Loppuvuoden 09 lapsettomuushoidoista vauvautuneet

Meille ei tullut rokotuksista mitään. Atso oppi kääntymään pari viikkoa sitten ja nyt on ihan villiä menoa kun kellahtelee :) Kova on juttelemaan ja helppo tapaus. Ens viikolla jo 4kk, niin se aika vaan menee. Ollaan nyt maisteltu porkkana- ja päärynäsosetta, niinkuin pulautteluvaivaan kehotettiin polilta. Illalla käy nukkumaan 21 aikoihin ja heräilee sitten 8-9 välillä. Joskus syödään kaks kertaa- joskus kolme tuona välillä.
 
Tervehdys tänne:wave:

Aika menee niin hurjaa vauhtia, että ei meinaa ehtiä tänne muka kirjoittamaan... Meillä on tässä vielä muuttopuuhatkin kuumimmillaan menossa,huh!

Meillä poika täyttää viikon päästä 3kk, ja neuvola onkin samalla viikolla.
Päivissä on selkeä rytmi tullut. Valvoo 1-2h ja nukkuu sitten 1-2h tirsoja, keskipäivästä iltapäivään pidemmät unet, kun ollaan monesti silloin menossa jossain. Yöt menee siten, että nukkuu yöunille klo 21-22 aikaan, herää kerran syömään 4-6 aikaan ja jatkaa tästä vielä kolmisen tuntia uniaan.

Diodium teitä on koeteltu kyllä urakalla, jaksamista!

Verve me jonotetaan vauvauintiin, joka alkaa tammikuussa. Sinnehän arvotaan noi paikat, joten ei se varmaa ole vielä, mutta haettu ollaan ainakin. Se on myös tuolloin aamusta aina. Saakos siellä olla muuten molemmat vanhemmat mukana?

Ollaan mietitty myös jos vuoden vaihteessa menisi mukaan johonkin muskariin, onko muita muskarilaisia?

Meillä on poika löytänyt kätensä ja niitä imeskellään ja tutkaillaan. Koittaa punnertaa myös itseään masulleen, mutta vielä ei ole siinä onnistunut.=)

Onko kukaan kokeillut vauvan kanssa tuota vuorovaikutustanssia? Minä lainasin kirjan "Perhosen Siivin", joka on selkeä opas tuohon hommaan ja on poika päässyt hiukan jyvällekin jo.=)

Mukavaa alkavaa talvea, lunta luvassa!

Astrid ja poitsu pian 3kk
 
Hei vaan kaikki! :wave:

Kyllä vaan se aika menee nopeaan. Poju on jo 4 kuukautta ja kasvaa ihan silmissä. Kuolaa oikein urakalla ja pienet hampaiden alut jo tuntuvat suussa. On myös todella sosiaalinen, jokeltelee ja ilmeilee kovasti. Käsiä on maisteltu jo kuukauden päivät ja katseltu myös innokkaasti. Leluihin tartutaan ja kaikki mikä käteen osuu menee suuhun maisteltavaksi. :p On alkanut myös päristelemään kieltään. :)

Olemme nyt syöneet jo kuukauden kiinteää ruokaa. Noin desi menee peruna-porkkanasosetta ja desi päärynää. Olen myös antanut luumua, että masu pysyy pehmeänä. Vatsavaivoja on hieman kun ilmaa kertyy ja kakka on kovempaa, nyt kun kiinteää syödään. :( Meillä on 1.12 neuvola lääkäri ja siellä sitten mietitään mitä tehdään tuolle masu vaivalle. Edelleenkin panttaa kakkaa, vaikka on ollut apuna luumu, mallasuute, levolac. Ei toimi vaikka kuinka pehmittää vatsaa. Heti kun autan niin saa kakattua. Ja tosiaan levolac teki vain kovat vatsanväänteet, että nyt sitten luumulla pidän masun hyvänä.

Muskarista kun astrid kyseli, niin olen myös itse miettinyt josko johonkin sellaiseen pojan kanssa mentäisiin ensi vuonna, saas nyt nähdä.

Meillä pojan yöunille meno on hieman venynyt, noin klo. 23-00 nukahtaa. Iltaisin kun vatsaa vääntelee, niin ei saa nukuttua, tai herää kesken unien. Olenkin nyt alkanut antamaan sosetta aamupäivällä, kun ennen annoin iltaisin hedelmää. Josko se ilta syöminen olisi syy vääntelyyn, kun päivisin on ihan tyytyväinen ja illalla itkeskelee masuaan. Poika tosiaan nukkuu kyllä muuten yönsä hyvin. Syö kerran ja nukkuu taas. Päivällä ottaa 2-3h päiväunet ulkona ja illalla vielä ehkä tunnin unet. Joskus iltaunet jää pois, jos ollaan jossain kyläilemässä. Ympäristö kiinnostaa niin kovasti, ettei malta nukkua.

Tosiaan siis kaikki ympärillä tapahtuva kiinnostaa poikaa. Etenkin televisio. Iltaisin pitää ihan hiljentää tai sammuttaa tv jotta rauhoittuu syömään. Ja tietysti valot. Välillä valvoo yliuniensa ja sitten itkettää. Myös vieraissa paikoissa menee helposti yliuniensa, kun on taas uutta nähtävää. |O Joskus tuntuu, että pojalla on todella energiaa ihan liikaa, kun ei malta nukkua ja sitten itkettää. Mutta kai se uusien asioiden tulva on niin mielenkiintoista. Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia?

Masulla poika on myös alkanut viihtyä paremmin myös hereillä ollessaan. Aiemmin nukutin häntä masulla, kun vatsaa väänsi ja silloin ei vielä jaksanut kannatella päätään. Nyt jo jonkin aikaa on ollut mielellään mahallaan käsien varassa ja potkii jaloilla kovasti. Eteenpäin pitäisi päästä. Kohta varmaan tämä mamma saa juosta pojan perässä, kun se tuosta alkaa liikkua. :O Mihin sitä oikein kaikki tuhannet sähköjohdot sitten kätkee? :confused:

Kuulin vielä ihania uutisia perjantaina. Siskoni odottaa toista lastaan. :heart: Ensimmäinen täytti juuri 7. Hän on myös kauan halunnut toista, että toivon mukaan kaikki menee hyvin ja pieni nyytti saadaan. Ja ei sitten serkuksille tule kuin vuosi ikäeroa. Nyt laittamaan pyykkejä ja juomaan kupponen kahvia, kun pikkumies nukkuu. Hyvää viikon jatkoa siskot!

