Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Onnea plussanneille! Olen vähän pihalla vielä kaikesta, mutta yritän päästä kärryille.

Kyselisin, että mikä oli se viimeinen asia, joka sai teidät päättämään et ryhdytte lahjamunasoluhoitoihin? Mun on todella vaikea tehdä päätöstä mihinkään suuntaan. Ajatus siitä, ettei yhteistä lasta saataisi, on raskas. Mut tuntuu et on tosi vaikeata ottaa lopullista askelta kohti lahjasoluhoitojakaan. Olen jo 40+-ikäinen ja mieskin 50+. Tavallaan ois helppo elää kaksin kun edellisten liittojen lapset lähes aikuisia. Mut sitten toisaalta tuntuu, et lapsihaaveesta luopuminen ois niin lopullista.

Millaisia ajatuksia teillä on ollut päätöksenteon kynnyksellä?

 

Onnea plussanneille täältäkin!

Jos minäkin sitten hiippailen tälle puolelle. FridaHelmi, sinä taisit käydä tuolla toisessa pinossa minua vähän aikaa sitten tsemppamassa! Olen nyt samassa tilanteessa kuin sinä, eli mietin luovutettujen munasolujen hoitoa. Meidän iät ihan samat kuin teilläkin eli minä +40 ja mies +50.

Taustani siis se, että toista lasta yritetään. Ensimmäinen tuli vastoin lääkärien odotuksia luomuna ivf jonossa ollessa. Julkisella tehtiin nyt yksi ivf yritys, joka kääntyi inssiksi, kun solut ei kasvaneet. Nyt menossa yksityiselle, mutta moneen hoitoon ei tosiaankaan ole varaa. Toisaalta ei ole myöskään varaa yrittää montaa vuotta, sillä minun sairauden peruslääkitystä purettu raskauden yrittämisen vuoksi, enkä pitkään voi olla ilman tiettyjä lääkkeitä.

Haluaisin meidän 2 vuotiaalle biologisen sisaruksen, mutta jos biosisarus on toivotonta, niin mieluummin ottaisin lahjasoluvauvan kuin ei mitään. Ratkaisu olisi siis tehtävä pian. Toisaalta jos lahjalapsi sitten tulisikin, niin jäänkö miettimään että mitä jos olisi yritetty omilla soluilla...

FridaHelmelle vielä kun kysyit ajatuksista päätöksenteossa, niin minulle olisi muuten helpompaa lähteä lahjasoluhoitoihin henkisesti (taloudellisesti ei niinkään, kun ovat niin kalliita) jos ei olisi tuota yhtä lasta. Vaikeaksi asian tekee, kun jotenkin ajattelen asiaa että nimenomaan haluaisin tälle lapselle täyssisaruksen jotta ymmärtäisivät toisiaan, ja jotenkin tuntisivat "yhteyttä" keskenään. Itselläni kun ei lapsena ollut sisaruksia, ja nyt aikuisena oikeastaan niitä olisin kaivannut. Osasinkohan nyt selittää tuntemuksiani ymmärrettävästi. Vaikea päätös, ja jokainen kokee omalla tavallaan. Osaatko sanoa, tai saako udella, mikä sulle henk. kotaisesti on ajatuksessa se vaikein pala?

 

Kiitos @Piikkinen kommenteistasi ja tilanteenne jakamisesta!

Onpa onnekasta, että saitte luomulapsen! Ymmärrän, että on vaikea tehdä päätöstä. Toisaalta sisaruussuhde syntyy yhdessä kasvamalla, joten lahjamunasolusisaruksesta tulisi varmasti yhtä läheinen kuin biologisesta.

Mun on vaikeinta luopua toivosta, et omat solut sittenkin vielä toimisivat. Olen tullut kolmen vuoden sisään kahdesti raskaaksi mut saanut kummallakin kerralla keskenmenon.

Lisäksi lahjasolun valitseminen vaatisi niin monta tietoista valintaa (koko proseduurin aloittamisesta lähtien) että se tuntuu vaikealta.

