Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Joo kantsii kysyy. Kun en tiedä tarinaasi nii hankala neuvoo. Luin aloitusviestis paremmin niin periaatteessa sullahan ei pitäs vuoto alkkaa nyt joten jotain on pielessä. Kehotan kysymään koska en tiedä miten piikkki tehoaa jos kierto tosiaan ehti alkaa
 
Kp5, labrassa käyty ja lääkkeitä popsitaan..ensi viikolla tiistaina ultra ja toivottavasti limis kasvaa hyvin! Jotenkin toiveikas olo..kevätaurinko on ihana ja itse oon virkeä. Kunpa se vaikuttaisi nyt limikseen , ja sitte alkioon ja sitte vielä kiinnittymiseen!! Tää vauvakuume on ihan kauhee.:)
 
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
Tervehdys kaikille. Kävin joskus kauan sitten kirjoittelemassa muutamaan kertaan täällä ja silloin vielä tahkoimme omilla soluillamme Suomessa ja yksi keskenmeno saatiin aikaiseksi, mutta ikäni huomioiden todennäköisesti pidemmälle emme omilla soluilla olisi päässeetkään. Olen seurannut palstaa aktiivisesti ja ollut hengessä mukana kaikkien teidän jännittävissä vaiheissa. :)

Siirryimme sitten Tartoon alkionadoptioon ja ensimmäinen siirto kaksi alkiota nyt tammikuussa toi tulokseksi negan ja seuraava siirto maaliskuussa on tuonut plussan (verikokeella vahvistettu). Siirto tehtiin luonnolliseen kiertoon eli vain Lugeja nyt sitten olen käyttänyt ja niitä annostuksella 3x100 aluksi ja nyt olen ihan itse tiputtanut sen 2x100. Kaksi siirrettiin, mutta toivotaan, että yksi vain kyydissä.

Itse en todellakaan ole ollut kovin luottavainen onnistumiseen enkä ylipäänsä koko Tartoon, mutta näin nyt kuitenkin kävi. Halusin vain tulla kertomaan, jotta voin hieman sekoittaa pakkaa :) eli näköjään Tartossa sitten kuitenkin voi onnistua. Toki mitä vain voi vielä sattua, mutta toistaiseksi kaikki hyvin ja niitä surullisen kuuluisia vuotoja ei ole näkynyt. Ikää minulla jo sen verran, että eipä tässä olisi kyllä aikaakaan ollut kauan tahkota, mutta kiitollinen olen jos nyt kaikki hyvin menee.

Monta on lähdössä Tsekkeihin ja sinne mekin olisimme seuraavaksi ja viimeiseksi vielä lähteneet ja siihen olin jo henkisesti varautunutkin.

Tsemppiä kaikille vaiheisiinne ja toivotaan kevätauringon mukana paljon plussia niin Tsekeistä kuin muualtakin.
 
Tauku, onnea plussasta! Voisitte plussanneet tulla jo aiemmin jakamaan tänne vaiheita kanssamme, olisi kiva elää jo aikaisemmin mukana ja kuulla miten hoidot sujuvat. Moni uskaltautuu tänne kirjottelemaan vasta kun on plussa tullut ja sitten katoaakin jo odottajien puolelle..täällä on hei se paras vertaistuki hoitojen aikana ja niiden välissä:)
 
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
Iitu78 toivottavasti tämä kevätaurinko kasvattaa kaiken kukoistukseen niin sisällä kuin ulkonakin :D

Tauku Onnea plussasta ja kiva kuulla,että Tartossakin tosiaan onnistutaan. Itsellä vain meni maku koko klnikkaan kun selvästi niitä alkioita siellä tehtailevat vaikka toisin väitetää. Kuulutan aina sen reheelisyyden perään,mutta tärkeintä on,että plussia saadaan ja sitä kautta lapukaisia :D

ON Progrynova aloitettu pari päivää sitten ja 14. huhtikuuta limisultra. Tästä se viimeinen kerta alkaa. Jännittää ja samalla on niin toiveiskas olo,et ei tosikaan. nyt olemme omasta mielestämme tehneet sitten kaiken ja jos se ei tuota tulosta niin, niin se on sitten päätetty.
Lennot, hotelliyöpymiset ja vuokra-auto varattuina :D
 
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
(ikä suluissa)

