Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Nat
Onni ja Unelma voisitko laittaa linkin missä kelan sivuilla lukee lapsettomuushoitojen korvaamisesta eu-maissa
itseä kiinnostaa, mutta en löydä

ja onnistumisia sinulle, jaksaamista
onneksi ei tarvinnut tehdä vaikeita valintoja

mutta jos olis, valitsisin lapsia
miehiä, työpaikkoja, autoja ja hiusväriä tulee ja menee
lapsi ei

käy lukemassa silloin tällöin ketjun
onnea onnistunneille
jaksamista yrittäjille, sen palkinnoksi on ikionni olla äiti
 
Hei vaan

Palailen varovaisin mielin tänne nyt kun olemme lähteneet yrittämään toista lasta. Esikoistyttäremme menetimme rv 33+ viime kesänä. Meillä oli vielä pakkasessa alkioita, mutta sektion vuoksi suositeltiin puolen vuoden toipumisaikaa ennen uuteen yritykseen ryhtymistä. Tämä oli kyllä tarpeen ihan henkisen toipumisenkin kannalta.

Kaksi siirtoa on nyt takana ja toisesta r-testi positiivinen. En oikein uskalla ajatella mitään ennenkuin reilun viikon päästä näkee varhaisultrassa onko siellä ketään ja jos on, niin onko pieni oikeassa paikassa.

Kovasti sitä toivoo, että nyt vuosien yrityksen jälkeen saataisiin vielä oma pikkuinen kotiin asti. Olin jo yli 40 kun aloitettiin hoidot, ensin omilla soluilla, mikä näin jälkikäteen harmittaa kun näihinkin meni yksityisellä pieni omaisuus ja ennen kaikkea aikaa, turhia toiveita ja pettymyksiä (keskenmenoja, kohdun ulkoinen, tuulimuna). Toisaalta siinä vaiheessa en vielä osannut ajatella, että oma lapsi ei olisi biologisesti oma, enkä oikein edes tiennyt lahjasolumahdollisuudesta tarkemmin. Luovutettuihin soluihin siirryttäessa ja esikoista odottaessa en enää hetkeäkään miettinyt etteikö pieni olisi kaikin tavoin oma. Tytär oli mielestäni kovasti näköisenikin <3

Jos Ida-Karoliina päivittää listaa, niin minä olenkin siellä jo ennestään plussanneissa, mutta sinne voisi merkitä Fibbis (40+) 2. lapsi.
 
Viimeksi muokattu:

Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitäätaukoa/monesko lapsi
Ikä suluissa

Onni ja unelma (36)
Tallinnan Nova Vitassa 1,lapsi
Mamma Vaan (44) 3. lapsi hoito 1/2017
Peikkoeukko (40+) 1. lasta yksin yrittävä
oivikki, 2. lapsi toiveissa
Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Jumprahuitti,
2. lapsi
Odottava73, 2.lapsi.
Toivokkaat
Mimossa2013
SofiaH,
plastex (36)
: 2. lapsi,
Lilla86 (28)
esemila
Era testiin menossa
Hassutassu (40+), 2 lapsi toiveissa
Ramiina (30)
Aliisa08 (26) 2 lapsi.
Karvanautti (32)

Piinailijat




Plussanneet
Armiina
(30)1. ja 2 lapsi, la 26.10.2015
Lumona (28) 2 lapsi, la ?
Katheriina (31) 2 lapsi, la 9.12.15
Mummotauti, 2 lapsi, la 27.1.2015
La bambina, (41) 1 lapsi LA 1.3.2016
bessonnitsa, 1 ja 2 kaksoset
RouvaK 33 (36) 1 lapsi
Jonnuli 77 (37) 1. lapsi LA 28.8.16
Pikkukintsu (39), 1. lapsi LA 12.11.16
Pinkki Myy
Tsägä
1 lapsi. La Elokuun alku 17
Iida-Karoliina (45+) 5 lapsi. La 1/9-17
Fibbis (40)+ 2 lapsi

Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra 3 lahjasolulapsi tyttö 3/2011
Tyyne73(36) eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014
Johkunen: Esikois kaksospojat. 13.11.2014
Rudy: aiemmin lahjasolu kaksoset, 24.11.2014 tyttö
Tauku (40+), poika 10.12.2014
Ulpunen: poika 1/2015
Sussuanna: poika 18.2.2015
Paulanna(40+) kaksoset, tyttö ja poika 3/2015
Persika (38), Esikoinen Tyttö 7.5.2015
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015
Fanni tyttö 9/2015
Weeru, identtiset kaksostytöt, 27.9.2015
Tia-Tuu, poika, 10/2015
Lempiviola, tyttö, 10/2015
Aniraz_, poika, 10/2015
Iitu78. 2.lapsi, tyttö, 12/2015
Nat (41) poika 1.1.2016
Tytsy75,(39) 1.lapsi, tyttö 16.1.2016
Saiga tyttö 1/2016
Piper86, (29) 1 lapsi. Poika 6/2016
Pikkukintsu Tyttö 4.11.2016
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015. Kaksos tytöt joulukuu/16
Maria73. 2 lapsi poika 1/2017
elinas 2 lapsi poika 2/2017
Solakka Silakka (45+) Esikois tyttö 19.2.2017(rv 37+2)

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (37), adoptiolapsi saapunut 6/15
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
Calcifer
 
Viimeksi muokattu:
Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitäätaukoa/monesko lapsi
Ikä suluissa

Onni ja unelma (36)
Tallinnan Nova Vitassa 1,lapsi
Mamma Vaan (44) 3. lapsi hoito 1/2017
Peikkoeukko (40+) 1. lasta yksin yrittävä
oivikki, 2. lapsi toiveissa
Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Jumprahuitti,
2. lapsi
Odottava73, 2.lapsi.
Toivokkaat
Mimossa2013
SofiaH,
plastex (36)
: 2. lapsi,
Lilla86 (28)
esemila
Era testiin menossa
Hassutassu (40+), 2 lapsi toiveissa
Ramiina (30)
Aliisa08 (26) 2 lapsi.
Karvanautti (32)

Piinailijat




Plussanneet
Armiina
(30)1. ja 2 lapsi, la 26.10.2015
Lumona (28) 2 lapsi, la ?
Katheriina (31) 2 lapsi, la 9.12.15
Mummotauti, 2 lapsi, la 27.1.2015
La bambina, (41) 1 lapsi LA 1.3.2016
bessonnitsa, 1 ja 2 kaksoset
RouvaK 33 (36) 1 lapsi
Jonnuli 77 (37) 1. lapsi LA 28.8.16
Pikkukintsu (39), 1. lapsi LA 12.11.16
Pinkki Myy LA
Burma 2 ja 3 kaksoset ennen joulua 16
elinas 2 lapsi. 3.3.16
Solakka Silakka (45+) eka lapsi,La 10.3.16
Tsägä 1 lapsi. La Elokuun alku 17
Iida-Karoliina (45+) 5 lapsi. La 1/9-17
Fibbis (40+) 2. lapsi

Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka
(46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014
Johkunen: Esikois kaksospojat. 13.11.2014
Rudy: aiemmin lahjasolu kaksoset, 24.11.2014 tyttö
Tauku (40+), poika 10.12.2014
Ulpunen: poika 1/2015
Sussuanna: poika 18.2.2015
Paulanna(40+) kaksoset, tyttö ja poika 3/2015
Persika (38), Esikoinen Tyttö 7.5.2015
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015
Fanni tyttö 9/2015
Weeru, identtiset kaksostytöt, 27.9.2015
Tia-Tuu, poika, 10/2015
Lempiviola, tyttö, 10/2015
Aniraz_, poika, 10/2015
Iitu78. 2.lapsi, tyttö, 12/2015
Nat (41) poika 1.1.2016
Tytsy75,(39) 1.lapsi, tyttö 16.1.2016
Saiga tyttö 1/2016
Piper86, (29) 1 lapsi. Poika 6/2016
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015. Kaksos tytöt joulukuu/16
Pikkukintsu Tyttö 4.11.2016
Maria73. 2 lapsi poika 1/2017

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (37), adoptiolapsi saapunut 6/15
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
 
Hei

Kiitos I-K. Korjasin vielä itse listaa kun siis plussanneissa alustavasti ollaan, mutta jännityksellä odotellaan vielä VU:aa mitä siellä näkyy. Lupaavasti on kuitenkin alkanut olemaan etovaa oloa useampaan otteeseen, joten toivottavasti olisi hyvä merkki (y)
 