Kolmas seikka on tuo ikämme. Mietityttää, että miten jaksamme ja miten käy parisuhteen (etenkin kun lahjamunasolu toisi uudenlaista psyykkistä käsiteltävää), parisuhde on hyvä vaikka olemme kipuilleet uusperheasioiden kanssa. Uusperhekontekstikin vaikuttaa asiaan: haluaisin niin kovasti sen ihan meidän oman lapsen. Lahjamunasolulla siinä olisi tavallaan samaa vierautta kuin tässä uusperhekuviossakin.

Teettekö lahjamunasoluhoidon Suomessa jos siihen päädytte?

 

FridaHelmi, kiva jutella jonkun lähes samassa tilanteessa ja samoja asioita miettivän kanssa! Jatkanpa siis näitä päässä pyörivien ajatusten kirjaamista tähän:
Todellakin olemme onnekkaita tuosta yhdestä luomulapsesta! Se on kyllä niin rakas ja joka päivä uhmaiän raivokohtausten ja unettomien öiden (niitä on enemmän kuin hyvin nukuttuja) tullessa niistä selviän kun muistan miten onnekas olen kun meille on tämä onni tullut.

Onpa sulla FridaHelmi ollut rankkaa ja epäonnea, kun olet kaksi keskenmenoa joutunut kokemaan. Olen pahoillani. Pääsikö ne raskaudet pitkälle? Tunnistan kyllä hyvin juuri tuon ajatuksen, että vaikea luopua toivosta että josko sittenkin omat solut toimisivat! Juuri se kai tästä tekee vaikeaa. Jos olisi ihan varma, että omat solut ei toimi, niin sitten päätös lahjasolujen käytöstä olis paljon helpompi.

Olet oikeassa, kasvamallahan sitä sisaruksiksi tullaan! Tarkemmin mietittynä murehdin ehkä sitä, että tuo meidän ainokainen on tosi herkkä lapsi. Varmasti ns. "erityisherkkä", tosi empaattinen, ja jää helposti "reippaampien" lasten jalkoihin. Jotenkin pelkään, että erilainen geeniperimä voisi tehdä toisesta lapsesta "dominoivamman" ja miten tämä nykyinen lapsi sen sitten kokisi... Toisaalta munasoluja luovuttamaan lähtevät ihmiset ovat varmaan hekin empaattisia ja muut huomioon ottavia, kun kerran sellaiseen prosessiin lähtevät, että ehkä "niissäkin soluissa" sitä kiltteyttä ja empatiaa olisi. Ajattelen varmaan ihan hölmöjä ja ihan liian pitkälle ja monimutkaisesta. Mutta paras varmaan kuitenkin käydä mielessään ja ihan ääneenkin näitä omia ajatuksiaan ja pelkojaan läpi. Ehkä päätös sitten vähitellen syntyy...

Ei ole vielä edes tullut mieleen että ulkomaillakin voisi tehdä hoitoja. Ei kyllä meille varmaan onnistuisikaan reissaaminen. Varsinkaan kun vielä yritetään pitää läheisiltä ja sukulaisilta salassa tää projekti.

Meillä on niin alussa tämä mietintä vielä. Kaksi viikkoa sitten ensimmäisessä ja täysin mönkään menneessä ivf stimulaatiossa lääkäri totesi että lahjasolut olis seuraava vaihtoehto. Ja nyt pitäisi se päätös kuitenkin tehdä aika äkkiä. Keskiviikoksi varattiin yksityiselle ensikäyntiaika. Katsotaan mitä siellä ollaan mieltä.

 

Ajattelen varmaan ihan hölmöjä ja ihan liian pitkälle ja monimutkaisesta. Mutta paras varmaan kuitenkin käydä mielessään ja ihan ääneenkin näitä omia ajatuksiaan ja pelkojaan läpi. Ehkä päätös sitten vähitellen syntyy...

hei,
ei tässä mitään hölmöjä ole, jokainen vasrmasti mieti asiaa jossain vaiheessa.

oma miettiminen päättyy silloin kun ei jäänyt enää vaitoehtoja, ja tarve tulla äidiksi peitti kaikki muut ajatukset. Veikkaan että monilla muilla samalla tavalla päätökset syntyivät

