Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Samaa lääkettä käytin tartossa, mutta heti alkuun 2mg x 2. Kokeileppa niin.

Estrofemia ei ole suomessa, mutta vastaava on esim. zumenon 2mg. Yleisemmin määräävät alkuun juuri 2mg x 3 ja jos ultrassa limis ei ole kasvanut, niin annos 2 x 2.

- VEKARA -
 
Hei taas!

Täällä on taas niin mielenkiintoinen keskustelu meneillään limiksistä, että mun oli pakko päästä mukaan siihen :wave: . Millaisia limiksiä teillä on yleisesti ottaen on ollut siirtoon mennessä? Ajattelin vain, kun mulla on yleensä ollut 9 - 11mm, niin lääkäri on todennut, että sen olevan hyvä. Yhden kerran mulla jopa limis oheni siirtopäivään mennessä, eli se oli tarkastuksessa 9,5mm, mutta sitten yllättäen siirtopäivänä ainoastaan 6mm! Siirto kuitenkin tehtiin ja yllätys-yllätys, siitä siirrosta meillä tuo kullannuppu nyt lattialla leikkii. :heart: Eli en kyllä ymmärrä tuota limiksen "sielunelämää"... :D
 

Niin täsä kävi että haikara vei liian aikaisin nyytin meiltäkin. Viikko sitten la (9+4) alkoi vuoto ja kivut koveni iltaa ja yötä kohti. Minä sitkeänä kotona vaikersin asperiinin avustuksella aamuun asti. Aamulla sitten tunsin kuinka mötti putosi pönttöön ja kivut hellittivät vähän. Su iltap. menimme polille, uä:ssä ei kohdussa enää paljoa mitään, sain yhden kohtua supistavan suun kautta ja vahvaa särkylääkettä. Kovin ihmettelivät tyyntä olemustani ja huolestuneena kyselivät jaksanko kävellä. Vuotoa vielä tulee mut melko vähän. Siinä sammui meidän iltatähtemme...Suurin suru surtu. Paljon kyllä mietitytti käyttämäni lääkkeet,joita jouduttiin lisäämään että pärjäsin ees kotona. No...nyt ei tarvi miettiä niitä. Eli summasummarum...
Palaillaan ystävät! Se mikä ei tapa se vahvistaa!
gerbera
 
Voi Gerpera, olipa surulliset uutiset sinulla. Voimia! :hug:
Olet kyllä mahdoton sisupussi, jos kipusi olivat yhtään vastaavat kuin minulla sairaalassa ja asperiinin voimalla kotona olit yön yli. Mutta niinhän se on kuin kirjoitit, että voimaksi nämä vastoinkäymiset lopulta muuttuvat, parisuhteen ja ihan jokaisen itsensä. Lämmin halaus vielä sinulle kohtalotoveri :heart:
 
Eikä, tämä ei ole todellista Gerpera :hug: Aivan samana päivänä sammui teidän iltatähti kuin meidänkin. Tämä alkaa jo tuntua niin epätodelliselta! Miten voi olla että tällä palstalla niin moni on nyt keskenmenon joutunut kokemaan ja vielä aivan samoilla viikoilla. Sitkeä olet ollut kun kotona olet aspiriinilla pärjännyt.. Se on niin väärin. En oikeesti voi uskoa tätä todeksi.. ihan itku pääsi kun taas luin kuinka yhden unelma rapisi:( Kovasti voimia ja uskoa tulevaan!
 
Olen niin pahoillani Gerbera! :hug: :hug: Jotenkin tämä tuntuu uskomattomalta! Me kaikki ollaan nyt sitten taas lähtöpisteessä. Masentavaa.. Jaksamista Gerbera sinulle, olet aina niin ilopilleri ollut. ja jaksamista myös muille, Aliisalle voimia kanssa, kamala koettelemus sinulla.. Kirjoitan lisää paremmalla ajalla. t.saaga
 
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............... haaveissa

Cornelius (33) 3 aloitettettua IVF hoitoa (missään ei siirtoon asti päästy) 1 lahjasoluhoito +1 Pas. Seuraava Pas syys/lokakuussa (Fertinova). Haaveissa 1

Juuni (47) 4 inseminaatiota, 3 ivf, 1 lahjamunasoluhoito, Riika, 2. lapsi (esikoinen 2 v.)

