Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Ihania ultrakuulumisia SatuSofia ja Haaveita :heart: On todella rohkaisevaa kuulla, kun hoidoissa onnistuu ja plussan jälkeen jatkuu kuten pitääkin. Uskon, että kaikenlaisia pelkoja on ja varsinkin plussan jälkeen ne vasta alkavatkin!

Aliaana ja Asriel miten menee, läheneekö siirto?

ON täällä alkaisi maanantaina zumenonin otto, jolla kasvatetaan kohdun limakalvoa. Reilu pari viikkoa siitä olisi mahdollisesti siirto.

Yksi pikkujuttu on vaivannut mieltäni. Olen huomannut hieman estrogeenivaikutusta eli hieman limaisuutta limakalvoilla ja rinnat vähän kipeät. Eli ei kai minulla ole ovis kuitenkin ollut/meneillään? Yleensä tunnen oviskivut, nyt en niitä ole tuntenut kuitenkaan, kai. Ymmärsin että Synarela vähentää estrogeeni/progepitoisuuksia elimistössä, mutta onko niitä kuitenkin vähän? Olen myös syönyt runsaasti kasviksia ja marjoja eli saattaisi olla kasviestrogeenien tulosta. Miten muut Synarelan käyttäjät, huomasitteko tällaisia oireita? Olen pähkäillyt näitä nyt viikonloppna ja miettinyt että mitä jos menkat alkaakin oman kierron mukaan, emme pääse tuoresiirtoon, niin voidaanhan alkiot aina pakastaa. Ehkä soitan taas maanantaina klinikalle, vai mietinkö ihan turhia? :headwall:
 
Viimeksi muokattu:
OLKI: Osanottoni isäsi poismenon johdosta! Vaikka siihen on valmistautunut silti se koskettaa ja kovaa... Voimia loppuraskauteen

).( Elämäni viimeinen munasolupunktio päättyi kahden munasolun löytymiseen. Toinen raaka ja toinen ICSattiin ja hedelmöitty ja jakaantui... siirrettiin perjantaina. Nyt sitten ei muuta kun taas toivomaan parasta

Tyyne
 
Tyyne73 Peukutan täällä. :)
Solakka Silakka Minä olen sitä mieltä,että ne on siellä klinikalla meitä varten, eli kuuma linja vaan sinne suuntaan jos jokin mietityttää.

Meillä elettiin tällä viikolla jo jänniä hetkiä, heräsin torstaina aamuyöstä kun oli lantio aivan tulessa.Kävelin vähän,otin särkylääkettä ja menin takaisin nukkumaan,uudelleen herätessä vielä tuntui sellaista pientä poltetta. Oli sitten neuvola-aika iltapäivällä, täti sanoi että pissanäytettä stixatessa näkyi muutama pisara verta (silmällä ei siis sitä virtsan seassa näkynyt) ja se lisättynä tähän aamuöiseen poltteeseen voisi merkata sitä että kohdunsuulla tapahtuu jotain. Kuulemma vauvakin on jo lähtökuopissa, pää ei enää heilunut eli on kiinnittynyt :) Torstain jälkeen ei olekaan sitten tapahtunut mitään, eli voi mennä se ainakin kaksi ja maksimissaan neljä viikkoa vielä. Alkaa oleen olo tukala,nukkuminen ja liikkuminen ja kaikki, ei jaksaisi enää odotella : / Mutta muutakaan tässä ei voi tehdä nyt kuin vaan hissutella.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

-Katheriina ja Pötkylä 38+2-
 
TYYNELLE isot peukutukset!!!

OMANAPA.
Itseasiassa piinat oli ja meni viime viikolla. En halunnut puida sitä täällä, jotenki luen aina liikaa kaikkea ja stressaan ihan hulluna.
Yksi TOP, kehuttu, kaunis, hieno, täydellinen alkio siirrettiin paksulle kauniille limakalvolle kehujen kera. Onnistumisprosentit huiteli plussan puolella. Kaksi muuta pakkasee, hieman surkeampaa tapausta.