Vaikein oli hyväksyä ajatus että lahjamunasolulapsi ei saa tietoja bio:sta
mutta onko se tärkeä? kyllä ja ei
itselle on ihan samaa jos nyt yli 40 v saisin tietää että olen joko adoptoitu tai lahjamunasolulapsi.
toiset koko elämänsä etsivät juurensa.
ei sitä koska tietää.
tärkein mielestäni että elämässäni on ihmisiä jota rakastan ja ihmisiä jotka rakastavat minua

minulla on yksi ifv bio ja yksi lahjamunasolu lapset 5 vuotta ero. Ne ovat perus sisarukset.

tsempiä )

 

Ennen uuteen ketjuun siirtymistä:
@Piikkinen Ymmärrän pohdintasi lasten tempperamenttieroista, mutta myös luomusisarukset saattavat olla kuin yö ja päivä. Myös perhedynamiikka vaikuttaa.
On tosi kiva vaihtaa näkemyksiä samassa tilanteessa olevan kanssa! Olet oikeassa, jos olisi ihan varma että omilla soluilla lasta ei saada, ois päätös helpompi. Sitä odottaa aina ihmettä.

Me ollaan pohdittu hoitoja ulkomailla, lähinnä Virossa. Musta ajatus siitä, et lapsi saisi aikuisena tietää luovuttajan henkilöllisyyden, alleviivaa biologiaa ja vieraannuttaa mua vanhempana. Ajattelen, et lapsi voi tehdä dna-testin, jonka kautta saa sitten tietoa geeniperimästään.

Olen pohtinut lahjamunasoluasiaa kahden vuoden ajan, mutta on tosi vaikea tehdä päätöstä. Tuntuu, et jään suremaan sitä ettei miehen kanssa saatu yhteistä lasta, loppuelämäksi. Mutta toisaalta pelkään muiden lailla, että olen liian vanha. Myös valinnan lopullisuus pelottaa. Ja se, että lapsi olisi hyvin erilainen kuin itse olen ja tuntuisi vieraalta.

Lisäksi suren yhä sitä että lasta ei mun soluilla enää saatu (prosessissa tapahtui myös hoitovirhe), ja välillä olen siitä myös raivoissani. Tuntuu et tää pitäisi käsitellä ensin - mutta onko tämä koskaan loppuunkäsitelty?

Pelkään myöskin sitä, että lahjamunasoluhoitokaan ei onnistuisi.

 

Minäkin vastaan vielä tänne. Hankala siirtyä uuteen kun ei vielä ole vastannut kaikille tervetuloa uusille ja pahoillani olen tietenkin että hoidot eivät aiemmin ole onnistuneet tai on keskenmenoja
Meillä on 15kk ikäinen lahjasolupoika ja hän on kyllä ihana! Ennemmin minun persoonaa ja temperamenttia toistaiseksi nähtävillä vaikkei meillä ole mitään samaa! En osaa ottaa kantaa mitä ajatuksia minulla olisi jos ennalta olisi oman solun lapsi. Mutta kuten FridaHelmi sanoi niin ei voi tietää ennalta millainen lapsi tulee edes omilla soluilla. Ja jos on sisaruksia niin ihan erilaiset voivat siitä huolimatta olla. Kuitenkin rakkaita!

Monet jopa sanovat että olemme samannäköisiä pojan kanssa, vaikka omasta mielestä on pojassa selkeästi eri näköä. Oma päätökseni lahjasoluihin siirtymisestä oli helppo koska omat solut eivät enää matalan amh:n takia toimineet... mutta teidän kannattaa jutella psykologin kanssa mielen päällä olevista asioista, se vaan vahvisti tunnetta että tämä on meille oikea juttu. Nyt siirrytään toiseen hoitoon jo. Ja Suomessahan voi saada tietää biologisen vanhemman lapsen ollessa 18v, hän niin halutessaan.

