Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Johkuli Käythän vielä kuitenkin veritestissä. Ei jää mikään painamaan mieltä myöhemmin. Kovasti jaksamista sinne. Pettymys on aina samanlainen romahdus. Mutta aika kuluu ja onneksi teillä vielä on mahdollisuus myös onnistua. Koita jaksaa uskoa siihen.:hug:
 
Nonii, nyt on siirto tehty. Siirto sujui helposti toisen blaaton osalta mutta toinen oli varsinaisen tahmelo ja tarttunut ruiskuun niin että vasta neljännellä yrityksellä suostui kohtuun menemään :D No toivottavasti ei mennyt kaikki liimat ruiskun seinämään vaan tarttuu tiukasti kohtuun. Blastot olivat luokitelleet oikein hyviksi, saatiin hieno raportti mukaan sekä selvitys miten skaalaavat solut. Siirron jälkeen 10 min makuulla ja se oli siinä . Nopeaa ja kivutonta. Ja mä olin niin hermona etukäteen, vaikka tiesin ettei satu. Ja ylläri taas melkein itkeä tihrustin kun niin toivottelivat onnea! Mä olen siis niin outo nykyään! Nyt sitten 26.6 aikaisintaan kannattaa testailla . Ja yritän ihan oman psyykeni takia testakin vasta tuolloin. Nyt ei sitten muuta voi kyn odottaa ja toivoa. Muuten oli. Lääkäri klinikalla sanoi että 3 pv pitää välttää raskasta ponnistelua, seksiä , uintia etc. Esitteessä oli että viisi päivää. Raportissa jonka saimme luki että 72 tunnin sisällä pitäisi blastojen kiinnittyä. Testeistä vielä: meillä oli tammikuiset tulokset , täällä tehtiin vielä ilman mitään kyselyjä uusi analyysi ja miehestä verikokeet, joista unohdettiin kysyä, että mitä ottivat ehkä taudit? Tämän klinikan statistiikan mukaan onnistumis% tuoresiirroisss on 75% Ja kun pakastetaan alkiot sulatus onnistuu yli 95% . Heillä % ovat hyvät koska käyttävät nuoria luovuttajia ja pakastavat vain hyvät blastot. Nyt makoilen hotellilla ja ihmettelen maailman menoa.. Huomenna matkaamme Prahaan ja ma sitten kotia kohti :) . Siinäpä kunnon omanapailu, mutta ehkä ainakin heitä jotka Tsekkejä miettii hoitopaikkana. Ja on kiva lukea erilaisia kokemuksia!
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_
Burmalle ja johkulille vielä tsemppiä ja onnea, jos vielä pienikin mahdollisuus plussaan on!! Luulin että teillä meni jo testipäivät.

Plastex: onnea upeesta tuloksesta ja tsemppiä piinailuun. Meillä siirrettiin muistaakseni 3-luokkanen ja sellasia oli kaikki pakastetutkin.

Sussuanna: olipas kiva lukea miten siirto sujui, nyt sitten rauhaisaa piinailua ja hyviä kiinnittymisiä.

P 6+4 (3 päivää ultraan...)
 
täällä testipäivä ja ei raskaana -digitestissä, joten taas klinikalle yhteys ja pakkasesta kolmea herättämään. suunnitelmana että kaksi siirrettäisiin nyt. ääh. käyn kyllä veritestissä huomenna.

miten burmalla?

paulanna kiitos annat toivoa, kun jaksat yrittää, sinullahan on monta, miten monta olikaan?, siirtoa! täältä saa voimia jaksaa - kiitos kaikille tuesta !
 
Viimeksi muokattu:
Jouhkuli :hug:. Onneksi teillä on jatkosuunnitelma tiedossa, se sentään vähän helpottaa isoa pettymytä.

Burma[/ kyllähän se blastoista varmasti aikaisemmin tulee se +, edelleen isot pahoittelut.

Sussanna kiva, että kirjoiti kokemusksistasi. Ja onnea hyvistä kyytiläisitä, peukutukset.

