Haluan kysellä muiden mielipiteitä ja/tai kokemuksia vaikean raskauden ja loppuraskauden ajasta.
Mulla on nyt viikkoja 40+4. Kuukautisten mukaan laskettu aika olis ollut 2.4. Tokassa ultrassa kuitenkin havaittiin että sikiö oli niin pieni, joten jouduimme kontrolliin kolmannen kerran jossa la vaihtui 15.4.
Noh, ei siinä mitään, tietokoneethan tietää automaattisesti nykypäivänä kaiken, mutta mulla tunne alusta asti että raskausviikot täynnä jo tän huhtikuun alussa. Luotan kuitenkin maalaisjärjellä ajateltuna enemmän oman kehoni (menkat) sanomaan kuin tietokoneisiin, koska voihan sikiökin olla esim. pienempikokoinen eri vaiheissa eri ihmisillä, vai? Kuka on päättänyt että aina kun sikiö on tietyn mittainen niin laskettu aika olisi automaattisesti vasta sitten kun se on kasvanut tietyn kokoiseksi? Vauvathan kuitenkin on aina eri kokoisia juuri syntyneenä eivätkä tasan sen mittaisia kun on annettu arvio.
Noh, kuitenkin, tämä toinen raskauteni ollut muutenkin todella vaikea selkäkipujen ym. kanssa, mutta tää loppu vieläpä yhtä helvettiä! Vaikea liikkua, selkä ja maha kipeät, ummetusta... Vauva kyllä liikkunut normaalisti. Ei tee mieli edes syödä koska tulee vaan tukalampi olo kun tietää että suoli ei pääse toimimaan kun vauva painaa kaikkia elimiä lyttyyn vatsassa. Yskiminen ja aivastaminenkin tekee kipeää mahaan ja suoraan sanottuna kuset lirahtaa housuun (tai sänkyyn) joka kerta kun pidätyskyky on olematon.
Ehkä tämä on turhaa valitusta ja la kuulusikin olla 15.4 niinkuin sanottiin, mutta olo tosiaan on se että olis ollut kuun alussa ja että nyt olis ollut jo käynnistyksen aika.
Mulla on normaalisti melko korkea kipukynnys mutta nää muutamat viikot ollu tosi kivuliaita kaikin puolin; sängystä nouseminen sattuu, mikään asento ei oo hyvä, pukeminen ei tahdo onnistua ilman apua.
Yöunet niin vähissä että onko vauva edes tulossa itse ulos kun en oo missään vaiheessa päässyt/pystynyt rentoutumaan? Tyynyt ynnä muut kommervenkit nukkumisen suhteen ja kaiken muunkin suhteen kokeiltu, MIKÄÄN EI AUTA.
Puoliksi istuva asento nukkumiseen hyvä ja check, ainoa mikä siitä tulee on hillittömät niska- ja selkäkivut seuraavalle päivälle, joiden vuoksi en taas sitten pysty sängyltä nousemaan ilman apua.
Ummetukseen kokeiltu lääkettä, pistää mahan kyllä sekaisin niinku kuuluukin mut entistä kipeämmäksi niin että alan vaikeroimaan ja tuntuu että kuolen mahakipuun, kun ei se vauva tosiaan pysty antamaan suolelle tilaa enää toimia! Rakkoa myös vauva potkii siihen malliin että pelottaa et kohta rakko poksahtaa rikki... Ja sattuu niin prkeleesti.
Hmm.. Mitäs muuta valittaisin... Tosiaan vatsa niin pinkeä että tuntuu joka hetki et vauvan olis jo pitänyt tulla ulos, jos ei vapaaehtoisesti niin käynnistämällä.
Pelkään leikkausta. En halua leikkaukseen... Pelkään että kuolen...
Mitenkä jaksan edes yrittää synnyttää näin väsyneenä ja loppuun palaneena vaikka kipulääkkeet saakin sairaalassa??? Vaikka tiedänkin että synnytys kun alkaa unohtuu kaikki muu eikä leikkaukseen joutuminen varmasti sitten enää pelota kun haluaa vaan vauvan ulos ja tietää että pian pääsee kivuista ja tukalasta olosta. Mielummin valvoisin ihanan vauvan kanssa vaikka yöt päivät (koliikki koettu esikoisen kanssa) ilman kipuja ja niin että pystyy liikkumaan kunnolla ja nauttia elämästä kuin tämä että olo tuntuu kuin olisi raajarikkoinen vammainen näin kolmekymppisenä.
