Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Kiitos kaikille teille viesteistä, vertaistuki on tärkeää :heart:

Mulla tosiaan taustajoukoissa ihana mies ja ystäviä, joiden
kanssa asiaa voin käydä läpi. Ja koska takana on jo vastaavia
keskenmenoja, tämä ei ehkä ole niin kauheaa kuin ensimmäisellä
kerralla.

Mutta siis, ihan faktaa tapahtuneesta; mulla on mitä ilmeisemmin
ns. av-fisteli tuossa kohdunkaulan ja kohdun tuntumassa. Tarkoittaa
jotenkin valtimon ja laskimon epänormaalia yhdistymistä (en oikein
itsekään tarkkaan ymmärrä). Pysyy normaalisti aisoissa, mutta kun
verenkierto raskautuessa lisääntyy, niin alkaa vuotamaan. Ja
koska veri tulee valtimosta, niin siinä ei sitten ole paljon tehtävissä.
Koko kohtu oli kauttaaltaan veressä.

Pienen lisänsä tekee myös se, että meikäläisellä taitaa olla (on
epäilty jo aiemminkin) pientä ongelmaa veren hyytymisessä, ei siis
hyydy ihan niin hyvin kuin pitäisi.
Ja nämä kaksi asiaa yhdistettynä ovat enemmän kuin pommi.

Ainoa hyvä tilanteessa on, että se tutkitaan nyt perinpohjin.
Juurikin niiden pakkasessa olevien alkioiden takia. Lannemagneettiin
menen seuraavaksi ja siellä tutkitaan tuo kohdun verenkierto ja
kahden kuukauden päästä sellaisella hyytymispaketilla veren tilanne.

Vielä mun täytyy kiittää hoitavan klinikan lääkäriä, joka tätä
fisteliä edes keksi epäillä ja joka on muutenkin aina ollut tavoitettavissa
ja jaksanut selittää ja tutkia asioita.

Kaikille oikein hyvää joulun aikaa ja masun kasvatusta!
 
Viimeksi muokattu:
Iloksi on täysin mahdollista käyttää omaa luovuttajaa, on sitten sisko tai kaveri tai muu vastaava. Yksi lääkäri sanoi, että kokemuksesta on huomannut, että siskon soluilla on saattanut olla huonompi tulos kuin muuten, mutta tiedä sitten.. Hoidon hinta on sama kuin normaalissakin luovutetussa hoidossa. Todennäköisesti klinikka haluaa psykologin keskustelut yhdessä luovuttajan ja vastaanottajan kanssa ennen hoitoa.

Lumeton kiva kuulla, että sinulla on siellä tukijoukkoja ja hyvä lääkäri, se on tärkeää. Jos raskautuimnen olisi mahdotonta terveyden kannalta, toivotaan, että lakialoite kohdunvuokrauksesta menee läpi. No, mutta ei mennä asioiden edelle! Juu, täälläkin kasvatetaan sitä joulumasua :) . On se sellaista herkuttelua.
 
Onnea hirmuisesti plussnneille :heart:

LUMETTOMALLE iso halaus. Ihan käsittämättömiä koettelemuksia kohdallasi! Onneksi et ole siellä yksin. Tukijoukot on tärkeitä.

Onko kellään kokemusta PROCREN jarrupiikistä? Olen kahlanut netistä ja tuntuu että jotenki monella sitä käyttäneellä siirrot päätyny negaan. Syy toki on varmaan jossain muussa ku tossa piikissä, mut hassu sattuma. Onko kellään hyviä kokemuksia?? Hoidot aloitetaan nyt sitten ensivuoden alussa kunhan luovuttajalle sopii. Joudun siis myös pistämään ton jarrun. Kiitos jos joku jaksas kertoo kokemuksia!
 
LUMETON kiitos vastauksesta! Juuri selasin tätä pitkää ketjua ja ehdin lukea vasta tuolta alkupäästä. Täällä viimeaikaisissa viesteissä huomasin ilokseni myös noita onnistuneita.
Huoh. Miten tää nyt jo alkaa jännittää..

Oletteko te Suomessa hoidossa olevat muuten saaneet mitä tietoja luovuttajasta? Meille hoitaja kertoi oma-aloitteisesti vain pituuden ja silmien värin. En ilennyt kysyä sen enempää.. :ashamed: Eipä siinä että se olisi pääasia. Mutta kuitenkin..
 
