Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Jospa mä vielä kerran yrittäisin tänne, kun kaksi kertaa mut on jo pyyhitty listoilta ;)

Jännäsin taustalla, kun moni piinaili mun kanssa samaan aikaan. Ajattelin, että pakostihan joku onnistuu, kun kaikilla oli kaksi alkiota kyydissä. Mutta ei..:( Oon pahoillani!
Meillä siis hoito oli viikolla 5. Kuusi solua hedelmöittyi. Kaksi 1-luokan alkiota siirrettiin 11mm limakalvolle. Lääkkeinä Progynova, Luget ja Disperin. Pakkaseen meni yksi 1-luokan 8-soluinen ja kaksi 2-luokan 8-soluista.

Meille tää oli eka lahjasoluhoito, mutta omilla soluilla takana kuusi tuoresiirtoon edennyttä hoitoa + yritykseksi jääneet. Hoitoja on tehty vuodesta -09 asti ja yritystä kaikenkaikkiaan takana 6 vuotta. Meillä monenlaista häikkää, mutta ehkä suurin ongelma on mun hiipuneet munasarjat, vaikka olen alle 30. Olemme hoidossa Suomessa, kun mulle on tärkeää, että sama hoitohenkilökunta pysyy mikä ollu aiemmin ja lapsi saisi mahdollisuuden tietää luovuttajan halutessaan. Lapsia meillä ei ole ennestään.

Alkuviikosta menemme lääkärin juttusille. Mulla on ongelmia piinailun aikana hormonien kanssa. Eli alle viikko siirrosta tulee romahdus mielialalassa ja olossa eikä siitä enää nousta..ja tulos on selvä. Tähän ongelmaan haluaisin jotain apua.

Tsemppiä plastex piinailuun :) ja tsemppiä myös muille! :)
 
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi[/COLOR][/B]
(ikä suluissa)[/COLOR]

2014!

fanni_ (40+)
Iida-Karoliina (40+) Vuonna 2014 uusi hoito
Sufka
johkuli 3 luovuttaja,lahjasoluhoito.
oivikki: vuonna 2014 uusi hoito
Tepsuttelija,
esemila,
RouvaK33 ( esikoinen toiveena keskenmenon jälkeen, aikataulua ei vielä tiedossa)
persika (37), 1.lapsi
prinsessatyttö, 2.lapsi
Iitu78, toinen,
HalleB, (alle 30v)1.lapsi


Hoito lähestyy

Hassutassu (40+) toinen, PAS tulossa
Toivokkaat
Johkunen: 1.lapsi, punktio+siirto vko 10
Paulanna (40+), PAS 20-21.2.14


Piinistelijät
Pikkukintsu (37), 1.lapsi, 2.yritys, testi 20.2
Plastex, testi 17.2


Plussanneet
(sydämet nähty ultrassa )
Nalletyttö LA 6.5.2014
Odottava73 LA 13.6.2014
Vekkuliina, 31, LA 21.7.2014
amv: toinen,
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,
Unelma(ko)???


:flower:Maaliin päässeet:flower:

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen




Ohjeita listan päivitykseen
Listan alapuolelta klikkaa "LAINAA"
Listan alapuolelle avautuu uusi muokattava lista
Poista listan alusta ja lopusta hakaset pois ja lista alusta myös edellisen päivittäjän nimimerkki.
Siis kaikki se joka on ekojen hakasten sisällä!
Voit esikatsella muokkaamaasi listaa kun "likkaat" painiketta "muokkaa ja esikatsele".
Sitten lopuksi painat, "Lähetä"
Näin voit halutessasi päivittää joko koko listaa tai omalle kohdallesi omia tietojasi aina halutessasi.
Rohkeasti kokeilemaan kaikki vaan...:heart:
 
Tervetuloa HalleB, ei varmaan tarkoituksella tietosi ole poistettu, kaikki ovat tänne palstalle olleet tervetulleita, täällä ollut aina hyvä fiilis :)
Jokainen voi myös itse päivittää listaa, täällä ei ole ollut ketään nimettyä, joka sen tekisi, kaikille avoin asia :)
Kiva, että uskaltauduit kuitenkin uusiksi mukaan !
 