Miukula ja Aaron 4kk ja 2pv.
 
tervehdys pitkästä aikaa
meillä oli viime viikon torstaina neuvolalääkäri. Painoa tullut hyvin. Eli 3,5kk, painoa 5840g ja 60cm pituutta. Tissillä mennään edelleen. Nyt kuitenkin tutkitaan varmuuden vuoksi tuo jatkuva pulauttele kun sitä tulee niin koko ajan vaikka paino nouseekin normaalisti...
meidän neiti herää 2-3 tunnin välein yöllä syömään. Syö ja jatkaa samantien unia mutta minä en taho enää nukuttua kunnolla kun herää niin useasti syömään. En tiä pitäiskö aloittaa kiinteät että nukkuis yöt paremmin. toisaalta tää imettäminen on niin helppoa mut pitäis saada tuota jatkuvaa pulautteluakin pienemmäksi.. neuvolassa pitää miettiä asioita.
kauhean vilkas tuosta meidän neitistä kyllä tullut. kovasti koko ajan juttelee ja huutelee. kiljuu ja nauraa ääneen kun vähän pärisyttää vatsaan tai kaulasta silittelee. Varsinki kun on nakuna niin siitä vasta riemu syntyy.. :)
Vielä ei oo oppinut pyörähtämään selältä makuulleen mutta tänään humpsahti aamulla makuulta selälleen kun niin innoissaan oli.. hoksais vielä kokonaan tuon pyörähtämisen.
Osoittaa nyt tuolla mieltä oikein valittavalla äänellä kun äiti ei kokoajan hössötä jotain vieressä :)
kakkaa taas odotellaan... viime viikon maanantaina viimeksi toiminut ja sen kyllä kitinästä huomaa.
ihana kyllä tämä vauveli... niin iloinen ja reipas tyttö.
muskarissa ollaan nyt kk ajan käytö ja siiri kyllä tykkää. nyrkki suussa kuuntelee lauluja ja nyt pysyy marakassit ja helistimet kädfessä ja suuhun menee.
saas nähdä koska tulee kutsu vauva uintiin.
pitää lähteä tissittelemään :)

dream ja siiri 3kk ja 3vk
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!

Mitä kuuluu kukkuluuruu kaikille?

Meillä oli 3kk neuvola viikko sitten, mitat 62cm ja 6200g. Poika sai rokotteet ja tuli tosi kipeäksi niistä. :( Oksenteli yhtenä iltana ja oli muutenkin kivuloinen. Panadolilla saatiin kaveri nukkumaan, rassukka. Nyt jo ihan oma itsensä. Energinen kaveri ja kovasti haluaa jo liikkeelle, vaikka taidot ei oikein riitä vielä.:p
Pikkuhiljaa tässä olisi tarkoitus alkaa maistattamaan perunaa, kun neuvolassa olivat sitä mieltä, että hiljalleen voisi kokeilla jo. Onhan tuo jo 3,5kk kuitenkin.

Miten teillä, jotka olette mahdollisesti jo aloittaneet kiinteitä, mennyt? Kuinka olette aloittaneet?

Tuntuu, että tää aika menee niin kauhean nopeasti!? Kohta on jo joulu... Tasan vuosi sitten muuten tein positiivisen raskaustestin.:heart: Uskomatonta, että nyt tuolla pinnasängyssä tuhisee ihka oikea vauva...:heart:

Meillä on vielä muuttopuuhat meneillään ja jouluksi olisi tarkoitus saada uusi koti asuttavaan kuntoon. Huh! Hommaa riittää.

Oletteko muuten noudattaneet tuota -10 asteen pakkasrajaa? Lähinnä siis vaunuillessa. Mä olen kyllä mennyt vielä -10 asteellakin esim. kauppareissulle. Mutta en ole mitään tunnin tai kahden lenkkiä tehnyt, kuten ennen pakkasia. Luulisi, että kun pukee tarpeeksi vaunuun niin voi mennä. Joskus kun on pakkokin mennä vaunuilla. Ja partsille olen laittanut jollei tuule liikaa niin vähäksi aikaa nukkumaankin. Topannut vaan tarpeeksi vauvaa.

Oikein mukavaa Joulun odotusta kaikille!:xmas:

Astrid ja poju 3kk ja 10 pvää
 
Viimeksi muokattu:
dream mehän on kans juostu ton pulauttelun takia sairaalassa polilla. Lääkityskin meillä siihen on, mutta silti pulauttaa. Paino kuitenkin nousee normaalisti ja on iloinen vauva, joten näillä mennään. Ei onneksi rakenteellista vikaa. Ollaan syöty nyt kiinteitä kk verran, sitä suosittelivat. Ei kuulemma nouse niin helposti ylös, mutta kyllä totakin tulee.. :/ inhottavaa kun toisesta oikein näkee millon nousee ylös ja tuntuu näköjään ikävältä kun oikein Atsoa välillä puistattaa. Saatika se, kun kaveri on mahallaan ja sillohan sitä tavaraa oikein tulee.

Meillä siis kiinteät. Aloitettiin porkkanalla, ite keittelin ja soseutin. Sitten tais olla vähän päärynää ja kun rupes kakka menee kovaksi, niin sitten suolistopolilta suositeltiin että luumua ja mustikkaa, niin saa suoli töitä. Nyt myös peruna-porkkanasosetta ja kohta sais aloitella jo lihatkin.. eli yhden kerran päivässä mustikka tai luumu ja sitten porkkana-peruna+luumu tai mustikka, näin meillä päivittäin. Neuvolassa sanottiin tosin tiistaina, että saa kohta jo lisätä toisenkin perunasoseen päivään.
 
Moi!

Piiitkästä aikaa täällä! Aika menee niin vauhdikkaasti ettei kyllä ehdi mitään. Huh!

Meidän tyttö on nyt 4 kk ja 1 viikko päälle. Iloinen, reipas ja tosi temperamenttinen tapaus on! On oppinut kääntymään selältä vatsalle, ihan joka kerta ei vielä mene tai käsi jää hankalasti ja silloinkos nousee kauhea poru. Huvittavaa seurata tytön touhuja.

Allergia-epäilyt meillä on nyt sellaisessa tilanteessa, että mun dieetti on loppunut muuten paitsi maitotuotteiden osalta, kun ei siitä tullut kovastikaan apua. Tilanne on itseasiassa rauhoittunut vähän. Nyt epäillään refluksia, mennään nenä-mahaletku-ph-mittaukseen joulukuun 15 ja katsotaan sit mitä tuloksia tulee. Vuorokauden ajan täytyy tytön pitää sitä letkua, inhottavaa ja säälittää jo etukäteen. Mutta pakko se on tehdä, että saatais syyt selville. Pulauttelua on edelleen runsaasti, nyt annetaan Antepsin lääkettä, joka on kait tavallaan närästyslääke. Kiinteät ollaan aloitettu myös, niin että aamupäivällä kasvissosetta (maissilla aloitettiin, sit kukkakaalia, nyt peruna-kukkakaalisosetta) ja sit iltapäivällä olen antanut mustikkaa ja luumua. Mustikkapuklut olivat niin karseita, että meillä ei hetkeen sit mustikkaa nähdä - joka paikka sinisenä! :) Kovasti tyttö tykkää kiinteistä ja on ne helpottaneet kyllä selvästi yöuniakin, nyt se eka unijakso on noin 4-5 tuntia ja sen jälkeen noin 1,5-2 tunnin välein heräilee syömään. Mutta nukkuu hyvin ja osaa jo nukahtaa omaan sänkyynsä hereillä ollessaan, siitä olen iloinen.

Asiat ovat siis selkeästi menneet parempaan päin, ihanaa. Oma jaksaminen oli välillä kovilla kun tunnin välein heräili öisin ja päivisinkin oli itkuinen. En sit tiedä mistä johtuu että nyt helpottanut, oisko se Antepsin auttanut, ettei ylösnouseva niin närästä? Mistäs tuon tietää, tää on sellaista salatiedettä kyllä välillä! Tiistaina mennään maitoaltistukseen, pitäis sit sekin selvitä viimein. Onhan niitä huonoja päivä ja öitä nytkin, mutta selkeästi paremmin menee kuitenkin.