Piina päivät oli ihan oireiset.
Muutamana aamuna tyhjällä mahalla oksensin, aamuyöt meni pyöriessä pahoinvoinnissa. Palelin ja hikoilin.
Lämmöt kohosi reilun asteen normaalista.
Väsytti hullun lailla. Päivisin nukuin mahdollisuuksien mukaan, illalla rojahdin umpiväsyneenä sänkyyn.
Rinnat oli vaihtelevasti arat, välillä ei ja välillä oli.
Päivisin huimasi ja etoi.
Itketti, raivosin, huusin ja itkin.

Mutta nega. Puhdas nega. Ei epäilyksen varjoakaan.

Olisihan se pitänyt arvata. Tuhti lugesteron annos joka päivä. Onko ihme jos oireita tulee? Siitähän ne raskausoireet tulee normaalistikin. Ja kuitenkin, sisimmässäni olin "normaalioloinen" lukuunottamatta noita oireita. Olisihan se pitänyt tajuta, että pahimmat oireet tuli kuitenkin muutama tunti lugesteroneista. Olisihan se pitänyt muistaa, että raskauksissa ennen plussaa rinnat oli kokoaikaisesti kuin lekat, painavat ja turpeat. Ei tarvinnut arvailla eikä puristella. Nyt olo oli kuitenkin sisimmässään normaali, vain noi lugeoireet jotka alkoi liian aikaisin ollakseen oikeita raskausoireita.

Eli takki on tyhjä. Hirveä odotus, kuukasien jonotus. Tuhansia euroja, tolkuttomia lääkemääriä. Nega. Niin minun tuuria. Ehkä joskus sulatellaan noi kaksi jos ne selviäisi jatkoon.

Parempaa onnea muille!! :wave:
 
Asriel olen niin suunnattoman pahoillani :headwall: Tähän hoitoon panostukset ovat niin isot, että negaaminen on jotain mitä en haluaisi edes ajatella. Valtava pettymys, paluu maan pinnalle. Ymmärrän, että sattuu ja isosti. Toivon sinulle voimia kuitenkin jatkoon ja eteenpäin. Sitä emme voi tietää, mitä on vielä tulossa... ja koska?

Kiitos katheriina vastauksesta. Taidan soittaa kyllä sinne klinikalle huomenna. Toisaalta ei se mitään auta, jos oma kierto on puskenut läpi. Mutta en tiedä tarkoittaako minulla, että ovista ei ole tapahtunut, mutta jostain syystä on nyt estrogeenivaikutusta kuitenkin. Synarela kun vaikuttaa aivoissa tiettävästi tuohon munasarjojen toimintaan, niin onko estrogeenitoiminta muun alaista. Ei aavistustakaan. Noh, huomennahan aloitan estrogeenitabut muutenkin. Mutta soittamalla selviää.

Itse tykkään kertoa täällä palstalla tuntemuksista. Ihan vaan sen takia, että pyörittelen näitä asioita päässäni ja haluan puhua niistä. Livenä en puhu hoidoista enää kellekään, paitsi miehelle. Mutta sehän ei ole sama asia, you know.
 
Asriel voi ei, olen pahoillani negasta. Olen itse kerran joutunut luge-pahoinvoinnin takia tiputukseen sairaalaan, kun mikään ei pysynyt sisällä moneen päivään. Ymmärrän hyvin ettei luge"yli"annoksen aikaan oikein halua jakaa mitää täälläkään, niin karsea olo oli, hyi. Joku sanoi että varsinkin ison jarruannoksen (procren?) jälkeen on herkempi saamaan lugesta oireet. Minun pitää varmaan kysyä voisiko annoksen pienentää? jakaa useampaan osaan? tai jotain ettei tarvitse 2 viikkoa oksentaa ja sekoilla niiden takia. Kamalin painajaiseni siinä hoitokerrassa oli että JOS olisin ollutkin raskaana, lugeja olisi jatkettu vaikka kuinka monta viikkoa :p