2014!
fanni_ (40+)
Iida-Karoliina (40+) Vuonna 2014 uusi hoito
Sufka
oivikki: vuonna 2014 uusi hoito
Tepsuttelija,
RouvaK33 ( esikoinen toiveena keskenmenon jälkeen, aikataulua ei vielä tiedossa)
persika (37), 1.lapsi
HalleB, (alle 30v)1.lapsi
Burma (38),1.lapsi
Pikkukintsu (37), 1. Lapsi, PAS tulossa
prinsessatyttö
Sussuanna

Hoito lähestyy
plastex
Toivokkaat
Johkuli,3.luovuttaja, lahjasoluhoito, vko 17
Iitu78, toinen, siirto alustavasti 14.4.
esemila, alkioadoptio 17.4 Tsekki/ Reprofit
Paulanna (40+) alkioadoptio 5/14 Tsekki
Hassutassu (40+) toinen

Piinistelijät


Plussanneet
(sydämet nähty ultrassa )
Nalletyttö LA 6.5.2014
Odottava73 LA 13.6.2014
Vekkuliina, 31, LA 21.7.2014
amv (-76) toinen, lahja-alkio PAS, LA 2.8.2014
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,LA Elokuun lopussa 2014
Unelma(ko)???
rudy (kaksoset v.2010)
Johkunen: 1.lapsi


:flower:Maaliin päässeet:flower:
Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö


Taustalle siirtyneet
Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
 
QUOTE=esemila;29733256]Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
(ikä suluissa)

2014!
fanni_ (40+)
Iida-Karoliina (40+) Vuonna 2014 uusi hoito
Sufka
oivikki: vuonna 2014 uusi hoito
Tepsuttelija,
RouvaK33 (35v esikoinen toiveena3 siirron ja sen keskenmenon jälkeen, aikataulua ei vielä tiedossa)
persika (37), 1.lapsi
HalleB, (alle 30v)1.lapsi
Burma (38),1.lapsi
Pikkukintsu (37), 1. Lapsi, PAS tulossa
prinsessatyttö
Sussuanna

Hoito lähestyy
plastex
Toivokkaat
Johkuli,3.luovuttaja, lahjasoluhoito, vko 17
Iitu78, toinen, siirto alustavasti 14.4.
esemila, alkioadoptio 17.4 Tsekki/ Reprofit
Paulanna (40+) alkioadoptio 5/14 Tsekki
Hassutassu (40+) toinen

Piinistelijät


Plussanneet
(sydämet nähty ultrassa )
Nalletyttö LA 6.5.2014
Odottava73 LA 13.6.2014
Vekkuliina, 31, LA 21.7.2014
amv (-76) toinen, lahja-alkio PAS, LA 2.8.2014
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,LA Elokuun lopussa 2014
Unelma(ko)???
rudy (kaksoset v.2010)
Johkunen: 1.lapsi


:flower:Maaliin päässeet:flower:
Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö


Taustalle siirtyneet
Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
[/QUOTE]
 
Esemila hoito lähenee, mielellään kuulen matka kuulumisia.

Tauku onnea ja toivottavasti kaikki jatkuu hyvin. Tuo omaan keirtoon siirto on itsestäkin mukavin vaihtoehto, ei tarvittse hormooneja syödä vaan oma keho hoitaa raskauden jatkumisen.

Johkunen
hui olipa jännä tilanne sinulla, toivotaan hyviä utranäkymiä seuraavallakin kerralla.

Johkuli
onnea alkaneeseen hoitoon, valitsette sitten kuinka vain.

ON aikataulu on nyt hamottunut eli siirto on toivottavasti toukokuun lopussa. Itse olen siirron lähestyessä vähentänyt tai lopettanut kofeiini eli kahvi pois. Ruokavaljosta puuttuu minulla aina kotimaiset viljat ja maito. Tällä kerralla yritän myös sokerin käyttöä katsoa, että ei ihan liikaa tullisi sitä syötyä.
 