 

Ai niin ja nyt huomasin että se uusi ketju oli +40. Pysyn siis täällä vielä

Olen nyt syönyt progynovaa alkukierrossa ja tänään kontrolliultrassa limakalvo oli oikein hyvä. Muistaakseni 9mm. Huomenna alkaa luget ja sitten maanantaina siirto, jaiks!
Huolta aiheuttaa itselle vaan se että huolimatta procren pistoksesta, vasemmalla oli kaksi nestekystaa... lääkäri oli sitä mieltä ettei niistä ole haittaa mutta vähän arveluttaa kyllä. Onko kellään keskeytetty hoitoa sen takia? Edellisen yrityksen yhteydessä pidimme samassa tilanteessa välikierron, ehkä vielä huomenna soitan klinikalle...

Ja mietin ajoituksiakin, erassa todettiin että paras siirtoaika on päivää ennen niin onkohan se tunnilleen miten tarkkaa. Kun aloitan luget aamulla 7-8 maissa ja siitä 4 pv ja 4-5h päästä on pas siirto. Saman solujoukon kun mistä poika on,

 

Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitäätaukoa/monesko lapsi
Ikä suluissa
Onni ja unelma (36) Tallinnan Nova Vitassa 1,lapsi
Mamma Vaan (44) 3. lapsi hoito 1/2017
oivikki, 2. lapsi toiveissa
Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Jumprahuitti, 2. lapsi
Odottava73, 2.lapsi.
Toivokkaat
Mimossa2013
SofiaH,
plastex (36) : 2. lapsi,
Lilla86 (28)
Karhuemo75
Hassutassu (40+), 2 lapsi toiveissa
Ramiina (30)
Aliisa08 (26) 2 lapsi.
Karvanautti (32)
Sikkuralla (30)
Neppari7

Piinailijat

Plussanneet
Armiina (30)1. ja 2 lapsi, la 26.10.2015
Lumona (28) 2 lapsi, la ?
Katheriina (31) 2 lapsi, la 9.12.15
Mummotauti, 2 lapsi, la 27.1.2015
La bambina, (41) 1 lapsi LA 1.3.2016
bessonnitsa, 1 ja 2 kaksoset
RouvaK 33 (36) 1 lapsi
Pikkukintsu (39), 1. lapsi LA 12.11.16
Pinkki Myy
Tsägä 1 lapsi. La Elokuun alku 17
Fibbis (40)+ 2 lapsi
peikkoeukko neljän vuoden yrityksen jälkeen, 1.lapsi
Onni ja Unelma , la maaliskuu 2018
Hilkku81
zammakko
esemila la 5.6.2018

Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra 3 lahjasolulapsi tyttö 3/2011
Tyyne73(36) eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Sikkuralla 5/2013 poika
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014
Johkunen: Esikois kaksospojat. 13.11.2014
Rudy: aiemmin lahjasolu kaksoset, 24.11.2014 tyttö
Tauku (40+), poika 10.12.2014
Ulpunen: poika 1/2015
Sussuanna: poika 18.2.2015
Paulanna(40+) kaksoset, tyttö ja poika 3/2015
Persika (38), Esikoinen Tyttö 7.5.2015
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015
Fanni tyttö 9/2015
Weeru, identtiset kaksostytöt, 27.9.2015
Tia-Tuu, poika, 10/2015
Lempiviola, tyttö, 10/2015
Aniraz_, poika, 10/2015
Iitu78. 2.lapsi, tyttö, 12/2015
Nat (41) poika 1.1.2016
Tytsy75,(39) 1.lapsi, tyttö 16.1.2016
Saiga tyttö 1/2016
Piper86, (29) 1 lapsi. Poika 6/2016
Jonnuli 77 (37) 1. lapsi Poika 1.9.2016
Pikkukintsu Tyttö 4.11.2016
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015. Kaksos tytöt joulukuu/16
Maria73. 2 lapsi poika 1/2017
elinas 2 lapsi poika 2/2017
Solakka Silakka (45+) Esikois tyttö 19.2.2017(rv 37+2)
Iida-Karoliina (45+) 5 lapsi poika 25.8-17

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (37), adoptiolapsi saapunut 6/15
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suunt

 

Teidän kaikkien tuntemukset ovat niin tuttuja! Todella mukava kuulla samassa tilanteessa olevien mietteitä!