  • Tykkää
Reactions: peikkoeukko
Fippis. hyviä uutisia, on se vaan niin hienoa nähdä siellä se pikku sydän lyömässä. ja vauva oikeassa paikassa.
Minä myös aloitin tämän vauvan teon kun olin 40+ jo. ja omilla soluilla ensin. sitten purettiin sterilisaatio joka oli edellisen synnytyksen jälkeen laitettu. siten odotettiin jospa raskautuisi. no ei mitään kuulunut.
sitten lähdettiin yrittämään luovutetuilla soluilla ja tämä meillä siis jo 3 luovuttaja. ja eka siirto..
ei mekään oltaisi oltu heti ensimmäiseksi valmiit luovuitetuilla. varsinkin mies tarvitsi tuon ajan, ennen sitä.
eli niillä on menty, aikaa on kulunut. no puhumattakaan rahasta joita ei edes jaksa miettiä mitkä summat tässä on pyörinyt.
Nyt toivomme vain että kaikki menisi hyvin ja se vauva nyt saadaan syliin asti..
 
Teilläkin on I-K pitkä tie takana, niinkuin varmasti suurimmalla osalla tässä ketjussa. Eivät ole yksinkertaisia päätöksiä nämä.

Toivotaan tosiaan, että kaikki menisi oikein hyvin ja pieni nyytti tulisi syliin. Kunpa voisikin nähdä tulevaan, että kaikki menisi hyvin ja jättää väliin nämä stressailut ja huolet.
 

Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitäätaukoa/monesko lapsi
Ikä suluissa

Onni ja unelma (36)
Tallinnan Nova Vitassa 1,lapsi
Mamma Vaan (44) 3. lapsi hoito 1/2017
Peikkoeukko (40+) 1. lasta yksin yrittävä
oivikki, 2. lapsi toiveissa
Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Jumprahuitti,
2. lapsi
Odottava73, 2.lapsi.
Toivokkaat
Mimossa2013
SofiaH,
plastex (36)
: 2. lapsi,
Lilla86 (28)
esemila
Era testiin menossa
Hassutassu (40+), 2 lapsi toiveissa
Ramiina (30)
Aliisa08 (26) 2 lapsi.
Karvanautti (32)

Piinailijat




Plussanneet
Armiina
(30)1. ja 2 lapsi, la 26.10.2015
Lumona (28) 2 lapsi, la ?
Katheriina (31) 2 lapsi, la 9.12.15
Mummotauti, 2 lapsi, la 27.1.2015
La bambina, (41) 1 lapsi LA 1.3.2016
bessonnitsa, 1 ja 2 kaksoset
RouvaK 33 (36) 1 lapsi
Jonnuli 77 (37) 1. lapsi LA 28.8.16
Pikkukintsu (39), 1. lapsi LA 12.11.16
Pinkki Myy
Tsägä
1 lapsi. La Elokuun alku 17
Iida-Karoliina (45+) 5 lapsi. La 1/9-17
Fibbis (40)+ 2 lapsi

Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra 3 lahjasolulapsi tyttö 3/2011
Tyyne73(36) eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014
Johkunen: Esikois kaksospojat. 13.11.2014
Rudy: aiemmin lahjasolu kaksoset, 24.11.2014 tyttö
Tauku (40+), poika 10.12.2014
Ulpunen: poika 1/2015
Sussuanna: poika 18.2.2015
Paulanna(40+) kaksoset, tyttö ja poika 3/2015
Persika (38), Esikoinen Tyttö 7.5.2015
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015
Fanni tyttö 9/2015
Weeru, identtiset kaksostytöt, 27.9.2015
Tia-Tuu, poika, 10/2015
Lempiviola, tyttö, 10/2015
Aniraz_, poika, 10/2015
Iitu78. 2.lapsi, tyttö, 12/2015
Nat (41) poika 1.1.2016
Tytsy75,(39) 1.lapsi, tyttö 16.1.2016
Saiga tyttö 1/2016
Piper86, (29) 1 lapsi. Poika 6/2016
Pikkukintsu Tyttö 4.11.2016
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015. Kaksos tytöt joulukuu/16
Maria73. 2 lapsi poika 1/2017
elinas 2 lapsi poika 2/2017
Solakka Silakka (45+) Esikois tyttö 19.2.2017(rv 37+2)

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (37), adoptiolapsi saapunut 6/15
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
Calcifer
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikki tyypit! Lähes kaikki alkuvuoden keskustelijat näkyvät saaneen jo lapsenkin, onnea oikein kovasti! :) Erityisesti Solakalle Silakalle esikoisesta! Toivottavasti kaikki meni hyvin.

Olin viimeksi täällä elokuussa viettämässä piinapäiviä, mutta palstailu katkesi kuin seinään netin hajottua. Ehdin kuitenkin lukea elinas:in tsemppausviestin, ja se lohdutti kovasti, koska juuri sinä päivänä alkoi kova kuukautiskipu ja veren tiputtelu. Huonostihan siinä sitten kävi. Pää oli aika kovilla kun ei ollut rahaa jatkaa hoitoja ennen vuodevaihdetta ja muutenkin toivottomalta tuntui. Päätin siis vielä uuden modeemin saatuanikin pysyä pois täältä ja pitää ajatukset ihan muissa asioissa seuraavaan hoitoon asti. Olisihan täältä vertaistukea saanut, mutta ehkä pahinta juuri se että ei päässyt jatkamaan hoitoja saman tien. Jos ymmärrätte, ja ymmärrättehän te...

Tammikuun siirto peruuntui vuodon takia, seuraavassa kierrossa päästiin lahja-alkion siirtoon, mutta vakilääkärin matkan takia sijainen hoiti sen. Siirto kesti monta tuntia, katetri ei meinannut mennä millään sisään kohtuun! Minulla on aina ollut vähän sama, mutta tämä oli pahin kerta, ilmeisesti liian täysi rakko painoi kohdunsuun kiinni. Lopulta lääkäri ilmoitti, että ei pysty hommaan. Minä siinä nostamaan päätä penkistä ja vakuuttamaan, että olen täysin varma että se tulee vielä onnistumaan. Sitten vielä yksi yritys tyhjällä rakolla, ja blastokysti, jota lääkäri luonnehti sanalla "cute" :D saatiin oikeaan paikkaan.

Muutama päivä siirrosta tein liuskatestin, joka oli aivan blanko. Tuttua kauraa. Viime viikon lauantaina saunassa itkeskelin kovasti epäonnistumista, päätin että sieltä tultua teen toisen negatestin ja sitten nappaan lasin valkkaria murheeseen. Tämä oli kierron 28. päivä. Ällistys oli aikamoinen, kun testiin piirtyi heikko mutta selvä toinen viiva. Ensimmäistä kertaa elämässäni. :alien: Nyt viiva on vahvistunut (teen uuden testin joka päivä, olen ajatellut että ehkä voisin teipata ne kaikki seiniin ympäri huushollia). Mutta lasken vielä itseni piinailijoihin, päivitän plussaan sitten myöhemmin.

Tämä oli mulla kuudes toteutunut ls-siirto, eri syistä peruuntuneita on ollut kai neljä tai viisi. Harvakseltaan tehty rahapulan takia. Vaikka menisi keskenkin, niin ainakin plussa antaa jotain toivoa.(y)

Esemila, minä kävin ERA-testissä. Siitä ei tavallaan ollut hyötyä, koska tulos oli normaali, mutta oli se jotenkin uskoa vahvistava. Ja tietysti tulos olisi voinut olla muutakin. Onhan se hävyttömän kallis, kuulemma se ulkomainen firma nosti heti hinnan kolmesta sadasta seitsemään kun testistä alkoi tulla suosittu.:devil: Testi oli hyvin helppo, rapsutettiin vain kohtua sen verran että sieltä tuli vähän soluja. Se tehtiin muuten samalla aikataululla ja lääkityksellä kuin alkionsiirto, mutta siirron sijasta tuo näytteenotto.
 
Viimeksi muokattu:
Varovasti astelen tänne keskustelemaan aiheesta. Mitä todennäköisesti meillä edessä lahjoitettu munasoluhoito, koska omat munasolut eivät kasva vaikka Menopurilla niitä on yritetty kasvattaakin.

Yritin etsiä tietoa hinnoista ja korvauksista, mutta en löytänyt. Kuinka paljon Kela korvaa lahjoitetun munasoluhoidon aiheuttamista kustannuksista? Olisiko täällä kenelläkään tietoa? Ja kuinka paljon tuo hoito maksaa? Ilmeisesti on mentävä pankkiin hakemaan lainaa?
 