Vekara (45) 5. lahjasolu 02/09 AVA-tampere. Toiveissa yksi yhteinen. Lapsia kolme; 11v ja tuplat 15v.

Bardolino(30) 3xIUI,3xIVF omilla soluilla, 1xtuoresiirto luovutetuilla muniksilla + 2xPAS. AVA-Tampere. Haaveena 1-2 lasta.

Typyliini (28)....9.siirtoa lahja-aineksilla tehty tytön jälkeen.... jonossa VL/Tre+ Ovumia.....esikoinen 3.v, haaveissa pikkusisarus esikolle.

Nennuliini 34v., 4*IUI, 3 IVF:ää joissa yhdessä siirtoon asti. Siirto 3.12. Haaveena ensimmäinen lapsi.


Piinistelijät
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... pp ..... haaveissa


Plussanneet
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... L.A. .. monesko lapsi

Watrossi (41), 2 lahjamunasoluhoitoa, Ava Riika, LA 6.2.09, esikoinen

Enkelitytön äiti (31), 2 lahjamunasoluhoitoa,1 PAS.... Oulun VL.... L.A. 28.1.09 ... 2 lapsi (esikoinen kuoli 1v 3kk ikäisenä, luomulapsi)

Suzyanne (36) 1.lahjasolu...Kliinik Elite,Tarto...L.A 6.5...esikoinen

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...LA 26.5.09 .....haaveissa 2.

KM:
Saaga (39) 1 x iui, 3 x hoitoyritystä omilla soluilla (icsi) ei yhtään alkiota eli ei koskaan siirtoon asti. Luomuraskaus kesällä/2006, josta km viikolla 12 ja risat. 1. lahjamunasoluhoito Suomessa ja 1. siirto oli pe 24.10. varhainen km 7+2.

Ronyah 2.hoito donor alkioilla menossa, siirto 11.11 Tartossa. 1. donor-alkiohoidosta lapsi, nyt toinen haaveissa ja sitten lapsiluku täynnä.

Aliisa (25) .. 2.PAS ../Väestöliitto/Hki... haaveissa 2-3, kesken rv. 9+4

Hillevi (44) ... Ovumia, kahden alkion siirto 28.11. haaveissa eka lapsi, aiemmin 3 IUI, 2 IVF, 1 lahjamunasolu IVF, kaikista nega, kesken rv 8+6

Gerpera(47) Tarto, donor-alkioiden siirto 27.11., iltatähti* haaveissa, keskenmeno rv. 9+4



Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008

Bea, tyttö 10/2008
 
Päivitin tuota harmillisen alavireistä listaamme, toivottavasti ei ole paljon virheitä. Toivottavasti pian Enkelitytön äidiltä ja Watrossilta kuullaan iloisia uutisia :heart: Uudet voitte mielellään lisätä tietojanne.
Öitä, Hilde
 
Suzyanne
Voi ei, GERPERA, olen niin pahoillani puolestasi!! Paljon, paljon voimia sinulle!!! :hug: :hug:

ALIISA, hyvä kun vointisi jo parempi, toipumisia sinulle! :hug:

TARTON KLINIKASTA monella huonoja kokemuksia, ja varsinkin nuo VEKARAN kertomat aika ikäviä, rahastukselta vähän haiskahtaa. :/ Me olimme kokonaisuutena klinikkaan ihan tyytyväisiä, ainoastaan ajoittainen yhteydenpidon hitaus otti välillä päähän, varsinkin silloin kun olisi ollut tärkeää asiaa, johon olisi halunnut vastauksen mielellään kahden päivän, eikä vasta kahden viikon päästä. Olemme kuitenkin jutelleet, että jos joskus vielä hoitoja harkitsemme, kotimaasta hoitopaikkamme tulevaisuudessa varmaankin löytyisi.

