Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

@Emmelie75 mulle tulee mieleen seurattiinko sulla keltarauhashormonin pitoisuutta raskauden ajan? Se oli mulla onnistuneessa hoidossa keskeisessä asemassa, eli olin tukevasti keltarauhashormonissa ekat 12 viikkoa - söin, asensin alakautta ja myös pistin! Mittauksissa kävi siis ilmi, että pelkkä asentaminen alakautta ei tuottanut riittävää määrää keltarauhasta elimistöön, ja tämä oli VOINUT olla minun aiempien hoitojeni epäonnistumisen syy.

Onneksi ikärajat ei ole kaikissa maissa voimassa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Emmelie75
Sykettä ei eilen enää näkynyt
Majakan valo on sammunut

Mittojen perusteella ilmeisesti maanantaina. Jolloin olin ekassa neuvolassa, jonne lähtiessä aamulla oli taas vuotoa, ihan lorisemalla pönttöön. Ja neuvolassa kun nousin tuolilta punnitukseen, tunsin ison hyytymän, ja kävin tietysti wc:ssä.

Terkkari teki lähetteen ylimääräiseen ultraan, mutta se tuli bumerangina takaisin, perusteluina se että potilas on menossa nt-ultraan (jep, kolmen viikon päästä) ja että raskauden sijainti ja vitaliteetti on privaatissa todettu (niin, edellisenä perjantaina, ennen taas verenvuotoa ja megahyytymää )

Menin siis keskiviikkona jälleen kerran klinikalle ultraan, eikä sykettä tosiaan enää näkynyt

Havainto ja viikot 9+2 vahvistettiin Naistenklinikan päivystyksessä, jonne nyt kyllä pääsin kun lääkäri lähetti. Naikkarilla oli erittäin hyvä ja perusteellinen hoito. Lääkäri ja kätilö olivat empaattisia ja ihania ja aloin tietysti heti itkeä.

Lääkkeellinen tyhjennys, huomenna osastolle.

Olo on sanoinkuvaamattoman hirveä. Yritän vähän koota itseäni, ja sitten miettiä miten jatketaan
Järkyttävää, olen niin pahoillani!
 
  • Rakkaus

Voi @Emmelie75, olen kamalan pahoillani! Ihan hirveää ja niin kertakaikkisen epäreilua. ❤ 😢
 
Voi @Emmelie75 , olen niin pahoillani!! Voimia ja halauksia <3
 
  • Rakkaus
Reactions: Emmelie75
@Florie ja @Pompelis Niin on :(
Elämä on välillä totaalisen paskaa. Kiitos molemmille myötätunnosta.

@MARIAL43 Kiitos, olen vähän horroksessa täällä :cry:

@kuumoduli Ei ole mitattu, otan ilman muuta repertuaariin, jos ikinä enää raskaudun. Tai edes yritän (y)

Olen jotenkin kuvitellut, että kun sitä melko suurella annoksella tuuppaan tuolta kellarin kautta, niin se riittäisi ja imeytyisi, mutta varmempihan se olisi tsekata
 
  • Surullinen
Reactions: MARIAL43
Moikka kaikki! Olen juuri ensimmäisen pakastealkiosiirron tuloksia odotteleva, äskettäin 44v täyttänyt 1 lapsen (s. 2014) äiti ja löysin ketjun vertaistukea etsiessäni. Esikoiseni oli onnellinen ”luomu” vahinkoraskaus, mutta nyt olisi siis toiveena hänelle sisarus lahjamunasoluhoidoilla. Jännittää todella paljon, että miten tässä käy. Mielialat suhaa euforian ja pakokauhun välistä vuoristorataa ja aika raskaustestiä odotellessa tuntuu loputtoman pitkältä! Pakkasessa odottaa onneksi 14 laadukasta blastokystia, mikäli tämä ensimmäinen ei jostain syystä haluaisikaan jatkaa matkaansa..
 
vierailija
Näin vierailijana kysyisin onko teillä tietoa miten F ja D klinkoilla suhtaudutaan siihen jos toivoo hedelmöitys(lahja tai omasolu)hoidoilla keskimääräistä suurempaa perhettä? Onko klinikoiden tai lääkäreiden välillä eroja? Ymmärtääkseni ainakin Pimpula76 on huono kokemus F klinikasta? Johtuiko tämä siitä, että Pimulalla oli jo useita lapsia ennestään? Jostain kuulin, että ainakaan se lääkäri, jolla Pimula76 kävi ei erityisemmin arvostaisi suurperhehaaveita?
 