Ai niin, meidän neiti on kasvanut oikein tosissaan: 4 kk neuvolassa painoa oli 7,250 kg ja pituutta 62,7 cm! Varsinainen jötikkä mutta ei mikään ihme kun on syönyt niin hirveän usein, lääkärin mukaan tyttö on "lääkinnyt" refluksiaan syömällä.

Nyt tais tyttö herätä, pitää mennä. Ai niin, meillä mennään vielä osittain rintamaidolla, mutta joka päivä saa myös korviketta (Neocate allergisille) 2-3 desiä.

Ihanaa adventtiaikaa kaikille, ollaan onnellisia pikkutontuistamme!

Diodium
 
Sarma
Pitkästä aikaa tulin taas lueskelemaan ketjua! :) Aika on mennyt myös mulla niin vauhdilla ettei oikeen ehdi hirveesti kirjotella! :)

Meillä on ens viikolla tulossa 3kk neuvola ja sit pistetään rokotteet, toivottavasti tyttö ei tule hirmu kipeeksi niistä.. :( Me kun muutettiin niin onkin sit uus neuvola ja uus terkkari, toivottavasti on mukava. Seuraavalla viikolla otetaanki sit jo tytön kanssa varaslähtö jouluun ja lähdetään lappiin mummolaan passattavaksi ja sukulaisille esittäytymään.. ;) Muistaakseni taidetaan tulla aika lähelle Dream84 jos oikeen muistan.. :)

Olisko muuten teillä pk-seutulaisilla tai lähistöllä asuvilla kiinnostusta vaikka sopia jotain päiväkahvitteluita? Vaikka tekemistä kotona riittääkin niin vähän vaihtelua päiviin olis mukava saada kun mulla on vähän vähänlaisesti näitä tuttavia täällä päässä Suomea, ainakin semmosia jotka oleilee päivät kotona.. :)
 
Hei taas!

Meillä oli eilen neljän kuukauden neuvola. Oli poika kasvanut kovasti. Nyt on pituutta 67cm ja painoa 7330g. Nyt sitten saisi puuroja aloitella hiljaksiin. Ollaankin jo syöty kaksi ateriaa päivässä. Yksi hedelmäsose ja yksi kasvissose. Kohta saakin lisätä jo toisen kasvisaterian, varsinkin kun liha otetaan mukaan ja hedelmiä sit välipaloina. Edelleen maistellaan uusia makuja. Kuinka moni teistä tekee soseet itse? Minä olen tehnyt nyt porkkana ja perunasosetta itse. Hedelmät olen ostanut. Nyt ajattelin tehdä vielä maissi ja ainakin kukkakaalisosetta pakkaseen. Ja sit puurot ja lihan olen meinannut itse valmistaa, kun aletaan niitä syömään. Välillä kyllä ostan valmista sosetta, ovat niin helppoja.

Miten muuten noitten tuoreitten hedelmien antaminen? Voiko antaa jo esim. omenaa tai päärynää ihan suoraan hedelmistä raaputtamalla, vai pitääkö vaan tyytyä soseisiin. Entäs marjat sitten? Pitääkö kaikki pakastemarjat keittää? Ajattelin et jos jollain olis kokemusta näistä, kun itsel vasta eka lapsi ja jotenkin tuntuu et missään ei oikein ole vastauksia. Kaikkea vain pitäis maistella. Tiedän kyl mitä ei saa antaa, mut just nämä hedelmät kiinnostais. Raakaraastei annetaan vasta myöhemmin.

Nyt on vihdoin poika alkanut itse kakkaamaan. Ainakin kovasti yrittää ja saa itse tulemaan jonkin verran. Nyt vaan masu on tosi kovalla, vaikka syö purkin luumua päivässä. Se sitten hieman hankaloitta kakkausta. Levolacia ja mallasuutet en ole antanut, kun tulee kovasti vatsakipuja. Mikä muu mahtais auttaa masun löysyyteen, kuin luumu? Päärynä kuulemma auttaa toisilla, meillä ei. Peruna ei meillä kovettanut, mutta kun lisäsin porkkanaa mukaan niin masu meni kovaksi ja myös päärynä teki sen. Nyt kokeilin maissia, mut taitaa sekin kovettaa. Varmaan vie aikansa, että masu tottuu ruokiin. Jos tuo puuro sit auttaisi. Pikkuvadelma oli maininnut tuon mustikan, auttoiko se teillä? Meille terkka sanoi, että mustikka kovettaa myös, eli ei olla sit kokeiltu sitä.

Pakkasrajasta kun oli puhetta, niin itse olen noudattanut. Eli en vienyt poikaa ulos nukkumaan yli -10 asteen pakkasilla. Kyllä kaupassa käytiin, mutta en tosiaan jättänyt ulos nukkumaan. Onneksi sain nukahtamaan sisälle. On niin tottunut nukkumaan 2-3h päikkärit ulkona. Nyt onneksi ilma on lauhtunut.

No nyt pitää ryhtyä viikkosiivoukseen, kun pikkumies nukkuu. Hyvää viikonloppua kaikille ja nautitaan joulunajasta.
Miukula ja Aaron 4kk ja 19pv
 
Heippa vaan!

Miukula
teillä on iso poitsu ja Diodiumilla iso tyttö, meillä oli viikko sitten 5kk neuvola ja poika oli 67cm ja 7015g, ja saatiinkin neuvoksi lisätä puurot ohjelmaan kun 1kk aikana kasvua 1cm ja 300g. Mutta yöt kun poika nukkuu hyvin niin ei ole hätää. Käytiin lisäksi tällä viikolla myös Taysin lasten sydänpolilla kontrollisssa ja kaikki näytti hyvältä. (oli myös kasvanut 5pv aikana 145g ja 6mm, jospa taas ruoka riittäisi kasvuunkin :)) Muutosta edelliseen ei ole tullut, eli läppä ei ole alkanut ahtautua. Lääkäri menasi, että kun ei ole nyt tullut tähän mennessä muutoksia, niin tuskin kovin nopeaa muutosta tulee jatkossakaan. Yleensä kuulemma ahtautuminen alkaa jo ensimmäisen ikävuoden aikana, jos se alkaisi nuorella iällä. Kaikilla ihmisillähän aorttaläppä alkaa iäkkäänä ahtautua, mutta suurelle osalle se ei koskaan ehdi vaivaksi asti. Äitini löysi vanhan neuvolakorttini ja minullakin on merkintä sivuäänestä sydämessä. En usko, että on mitään vakavaa (ei ole muita vaivoja ollut kuin joskus rytmihäiriöitä), mutta mielenkiinnosta ajattelin jossain välissä käydä tutkimuksissa, josko minullakin olisi bikuspinen aorttaläppä niin kuin Topiaksella. Lapsena asiaa ei ole tutkittu tarkemmin.

astrid
, kyllä vauvauintiin (ainakin tampereella) pääsee 2 aikuista lapsen mukana. Me on tykätty tosi paljon. Topias nauttii selvästi vedessä pulikoimisesta :)
Me ollaan kanssa suunniteltu muskariin menoa vuoden vaihteen jälkeen. Jos vaan mahdutaan johonkin ryhmään. Luulen, että poitsu tykkäis, kun laulellaan ja tanssitaan tosi paljon kotonakin.

Diodium
: Hienoa, että elämä alkaa helpottamaan. Teillä onkin ollut rankkaa.