OMAA NAPAA sen verran, että olen ollut sairaslomalla vuoden alusta lähtien, ahkeran supistelun takia, ajoittain kivuliaankin. Töihin lääkärin mukaan melko varmasti en enää ennen h-hetkeä pysty menemäänkään. Kohdunkaulan tilanne on vielä normaali, mutta perussairauteni takia minulla on ennenaikaisen synnytyksen riski, ja siskonikin on saman harvinaisen sidekudosssairauden haltijana keskosen synnyttänyt, melkein kaksi, mutta toinen pysyi 2 kk vuodelevon ansiosta mahassa loppuun asti. Lääkäri on sairaalaa ja vuodelepoa jo minullekin alustavasti vihjaillut, jos ei supistelu helpota, ja olo on aikamoisen jännittynyt, etten sanoisi vähän pelokaskin. :xmas: Mutta tällä hetkellä ei pelko auta, ainoastaan stressaamattomuus ja lepo. :whistle:

VEKARAN puolesta täällä jo etukäteen kaikki sormet ja varpaat pystyssä!! Nyt tulee sinun aikasi onnistua, olet sen ansainnut, niinkuin te ihan kaikki muutkin!! :flower:

Niin, toivottavsti ketään ei haittaa, vaikka näin odottavana aina silloin tällöin pistäydynkin tänne kuulumisia kertomaan, jotenkin oma totaalinen munasarjojen puuttuminen, ja sen myötä pitkä ja henkisesti raskas lapsettomuushistoria( yht. 16 v.) pitävät tämänkin pinon aina sydäntäni lähellä.

Suzyanne rv 25+5
 
Olen todella pahillani Gerperan ja muiden epäonnesta! Tuntuu, että keskenmenoprosentti on tällä listalla paljon ylitse normaalin. Raskaudet ovat myös jo aika pitkällä olleita.

Oma nikkini tuntuu kerrassaan sopimattomalta tällaiseen tilanteeseen. Ennen suurta onneani olen kuitenkin kokenut monenlaista tällä saralla. Joten kyllä se aurinko lopulta risukasaankin paistaa!!
 
Kovin olen pahoillani puolestanne ja toivon voimia eteenpäin :hug:

Kiitos kaikille tsempistä :heart: !!

SUZYANNE, kiva oli kuulla sinusta ja jatkossakin :hug: . Ei täältä tarvitse mihinkään kadota vaikka raskaana onkin tai jo synnyttänyt!! Itse meinaan ainakin pysyä kuin tatti, sillä tänne olen jo hyvin kotiutunut :D !!

vapaapäivällä - VEKARA ;) -
 
Suzyanne, voimia sinullekin ja rauhallista mieltä. :heart: Onneksi olet jo aika hyvillä viikoilla, mutta onhan totta että monta viikkoa pitäisi vauvan masussa vielä pysyä. Koita hiljakseen olla ja tehdä sellaista, mistä tulet hyvälle tuulelle ja aika kuluu joutuisasti niin ei pelot hiivi mieleen. Tule ihmeessä kertomaan useammin kuulumisiasi!

Omat tiedot saa lisättyä/päivitettyä listaamme, kun painaa listan lopussa olevaa *lainaa* painiketta ja poistaa sitten listan alussa ja lopussa (quote) -kohdat. Sitten vain lisää omat tekstit.

Kaunista talvipäivää kaikille!
 
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............... haaveissa

Cornelius (33) 3 aloitettettua IVF hoitoa (missään ei siirtoon asti päästy) 1 lahjasoluhoito +1 Pas. Seuraava Pas syys/lokakuussa (Fertinova). Haaveissa 1

Juuni (47) 4 inseminaatiota, 3 ivf, 1 lahjamunasoluhoito, Riika, 2. lapsi (esikoinen 2 v.)

Vekara (45) 5. lahjasolu 02/09 AVA-tampere. Toiveissa yksi yhteinen. Lapsia kolme; 11v ja tuplat 15v.

Bardolino(30) 3xIUI,3xIVF omilla soluilla, 1xtuoresiirto luovutetuilla muniksilla + 2xPAS. AVA-Tampere. Haaveena 1-2 lasta.

Typyliini (28)....9.siirtoa lahja-aineksilla tehty tytön jälkeen.... jonossa VL/Tre+ Ovumia.....esikoinen 3.v, haaveissa pikkusisarus esikolle.

Nennuliini 34v., 4*IUI, 3 IVF:ää joissa yhdessä siirtoon asti. Siirto 3.12. Haaveena ensimmäinen lapsi.

