/ jätin sitten korut ostamatta. Mutta jos siis siihen yhteen voi lisäillä kiviä sitä mukaa kun lapsia tulee lisää niin eihän se sitten tule noin kalliiksi, outo myyjä kyllä oli.

Mulla ei ole mitään erityisen tärkeää korua ja jos joku täytyy valita niin kai ne sitten on mun vihkisormukset. On mulla Annin syntymästä ostettu kaulakoru, mutta en minä sitä joka paikassa pidä, vihkisormukset laitan aina sormeen jos johonkin lähden kotoa.¨

Minä olen alkanut ihan tosissani katsella ulkomaanmatkaa ensi syksyksi. Äskenkin surffailin Finnamatkojen sivuilla, mutta kun ei osaa päättää kohdetta mihin mentäisiin. Toisaalta tekisi mieli mennä johonkin mihin on lyhyet lennot esim.Kreikka, Bulgaria, mutta sitten taas kohteena enemmän kiehtoo ehkä Kanaria tai Teneriffa.

Anni ja mies menivät uimaan ja itse olen pojan kans kahdestaan. Laitoin just Aatun päiväunille ja ihanaa kun hiljaista! Mulla ei ole edes radio päällä, vaan nautin ihan vaan tästä hiljaisuudesta, pyykkikone tuolla vaan hurisee. Nyt naphsahti loppuun, täytyy mennä laittamaan pyykit rumpuun.
 
vettä tulee taivaan täydeltä..kyllä on meillä talvi.

kiikutin isot likat kaupunkiin alennusmyyntiin,ja pitihän se venlallekkin käydä ostamassa vähän isompia vaatteita :D

ostin lindeksiltä sen pilvipuvun,siellä oli ihanan vaaleanpunaisia.pohjaväri oli vaaleanpunainen ja pilvet olivat valkoiset.
sitten pari bodya ja housut..
pelkäsin jo et mitä isäntä sanoo kun taas venlalle ostin,mutta eipä tuo sanonu mitään.tuumas vaan siitä pilvipuvusta et on nätti =)

kerhosta oli ollut puhetta,miusta tää systeemi on helppo,kun tänne kirjoittelen,jotenkin itsestäni tuntuu työläältä sitten moneen paikkaan kirjoittaa..toivottavasti ei nyt kaikki katoa sinne kerhon puolelle. :eek:

topsy ite olen muuten miettinyt ihan samaa juttua joskus että,kaipaakohan venla enempi seuraa..kun meilläkin tyty saattaa töröttää sitterissä olkaarissa yksin..mie saatan jotakin tehdä keittiössä,ja isäntä sitten jotakin omiaan hommia.kyllä aina käyn kurkkaamassa tosta ovelta että mitä se siellä tekee..mutta kyllä tyty myös protestoi jos ei yksin viihdy.
mutta yleensä otan tytyn keittiön pöydälle sitterissä jos jotakin hommia teen,tai jos olen koneella niin venla on sitterissä meijän sängyllä tai sitten siinä kellii muuten.
ja nyt on sellanen tapa tullut että tunti puoltoista ennenkuin venla illalla käy nukkumaan niin on lähestulkoon sylissä koko ajan,siinä sitten rallatellaan,ja "keskustellaan",välillä saattaa olla selällään tossa miun polvien päällä kun istun sohvalla,siinä tulloo siliteltyy ja kutiteltuu..sitten tykkää kun hypyttää ja lekuttaa toista..

eilen illalla venla intoutu syömään yökkärinsä vetoketjun sitä vedintä,mie ihmettelin et mikä hirmunen lupsutus kuuluu,niin toisella se vedin suussa

:eek:
onneksi ei lähteny irti..

