Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Pahoittelut negan saaneille :(, on tää niin väärin.

Burman kuulumisia oli kiva lukea, onnea :)! Mulla alko muistaakseni vk 7 tuhrut, ajoittain jatkui viikolle 11. Kertaalleen taisi tulla vähän verta. Toivotaan että sulla kaikki hyvin, yleisiähän ne vuodot on.

Fanni:mulla on aina progesteroni alkanut alkiopäivänä 0/punktiopäivänä, eli PAS:ssakin laskettiin sen mukaan. Mutta uskoisin että tässäkin käytännöt vaihtelee?

P 13+4
 
Voi Jumprahuitti, sinäkin! :'( Onpa kurjaa...

Hassutassu Olen katsellut jo lentoja, mutta en taida uskaltaa varata ennen kuin saadaan kierto käyntiin (kp1). Viime kierrossa minullakin oli ensimmäistä kertaa käytössä pieni annos kortisonia ja aspiriinia. Siitä ei ollut puhetta klinikan kanssa, mutta täytyy tarkistaa se vielä. Aikaisemmin menty siis vain estrogeenin ja progesteronin voimin. Niinpä, voi kun onnistuisi sinulla hoito. Pidän peukkuja :) Siirretäänkö teillä muuten 1 vaiko 2 alkiota?

Burmalle onnea raskaudesta. Vuodot on todella tavallisia ja usein harmittomia. Voin kuitenkin hyvin samaistua tilanteeseesi; pari biokemiallista ja kkm itselläkin takana. Sitä jännittää ihan joka risahdusta. Uskotaan kuitenkin parasta, että kaikki on hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Persika niin se varmaan menee, tuo vastaa käytäntöä joka ollut 3-päiväistenkin kanssa. Tarkoittaa myös, että jos haluaa mennä siirtoon jonain tiettynä päivänä, pitää laskea taaksepäin. Klinikan ohje oli hiukan jännä, mutta ehkä tässä kohtaa tuli "kielimuuri" vastaan. Oli sanottu jotenkin vaillinaisesti tuo asia :D
 
Kiitosta vaan kaikille onnitteluista...

Tässä yrittää pitää mieltä mahdollisimman positiivisena, toivoa vaan parasta.
Sairaslomalla nyt ultraan saakka, onneksi on niin ihana lääkäri joka ymmärtää mitä käyn läpi. Ultraan vielä viikko.

Fanni mulla progesteroni aloitettu aina alkion iän mukaisesti.mutta kai on eri käytäntöjä.
Tässä hoidossa mulla oli käytössä estrogeeni, progesteroni,kortisoni,ennen siirtoa aspiriini ja siirron jälkeen clexane.
Lisäksi oon ollut gluteiinittomalla ruokavaliolla kun löytyi verikokeesta keliakia-geeni.
 
Fanni, meillä Crinone aloitettu aina 5pv ennen siirtoa.
Burma, tervetuloa takaisin ja toivottavasti plussasi jatkuu. Usein vuodot on harmittomia, mutta toisilla se tietää huonoa. Ehkä voisi ajatella ettei ole keskenmeno jos välillä loppuu? Mulla km 6+3 niin vuoto kun alkoi niin se sitte kesti monta päivää. Elättelin silti toiveita josko kaikki olisi hyvin, ultrassa 7+1 sitten todettiin että kaikki oli tyhjentynyt. Mutta sinulla voi olla edelleen kaikki hienosti!
Ootko varannu jo ultran?
 
Jumppahuitti voi ei :hug:

Täällä oli niin monta piinistelijää ja miksi taas tälläinen nega aalto:kieh:, ei voi ymmärtää.

Burma onnittelut. Kovasti toivon, että vuodoista huolimatta raskaus jatkuu normaalisti. Mutta nyt kaks km samasta siirrota kokeneena voin aavistaa miten pelottaa vaikka samalla tietysti toivoo parasta. Voimia odottamiseen. :hug:
 
Iitu78 ja Oivikki kiitos molemmille...

Voimia tosiaan tarvitaan, ensi viikon ma ultra. Tuntuu olevan niin kaukana.
Teilläkin kivivinen tie ollut molemmilla.

Olikos teillä minkälaiset hoitokuviot meneillään/tuloillaan...?
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikille, tulin piiiiitkästä aikaa tänne, olen Suzyanne tuolta ekalta/ekoilta sivuilta, sain poikani Vilin 9,5-09 ekalla hoitokerralla Tartossa.

Vili on reipas, pian 5,5-vuotias poika, ihan isänsä näköinen.



Tsemppiä kaikille hoitojen odottelijoille/suunnittelijoille/plussanneille/piinistelijöille!

Suzyanne
 
Kiitos kuulumisista SuzieQ! Suloinen poitsu.
Burma, sulla sitten oikeen piinaviikko odottaa ultraa!
mä olen niin iki-iloinen kun saatiin vihdoin suunnitelmaa kasaan PAS:iin Pietariin! Siellä siis odottaa 5 blastoa pakkasessa. Siirto olisi helmikuun ekalla viikolla. Kiertoa aletaan tasailemaan joulukuun menkoista Femodenilla ja muun suunnitelman saan piakkoin. Varmaan aika samoilla mennään kun ennenkin, muissa siirroissa on luonnolliseen kiertoon aloitettu limiksen kasvatus ilman noita e-pillereitä. Ihanaa kun on taas mitä odottaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Burma
Pahoittelut kaikille neganneille, voi harmi. Elättelin toiveita että lokakuun hoidoista tulee plussa :hug: Hienoa että teillä on uudet suunnitelmat jo olemassa!

Samalla Burmalle onnittelut :heart: upeaa! Pidän peukkuja että kaikki hyvin. Kun ei ole koskaan raskaana ollut niin ei voi tietää mitä käyt läpi.

iitullekin ihan loistavaa että pääsette uutta hoitoa kohti. Me tulemme melkein samoissa aikataluissa, varmistui että saisimme luovuttajan tammikuulle. Meille tarjottiin ennen tätäkin yhtä, joka oli sen verran eri näköinen että päätimme odottaa seuraavaa. Kyse oli pituudesta ja hiusten väristä ennen kaikkea. Tämä uusin ehdotus on aika match minulle. Saimme myös tietää että hänellä on onnistunut luovutus taustalla. Tammi-helmikuuhunkin on vain pari kuukautta aikaa...ehkä tämä on saivartelua että ulkonäkö merkitsee niin paljon mutta kun nyt kerran voi valita. Harrastuksetkin saamme tietää mutta niillä nyt ei ole merkitystä. ;)
 
Iitu ja Jonnuli; kivoja uutisia teillä! Muutama kk ja pääsette taas tosi toimiin kohti suurta unelmaa.

Miten Burma jakselee? Toivottavasti tilanne on rauhoittunut.

Tänään kävin ultraäänessä ja limakalvon paksuus oli 9 mm joten kyllä tässä ensi vkolla Reprofittiin mennään. Vielä viime hetken ohjeet sieltä ja lopullinen vahvistus...ja sit eikun menoksi!
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_ ja Rouva K33
Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi[/B][/COLOR]
ikä suluissa



2014!

Piper86
Jonnuli-77, 1. lapsi, 1.lahjasoluhoito Tsekeissä, klinikkapäätös tekemättä
Lumona (28) 1 lapsi. 1 lahjasoluhoito.
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Iitu78. 2.lapsi, hoito syksyllä 2014
aniraz_ (32), 1. lapsi, hoito lokakuussa 2014
plastex (36) : 2. lapsi
oivikki, 2. lapsi toiveissa, PAS tulossa
Pikkukintsu (37), 1. lapsi, PAS tulossa alkuvuonna 2015, Gdansk

Hoito lähestyy


Iida-Karoliina (40+) 3 lahjasoluhoito, keskenmenon jälkeen,lokakuussa. Gdansk
Toivokkaat
lilla86, (28v.) 1. lahjasoluhoito,
esemila


Piinistelijät


Hassutassu (40+), toinen, testipäivä 20.10.
Rouva K33 1 lapsi toiveissa keskenmenon jälkeen 14.10. tehty siirto
Weeru (31), siirretty 1 blasto 15.10. testipäivä 27.10.
Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito, siirto 17.10. testipäivä ?
fanni_ (40+) 2. lahjamunasoluhoito, siirretty 1 blasto 18.10. testipäivä 30.10.

Plussanneet


Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,LA Elokuun lopussa 2014
Unelma(ko)???
rudy (kaksoset v.2010), 4. lapsi la
Johkunen: 1. ja 2.lapsi (kaksoset) la 26.11
Tauku: (40+) 3.lapsi, la 1.12
Ulpunen: (40+), toinen, lahjasolu-pas
Sussuanna: La 8.3.2015
Paulanna(40+), kaksoset, 1. Ja 2. yhteinen, la 1.4.2015
Persika (38), 1.lapsi toiveissa, PAS (kaksi 3-päiväistä), + testipäivänä :heart: LA 6.5.2015

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014

Taustalle siirtyneet


Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
Burma (38)[/QUOTE]
 
Viimeksi muokattu:
Tässä listan päivitysohjeita :

Ota esille viimeiIn lista ja valitse alhaalta LAINAA

Pääset muokkaamaan listaa : poista sulut alusta ja kaikki muutkin tekstit , kunnnes lukee ODOTTAA HOITOA

Nyt pääset kirjoittamaan mihin vaan kohtaan ja poistamaan myös tietoja ( helppoa ! J

Poista lopusta myös sulut

LÄHETÄ
 
Elikkä kopioin teille viimeisen listan mikä löytyi, tiedot ei ole ajantasalla, enkä pysty päivittämään, kunnen ole enää aktiivisesti tällä palstalla ja en tiedä mikä vaihe kenelläkin menossa. jokainen voi halutessaan päivittää omia tietojaan tai sitten joku muu voi päivitellä muidenkin tietoja, jos haluatte niin :)

Ihana poika susieQ :heart:

Toivottavasti näistä päivitysohjeista on apua ja uskallatte rohkeasti päivitellä, näin pysytte ajantasalla kunkin vaiheissa palstalla...

Rauhallisia ja toivontäyteisiä hetkiä teille kaikille :heart:

T. Paulanna ja pavut ( jotka on paljastunut tytöksi ja pojaksi ) 19+0
 
  • Tykkää
Reactions: Rouva K33
Heipsis.
Kiva juttu Paulanna että tyttö ja poika on tulossa. Kyselit missä meillä mennään. Edelleen odotellaan tieto luovuttajasta. ei siis lokakuussa päästy vielä siirtoon eikä koko uutta hoitoa olla päästy aloittamaan. Tosin ehkä hyväkin juttu kun kaiken kanssa koko syksy ollut niin kiirettä. Välillä jo mietin että jättääkö koko juttu, mutta kai me kuitenkin vielä koitetaan onneamme..

On tosiaan tuo lista nyt jäänyt laittelematta.
Voin ilmoittautua sitä päivittämään.
Se kuka haluaa nyt että listaan omia tietoja päivitetään voisi laittaa siitä tänne tietoa. Vaikka että Päivitä tietoni: ja sitten mitä haluaa että laitetaan ja mihin. Ja sen voisi laittaa punaisella että erottuu muusta tekstistä. Punaisen värin saa niin että klikkaa tuota palkissa olevaa isoa A sen vieressä on nuoli. silloin aukeaa väri vaihtoehdot josta pitää valita se punainen. :)

Ja kun olen malttamaton niin koitin haalia tietoa rivien välistä.. tarkistelkaa onko oikein. :)
Calcifer Menitkö sinä oikeaan paikkaan listalla? vai olitko piinailijoissa?? jotain kun aina menee ohi eikä tajua.. Korjataan jos on väärin.
uusia koitin laittaa myös listalle, jäikö joku nyt pois. lisätään jos jäi, jooko??
Ja niitä tietoja lisäilen kun laitatte vaan mitä..
Joka päivä en lupaa käydä laittelemassa mutta käyn kurkkaamassa nyt kuitenkin vähän säännöllisemmin..

Onnea plussaneille.
Ja negan saaneille pahoitteluni. joiden uusi hoitokin jo lähestyy kuitenkin ja sinne nyt laitetaan uusi toivo onnistumisesta.
 
Viimeksi muokattu:

Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
ikä suluissa
2014-2015

Piper86
Lumona (28) 1 lapsi. 1 lahjasoluhoito.
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
plastex (36) : 2. lapsi
oivikki, 2. lapsi toiveissa, PAS tulossa
Iitu78. 2.lapsi, pas, helmikuun ekaviikko 2015
Pikkukintsu (37), 1. lapsi, PAS tulossa alkuvuonna 2015, Gdansk
Calcifer

Hoito lähestyy

Jonnuli-77, 1. lapsi, Tsekki, tammikuussa 2015
Jumprahuitti. Uusi hoito-2015
Toivokkaat
Mimossa2013
Armiina (30)1 lapsi toiveissa
Lempiviola (33) 1 lapsi
Iida-Karoliina (40+) 3 lahjasoluhoito, keskenmenon jälkeen, Gdansk
lilla86, (28) 1. lahjasoluhoito,
esemila
Iitu78. 2.lapsi, 2 luovuttaja ja 2 pas
Weeru (31), Pas tulossa
Rouva K33 1 lapsi toiveissa.
aniraz_ (33) 1 laps. 4 IVF (1 lahjamunasoluhoito) Marras-joulukuun vaihde -14, Fertinova
Fanni (40+), 2.luovuttaja 1.pas vko 51, Tsekki
Hassutassu (40+), 2 lapsi, siirto vko 46, Tsekki.

Piinistelijät



Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito,testi 30.10


Plussanneet


Burma, la?
Hailaiva, la?
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73: (40), 1.lapsi toiveissa,LA Elokuun lopussa 2014
Unelma(ko)??? la?
rudy (kaksoset v.2010), 4. lapsi la ?
Johkunen: 1. ja 2.lapsi (kaksoset) la 26.11
Tauku: (40+) 3.lapsi, la 1.12
Ulpunen: (40+), toinen, lahjasolu-pas
Sussuanna: La 8.3.2015
Paulanna(40+), kaksoset, 1. Ja 2. yhteinen, la 1.4.2015
Persika (38), 1.lapsi toiveissa, PAS, heart: la 6.5.2015

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014

Taustalle siirtyneet


Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
 
Viimeksi muokattu:
Sain tänään tiedon,et millaislta luovuttajilta alkiomme tulee olemaan. Vaikutti oikein hyvältä,mut jäi askarruttamaan eräs asia.
Nainen on Rh- ja mies Rh+ veriryhmältään. Miten viakuttaako tämä mahdollisessa raskaudessa jotenkin tai pitääkö ottaa jotenkin huomioon koska minä itse olen Rh+

Osaako kukaan sanoa?
 
Päivitätkö tietoni, hoito lähestyy: Jonnuli-77, 1. lapsi, Tsekki, tammikuussa 2015

Hienoa Hassutassu että kaikki oli kunnossa limiksen kanssa. Onko sulla nyt lääkkeellinen pas? Oletko käynyt vain kerran kontrollissa ja mikä kp sinulla on silloin? Täytyy perehtyä näihin kontrolleihin jo omaa mahdollista hoitoa varten!
 
iida-karoliina kiitos kun päivitit listan! Meidän hoito on 1. lahjasoluhoito, mutta enpä ole ajatellutkaan sitä 4. IVF-hoitona. Sitähän se on myös.

paulanna onnea! :flower:

).( primolutit napsittu, nyt menkkoja oottamaan. Miten tää menee näin nopeasti? Siirto marras/joulukuun vaihteessa, sehän on ihan just! :popcorn:
 
Viimeksi muokattu:
Huoh... Ja tänään taas vuotoa. Ihan kuin olis menkat alkamassa.

Tää on kyllä niin tuskainen ja pelkojen täyttämä tie. Onnesta saa nauttia aina vaan hetken ja sit tulee pelko keskenmenosta. Kun en siis ole koskaan 8 viikkoa pidemmälle päässyt.

Täytyy yrittää psyykata vaan itsensä uskoon et tää on nyt the hoito.

Mukava lukea että monella on uudet hoidot jo melkein aluillaan tai suunitelmissa.:)
 
Jonnuli; meillä pas lääkkeellisellä ja 1 ultraääni kiertopäivä 12-13. Näin meillä on mennyt niin Suomessa kuin nyt ulkomailla.

Ja Paulanna; tyttö ja poika!!! Voi Onnea!!

Burmalle pidän niin peukkuja, voi kurjuus tuo vuoto!!! Todellakin toivon että loppuu ja kaikki jatkuisi hyvin! Tsemppiä sinulle! Yritä kestää ja pidä toivoa yllä!
 
  • Tykkää
Reactions: Burma
esemila, minulle sanottiin neuvolassa, että koska olen rh-, niin täytyy sitten selvittää, mikä rh vauva on, ja jos on +, niin silloin annetaan jonkinlainen rokote ilmeisesti loppuraskaudessa tai synnytyksen yhteydessä. Jotenkin ymmärsin, että jos äiti olisi rh+, niin silloin tätä ongelmaa ei olisi. Meillä siis luovuttajakin on rh-, mutta muistaaksemme mies on rh+. Mutta neuvolantäti totesi, ettei tuo ole nykyään mikään ongelma, kun asia tarkistetaan jo raskauden aikana ja on korjattavissa. Eli oli miten oli, niin mitään huolta tuon ei pitäisi nykyään aiheuttaa. Paljon onnea kaikille tuleviin hoitoihin!

Burma, voin vain kuvitella tuskasi noiden vuotojen kanssa, vaikka itselläni niitä oli vain kaksi (kopkop). Voisi kyllä heittämällä sanoa, että nämä ekat 10 viikkoa ovat olleet kaikkien piinapäivien äiti. Jotenkin, kun on niiiin lähellä sitä onnistumista (eli plussannut ja odottaa vain jatkuuko raskaus), niin siinä on jo ihan liikaa pelissä. Silti, kyllähän sitä paljon kuulee, että hoitojen jälkeen ollut vuotoja, mutta silti raskaus jatkunut normaalisti. Toivotaan, että näin sinullakin.

Hailaiva 10+2
 
Hailaiva juuri näin se on. Sinä oletkin päässyt jo mukaviin viikkoihin.:)
Voi vain kadehtia luomusti raskautuneita, he kun tuntuvat ottavan raskautumisen niin lunkisti.

Torstaina otettu hcg oli 42000 joten toivon mukaan kaikki on hyvin... Huolestuttaa vaan jos pitää vieläkin tuplaantua kahden päivän välein, niin mulla ei oo näin mennyt. 6 päivää aiemmin 21000.
No maanantaina se totuus tulee...

Hassutassulle hyvää siirtomatkaa!
 

Yhteistyössä