Yritin etsiä tietoa hinnoista ja korvauksista, mutta en löytänyt. Kuinka paljon Kela korvaa lahjoitetun munasoluhoidon aiheuttamista kustannuksista? Olisiko täällä kenelläkään tietoa? Ja kuinka paljon tuo hoito maksaa? Ilmeisesti on mentävä pankkiin hakemaan lainaa?
Esim. Ovumian sivuilla on selkeä hinnasto, mistä näkee luovutetun munasoluhoidon hinnan. Klinikalle voi aina laittaa sähköpostia ja kysyä hinnasta. Sieltä vastataan yleensä tosi nopeesti ja kattavasti. Saatetaan jopa soittaa jos pyytää.

Meillä hoito itsessään oli muistaakseni 7100€ ja siihen päälle n. 800€ (ultrat ja siemennestetutkimus) sekä lääkkeet, niiden kustannuksia en laskenut. Mut luulisin että lääkkeisiin ei mene kovin montaa kymppiä ennen siirtoa. Lugesteronit on kalleimmat lääkkeet mitä käytetään, 15 pilleriä n. 18€. Lugesteronia käytetään raskausviikolle 10 asti Suomessa, yleensä 4 pilleriä päivässä. Muita tukilääkkeitä on yleensä kortisoni ja disperin, jotka on halpoja ja yksi purkki riittää koko hoidon ajaksi.

Ultrasta taitaa saada takaisin n. 35€, siemennestetutkimuksesta n. 20€ ja itse luovutetulla munasolulla tehdystä hoidosta n. 200€. Eli aika vähän, mutta saa kuitenkin.

Ulkomailla tehdyt hoidot taitaa olla n. 2000-2500€ halvemmat? Korjatkaa joku jos oon väärässä. Jos ei tienaa hyvin, niin pakko on hakee lainaa, säästää tai käyttää lapsettomuusklinikan rahoitusta.

Toivottavasti tästä oli apua
 
Sain tänään tietää, että omilla munasoluilla en lasta saa. Munasolut eivät kasvaneet toivotulla tavalla ja nyt ainoa keino saada lapsi on lahjoitettu munasoluhoito. Isku vasten kasvoja. Koskee ja sattuu. Miksi ei minulle sitten koskaan omaa tullut :/
 
Sain tänään tietää, että omilla munasoluilla en lasta saa. Munasolut eivät kasvaneet toivotulla tavalla ja nyt ainoa keino saada lapsi on lahjoitettu munasoluhoito. Isku vasten kasvoja. Koskee ja sattuu. Miksi ei minulle sitten koskaan omaa tullut :/
Jatkoksi vielä...Tunne on ollut jo vuosia, että en saa lapsia. Näinköhän se tunne kantaa tässäkin, että lahjoitetullakaan ei lasta tule...
 
neppari7: Ei kannata heittää kirvestä kaivoon vielä. Monet ovat tahkonneet näitä hoitoja vuosia ja kuitenkin lopulta onnistuneet. Vaikka omat solut eivät toimi toivotulla tavalla, niin luovutetulla munasolulla onnistuu. Ihan varmasti sattuu ja tuntuu ihan mielettömän kurjalta ja saa tuntuakin. Kannattaa myös surra se pois, koska se on kuitenkin menetys.

Itselle tehty neljä siirtoa luovutetuilla, joista kaksi raskautta, kaksi synnytystä ja kaksi elävää tervettä lasta maailmassa.

Neljästä siirrosta kolme kahdella alkiolla ja yksi yhdellä alkiolla. Vielä on kaksi alkiota pakkasessa ja sitten meidän lapsilukumme on täynnä. Ellei voiteta lotossa :p

Ja lasta rakastaa aivan valtavasti, vaikka se ei biologisesti olekaan oma.

Tsemppiä (y)
 
  • Tykkää
Reactions: neppari7
Hei,
olemme mieheni kanssa vasta mahdollisesti aloittelemassa hoitoa lahjamunasolulla. Minun ikäni (43) ja alhaisen AMH-arvon (0,3) sekä suvussa kulkevan perinnöllisen kehitysvamman takia meille ei suositeltu hoitoa omilla soluilla ollenkaan :unsure:

Olen lueskellut ketjua sieltä täältä, ja aika moni vaikuttaisi käyvän ulkomailla hoidoissa. Mua kiinnostaisi kokemukset suomalaisista klinikoista; me asutaan jo ulkomailla ja tultaisiin siis Suomeen hoitoihin, koska täällä on huonot mahdollisuudet päästä hoitoon ilman omaa luovuttajaa.

Eli jos jaksat niin kerro kokemuksesi lahjamunasoluhoidosta Suomessa: kaikki kiinnostaa, jonot, hinnat, palvelu, niin hyvät kuin huonotkin kokemukset :)

Onko kukaan ollut hoidossa Ovumiassa Tampereella? Niitten nettisivulla sanottiin ettei lahjamunasoluhoitoihin ole jonoa, mikä kuulostaa aika uskomattomalta :eek: Vai tarkoittaako se vain, että lääkärinajan ensikäynnille saa heti, mikä taas ei ole kovin kummoinen lupaus :D
 
Eli jos jaksat niin kerro kokemuksesi lahjamunasoluhoidosta Suomessa: kaikki kiinnostaa, jonot, hinnat, palvelu, niin hyvät kuin huonotkin kokemukset :)

Onko kukaan ollut hoidossa Ovumiassa Tampereella? Niitten nettisivulla sanottiin ettei lahjamunasoluhoitoihin ole jonoa, mikä kuulostaa aika uskomattomalta :eek: Vai tarkoittaako se vain, että lääkärinajan ensikäynnille saa heti, mikä taas ei ole kovin kummoinen lupaus :D
Ovumiassa Tampereella ei oikeasti ole jonoa. Ajan lääkärille saa todella nopeasti. Me otettiin yhteyttä huhtikuussa -16, lääkärille sain ajan muutaman päivän sisällä, luovuttajasta tieto tuli muutaman viikon päästä ja siirto oli kesäkuun 13. päivä. Pakastetut munasolut olisi saanut heti, mutta me haluttiin tuoresiirtoon. Palvelu on erittäin hyvää ja ammattitaitoista. Lääkärit kiireettömiä ja kuuntelee. Ei oikeestaan ole negatiivista sanottavaa.

Tuolla juuri aiemmin kirjoitinkin omasta hoidostani ja sen kustannuksista. 7100€ luovutetut munasolut ja siihen päälle 800€ mun ultrat ja miehen siemennestetutkimukset yms. Lääkkeet tietysti kustantaa jonkin verran, mutta ei kovin montaa kymppiä.
 
Kiitos elinas, eli totta puhuivat ja varsin nopeastihan te pääsitte tuoresiirtoonkin :)

Meillä on niin alussa kaikki, että vasta kartoitellaan optioita. Kaikki klinikathan ne nettisivuillaan kehuu itteään maasta taivaaseen, mutta kyllä oikea asiakaskokemus on ihan eri tavalla uskottava.
 
Tervetuloa neppari7 ja zammakko (kivat nimimerkit teillä) ! :) Tietty se aina ensin tuntuu takaiskulta, jos omilla soluilla ei onnistu, ja myöhemminkin voi ajatella, että mummin nenä ei periydy ym. Minulle oli jotenkin helppo päätös kuitenkin. Ehkä siksi kun nuorempana harrastin lasten kanssa, niin tavallaan tuttu ajatus, että lapseen kiintyy läsnäolon eikä geenien kautta. Tai sitten se johtuu siitä, että monet mun sukulaiset on aika rasittavia. :p Myös kun olin kaikkein ekaa kertaa alan lääkärillä, niin käytiin läpi hoitovaihtoehtoja, ja silloin lääkäri sanoi hyvin yksiselitteiseen ja auktoriteettiseen sävyyn että "Kun lasta kantaa 9 kk ja synnyttää sen, niin se tuntuu omalta". Se jäi mulle päähän kaikumaan ja olen saanut siitä luottamusta. Ilmeisesti asia on todella niin, että hormoneilla on tuollainen vaikutus sekä ihmisiin että eläimiin.

Hinnastot löytyvät yleensä klinikoiden kotisivuilta. Joissain maissa selviää hieman halvemmalla kuin Suomessa. Väestöliitto kai jakaa solut kahdelle saajalle, josta heillä halvempi hinta, sinne yleensä jonoa jonkin verran. Suomessa hintojen päälle tulee kaikenlaista pakollista alkututkimusta. Myös Virossa Elitellä on mahdollisuus jakaa solut, silloin hinta on kolme ja puoli tonnia sisältämättä muuta kuin solut ja siirron. Heillä on taas on aika kallis pakastesiirtohinta verrattuna Suomeen, joten kannattaa miettiä että ottaako kaikki solut ja maksaa siihen päälle vielä 1-2 pakastesiirtoa. Jonoja ei ole juuri ollut.

Halvemmalla selviää, jos huolii muilta hoidoista yli jääneitä alkioita. Tämä on mahdollista lähinnä ulkomailla, sillä Suomen laissa on kämmäys, jonka vuoksi lahjasoluilla luodut alkiot täytyy tuhota, jos alkuperäinen saaja ei halua synnyttää niitä. o_O Vain pariskunnilta jääneet alkiot saa lahjoittaa eteenpäin. En ainakaan itse pysty keksimään mitään järkevää syytä tähän, enkä edes järjetöntäkään syytä.

Mulle itselle oli vähän kriisi tuo luovuttajien anonyymius ulkomailla, lapsen kannalta ajatellen. Mutta lohduttaudun sillä, että Viro on niin tosi pieni maa, että jos joku ihminen itse haluaa sieltä olla löydettävissä, niin sitten hänet kyllä löytääkin. Jos sellainen tilanne tulisi.

Hoitojen rahoituksesta: mulla oli aluksi säästöjä, otin myös aikuisopiskelijana kaikki opintolainat täysimääräisinä (terveisiä vaan Kelaan :whistle:). Valitettavasti mulla on myös kulutusluotto samasta pankista kuin missä muutenkin raha-asiani hoidan. Olen korottanut sitä kertaalleen, ja nyt makselen 150 e takaisin joka kuukausi, ehdoton maksimi mitä uskallan ottaa. Se on kyllä pankille varsin edullinen diili. Hakemuksen saattoi täyttää verkkopankissa, siinä ei kysytty mihin rahaa tarvitaan. Kela ei korvaa juuri mistään mitään, no lääkärintarkastuksista Suomessa saa normaalin lääkärikäyntikorvauksen, sukupuolitautitesteistä samoin.

Omia kuulumisia: plussaa näyttää edelleen, julkinen puoli kieltäytyi ottamasta verikoetta, joten kai pitää varailla aikaa yksityiselle ultraan. Eka neuvola viikon 10 lopussa, jos sinne asti selvitään, ja siellä ei ultrata vielä eikä muutenkaan todenneta raskauden olemassaoloa, joten kai pitää sitä ennen jotain muutakin vahvistusta hankkia asiasta kuin pelkkä pissakoe. (Ei muuten tunnu kovin kiehtovalta ajatukselta istua 1,5 tuntia kuuntelemassa neuvolan ravintosuosituksia, mutta kai siitä selviää kun yrittää asennoitua positiivisesti. :X3: No, tämä vitsinä, ei ehkä ihan pahin rasti tällä reissulla. :))
 
Hei kaikki,
meilläkin on todennäköisesti lahjasoluhoito edessä. Takana on useampi IVF-kierros omilla soluilla, useimmiten vain tuoresiirtoja ilman että pakastimeen saatiin mitään, ja valitettavasti siis ilman tuloksia. Mahdollinen syy (minun ikäni - nyt 39 - ja endometrioosin ja munasolujen vähäisen määrän lisäksi...) lopulta ehkä selvisi koska minulla on nyt todettu adenomyoosi joka saattaa vaikeuttaa kiinnittymistä. Tautia on nyt yritetty hoitaa pienemmäksi, ja jos tilannetta saadaan paremmaksi, jatketaan hoitoja. Tämä voisi tapahtua alkukesästä.

Meillä on yksi pakastettu alkio vielä odottamassa, mutta en jotenkin enää osaa laskea sen varaan kun omat solut eivät vaikuta olevan kovin priimaa luokkaa, ja olenkin ihan tottunut jo ajatukseen lahjasoluhoidosta. Niin sitä mieli muuttuu, koska alun perin en olisi voinut sitä vaihtoehtoa edes ajatella. Ehkä tässä vaikuttaa myös se, että tuon adenomyoosin (jota ensin luultiin myoomaksi) löytymisen jälkeen koko homma tuntui aika toivottomalta ja siksi oma tavoite on kirkastunut.

Olen seurannut ketjua jo pitempään ja saanut tosi paljon hyödyllistä tietoa - ja toivoa. Onnea kaikille onnistujille!

Kaikki kokemukset kiinnostavat, kun tässä pikkuhiljaa valmistaudutaan toivottavasti hoitoon. Mekin asutaan ulkomailla mutta samoin kuin zammakko halutaan tehdä hoito Suomessa.
 

Yhteistyössä