Supistuksia on satunnaisesti, mutta enemmänkin vain sukkapuikkokipuja ja liitoskipuja.
Yön pikku tunteina nyt kirjoittelin kun ei se uni tule kun kiukkuisena ja masentuneena kivuissani odottelen milloin lapsivedet menee tai supistukset alkaa...
Huomenna ke olis äitipolilla kontrolli mut saa nähdä pystynkö enää silloin liikkumaan sinne, niin kipeät oltavat :'(
Laittavat kuitenkin kotiin odottamaan rv 42+0 asti, jolloin viikkoja olisi omasta mielestäni jo 44 ja olo myös sen mukainen!
Huh.. Tämä toinen lapsi on kyllä myös haluttu ja enemmänkin lapsia haluaisin mutta tämän helvetin koettuani luulen etten uskalla enää koskaan tulla raskaaksi
Viimeraskauteni meni tasan kaksi viikkoa yli, mutta se ei ollut näin kauheaa. Enkä ole polille ottanut yhteyksiä turhaan kun tiedän etteivät mitään tee kun vauvalla kuitenkin masussa kaikki hyvin, ainoa joka kärsii on minä ja sillä ei heille ole väliä.
Ihmisen rääkkäystä sanon minä. Vai onko tämä normaalia johtuen ehkä hormoneista olla näin kypsä kun ei ole pystynyt ollenkaan nauttimaan raskaudesta. Ensimmäinen kun meni niin hyvin ilman mitään vaikeuksia!
Tiedän että kohta pääsen eroon näistä vaivoista mutta kun ei jaksaisi enää yhen yhtäkään päivää näiden kipujen kanssa...
Onko kellään muulla ollut niin vaikea raskaus ettei ole pystynyt nauttimaan odotusajasta, lukisin mielelläni kokemuksia ja olis ihana tietää etten ole ainoa maailmassa joka pelkää kuolevansa tähän synnytykseen yliaikaisuuden takia...?
Mulla on nyt viikkoja 40+4. Kuukautisten mukaan laskettu aika olis ollut 2.4. Tokassa ultrassa kuitenkin havaittiin että sikiö oli niin pieni, joten jouduimme kontrolliin kolmannen kerran jossa la vaihtui 15.4.
Noh, ei siinä mitään, tietokoneethan tietää automaattisesti nykypäivänä kaiken, mutta mulla tunne alusta asti että raskausviikot täynnä jo tän huhtikuun alussa. Luotan kuitenkin maalaisjärjellä ajateltuna enemmän oman kehoni (menkat) sanomaan kuin tietokoneisiin, koska voihan sikiökin olla esim. pienempikokoinen eri vaiheissa eri ihmisillä, vai? Kuka on päättänyt että aina kun sikiö on tietyn mittainen niin laskettu aika olisi automaattisesti vasta sitten kun se on kasvanut tietyn kokoiseksi? Vauvathan kuitenkin on aina eri kokoisia juuri syntyneenä eivätkä tasan sen mittaisia kun on annettu arvio.
Noh, kuitenkin, tämä toinen raskauteni ollut muutenkin todella vaikea selkäkipujen ym. kanssa, mutta tää loppu vieläpä yhtä helvettiä! Vaikea liikkua, selkä ja maha kipeät, ummetusta... Vauva kyllä liikkunut normaalisti. Ei tee mieli edes syödä koska tulee vaan tukalampi olo kun tietää että suoli ei pääse toimimaan kun vauva painaa kaikkia elimiä lyttyyn vatsassa. Yskiminen ja aivastaminenkin tekee kipeää mahaan ja suoraan sanottuna kuset lirahtaa housuun (tai sänkyyn) joka kerta kun pidätyskyky on olematon.
Ehkä tämä on turhaa valitusta ja la kuulusikin olla 15.4 niinkuin sanottiin, mutta olo tosiaan on se että olis ollut kuun alussa ja että nyt olis ollut jo käynnistyksen aika.