Otan osaa Lumeton. Olipas surullinen uutinen :(. Toivottavasti asia saadaan korjattua jotta tuota ei tapahtuisi enää!

Asriel Mä käytin kanssa procrenia ja raskaus lähti käyntiin. Ja ei kai niistä luovuttajista oikein muuta kerrota kuin ikä, silmien & hiusten väri, pituus? Näin siis ainakin siittiöiden luovuttajissa (josta siis Suomessa kokemusta, munasolun luovuttajista ei). Ei tapahdu kuin amerikkalaisilla tv-sarjoissa, joissa ne selailee paksua katalogia ja miettii, että ottaisiko tuon astronautin vai viulunistin :).
 
ELSAMA joo, tiedänhän mä sen, en mä tokikaan sitä, että millään jenkkityylillä. Mut meille ei puhuttu tosiaan ees iästä eikä siitä onko jo lapsia tms. No, eipä siinä. Pääasia että luovuttaja on olemassa.
 
SatuSofia: Miten ultra meni? Tule heti kertomaan :)

Me kävimme tänään kurkkaamassa pikkukaveria np-ultrassa ja siellähän se viisisenttininen kaveri liikuskeli hienosti :heart: Kaikki oli turvotuksen ja muun suhteen mallikelpoisesti.
 
Haaveita ihanaa kuulla!

Mulla samat hyvät ja helpottavat uutiset tänään: niskapoimu 1,1mm ja pituutta jo yli 5cm. Verikoetuloksia saa odotella ainakin ensi viikon perjantaihin, ehkä pidempäänkin kun joulu on välissä. Mutta ultraa oli kiva katella, pompula liikuskeli ja sydän sykki. On ne vaan hienoja laitteita kun sellaisesta mini-ihmisestä näkee kaikenlaista mahalaukusta nenään ja aivojen muodostumiseen saakka. Olen ällistynyt. Mulla näkyi nyt jo hyvin ihan vatsan päältä, sekin oli kiva juttu. Nyt alan uskoa että tästä jutusta voi hyvinkin tulla totta. Ihmeellistä.

Asriel mulla oli erimerkki, Zoladex jarrupiikki säätämässä rytmiä ja limakalvoja.

Kiireistä ja sateesta huolimatta onnistuneita jouluvalmisteluita siskot!
 
Muutaman päivän olin lukematta ja nythän täällä on taas kovasti uusia viestejä :)
Asriel Meiltä klinikan lääkäri kysyi,että halutaanko tietää luovuttajasta noi hiusten ja silmien väri,sanottiin että ei haluta. Minen halua tuolla kaduilla arpoa mielessäni, että onkohan se tuo tai tuo nainen joka meille on tän lahjan antanut.
SatuSofia Kuivin silmin en ole päässyt yhdestäkään ultrasta,on se niin outoa kun pieni ihminen siellä mönkyää ja on vuosikaudet kuvitellut että sellaista ei koskaan tule tapahtumaan. :)

Mun massussa käy edelleen kova meininki,tyyppi on nyt ruvennu tekeen kuperkeikkoja normipotkujen lisäksi.Joskus yöllä meinaa jopa vähän harmittaa,kun pissalle joutuu nouseen ja kaveri on heti hereillä ja pitää sen maaliman meiningit.. :D Eilen tuikkas ekaa kertaa virtsarakkoon,luultavasti kantapäällä, teki muuten höpöä.. :p
Huomenna palkitaan kahden vuoden aherrus ja saan ne odotetut lähihoitajan paperit. Mitähän tähän ruotoonsa löytää oikein peitoksi, ei koskaan oo kaapissa mitään vaatteita kun pitäis juhlia jotain.. :eek: Näitä naisten perusjuttuja..

Mukavaa joulunodotusta kaikille! :)

-Katheriina ja Pötkylä 28+5-
 
Kiitos onnitteluista!

Hauska kuulla Katheriina sun pötkylän vauhdista =) Toivottavasti saat kuitenkin vielä unirauhan. Olet kyllä aika sissi kun olet vetänyt opinnot loppuun tuossa raskauden aikana! Mä harkitsin syksyllä yhtä avoimen yo:n kurssia. Onneksi tuli teknisiä vaikeuksia ilmoittautumisessa ja kurssi ehti tulla täyteen, koska olen ollut niin väsynyt että en olisi millään kyennyt saamaan sitä valmiiksi. Iltapäivä- ja iltaopintoja, eli juuri siihen aikaan kun mulla on alkanu silmäluomet painamaan ja aivotoiminta taantunut täysin. Toivottavasti löydät jotain päälle. Laita avonainen pusero ja koruja; kukaan ei katsele alemmas :xmas:
 
SatuSofia ja Haave! Onnea ja tosiaankin ihanat joululahjat saitte! Yksi tärkeä etappi on taas takanapäin.