Kiinteiden aloituksesta: Me ollaan nyt suunnilleen kuukausi syöty kiinteitä. Aloitettiin bataatilla. Ollaan lisäksi maisteltu kesäkurpitsaa, banaania, päärynää, omenaa, luumua ja mustikkaa. Itse keittelen ja soseutan ja osan ostan valmiina. Nyt on vajaa viikko syöty myös kaurapuuroa illalla. Bataatti on suurinta herkkua täällä, päärynä seuraava. Banaanista meni masu kovaksi, sitä on annettu vain silloin tällöin vaikka maun puolesta kelpaisi. Mä olen raaputtanu banaania lusikalla suoraan hedelmästä. Päärynääkin varmaan vois kokeilla samalla tavalla, itse keitin ja soseutin. Oon kyllä muita hedelmäsoseita sitten ostellut. Ei ihan koko ajan jaksa olla keittelemässä. Pakastemarjoista ei ole kokemusta. Havaitsin muuten silikonisen muffinssivuoan hyväksi soseiden pakastamiseen. Tulee aika sopivan kokosia annoksia. Normikaurapuuro ei mennyt pojalle alas usean kerran yrittämisen jälkeenkään. Ei suostu nielaisemaan sitä. Imeisesti koostumus on ällö. Ostin sitten vauvojen puuroa ja johan maistuu paremmin :) Meillä on tällä hetkellä 1 vihannesateria, 1 hedelmäateria ja iltapuuro + maidot tietenkin lisäksi. Maistellaan tällä viikolla vielä porkkanaa ja ens viikolla varmaan perunaa. Sit meinaan tehdä sekoituksia vihanneksista :)

Imetyksestä: Täytyy tännekin tilittää tätä, mutta multa ei enää tule tarpeeksi maitoa. Olen vielä yöllä saanut imetettyä, mutta päivällä en juurikaan. Pumppaamallakin maitoa tulee päivällä ehkä 40-60ml, mikä ei tietenkään riitä pojalle kun tarviis noin 160ml… Harmittaa ja stressaa, vaikka olin jo päättänyt, etten stressaa imetyksen loppumisesta. Olen kuitenkin jo pitemmän aikaa antanut myös tuttelia pojalle lisäksi, mutta nyt lähinnä imetän "lisäksi". Oon kokeillut kaikenlaisia poppakonsteja, imetysteetä, olutta, hierontaa, rintaöljyä yms. Miten teillä muilla imetys menee? Olisin halunnut imettää pitempään, mutta mulla ei riitä aika ja energia maitomäärän nostatukseen. Poika kyllä imee rintaa, mutta tottakai hermot menee hetken päästä kun maitoa ei tule. En jaksa alkaa pumppaamaan 3h välein, josko sillä maitomäärä nousisi… Sori kauheesti tää tilitys :(

Pakkasrajasta: Mä oon käynyt pojan kanssa kävelyllä alle -10 asteen pakkasellakin, jos ei käy kova viima, mutta nukkumaan en ole ulos silloin jättänyt. No ehkä just -11 pakkasella jätin kun oli tosi tyyntä ja saan vaunut suojaiseen paikkaan portaiden alle :) Täälläkin poika nukkuu ulkona tosi hyvin.

Miukula: meilla on samaa ongemaa, että poika ei vieraassa paikassa malta ruveta nukkumaan ja sitten tulee itkuiseksi yliväsymyksestä. Sama jos on paljon vieraita käymässä. Kaippa se pikkuhiljaa menee ohi...

Meillä poitsulla on paljon asiaa, päristelee, hihkuu ja jokeltelee. Mahalleen kääntyy heti kun laittaa jonnekin selälleen. Kääntyy välillä mahalleen myös unissaan, onneksi neuvolasta sanottin että ei tarvitse enää varoa mahallaan nukkumista. Jos poika itse tykkää, niin saa nukkua masullaan. Kaikki tavarat nappaa nopeasti käsiinsä, myös äidin kahvikupin tai voileivän pöydältä :)

Tulipas oikein romaani, kun en ollut pitkään aikaan ehtinyt kirjoitella.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!!!

verve + topias 5kk 4pv
 
Moi!

Täältä tulee tilitystä -sori jo valmiiksi! Kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin, elämä näytti hieman helpommalta, Matildan masuvaivat alkoivat helpottaa. Nuo uniongelmat vain kuitenkin jatkuvat ja mä alan olla NIIN väsynyt. Viime yö oli huippu - tyttö nukahti ysiltä tosi väsyneenä, heräsi kuitenkin jo puol 11 ja siitä sit tunnin tai puolen tunnin välein, kunnes kahdelta heräsi kokonaan ihan virkkuna. Ei itkenyt, eli en usko että oli masuvaivoja, mutta oli muuten vähän levoton. Kolmeen asti valvottiin ja lopulta nukahti mun syliin sohvalle, missä nukuttiinkin sit puol viiteen asti. Sen jälkeen siirryttiin sänkyyn, missä taas tunnin välein tai useammin ( en enää oo jaksanut katsoa kelloa joka kerta) noin kasiin asti. Tyttö on nyt saanut iltapuuroa kolmena iltana, kun ollaan ajateltu että nukkuis paremmin eikä heti heräis nälkään, mut en tiedä sit kun ei tunnu auttavan. Onko kellään muulla mennyt yöt risaiseksi uuden ruuan aloituksen jälkeen?

Ihan kateellisena kuuntelen ystävääni, jonka 1,5 kk nuorempi vauva nukkuu jo 7 tunnin putkia. Meillä ei koskaan olla nukuttu yli 6 tuntia, sekin siis kerran. Yleensä max 3 tuntia putkeen.

Maitoaltistus tehtiin, eikä vissiin sit kuitenkaan ole maitoallergiaa.. Ens viikolla on ph-mittau, selviää onko sitä refluksia vai ei. Alkaa omat keinot olla vähissä...

Sori tää vuodatus, pakko johonkin välillä purkaa!
 
Tervehdys taas pitkästä aikaa..

Onpa diodiumilla ikävä kun tyttö heräilee paljon öisin :( meillä ei oo kyllä siirin kanssa ollu ongelmia yöllä ja siitä oon kyllä tosi ilonen. On ollut hyvä nukkumaan alusta asti... oisko tullut isänsä geenit. Laitetaan aina vasta puoli kahdeltatoista yöunille.. saattaa kuitenki sitä ennen joskus 20-21 nukahtaa pienet unet ennenku laittaa yöunille. Sitten vaan valot pois ja tissi suuhun.. lutkuttaa sitten tissiä jonku aikaa ja joskus vähän tuttinakin pitää. En vaihda vaippaa ollenkaan yöllä. Joskus saattaa mennä läpi aamusta mut laitan pyllyn alle suojan niin ei mee sängylle. Jos ei nukahda tissille niin laitan tutin suuhun ja silitän päästä mut jos ei vieläkään rauhotu niin taas tissi suuhun :) vaikka saattaa pulauttaa kun liikaa syönyt mut nukahtaapa kuitenki. sitten herää syömään 3-2 tunnin välein ja jatkaa tissittelyjen jälkeen unia. Herätään joskus kymmenen jälkeen yleensä. Siiri nukkuu meidän kanssa samassa sängyssä mut oma pinnasänky josta on laita otettu pois on siinä vieressä kiinni. Siihen laitan yleensä illalla kun nukahtaa ja sit seuraavalla syötöllä nostan viereen ja oon sen verran väsyny että siirrän vaan kauemmas ja jatkan itse unia.

