Luin vähän aikaa sitten Punainen viiva kirjan.

  • Viestiketjun aloittaja "minä vain"
  • Ensimmäinen viesti
"minä vain"
Jäi ihmetyttämään siinä kirjassa sellainen juttu, että siinä päähenkilöillä Topilla ja Riikalla oli 5 lasta. Nuorin lapsi oli kirjan alkaessa ilmeisesti noin 11kk vanha, niin muistaakseni kirjassa mainittiin. Kirjan alussa elettiin syksyä, ilmeisesti marraskuuta. Kirjan loppupuolella elettiin sitten maaliskuuta tai huhtikuuta, eli tämä Topin ja Riikan kuopus oli jo reilun vuoden ikäinen. Kirjassa kerrottiin, kuinka 3 lapsista sairasti, taudin oireita näkyi jo neljännessäkin lapsessa, mutta ainoastaan tämä kuopus oli tyytyväinen, kun sai äidinsä suussaan pureskelemaan leipää (ennenvanhaan annettiin lapsille leipää siten, että aikuinen pureskeli sitä suussaan ja syötti näin saadun leipämössön lapselle), maitoa ja kuivia ryysyjä alleen kätkyeen. Siis haloo, lapsi on reilut 1v (noin 1v3kk tai 1v4kk) ja makailee vain kätkyessä? Sen kuvan kirjasta sai. Kirja kuvasi 190-luvun tapahtumia. Siis miten hitaasti lapset siihen aikaan kehittyivät, jos yli 1-vuotias lapsi vain makaili tyytyväisenä kehdossa kunhan sai ruokaa ja puhtaita vaatteita päällen?
 
"Nitta"
No jollei se Ilmari Kianto ollut ihan pilkulleen lapsia seuraamassa, niiden jokaista kehitysvaihetta ja sattui vain näkemään jotain tuon ikäistä joskus makoilevan jossain & käytti kirjassaan sitten. Olikos hällä lapsia ylipäänsä?
 
ap ov
[QUOTE="Nitta";24318216]No jollei se Ilmari Kianto ollut ihan pilkulleen lapsia seuraamassa, niiden jokaista kehitysvaihetta ja sattui vain näkemään jotain tuon ikäistä joskus makoilevan jossain & käytti kirjassaan sitten. Olikos hällä lapsia ylipäänsä?[/QUOTE]

Kianto oli kolme kertaa naimisissa (Hildur Molnberg, 1904–1932, erosi; Elsa-Maria Karppinen, 1933–1954, kuoli; Mirjam Lähteinen, 1956–61, kuoli), ja hän jakoi kaksitoista lastaan näiden äitien mukaan A- (kahdeksan, Hildur Molnberg), B- (kolme, Siviä Karppi) ja C-sarjaan (yksi, Rakel Nyman).
Hildur Molnbergin (1882–1942) kanssa
Kalevi 1906 k. 1909
Salmi Talvikki Cecilia 1908 (Jokela)
Orvokki Helmi Simpukka 1909 (Suomela)
Otso Tähtivalo 1911
Veijo Virmo Imatro 1912
Viena Karma Sirkka Salama Kesäheinä Saarenruusu Pikku-Hilkka 1913 (Ristivuo)
Jormo Gabriel Sotavalta 1914
"Kaarina" (adoptoitu pois) 1920
Siviä Karpin (1895–1955) kanssa
Sorjo Uolevi Sotaprinssi 1917
Raida Tsikko Tellervo 1920 (Heikkilä)
Marjatta Iltatähti 1921
Rakel Nymanin (1908–1973) kanssa
Raija-Liisa Rakel 1934 (Kansi)
[muokkaa]

Että oli Kiannolla lapsia. Sitäpaitsi kirjassa Ryysyrannan Jooseppi tällä Joosepilla ja tämän vaimolla oli lapsien joukossa 2½-vuotias Eino sekä noin 1-vuotias Kurli. Kirjassa mainittiin, että Einon ja Kurlin välissä oli ollut lapsi, joka oli kuollut. Eli ensin syntyi Eino, sitten jonkin ajan päästä Joosepin vaimo tuli raskaaksi, synnytti lapsen joka kuoli ja tuli taas raskaaksi ja synnytti Kurlin. Eli aika nopeaa toimintaa, kun Joosepin vaimo oli Einon syntymän jälkeen 9kk raskaana, synnytti lapsen joka myöhemmin kuoli, tuli raskaaksi, oli taas 9kk raskaana ja synnytti Kurlin kun Eino oli noin 1½v. Eli Joosepin vaimon on täytynyt olla koko ajan raskaana, heti edellisen lapsen syntymän jälkeen heti uudestaan raskaaksi....?
 
..
Sitäpaitsi kirjassa Ryysyrannan Jooseppi tällä Joosepilla ja tämän vaimolla oli lapsien joukossa 2½-vuotias Eino sekä noin 1-vuotias Kurli. Kirjassa mainittiin, että Einon ja Kurlin välissä oli ollut lapsi, joka oli kuollut. Eli ensin syntyi Eino, sitten jonkin ajan päästä Joosepin vaimo tuli raskaaksi, synnytti lapsen joka kuoli ja tuli taas raskaaksi ja synnytti Kurlin. Eli aika nopeaa toimintaa, kun Joosepin vaimo oli Einon syntymän jälkeen 9kk raskaana, synnytti lapsen joka myöhemmin kuoli, tuli raskaaksi, oli taas 9kk raskaana ja synnytti Kurlin kun Eino oli noin 1½v. Eli Joosepin vaimon on täytynyt olla koko ajan raskaana, heti edellisen lapsen syntymän jälkeen heti uudestaan raskaaksi....?
jaa ehkä se kuollut lapsi syntyi pahasti keskosena, esim 3-4kk etuajassa ja kuoli sen vuoksi?
 
.....
Punainen viiva on näköjään julkaistu samana vuonna kun eka lapsi kuoli ja toka ja ehkä kolmaskin syntynyt. Tiedä miten kauan oli tuota kirjaa kirjoittanut, eli oliko jo silloin lapsia kun kirjoitti tuota kohtaa tai oliko lapset vielä silloin niin pieniä, että köllivät kapalossa.

Ja mitä jos Kiannon vaimo on huolehtinut lasten hoidosta, eikä isällä ollut paljon hajua lasten kehityksestä. Tai sitten lapset tosiaankin on kehittyneet hitaammin tai kyseessä on ajatusvirhe. :)
 
"niin"
Alkuperäinen kirjoittaja Vasemman käen rukkanen;24318510:
Eikö muka yläasteella ollut pakko? Vai oliko se vasta lukiossa?
Nyt kun sanoit niin olen sittenkin tainnut pätkiä lukea punaisesta viivasta mutten kyllä kokonaan. Menenpäs heti huomenna kirjastoon sen lainamaan.
 
Ennenvanhaan muksut pidettiin pitkään poissa lattioilta. Ei ollut tuo hygieniataso ja lämmötkään mökeissä ihan sitä luokkaa kuin nykytaloissa. Isompia lapsia (siis jotka eivät enää kehtoon tms sopineet) sitten istutettiin kiikuissa jne. Eräässä museossa käydessäni opas kertoi kierroksen aikana, että aiemmin (en nyt muista sijoittuiko aikakausi 1800-luvun puolelle vai kuinka) lapset itseasiassa elivät sisällä niin kauan kunnes heistä oli joissain töissä vanhempiaan auttamaan.
 
Niin kuin muutamat ovat jo sanoneet, tuohon aikaan lapset pidettiin kapaloissa hyvinkin pitkään. Ja ihan olivat tyytyväisiä. Kehittyivätkin ihan normaalisti, sitten kun liikkeelle päästettiin. Valmiudet kehittyvät kapaloaikanakin, kunhan elämä on kunnossa. Lähtivät (tai lähtevät niissä kulttuureissa, joissa yhä on noin) suurin piirtein heti kävelemäänkin.
 

Yhteistyössä