Meiltä ei ainakaan missään vaiheessa ole kyselty ns. lopulliseen lapsilukuun liittyvistä toiveista (se lienee selvää, että lasta toivotaan kovasti, kun kerran hoitoihin on tultu), vaan fokus on ollut siinä mitä nyt ollaan tekemässä eli raskaaksi tulemisessa. Meillä siis takana ensimmäinen alkionsiirto lahjasolulla, raskaustestiä ei ole vielä tehty. Jotenkin oudolta tuntuisi tässä vaiheessa alkaa suunnitella suurperhettä, kun ei tosiaan edes tiedetä onnistuuko raskaaksi tuleminen. Toivomme tietenkin parasta, niin kuin kaikki muutkin tässä ketjussa. 💖
Ainoa mahdollisiin sisaruksiin viittaava kommentti taisi olla se, kun saatiin tietää pakkaseen menneiden hyvien blastokystien määrä (15 kpl), niin siihen lääkäri tai hoitaja (en muista kumpi) totesi iloisesti että hienoa myös siltä varalta, jos haluatte lapselle sisaruksia. ☺
 
Viimeksi muokattu:
Sama kokemus mulla, ollaan D:ssa hoidossa. Joku yksittäinen maininta mahdollisesta sisaruksesta taisi tulla esille psykologin vastaanotolla. Meilläkin hyvä määrä blastoja, nyt olen kolmannesta siirrosta vkolla 9. En osaa itsekään yhtään ajatella kuin sitä, että onnistuisi nyt edes yksi raskaus. Mutta jos tulee paljon alkioita, niin itsehän sen kai omilla rahoilla saa päättää, montako kokeillaan saada. Mitään määrää klinikat eivät tietenkään voi luvata.

Tervetuloa mukaan @Adelieamanda !! Peukut pystyssä että olisi tärpännyt! ❤
 
Sama kokemus mulla, ollaan D:ssa hoidossa. Joku yksittäinen maininta mahdollisesta sisaruksesta taisi tulla esille psykologin vastaanotolla. Meilläkin hyvä määrä blastoja, nyt olen kolmannesta siirrosta vkolla 9. En osaa itsekään yhtään ajatella kuin sitä, että onnistuisi nyt edes yksi raskaus. Mutta jos tulee paljon alkioita, niin itsehän sen kai omilla rahoilla saa päättää, montako kokeillaan saada. Mitään määrää klinikat eivät tietenkään voi luvata.

Tervetuloa mukaan @Adelieamanda !! Peukut pystyssä että olisi tärpännyt!
Kiitos @Florie! 💖

Tarkoittaako D klinikkaa P-D? Anteeksi jos hölmö kysymys… 😅 Jos puhutaan samasta, niin siellä mekin ollaan hoidoissa ja voin tosiaan lämpimästi suositella!
 
Kysymys teille, kiitos jos joku jaksaa vastata! 🙏 Siirto tehtiin maanantaina ja tiistaina gonatb-piikki, ei mitään oireita kummastakaan, mutta eilen illalla alkoi ihan kevyet vihlaisut vasemmalla alavatsassa ja tänään ollut sitten vähän voimakkaampaa menkkakipumaista jomotusta tasaisesti koko alavatsassa. Ei minkäänlaista vuotoa kuitenkaan. Onko normaalia?
 
vierailija
Tarkennusta asiaan sen verran, kyseessä tilanne, että lapsia on ennestään ja toiveissa sisarus. Yksityisen klinikan lääkäri ilmaisi mielipiteensä, että hänestä on ahneutta haluta/toivoa/"tehdä" monta lasta. Mieluusti vaihtaisin lääkäriä tai klinikkaa sellaiseen, jolla tällaista arvomaailmaa ei ole.
 
vierailija
Meillä Dextrassa ei lääkäri ottanut mitään kantaa lapsilukuun, yksi tosin vasta on (siellä tehty) ja muutama alkio pakkasessa mahdollisen sisaruksen yrittämistä varten, mutta tiedän kyllä perheitä joissa on useita (enimmillään neljä) kyseisellä klinikalla tehtyjä lapsia eikä näiden perheiden vanhemmat ainakaan ole mitään negatiivista sanoneet Dextrasta. Toki voi jo aikaa varatessa kertoa, että perheessä on useita lapsia ja toiveissa on lääkäri, jolla ei ole tähän liittyen mitään negatiivisia mielipiteitä (tai ainakaan tarvetta tuoda niitä esiin).
 