@Sakariina kiteytät hyvin: miten ihmeessä tällaisen voi tosiaan päättää? Puhut myös ulkopuolisuudesta, kiinnostuksesta kyselen, että onko sinulla uusperhetaustaa? Itse elän uusperheessä ja eräs lahjamunasolussa askarruttava asia on juuri se, että entä jos tuntisin kohdussa kasvavaa lasta kohtaa samanlaista ulkopuolisuutta kuin mitä uusperheeseen liittyy. Olen yrittänyt ajatella, että ehkä myös vatsassa potkiva lapsi tuntuisi vihdoin siltä omalta, ja ajatus on lohdullinen.
Mietin laillasi myös paljon sitä, että entä jos vain nauttisi parisuhteesta ja siitä, että lapset edellisistä liitoista ovat pian aikuisia? Toisaalta tuntuu myös äärimmäisen surulliselta jos emme koskaan yhteistä lasta saisi.

Ja kun taustalla on keskenmenoja niin tietysti sitä miettii, että entä jos tämäkin hoito epäonnistuu. Se olisi musertavaa.
Taustalla kummittelevat myös raha-asiat: Kuinka paljon meillä on enää varaa tähän sijoittaa?

@Jonnuli-77 On rohkaisevaa lukea kokemuksistasi. Vau, olet ryhtymässä lahjamunasoluhoitoon jo toista kertaa! Sanotaan, että vauvan ollessa pieni joutuu suremaan sitä ettei voi nähdä siinä omia piirteitään. Oliko sinulla tällaista kokemusta? Entä miltä raskausaikana tuntui – jatkuiko ambivalentti, ristiriitainenkin tunnelma, joka liittyy tähän päätöksentekoprosessiin?

 

Heippa!

Olen seurannut palstaa taustalta, mutta nyt on pakko heittää nopea kommentti. Meillä on pian 2-vuotias poika, joka saatiin lahjoitetutulla munasolulla usean keskenmenon jälkeen. Hän ei voisi rakkaampi olla.
Täysi-ikäisenä hän saa halutessaan tietää lahjoittajan tiedot, mutta en koe tätä ihanaa ihmistä biologisena tai minkäänlaisena äitinä. Hän mahdollisti lahjallaan sen, että minusta tuli vihdoin äiti.

Mukavaa joulun odotusta kaikille ja tsemppiä hoitoihin!

 

Ihana kuulla, että kokemuksesi on vain positiivinen <3
Koetko todella niin, että et missään vaiheessa ole miettinyt lapsen olevan erilainen? Eikä mitään erilaisuuden tunteita äitinä itsessäsi tai perheessänne?[/QUOTE]

Lapsen erilaisuus ei häiritse. Eipä sitä omillakaan soluilla välttämättä itsensä kaltaista saisi. Välillä ajatus koko tilanteen erilaisuudesta käy mielessä ja tajuaa sen, että jossain tuolla on ihminen, joka on mahdollistanut tämän. Ei sitä kuitenkaan mitenkään aktiivisesti mieti, eivätkä ne ole millään tavalla huonoja ajatuksia.

Me olemme kertoneet asiasta alusta alkaen melko avoimesti ja kaikki läheiset ovat suhtautuneet siihen todella ihanasti. Itseäni mietitytti ennen lapsen syntymää se, kuinka omaksi omat vanhempani tulevat lapsenlapsensa kokemaan. Nyt en tiedä, kuinka kukaan voisi olla kenellekään tärkeämpi.
Lahjasoluhoitoihin lähdettyämme en muista kertaakaan miettineeni sitä, oliko päätös oikea. Kyllä oli!