Pikkukintsu, toivottavasti olisi raskausoireita sulla! Piinailuaika menee Niin hitaasti!
HalleB, tervetuloa, pitkä taival teillä takana jo hoitoja, ehkä nyt lahjasoluilla onnistuisi! Mulla myös sama juttu, ihan hiipuneet munasarjat (tai siis vain yksi..), omia soluja ei tule..yritettiin IVF:ää 10/13, ei vastetta, ja siirryttiin suoraan lahjasoluihin. On aatellu että kai tässä vielä vaihdevuodetkin pukkaa päälle, kauheeta kuumia aaltoja etenkin öisin..tai sitte tää hormonitouhu saa vaan kaiken niin sekaisin.
 
:heart:Hyvää ystävänpäivää ihanat palstaystävät!:heart:

Kiva juttu HalleB, että palasit tänne. Mietinkin mihin olet hävinnyt. Tosin löysin sut toiselta palstalta, kun kävin lukemassa. Täällä välillä käy näitä pyyhkiytymisiä, kun joku ei muista ottaa kaikkein uusinta listaa, kun tekee muutoksia. Siinä mielessä on kuitenkin ihan hyvä, että joku, niin kuin Iida-Karoliina ja paulanna ovat jaksaneet päivitellä vähän pidemmän aikaa kerrallaan.

Toinen, jota välillä mietin on prinsessatyttö mitäköhän hänelle kuuluu? Entä johkuli, onkohan hän ollut viime aikoina hoidoissa?

Iitulle vielä sen verran, että jos tuntuu, että sulla on alkamassa vaihdevuodet, niin marssipa tavalliselle gynelle. Minulla on todettu POF, jolloin saan kaikki hormoonilääkkeet erityiskorvaavuuden piiriin. Eikä kyse ole vain rahasta, jos estrogeeniä ei erity tarpeeksi, luukato rupeaa kolkuttelemaan ovella, ja muutenkin kaikki alkaa rapistua ja vanheta ennenaikaisesti. Kestin niitä kuumia aaltoja n. 2 vuotta ennen kuin sain lääkkeet. Tietysti siirtymävaiheessa voisi kokeilla kaikenlaisia soijavalmisteita, ne kyllä auttavat.

pikkukintsu tänään pp6
 
29568125]Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi[/COLOR][/B]
(ikä suluissa)[/COLOR]

2014!

fanni_ (40+)
Iida-Karoliina (40+) Vuonna 2014 uusi hoito
Sufka
johkuli 3 luovuttaja,lahjasoluhoito.
oivikki: vuonna 2014 uusi hoito
Tepsuttelija,
esemila,
RouvaK33 ( esikoinen toiveena keskenmenon jälkeen, aikataulua ei vielä tiedossa)
persika (37), 1.lapsi
prinsessatyttö, 2.lapsi
Iitu78, toinen,
HalleB, (alle 30v)1.lapsi
Burma (38),1.lapsi

Hoito lähestyy

Hassutassu (40+) toinen, PAS tulossa
Toivokkaat
Johkunen: 1.lapsi, punktio+siirto vko 10
Paulanna (40+), PAS 20-21.2.14


Piinistelijät
Pikkukintsu (37), 1.lapsi, 2.yritys, testi 20.2
Plastex, testi 17.2


Plussanneet
(sydämet nähty ultrassa )
Nalletyttö LA 6.5.2014
Odottava73 LA 13.6.2014
Vekkuliina, 31, LA 21.7.2014
amv: toinen,
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,
Unelma(ko)???


:flower:Maaliin päässeet:flower:

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen




Ohjeita listan päivitykseen
Listan alapuolelta klikkaa "LAINAA"
Listan alapuolelle avautuu uusi muokattava lista
Poista listan alusta ja lopusta hakaset pois ja lista alusta myös edellisen päivittäjän nimimerkki.
Siis kaikki se joka on ekojen hakasten sisällä!
Voit esikatsella muokkaamaasi listaa kun "likkaat" painiketta "muokkaa ja esikatsele".
Sitten lopuksi painat, "Lähetä"
Näin voit halutessasi päivittää joko koko listaa tai omalle kohdallesi omia tietojasi aina halutessasi.
Rohkeasti kokeilemaan kaikki vaan...:heart:
 
Oikein hyvää Ystävänpäivää!

PLASTEX tiedän niin tuon tunteen kun tuhrutteluvuoto alkaa...ei ollut minullakaan tällaista hoitoa ollut aiemmin. Mutta ei menetetä toivoa vielä; kaikki on mahdollista!

Pikkukintsu rauhallista piinailua sinulle!

Ja kenellä nyt sitten seuraava siirto? Sitä minäkin mietin...

Tänään alkoi kunnon tyhjennysvuoto ja Zumenon jälleen kehissä. Tuntuu vaan että tämä taival on niinkuin tuo suomalaisten hiihto; niin niin lähellä ja silti niin kaukana ...mutta kaikki on mahdollista, edelleen : )
 
Niin en mä uskonu, että se tarkoituksella oli poistettu :D kiitos tervetulo toivotuksista!

Iitu paljonko sulla on ollu AMH ja FSH?

Burma kiitos listan päivittämisestä :)

Hassutassulle tsemppiä uuteen koitokseen! :)

Mä pidän nyt välikierron ja tiistaina mennään lääkärin juttusille jatkoa suunnittelemaan. Ihanaa, kun loma alkoi! :)
 
pikkukintsu kiitos kun muistit. hyvää ystävänpäivää kaikille palstalaisille. olen lukenut joka päivä palstaa, mutta en ole kirjoitellut sen jälkeen kun syksyllä kommentoin sitä, että täällä puhutaan raskausoireista :)

meillä lyhyesti: vaihdettiin klinikkaa 3. munasoluluovuttajahoitoon ja uudella tehtiin heti suolavesi kohtuun-tutkimus ja löytyi polyyppi. poistettiin ennen joulua ja nyt huhtikuun lopussa ollaan menossa uudelle klinikalle hoitoon. vielä hiukan toivoa. nyt kun polyyppi poissa niin varmaan 3. ja 4 luovuttaja vielä. onko jollain kokemusta 4. luovuttajasta / enemmästä? suomessa

jos joku katsoi aamusydämellä niin johkuli se siellä esiintyi :)
 
HalleB ja Pikkukintsu, multa ei AMH:ta ainakaan nyt alkaneissa hoidoissa ole otettu, FSH 20,4 mutta estrogeeni oli normaali. Se tässä hieman jännä olikin. Ja silti mun mielestä selkeitä kuumia aaltoja. Oma gyne otti silloin viime syksynä nää labrat ja oli sitä mieltä että vaikka FSH korkea, voisi IVF vielä kokeilla. Mutta siis tosiaan niin kävi että maksimiannos gonadotropiinia eikä munasarja hiiskahtanutkaan. Toki osasin sitä odottaakin.
Kaikille tänne IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ ja kiitos kun ootte ja kirjottelette tänne:heart::heart:
 
amv
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ kaikille palstalaisille!

Valitettavasti itse olen ollut huono palstalainen (ja poden siitä päivittäin huonoa omaatuntoa) enkä ole ehtinyt tai jaksanut taas kirjoittaa :( Ehkä taas sitten, kun mies on palannut kokonaan ulkomaan komennukselta Suomeen töihin. Niin monelle olisin halunnut taas viime viikkojen ja kuukausien aikana kommentoida, mutta yritän olla armollinen itselleni ja hyväksyä, että nyt ei vain ole aikaa valitettavasti. Aktiivisesti kylläkin seuraan palstan tapahtumia, ja suren, kun niin harvassa on plussat. Edelleen ihmettelen, kuinka meillä on voinut käydä näin hyvä tuuri kaikkien epäonnoistumisten jälkeen... (Mun profiilissa on luettelo hoidoista.) Tajusin muuten vasta pari viikkoa sitten, että meillä molemmat raskaudet on alkaneet neljännestä donor-alkion siirrosta. Ja molemmat on olleet lääkkeellisiä PASeja. Eikä mulla ole mikään kummoinen limakalvo ollut, olisko ollut viikko ennen siirtoa 7 - 8 mm.

Anteeksi taas, kun en osaa kommentoida jokaisen tilannetta erikseen, mutta toivotan kaikille pikaista onnistumista! Ja pahoitteluni kaikille teille liian monille, joilla hoito ei taaskaan onnistunut. :( Mekin olimme jo lähes luopuneet toivosta ja ajatuksissa ja suunnitelmissa siinsi jo vahvasti adoptio, mutta viimeiseksi tai toiseksi viimeiseksi suunniteltu siirto toi - voisiko jopa sanoa - yllätysplussan (ekan elämässäni). Luulen ymmärätäväni tunteen siitä, että jossain vaiheessa ei vain enää jaksa yrittää ja toivoa, kun takeita ei ole, onnistuuko vaiko ei, koska mekin oltiin jo kovin lähellä lopettaa hoidot. Ja tietenkin rahatilannekin vaikuttaa päätökseen. On tietenkin haikea luopua hoidoista ja toivosta, mutta joskus se voi olla oman jaksamisen kannalta paras vaihtoehto, vaikka varmasti se on todella vaikea päätös.


Toiveikasta ja onnistunutta kevättä jokaikiselle!!!


amv

(viikkoja mulla nyt 15+ ja vuotoa ollut mullakin runsas kk sitten, joka johtui emätintulehduksesta)

P.S. Cava! Mun on pitänyt niiiiin usein sulle kirjottaa, mutta kun tosiaan ei vain ehdi. Tsemppiä uuteen yritykseen!

P.P.S. Mulla olis laskettu aika 2.8.2014. Jos joku päivittelee listaa, saa lisätä. En nyt itse viitsisi taas tuota listaa kopsia, ettei tule listaa listan perään. Kiitos! Tiedoiksi voisi laittaa
amv (-76), toinen, lahja-alkio-PAS, l.a. 2.8.2014
 
Kiva kuulla amv:heart: ja onnea loppuraskauteen !
Mukavaa, että johkulikin palannut palstalle:) Olet rohkea, kun olet esiintynyt tv-ohjelmassa tästä asiasta, valitettavasti en nähnyt kuin pätkän ko.ohjelmaa, löytyiskös vielä jostain esim. katsomosta?

Mites piinailijat?
Ehditte testailla enenkuin minä siirrossa. Eli eilen ultrassa kaikki ok ja limiskin hyvä, joten siirto varmaan kuten suunniteltu 20 tai 21 pv. Huomenna saan koordinaatit jatkoon.
Ei vain ole yhtään luottoa nyt tähän juttuun:( mutta kaipa se tulee, kun h-hetki lähestyy.

Kaikille ihanaa viikonloppua !
 
Kiva kuulla johkulista pitkästä aikaa. Katsoin toisaan sen ohjelman, näkyy vielä melkein vuoden verran yle Areenassa, ja jopa ulkomailta. Hyvä että joku tipsasi, muuten olisi mennyt kokonaan ohi. Niin se vaan on, että jokaisella meillä on oikeus omiin tunteisiimme (sori tää musta Putous-huumori), ja joskus ei vaan kestä muiden onnistumisia. Toivottavasti teillä tärpää nyt, kun polyyppi on saatu pois.

amv:n terveiset olivat myös positiivinen yllätys. Rauhallista odotusaikaa sinulle.
Kiva että Odottava73 käyt laittamassa aina välillä muutaman rivin meillekin.

paulanna, hyviä uutisia, nyt peukut pystyssä sinulle.

plastex, mitäs sinne kuuluu? Onko vuoto laantunut?

Täällä ei voi kerskailla oireilla edelleenkään. Toisaalta ihan ok, en niistä niin välitäkään. Outo tunne, ei oikein usko, että olisi onnistunut, mutta ei halua luopua toivosta. Tällä kertaa mies sanoo joka kerta, että ei se mitään vaikka ei tärppäisi, koitetaan sitten kesällä uudelleen niillä pakastetuilla. Hän on myös innostunut lukemaan omalla kielellään vastaavia palstoja, ja kertoo sieltä tietoja. Oletteko kuulleet koskaan sellaisesta, että kohdun limakalvolle olisi annettu ABC-luokitusta? Minä en ainakaan ole. Siellä myös oltiin sitä mieltä, että kiwi-hedelmä auttaisi hyvän limakalvon kasvattamiseen.
 
  • Tykkää
Reactions: johkuli
Johkuli, pitää käydä katsomassa!!! Toivottavasti polyypin poisto auttaa!

Vekkuliina, odottava ja amv, kiva kuulla teistäkin! Oon välillä käynyt vaklaamassa toista pinoa ja huolestuin, kun siellä ei selkkausten jälkeen kirjoiteltukaan. Hienoa, että kaikki on kunnossa!

Vuoto laantui, mutta tänään tuli taas aamusta pari tippaa. Jännittävää.... Nyt oon kuitenki ollu ihan rennolla mielellä. Tai, melko rennolla....! Maanantaina meen veritestiin ja tiistaina tulee tulos.

Oon jo miettinyt seuraavaa hoitoa. Meillä on vielä kaksi pakkasessa. Seuraavaan siirretään molemmat (jos selviävät) ja ehkä lisämausteina alkioliima ja alkiokuoren avaus. Nyt en ehdi lähteä kollailemaan, mitä niistä aiemmin puhuttiin. Jos jollakin oli näkemystäkokemusta, niin otan ilolla vastaan!
 
Johkuli näin ohjeman :). Onnea nyt uuteen hoitoon, auttankoon tuo polyypin poisto.

Palstex noista keinoista ei ole kokemusta. Toivottavasti joka tapauksessa molemmat pääsevät kyytin ja sitä sitten se +, jos ei nyt ylläriä tule ma.

Pikkukintsu ABC luokituksita en ole kuullut, voisiko olla sama kuin meillä puhutaan siitä kolmikerroksisuudesta kohdun limakalvoa tarkastellessa? Kiwiä, pitäisikö kokeilla....

Paulanna hyvä, että kaikki näyttää hyvälle siirto ajatellen. Minulla on myös sellainen olo, että ei millään uskalla uskoa siihen, että mahdollisesti keväällä alkavasta hoidosta voisi pysyvä + tulla tuloksesksi. Haluan yritää, mutta toisaalta ei ole oikeinn luottamusta, että voisi tälläkään kerralla onnistua... menen nyt kuitenkin käymään siellä suunnittelukäynnillä ja katson sitten miten etenen.

AMV mukava kuulla sinustakin. Aina ei ennätän kirjoitella ja siitä ei kannata stressata.
 
Viimeksi muokattu:
29570590]29568125]Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi[/COLOR][/B]
(ikä suluissa)[/COLOR]

2014!

fanni_ (40+)
Iida-Karoliina (40+) Vuonna 2014 uusi hoito
Sufka
johkuli 3 luovuttaja,lahjasoluhoito.
oivikki: vuonna 2014 uusi hoito
Tepsuttelija,
esemila,
RouvaK33 ( esikoinen toiveena keskenmenon jälkeen, aikataulua ei vielä tiedossa)
persika (37), 1.lapsi
prinsessatyttö, 2.lapsi
Iitu78, toinen,
HalleB, (alle 30v)1.lapsi
Burma (38),1.lapsi


Hoito lähestyy

Hassutassu (40+) toinen, PAS tulossa
Toivokkaat
Johkunen: 1.lapsi, punktio+siirto vko 10
Paulanna (40+), PAS 20-21.2.14


Piinistelijät
Pikkukintsu (37), 1.lapsi, 2.yritys, testi 20.2
Plastex, testi 17.2


Plussanneet
(sydämet nähty ultrassa )
Nalletyttö LA 6.5.2014
Odottava73 LA 13.6.2014
Vekkuliina, 31, LA 21.7.2014
amv (-76) toinen, lahja-alkio PAS, LA 2.8.2014
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,
Unelma(ko)???


:flower:Maaliin päässeet:flower:

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen




Ohjeita listan päivitykseen
Listan alapuolelta klikkaa "LAINAA"
Listan alapuolelle avautuu uusi muokattava lista
Poista listan alusta ja lopusta hakaset pois ja lista alusta myös edellisen päivittäjän nimimerkki.
Siis kaikki se joka on ekojen hakasten sisällä!
Voit esikatsella muokkaamaasi listaa kun "likkaat" painiketta "muokkaa ja esikatsele".
Sitten lopuksi painat, "Lähetä"
Näin voit halutessasi päivittää joko koko listaa tai omalle kohdallesi omia tietojasi aina halutessasi.
Rohkeasti kokeilemaan kaikki vaan...:heart:[/QUOTE]
 
plastex, peukutan huomista verikoetta. Vuodot voivat olla hyväkin merkki. Luulenpa, että pikkuvuodot povaavat hyvää. Toivottavasti teillä tärpää, eikä tarvitse vähään aikaan miettiä seuraavia hoitoja. En ottanut alkioliimaa, koska en ole siitä kuullut mitään vakuuttavaa keneltäkään. Aika uusi juttu taitaa olla. Otimme sen sijaan sen alkionkuoren avauksen, koska lääkäri oli sen merkinnyt papereihin ilman kummempia kyselyitä. Jotenkin mulla on kuitenkin käsitys, että se koskee vaan blastoja. Korjatkaa joku, jos olen väärässä.

Ilmeisesti tuo ABC-luokitus määrittelee vielä tarkemmin sitä kolmikerroksisuutta. Kyselin siitä vielä mieheltäni. A-luokka on siis paras, kerrokset ovat selvät, B-luokassa kerroksien reunat voivat olla hieman epäselvät ja C-luokassa ei pysty kunnolla enää erottamaan kolmea kerrosta. Viimeksi mulle sanottiin 3-kerroksinen ehyt limakalvo, joten sitä samaa asiaa kyllä katsotaan.

Selvitin sitä kiwi-hedelmää, ja ainakin jo raskautuneille se oli ehdottoman tärkeänä pidetty. Sisältää luonnon foolihappoa, paljon C-vitamiinia, sekä E- ja A-vitamiinia, auttaa raudan imeytymiseen ja vatsan toimintaan. Oli mainittu myös muita hyötyjä, niin kuin varmaan muissakin hedelmissä.

ON:Täällä ollaan makoiltu sohvalla ja mies on palvellut minua hyvin. Soijamaito, tofutuotteet, pomelo, ja hunajavesi on palautettu ruokavalioon. Hyvin ajoitettu nuo olympialaiset;) piinailun kannalta.
Aamupäivisin usko on jostain syystä vähissä, mutta iltaa kohden mieli tasoittuu rauhallisen toiveikkaaksi. Tänä aamulla siteestä löytyi yksi pieni kuivunut ruskea tippa. Tuskin mainitsemisen arvoinen, mutta aiheutti uuden aiheen googlailun kohteeksi. Oireita ei juurikaan edellenkään ole, jollei ilmavaivoja lasketa. Niitä meinaan riittää vaikka muille jakaa!:p
muoks: pp8
 
Viimeksi muokattu:
Hei Naiset Ihanat!!:wave:

Pitkästä aikaa huutelen taustalta heipat..! Olen lueskellut kuulumisianne ja ollut hengessä mukana.... pahoittelut kaikille pettymyksen kohdanneille. Niin paljon voimia ja sisua toivotan jokaiselle upealle naiselle tällä palstalla.

Täällä raskaus etenee, 13. viikko kohta pyörähtää käyntiin. Alkutaival pelästyksiä täynnä, kun oli pieniä vuotoja ja epämääräistä löydöstä varhaisultrassa, mutta nt-ultrassa kaikki mainiosti. Laskettu aika on elokuun lopulla.

Ihanaa toivon täyteistä kevättä kaikille, plussavyöryä tälle palstalle ja unelmien toteutumista! :heart:
 
Mites piinailijat? Mä niin jännään teidän puolesta =)
).( karsee flunssa iski, mietin tässä kuurin aloitusta, kun ei miehelläkään taittunut ko. tauti ilman antibioottia. Tänään teen päätöksen, koska ehtis Azithromycinit syödä ennen siirtoa...saas nähdä nyt vaikuttaako jotenkin siirtoon tämä, onko jollain kokemusta ? Toisaalta antibioottihan vois olla hyäksikin :) tai sitten ei
 
Viimeksi muokattu:
paulanna toivottavasti flunssa helpottaa tavalla tai toisella!
Mietin tuossa kun olin itse viime viikolla vähän puolkuntoinen, tauti ei tullut kunnolla päälle, että onko siinä väitteessä perää, että jos on yleensä hyvä vastustuskysy niin alkiot eivät tarttuisi niin hyvin kiinni?
Mä nimittäin olin ihan tyytyväinen puolkuntoisesta olotilasta kun yleensä nää kausiflunssat tms. ei mulle tule, että josko nyt olis vastustuskyky vähän alempana ja alkio/t voiskin tarttua kiinni?!
Hullua pohdintaa, mutta tätä vähän funtsasin :)
Onko kellään parempaa tietoa?

Niin ja teille piinailijoille vielä peukutuksia paljon :)
 
Hyvä Aurora, että olet saanut rauhan nt-ultran jälkeen. Toivottavasti loppu sujuu ilman kommelluksia.

plastexista ei kuulu mitään...

paulanna, en nyt tiedä tilannettasi, mutta hieman hätäiseltä tuntuu antibiootteihin turvautuminen. Oletko käynyt lääkärissä flunssan takia?

Täällä olen jo melko luovutustunnelmissa. Kyllä tulee tosi yllätys jos on plussa. Ainoana oireena tällä hetkellä väsymys. Rinnat ovat olleet koko ajan samalla tavalla arat, joten sitä ei lasketa. Torstaille tuli menoa, joten voipi olla, että verikoe siirtyy perjantaille.

pp 10
 

Yhteistyössä