Oma kokemukseni aiemmista hoidoista oli aina jälkikäteen että olisinpa jaksanut olla positiivisempi ja iloisempi piinaviikkojen aikaan. Teoriani on, että sitten olisi saanut olla edes sen kaksi viikkoa iloisessa entäs jos -huumassa. Mutta ei onnistunut kertaakaan, päälimmäisenä oli aina paniikki ja murhe. Jota seurasi negasuru ja murhe. Nyt yritän tosissani olla positiivisempi... en tiedä osaanko :/

Täältä palstalta tarttui minuun ennenkuulumaton positiivisuus ja iloisuus, nyt aion pitää kiinni siitä lujasti!
 
Kiitoksia vaan kaikille. Ja ihan totta, ei mulla sitä vastaan ole, ettenkö olis voinu täällä purkaa..onhan siitä silleen apuakin kaikkeen piinaan. Mutta äh..hankala selittää. Mulla on vaan tapana lueskella sitten liikaa kaikkien oireita ja juttuja ja kehittää toivekuvia.

Ja totta mitä AITHUSA sanoit, olisi pitänyt osta olla positiivisempi. En ole koskaan tajunnut miten joku osaa "unohtaa" koko jutun ja sitten huomaa että oho-piinapäivät on ohi.

Ja toi teoria jarrupiikistä on varmasti totta, en tajua miten oireet olikaan niin voimakkaammat. Tylsää kaikinpuolin.
 
Oi Tyyne nyt jännitellään!

Mullahan on se tilanne, että luovutetuilla ei saatu mitään pakkaseen ja vain yksi siirtokelpoinen tuli - josta nega (vaikka luulin sen kiinnittyneen - pahoinvointi + kivut). Tämä oli jo aikoinaan päätetty meidän viimeiseksi hoidoksi.

Sitten tuli sijoitettu vauva ja nyt tämä luomu 32+5.
 
Asriel olen pahoillani negasta.:'( Ilmeisesti sulta on verikokeella varmistettu ettei mikään kotitestinega? Hyvä että saitte pakastettavaa kuitenkin; meillähän muut yhtä lukuunottamatta eivät olleet edes pakastekelvollisia. Se että toppialkio on nyt mennyt ei tarkoita etteivätkö ne pakastetut voisi olla alkuja uudelle elämälle. Olen ymmärtänyt että se täydellisesti jakautunut ja soluiltaan täydellisesti muotoutunut ei sitten välttämättä aina olekaan se elinkelpoisin. Esimerkiksi kun siirretään kaksi, toinen top ja toinen huonompi, niistähän ei tiedetä jos toinen alkaaa kasvaa kumpi se on ollut. Joten kunhan olet surrut, ehkäpä jaksatte kuitenkin yrittää vielä pakastetuilla. Voimia.

SolakkaSilakka ja Aithusa positiivista mieltä hoidon aloitukseen!

Tyyne peukutusta täältä piinapäiviin!

Katheriina kylläpä kuulostaa hankalalta sun olot. Onneksi olet noin pitkällä että ei ole enää montaa päivää ja yötä tuota tiedossa. Kun kaikki tähän asti on mennyt hyvin niin koita tehdä olosi mukavammaksi siellä missä pystyt. Jännitän täällä milloin sun aika koittaa.

Elsama ja Nuppu, teilläkin taitaa alkaa olla tuo vaihe kohta käsillä?