Meillä ei olla vielä kiinteitä aloitettu.. siiri täytti eilen 4kk. Ajattelin imettää niin pitkään kun vaan pystyn. Kaveri joka aloitti kiinteät siinä toivossa että vauva nukkuis paremmin sanoi ettei se oikeastaan oo paljon vaikuttanu. Vieläkin herää syömään 2-3 välein. Ihan hyvin kyllä menee imetyksen suhteen.. joskin siiri alkanut kakata melkeen kahden viikon välein. Mutta kuulemma se on normaalia että rintalapsi saattaa kakata niin harvoin. Sanoi neuvolasta, että lapsi käyttää nyt ravinnon kunnolla hyödykseen. Seuraava neuvola on joulukuun lopussa. Sittenpä näkee miten paino taas noussut.

Pakkasrajasta: pidän hyvänä sitä -10 asteen suositeltavaa lämpötilaa ja sitten vähän katon että onko miten tuulista ettei mene purevaksi pakkanen. Laitan päälle aluvaatteet ja nyt mulla on se äitiyspakkauksen "lämpöpuku". Tietenki toppakäsineet ja jalkineet villasten kera ja ostin Lassien toppahaalarin, jossa selkää lämmittää paksu fleese ja muuten hyvät topat + tuulenpitävä. Nyt ajattelin alkaa pitää lampaantaljaa kopan sisällä kun mulla on äitiyspakkauksen makuupussi ja se on kyllä melko ohut. Laitan vauvan vielä siihen ja sitten vaunujen peitteet päälle. Kyllä sen huomaa jos on ollu liikaa tavaraa päällä. Tähän asti ollu melko sopiva siirille mut nyt ajattelin kokeilla tuota lampaantaljaa.. sain ihanan ruskovillan lampaantaljan lahjaksi :)

Meillä siiri ei oo vielä keksinyt pyörähtää vaikka kauhean reipas on. Jouduttiin käymään fysioterapeutilla kun on kuulemma ylijäntevyyttä. saattaa ponkaista itsensä kokonaan seisomaan kun käsistä nostaa. Ennen kaikkea nostaa päätä vähän liikaa ja käyttää vatsalihaksia. Nostaa koko ajan päätä ja jalkoja yhtä aikaa, vaikka sen pitäis tapahtua sivulle päin.. KAI! Kuitenki pitää käsiä jumpata niin ettei saa alkaa nostaa päätä samaan aikaa vaan että rentoutuis. Ei saa tehdä siirille mitään lentokone lentää juttuja ettei jännittäisi lihaksia. Tuntuu että tytöstä tullut melko voimakas tahtoinen... saattaa ihan kauheasti kitistä jos ei oteta lattialta heti syliin kun haluaa ja kun pitäis yrittää pitää lattialla että oppis liikkumaan siellä. Mut eiköhän siiruska ajallaan :)

mut pitää alkaa maksaan laskuja kun neiti nukkuu.. on nää omat ajat niin mukavia hengäsdyshetkiä kun saa rauhassa seikkailla netissäkin :) olishan tuota tekemistä silti.. siivota ja kaikkea muuta :) mut pitää ottaa rennosti.

Hyviä joulun odotuksia kaikille :) joko ootte ottanu tonttukuvat? meillä otettu ja maanantaina saadaan hakea ja alkaa joulukortteja lähetellä.. Sain ihanan naurukuvan tytöstä. Joskin oli melko känkkä tuulella, mut hänpä sitten sen jälkeen kakkasi.. ei ihme jos vähän ärstytti kun kahden viikon kakka paino massua :)

Dream ja siiri 4kk.. (lasketteko iän syntymästä aina seuraavan kuun samaan päivään vai 4 vk = 1kk. Lasken itse niin että 11pv synty ja seukin kuun 11pv on kk.)
 
Heips,

Diodium kovasti toivotan jaksamista sulle, on varmasti todella rankkaa, kun vauva ei nuku kunnolla! :hug: Toivottavasti tilanne olisi jo hiukan parantunut.

Meillä poika kasvaa hyvin, 4kk mitat olivat 65,5cm ja 6825g. Kääntyy jo vatsalleen hienosti ja on muutenkin motorisesti taitava.
Tammikuussa ollaan aloittamassa muskari. :)
Kiinteitä syödään tällä hetkellä kaksi kertaa päivässä ja lisäksi iltavelli. Nukkumaa mennään siinä 19.30 meillä ja kerran herää hän syömään, aamulla 7 aikaan sitten ylösnousu.
Mukavasti on kyllä lähtenyt sujumaan.

Hiukan kurjaa on nyt, kun on niin kovin kylmä, hrrrrr, että ei viitsi kovin paljon vaunuillakaan kulkea tai ulkona nukutella. Sisällä päikyt on sitten sitä tuntia kerralla vain...

Kuinka kaikkien jouluvalmistelut sujuu?

Meillä on valmistelut aika hyvin pulkassa. Mukava laittaa joulua nyt kun on tuo vaavi, vaikka hän nyt ei niin siitä vielä perustakaan. Mutta silti! ;)

Oikein Lämmintä Joulua kaikille teille!:heart:



Astrid ja poika 4kk ja 10pvää
 
Ihanaa ja rauhallista vauvajoulua kaikille :xmas::heart:

Mä pakkaan pojat aamulla autoon ja sit vaan toivotaan, et (diesel-)auto kuljettaa meidät tuossa pakkasessa Itä-Suomeen asti mummolaan :) Joulupukkikin on luvannut vierailla siellä ;)

Kristiina ja Elias 4,5 kk
 
Heippahei! Joulu meni mukavasti, vähän liian nopeasti ;) Topias sai ihan liian monta pakettiakin isovanhemmiltaan, mutta mukavaa näytti olevan paperien rapistelu =)
Miten teillä muilla joulu sujui? Itse en sentään edes vetänyt suklaaövereitä, niin kuin yleensä on tapana :LOL: Ei vaan ehtinyt pojan kanssa touhuumiselta liikaa napsia niitä. Nyt on kyllä paljon suklaata jäljelläkin, ehtiihän sitä vielä...

Saahan nähdä mahtuuko muskariryhmiin, ilmoittautuminen alkaa ensi maanantaina. Mukavaa olis päästä mukaan :)

Oon tässä pari päivää pyörinyt vapaahetket netissä lastenvaatteiden alessa, nyt sais jo painaa vähän jarruja päälle :whistle: Mutta kyllä Topias ne kaikki vaatteet vielä joskus tarvii :saint: Onneksi itselle en oo ostanut kuin yhden paidan, ei jotenkin edes tee mieli katsella itselle mitään. Vaikka peiliin katsoessa ajattelee, että jotain uuttakin vois vaikka hankkia...

Meillä on ens viikolla 6kk neuvola, tuun sit kertomaan miten on kasvettu. Poskista päätellen painoa on tullut ;)


Mukavaa vuodenvaihdetta kaikille!

verve + topias viikkoa vaille 6kk
 
Hyvää vuodenvaihdetta kaikille! :)

Mukavaa lukea kuulumisianne. Ja välillä nyökytellä itsekseen todeten, että "sama juttu meillä myös".
Täällä poika on ihan kohta 6kk eli alkaa tuntumaan ettei meillä ole enää vauvaa vaan pieni poika!
Kaikki on ihan hyvin. Poika kasvaa mukavasti ja ihan tavallista vauva-arkea elellään. Yöt ovat risaisia ja se toki verottaa vanhempien voimia. Tällä hetkellä olen tosi väsynyt. Poika heräilee pitkin yötä. Onneksi hänellä ei näytä olevan mitään kipuja tai erityisiä vaivoja. Jospa tämä tästä joskus helpottaa...