Viimeksi muokattu:
Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
(ikä suluissa)


2014!
fanni_ (40+)
Iida-Karoliina (40+) Vuonna 2014 uusi hoito
Sufka
oivikki: vuonna 2014 uusi hoito
Tepsuttelija,
RouvaK33 (35v esikoinen toiveena3 siirron ja sen keskenmenon jälkeen, aikataulua ei vielä tiedossa)
persika (37), 1.lapsi
HalleB, (alle 30v)1.lapsi
Burma (38),1.lapsi
Pikkukintsu (37), 1. Lapsi, PAS tulossa
prinsessatyttö
Sussuanna

Hoito lähestyy


plastex
Toivokkaat
Johkuli,3.luovuttaja, lahjasoluhoito, vko 17
Iitu78, toinen, siirto alustavasti 14.4.
esemila, alkioadoptio 17.4 Tsekki/ Reprofit
Paulanna (40+) alkioadoptio 5/14 Tsekki
Hassutassu (40+) toinen


Piinistelijät



Plussanneet


Nalletyttö LA 6.5.2014
Odottava73 LA 13.6.2014
Vekkuliina, 31, LA 21.7.2014
amv (-76) toinen, lahja-alkio PAS, LA 2.8.2014
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,LA Elokuun lopussa 2014
Unelma(ko)???
rudy (kaksoset v.2010)
Johkunen: 1.lapsi


Maaliin päässeet



Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö


Taustalle siirtyneet



Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
 
Viimeksi muokattu:
Täällä on moni menossa Tsekkeihin hoitoihin, itseäkin alkanut kiinnostamanaan ;) Nyt vielä Suomessa jonossa ja toivoa on, että vielä kevään aikana päästäisiin hoitoihin. Joku aika sitten kyselin jonotilannetta osaltamme ja kuullosti lupaavalta. Mutta tuo hoito se ei tuota tulosta ja haluamme hoitoja jatkaa, eivät nämä Suomen jonot taida olla enää mahdollisia...siis odottaa taas vuosi.

Kiva siis kuulla miten hoidot mennyt Tsekeissä ja ihan käytännön asioistakin. Kiitos jos jaatte:flower:
 
esemelia, hauska tuo uusi lista =)

).( kävi tänään ultrassa ja sieltä löytyi yksi pieni tyyppi, joka vastasi kooltaan viikkoja ja kaikki oli muutenkin kunnossa. Pieni sydän siellä jumputti :heart: Ihana fiilis !!! Nyt saisi alkaa ropista plussia tänne palstalle. Toivottavasti kevät tuo niitä tullessaan ! Tsemppiä kaikille vaiheisiinne ! Roikun täällä taustalla varmasti jatkossakin ja pitelen peukkuja jokaiselle.

Rudy ja Poikanen rv 7+2:heart:
 
Upeaa Rudy ja Johkunen. Tsemppiä myös muillekin hoidoissa oleville ja hoitoon jonottaville. Kiitos Calficer ja Paulanna kannustuksesta ja lohdutuksesta.
Uuden veritestin hcg-tulos n. 370. Hukkasin jo pikkulapun, johon tuloksen kirjoitin. Hcg ei ole noussut toivotusti ja lääkäri neuvoi lopettamaan lääkkeet. Viikko sitten hcg n. 270. Tässä jo oli vähän toivoa.. Siirrosta 24 päivää jo.
 
Jospa sitä ehtisi pitkästä aikaa kirjoittamaan jotain…

Johkunen, onnea plussasta!
rudylle myös hurjasti onnea ultrakuulumisista! Ei sentään sitten niitä toisia kaksosia… ;)

Tsekkeihin menijöille (ja tietysti muillekin, joilla on hoito tulossa) onnea matkaan! Reprofit kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Toivottavasti tuotte sieltä monta plussaa kotiin. Kertokaapa sitten kokemuksianne, sillä tuo klinikka kiinnostaa. Oma lehmä ojassa, kyllä. ;)

plastex, olen niin pahoillani kaikista viime aikojen vastoinkäymisistä. Sinulla on takana jo useampi varhainen keskenmeno, voi kunpa niihin löytyisi jokin selitys. Tai vielä parempaa: ratkaisu. Oliko se niin, että sulla on hoidoissa käytössä kortisoni? Luovutettujen alkioiden tilanteesta en tiedä, mutta olisiko mahdollista ottaa hoidossa käyttöön myös luovutetut siittiöt?

Voi amv, älä huoli! Tiedän hyvin, mitä krooninen aikapula on. :) Kasvattele rauhassa aarrettasi, sulla on siinä nyt tehtävistä tärkein. Kävin jo aikoja sitten, taisi olla peräti viime vuoden puolella, odotuspuolella kurkkaamassa kuulumisiasi. Huh, tulipa taas elävästi mieleen, että raskaanaolo lapsettomuushoitojen jälkeen ei ole helppoa. Kaikki ne vuodot, pelot, liika tieto… Piipahdathan joskus kertomassa kuulumisiasi täällä, kun tuntuisi suorastaan vakoilemiselta käydä niitä lukemassa odotuspuolelta.