ja meijän toiselle yötutille kävi huonosti,eilen illalla oltiin käymässä appivanhempien luona,niin sillä välin oli kissan kehveli syönyt sen yötutin ja yhen toisen tutin..oli venlan sänkyyn mennyt,ja sieltä ne napannu..toi keskimmäinen likka oli juossu pitkin taloa kissan perästä..uhkasin tehdä tosta kissasta rukkaset :headwall:

venla ulkona päikkäreillä,aamupäivästä oli vaan nukkunut reilun puol tuntia.
sitten söi kyllä ison annoksen perunaa ja maissia,sekä vielä vähän tota hedelmäsosetta.maitoo ei sitten ottanutkaan kun vajaa 100ml.

nyt tyty on aamulla ja illalla juonut sen 250ml maitovelli sekotusta :D

mutta lauantaipäivää kaikille :)
 
Tässä oottelen että Daniel pupeltaa tuon leipänsä loppuun ja sitten lähetään mummille. Mummi aamusella soitteli ja kysyi poikaa yökylään. Menevät kuulemma saunaan jne. No samalla ratkesi tuo synttäreille lähtijät kun yksi menee muualle, otan nuo kaksi muuta mukaan (isompia ei lasketa, tosin ne ei mukaan lähtiskään kuin kauhean metelin kanssa).

Pitää mennä Kiialle ettimään rimpsumekko päälle :D

Arvatkaapas kuka alkoi vinkumaan sitä lapsikorua :whistle: Aikoinaan siitä oli puhetta mutta eurot ratkaisivat kun olis kolme pitänyt ostaa. Miten Topsy se kivi on istutettu siihen tai mihin kohtaan? Tahtoo neljällä kivellä olevan |O Isäntä ei tuossa tyrmännyt minuu täysin, sanoi vaan että paljonkohan maksaapi. Ja miä oon kiukutellut koko aamupäivän toiselle :ashamed:

Jaahas, mummi jo soitteli pojan perään :) Pitää mennä laittamaan vaatteet riviin oven eteen
 
Pikasesti vastaan sitten on pakko ruveta siivoamaan...mulla on kans tuo kalevalan lapsikoru hopeinen. yksi "tynnyri" ja siinä kaksi kiveä. ukolta kysyin, sanos, et maksaa joku 170 euroo. mulla on myös lapsien ristiäislahjaksi saadut kastesormukset joskus kaulassa. ainut miinus muuten tossa kalevalan korussa on, et mun tukka jää kiinni siihen, se koru on semmosta paksuu verkkokorua.nyt imppamaan ja pesee lattioita... :wave:
 
Niin sitä tynnyriä tarkoitin, mutta kun en keksinyt sille muuta nimeä kuin riipus. Kiitos Emilja minäkin haluan sinisen ja punaisen kiven tynnyriin, mutta tynnyrin ripustaisin tuohon vitjaan minkä sain silloin kun Anni syntyi eikä ole mikään kalevala koru.
 
Sainpahan imuroitua... Onneksi oli huono ilma, niin ei voi oikein muuta siivota, kun ei mattojakaan ulos saa... (en mä mitenkään vihjaa inhoavani siivoamista ja keksiväni miljoona tärkeämpää hommaa, pois se minusta:saint: )

Nukkumisesta Eemeli menee iltaisin nukkumaan yleensä siinä 21-22 välillä. Nukkuu noin puol kuuteen, syö ja nukkuu vielä puol ysiin tai sitten nukkuu yhtä mittaa jopa puol kasiin. Viime aikoina oli välillä sitä, että saattoi herätä jopa 5-7 kertaa, mutta nyt taas se on loppunut *koputtaa puuta*
Aamupäivät seurustellaan ja leikitään ja puolen päivän pintaan mennään päikkäreille ulos. Herätään 4-6 aikoihin (annan itse herätä sitten kun haluaa) ja seurustellaan loppuilta. Ton rytmin eemeli otti itse heti alusta lähtien, niin en ole viittinyt mennä sitä muuttamaan.