Joulu oli ikimuistoinen - kovin odotettu vauvajoulu. :) Poika pääsi ekaa kertaa (joulu-)saunaan kanssamme! Voi sitä yhteistä riemuamme, kun kolmestaan törrötettiin alalauteilla ja ihmeteltiin.
verve: odottelen innolla kuulumisianne 6kk-neuvolastanne.
 
Hyvää uuttavuotta kaikille! :wave:

Meillä on nyt vihdoin ja viimein pojan masu alkanut toimia. Yllättäin jouluaattona poika alkoi kakkaamaan ja vatsa on nyt toiminut lähes päivittäin ja välillä jopa useamman kerran päivässä. =)Kiinteää ruokaa menee nyt mukavasti. Aamul puuroa ja sosetta, päiväl kasvis -ja lihasose, iltapäiväl pelkkää hedelmää ja nyt pitäis ottaa vielä iltapuuro kuvioihin, kun olen joutunut taas antamaan enemmän vastiket iltaisin, niin puuro pitäis varmaan nälkää paremmin. Herää nyt kerran yössä syömään. Välil useammin, nyt on myös tullut ihmeellisiä itkuisia öitä. Ei johdu masust eikä näläst. Alkaisko hampaat vaivata, kun itkeskelee välil unissaan. Tai en tiedä. Ei kuitenkaan joka yö itke.

Olimme viime viikolla 5kk neuvolassa. Sai kaksi piikkiä taas ja itku oli sen mukainen.: / Illal nousi myös lämpö 39 asteeseen. Sit nukkuikin illan hyvin. Yö oli sit levoton. Suppoa jouduin laittaa useamman illan aikana. Oli taas pikkumies kasvanut kovasti pituutta 70cm ja painoa 7850g. Kasvaa niin kovasti et paino menee hieman alakäyrällä, mutta niin se on mennyt koko ajan. Vaikka tosiaan syö kuin hevonen.:LOL:

On se tosiaan ihanaa kun poika alkaa olemaan jo iso, ei enää vauva. Juttelee kovasti ja leikkii ja nauraa. Osaa myös flirttailla äidille ja hymy sulattaa sydämen. :heart: Ei enää itke kuin pikkuvauva, vaan osaa ilmaista nälkää ja väsymystä erilaisilla vitinöillä. Odotan jo innolla koska lähtee liikkeelle. Kovin jo pyllyä nostaa ja jaloilla työntää. Kädet eivät vaan vielä ole mukana. Pojalla on myös tullut selvästi jostain leluista suosikkeja joiden kanssa jaksaa touhuta kovasti. Vielä kun pukki toi kasan uusia leluja, niin niitä on maisteltu oikein urakalla. :D

Dream84: mä lasken pojan iän aina niin et kun syntyi 14 päivä niin yksi kuukausi on aina 14 päivä seuraava kuuta.

Diodium: meillä yöt nukuttiin tosi hyvin alkukuukausina. Tosiaan puuro lisäsi meillä ainakin vatsa vaivoja, siksi olen siirtänyt iltapuuron aloitusta tai vellin antamista. Ja kun meillä on muutenkin ollut vatsantoiminta hankalaa. Nyt myös tuntuu et heräilyä on taas enemmän, kun koko ajan poika oppii uutta, niin ei malta iltaisin oikeen nukahtaa. Varsinkaan jos on jotain meteliä tai vieras paikka.

Viime yö oli just huono. Itki ja väänteli. Ei kuitenkaan kakannut, ei ollut nälkä. Kiukkusi sitten väsymystä ja lopulta sammui maitopullo suussa puoli kolme, mut ei juonut pullost kuin 50ml. Sit nukkuikin yli kahdeksaan. Mittasin jo kuumeekin, kun tuhisi ja vaikutti kipeältä. Ei kuitenkaan ollut kipeä. Et ihmettelen mikä oli. Voisko teillä olla jo hampaita tulossa pikkuiselle kun itkeskelee? Sitä ite olen miettinyt. Ei kuitenkaan vielä ole tullut, vaikka on kuolannut 1,5kk ikäisestä.

Miukula ja Aaron 5kk ja 19pv
 
Heippa!
Meillä oli pari päivää sitten 6kk neuvola, Topiaksen mitat 69,4cm ja 7860g. Miukula, meidänkin pojan paino on vähän alakäyrillä, mutta on ollut koko ajan. Eli kasvaa siis omien mittojen mukaan hyvin :)
Meillä on yöllä unisaan itkeskelyä ja sellaista uneen "tuudittamis" ulinaa ollut viime aikoina enemmän. Olisikohan vihdoin hampaita tulossa, kun kuolattu ja järsitty on kohta 2kk. Ei tiedä. Hereillä ollessa poitsu on aina hyväntuulinen :D
Saatiin neuvolasta "lupa" alkaa käyttää syöttötuolia, eli Topias on tarpeeksi jämäkkä istumiseen. Hän sai syöttötuolin joululahjaksi ja nyt on sitten pari päivää vietetty yhteisiä ruokahetkiä ja Topias on saanut kokeilla sormiruokailua. Ootteko muut kokeilleet tai ajatelleet kokeilla sitä? Mä annan sen lisäksi edelleen soseruokaa, koska palaset eivät vielä läheskään kaikki mene masuun asti :LOL: Mutta oikein innostunut poika on syömisestä ja tosi hienosti maistelee kaikkia ruokia palasina. Ja lusikkakin menee suuhun omalla kädellä, mutta kyllä avustaja tarvitaan masun täyttymiseksi.

Meilläkin Topias osaa ilmaista itseään erilaisilla äänillä ja on koko hereilläolon aina ihan mukana perheen jutuissa. Lelut saavat välillä kunnon monologeja pikkuherralta :) Odotan kans milloin pikkumies pääsee liikkeelle. Täälläkin peppu nousee ja polvet menee alle, kädet ei vaan vielä toimi samaan aikaa. Käsilläkin tehdään ihan oikeat liikkeet, mutta silloin takaruumis on maassa ja eihän se sitten toimi ;) Pääsee kyllä jonkin verran etenemään pyörimällä akselinsa ympäri, kierimällä ja sitten osaa leikkimaton kaarista vetää itseään / työntää jaloilla kaaria vasten.
Topias tykkää kovasti kaikenlaisista kuperkeikka, kieputus yms leikeistä. Toivottavasti äidin käsivoimat kasvavat pojan painon myötä, että uskaltaa heitellä poikaa vielä isompanakin! Ollaan menossa kokeilemaan vauvasirkusta ja vauvojen värikylpyä eli maalausta. Lisäksi päästiin muskariinkin :)

Nyt on pakko mennä purkamaan pyykkivuorta kun poitsu nukkuu!!

verve + topias 6kk

ps. lasken iän siten, että aina jokaisen kk 5pvä täyttää uuden kk:n.
 