Johkuli, teillä on ollut nyt paljon mietittävää. Myös meillä otetaan seuraavaan hoitoon (jos sellainen joskus tulee...) luovutetut siittiöt varmuuden vuoksi varalle. Syy taustalla on hyvin erilainen, eikä vaihtoehtoja ole. Meillä on erilainen tilanne toki jo ihan senkin takia, että miehellä on edelliseltä hoitokierrokselta biologinen lapsi. Hän tietysti toivoo toista samanlaista lottovoittoa. Minä sen sijaan olisin omasta puolestani, ehkä omituista kyllä, valmis siirtymään jo vaikka suoraan luovutettuihin siittiöihin. Olen vasta lapsen syntymän jälkeen ymmärtänyt, mitä monet alkioadoption kautta lapsen saaneet ovat tarkoittaneet alkioadoption tasa-arvoisuudella. Olemme tässä pienessä kolmen hengen perheessämme tasa-arvoisia näinkin, mutta kun mukaan tulevat muut lapsemme lahjasolutaustasta tietävät, asetelma muuttuu. Lapsemme on aina pikkuisen enemmän miehen ja hänen sukunsa ”oma”. Nämä kokemukset ovat tietysti henkilökohtaisia, ja moni muu kokee asiat varmasti aivan toisin. Ja ettei nyt kukaan käsittäisi väärin, lapsemme on minulle vähintään yhtä rakas kuin olisi, jos meillä olisi yhteisiä geenejä. Toivon Johkuli teille kovasti onnea tulevaan hoitoon. Puhuit ohjelmassa koskettavasti siitä, kuinka luopuminen omien geenien eteenpäin siirtämisestä vie kasvokkain oman kuolevaisuuden kanssa. Itku tuli, kun sitä katsoin.

).( Luovuttajan löytymistä odotellaan, ja ilmeisesti aikaisintaan syksyllä voi toivoa mitään tapahtuvaksi. Kaiken piti olla klinikan mukaan jo selvää ja hoitoa suunniteltiin tehtäväksi huhti-toukokuussa, mutta sitten kaikki meni uusiksi. On ollut muutenkin todella raskas alkuvuosi monellakin tapaa, joten ei tämäkään takaisku enää suurena yllätyksenä tullut. Ajan kuluminen ahdistaa silti, vaikka (varsinkin kun?) toisella kierroksella jo ollaan. Viikot muuttuvat kuukausiksi, pahimmassa tapauksessa vuosiksi, ja aika kuluu välitilassa, hoitoja odotellessa. :headwall: Eipä toisaalta ole juuri vaihtoehtojakaan. : /

Parempaa onnea hoitokuvioihin teille muille! :heart:
 
Onnea Rudylle kuulumisista!!!

Johkuli, hienoa että päädyitte yhteiseen päätökseen! Nyt isosti peukut pystyssä!

Carolyn, pahoitelut :(

Cava, ymmärrän tonkin pointin, enkä usko että kukaan ajattelisi niin etteikö lapsesi olisi sulle rakas. Mulle itselleni ei enää oman suvun jatkaminen oo ollu tärkeää enää pitkään. Sen verran kauan oon tienny tän etten tuskin omia biolapsi saa. Tai joo, onhan se silleen toki tärkeää mutta se on menettäny ajan kuluessa merkitystään. Perimä on vaan kuitenkin perimää, ehkä nenää ja tukanväriä ja luonnetta. Lapsi koostuu myös niin monesta muusta. Toki joskus tuntuu kurjalle, etten voi lapselleni koskaan kertoa suvustaan. Ja myös sitä, että sitä kautta auttaa lapsi vois oppia ymmärtämään vaikkapa luonnettaan. Mä olen monesti lukenu, että lapsen voi olla haastavaa kasvaa mikäli oma tempperamentti poikkeaa voimakkaasti esim äidin luonteesta. Tällöin lasta usein auttaa huomata, että vaikka oma mummon on kovasti hänen kaltainen. Nyt voi käydä niin että lapsi jää mietteineen yksin. No, mennin nyt spekuloinnissa pitkälle, mutta näissä jutuissa on niin monta puolta mietittäväksi.