ON: Käytin clue-soluihin tarkoitetun puikkokuurin 7 päivään asti kunnes kirvely alkoi olla tosi kiusallista. Luulen että Flagyl aiheutti mulle hiivatulehduksen. Nyt sitten hoitelen sitä pois, tuntuu jo että alkaa helpottaa. Lääketeollisuus on niin näppärä teollisuuden ala kun se saa ihmisparat tällaiseen kierteeseen jossa aina uudella lääkkeellä korjataan edellisen sivuoireita. Pee. Toivon että loppuviikosta olisi sekä alkuperäinen syy että jälkioire poissa. Neuvola oli tänään ja siellä kaikki oli hyvin. Seuraava etappi on sokerirasituskoe parin viikon päästä. Kieli pitkällä odottelen sitä sokruhumalaa...
 
Huhuu Aliaana miten menee? Onko punktio jo olllut, pääsittekö siirtoon?

Entäs Tepsuttelijan tilanne?

Täällä tulee sunnuntaina 1 kk, kun aloitin sumuttelut. Samalla aloitin hyväkarppauksen ja uutta ruokavaliota olen opetellut ja paistellut välillä vaikka minkälaisia kakelloksia ilman sokeria :O Nyt olen löytänyt agave-siirapin ja sillä saa vähälläkin määrällä kivaa makeutta leivonnaisiin. Ja kun muuten on sokerit jättänyt pois (paisti se tosi tumma suklaa, jossa sokeri mainitaan vasta kolmantena ainesosana) niin pienikin makeus löytyy ja maistuu. Saa nähä miten ruokavalio vaikuttaa limakalvoihin, niillä on olllut kyllä elämää sumuista huolimatta.

Ensi torstaina (viikon päästä) on kohdun ultraus ja samalla taitaa tulla tieto luovuttajan punktiopäivästä. Odotan siirtoa ihmeen maltilla, mutta eihän tässä paljon muuta voikaan..

Tsemppiä kaikille omiin vaiheisiinne!! :heart:
 
Hellurei. Jostain syystä en ole päässyt kirjautumaan, mutta lukemaan kyllä. Solakka, meillä on kokoajan jotain mutkia matkassa. Sain odottaa verikokeiden tuloksia montapäivää. Piti tulla seuraavana päivänä, mutta meni viikko tuloksissa. Kaikki arvot niinkuin pitääkin. Hoidot jatkuu. Siirto siirtynyt reilulla viikolla eteenpäin. Synerelaa olen sumutellut ja Zumanoneja napostellut. Olo "plösö" ja kiukkunen. Hiukset rasvottuu päivässä =/ Muutenkin sellanen Ei hyvä olo, mutta täynnä toivoa kuiteskin =)) Ollaan aikalailla samoissa aikatauluissa =) Tsemppiä sinulle ooooikein kovasti ja positiivista mieltä, niinkuin tietty kaikille <3 <3
 
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)
Cornelius (33) Haaveissa 1
Saaga (39)
EliseT (31) Haaveena ensimmäinen lapsi.
Viinirypäle (33) haaveissa ensimmäinen.
NellaMaija (32) eka
Maijatar (41) ekaa haikaileva
Miimi78,
Iituska (38), haaveissa eka
Jonsku-78 (31) haaveissa eka
Marisabel (29) 4 siirtoa tehty, haaveissa eka
Iida-Karoliina (45), eka yhteinen (viides lapsi)
Lidia77 (33), eka haaveissa, 1. lahjasolut odotuksessa
Marbel (40+) toiveissa iltatähti
Älinä ()
MariIrina (40+), haaveissa eka, jonossa 1. lahjasoluhoitoon
Lapseton_87, toiveissa eka
Pomppaduu - Seruska ( ) kolmas haaveissa
Tinde75, ensimmäinen toiveissa
Tinulinen (32) eka haaveissa
Tyynetuulia
Lumikkoäiti, toiveissa toinen
Asriel, toiveissa toinen, jonossa AVA:lla
SaimiRiikka, jonossa
Lumeton, toiveissa toinen, huuruneniä neljä
Saiga, huuruneniä kaksi
Utopia, PAS toukokuussa