Tervehdys taas pitkästä aikaa.. :)

Meillä ollaan sitten ensimmäinen ulkomaanmatka siiruskan kanssa tehty ja hyvin meni :) käytiin äkkilähdöllä kanarialla kun mies piti nyt talviloman. Kyllä nautittiin me ja siiri myös ihan onnessaan lämpimästä ja etenkin siitä että sai niin vähissä vaatteissa olla koko ajan. Jalat rennosti pystyssä oli matkrattaissa.
Nyt ollaan neljä päivää kiinteitä siirin kanssa syöty. Peruna maistuu tytölle hyvin. Meinasin aloittaa jo ennen uutta vuotta mut kun lähdettiin ulkomaille niin päätin ottaa vasta sen jälkeen kun niin helppoa imetellä vain.
Siiri pyörähtelee mukavasti ja lattialla osaa perutella taaksepäin, vaikka tarkoitus olis varmaan eteenpäin leluja kohti. Pöyrii jonkin verran oman akselinsa ympäri ja sinne sun tänne. Leluja innoissaan heiluttelee ja paiskoo :) Matkii kovasti meidän suun liikkeitä ja pa-pa sekä bää-bää on tällä hetkellä in.
On kyllä niin ihana tyttö. Kovasti kuolailee et en tiedä olisko hampaita pikkuhiljaa tulossa. tuttia ei paljon enää huoli ja naksuttaa vaan sitä ikenillä.
Kuinka nopeasti ootte ottanut kaksi ruokaa päivälle eli aamupäivä kasvikset ja iltapäivä hedelmät..? miten imetyksen kanssa kiinteät?
hyvää ja mukavia kelejä kaikille :) ootteko vielä uskaltaneet vauvaa laittaa pulkkaan? pitää ootella että siiri oppii istumaan jos uskaltais sitten pulkkaillakin.

dream ja siiri 5kk ja 5pv
 
Hei kaikki!

Dream84: aloitin pojalle kiinteät jo kolmen kuukauden iässä ja aika nopeasti otin perunan lisäksi päärynän. Oliskos 2 viikkoa syönyt pelkkää perunaa ja sit tosiaan hedelmä mukaan. Tietty määrät oli pieniä silloin. Nyt meidän poika syö jo neljä ateriaa päivässä noin 100-125ml kerral ja maitoa rinnasta tai pullosta. Aika nopeaan voit ruveta lisäämään ruokaa, kun Siiri on jo noin iso tyttö ja ihan kaksi kolme päivää kun maistelee uusia makuja, niin voi jo ottaa toista uutta makua. Kyllä siinä ajassa näkee onko allerginen jollekin.


Meillä on nyt keskiviikkona 6kk neuvola. Näkee miten on taas kasvettu. Yöt ovat pojal olleet nyt levottomia. Vääntelee masua ja alkaa sit itkeä helposti. Ei ole nälästä kyse. Olen nyt aloittanut iltapuuron, et en tiiä ärsyttääkö se mahaa. Myös päiväunil käy usein samoin. On ihan nukahtamas, mut sit saattaa alkaa vääntää ja havahtuu hereille. Sitten meneekin yliunien ja kiukuttelee sitä. : / Nyt vielä on saanut nuhan. :snotty: Viime yönä itki kerran kunnol ja uudelleen nukahti vasta reilun tunnin päästä. Nyt onkin sitten nukkunut ulkona 2h jo, kun yleensä vain 1½ tuntia. Että rauhatonta on taas yöt ja äitiä väsyttää! |O No eiköhän se tästä. Välil olen kyl jättänyt iltapuuron pois ja antanut vastiketta, kun rinnast ei enää tule riittävästi, mut silti vääntelee.

Mites muilla yöt nyt sujuvat, onko kiinteät lisänneet yölevottomuutta? Luin että uudet asiat joita pikkuiset oppivat tässä ikävaiheessa voi heikentää unta ja tehdä öistä levottomia. Myös lapsen uni-valverytmi ei vielä ole kohdallaan et havahtuu herkemmin hereille, eikä pysty välttämättä yksin nukahtamaan uudelleen.

Aloitimme viime viikolla kerhon pojan kanssa. Aaron tykkäsi kovasti laululeikeistä ja maisteli leluja muitten lasten joukossa innokkaasti. =) Jaksoi hyvin touhuta, vaikka päiväunet venyivät. Kerho on aina 2h keskiviikkoisin ja siinä on puolen tunnin lauluhetki. Muuten sitten on vapaata leikkiä ja keskustelua muiden äitien kanssa. Kerho on alle 1-vuotiaille. Meillä on myös mahdollista osallistua muihinkin kerhoihin, mutta sitten ryhmässä saa olla kaikki alle koulu-ikäiset kotona hoidettavat. Mielestäni tämä alle 1-vuotiaiden on paras. Saa juteltua ajankohtaisia asioita muiden äitien kanssa ja suurin osa viime kerran kävijöistä oli vielä ensi lapsen saaneita. Olen myös ajatellut mennä seurakunnan kerhoon lisäksi, se on myös alle yksivuotiaiden ryhmä. Sitten olis toimintaa meille 2 kertaa viikossa. Saa sitten itsekin vähän aikuista seuraa ja tosiaan tapaa muita äitejä. Minulla kun suurin osa ystävistä on lapsettomia vielä tai sitten jo palanneet työelämään ja lapset tarhaan, niin arki on aika tylsää ja yksinäistä.

Nyt pikkumies heräsi niin tarttee alkaa ruokkia. Tänään maistui ruoka jo eilistä paremmin, vaikka välillä yskittää niin kuume ei ole noussut.
Miukula ja Aaron 6kk. 3pv.
 
Heippa. :wave:

on tainnu meikäläiselläkin pitää kiirettä, kun en oo tänne tullut. :ashamed:
taitaa olla hiljaista palstailurintamalla muillakin; vauvaelämät alkaa sujumaan. :heart:
- meikä tosin on tuolla monikko-palstalla, että kyllä tässä vertaistukea tarvii.

mun kaveri on nyt hoidoissa miehensä kanssa: punktio ja siirto oli tällä viikolla. ja kaveri on sitten multa kysellyt kaikkea. jotenkin ite ei vaan millään muista mitään siitä vuoden -09 lopusta... joko siitä nyt on niiiiin kauan?! no, mä aloin sitten selailemaan omia viestejäni tuolla hoitopuolella. ja sieltä sitten bongasin jonkun nimimerkin ja sen kautta löysin tän. :) - Sebun kirjoituksia taisin lukea, kun hän teki plussa-testin. ja kaksosethan sieltä sitten tuli, kuten mullekin. :)
- oli hienoo fiilistellä niitä jännitysaikoja!!
meidän pojat syntyi 15.7. ja nyt ollaan kohta jo 7kk. pojat ei vielä ryömi, mutta taakse päin vahingossa kulkeutuvat ja akselinsa ympärin pyörivät lelujen perässä. toiselle puhkesi juuri eilen eka hammas. yöt on vähän repaleisia, varmaankin hampaat kutittaa ja on kipeitäkin ehkä. ja äiti valvoo vaikka pitäs mennä nukkumaan! :headwall: monena iltana valvonut 01 asti; vielä 2 kk sitten menin aina vauvojen kanssa samaan aikaan nukkumaan ja joulun paikkeilla nukuttiin parempien öiden saamiseksi eri huoneissa: minä toisen vauvan ja iskä toisen vauvan kanssa.
on tää vaan niiiin ihanaa, rankkaa, mutta just sitä mitä on halunnutkin. :heart:
jotenkin kyllä helpottava olo, että ei enää tartte niihi hoitoihin ryhtyä. - mies on ainakin päättänyt, että niitä pakastimessa olevia kavereita me EI käytetä. :confused: -- miten niin olis nyt vauvakiintiö täys?? - ehei - kyllä tää kaikki sitten ajan myötä unohtuu ja 3 vuoden päästä on eri tilanne.