Persikka onnea ultraan.
 
Burma: gonapeptyl, eikös siitä ole ihan näyttöä että parantaa kiinnittymistä? Tämän vuoksi oli meillä käytössä. Kortisoni oli mukana yhdessä omilla soluilla tehdyssä siirrossa, muistaakseni lääkäri perusteli sillä että mulla on endoa. Tähän luovutetulla solulla tehtyyn hoitoon sitä ei suositeltu (eri lääkärikin), näyttöä ilmeisesti vain jos jokin autoimmuunisairaus? Kyllä vähän sen perään kyselin, mutta onnistui ilman sitäkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Burma
Meillä oli Gonapeptyl kun "älysin" sitä tässä vikassa hoidossa itse kysyy. Lääkäri totesi että eipä siitä ole suurta hyötynäyttöä, muttei toisaalta haittaakaan joten samapa se on nahkaan tökätä :D Eihän se ota jos ei annakaan.
 
Ristiriitaisia on lääkäreiden näkemykset. Meidän lääkärin mukaan maailman laajuiset tutkimukset osoittavat Gonapeptylin käytöstä olevan kiistatonta hyötyä alkion kiinnittymiseen. Itse sitä vähän vastustelin, kun ei aiemmin ollut meillä käytetty, mutta sanoi, ettei siitä haittaakaan ole, joten suostuin.
Alkioiden laatuun sen verran, että meillä siis olleet näissä kahdessa viimeisessä hoidossa siirrettäessä todella huonoja. Pidemmässä viljelyssä olisivat taatusti kuukahtaneet. Kohdussa on kuitenkin luonnollisempi kasvuympäristö, eli joskus kasvavat siellä paremmin , vaikka maljalla ei siltä näytä.
Tsemppiä kaikille !
Itselläni puoliväli häämöttää jo ja rakenneultra on muutaman viikon kuluttua. Huimaa vauhtia aika kuluu !
 
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
Mun suomilääkäri piti gonapeptyliä muotijuttuna eikä nähnyt tarpeelliseksi. En kyllä ymmärrä ettei jos siitä haittaa ole niin miksei laittaisi sitäkin ?? Ja mitenhän se muuten blastojen kanss menee, kun ne kiinnittyy 72 tunnin sisällä? Eikö se pistetä myöhemmin?
Ja tsempit Johkulille ja Burmalle murheeseen. Ja muille peukkuja, että plussia ropisisi :)
 
Kiitoksia tsempityksistä!

Calcifer, ollaan tällä kertaa Suomessa Fertinovalla. Tämä siis viides luovuttaja. Neljässä päästy siirtoihin. Yksi Virossa, kolme Väestöliitolla ja nyt siis Fertillä. Tuloksena Väestöliitolta yksi maailman ihanin poika.

Sussuanna, toivottavasti blastot pysyvät yhtä tiukasti kiinni kohdussa kuin ruiskussakin!!

Burma ja Johkuli :hug:

Meillä sekä kortisoni että Gonapeptyl. Kortisoni on ollut jo monessa siirrossa. Alkuun söin sitä "ilman syytä", mutta nyttemmin viitteitä kilpirauhasarvojen kohoamisesta. Ja tätä hoidettaisiin kortisonilla. Gonapeptyliä pyysin nyt itse. Samoin kuin alkioliimaa. Oman aloitteen jälkeen lääkäri totesi hyödyistä erityisesti Gonapeptylin osalta. Ja kummastakaan ei haittaa. Gonapeptyl ei edes kallis, taisi olla 10-20 e välillä. Pistän tänään. Alkioliima oli 400 e, mutta ei tunnu tässä konkurssissa. Gonapeptyl pistetään alkion iän mukaan 6 vrk ikäisenä.