Hoito lähestyy
Aliina, haaveissa eka, jarru 23.1.12
Aliaana (40), haaveissa eka, jarru 23.1.12 arvioitu siirtop 27-29.2.12
Aithusa, haaveissa eka
SolakkaSilakka (42), haaveissa eka, sumut 5.2.12
Tepsuttelieja (36) haaveissa eka, helmikuussa aloitus

Piinistelijät


Plussanneet ( = sydämet nähty ultrassa)
Katheriina, (27) LA 8.3.2012 :heart:
Elsama, LA 10.3.2012
Nuppu68, eka toiveissa, 3. alkionsiirrosta plussa, LA 23.3.2012 :heart:
Watrossi, pikkukakkonen toiveissa, kotitestiplussa pp8
Cava (30+), eka toiveissa, LA?? :heart:
Olki, eka toiveissa, luomuplussa 25.8.-11 :heart:
Typyliini (30) haaveissa pikkukakkonen, alkionsiirto 6.9. :heart:
Annamari, :heart:
Minni007 (47), PAS 21.9, kotitestiplussa pp10, hCG pp 12 114 :heart:
SatuSofia (47), eka toiveissa, siirto 14.10, hCG pp 13 (27.10) 268 :heart:
Haaveita, siirto 17.10, hCG pp 14 (31.10) 2044!! :heart:
Aliisa (28), pikkukakkonen, LA 20.6.2012 :heart:

Maaliin päässeet
Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela (40) 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka haaveissa, alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), haaveissa eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 25.9.2011, rv 31+5
plastex (33) eka toiveissa, poika 1/2012
Seinäkukkanen (45), eka toiveissa, 10/2011 tyttö

Taustalle siirtyneet
Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen

Plussanneet kadonneet lampaat
Teekuppi ( ) haaveissa eka, LA 25.1.2011
Maija75 (35), eka toiveissa, testi 16.11.[/QUOTE]
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!

Anteeksi hiljaisoloni.. Olen tässä nyt ollut oikeastaan koko talven enemmän tai vähemmän kipeänä.. nytkin lähes kk:n putkeen olen sairastellut flunssaa ja kuumetta ja poskiontelotulehdusta.. eikä olo vieläkään ole kovin terve..

Minnikö se oli joka kyseli raskautumisestani.. Kyllä, oikein muistelit. Olin siirrossa 30.9.2011 ja raskauduin tästä siirrosta. Viikkoja on tällä hetkellä menossa 24+2 eli yli puolivälin jo ollaan. LA on tuossa pikkasen ennen juhannusta 20.6. Välillä on kovakin huoli vauvelista juuri tämän sairastelun takia. Toinen antibioottikuurikin on juuri meneillään, mutta toiv vauveli kestää taudeista huolimatta. Rakenneultrassa kaikki oli hyvin ja poika olisi meille tuloillaan:) Vaikea oikein käsittää, että meille on tulossa nyt toinen lapsi, kun ensimmäisen saaminen maailmaan kesti niin kauan ja oli monien kyynelten ja tuskien takana.

Olen kyllä teidän kaikkien juttuja lueskellut päivittäin, mutta kun en ole itse ollut aktiivinen kirjoittamaan, niin en oikein pysty teitä kommentoimaan..

Tuuttituulian muistan lukeneeni, että lähtisi vielä hoitoon miehen halukkuudesta/aloitteesta johtuen :) Me oltiin piiniskavereita silloin ekassa raskaudessa.. Olet aina jäänyt mieleeni ja voi kuinka hienoa, että päätitte vielä yrittää :) ! Tsemppiä ja onnea hoitoihin!

MIllä viikoilla Watrossi menee? Joko sinulla alkaa pian olla loppusuorilla raskautesi? Kaikkea hyvää sinulle:)

Tsemppiä muutenkin kaikille. Älkää menettäkö toivoanne heti parin epäonnistumisen jälkeen. Meilläkin oli todella pitkä ja kivinen tie, mutta nyt meillä on maailman suloisin 1v 3kk tyttö ja hänestä on tosiaan tulossa jo isosisko. Kaikille ei toki lasta suoda, mutta ei kannata ihan helpolla luovuttaa.