 

Kiinnostavaa keskustelua, kiitos kun kommentoitte!
@Sakariina Ymmärrän hyvin pelkosi ulkopuolisuuden tunteesta. Se on ehkä mullakin se suurin pelko. Pelkään, että ambivalentti tunnelma jatkuisi läpi raskauden ja aina välillä iskisi kamala epävarmuus... Itselläni on lapsi nuoruuden suhteesta ja olin silloin koko raskauden ajan hyvin epävarma siitä, mihin oikein olin ryhtymässä. Suhde osoittautuikin hyvin traumaattiseksi.
Ehkä tämä kummittelee nytkin taustalla.
Hienoa, että teillä on hyvä parisuhde. Se on tärkeintä tämänkin prosessin kannalta.
Tämän asian ajatteleminen on todella uuvuttavaa, kuten sanoit. Millä aikataululla aiotte edetä?
Itsestäni alkaa tuntuu yhä voimakkaammin, että lähden alkuvuodesta lahjamunasoluhoitoihin mieheni kanssa. Meidänkin parisuhteemme on hyvällä pohjalla. Haluaisin niin kovasti elää vihdoin perhe-elämää rauhallisten tähtien alla.

@Maija45 Kiitos rohkaisevista sanoistasi ja kokemuksesi jakamisesta!

 

Sakariina, totta kai sinulla on oikeus siinä missä muillakin haluta lasta <3

Itsellä pp 3 menossa viisi päiväisellä blastolla. Kertokaas konkarit missä vaiheessa olette saaneet haamuja tikkuun?

Ja siis toki lahjasolu asia on mietittävä loppuun saakka. itselle päätös oli lopulta helppo, mutta kävinkin psykologilla

Tie on raskas ja soisi jo, että tämä onnistuisi Pakkaseen jäi vielä kolme alkiota. Eran mukaan nyt ensimmäinen siirto joka on päivää aikaisemmin tehty kuin aikaisemmat siirrot. Teksi mieli käydä ostamassa testejä..

 

Kommentoisin hoitoja harkitseville, etten ole kokenut luovutetun munasolun tekevän lapsesta mitenkään vierasta. Meillä on yksi lapsi ensimmäisestä siirrosta (tätä ennen vuosia hoidoissa omilla soluilla), raskaus sujui hyvin ja nyt poika on kaksivuotias. Poika on niin oma kuin olla voi, ihan alusta saakka ollut. Joskus koen haikeutta siitä että muilla äideillä on itsensä näköisiä lapsia. Mutta se on pieni hetki, ei mikään päivittäinen tunne. Äitiys on paljon muuta kuin yhteiset geenit. Raskausaika jo sitoo kiinni ja intensiivinen vauva-aika. Meidän oli helppo siirtyä pois omista soluista kun kaikki oli kokeiltu ja toive lapsesta oli niin suuri.

 

Itse en ole kertaakaan ole ajatellut, että poika ei olisi mitenkään oma. Minun se on ja minun se tulee olemaan
Meille päätös oli helppo. Ymmärrän kuitenkin tuon mietinnän.

@karhuemo75 kyllä tärppää nyt Itse en testannut kun vasta kun oli määrätty aika. Nyt toisaalta hieman harmittaa ku olisi ollut kiva nähdä missä vaiheessa viiva olisi allanut muodostumaan. Tosin mullahan oli vähän matala arvo vielä silloin verikokeessakin ( oliko nyt pp13), et voi olla, et ei olisi kovin aikaisin näkynytkään.

Tsemppiä kaikille

esemila

 

esemila, turhaan harmittelet, ettet aikanaan testaillut aikaisemmin. Nimittäin hullujen hommaahan tämä on. pp4 tyhjä tikku ja kirveskin käynyt kaivossa jo

esemula, monesko siirto toi plussan? Ja muutkin Itselle tämä kahdeksas siirto, toinen luovutetuilla. Pitkät on piinajan päivät

 

@Sakariina Millaista uutta hoitoa olet kokeilemassa jonottelun aikana? Kyllä sinulla on oikeus haluta lasta. Elämäntehtävä (tai työ) ei samanlaista merkityksen tunnetta tuo kuin lapsi, erilaisen kylläkin. Sain tuon esikoiseni nuorena ja olen sen jälkeen saavuttanut työelämässä sen mitä halusin (joskin sekin oli kovin erilaista kuin olin kuvitellut), mutta se ei ole tuonut ainakaan minulle sellaista merkityksellisyyden tunnetta, joka olisi saanut luopumaan lapsihaaveesta nyt uudessa liitossa. Tai joka edes lohduttaisi yhtään nykyisen lapsettomuussurun keskellä.