Papillon (40+++), 4 PAS:sia, Invimed Varsova. Haaveena 1-2 lasta.

assari77 (melkeistä 32), vaikea endo, toinen munasarja ja molemmat munatorvet poistettu, 7 IVF omilla muniksilla, hoidossa Ava Tre, 1. luovutusmunasolu -siirto olisi vkolla 7, IVF-esikoinen 3v. toiveissa vielä 1-2 lapsosta.

Piinistelijät
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... pp ..... haaveissa


Plussanneet
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... L.A. .. monesko lapsi

Watrossi (41), 2 lahjamunasoluhoitoa, Ava Riika, LA 6.2.09, esikoinen

Enkelitytön äiti (31), 2 lahjamunasoluhoitoa,1 PAS.... Oulun VL.... L.A. 28.1.09 ... 2 lapsi (esikoinen kuoli 1v 3kk ikäisenä, luomulapsi)

Suzyanne (36) 1.lahjasolu...Kliinik Elite,Tarto...L.A 6.5...esikoinen

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...LA 26.5.09 .....haaveissa 2.

KM:
Saaga (39) 1 x iui, 3 x hoitoyritystä omilla soluilla (icsi) ei yhtään alkiota eli ei koskaan siirtoon asti. Luomuraskaus kesällä/2006, josta km viikolla 12 ja risat. 1. lahjamunasoluhoito Suomessa ja 1. siirto oli pe 24.10. varhainen km 7+2.

Ronyah 2.hoito donor alkioilla menossa, siirto 11.11 Tartossa. 1. donor-alkiohoidosta lapsi, nyt toinen haaveissa ja sitten lapsiluku täynnä.

Aliisa (25) .. 2.PAS ../Väestöliitto/Hki... haaveissa 2-3, kesken rv. 9+4

Hillevi (44) ... Ovumia, kahden alkion siirto 28.11. haaveissa eka lapsi, aiemmin 3 IUI, 2 IVF, 1 lahjamunasolu IVF, kaikista nega, kesken rv 8+6

Gerpera(47) Tarto, donor-alkioiden siirto 27.11., iltatähti* haaveissa, keskenmeno rv. 9+4



Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008

Bea, tyttö 10/2008

 
Osasin päivityksen B)

Täällä mennään kohti hoitoa. Viikonloppu oltiin kylpylässä, mutta itsehän en saa vielä uida. Olin tosiaan marraskuun alussa laparotomiassa ja iso kysta saatiin pois, mutta haava aukesi ja tulehtui ja paraneminen on edelleen kesken. Onneksi haava on nyt jo melkeistä kokonaan kiinni, joten ei haittaa tulevaa hoitoa.

Eilen soittelivat Avalta, että luovuttajan punktio on kaavailtu olevaksi 6.2. eli 7 vkon alussa olisi siirto.

Oliko se bardolino joka kyseli missä olemme hoidossa... olemme siis samoin Ava Tampereella. Meiltä sinne tulee kyllä matkaa ja Hki olisi ollut paljon lähempänä mutten halunnut enää odotella endoni kanssa...

Aliisalle voimia hemoglobiinin nostatteluun... syö paljon lihaa! minulla laski hemppa raskauden aikana ja lääkäri määräsi joka päiväksi medium-pihviä... ja se auttoi yhdessä hieman... rautalääkkeet ei niinkään... ne kuulema imeytyvät huonosti.

Joo limiksen kasvattelu jatkuu. Koetan iltaisin ottaa lasin punkkua ja ulkoilla. Ja lisäksi syön omega-3, B6 ja B 12 ja E -vitamiinia. muuten en jaksa enää mitään ihmeitä suorittaa.. takana niin tuhat hoitoa kaikilla poppaskonsteilla ja ei ne ole auttaneet... ainoa plussa ja lapsi tuli kun en enää uskonut koko hoitoihin ja elin täysin normisti ja kävin jopa yhdet juhlat juhlimassa oikein kunnolla hoitojen aikaan...

Gerberalle iso hali :( aivan kamalaa mikä keskenmenoprosentti tässä ketjussa.... toivotaan vaan että tämä vuosi on paljon parempi, kaikkien osalta...

