luuydinnäyte lapselta

Olen ollut hoitajana mukana luuydinnäytteiden otossa. Siitä on jo joitakin vuosia, kun olin töissä lasten syöpäosastolla, joten ihan varma en ole tämän päivän käytännöistä ja vaihtelua varmaan on sairaaloiden välilläkin. Lapselta näyte otetaan aina nukutuksessa ja joko rintalastasta tai ns. cristasta eli lonkasta. Kokeneen lääkärin tekemänä ei mikään iso toimenpide. Yleensä otetaan, jos epäillään leukemiaa tai jotain muuta vaikeaa veritautia. Muitakin syitä varmasti voi olla, kuten vaikea anemia. Näytteen oton jälkeen lapsi kyllä toipuu nopeasti, niin kuin lapset yleensä, eikä isoja komplikaatioiden vaaroja ole. Näytettä ei ihan huvikseen oteta, vaan perusteluna on usein muutokset verenkuvassa.
 
hoopo
Otettiin tuosta alaselästä toiselta puolelta, suurin piirtein siltä korkeudelta missä peppuvako loppuu. Vaikee selittää.

Oli sairaalassa jo muista syistä, joten en tiedä kuinka kauan tuon operaation takia olisi joutunut olemaan. Tuskin kauaa.

Samana päivänä tehtiin monta muutakin operaatiota, joten en osaa noista komplikaatioistakaan sanoa. Arka se kohta oli vähän aikaa.

Poika oli paria viikkoa vajaa 3 vuotias.
 
utelias
Alkuperäinen kirjoittaja tiukka:
Olen ollut hoitajana mukana luuydinnäytteiden otossa. Siitä on jo joitakin vuosia, kun olin töissä lasten syöpäosastolla, joten ihan varma en ole tämän päivän käytännöistä ja vaihtelua varmaan on sairaaloiden välilläkin. Lapselta näyte otetaan aina nukutuksessa ja joko rintalastasta tai ns. cristasta eli lonkasta. Kokeneen lääkärin tekemänä ei mikään iso toimenpide. Yleensä otetaan, jos epäillään leukemiaa tai jotain muuta vaikeaa veritautia. Muitakin syitä varmasti voi olla. Näytteen oton jälkeen lapsi kyllä toipuu nopeasti, niin kuin lapset yleensä, eikä isoja komplikaatioiden vaaroja ole. Näytettä ei ihan huvikseen oteta, vaan perusteluna on usein muutokset verenkuvassa.
Onko selkäydinpunktio luuydinnäyte? Luulin että on. Osaatko sanoa kauanko on ollut oi käytäntö? Itse muistan elävästi miten kamalaa oli, kun pistettiin iso neula tonne ristiselkään. Ikää mulla tais olla n. 10v. Hoitaja piteli mua aloillaan ja tyynyliinan itkin läpimäräksi.
 
minäkin
Alkuperäinen kirjoittaja utelias:

selkäydinpunktiossa otetaan selkäydin nestettä ja luuydinpunktiossa luuydintä
 
Selkäydinpunktio on eri asia, sitä ei yleensä tehdä nukutuksessa, kestää vain pienen hetken. Siinä otetaan näyte selkäydinnesteestä esim. meningiitin (aivokalvontulehdus) tai muun vaikean tulehduksen diagnosoimiseksi/poissulkemiseksi. Selkäydinpunktiossa voidaan laittaa myös lääkettä, esim. syöpälapsille laitettiin jossain hoidon vaiheessa ja jonkun hoitokaavion mukaan sytostaattia selkäydinkanavaan. Olettaisin, että niissä tilanteissa, kun syöpä oli levinnyt mahdollisesti selkäydinkanavaan. Selkäydinnäytteen jälkeen täytyy maata useita tunteja ja voi tulla päänsärkyä. Inhottavinta lapsen kannalta on, kun pidetään tiukasti kiinni näytteenoton aikana. Näytteenotto on nimittäin tosi tarkkaa puuhaa, ettei neula mene liian pitkälle, ja siksi lapsen pitää olla ihan paikallaan. Nykyisin laitetaan iholle puudutusvoide ennen pistämistä, joten itse ihon läpi pistäminen ei tunnu, mutta eihän se muuten varmasti mikään riemullinen kokemus ole.
 
minäkin
Alkuperäinen kirjoittaja utelias:
Eli mulle onkin sitten tehty luuydinpunktio, vai? Epäilyksen alla oli leukemia, jota onneks ei ollut. Jokin virus vaan.
selkärangasta otetaan se selkäydin näyte ja sieltä luun sisältä se luuydin, eli siis jos rangasta niin se selkäydin neste luulisin
 
hoopo
Alkuperäinen kirjoittaja tiukka:
Selkäydinpunktio on eri asia, sitä ei yleensä tehdä nukutuksessa, kestää vain pienen hetken. Siinä otetaan näyte selkäydinnesteestä esim. meningiitin (aivokalvontulehdus) tai muun vaikean tulehduksen diagnosoimiseksi/poissulkemiseksi. Selkäydinpunktiossa voidaan laittaa myös lääkettä, esim. syöpälapsille laitettiin jossain hoidon vaiheessa ja jonkun hoitokaavion mukaan sytostaattia selkäydinkanavaan. Olettaisin, että niissä tilanteissa, kun syöpä oli levinnyt mahdollisesti selkäydinkanavaan. Selkäydinnäytteen jälkeen täytyy maata useita tunteja ja voi tulla päänsärkyä. Inhottavinta lapsen kannalta on, kun pidetään tiukasti kiinni näytteenoton aikana. Näytteenotto on nimittäin tosi tarkkaa puuhaa, ettei neula mene liian pitkälle, ja siksi lapsen pitää olla ihan paikallaan. Nykyisin laitetaan iholle puudutusvoide ennen pistämistä, joten itse ihon läpi pistäminen ei tunnu, mutta eihän se muuten varmasti mikään riemullinen kokemus ole.
Mun lapselta on otettu samalla kertaa molemmat. Tutkittiin syövän levinneisyyttä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoopo:
Alkuperäinen kirjoittaja syreeni:
Aattelin kysyä täältäkin jos saisi nopeammin vastauksia.
Onko kenenkään pieneltä lapselta otettu tätä näytettä?
Onko lapsesi menossa näytteeseen? Saanko kysyä miksi?
Meidän pojalla,ikää kohta puoli vuotta,on erittäin harvinainen gsd1 B niminen sairaus.Itse asiassa en vielä ihan tarkkaan tiedä miksi toi tullaan tekemään,sain sairaalasta epikriisin edellisestä käynnistä ni siihen oli laitettu maininta kyseistä.Mut sen tiedän että vereen toi koe liittyy...
 
No onneksi ei ole mikään kauhean paha toimenpide ja tehdään nukutuksessa. Toivottavasti myös tulokset ovat mukavia ;)
 
Yhteistyössä