Tarkennusta asiaan sen verran, kyseessä tilanne, että lapsia on ennestään ja toiveissa sisarus. Yksityisen klinikan lääkäri ilmaisi mielipiteensä, että hänestä on ahneutta haluta/toivoa/"tehdä" monta lasta. Mieluusti vaihtaisin lääkäriä tai klinikkaa sellaiseen, jolla tällaista arvomaailmaa ei ole.
Silloin kun on kyse lahjasoluilla tehtävistä hoidoista, lääkärillä on käsittääkseni velvollisuuskin
Tarkennusta asiaan sen verran, kyseessä tilanne, että lapsia on ennestään ja toiveissa sisarus. Yksityisen klinikan lääkäri ilmaisi mielipiteensä, että hänestä on ahneutta haluta/toivoa/"tehdä" monta lasta. Mieluusti vaihtaisin lääkäriä tai klinikkaa sellaiseen, jolla tällaista arvomaailmaa ei ole.
Kuinkahan isosta lapsikatraasta tässä nyt puhutaan? 🙂 Lähtökohtaisesti sisarukset lienevät lapsen näkökulmasta pelkästään positiivinen asia. Hedelmöityshoitolain mukaan hoitoja ei saa antaa mm. jos on ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä. Jos lapsia on entuudestaan vaikka 10 ja perheen toimeentulo sosiaalituista riippuvainen, niin silloin tuo voisi mahdollisesti soveltua, mutta tuskin mistään tällaisesta kuitenkaan on kysyjän kohdalla kyse. 🙂
 
vierailija
Juu ei ole kyse hedelmöityshoitolain pykälien täyttymisestä, ei 10 lapsesta eikä toimeentulosta. Vähän isommasta katraasta kuin 2-3, mikä kuulemma on se määrä mitä kyseinen lääkäri on "hoidoilla perheille tehnyt".
 
Mutta ootte siis hakeutuneet lahjamunasoluhoitoihin, koska raskaus omilla munasoluilla ei ole vaihtoehto ja tämä huono kokemus josta kerroit, on joltakin suomalaiselta klinikalta? Esittikö lääkäri tuon käsityksensä jo ensikäynnillä vai psykologin arvion (lakisääteinen lahjasoluneuvonta) jälkeen? Ja onko teillä aiempia hoitoja taustalla, ts. onko muut lapset saaneet alkunsa ”luomusti” vai hoidoilla? Sori jos kyselen liikaa, mutta yritän vaan hahmottaa paremmin tuota teidän tilannetta ja ymmärtää mahdollisia syitä lääkärin oudolta kuulostaneiden kommenttien taustalla. 🙂
 
Hei jos täällä lueskelee joku joka mennyt toista kertaa luovutetuilla muniksilla hoitoon, siis ihan uusi aloitus alusta, mutta jolla jo on lapsi luovutetuilla muniksilla, niin oletteko joutuneet käymään sen psykologin keskustelun uudelleen..?

Kun meille sanottiin puhelimessa että vaikka on jo lapsi näin, ja käynyt psykan keskustelun, niin joutuu silti uudelleen kun on uusi kierros. Mä en tajua miksi. Siinähän pohditaan miltä se tuntuu ja miten kertoa lapselle alustaan jne. No meillä on jo meidän pieni ihme, joten näiden asioiden jälleen miettiminen on hölmöä, me elämme nyt sitä mitä siellä pohditaan. Ihan oma tuo lapsi on 100%, ei sen väliä keneltä se solu on lähtöisin, minun vartaloni hänet on "tehnyt" ja kasvattanut, minun maitoni hänet ruokki.
 