Muillekin kovasti tsemppiä ja jaksuja.... nyt pitäs jaksaa kurvata koiran kanssa ulos. palataan!
:D
 
Suzuyanne Tottakai saat ja sinun pitääkin tulla kertoilemaan kuinka raskautesi etenee.. mielellään vielä useamminkin. Toivotaan että pikkuinen jaksaisi siellä pysytellä vielä muutaman kk:n.. Eihän se vuodelepo välttämättä helppoa olisi, mutta jos niin lääkäri määrää ja se auttaa ettei pikkuinen tule pois, niin kyllähän meistä jokainen sen kestäisi. Tsemppiä odotteluun ja toivotaan että kaikki menee hyvin.

Kiitos kaikille tsemppailijoille. Olin uusinta hemossa ja se on kyllä nyt edelleen nousussa.. Oli nyt 88.. eli parempaan suuntaan mennään. Tänään iskenyt ihan tajuton päänsärky ja ajattelinkin että to:na menen työterveyteen ja haen Triptylin reseptin, jotta saan tän päivittäisen päänsäryn veke.. nyt kun en raskaana ole niin voin aivan hyvin jälleen sen aloittaa.. en enää jaksa tätä särkyä yhtään.

Assarilla ei enää pitkästi siirtoon aikaa.. ihanaa! Sinulla näköjään ensimmäinen siirto luovutetuilla? Jänskättääkö?

Mulla tuota vuotoa ei luojan kiitos enää paljoa tule. Tänäänki tullut vaan semmoista ihan vaaleaa valkovuodon joukossa ja todella vähän. Jospa pian sais Divinaa alkaa popsimaan ja seur kk:sia sitten kauhulla odottamaan. Mä tiedän että kun se vika alkio käytetään niin tuun olemaan joko ihan hermona tai sitten oon ku mitään ei oliskaan.. jänskää nähdä sitten..

Mukavaa ti illan jatkoa kaikille tasapuolisesti!
 
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............... haaveissa

Cornelius (33) 3 aloitettettua IVF hoitoa (missään ei siirtoon asti päästy) 1 lahjasoluhoito +1 Pas. Seuraava Pas syys/lokakuussa (Fertinova). Haaveissa 1

Juuni (47) 4 inseminaatiota, 3 ivf, 1 lahjamunasoluhoito, Riika, 2. lapsi (esikoinen 2 v.)

Vekara (45) 5. lahjasolu 02/09 AVA-tampere. Toiveissa yksi yhteinen. Lapsia kolme; 11v ja tuplat 15v.

Bardolino(30) 3xIUI,3xIVF omilla soluilla, 1xtuoresiirto luovutetuilla muniksilla + 2xPAS. AVA-Tampere. Haaveena 1-2 lasta.

Typyliini (28)....9.siirtoa lahja-aineksilla tehty tytön jälkeen.... jonossa VL/Tre+ Ovumia.....esikoinen 3.v, haaveissa pikkusisarus esikolle.

Nennuliini 34v., 4*IUI, 3 IVF:ää joissa yhdessä siirtoon asti. Siirto mahdollisesti vkolla 9. Haaveena ensimmäinen lapsi.

Papillon (40+), 4 PAS:sia, Invimed Varsova. Haaveena 1-2 lasta. Seuraava PAS helmikuussa?

assari77 (melkeistä 32), vaikea endo, toinen munasarja ja molemmat munatorvet poistettu, 7 IVF omilla muniksilla, hoidossa Ava Tre, 1. luovutusmunasolu -siirto olisi vkolla 7, IVF-esikoinen 3v. toiveissa vielä 1-2 lapsosta.

Piinistelijät
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... pp ..... haaveissa


Plussanneet
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... L.A. .. monesko lapsi

Watrossi (41), 2 lahjamunasoluhoitoa, Ava Riika, LA 6.2.09, esikoinen

Enkelitytön äiti (31), 2 lahjamunasoluhoitoa,1 PAS.... Oulun VL.... L.A. 28.1.09 ... 2 lapsi (esikoinen kuoli 1v 3kk ikäisenä, luomulapsi)

Suzyanne (36) 1.lahjasolu...Kliinik Elite,Tarto...L.A 6.5...esikoinen

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...LA 26.5.09 .....haaveissa 2.

KM:
Saaga (39) 1 x iui, 3 x hoitoyritystä omilla soluilla (icsi) ei yhtään alkiota eli ei koskaan siirtoon asti. Luomuraskaus kesällä/2006, josta km viikolla 12 ja risat. 1. lahjamunasoluhoito Suomessa ja 1. siirto oli pe 24.10. varhainen km 7+2.