@karhuemo75 Jännittävää, pidän peukkuja!

Kiitos Esemilalle ja Anirazille rohkaisevista kommenteista! Miten muuten lahjamunasoluhoidossa tehdään se vastaanottajan (eli meidän ) valmistelu? Miten pitkä prosessi se on? Onko kukaan käynyt jo ensikäynnilläkin tässä asiassa Virossa? Onko teille siirretty yksi vai kaksi alkiota? Oletteko saaneet itse vaikuttaa asiaan?

 

Karhuemo peukut pystyssä! Tärppää tärppää!

Nat, kiitos kun kerroit tuosta teidän tilanteesta, että on sekä bio- että lahjalapsi.

Minun ajatuksissa ja pähkäilyissäni sillä ei ole merkitystä, jos lapsi haluaa isona saada tietää biologisen alkuperänsä. Mutta juuri tuo sisarusten keskinäinen suhde sekä myös isovanhempien suhde lapseen mietityttää. Myös oma mahdollinen vierauden kokemus, mutta sekin oikeastaan vähemmän. Ihanaa kun te, joilla kekemusta jo on, olette kertoneet omia tuntojanne! Ja aika paljon painaa kyllä myös tuo kustannuspuoli, ikävä kyllä...

Me päädyimme siis yrittämään yhden kerran omilla soluilla, ennen lopullista lahjasolupäätöksen tekoa.

Mahtavaa kun täällä on näin vilkasta keskustelua ja saman asian kanssa pähkäileviä!

Ps. Minun puolesta voidaan kyllä siirtyä tuonne Sakariinan tekemään toiseen ketjuun, jotenkin vaan nyt on jämähdetty tänne... Lähdetäänkö sinne joukolla?

 

Mun puolesta voidaan siirtyä uuteen ketjuun!
@Piikkinen Hyvä että teillä on nyt suunnitelma selvillä!
Me ei koskaan päästy edes ivf:ään asti mutta ovulaation induktioja on tehty runsaasti, tänä vuonna neljä.

Aina sitä silti miettii että olisiko sitä voinut silti tehdä enemmän...

 

Hei kaikille.

Sain valitettavasti eilen tietää, että en tule ikinä saamaan lapsia omalla.munasolulla, mun munasarjat ovat lopettaneet toiminnan kokonaan. Se oli hirveä tunne, itkin vissin koko päivän. Lääkäri sanoi että ainut vaihtoehto on käyttää lahjamunasoluja.
Kyselisin sellaista, että miten paljon tää lysti tule maksamaan? Ja minkä verran kela korvaa? Missä olette käynyt hoidoissa? Katoin että.virossa on kans se mahdollista? Onko näin?
Lääkäri sanoi että koska olen niin nuori (30v) niin kela tule korvamaan jotain....Onko se loopusummasta joku prosentti määrä vai miten ne menee?

 

Hei Ninnika, olen pahoillani, varmasti hirveä kuulla se noin suoraan.

Olen vähän huono kertomaan kyselemiisi asoita mitään, kun itsekin olen ihan uusi näitten asioitten kanssa. Joku viisaampi sinulle varmasti vastailee. Mutta katso kaupunkisi (tai lähikaupunkisi yksityisten klinikoiden) verkkosivut. Siellä saattaa olla ihan suoraan hinnastossa noin hinta luovutetun munasolun hoidolle. Lisäksi tulee jonkin verran lääkekuluja.
Virossa jotkut käy hoidossa, itse kyllä katsoin pikaisesti, että hinnassa ei ole kovin paljoa eroa. Toivottavasti joku toinen, joka tietä paremmin, vastailee pian sulle!

Sakariina, kiitos kun kerroit mulle uusia pontteja tuosta erityisherkkyydestä! En ollut tuolta kannalta osannut ajatella asiaa. Tai siis olen toki miettinyt että biolapsetkin on keskenään erilaisia, mutta silti kun sanoit noin, että "epätodennäköistä, että sisarukset myös erityisherkkiä" - niin se on oikeastaan helpottava ajatus tuon lahjasoluhoidon kannalta. Ja myös tuo jämäkkyyden harjoittelu sisarusten kanssa - kiitos hyvistä ajatuksista!