onko teillä muilla pakastimessa huuru-ukkoja? mitä ootte aatellut?
kun en nyt ole juttujanne seurannut, en ole mistään perillä. sori jos tuntuu hölmöltä kun tämmösii kyselen.
niin - ja mieleen tuli, että onkohan joku jo raskautunut uudelleen - että olis semmoinen ihana yllätys käynyt? me ei olla uskallettu "harrastella" ilman ehkäisyä, tosin mitään "sitä" ei kyllä juuri oo ollutkaan. ... itsekin olen vähän sillä kannalla, että tää kroppa täytyy kuntoutua kunnolla ja ehkä sittenkin vielä täytyy miettiä, että onko uusi raskaus senkään puolesta kiva juttu. niin ja onhan meillä tässä näitä lapsosia: mun 2 aikaisempaa, miehen 1 ja nyt nää yhteiset 2. :)
jaaha - laitankin tämän katjun tohon suosikeihin ja tulen poikkeamaan uudestaan. ja lupaan poiketa useammin.
t.dreamer ja poikaset 6kk2vko6pv
 
Helou!

Eipä ole pitkään aikaan tullut kirjoiteltua tänne. Ei muka ehdi... Arki vauvan kanssa on kyllä aika kiireistä!

Meidän tyttö kasvaa hyvin, puolivuotis-neuvolassa pituutta mitattiin 70 cm ja painoa 9,6 kg! Neuvolantädin piti kahteen kertaan mitata, kun kuukauden aikana oli tullut 5 cm pituutta lisää! Ja aikamoinen jötkäle on, mutta kaipa se siitä "hoikistuu" kun lähtee liikkeelle. Osittain varmaan painoa on siksikin melkoisesti, kun kiinteät aloitettiin refluksiepäilyn takia tosi aikaisin ja refluksin takia myös haluaa tankata usein maitoa. Nyt sit vihdoin tehtiin se vatsan ph-mittaus ja saatiin epäily vahvistettua. Enemmän on kyllä nykyisin sitä silent refluksia, ei enää tokikaan pulauttele niin paljoa. Närästää varmaan aika lailla kuitenkin. SUurin oire on ollut levottomat yöt, meillä yleensä herätään tunnin välein... Alan olla aika väsynyt. Joskus eka unijakso on parempi, kuten viime yönä peräti 5 tuntia putkeen, sen jälkeen sit useimmin.

Muutoin on tosi terhakka ja iloinen tyttö. Masuvaivat on helpottaneet onneksi. Temperamenttia löytyy, esim kun ei vielä pääse liikkeelle niin hermot menee! Vähän on sellainen lyhytjänteinen tyttö, ei jaksais harjoitella vaan heti pitäis osata. Saa nähdä koska lähtee liikkeelle. Kääntymisenkin jotenkin unohti, osas jo nelikuisena kääntyä selältä vatsalle mutta lopetti sen sitten ja nyt ei kovin usein kääntyile. Outoa. Juttelee kovasti, tällä hetkellä kirkuminen on ihan suosikki, hyvässä ja pahassa! Kiva.. :)

Meillä oli nyt eka flunssakin, kuumetta 39,5 ja törkeä yskä. Kuume onneksi on helpottanut, yskä vielä on. Ja sama flunssa tietty iski muhunkin.

Eipä sen kummempia! Pistäkäähän kuulumisia kun jaksatte!

Diodium + Matilda 6 kk+ 2 viikkoa
 
Moikka!
Ei tosiaan usein tänne ehdi käymään, mutta nyt huomasin että tänne oli tullut uusia juttuja :)
Meillä poika on kovin aktiivinen koko hereillä olo ajan ja saa kyllä äitikin ihan urakalla touhuta :) Eteenpäin ei osata vielä ryömiä, vaikka peruuteltu ja pyöritty on pitemmän aikaa. Tänään oltiin taas muskarissa, Topias tykkää kovasti.
Aloin epäillä, että pojan paino ei nouse tarpeeksi nopeasti ja kävimmekin viime viikolla neuvolassa välipunnituksessa. Paino olikin noussut vain 335g kuukaudessa ja pituutta tullut 1,2cm. Otettiin sitten aamupuuro lisäksi ruokavalioon mukaan ja päivälliselle toinen lihakasvisateria (aiemmin kasvis). Jospa tuo auttaa asiaa. Poika kyllä nukkuu yöt hyvin, herää yleensä vasta aamulla tai aikaisintaan viiden aikaan syömään, eli ei ole nälässä ollut. Kuluttaa kai sitten kaiken energien tuohon touhottamiseen? Koetan olla huolestutmatta asiasta liikaa…

dreamer: Kyselit pakkasalkioiden käytöstä. Me ollaan ajateltu mennä ehkä loppukeväästä / kesällä koettamaan onneamme PASiin. Meillä on siis 2 alkiota pakkasessa ja ne taidetaan sulattaa molemmat samalla kertaa? Onko muilla tietoa, ovatko alkiot aina pakastettu pareittain vai onko noista mahdollista saada kahta siirtoa? Kyselen toksi asiaa Taysista, mutta ei ole vielä ajankohtaista niin tarkkaan sinne soitella :)

Mukavia pulkkakelejä kaikille!!

verve + Topias 7kk 2pv
 
Verve: luulen että on pakastettu parina. mutta ne yleensä kyllä laitetaan molemmat, joten jos tulis vaikka tuplapotti! ;) (no, ymmärän että yksikin vauva riittää eikä sekään oo ollenkaan niin varma.)

mä päätin tossa, ku pojat täytti aika tasan 6kk, että nyt loppuu se aamuyön maito. ja niin se sit loppui. iskä meinas kyllä parina yönä lähtee hakemaan maitoo, mut mä tyynnyttelin sit pojan eikä maitoo tarvittu. Tuntuu että koko päivä onkin sitten palkkää syömistä. meillä heräillään vasta siinä 8.30-9 ja illalla nukkumaan mennään 21-21.30. Kolmet päikkärit nuo vielä nukkuu: n. 11-12.30, 14.30-15.30 ja 17-18/18.30. ja rytmeistä on pakko pitää kiinni, mutten ilta on joko kititää ja kätinää tai sit nukkuvat vikat "päikärit" vasta 20-21 ja sit valvovat 23-24... hohhoijaa... tää on välillä kyl aika säätämistä...
ruokailut on n. 9-9.30, 12.30-13, 15.30-16, 19-19.30 ja sit nukkumaito 21-21.30. yleensä eivät nukahda pullolle, mutta rauhoittuvat kuitenkin niin että simmut on melkein kiinni.

jaha.. joku valittaa, että lattialla on tylsää..
nää on kyl semmosii kitinäkalleja välillä. meil on vain yksi KÄVELYTUOLI ja siinä tarttis sit olla AINA!!! mut onneksi on vaan yksi niin ei tuu pidettyy kumpaakin koko ajan siinä. mut lattialla yritän pitää niin paljon, kun vaan viihtyvät.
 

Yhteistyössä