Mulla on normaalisti melko korkea kipukynnys mutta nää muutamat viikot ollu tosi kivuliaita kaikin puolin; sängystä nouseminen sattuu, mikään asento ei oo hyvä, pukeminen ei tahdo onnistua ilman apua.
Yöunet niin vähissä että onko vauva edes tulossa itse ulos kun en oo missään vaiheessa päässyt/pystynyt rentoutumaan? Tyynyt ynnä muut kommervenkit nukkumisen suhteen ja kaiken muunkin suhteen kokeiltu, MIKÄÄN EI AUTA.
Puoliksi istuva asento nukkumiseen hyvä ja check, ainoa mikä siitä tulee on hillittömät niska- ja selkäkivut seuraavalle päivälle, joiden vuoksi en taas sitten pysty sängyltä nousemaan ilman apua.
Ummetukseen kokeiltu lääkettä, pistää mahan kyllä sekaisin niinku kuuluukin mut entistä kipeämmäksi niin että alan vaikeroimaan ja tuntuu että kuolen mahakipuun, kun ei se vauva tosiaan pysty antamaan suolelle tilaa enää toimia! Rakkoa myös vauva potkii siihen malliin että pelottaa et kohta rakko poksahtaa rikki... Ja sattuu niin prkeleesti.
Hmm.. Mitäs muuta valittaisin... Tosiaan vatsa niin pinkeä että tuntuu joka hetki et vauvan olis jo pitänyt tulla ulos, jos ei vapaaehtoisesti niin käynnistämällä.
Pelkään leikkausta. En halua leikkaukseen... Pelkään että kuolen...
Mitenkä jaksan edes yrittää synnyttää näin väsyneenä ja loppuun palaneena vaikka kipulääkkeet saakin sairaalassa??? Vaikka tiedänkin että synnytys kun alkaa unohtuu kaikki muu eikä leikkaukseen joutuminen varmasti sitten enää pelota kun haluaa vaan vauvan ulos ja tietää että pian pääsee kivuista ja tukalasta olosta. Mielummin valvoisin ihanan vauvan kanssa vaikka yöt päivät (koliikki koettu esikoisen kanssa) ilman kipuja ja niin että pystyy liikkumaan kunnolla ja nauttia elämästä kuin tämä että olo tuntuu kuin olisi raajarikkoinen vammainen näin kolmekymppisenä.
Supistuksia on satunnaisesti, mutta enemmänkin vain sukkapuikkokipuja ja liitoskipuja.
Yön pikku tunteina nyt kirjoittelin kun ei se uni tule kun kiukkuisena ja masentuneena kivuissani odottelen milloin lapsivedet menee tai supistukset alkaa...
Huomenna ke olis äitipolilla kontrolli mut saa nähdä pystynkö enää silloin liikkumaan sinne, niin kipeät oltavat :'(
Laittavat kuitenkin kotiin odottamaan rv 42+0 asti, jolloin viikkoja olisi omasta mielestäni jo 44 ja olo myös sen mukainen!
Huh.. Tämä toinen lapsi on kyllä myös haluttu ja enemmänkin lapsia haluaisin mutta tämän helvetin koettuani luulen etten uskalla enää koskaan tulla raskaaksi
Viimeraskauteni meni tasan kaksi viikkoa yli, mutta se ei ollut näin kauheaa. Enkä ole polille ottanut yhteyksiä turhaan kun tiedän etteivät mitään tee kun vauvalla kuitenkin masussa kaikki hyvin, ainoa joka kärsii on minä ja sillä ei heille ole väliä.
Ihmisen rääkkäystä sanon minä. Vai onko tämä normaalia johtuen ehkä hormoneista olla näin kypsä kun ei ole pystynyt ollenkaan nauttimaan raskaudesta. Ensimmäinen kun meni niin hyvin ilman mitään vaikeuksia!
Tiedän että kohta pääsen eroon näistä vaivoista mutta kun ei jaksaisi enää yhen yhtäkään päivää näiden kipujen kanssa...
Onko kellään muulla ollut niin vaikea raskaus ettei ole pystynyt nauttimaan odotusajasta, lukisin mielelläni kokemuksia ja olis ihana tietää etten ole ainoa maailmassa joka pelkää kuolevansa tähän synnytykseen yliaikaisuuden takia...?
Viimeksi muokattu: