Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Ai teillä on sama suunnitelma kuin meillä lyhtynen, ajattelin jo, että lähteekö kaikki vain Suomesta ulkomaille eikä kukaan tule toiseen suuntaan :LOL:

Mää olen jatkanut valmistautumista kirjottamalla tiedustelusäpon, jonka aion lähettää muutamille klinikoille Suomessa. Listalla on Ovumia, Fertinova ja Dextra, ehkä myös Mehiläinen. Vastausten perusteella tehdään sitten päätöksiä. Tällä hetkellä ehkä suurimmat toiveet kohdistuu Ovumiaan, jos sinne tosiaan pääsee nopeasti. Mieluiten olisin käynyt hoidoissa Helsingissä, mutta Tampere on vielä riittävän lähellä.

Mua kyllä jonkun verran surettaa, ettei saa edes yhtä yritystä omilla soluilla :notworthy: Mutta ainakin täällä lääkäri oli sitä mieltä, että olisi vain rahan haaskuuta ja pakko sitä taloudellista puolta on ajatella.

Elinas, saanko kysyä tehtiinkö sulle siis Ovumiassa siirrot kahdella alkiolla? Jotenkin käsitin useimpien klinikoiden sivuilta, että eivät kahden alkion siirtoja juuri tee. Itsellä on sekin käynyt mielessä, että kun meillä voi jäädä ihan muutamaan yritykseen tämä, niin olisiko mitään hyötyä yrittää kahdella. Siis mikäli niitä kunnollisia alkioita tulee enemmän, kun sittenhän ne loput menee haaskuuseen. Aika tyhmää kyllä, ettei niitä voi Suomessa lahjoittaa.
 
Saa kysyä. Juu kaikki siirrot, mitkä on voitu tehdä on tehty kahdella alkiolla.
Miten ne loput alkiot menee haaskuuseen? Ne sitten pakastetaan ja sulatetaan sieltä myöhempää käyttöä varten. Vai mitä tällä tarkoitit?
 
Niin tarkoitin, että me ei välttämättä pystytä kovin monta kertaa yrittämään, monen osatekijän takia. Tietty ensin pakastetaan, mutta sitä vain, että jos emme itse kaikkia käytä niin niitä ei voi muillekaan antaa.

Tämähän on kyllä yltiöoptimistista pohdintaa, kun olla hoidoissakaan vielä saatikka että ois alkioita, joiden kohtaloa miettiä :whistle:

Ja kiitos vastauksesta, voisin kuvitella, että mekin päädytään siirtoon kahdella, jos sinne saakka päästään :)
 
Joo sama suunta kotimaahan kuin teillä Zammakko :) Meillä oli harkinnassa myös ulkomaiden klinikat, mutta kun ehdittiin saada täällä asuinmaassammekin pikkuisen kokemusta täkäläisen klinikan tyylistä, niin hoito Suomessa tuntui helpommalta. Täällä joutuu joka käynnillä odottamaan jonossa todella pitkään, lääkärit vaihtuvat ja heidän kielitaitonsa on hieman niin ja näin. Silti olen kiitollinen lääkärille täällä että hän kertoi heti näkevänsä ultrassa ison myooman/adenomyoosin, joka pitää hoitaa kuntoon, mutta josta Suomen lääkärit eivät olleet maininneet lainkaan. :( Kävimme Suomessa jo juttelemassa uudella klinikalla viimeksi kun siellä oltiin, koska en halua enää palata edelliseen paikkaan, koska siellä edettiin useamman kerran kalliiseen hoitoon vaikka sen tyhmän myooman täytyi näkyä jo silloin ultrissa.

Olen tosi realisti onnistumismahdollisuuksien suhteen, mutta vaikka kokemusta pettymyksistä on aika paljon, ne silti hiukkasen pelottavat. Myös se psykologin haastattelu jänskättää. Emme ole kertoneet tilanteestamme näiden vuosien aikana juurikaan muille, joten voi olla vähän uusi tilanne avautua asiasta. En tiedä onko kukaan täällä kertonut kokemuksista psykologin kanssa juttelusta, vai onko liian yksityistä? Varmaan ihan tyhmää pohtia tällaista, mutta välillä mietin voikohan sen jotenkin "mokata", niin ettei hoitoon anneta lupaa :unsure: Siis tietysti varmasti voi jos aivan hulluja alkaa jutella, mutta voiko ikäänkuin vahingossa... :)
 
suunnittelemme hoitoja luovutetuilla munasoluilla ja haluasin kuulla kokemuksia :) mitä hoidot pitää sisällään? Tää saattaa olla hölmö kysymys, mutta painin tämän asian kanssa eniten Onko lapsi varmasti oman tuntuinen vaikka lapsi ei biologisesti olekkaan sinun ? Kiitos jos joku viitsii vastata <3
 
Mitä hoidot pitää sisällään aika laaja kysymys, riippuu omista lähtökohdista, mutta ainakin ensikäynti jossa kartotetaan tulanne ja tehdään suunnitelma. Lääkäri määrää lääkityksen, joka otetaan hoitokaavion mukaan. Hoitaja selittää sen. Klinikka valitsee luovuttajan antamuesi "tuntomerkkien" mukaan. Kierrot synkronoidaan luovuttajan mukaan.

Luovuttaja aloittaa hoidot ja klinikka infoaa, miten homma etenee. Itse täytyy käydä ultrassa tsekkaamassa, miten kohdunlimakalvo kasvaa. Punktiopäivä ilmoitetaan klinikalta. Mies käy antamassa siemennesteensä klinikalle. Siirto joko kolmantena tai viidentenä päivänä punktiosta.

Unohdinkohan jotain? Joku voi täydentää mua.

Ja KYLLÄ lapsi tuntuu TÄYSIN omalta, vaikka lapsessa ei olekaan "mitään" omaa. Rakkaus on valtavan suurta ja lasta suojelee joka solullaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha

Kiitos <3 vastauksesta :) mulla on kaksi biologista lasta ja haluaisin vielä yhden mutta 2 vuotta takana ja ikää kohta 40 ei ole aikaa odotella että tärppää .... edellistä yritettiin 4 vuotta. Lapsettomuushoidoissa ollaan oltu mutta ei ole vastetta tullut.

Kun lapsi alkaa ymmärtämään kerrotteko lapselle ettei hän ole äidin oma vaan äiti on saanut lahjasolulla lapsen ?
 
Sen verta paljon verta, että taitaa mennä kesken. Kahdeksas viikko just loppumassa. Raskaustesti on positiivinen, mutta se taitaa olla jopa viikkoja, jos istukka jäljellä (tämä varma tieto intäärnetin keskustelupalstoilta). No, kyllähän tiesin, että mulle ei voi käydä hyvin tässäkään asiassa. Mutta sain sentään olla edes kuukauden elämästä raskaana. Seiskaviikolla näkyi vahva sydämen syke ultrassa.

En tiedä, että milloin nyt kannattaisi mennä ultraan. Osaako joku neuvoa? Sunnuntaina tuskin pääsee yksityisellekään. Ja joku tuttu lääkäri olis kiva.
 
Peikkoeukko kyllä mä kävisin tk:ssa ottavat hcg:n ja siitä näkee varmaksi missä mennään. Ei mulla raskaustesti näyttänyt kunnon plussaa kuin muutaman päivän ja sit se haalistu nopeasti. Olen pahoillani mahdollisesta km:stä.
Kiitos pahoittelusta. Meinaan mennä ultraan, siellä saa varmistuksen että alkion sydän pysähtynyt, niin voi sitten lopettaa Luget ja antaa vuotaa kaikki pois. Mutta nyt viikonloppuna ei oikein pääse ultraankaan. No, en minäkään lääkärinä paiskisi viikonlopputöitä. Toivottavasti ei tule mitään tulehdusta, kun Luget pitävät noita limakalvomössöjä kohdun sisällä, varmaan parempi olisi kun luonto saisi hoitaa homman omalla aikataululla. Sikäli hyvä kuitenkin, että tämä ei tapahtunut arkena, niin ei tarvitse edes yrittää pysyä kasassa.
 
Peikkoeukko: älä missään nimessä lopeta lääkkeitä kesken. Mulla oli viikkoja 12+3, kun rupesin huotaan verta ja sitä tuli kyllä reilusti. Side kastui kunnolla.
Silti sikiöllä oli kaikki kunnossa. Ikinä ei voi tietää, miten käy.
Ja Solakka-silakka vuosi koko alkuraskauden ja kaikki päätyi hyvin.
Älä menetä toivoasi.
Jaksamista tilanteeseesi.
 
  • Tykkää
Reactions: peikkoeukko
Kiitos lohdutuksesta. En mä lopeta lääkkeitä ennen kuin näen ultrassa että sykettä ei ole. Tuntuu vain, että pää hajoaa odotellessa sitä. No, jos alkio ei pysty elämään, niin parempi kuitenkin mitä aiemmin menee. Myöhemmin olisi vielä pahempi.
 
Joo, just varasin huomenna töiden jälkeen. Alavatsaa juilii kevyesti, vaikea uskoa että olisi vaaratonta, mutta toisaalta eihän mulla ole aiempaa kokemusta raskaana olosta. 11 päivää jos joutuisi odottamaan, niin olisin valmis pehmeään selliin.
 
Jep. Oli kyllä aika haastava aika, itseasiassa oli 12 päivää o_O. Ravasin sen lisäksi hcg-arvon mittauksissa, joka ei noussu kunnolla. Se oli kyllä hermoja raastavaa aikaa. Mulla ei ollut silloin vuotoja eikä juuri mitään oireitakaan. Vuodot alkoi vasta 12+3 viikolla.
 
Osittain just sun kertomasi pohjalta olen ajatellut, että nuo hcg-mittaukset eivät oikein ole hyvä mittari sille, että onko asiat hyvin vai huonosti. Luulen, että ihan senkin takia kannattaa investoida ultraan, että nuo kudosmössöt saa sitten mahdollisesti pian pois, niin eivät muhi kohdussa, ja myös pääsee asiassa eteenpäin.

Kävin tänään plussausketjussa lukemassa noita vuotojuttuja, teillähän ne tosiaan päättyi hyvin, vaikka aika karmeaa pelätä sillä tavalla. Muuten plussaketjun linkin voisi ehkä laittaa vaikka tuohon tauluun missä on kaikkien nimet? Se on kiva ketju.
 
Juu, ei ne hcg:t kaikilla nouse niin kuin pitäisi.
Pidän peukkuja sinulle peikkoeukko :love:
Kiitos! :) Ei mua ainakaan edes huolittu terkkariin hcg-verinäytteeseen silloin testausaikaan, joten se olisi pitänyt ottaa yksityisellä. Ja samalla vaivallahan sitä jo sitten ottaa sydänultran. Terkkarista tarjosivat silloin pissatestiä vain, joka on täsmälleen yhtä pätevä kuin netistä ostettu kahden euron liuska. Tuskin terkkaria tämäkään tilanne sen enempää kiinnostaisi, ja ymmärtäähän senkin, koska niillä on ruuhkaksi asti sairaita ihmisiä hoidettavana. Tällehän ei ole mitään tehtävissä eikä kiire sinällään.
 
Jännä kuinka eri tavalla eri paikkakunnilla tähän suhtaudutaan. Mä oon aina saanut sen, mitä oon pyytänyt. Eikä oo tarvinnu vaatia eikä kiukutella. Eivät ultranneet, koska ultravehje järjettömänvanha ja huono. Eikä lääkäri osannut käyttää kunnon ultraa :whistle: siksi sainkin maksusitoumuksen ultraan. Ja julmaa, että muut terkkarit eivät ymmärrä tehdä lähetettä verikokeeseen. Ja juu ei ole kiire, mutta psyykkeelle suuri merkitys.
 
Nuo oli siis silloin raskaustestin aikaan, nyt en ole yrittänytkään mitään julkispuolelta. 150 e tai vähän vajaa on yksityisellä ultra, limiksenmittauksesta olen joskus selvinnyt alle satasellakin. Alkuraskaudelle täällä ei tehdä julkisella muuta kuin pissatestiä. Minulle ihmeteltiin, että eikö klinikka hoida nuo hcg:t ja ultrat, no en jaksanut alkaa selittää..

Voin niin sielun silmillä nähdä tuon teidän polkimilla veivattavan, natisevan ultralaitteen, johon tulee ruutuun Teija Sopanen kuuluttamaan. :p Ja sen 50-luvun asuun pukeutuneen tohtorin, joka määrää suoneniskentää joka vaivaan.:D
 
Yhteistyössä