Ronyah 2.hoito donor alkioilla menossa, siirto 11.11 Tartossa. 1. donor-alkiohoidosta lapsi, nyt toinen haaveissa ja sitten lapsiluku täynnä.

Aliisa (25) .. 2.PAS ../Väestöliitto/Hki... haaveissa 2-3, kesken rv. 9+4

Hillevi (44) ... Ovumia, kahden alkion siirto 28.11. haaveissa eka lapsi, aiemmin 3 IUI, 2 IVF, 1 lahjamunasolu IVF, kaikista nega, kesken rv 8+6

Gerpera(47) Tarto, donor-alkioiden siirto 27.11., iltatähti* haaveissa, keskenmeno rv. 9+4



Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008

Bea, tyttö 10/2008

[/quote]

 
Gerberalla pahoittelut :hug: . Sulla on kova kokemus takana, mutta kuten itse heität, se mikä ei tapa, vahvistaa. Jaksamista ja voimia sinnepäin.

Suzyanne, minusta on mukava lukea pitkällä raskaana olevien kommentteja voinnista, antaa uskoa tuleviin koitoksiin. Jaksatte meitä vielä tsempatakin.

Heitin tässä aiemmin kysymyksen pinolaisille, johon kaipailisin vastausta. Elikkä onko kukaan pinolaisista tai tiedättekö jonkun lahjamunasolun saaneen tulleen raskaaksi pakastetuilla alkioilla. Itse raskauduin pakastetun alkion siirrosta, mutta silloin ei ollut kyseessä lahjamunasoluhoito.

Terveisin Juuni :wave:
 
Tartossa siirsivät muistaakseni niin GERPERA kuin RONYAHKIN donor alkiot ja molemmilla raskaus käynnistyi, vaikka ikävästi keskeytyi :/ . Tuo 1650 Eur frozen embryo adoption ja tuo 4800 Eur fresh embryo adoption.
 
Hei kaikille tasapuolisesti! =)

Monet tarvitsevat pahoittelut ja jaksamista! Ihmeellistä, miten meidän palstalaisilla on mennyt näin huonosti. Ei voi oikein ymmärtää. Todellakin km-prosentti on tosi korkea. Koittakaa jaksaa ja siitähän on tunnetusti vain yksi suunta eli ylöspäin. :heart: Kovin teitä on koeteltu!

Uusille tervetuloa joukkoon mukaan, kiva kun tämä pino pysyy aktiivisena! :wave:

Ja tietenkin myös jo raskautuneet ja lapsen saaneetkin entiset pinolaiset on enemmän kuin tervetulleita tänne! Tännehän te kuulutte automaattisesti, vaikka vauva olisi jo kainolassa tai tulossa. :wave: On ihana kuulla teidän kuulumisia, se antaa meille muille toivoa paremmasta.

Minulla menossa nyt Primolut eli menkkoja siirretään ja mahdollinen siirto olisi viikolla 9. Vehnänalkioöljyä aloitin ottamaan muutama viikko sitten, jos se auttaisi limakalvon kasvuun. Toivottavasti soluja saataisiin nyt enemmän kuin viimeksi. Kotona on yhden lemmikin kanssa ollut vähän huolta, niin en ole tätä hoitoa pahemmin ehtinyt miettimään enkä tännekään kirjoittelemaan. Pikaisesti olen vain käynyt joskus lukemassa. Mutta lemmikkikin jo parempaan päin! =)

Nyt pitää lähteä töihin. Mukavaa pakkaspäivää kaikille,
Nennuliini
 
Juuni Minä raskauduin pakastetulla alkiolla, mutta kesken meni 9+4rv:lla.. mutta sehän ei millään tapaa johtunut siitä, että kyseessä oli pakkasalkio. Kyllähän sitä sanotaan, että tuoresiirrolla parempi mahdollisuus tulla raskaaksi, mutta klinikka ainakin minulle sanoi, että ei pakkasalkiolla ole lopulta sen huonommat mahdollisuudet raskautua. Itse menen siihen pakkasalkion siirtoon, joka meillä vielä on.. jos se vain sulatuksesta selviää.. mutta se sitten joskus.. nyt vielä fyysinen toipuminen meneillään hetken aikaa..