Kestoista meillä kestoillaan lähes täysin. Sitten jos mennään kaupungille tai pidemmälle kylään, niin käytetään kertsejä. Siinä on vaan se ongelma, että meille ei oikein mitkään kertsit ole hyviä. Eemelillä punoittaa peppu tosi pahasti ja lähtee nivusista ja pippelistä nahat... Olen nyt kokeillut kaikkia mitä tosta meidän ässästä saa... Fuzzeista sen verran, että Salossa on sellainen lastentarvikeliike josta sai niitä vielä viime viikolla ihan alta 10 euron... en tiedä oliko kyseessä joku tammi-ale vai mikä.

Topsy kokemuksella voin sanoa, että toi seurakunnan kerho on ihan hyvä lapsille. Ei se sinänsä heitä haittaa vaikka kaverit sitten vaihtuvatkin. Ainakin mun kerholaisten äidit ovat sitten lopettamisen jälkeen pitäneet yhteyksiä (jos on lapselle tullut joku tosi hyvä kaveri sieltä) vapaa-ajalla ja on heillä ollut jotain hoitoringin tynkääkin. En tietysti mitenkään kehu "omaa työtäni" :D

Tärkein esine hmm... on varmaan isännän ostama vaaleanpunainen nalle, jonka sain silloin kun ekaa kertaa tulin anoppilaan. Nyt se on tuolla Eemelin sängyssä koristeena. Tai sitten se on tuo mun kaulakoru, jossa roikkuu kaikki tärkeimmät riipukset (isännän ostamat ja ne mitä olen saanut elämäni aikana lahjaksi). Siinä on risti, puolikas sydän, usko-toivo-rakkaus, kastelahjaksi saatu nimijuttu ja mun "onnennorsu".

En mä ainakaan sitä epäile, etteikö porukka täällä luottais toisiinsa. Mutta on se silti helpompaa "jutella" nimimerkin takana täällä kuin että kirjoittais omalla nimellään. Meilläkin on täällä aikast pieni paikkakunta, joten jos joku teistä olis täältä päin, niin tietäisi heti kuka minäkin olen. Mutta kyllä täällä liikkuu huhut ihan ilman tätäkin palstaa minä kun olen "niin hiljainen ja ujo" :LOL:
Että sama se toisaalta on lauonko asiat täällä vai tuolla kylällä...
 
Aivan ihania nuo Tuutilullan laittamat linkit! Monesta laulusta osaan kyllä eka säkeistön, mutta siihen se sitten jää. Onkin ollu aikomus etsiä niitä sanoituksia, mutta siinähän ne tuli, KIITOS!

Antakaa anteeksi muuten kirjotusvirheet. Täällä mennään taas tänään niin vähillä unilla, että alkaa ihan hirvittämään. Tyttö kyllä nukkuu, mutta mulla ei uni tule :( Liekö nuo viimeset firman jutut valvottavat...

Niinukka, minä katsoin ensin houreissa että mites täällä meidän Siljan kuva on :LOL: Sama meiniki meillä. Ja itsekseen ei viihdy. Itku pääsi eilenki kun iltapalapöydästä lähdin puhelimeen ja menin pois näkökentästä.

Tärkeästä korusta/esineestä. Kyllä se on mulle tuo vihkisormus. Mies on sen mulle suunnitellut, ja näinkin sen ensimmäistä kertaa vasta alttarilla. Runkoa kävin sovittamassa tekovaiheessa. Sai siinä sillon nieleskellä :'( Olen minä sen kerran jo varastuttanut :ashamed: Jätin sen opiskeuaikoina koulun vessaan ja kappas vaan sehän katos (2 muuta rihkamasormusta oli jätetty!)!!! Rikospoliisien kanssa sitä sitten etsittiin ja lopussa tehtiin niin, että sormuksen sai palauttaa anonyyminä talonmiehen aulaan asentamaan postilaatikkoon ilman seuraumuksia viikon aikana. Sen jälkeen olis poliisitutkinnat alkaneet koko koulussa B) No niinhän siinä sitten kävi, että perjantaina postilaatikosta sormus löytyi! Kaiverrukset oli jo viilattu pois, eli myyntihommat oli ilmeisesti vorolla mielessä. Palauttamista puolsi ilmeisesti se, että sormus on uniikki ja sen tehnyt kultaseppä ilmoitti kuvan kera kaikkiin Suomen liikkeisiin että kyseinen sormus on varastettu mikäli sitä tullaan kaupittelemaan. Tämän ja rikospoliisin terveiset kun kerroin koko koululle niin johan alkoi voron taskua poltella ja sormuksesta oli päästävä eroon! Oli se niin järkyttävät puolitoista viikkoa, että ne tuntuu vieläki kuin pahalta unelta! Oli muuten aika kamala soittaa sillon koulusta miehelle että sormus on hävinny ja itse sen aiheutin :ashamed: Kaikkia sitä, mutta niinhän se sanonta kuuluu, että timantit palaavat aina omistajalleen! Hui, nytkin ihan niskakarvat nousi pystyyn kun asiaa jälleen mietin.

Ja mikille hatunnosto ja tervetulotoivotus!

R
 
Heippa kaikille ja tervetuloa uusille!

Niinukka juuri samalla tavalla meillä syödään nyrkkiä tai sitten vaihtoehtoisesti nimetön, keskisormi ja etusormï suussa ja ihan maiskutus kuuluu, kun niin niitä luttuuttaa =)

Tärkein esine, on tuo vihkisormus (2 ja puol viikkoa vanha nyt), sitten tuo kihlasormus ja mieheltä saamani kaulakoru ekana yhteisenä jouluna missä on sydän ja siinä sydämmessä pieniä kiviä. Samassa kaulakorussa riippuu nyt myös Eemilin kastesormus =)

Ihanaa, täällä satoi eilisen aikana ihan niin lunta, että saanut lumitöitä tehdä! Ihanan valkeana puut ja kaikki.

Mies lähti pojan kanssa pojan jääkiekkopeliä katsomaan ja me käytiin lastentarvikeliikkeestä ostamassa Eemilin pinnasänkyyn patja! Nyt kohta poju pääsee koisimaan isompaan sänkyyn. Saa nähdä vaan, että pitääkö tuota patjaa kaientaa, kun nuo nykysänkyjen patjat on niin leveitä. Meidän Eemilin pinnis on vuodelta 1941, minun isän eka sänky, isän eno tehnyt =)

Meinaspa vasta vähän raivostuttaa, kun tultiin Eemilin kanssa sieltä asioilta ja Eemil oli aikas väsy, kun tultiin. Päätin laittaa samantien vaunuihin ja ulos nukkumaan. Mutta naapuri oli toista mieltä, alkoi huudattamaan moottorikelkkaa ihan vieressä ja ajeli sillä edestakas :kieh: Vieläpä kyseessä ihan aikuinen mies ja näki, kun yritin toista nukuttaa! Eipäs siitä mitään tullut, sisälle piti toviksi ottaa että rauhottui, kun oli niin väsy. Nyt sitten taas ulkona ja nukkuu! Toivottavasti pitäisi sen rakkineensa nyt tuo naapuri hiljaisena tai käyn ensi yönä räjäyttämässä sen :kieh:

Tulipas taas purkauduttua! Nyt ulos lumihommiin!
 
Niin juu pitipäs tässä lisäillä vielä, että kerrankin meikätyttö ei ole hiihtolomien aikaan töissä, jotenka päästään nyt lähtemään Leville hiihtolomalla :D Vähän myöhään oltiin varausten kanssa liikkeellä ja eilen sitten aloin soittelemaan, saatiin ihan näppärä huoneisto kaikilla mukavuuksilla, pyykinpesut, saunat jne. Ja koirankin saa ottaa ja oli vielä 2005 rakennettu, lähellä kaikkea! Saa vähän tähän arkeen muutakin, vaikka raskas reissuhan saattaa olla, yks vauva ja kaks riitelevää murkkua mukana. Noh, olen uhannut, että riitelemään saa jäädä kotiin ;)
 
krisu Meillä Eero oli yhden yön 2kk ikäsenä osastolla. Oli yskää ja nuhaa ja meni sitten hengitys vaivalloiseksi, että vein yksityiselle, josta heti lähete päivystykseen. Sieltä meidät ohjattiin suoraan osastolle ja lääkäri tutki hengityksen ym. ja jäätiin sitten yöksi osastolle. Siellä sai 4 tunnin välein hengittää lääkettä ja imettiin räkää pois. Aamulla oli jo paljon parempi. Kyllä se lenssu silti kesti ja kesti. Ostin ilmankostuttajan, jota käytettiin joka yö.

Koitin lukea kaikki teidän jutut, sivulla 6 luovutin :ashamed:
Oli siellä puhe ammateista. Olen päivähoitaja, vakipaikkaa ei ole. Haaveena olis olla kotona pitkään, saas nähä, kuinka pystyy oleen.

Paikkakunnista ja tapaamisistakin oli juttua. Me asutaan Hämeenlinnassa ja mielellään haluttais uusia kavereita päiviä piristään.

Meillä iskä ja Onni on ralleissa, Eero nukkuu ulkona kolmatta tuntia. Ihana rauha siis!!

Vilma ja Eero ylihuomenna jo 4kk
 
Tuutilulla Juu siis siinä kalevalakorussa on siinä tynnyrissä nyt kaksi punaista kiveä mulla. Paikkoja on yhteensä 4, joten pitäisi kai tässä vielä pari iltatähteä yrittää :whistle: No ei sentään, kaksi riittää, toiset reiät saa olla tyhjinä. Mut ne kivien paikat on vähän isommat reiät kuin noi muut reiät tossa korussa. Ja sitä omaa ketjua ei mies ollut ostanut, enkä ole hankkinut jälkeenpäinkään, kun musta se on liian massiivinen arkikoruun ja haluan siis pitää tätä aina. Ostin riikasta sitten hopeisen hieman paksumman kuin normaalin ohuen ketjun.
 
Tytteli, meillä kans haavena talvilomalla suuntautua Leville päin. Saakos kysyä mitä maksoi huoneisto? Keneltä vuokrasit? Jos vaikka itte soittais samaa niin ei tarttis ite ettiä :LOL: Laiskako? :) Tiesitkös muuten että siellä hotellilla on aivan ihana lasten leikkialue jossa ainakin Anni ois koko päivän? Siis sellainen oikein lapsille tehty suuri alue jossa on kaikki mahdolliset vempeleet ja pallomeret.
 
ihana hiljaisuus... mies kaupassa, ja Aliina nukkuu päiväunia osa 3.
Vaikka nousin vasta puol 11, ollaan oltu ahkeria tänään. Normi kotiaskareiden lisäksi pinottiin takkapuita pari kuutiota varastoon, on sitten mistä lämmittää. :)

Tuutilulla kyseli tärkeintä esinettä tms. Mulla se on varmaankin vihkisormus. Sormus on mummuni vanha, joka sitten sovitettiin mulle sopivaksi ja siihen istutettiin timantti. Mummu jäi leskeksi silloin kauan sitten, mutta ei ottanut vihkisormusta pois. Maatilan hommissa sormus oli sit kulunut poikki (!) mutta mummu oli mennyt kultasepältä ostamaan uuden! Tosirakkautta ja uskollisuutta siis. Siinä elämänohjetta kerrakseen...

Mulla oli aikoinaan aikomus tehdä ympäristöteko ja kestoilla, mutta mukavuuden halu vei voiton, eli meillä käytetään ihan kertakäyttövaippoja :ashamed:
Tosin sen päätöksen tein, etten osta enää muovipussia kaupasta vaan tästä lähin kuljen aina kaupassa kassin kanssa. Pieni ekoteko edes tuokin (ja omatunto pikkuisen puhtaampi).

Asuinpaikkatiedustelujakin täällä on ollut. Sen verran suostun paljastamaan, että satakunnan likkoja ollaan. Jos on muitakin, olis kiva tietää.

Meillä kans nyrkki ja sormet maistuvat, kamala lutkutus vaan kuuluu ku neiti tutustuu käsiinsä. Liikuttavan suloista on myös pikkuneidin unen teko, hän pitää molemmilla käsillään tutistaan kiinni, ettei se vaan putoaisi... Putoaa se aina kuitenkin.

Saitteko mitään ns synnytyslahjaa? Lueskelin vain tuosta kalevala-korusta. Itse tein sen jo aikaa sit selväksi, että parempi olis jos muistais jotenki... Toiveeni toteutui ja sain vlkokultaisen rivisormuksen, siinä on 5 kiveä. Yllättävän hyvin mies oli muistanut mun mieltymyksen, ja oli aika ihanaa kun hän antoi sen jo heti sairaalassa mulle... Nyt se sitten on vihkisormuksen kaverina nimettömässä.

Mukavaa lauantaita kaikille ja pyhää kans!
Ippuli
 
miki77 minulla on myös kaksostytöt joiden laskettuaika oli 9.10 mutta syntyivät jo 13.9. Asun Nastolan ja Kouvolan välissä. Lahteen matkaa 50 km ja käyn siellä viikottain melkein. Ollaan suunniteltu tuossa tapaamista Lahden seudun äitien kanssa kunhan vaan ehditään, jos kiinnostaa niin mukaan vaan. Täältä löytyy ainakin 2 minun lisäkseni.

tuutilulla mie olisin kanssa halunnut sen lapsikorun, mutta kun yhteen ei saa kuin 3 kiveä ja olisi tarvinnut ostaa 2 korua ja ne olis tullu maksamaan n.300 ?, joten mies ei sitten halunnut ostaa sitä. :ashamed:
 
venla nukkuu iltatorkkuja tuolla,on kohta puolisen tuntia jo koisannu.

värjäsin tolta 13v tytöltä hiukset..ja kaks purteloo ton päähän meni,kun on tota karvaa sillä päässä. :eek:

isommat tytöt,siis tuo miun tyty ja sitten sen kaveri tekee tuolla kalapiirakkaa :p
oon ootanu et millo huudellaan minuu apuun,aika säheltämiseltä kuulostaa..

eestyin jopa lenkille venlan kummin kanssa,hyvästi tuo tunnin lenkki menee kun on juttukaveri.

tuutilulla kyseli mieli/rakkaimmista esineistä.mullakin taitaa olla miehen ostama kaulakoru,ja sitten tuo puolikas sydän,sekä kihla ja vihki sormukset.
eipä paljon muita koruja tule pidettyykään.

joitain kalevala koruja oon ostanu aina silloin tällöin mutta johonkin juhliin tulee niitä vaan laitettuu.
mutta haaveena olis saada( tai ite ostaa) tuo kalevala korun kaupunkisormus.se on kultanen ja maksaa lähes 400e.. :eek: mutta se on ihana.

no nyt tuo neitokainen heräs..täytyy mennä.
 
Keiju07
Tervetuloa kaikki uudet munkin puolesta!

Shendako kyseli kestoilusta? Meillä ehkä noin 85 % kestoillaan, kylässä ja yöllä tavallisia. Nyt aika paha vaippaihottuma päällä, sai alkunsa todennäköisesti Lidlin vaipoista, joita isovanhemmat ostivat ja käyttivät hoitaessaan... :( Voiskohan noissa halpisvaipoissa olla joitain kemikaaleja (=voiteita), jotka voivat allergisoida?

Ginnifer, kestovaippakerhoon hyväksyy jäseneksi Vuotaraaputin. Siellä on ihan mukavaa jutustelua, kannattaa tulla. Kovin aktiivi en siellä ole, tarvittaessa haen infoa.

Topsy, mulla kanssa usein huono omatunto vauvan yksin jättämisestä. Viena tosin ilmoittaa aika pian, jos joutuu yksin olemaan, mutta mulla tulee jo muutamasta minuutista huono fiilis :( . Toinen on niiiiin onnellinen, jos joku tulee jutskaamaan.

Aha, nyt pitää mennä kuulemma katsomaan Heroes nauhalta... mies pyytää.
 

Yhteistyössä