Mukavaa kevään odotusta. Me lähdetään vkon päästä etelään lomalle, jos vaan saadaan nämä sairastumiset kaadettua..
 
ALIISALLE iso halaus odotukseen! Todella mahtavaa, pikkukakkonen jo :)!

JA onnea muillekin siirtoihin ja punktioihin. Mä taisin olla se tämän ryhmän "kiintiönegaaja" joten toivottavasti te muut plussaatte tästä kierroksesta!

Nii-i. Mikähän se aina lienee se x-tekijä.. vaikka kaikki näyttäs lupaavalle ja ulkoisesti täydelliselle, kohdussa ei vikaa (raskautunut esim luomuna tms) jne niin silti ne TOP alkiotkaan ei plussia tuo. Se on se biologia niin monimutkainen juttu.
 
Olen seuraillut tätä keskustelua jo jonkin aikaa. Itse olin tuolla +35 puolella mutta sieltäkin olen ollut poissa ja reilut puoli vuotta. Takana on 4 inssiä, ja kolme koeputkihelmöitys hoitoa joista yhdestä saatiin 2 alkiota ja niistäkin vain toinen hedelmöttyi. Kaksi hoitoa keskeytettiin, kun ei munikset alkaneet kasvamaan. Viimeinen keskeytys oli melkosen kova paikka ja siint toipuminen vei oman aikansa
ja hyvää on tauko tehnyt. Mutta lapsen kaipuu on kova ja niimpäs sitä ollaan päätetty aloittaa hoidot luovutetuilla. Otimme yhteyttä Viron Elite klinikkaan ja siellä olis tarkoitus hoidot aloittaa.
 
Tyynelle suuret pahoittelut ja voimia jatkoon!

Asriel sen kuin tietäisi mistä kiikastaa kun raskaus ei ala, on sitten kyseessä omat tai lahjaksi saadut solut. Ne merkittävät asiat on varmaan niin pikkiriikkisiä, että niitä ei näe. Ehkä tulevaisuudessa, jos tiede kehittyy, saadaan vastaus tähänkin?

Katrin tervetuloa joukkoon :heart: Oltiin varmaan joskus yhtäaikaa jossain pinossa. Mekin mietittiin tuota Viroa ja se varmaan on vielä vaihtoehtona jos kotimaassa ei hoidosta mitään tule. Meillä tulee vielä ikä vastaan kotimaan hoidoille (ja rahapussi) Tsemppiä teille hoidon aloitukseen.

ON torstaina saan tietää siirtopäivän, :xmas: vielä en tiedä yhtään paljonko on luovuttajalta muniksia tulossa..
 
Tyyne voi harmi tuota tulosta. Voimia negan sulatteluun. Mutta jäikö teillä vielä siis yksi pakasteeseen, ymmärsinkö oikein?

SolakkaSilakka toivottavasti limis on huomenna kuten pitää. Peukkuja!
Tsemppiä myös Aliina, Aliaana, Aithusa hoitojenne etenemiseen.

Aliisa kiva sulla on viikko ja risat enemmän kuin mulla (23+1), perästä tullaan! Toivottavasti nuo sairastelut jäävät pian taakse kun kevätaurinko alkaa antaa voimia mieleen ja kroppaan.

Tervetuloa Katrin! Minä ja mun mies oltiin myös Elitessä hoidossa. Se oli mun elämäni ensimmäinen hoito ja tulos potkii tuolla navan takana.