Johtunee hedelmöityshoitolain 9.2 §:stä, joka tulee sovellettavaksi per hoitokierros, jossa käytetään tietyn luovuttajan sukusoluja. Jos tarkoitus on käyttää edellisellä kerralla pakastettuja (saman luovuttajan) munasoluja, niin sitten en minäkään ihan ymmärrä mikä järki uuden neuvonnan käymisessä on, varsinkin jos edellisestä on suht. vähän aikaa (alle 5v).
 
Vaihtelee kyllä näemmä tulkinnat. Me oltiin neuvonnassa silloin, kun meillä vielä oli oma luovuttaja. Sitten kun se homma meni mönkään ja alettiin jonottaa anonyymiä, ei jouduttu käymään neuvontaa uusiksi uudesta tilanteesta huolimatta.
 
Hei jos täällä lueskelee joku joka mennyt toista kertaa luovutetuilla muniksilla hoitoon, siis ihan uusi aloitus alusta, mutta jolla jo on lapsi luovutetuilla muniksilla, niin oletteko joutuneet käymään sen psykologin keskustelun uudelleen..?

Kun meille sanottiin puhelimessa että vaikka on jo lapsi näin, ja käynyt psykan keskustelun, niin joutuu silti uudelleen kun on uusi kierros. Mä en tajua miksi. Siinähän pohditaan miltä se tuntuu ja miten kertoa lapselle alustaan jne. No meillä on jo meidän pieni ihme, joten näiden asioiden jälleen miettiminen on hölmöä, me elämme nyt sitä mitä siellä pohditaan. Ihan oma tuo lapsi on 100%, ei sen väliä keneltä se solu on lähtöisin, minun vartaloni hänet on "tehnyt" ja kasvattanut, minun maitoni hänet ruokki.
Ei munkaan tarvinnut käydä uudestaan psykologilla kun aloitin uuden lahjamunasoluhoidon samalla klinikalla (Dextra). Lääkäri totesi vaan, että asia kunnossa kun olen siellä edellisen hoidon yhteydessä käynyt.
 
vierailija
Adeliamanda: Kyllä ja kyllä. Lahjasukusoluneuvonta toki käyty jo ensimmäisen lapsen kohdalla koska lahjasolut käytössä. Lääkäri ilmaisi siis oman henkilökohtaisen mielipiteensä ei liittynyt mitenkään psykologin lausuntoon. Ei liittynyt varsinaisest edes i juuri tähän tilanteeseen, vaan hän oli yleisesti sitä mieltä, ettei ymmärrä miksi joku haluaisi enemmän kuin 2-3 lasta. Toki sen ymmärrän, että julkisella puolella raja menee siinä, että verovaroin hoidoilla saa "hankkia" 2 lasta. En sitten ruvennut kyselemään missö raja hänen mielestään noin muuten menee. Miksi on väärin jos toivoo vaikka neljää tai useampaakin lasta. Tai jos kyseessä on uusperhe ja molemmilla tai toisella on jo aikasemmin lapsia niin onko ok toivoa enempää kuin yhtä yhteistä lasta vai onko sekin "ahneutta". Tämä keskustelu menee aiheesta sivuraiteille mutta aikaisemminhan osalla klinikoista hoidettiin ilmeisesti klinikoilla töissä olevien lääkäreiden toiveesta vain heteropariskuntia. Nykyäänhän tämä katsottaisiin syrjiväksi. Lääkäri ei saa tuoda omaa mielipidettään esille, vaikkei pitäisikään ajatuksesta itsellisistä naisista tai naispareista äiteinä. Jos olisin itsellisenä tai naisparina suunnitelmassa lasta niin valitsisin mahdollisuuksien mukaan kuitenkin klinikan/lääkärin joka suhtautuu asiaan lähtökohtaisesti positiivisesti.
 
En ymmärrä kyllä tätä ideaa uudesta psykan käynnistä. Onneksi en ole yksin ajatukseni kanssa. No katsotaan mitä lääkäri sanoo kun mennään ensi viikolla. Koitan selittää että mielestämme ei tarvitse kun olemme sen jo käyneet ja saaneetkin lapsen lahjasolulla. On meinaan aika tylsää miehen olla töistä pois ja ajellaan Turusta Tampereelle psykan käynnille :/ Kaiken lisäksi "joudumme" ottamaan tytön mukaan käynneille koska olen vielä tytön kanssa kotona.
 
Yhteistyössä