Losecista

Hei =).

Sellaista olisin vaan mielenkiinnolla kysellyt, että millaista vuorokausi-annosta teillä on lapselle määrätty losecia refluksin hoidossa?
Meillä ei ole vielä tehty mitään tutkimuksia, mutta refluksin oireet on niin selkeät, että lääkäri määräsi tuon lääkkeen aloitettavaksi. Lisäksi menee Almiron.
Pojulla on ikää 4kk ja aamuisin annetaan puolikas kymmenen mg:n tabletista. Aika häsäämistä, kun täytyy liottaa ensin veteen ja siitä puolet antaa. Huomasin heti, että neste sisältää sitte ihan sellasia pieniä rakeita, joita hirmu vaikee saada puolia siitä poimittua. Käytän sellaista panadol-annostelijaa.

4 päivää on nyt mennyt, jännitetään kovasti onko tuosta apua.
Onneksi lääkäri nyt kuitenkin sen verran asiallinen, että heti ymmärsi mistä on kyse, eikä mennyt siihen koliikiin piikkiin vaivat mikä tosi usein tuntuu käyvän.
Ens keskiviikkona on taas käynti.
Oi kun sais sanoa siellä, että auttanut on Almiron ja Losec!
 
Meillä on Losecin annostus 2 x 10 mg tabl vuorokaudessa. Eli aamulla ja illalla annetaan. Lääkitys aloitettiin 6 kk iässä ja nyt poika on 11 kk. Meillä juodaan erityiskorvikkeena Neocate. Meille Almiron ei sopinut vaan poika allergisoitui myös sille kuten maidolle :( Allerginen refluksi on siis kyseessä ainakin pääosin, ehkä lievää rakenteellista vikaa myös.

Toivottavasti teille on löytynyt sopiva hoitosetti!
 
Meillä on Losec aloitettu noin 6 kk ikäiselle ja annoksella 2x 10 mg /vrk. Ihan mega pahana ajanjaksona oli hetken 4 x 10 mg/vrk. Tuo annos ei kyllä ole mitenkään suositeltava. Meillä erityiskorvikkeena myös Neocate, Almironilla refluksia. Meillä aikoinaan sairaalassa ei suostuttu tuota Losecia määräämään ja lopulta eräs lääkäri lupaili Losecia annoksella puoli tablettia. Meillä allergologi nosti annoksen heti tuohon kahteen tablettiin. Tuo annos on oikeasti tosi pieni ja varmaan perustuu Pharmacan annostelu ohjeeseen 1 x 10 mg/vrk vuoden ikäiselle. Meillä sairaalassa ainakin sujuvasti ajattelivat, että puolikas puolivuotiaalle. Vaikka Pharmacassa annos on tuo 1 lääke, niin sitä aika yleisesti käytetään suuremmilla annoksilla ja ihan pienillekin lapsille.. Toivottavasti tuo annos riittää teille. Jos tuntuu, ettei se tuo yhtään helpotusta, on siinä varaa nostaa sitä annosta. Kannattaa myös miettiä toista korviketta, jos refluksi ei ota loppuakseen.
 
Meidän 10-kuinen poika on syönyt Losecia reilun kuukauden.. ensin kokeiltiin 1 x 10mg, mutta se ei vienyt kaikkea oiretta, joten lisättiin 2x 10mg annostukseksi. Nyt kokeiltiin olla pari päivää ilman ja röyhtäily lisääntyi heti selkeästi. Kokeillaan vielä sitä 1x 10mg, jos se kuitenkin riittäisi.. Mutta saa nähdä. Meillä tämä refluksiepäily tuli mukaan vasta vähän aikaa sitten, koska oireet ovat olleet epäselvät (poika ei ole esim. ikinä pulautellut, paitsi ennen maitoallergian toteamista satunnaisesti).
Seuraavaksi harkitaan ph-mittausta, mutta nyt pidetään tilanne hallussa ainakin hetken aikaa Losecin avulla.
 
Kiitos vastauksista =).

No on todella sit nostamisen varaa, eikä mun tartte hengessäni panikoida niin tarkkaan niiden kikkaroiden onkimisen kanssa että meneekö liikaa, heh.

Meillä oli neocatea parin purkin verran, mutta ei tullut mitään helpotusta refluksiin. Lääkäri meinas, että otetaan kumminki tähän alkuun almiron ja losec.
Vaikka tuntuu kyllä, että ihan sama vaikka normi korviketta antaisi. En tiedä sitten.
Kokeilemallahan noi sitten selviää.
Sais tilannetta nyt rauhotettua sen verran, että vois miettiä kokeiluja.

Tänään alotettiin bataatti ja osaltaan nuo kiinteät sitten kait voi auttaa refluksissa, jos ei ole allergiaperäistä.
Vaikka meneehän tässä varmaan tovi ennen kuin kiinteistä on apua kun totutellaan vasta. Luumua kai kannattaakin antaa myös kunhan päästään bataatin kanssa alkuun.

Huh..vauvat syö ja nukkuu :D .
Meillä ei ole kunnolla syöty eikä nukuttu. Mutta, kyllähän tämä tästä tulee paranemaan, se on selvä. Ajankohtaa vaan ei tiedä. Mut tulee kumminkin.
Tänään meni puolitoista desiä almironia aamulla, kerralla! Itku pääsi, niin vaikeeta on tuo syöminen pojalla ollut ja jokanen vanhempihan sen osaa ajatella miltä tuntuu jos ei saa lastaan kunnolla syömään. Oli vaan jotenkin niin semmonen helpotuksen tunne niin voimakkaana, että itkuna purkautui tunteet.
On itketty kun ei syö ja on nälkä, ja nyt äiti täällä itkee kun poika syö..heh.

 
Moi taas.
Meillä on päiväunet ollu aina tosi heikoilla. Ja vaunuttelut tosi vähissä, kun pitää toista repiskellä koko ajan pystyyn. Nyttemmin kyllä se vähän helpottanut.
Turvakaukalossa on olo ollut kaikkein pahinta, ihan alusta saakka. Ensin mietittiin, että mikä ihme tässä asennossa voi oikein olla hankaluutena kunnes hoksattiin, että siitä maidon kurkkuun nousemisestahan siinä on kyse!

Illat venyy, nukkumaan menis ehkä siinä kahdeksan tai yhdeksän maissa. Ja pikkusen on nyt parin viikon sisään saatu poju unille jo kahteentoista mennessä.
Ihan omaan sänkyynsä on aina nukahtanut leikkeihin tai väsyään heti. Mutta se on se vartin tai puolituntia niin pitää nostaa pystyyn.
Vaikka kuinka paljon röyhyyttää ennen tai vaikkei olis syönytkään hetkeen. Seilaa koristen mahanesteet ylös alas. Tuntuis jotenkin selkeemmältä, jos olis alusta saakka rehellisesti pulautellut.

Aina on toinen päivä ollu parempi mitä toinen.
Jos oikein hyvä päivä tulee, nii ei siitä vielä mitään pilvilinnoja rakennella. Joskus näin olikin.

Kun tämä on mein esikoinen, ei heti osattu kiinnittää huomiota ihme seikkoihin.
Niinkuin siihen, että niin raivokkaasti jo ihan vauvana tunki käsiään suuhun. Ihan vimmalla tunkee, ei ole mitään normaalia sormien imeskelyä. Ja Losecin myötä tämä on selkeesti vähentynyt. Samoin se, että poju on 4,5kk näillä hetkin ja edelleen on paljon hanskat käsissä. Kun sitä ei saa noita kynsiä niin lyhyiksi, etteikö itteään onnistuis raapimaan. Tätä raapimista tapahtuu silloin kun kovasti nousee hapot. Samoin repii korviaan irti silloin.
Onneksi ei ole korvissa vielä tulehduksia ollut.

Eilen lääkärissä kyselin Losecin annoksesta, niin ei saa kuulemma ylittää sitä 5mg/vrk kun niin nuori lapsi. Että 10kg on raja...hohhoi.
Selkeesti meillä mennään paljon paremmin tuohon iltapäivä viiteen mitä ikinä ennen Losecia. Saatiin ohjeet koittaa nyt nania.
Eilen sit alotettiin, vielä ei ole pahentunut.
Tekispä mieli antaa pari kertaa päivässä tuo Losec kyllä. Mut onneksi nyt helpotusta vähän ees tullut.
Sitä vielä jäin jälkeen miettimään, kun lääkäri sanoi parin viikon kuurin riittävän, joskus vaatii kuukauden. Paikat korjaantuu siinä ajassa.
Tosi on.
Itse niin monta vuotta noita salpaajia syöneenä tien sen. Mutta eipä loppunut minunkaan lääkkeen syömiset ennen kuin paha refluksi leikkauksen jälkeen loppui.
Tekis oikein mieli soittaa sille lääkärille, että eiköhän se uusi se ongelma jos Losecin lopettaa ja nousut jatkuvat.
No, katsoo nyt sitten.
Toivottavasti kiinteät alkaa auttamaan asiaa, jos ei maidosta kerran reagoi.

Niin, tuosta nukkumisestahan mun piti kertoa ja taas ote lipes, heh.
Eli illalla (yöllä) nukahtaa vaan sitten siihen tuhottomaan väsyyn vasta ja päikkärit menee pienissä pätkissä, selkeesti nukkuis enempi. Mut ne on nyt sitte parantunu kun ei ole niin kirpeää neste enää.

Jaksamista kaikille!
 
Meillä Losecia ollaan syöty jo reilu vuosi putkeen ja se on ihan normaalia refluksi lapsilla. Kuulostaa siis tosi lyhyeltä ajalta tuo kaksi viikkoa tai se kuukausi. Onhan siinä saattanut jotain toipumista tapahtua limakalvoissa, mutta jos refluksin syytä ei ole tuona aikana onnistuttu selvittämään ja hoitamaan, eikä tilanne palaa samaksi kuin ennen lääkitystä?

Meillä Losec on aloitettu alle kahdeksan kiloiselle annoksella 10mg x 2 /vrk.

Jos kiinteät ei ala auttamaan asiaa, kannattaa miettiä se maitoasia vielä uudelleen. Meillä huomasi eroa parempaan, kun Neocate oli ollut jonkun aikaa käytössä. Nan ja Almiron olivat ihan samanlaisia ja kumpikin ylläpiti refluksia meidän lapsella.

Varmin tapa selvittää tuo rakenteellinen tilanne on tähystys. Meillä olisi tehty tähystys yksityisesti, jos allergia selvittelyt eivät olisi tuottaneet tulosta. Yksityisesti tehdään tähystyksiä mielestäni useammassakin paikassa.
 
Olen käsittänyt, että tuo allerginen relfuksi kävisi masun päälle niin, että kakka ei olisi normaalia? Meillä ei sillä puolella ole mitään ongelmaa vaikka olis sitten mikä maito mennyt. Vaikka kai sekään ei sitten kulje käsi kädessä, että mahdollisimman vaikee on näitä selvittää...
Ja sen syyn perään minäkin tässä olen ja harmittaakin ettei tuo lääkäri sitten oikeestaan tarttunutkaan itse ongelmaan sen enempää. Toki Losec auttaa, mutta eihän se mitään syytä itsessään paranna.
Jos on vaan kyse siitä, että kehittyy portti hitaasti niin ok. Tämähän ihan järkevä menetelmä sinällään. Ei siihen kait mitään poppakonsteja olekaan. Mutta kun ei varmuudella pysty sanomaan.

Meillä siis uudelleen käynti tuonne ensi kuussa ja soittomahdollisuus lääkärille milloin vain jos tarve vaatii. Mun mielestä jos ei viikonkaan kuluttua ala kiinteet auttamaan niin pitää jotain taas miettiä.
 
Joillain refluksi on ainut allergian oire. Meillä lapsi oireili ripuloimalla ÄM:n aikoina, mutta Nannilla ja Almironilla kakka oli aina ihan normaalia, mutta refluksi vaivasi paljon. Itse olen allerginen, joten osasin jo hiukan aavistella, että lapselle saattaa noita allergioita löytyä.

Kannattaa seurailla tilannetta ja jos kehitystä parempaan ei ala tapahtua kiinteiden myötä ja syitä ei siitä huolimatta aleta aktiivisesti selvittää, kannattaa reippaasti vaihtaa lääkäriä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja SariS:
Olen käsittänyt, että tuo allerginen relfuksi kävisi masun päälle niin, että kakka ei olisi normaalia? Meillä ei sillä puolella ole mitään ongelmaa vaikka olis sitten mikä maito mennyt. Vaikka kai sekään ei sitten kulje käsi kädessä, että mahdollisimman vaikee on näitä selvittää...
Ja sen syyn perään minäkin tässä olen ja harmittaakin ettei tuo lääkäri sitten oikeestaan tarttunutkaan itse ongelmaan sen enempää. Toki Losec auttaa, mutta eihän se mitään syytä itsessään paranna.
Jos on vaan kyse siitä, että kehittyy portti hitaasti niin ok. Tämähän ihan järkevä menetelmä sinällään. Ei siihen kait mitään poppakonsteja olekaan. Mutta kun ei varmuudella pysty sanomaan.
Meillä on kakka ollut aina normaali ihan jokaisella korvikkeella, oli sitten Tutteli, Almiron Pepti tai Neocate. Samoin iho on ollut aina hyvä. Tuttelista ja Almironista tuli kummastakin todella vaikea silent-refluksi allergiaoireena. Neocate on meille ollut ainoa, joka on sopinut ja auttanut allergiseen refluksiin.
 
Niinpä tuo on hankala kun ei ole mitään yhtä selvää oiretta jos on allergia :| .
Meillä näyttää nyt paremmalta. Selkeesti edelleen syöminen paranee, nieleminen ei enää vaikeeta.
Ja miten hyvä mieli tuli huomata, että se joka iltainen kiemurtelu on loppunut kokonaan nukkumaan mentäessä! Ennen oli niin kovat käärmeliikkeet, että toiseen päähän pinnasänkyä poju itsensä vähtäsi, unissaankin.
Että kyllähän tuo losec sitte on parantanut selkeesti asiaa.
Kolme päivää nyt mennyt tavallinen korvike ja soseita. Määräthän pieniä näin alussa vielä.

Todella uskaltaa toivoa, että meillä ei kyseessä ole maito-allergia.
 
Ollaan tapeltu lääkärien kanssa siitä jo monta kuukautta. Nyt kun refluks oireet taas pahana, menin lääkärille ja viimein suostuivat sen aloitukseen. Kysymys, miten saan losecin annettua kun tyttö juomalakossa ja kiinteitäkin syödään ehkä muutama lusikallinen? Luin ohjeista, että puol desiä nestettä vähintään...
 
emmasofia: ei tarvitse puolta nestettä sellaisenaan Losecin syöttämiseen. Tuo ohje on lähinnä aikuisille.

Mä teen näin. Laitan teelusikkaan (useimmiten Ainun silikoniseen lusikkaan, joka asettuu mukavasti pöydän päälle) noin hieman alle puoli teelusikkaa raikasta vettä ja tabletin siihen liukenemaan omia aikojaan. Kun tabletti on liuennut (= pehmennyt), sekoitan teelusikan sisällön soseannoksen yhteen kulmaan ja syötän ensimmäisenä sen kohdan jossa on lääkettä. Hyvin maistuu :D Muuta nestettä menee sen soseen osana mahaan, joten ylimääräistä nestettä ei tarvitse antaa lääkkeen takia.
 

Yhteistyössä