ON: Olen vihdoin reilun viikon uskonut että kyllä siellä pikkunen treenailee. Iltaisin kun menen sänkyyn ja rauhoitun paikalleni tuntuu välillä oikein reippaita potkuja. Vatsa on alkanut tulla hankalaksi peittää. Vielä ei kuitenkaan kukaan ole töissä kysynyt; mulla on muutama sellainen vaate jotka vielä kivasti peittää ja piilottaa. Terveydenhoitaja myös sanoi että kun mulla on pituutta eikä myöskään mikään ihan kaponen lantio niin kohdulla on tilaa kasvaa moneen suuntaan, vatsa ei niin pian työnny ulospäin. Saattaa myös olla että vatsalihakset pitävät kumpua myös kasassa. Ainakin yritän uskoa niin :p. Muuten voin hyvin, tämä keskiraskaus on tosiaankin kivaa aikaa, enimmät huolet ovat hälvenneet mielestä eikä ole vaivoja.

Aurinkoisia päiviä ja ajatuksia kaikille!
 
SatuSofia Se on kyllä ihana tunne,kun ekoja kertoja tuntee kunnolla ne liikkeet =) Nauti niistä, tulee myöskin se aika kun vauva ahtauksissaan runnoo kipeitäkin paikkoja.

Mulla tänään laskettu aika ja näyttäs päivä menevän ihan näineen. Eilen kävin neuvolassa ja protskut virtsassa oli selkeästi yhden plussalla ja verenpaineet 145/104. Terkkari laittoi mut päivystysluonteisena keskussairaalaan tutkittavaks ja vietin sitten yön osastolla. Sairaalalle päästessä paineet oli jo 179/112. Lääkäri sitten tutki eilen sinne mennessä, vauvalla kaikki ok ja paikatkin jo vähän auki (otin ma-ti välisenä yönä kunnon supparimaratonin) ja tänään lääkäri tutki uudestaan ja paikat oli vähän enemmän taas auki. Tarjosivat että käynnistettäis, mutta mun olis pitänyt jäädä osastolle makoilemaan ja niitä pillereitä syömään, en halunnut sitä,kun kolme tuntia sain viime yönä siellä nukuttua ja siellon vielä sisäilmaongelmia, olin ihan tukossa heti kun sinne eilen menin. Lääkärikin sitten sanoi,että parempi ensisynnyttäjälle, jos synnytys käynnistyy ihan itsekseen. Sain verenpaineeseen lääkkeet ja ajan ensi viikon perjantaille kontrolliin, toivon toki ettei tarvitsisi mennä vaan synnytys käynnistyis ennen sitä.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

-Katheriina ja Pötkylä 40+0-
 
Katheriinalle tsemppiä synnytykseen vai mitä sitä tavataan sanoa? :D Anteeksi, kun jotkut asiat on lapsettomalle pysyneet niin vieraina :ashamed:

Täällä oli limis hyvin kasvanut, jo 9 mm. Ensi viikon lopulle menee siirto, jos solut jakaantuvat kuten pitää ym. Luovuttajalta tulossa ihan kait normaali määrä muniksia n. 10 kpl.

Mukavaa viikonloppua kaikille palstasiskoille :flower:
 
Kiva kuulla Solakka, että kaikki etenee suunnitelmien mukaan. Täällä myös. Meillä varmistui siirtopäiväksi ensi keskiviikko. Mukavasti sain järkättyä vapaatakin neljä päivää. Nyt alkaa taas se jännitys.
Mukavaa viikonloppua kaikille .
 
solakkasilakka ja aliaana onnea matkaan!

Täällä eletään jossain muussa ajassa, päivät menevät hitaammin kuin koskaan. Soittoa luovuttajan kierron 1.päivästä ei ole vieläkään kuulunut :( reseptit odottavat keittiön pöydällä että haen zumenonin heti kun soitto tulee. Yritän keskittyä siihen hetkeen kun klinikalta tuli soitto luovuttajasta: "nyt jo??" siksipä tämä muutama viikko nyt kulkeekin kuin hidastetussa filmissä..
 

Yhteistyössä