En muista (enkä nyt jaksa selata taaksepäin) joko päivitin omat kuulumiseni siltä osin, että viimeviikkoisessa sokerirasituksessa arvot olivat normaalit :) Kiva oli se kuulla. Myös kippariarvot ovat lääkityksllä pysyneet hyvinä. Vielä helmikuussa niitä seuraillaan. Maha alkaa olla jo enemmän maha, sellanen pieni kumpu :)

Mukavaa joulua kaikille teille arvon palstasisaret! Pitäkää huolta!

Nuppu (26+5)
 
Viisi viikkoa takaperin pääsin kehumaan,että olen niin elämäni kunnossa,vaan tilanteet muuttuu.. n.viikon verran on henkeä ahdistanut öisin ja tällä viikolla parina yönä heräsin kesken unien haukkomaan henkeäni. Sain onneksi eilisaamuksi peruutusajan neuvolan lääkärille,joka arveli että joskus todettu astmataipumus on nyt päässyt valloilleen. Määräsi sitten toista astmalääkettä ja viime yö meni ihan ok, paitsi että heräsin siihen kun isäntä seisoi sängyn vieressä peitto ja tyyny kainalossa ja sanoi että kuorsaan kuin sahapukki.. :D Tulee varmaan mielenkiintoiset näistä viimeisistä viikoista parisuhteen kannalta.. :whistle: Onneksi Pötkylä ei tunnu välittävän siitä miten mammalla henki kulkee,edelleen käy kova meininki massussa.
RAUHALLISTA VUODENVAIHDETTA KAIKILLE!
-Katheriina ja Pötkylä 30+2-
 
No niin. Nyt on sitten Procren pistetty muutama pv sitten. Hassua ettei tunnu yhtään missään, ei edes niitä vaihdevuosioireita. Jäin tuossa miettiin, että mullahan on muutenkin limakalvo ohkainen ja paksuuntuu heikosti, toivottavasti tämä piikki ei huononna estrogeenien tehoa sitten kun ne aloitetaan. : / No sehän nähdään sitten. Saa nähdä millon menkat tulee. Kokemuksia ?
 
Hei pitkästä aikaa! Olen koittanut silloin tällöin lueskella palstaa, paljon on tapahtumaa ja onneksi paljon hyvääkin! Kaikille onnea omiin vaiheisiin, erityisesti Aliisalle ja Minnille, joiden kanssa ekalla kierroksella samoihin aikoihin odotettiin. Hienoa kuulla, että olette jo noin pitkällä toisellakin kierroksella! Itsekin olen alkanut haaveilla toisesta yritityksestä, mutta koska me ei saatu pakkaseen mitään, pitää kaikki aloittaa alusta ja hieman mietityttää uusi luovuttajakin. Oma lääkityskin on vielä hieman hakusessa, mutta tälläinenhän nyt on pientä. Meillä kuitenkin kaikki hyvin, poika nyt 1,5v ja oikein ihana ja eloisa tapaus.
Onnellista uutta vuotta kaikille :)
 
Heipsan kaikille!
Olen vähän pysytellyt taka-alalla monestakin syystä.

Asriel: me saatiin silloin kyllä Suomen hoidoissa tietää luovuttajan ikä, silmien väri, histen väri ja pituus sekä se onko aiemipia raskauksia ja onnistuneita luovutus raskauksia...En tiedä onko sitten lainsäädäntö muuttunut tai klinikkakohtaisia eroja. Tsekin hoidossa saatiin muistaakseni vain ikä ja veriryhmä selville. Ja onnistuneesti veriryhmätiednkin olen johonkin kadottanut...

Mulla raskaus etenee hyvin kaikenlaisista krempoista huolimatta. Tänään käytiin rakenneultrassa ja vauvelilla oli kaikki oikein hyvin. Vastasi viikkoja ja rakenteet näyttivät normaaleilta. Killuttimetkin löytyivät, joten täytyy hakea vaaleansinistä lankaa ja alkaa neulomaan puuvillahaalaria kesäksi. :heart: Mulla on ollut verenpaineongelmaa, tuppaavat nimittäin laskemaan kovin alas. Melkein olen pyörtynyt useaan otteeseen. Samoin sitkeä hiivatulhdus vaivaa ja alapäästä löytyi myös streptokokki. Verenvuotoakin oli 3 viikkoa sitten, joten ihan auvoista odotusta ei ole ollut. Onneksi vauva on vilkas ja kotidopplerikin löytyy, joilla lievittelen pelkojani. Muutama viikko enää ja vauvalla on syntyessään selviytymismahkut...