Ihanaa kun Nennuliini lähdössä hoitoihin:) Olikos teillä pakkasalkio kyseessä myöskin?

Mä pörräilen täällä palstalla taas niin ahkeraan, että jotakin alkaa jo kyllästyttämään.. Tää on oikeesti niin henkireikä tää palsta.. Ilman tätä ja kanssasisarien tukea tuntuis todella raskaalta käydä hoidoissa ja odottaa jne.. vaikka onhan se raskasta nytkin.. mutta olisi vielä raskaampaa ilman teitä.

Tilasin huomiseksi ajan työterveyslääkärille. Käyn juttelemassa tästä päivittäisestä päänsärystä. Tulen pian hulluksi tämän kanssa. Samalla otan hemoglobiinin.. jos suostuvat ottamaan.. ja toivon että se olisi jo yli 100 niin pääsisin kuntoilemaan taas.. tuntuu että kiloja tulee kun ei ole hetkeen ollut voimia eikä lupaa urheilla..

Milloinkas Vekara sinulla on se siirto??

Juttelin muuten tuosta miniaspiriinista meidän hoitajan kanssa.. Hän tuntui olevan vähän sitä vastaan, että kokeiltaisiin.. kun siitä ei ole osoitettu olevan niin paljon hyötyä.. eli voi olla että tuo pakkasalkio meillä ilman mitään muuta tukilääkitystä. Toki juttelen asiasta vielä lääkärin kanssa sitten kun tuo siirto tulee ajankohtaisemmaksi...

Mukavaa ke päivää kaikille! Täällä ei auta kuin lepäillä.. kun ei tosiaan vielä oikein mitään saa tehdä. Vähän on parempi olo, mutta eilen illalla kun kävelin rappuset ylös ulkoa niin tuntuu ettei lainkaan jaksa.. mutta uskon kyllä että tuo hemoglobiini on huomenna jo päälle 100..
 
Pahoittelut huonoja uutisia saaneille. Stakesin ( sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus) tilastojen mukaan 18% kliinisesti todetuista tuoreluovutusmunishoidolla alkaneista raskauksista paattyi km:eek:on viimeisen viiden vuoden aikana ja 20% pakastealkioilla alkaneista. Eli kylla meidan palstalla kay nyt tavallista huonompi tuuri.

Tervetuloa uusille! Me ollaan Vekaran kanssa pyoritty talla palstalla jo yli kaksi vuotta ja ollaan siis todellisia veteraaneja. Vaikea taalta on pois pysya, kun koko ajan tulee hyvia uusia tyyppeja lisaa ja heita aina sitten haluaa kannustaa ja tukea.

Juuni, ma olen tullut raskaaksi huurunenilla. Joku myos kyseli, etta missa keski-eurooppalaiset naiset kayvat naissa hoidoissa. Ranskalaiset ja belgialaiset naiset kayvat paljon Kreikassa hoidoissa, en tieda miksi. Sehan voisi olla hyva yhdistetty loma- ja hoitokohde!

Mulla on toiseksi viimeinen tyopaiva menossa ja LA:aan on 9 paivaa. Vielakin tama vanha ensisynnyttaja on elamansa kunnossa ja on vetanyt kymmenen tunnin tyopaivia ihan loppuun asti. Tama teille muille kypsaan ikaan ehtineille kannustukseksi!

Hei nettikummi, koska sulla olikaan se siirto?

Haleja teille kaikille

Watrossilta
 
Täällä ikävien uutisten keskellä tulen kertomaan teille vähän ilon uutisia...

Meille syntyi perjantaina 23.1. klo 15.37 :heart: pikkuprinsessa :heart: . Niin täydellinen kun olla ja voi, mittoja neidillä on 3510g ja 50cm.

Toivon koko sydämmestäni että te kaikki saatte kokea tämän...

Onnesta sekaisin,
Enkelitytön äiti ja pikkuprinsessa :heart:
 
Enkelitytön äidille ja miehelleen halirutistus ja mielettömän paljon onnea pikku prinsessasta :heart: :heart: :heart: Varmasti on uskomaton tunne ja onnesta sekaisin.. Ihanaa..! Synnytys meni ilm. hyvin? Nyt vaan mukavaa aikaa pikkuisen kanssa :heart:
 

Yhteistyössä