Kysyit myös, että mikä sai yrittämään vielä omilla soluilla: meillä on siis vasta yksi (ja täysin pieleen mennyt, inssiksi muutettu) ivf-yritys takana. Se oli julkisella. Yksityisen lääkärin kanssa katsottiin hoitokaavioita, ja todettiin, että samoilla lääkkeillä, mutta eri ajoituksella kannattaa kerran yrittää, ennen luovutettujen hoitoa. Lähinnä siksi, ettei jää sitten mitään jossiteltavaa. Ja jos nytkään ei mitään kasva punktioon asti, niin eipä ole kustannuksetkaan kauhean isot, kun ei tarvii maksaa koko ivf-maksua jos sitä ei päästä tekemään.

Ja vielä Sakariinan kysymykseen: kuka on liian vanha äidiksi? Minä en ikäasiasta ole osannut ollenkaan ottaa paineita. Ikään katsoen me ollaan mieheni kanssa varmasti ihan liian vanhoja molemmat. Ja mulla vielä perussairaus "vanhentamassa", eli en pysty kaikkeen fyysisesti, niinkuin vaikka kuperkekkoihin. Henkisesti ollaan kyllä nuoria ja leikkisiä Kyllä minua vähän hirvittää, miten jaksaisin yövalvomiset uuden vauvan kanssa, mutta lapsella on kaksi vanhempaa, ja mieheni onneksi täysin terve. En koe, että lapsi tässä vaiheessa jää mistään paitsi, vaikka ikää meillä onkin. Ja liian pitkälle tulevaisuuteen on minusta turha miettiä, (tyyliin, ollaanko mukana enää kun meidän lapsi saa lapsia) mitä vaan voi tapahtua tulevaisuudessa. Tulipas ajatuksenvirtaa... Olis kiva kuulla, mitä muut on mieltä ikä-asista.

 

Hei kaikki,
Mulla pp6 ja testasin juuri haalean plussan. Ensimmäisen hoitohistoriani aikana. Era antoi siis todella toivoa. Olen tästä (haamusta) iloinen, mutta varuillani kuitenkin. Eraan vaan kaikki kenellä ei ole plussia tai haamuja tullut.

Mulla on yksi bio-lapsi...joku täällä mietti, että millainen sisarussuhde olisi. Itse uskon, että lapset kasvaa sisaruksiksi.

Ainut mikä käy mielessä, että olisiko omilla soluilla onnistunut mikäli Era olisi tehty aikaisemmin? No, mutta jäitä nyt hattuun...eihän tästä vielä tiedä!

 

@karhuemo75
Joo ei nyt harmita varsinaisesti kun lopputulos oli näin hyvä .
Meillä siis yhdeksäs siirto toi vasta plussan ja eka ERA:n jälkeen, joten eralle iso peukku!
Älä pohdi moisia asioita, lahjasolulapsi on aivan yhtä rakas ja oma kuin biokin.

Ihana kun plussa siellä häämöttää. Vielähän sen ei tarvitse haamua ihmeellisempi ollakkaan, kyllä se siitä vahvistuu.
Onnea

 

Ninnika
Olen pahoillani tilanteestasi, mutta onneksi on mahdollisuus kuitenkin saada lapsi ja ihan yhtä oma kuin omilla soluillakin. Toki asia harmittaa, se on selvä. Elämä voittaa
Kela korvaa käsittääkseni vain Suomessa tehdyt hoidot. Hoitojen hinnat vaihtelee riippuen millaisen hoidon valitsee. Klinikoiden sivuilla yleensä on hinnat näkyvissä.

Sakariina
En tiedä mikä ikäinen on liian vanha vanhemmaksi , en tiedä onko sitä varsinaisesti tai en pysty sanomaan. Itse en ainakaan tuomitse ketään.
Ainut mikä ottaa päähän tuossa ikäkysymyksessä, niin harvoin (tai ei niin paljoa) miehen ikää ihmetellään, mut naisen ikää saa ihan julkisesti mollata.