Typyliini ja Tirppana 20+3
 
Typyliinille onnea poikalupauksesta!! Toiv kaikki nyt menee hyvin loppuun sakka.
Joo, kysäisin asiaa vielä hoitajalta. Kuulema lain mukaan saa kertoa vain pituuden, silmien ja tukan värin, ei lapsista eikä iästä Tms mitään. Mut kuten sanottu, se on sivuseikka :) Kaikesta huolimatta mieletöntä että joku luovuttaa, iso kiitos hänelle!
 
Hienoa kuulla Typyliini! Mä muistan hyvin ton päivien laskemiseen siihen, että sikiöllä olisi mahdollisuus selvitä jos jotain tapahtuisi. En olisi silloin alussa uskonut pääseväni näin pitkälle kuin nyt (31+2).

Ja paljon onnen toivotuksia sulle Asriel, että kaikki menisi hyvin! Pidän kovasti peukkuja! Mulle ei ainakaan tullut mitään kovia vaihdevuosioireita tuosta procrenista. Hikoilutti enemmän kuin normaalisti, mutta se oli kesäaikaa, joten mulla olisi muutenkin voinut olla kuuma. Mitään mielialanmuutoksia tai sellaista ei ollut ollenkaan. En muista enää yhtään, että millä aikataululla noi meni procren -> kuukautiset -> alkion siirto. Olisi pitänyt kirjoittaa silloin enemmän muistiin!
 
Asrielille onnea, että kaikki menee hyvin.

Elsama sinä olet jo todella pitkällä raskaudessasi.

Typyliini laita dr. Stepanille meili ja kysy lisätietoja. Mä olin siirrossa päivää ennen sinua ja sain tietää vain syntymävuoden. Alunperin pyysin vain nuorta luovuttajaa, millään muulla ei ollut väliä. Niin ja onnea poikalupauksesta.

Mulla oli viikko sitten rakenneultra rv 19+6, tyttölupauksen sain. Viime sunnuntaina laitoin Stepanille meilin ja kysyin lisätietoja. Sain äsken vastauksen ja antoi aika hyvin tiedot luovuttajista.
 
Heissan kaikille tännekin. Siirryn nyt tuolta toisaalta tänne lueskelemaan ja kirjoittamaan. Olemme taukoilleet ihan kokonaan mieheni kanssa muutaman kuukauden. takana siis kaksi epäonnistunutta ivf hoitoa ja silloin päätimme taukoilla ja siirtyä jonottamaan lahjamunasolua. Nyt sitten aika on kypsä ja mieli taas kasassa yrityksille. Mutta siis, kaikki uutta ja imen oikein infoa ja tietoa täällä ja saatampa kysyä typeriäkin ;) Ja hyvää alkanutta vuotta kaikille ja mahdollisimman paljon onnistumisia =)
 
Onnea prima veralle tyttölupauksesta!! Ihan jotenkin mieletön ajatus että joskus jos pääsis tohon ultraan saakka..

Elsama kiitos ! Joo, tuntuu vaan hassulle että tosiaan suunnilleen edes tiedä laittaneensa mitään piikkiä. Kai mun hormonit on muutenkin niin nollissa :p

Aliaana tervetuloo vaan! Ja tyhmiä kysymyksiä ei ookaan !!
 
Heippa taasen.

Kiva kuulla Matildastakin. Jos ei pakkasessa olisi ollut ei kyllä toista olisi yritetty, eikä olisi sitä enää suomessa voinutkaan yrittää. Kaikkea hyvää jatkoon ja kovasti tsemiä jos jaksatte uudelleen.

Aliaana, tervetuloa mukaan ja kysele rohkeasti.

Palstalla ollut hieman hiljaista viimeaikoina, kun ei ketään ole piinistelemässä.
Itsellä viikon päästä rakenneultra, aika levollisella mielellä vielä nyt, mutta ihan varmasti alkaa jännittämään viimeistään ensiviikonloppuna.

Kaikille tsemiä vaiheisiin.

Minni ja Kilu(tar) 18+6
 

Yhteistyössä