Mites Hallen tilanne!? Onko huonenna siirtoa?
 
Rudy Onnea sykkeestä <3 Siellä se pieni kasvaa porskuttaa


Cava Kiva kuulla,että tekin toiselle kierrokselle lähdössä. Toivotaan,että asiat alkaisi rullaamaa kivasti ilman vastoinkäymisiä.

Meillä mies aikoinaan sano kun selvisi,että omat munikseni ei toimi enää kunnolla,että jos ei sinun niin ei minunkaan sukusoluja. Häenelle se oli tärkeämpää,että olemme biologisesti tasa-arvosian lapsen suhteen. Itselle se ei niin tärkeää, vaikka uskon ja luulen, että tuntisin ihan samoin kuin Cava jos lapsi olisi miehen bio. Siksi meille oli hyvin helppo tehdä ratkaisu minkälaiseen hoitoon lähdetään.
Nämä on vaikeita asioita ja miettiminen vie aikaa,mutta kun se lopulta selvenee niin ajatus on aikas kirkas,että näin sen pitääkin mennä. Oli se päätös sitten mihin suuntaan tahansa.

Tämä vuosi olkoon plussatuulen täyttämä, ei haittaa vaikka kuinka tuivertaisi :D

Tsemppiä naiset! :)
 
Rudy onnea :heart:

Carolyn :hug: voi millainen tilanne, arvo on noussut, mutta ei toivotusti. Saitko muita ohjeita kuin lopettaa lääkkeet?

Iitu miten ultra+

Hyvää keskustelua täällä. Itse toivon voivani lapset, geenien alkuperästä huolimatta, kasvattaa siihen, että ihmiset ovat erilaisia ja silti kaikki arvokaita. Lapsen kasvattaminen on varmasti haavampaa minulle, jos hän on kovin erilainen kuin minä luonteeltani. Mutta toivon voivani aikusena itse pitää sen mielessäni, että lapsi ei ehkä reagoi samalla tavalla kuin minä teksin vaan omalla tavallaan niin sitten osaan ottaa sen huomioon omassa toiminnassani. Menikö jo ihan ulos tämän ketjun aiheesta....

Lista näytää hyvälle kiitos! Aikaisemmin, jotkut kännytä käyttävät ovat vaan toivoneet " kevyempää" listaa. En tiedä avautuuko noin pitkä lista hitaasti vai miksi ja sen takia onnistujat olivat kirjotettuna pinenllä. Minä, kun aina vierailen täällä koneella niin ei haittaa vaikka olis kuinka iso ja pitkä tuo lista. Se joka seuraavaksi päivittää niin voisitteko laitta minut tuonne Hoito lähestyy 5/14.
 
Viimeksi muokattu:
Moi! Mulle kerrottiin, et mun munat on ihan syvältä. Kolmas IVF/ ICSI takana, ikinä ei mtn pakkaseen. Selittämättömiä ollaan. Tuoresiirto vaan joka kerta. Nyt tuli paniikki oikeen todella...Oon kattellu luovutettujen munisten hintoja ja hirveitä hintoja kyllä pukkaa :(. Mulla ois niin, et luovuttaja olis, ja hän on luovuttanut niitä ennenkin.
Mä en käsitä ollenkaan, miten se hoitojen hinta voi olla sama siinä kohtaa.
Parille klinikalle siis soittanut, ja kysynyt, mitä hinta voisi olla IVF:lle, jos on luovuttaja itsellä. Toivoin, että voisi luovuttaa ristiin. Nyt on niin angsti olo, että kuin paljon noi klinikat oikeesti vetää tosta välistä. Luovuttaja kuulemma saa 250 euroo siitä, et ottaa IVF-lääkkeet. 250 E!!!Ja klinikat ottaa 6000-7000 e per hoito. kertokaa mulle, mitä mä en tajuu.
Kun niille klinikoille soitin, ni he sano, et luovuttajan kulukorvaukset pitää maksaa itse = bensat hoitoihin ja lääkkeet. Ja se luovuttaja saa sen 250 e lisäks. Mitä vittua!!!Suomi jää ilman veronmaksajia tätä menoo. Juu leikatkaa vaan lapsilisiä, kunhan saatte vaan torkkupeitot!!!!Homot
 

Yhteistyössä