Rudy, tä??? Justiinsa sä plussasit!!!! Time flies!!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
Meille hoito tehtiin myös Fertinovassa, niin kuin plastexille.
Kaikissa siirroissa, niin omissa tätä ennen ja nyt maaliskuun luovutetussa, aina ollut kortisoni mukana mun endon takia, samoin gonapeptyl ollaan saatu klinikalta mukaan ja pistetty alkioiden ollessa 6vrk. Tuolla myös käytössä klexane-piikki ohentamassa verta jos vaikka lisäisi kohdun verenkiertoa. Lääkäri sanoi että gonapeptylin prosentit olis 10% auttaa kiinnittymiseen tutkitusti, näin siis meillä :)

Tsemppiä piinailijoille ja siirtoon menijöille, johkulille ja Burmalle pahoittelut negasta!

Rudy perässä tullaan, meillä 3,5 viikkoa rakenneultraan :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
Burmalle ja Johkulille lohtuhalit. Negat on niin syvältä!
Onnea Plastex ja sussuanna piinailuun!
Huoh..oispa ees tiedossa koska itse pääsisi taas siirtoon..no keskenmenon jälkeen vuoto kesti 4 viikkoa joten onhan toi kiertokin saatava ensin kuntoon.
Hyvää juhannusta kaikille!
 
Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
(ikä suluissa)


2014!
fanni_ (40+)
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Hassutassu (40+) toinen, syyskuu 2014
Iitu78. 2.lapsi, hoito syksyllä 2014
aniraz_ (32), 1. lapsi, hoito lokakuussa 2014

Hoito lähestyy


Johkuli,3.luovuttaja, lahjasoluhoito.
Toivokkaat
Paulanna, siirto heinä-elokuussa tsekki
Pikkukintsu (37), 1. Lapsi, PAS tulossa.Heinäkuun viimeinen v.kko tai elokuun ensimmäinen v:kko
RouvaK33 (35v esikoinen toiveena3 siirron ja sen keskenmenon jälkeen, uusi hoito elokuussa
Iida-Karoliina (40+) 3 lahjasoluhoito, keskenmenon jälkeen, elokuussa.Gdansk
esemila siirto elokuussa Tsekki

Piinistelijät


plastex, testi 24.6
Sussuanna, testi 26.6

Plussanneet


Vekkuliina, 31, LA 21.7.2014
amv (-76) toinen, lahja-alkio PAS, LA 2.8.2014
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,LA Elokuun lopussa 2014
Unelma(ko)???
rudy (kaksoset v.2010)
Johkunen: 1. ja 2.lapsi (kaksoset) la 26.11
Tauku: (40+) 3.lapsi, la 1.12
Ulpunen: (40+), toinen, lahjasolu-pas
Persika:
Oivikki: 2.lapsi,

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014

Taustalle siirtyneet


Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
Burma (38)
 
Heippa taas :) Nyt ollaan taas kotosuomesa ja huomenna sorvin ääreen.. Ihan hyvä, menee jotenkin aika mukavammin, eikä muista ehkä kokoaikaa kummastella omia tuntemuksiaan.
Muutoinkin olo on semmoinen koko ajan että menkat alkaa, alamaha juilii jatkuvasti. Kauhee pelko persiissä, että menkat alkaa :( Onko Plastexilla mitään?
Sain meilin tänään Tsekeistä, kaksi blastoa pakkasessa.
Mites Persika, tänään oli ultrapäivä, oliko siellä kaikki kunnossa? Mukavaa juhannusta kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: plastex
Persika, onnea! Hienoa!!

Sussuanna, eilen oli pelko menkoista, kun muka vähän juili siihen malliin. Tänään ei juili. Lääkeoireita, vähän väsyttää, mahaa pömpöttää. Voi olla myös suklaasta! Rento fiilis vielä, saa nähdä kun testipäivä lähenee. Voi kierrokset nousta...
 
persikalle onnea ihanista ultrakuulumisista!
burmalle ja johkulille vielä :hug:, on se niin väärin...

sussuannalle ja plastexille rauhalllisia piinapäiviä ja plussaa + toivotan ! Meinaattekos milloin testailla ?

Kaikille ihanaa juhannusta vaiheisiinsa :cool: on se kesä, vaikka ulkona ei siltä tunnukaan...

 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä